lauantai 8. lokakuuta 2022

HS huomasi Södertäljen ampumisongelmassa mahdollisuuden

Kirjoitin eilen kehitysmaalaisten massamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Tai tarkalleen ottaen kirjoitin oikeastaan siitä, kuinka suurin osa poliittisesta kentästämme kieltäytyy edelleen tunnistamasta itse aiheuttamaansa ongelmaa. 

Tänä aamuna sain sitten luettavakseni Helsingin sanomain kirjoituksen PT-median jo aiemmin tarkasti viestittämästä Södertäljen ampumisongelmasta. Tämän seurauksena keskiverto, tiedonvälityksessään valtamediasta riippuvainen suomalainen, pääsi jälleen kurkistamaan ruotsalaisen yhteiskunnan kipeään todellisuuteen. 

Tässä suhteessa arvoisan lukijani on syytä huomata, ettei HS kuitenkaan ottanut kantaa ongelman perimmäisiin syihin eikä sen ruotsalaisten ratkaisukeinojen tehokkuuteen. Sen sijaan se kertoi vain, että naapurimaamme tulevan pääministerin eli Maltillisen Kokoomuksen puheenjohtaja arveli jengirikollisuuden kitkemiseksi tarvittavan koko yhteiskunnan yhteistyötä. Poliisin, sosiaalipalveluiden, kiinteistönomistajien – kaikkien. 

Toisin sanoen Ruotsin tulevan hallituksen agenda on pitkälti samoilla linjoilla kuin eilen ylös kirjaamani ministeri Krista Mikkosen (vihr) ja koko Suomen nykyhallituksen näkemys, jonka mukaan "on tärkeää, että pystymme varmistamaan poliisin riittävät resurssit ja sitä tämä hallitus on tehnyt... Suomessa pitkään tehtyä niin sanottua Ankkuri-toimintaa on kiitelty, ja me teimme siitä myös selvityksen, ja se on ollut konkreettinen tapa, millä me olemme voineet estää nuorten joutumista rikoksen polulle ja siellä olevia nuoria on saatu takaisin yhteiskuntaan".

Aina ja kaikessa suurella taidolla poliittisesti vaikuttamaan pyrkivän HS:n toimituksen kannalta tapaus siis tarjosi mahdollisuuden vakuuttaa lukijakuntaansa siitä, että maamme hallitus tietää, mitä se on tekemässä. Onhan päivän uutisen mukaan myös Ruotsin johtavassa porvaripuolueessa päädytty samanlaiseen ratkaisuun, vaikka ongelmat ovat siellä paljon Suomea pahempia. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka HS - ja maamme muu arvoliberaali valtamedia - onnistuu ajamaan suomalaisen äänestäjäkunnan ajamansa arvoliberaalin maahanmuuttopolitiikan taakse. Eli mahdollistaako vaalitulos tällä linjalla takuuvarmasti jatkavan sinipunaisen hallitusyhteistyön ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan etenemisen yhä syvemmälle Ruotsin viitoittamaan suohon? 

Vai oivaltavatko suomalaiset äänioikeutetut sittenkin, että nykytyylisen maahanmuuttopolitiikan osalta näytöt on jo annettu eikä tulos ole ollut häävi. Ei sen enempää Ruotsissa kuin Suomessakaan. 

13 kommenttia:

  1. Terhomatti Hämeenkorpi8. lokakuuta 2022 klo 8.34

    Ei ole ollut häävi, eikä tule olemaan, schade !
    Kun joskus Turussa on HS:n ilmaistarjontaa Yliopistonkadulla, niin otan sen vain sadesäällä. Miksi? Koska sen voi panna märälle penkille peffansa alle!

    VastaaPoista
  2. Suomessa ainoa vakavasti otettava puolue, joka vastustaa haittamaahanmuuttoa - on Perussuomalaiset.
    Muut puolueet jatkavat diipa daapaa. Jussi Halla-aho ja Riikka Purra puhuvat asiaa ja asioista totuuksia, joista muut eivät uskalla pukahtaa halaistua sanaa.

    Jottei totuus unohtuisi

    Yle tänään

    Rikostoimittaja: Södertäljen rikollisjengit täydessä sodassa keskenään

    Tukholman länsipuolella Södertäljessä on lyhyen ajan sisällä tapahtunut viisi ammuskelua, joissa on kuollut yhteensä kolme ihmistä.

    https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-113218
    -------------------
    TV1 Ykkösaamussa keskustellaan mm. Italian talous horjuu, miten muut tukevat taloutta, joka on on liian iso kaatumaan?
    Eli kuinka monta miljardia taas Suomikin tulee maksamaan?

    VastaaPoista
  3. Kun ongelma kasvaa niin suureksi, että sitä on mahdotonta piilottaa ja siitä vaieta, se hukutetaan onttoon ja sisällyksettömään fraseologiaan. "On tärkeää että ... kaikin voimin ... yhteistyössä ... kaikki tahot jne. jne". Ja lopuksi kertosäe "antakaa lisää rahaa, antakaa lisää rahaa, antakaa lisää rahaa". Ainoa, mikä jää puuttumaan, on paneutuminen ongelman syihin ja pyrkimys ongelman ratkaisemiseen. Ja siihen on hyvä syykin. Mitä suuremmaksi ongelma saadaan paisumaan, sitä enemmän sen varjolla voidaan vaati lisää rahaa.

    VastaaPoista
  4. HS:n toimittajien kaikki aika menee näemmä ideologiseen kouluttautumiseen. Tänäänkin ainakin kahdesti lehdestä löytyy "Kolme naista heiluttavat..." ja "Kolme miestä tekevät...".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä 1980-luvulla kirjoitus- ja kielioppivirheet olivat lehdissä harvinaisia poikkeuksia, mutta nykyisin niitä löytyy jokaiselta sivulta.

      Poista
    2. Professorille täydet pisteet siitä, että hän uskaltaa vielä käyttää niinkin jyrkkää ilmaisua kuin "eikä".
      Edellisestä kirjoituksesta: "Krista Mikkonen ei tiedosta, ei ymmärrä, eikä ota vastuuta".

      Nykykielellä tuo lause kuuluisi:
      "Krista Mikkonen ei tiedosta tai ymmärrä tai ota vastuuta".

      Eikä-sanan tyyppisten kieltoilmaisujen poisjättäminen johtunee siitä, että ei haluta olla liian ehdottomia eikä suvaitsemattomia ääriajattelijoita eikä vihapuhujia.

      Seuratkaapa tuota trendiä.

      Poista
  5. Jännästi tuosta aiheesta yritettiin tehdä YLE:n verkkosisvulla tekstissä Ruotsidemokraattien viaksi, ". jpka Ruotsidemokraatit tunnsutaa ettei ongelmaan ole nopeaa raktaisua.. "

    VastaaPoista
  6. Mutta eikö olisi hyvä, jos suomalaiset nuoret muuttaisivat Suomesta pois? Nyt vapaan liikkuvuuden aikanahan tuo on mahdollista ja toivottavaa. Ihmiset voivat muuttaa paranevan elämänlaadun suuntaan.

    VastaaPoista
  7. Ei liity aiheeseen, mutta jokin aika sitten täällä keskusteltiin Venäjältä Krimille johtavan sillan räjäyttämisestä. Eräs joka alan asiantuntija piti sitä kovin vaikeana, mutta vain ajan kysymyshän se oli, kuten silloin totesin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tarkoitatko minua, enkä oikeastaan muista mitä asiasta kirjoitin, mutta tuollaiseen siltaan osuminen esim. ohjuksella siten että osuma on sillalle fataali, on oikeasti vaikeaa. Se olisi vaikeaa jopa lentämälle sen päälle ja pudottelemalla pommeja. Se tiedetään edellisestä kahinasta, suurikaan määrä suuria pommikoneita ei välttämättä saanut siltaa poikki. Osuman pitää kohdistua tiettyihin ratkaiseviin rakenteisiin, pelkkä ajoradan puhkominen ei riitä. Reikä ajoradassa on korjattavissa varsin nopeasti. En oikein käsitä miten muka ajoradan päällä tapahtuva räjähdys saisi aikaan sillan sen osan sortumisen mereen... jotain tässä on nyt vielä kertomatta. Valitettavasti tuo junarata ei saanut riittäviä vaurioita tuosta palavasta bensiinijunasta. Lämpö vaurioitti sitä, mutta se on korjattavissa valitettavan nopeasti liikennöintikuntoon. Mutta hyvä hyökkäys kaikesta huolimatta. Tuo silta on käyttökelvoton vasta kun pätkät molemmista ajoradoista sekä rautatiesillasta on meressä. Sen korjaaminen veisi liian kauan joukkojen huollon kannalta.

      Poista
    2. Minäkään en tiedä kuka saattaa tarkoittaa ketä joka on kenties joskus tänne kirjoittanut jotain.
      Sen sijaan näen sinun lähettäneen tänne kahdeksan kirjoitusta nimimerkillläsi "Anonyymi" ja vieläpä keskustelevan itsesi kanssa.

      Poista
    3. Huomasitko? sepä näppärää

      Poista
    4. Pystytkö siis erottamaan anonyymit toisistaan, eli tunnistamaan, mikä teksti on kenenkin ? Voitko valistaa, miten se onnistuu.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!