tiistai 15. helmikuuta 2022

Entä sitten, jos sota syttyy keskiviikkona?

Yhdysvalloista on kuulunut huhuja, joiden mukaan Venäjä saattaisi hyökätä Ukrainaan keskiviikkona eli huomenna. Tosin samalta suunnalta on kuulunut myös kannanotto, jonka mukaan mahdollisen hyökkäyksen ajankohdasta ei ole tietoa.

Itse olen tosin sitä mieltä, että Ylen eilisessä pääuutislähetyksessä näytetty keskustelu Putinin ja Lavrovin välillä antaa aihetta epäillä koko hyökkäyksen toteutumista. Tarkoitan Venäjän ulkoministerin presidentilleen kertomaa näkemystä, jonka mukaan "te olette sanonut monta kertaa... että varoitamme päättymättömistä keskusteluista kysymyksissä, jotka on ratkaistava heti. Silti olen sitä mieltä, että aina on olemassa mahdollisuus." 

Tämän asian suhteen olemme joka tapauksessa viisaampia huomenna ennen vuorokauden vaihtumista torstaiksi. Tosin hyökkäys on mahdollinen senkin jälkeen. Ja lisäksi Lavrovin ja Putinin vuoropuhelu saattoi olla järjestetty ja levitetty maailman medioille vain Ukrainan ja länsimaiden hämäämistarkoituksessa.

Joka tapauksessa sodan riski on todellinen, minkä osoittaa jo sekin, että useat maat - Suomi mukaan lukien - on kehottanut kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta ja jopa maamme lähetystön henkilöstöä kotiutetaan. Näin siitä huolimatta, että USA pyrkii estämään Venäjää tekemästä Mainilan laukausten kaltaisen operaation, jolla se voisi perustella oman hyökkäyksensä.

Oman lisänsä tähän vyyhtiin tuo juutalaisten kotimaa eli Israel. Se on nimittäin valmistautunut lisäämään väestöään kymmenillä tuhansilla ihmisillä. Tämän tehdäkseen sen pitää evakuoida yli 10 000 maassa olevaa Israelin kansalaista sekä yli 50 000 ukrainalaista, joista suuri osa elää maan itäosissa. Juutalaisvaltiolla on ollut tätä varten suunnitelmat jo vuodesta 2013 alkaen. 

Israelin suunnitelmien yksityiskohdista en ole tietoinen, mutta on selvää, ettei tuollaista määrää ihmisiä voida pelastaa yhdessä päivässä eikä edes viikossa. Ei myöskään ilman, että Israel joutuu tavalla tai toisella sodan osapuoleksi, mikäli Venäjän hyökkäys on niin raju, että Ukrainan puolustus pettää samaan tapaan kuin tanskalaisten natsi-Saksan edessä vuonna 1940 tai länsimaiden tukeman afgaanihallituksen armeija Talebanien edessä viime kesänä.

Jos näin käy, niin seuraako siitä venäläisten ja Israelin armeijan välisiä yhteenottoja? Jos näin käy, olisi se suunnaton riski Putinille, sillä sellaisessa tilanteessa Venäjän armeijan suorituskyky tulisi mitatuksi yhden kokoonsa nähden maailman suorituskykyisimmän sotavoiman kanssa. 

Eikä tuo kohtaaminen välttämättä päättyisi venäläisten kannalta onnellisesti, sillä vastassa olisi mitä todennäköisimmin sekä koulutuksellisesti että teknisesti ylivoimaisia joukko-osastoja. Näin siitä huolimatta, että Israel epäilemättä tyytyisi vain varmistamaan evakuointioperaationsa eikä sinänsä vaikuttamaan sodan lopputulokseen.

Elämme siis jälleen kerran jännittäviä aikoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aho älyllisesti rehellisenä
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Älyllistä epärehellisyyttä

41 kommenttia:

  1. Sitten huudetaan että "Eläköön keisari Frans Joosef!!!"

    Ja sovitaan, että tavataan sodan jälkeen kello kuusi Pikarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Svejkin jalanjäljissä.


      Kyllä oli Putinin ja Lavrovin pöytäkeskustelu aikamoista teatteria. Olivat varmaan etukäteen sopineet että "mä niinkö teittelen sua ja sit sä nyökkäilet ja mä välil yskin köh köh...".

      Poista
  2. Yleensähän hyökkääjä pyrkii jonkinlaiseen yllätykseen..eli..jo sitä mainostetaan tuolla laiilla, niin silloin kukaan ei hyökkää mihinkään.
    Haukkuva koira ei pure, täh?

    Nythän tietty Suomen armeijalla olis hyvä mahis ottaa vaikka Suomenlahden saaret takaisin, kun VEnäjän voimat on toisella suunnalla, täh?

    Ja esittää uhkavaatimus Karjalan palauttamisesta, kukaties kansanäänestyksen järjestämisestä siellä, että haluavatko kuulua Suomeen vai Venäjään?

    VastaaPoista
  3. Minusta on merkillistä, että arvoisa Professori, joka kaikesta päätellen on sangen terävä-älyinen mies - ainakin ilmasto- ja maahanmuuttokysymyksistä kirjoittaessaan -, luottaa Mediapoolin eli valtavirtamedian toimittelijoihin ja "asiantuntijoihin" kuin tiiliseinään miltei aina, kun kyseessä on Venäjään liittyvä negatiivinen uutisointi. Ja muunlaisia kuin negatiivisia eli "ryssäfobisia" tiedotuksia (arvailuja) ja propagandaa siitä tuutista ei tulekaan. Kaikesta näkee, että meneillään on paitsi hermosota Venäjän ja lännen (USA/Nato) välillä myös informaatiosota Suomen liittämiseksi Naton jäseneksi hinnalla millä hyvänsä. Nähdäkseni Nato-jäsenyys auttaa Suomea yhtä vähän kuin EU-jäsenyyskin, vaikka Mediapooli muuta väittääkin. Asia on pikemminkin päinvastoin: haitat (mm. kustannukset, Venäjän-kaupan hiipuminen) ovat monin verroin hyötyjä suuremmat. Niinpä kehotankin nyt kaikkia suomalaisia pitämään päänsä kylmänä ja luottamaan Venäjän lupauksiin olla hyökkäämättä Ukrainaan. Venäjän vallanpitäjät tietävät, ettei hyökkäyksellä saavuteta mitään, minkä lisäksi sotilaallinen interventio olisi tuhoisa Ukrainan huomattavalle venäläisväestölle. Innokkaimpia natottajia kehotan putsaamaan housunsa ja laittamaan hameen päälleen, sillä miehiset miehet (tosisuomalaiset) eivät pasko housuunsa, vaikka valtamedia kuinka pelottelisi Venäjän "uhkalla". Silloin kun on tosi kyseessä, pannaan kova kovaa vastaan, mutta muuten on parempi olla kuin "ellun kanat". On viisasta hankkia ystävät naapurista ja jättää viholliset hankkimatta kokonaan. Ja jos viitsii vähänkin selvittää Ukrainan tilanteen taustoja, on helposti todennettavissa, että tämäkin ongelma (vrt. Afganistan, Irak, Syyria, Libya...) on täysin USA:n masinoima operaatio. Lisäksi kannattaa huomioida myös Bidenin klaanin aikaisemmat suhmuroinnit Ukrainassa. Minkäänlaiseen sinisilmäisyyteen USA:n ja Naton - jos ei Venäjänkään - suhteen ei ole mitään aihetta: "hyvikset" eivät välttämättä ole hyviä eivätkä "pahikset" pahoja, vaikka Hollywood ja Yle niin väittävätkin. Toivon totisesti, ettei myös kunnioitettavaa herra Professoria ole valjastettu - jonkinmoista korvausta vastaan - vetämään Naton vankkureita Suomeen kuin mikäkin aasi. Sillä sen virsiä veisaat, jonka limppua järsit, kuten vanha saksalainen sananparsi kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No keneen pitäisi luottaa? Convoy-hörhöihin, Persuihin, VKK:fon, Elokapinaan jne?
      Luen juuri Markus Tiittulan kirjaa Taistelu totuudesta. Kirjoituksesi vilisee vihjailuja salaliitoista.

      Poista
    2. Alkaa yhä vahvemmin näyttää siltä, että todelliset provosoijat ja sodanlietsojat löytyvät lännen johtajista ja heidän valtavirtamedioistaan.

      Kohta itse entinen suurvalta USA on taas omien valtapyrkimystensä saavuttamiseksi valmis masinoimaan uuden konfliktin entisten aiheuttamiensa lisäksi.

      Jos USA lopettaisi provosointinsa ja häipyisi NATOineen Euroopasta, niin Euroopalla olisi uusi mahdollisuus rakentaa vakautta. USA:n intressit kun eivät salli vakaata ja vapaata Eurooppaa ja taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa, kuten esim. NorthStream 2 -kaasuputkea.

      Vakaus tietenkin edellyttäisi, että Euroopassa olisi taloudellisesti, henkisesti, etnisesti ja sotilaallisesti vahvoja kansallisvaltioita Venäjän vastapooliksi. EU:sta ei siihen ole, eikä siitä sellaista koskaan tule.

      Vahvoja kansallisvaltioita ei taasen saada palautettua ennen kuin EU on lakkautettu. Feministinen, vihervasemmistolainen, massamaahanmuuton salliva ja ateistinen EU on suurempi vaara eurooppalaisille kuin Venäjä.

      Tätä globalistien hallitsema valtavirtamedia ei halua meidän tietävän ja ymmärtävän - ja siksi sodanlietsonta (nyt Ukrainassa), ilmastopaniikin levittäminen ja koronateatteri saa jatkua.

      Poista
    3. Joo, ja Neuvostoliitto pitää saada takaisin, kun sillä oli se rauhan armeija, ja Varsovan liitto suojeli itä-blokin maita, niinkuin Tsekkoslovakiaa v 1968. Ja Venäjältä voitaisiin pyytää turvatakuita USA:ta vastaan, kun se on USA se suuri Saatana, ja Putin-setä sitä paitsi asuu Venäjällä. Ihan turhaa koohotusta täällä lännessä, jos nyt Venäjä tuo 130000 miestä ja muutamia tankkeja Ukrainan rajalle, sehän on rauhan armeija, eikä tee kenellekään pahaa. Ukrainan itäosaa ja Krimiäkin ovat suojelleet jo seitsemän vuotta.

      Poista
    4. Minulla ei ole vaikeuksia valita puoltani putinistisen Venäjän ja USA:n välillä. Siitä huolimatta en näe tarvetta provosoida sitäkään osapuolta, jonka puolella en ole, vaan kylläkin varautua sen aiheuttamiin ongelmiin. Mutta tällä kerta tuo puoli kyllä on ihan yksinään syyllinen maailmanpoliittisen jännityksen kiristymiseen, vaikka toki molemmat ovat historian kuluessa siihen syyllistyneet.

      Poista
    5. Professori on vastineessaan oleellisen äärellä. Mutta on syytä muistaa, että jos ja kun valitaan konfliktin osallisista itselle jokin puoli, ollaan siten valitun osapuolen propagandan vaikutuspiirissä ja yleensä sen toistajia. Usein näkemättä tai edes haluamatta nähdä koko kuvaa. Näinhän Suomessa on medialle käynyt. Media valitsi selkeästi puolensa, eikä edes pyri tasapuoliseen tiedonvälitykseen tai analyysiin. Näin sitten saamme nähtäville esim. nimimerkki Anonyymin klo15:59 kaltaisia vuodatuksia, joilla on hyvin vähän tekemistä ympäröivän todellisuuden kanssa.

      Historix ei näe aiheelliseksi valita puoltaan tässäkään, nyt käynnissä olevassa kriisissä. Niin Bidenin USA kuin Putinin Venäjä ovat sen verran kyynisiä roistovaltiota, joita suurvallat tuppaavat olemaan, että saavat jäädä ilman tukeani järjestelemään maailmaa mieleisekseen. Suurvalloilla ei ole ystäviä tai liittolaisia, niillä on vain omia intressejä valvottavinaan. Siksi ei pidä elää toiveajattelussa, että Venäjällä tai sen paremmin USA:lla olisi meitä kohtaan sympatioita. Ne haluavat vain käyttää meitä ja muita pienempiään hyväkseen osana suurempaa peliä. Tässä ajateltavaa niille ”Suomi heti NATOon” intoilijoille. Nykyisen ”Ukrainan kriisin” siemenet kylvettiin heti kylmän sodan loputtua, joten syyllisyyskysymyksissä kannattaa olla varovainen ja tarkkana. Ja oppia historiasta!

      Suomalaiset ovat hämmästyttävän helppoja nakkeja erilaisille propagandasyötteille. Varsinkin jos propagandan levittäjä käyttää erityisesti suomalaisiin vaikuttavia pelote- ja tehosanoja ”Venäjä” tai ”Putin”. Silloin useiden suomalaisten oma aivotoiminta lakkaa kollektiivisen tunteen tieltä. Silloin avaudutaan kritiikittömästi vastaanottamaan kulloinenkin viesti. Ulkoistetaan oma ajattelu, ollaan valittu, osin ehkä tiedostamattakin, kannatettava puoli ja sen sanoma – mitä se onkaan. Mutta sehän propagandan tarkoitus ja tehtävä onkin.

      Poista
    6. Aika puusilmä pitää olla, jos ei osaa valita puoltaan tässä absurdissa näytelmässä, jota seuratessa on monta kertaa pitänyt ihmetellä ja pelätä, onko Putin oikeasti hullu, vai mikä on kupletin juoni.

      Poista
  4. Jotenkin tästä Eurooppalaisten touhusta tulee mieleen eräs Chamberlain...

    VastaaPoista
  5. Israelin sotilaalliset näytöt viime vuosikymmeniltä eivät ole enää kauheasti vakuuttaneet, vaikka vastassa ovatkin olleet sotilaallisesta kyvyttömyydestään tunnetut kansat. Itsenäiset prikaatien operaatiot tuhansien kilometrien päässä ovat aika rohkea skenaario. Ihmettelen vähän, mitä lehteä tässä on luettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millään tavalla blogikirjoittajaa aliarvostamatta minäkin vähän ihmettelen että millä ilveellä Israel pystyy siirtämään Ukrainaan prikaatikaupalla omia joukkojaan ja kalustoa?

      Poista
    2. Tuota Proffan kohtaa minäkin ihmettelen, millä ilveellä Israeli saisi Ukrainaan sotilaita ? teleportaatiollako ? :)

      Poista
    3. Lähinnä kyseeseen tulisi kai Israelin ilma-ase ja ehkä pieni joukko siihen liityksissä olevia sotilaita, joita tarvittaisiin turvaamaan väestönsiirtoa. Ei siis mikään prikaatien kokoinen joukko.

      Poista
    4. Mitä merkitystä sillä olisi ?
      Venäjälllä ja Israeillia on ilmeisesti ihan kohtuulliset välit olemassa lähinnä prgmaattiset ..
      Tuskin Venäjä nyt llaks mitään etnistä puhditusta ?

      Poista
    5. Mitä se ilma-ase siis _tekisi_? Näyttäviä ylilentoja? _Mistä_ tämä houre on peräisin?

      Poista
  6. juu, Nato jäsenyydellä Suomi ei varmistaisi muuta kuin sen, että päätyy Venäjän ydinohjusten maalitauluksi

    VastaaPoista
  7. ja 2 miljoonan pikipään maahan invaasioon, joiden estäminen ei suvakki hallituksilta suju eikä ole tahtotilaa

    (Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista, Turvapaikan hakuoikeus on kaikkein tärkein)

    VastaaPoista
  8. Toisin sanoen....hallitukset eivät esim. hävittäjähankinnoillaan pyri suomen kansaa, maata tai kulttuuria

    vaan OMAA VALTAANSA

    Hulluu touhuu, miksei jostain järjettömästä kehari avusta oteta miljardi ja osteta niillä vaikka Leopard panssarivaunuja 400 lisää, tai jotain minua ehkä paremmin sota-asioita tuntevien suosittelemia asejärjestelmiä?

    VastaaPoista
  9. Hölmöä tietysti tulla kommentoimaan, kun asia jo huomenna tiedetään, mutta sattui silmiin kiinalaisen Global Timesin arvio, että tämän hälytystilan takana on ennen muuta Usa. Siellä inflaatio etenee ja korkoja täytyy nostaa. Silloin lainaaminen vähenee ja sitä mukaa liikkeellä oleva rahamäärä, mikä hillitsee inflaatiota. Mutta samalla myös pörssiosakkeiden ostaminen vähenee ja niiden arvo laskee. Tämän uhan edessä Usa kylvää pelkoa Eurooppaan, jossa on rahaa. Pelon vallitessa nimittäin sijoittajat siirtävät varojaan turvaan, maailman reservivaluuttaan eli dollariin, inflaatiosta huolimatta, sillä reservivaluutan inflatoituessa muut valuutat inflatoituvat myöskin. Mutta katsotaan huomennna.

    VastaaPoista
  10. On se nyt aikamoinen sattuma, että talouden ja valuutan romahtaessa USA herkiää taas näyttävään sapelinkalisteluun ja sodanlietsontaan, vaikka Ukrainan presidentti ja puolustusministerikin toppuuttelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Venäjän presidentti on Ihana Rauhanenkeli, joka toivoo kaikille hyvää ja kivaa.

      Poista
    2. Tuskinpa on. Maansa ja kansansa parasta hän kyllä toivonee. Tässä hän on onnistunut ihan kiitettävän hyvin. Kansansuosiokin on ihan toista luokkaa kuin jollakin Bidenilla.

      Poista
    3. juu, ei se mikään rauhanenkeli ole, vaan kuolemanenkeli. Maatansa ja kansaansa se ajattelee vain siitä lähtökohdasta, joka pönkittää hänen valtaansa ja siinä hän on onnistunut siinä mielessä, että armeija ja poliisi tukevat hänen hallintoansa ja suosiollisesti tappaa ja vaientaa kaiken mikä kritisoi hänen pyrkimyksiään. Ja mitä tulee kansansuosioon, hän on onnistunut kääntämään tietämättömän ja sivistymättömän kansan puolelleen maalailemalla uhkia, jotka aivan kohta hyökkäävät äiti venäjän kimppuun orjuuttamaan venäläisiä ja heidän hulppeaa geenistöänsä. Täytyy muistaa, että venäjän ulkopolitiikka on aina ollut ja tulee olemaan sisäpolitiikan jatke. Kun maassa menee päin persettä, niin käännetään huomio ulkoiseen uhkaan ja niin on typerän kansan suosio taattu. Bidenillä on vain typerä ja tietämätön kansa, mutta ulkoisten uhkien luominen on hieman hankalaa, kun ei sitä uhkaa voi geopoliittisen tilanteen vuoksi loihtia tuosta vaan kuten putin..

      Poista
  11. Oletteko unohtaneet Machiavellin.
    Kuka siis tarvitsee ulkoista vihollista?

    VastaaPoista
  12. Enemmän olen huolissani Kanadan tilanteesta. Siellähän tällä hetkellä pääministeri kumppaneineen jäädyttää kansalaisten pankkitilejä. Eli varastaa ihmisten omaisuutta. Kommunismia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolle nyt voisi vähän pyytää faktatietoa ?

      Poista
    2. Täällä ei tänään faktoista ole väliä, kun johan bäckmannit tuuttaa.

      Poista
    3. Bäckmanin hengenheimolaisillakin on sananvapaus. Toisaalta jokainen vähänkin fiksu lukija ymmärtänee antaa heidän viesteilleen niiden ansaitseman arvon.

      Poista
    4. https://www.bbc.com/news/world-us-canada-60383385

      "Deputy Prime Minister Chrystia Freeland said at Monday's news conference that banks would be able freeze personal accounts of anyone linked with the protests without any need for a court order."

      "Critics have noted that the prime minister voiced support for farmers in India who blocked major highways to New Delhi for a year in 2021, saying at the time: "Canada will always be there to defend the right of peaceful protest."

      Poista
  13. Mielenkiintoista kuinka eri tavoin Israelin asioista uutisoidaan.
    Diaspora-ministeri Nachman Shai kehottaa keskittymään sekä Venäjällä että Ukrainassa asuvien juutalaisten, sekä Israelin kansalaisten että muiden juutalaisten avustamiseen. Projektiin voi kuulua suurten joukkojen siirtoa ja muuttoa Israeliin.
    https://www.israelnationalnews.com/news/322188

    Yair Lapid ja Naftali Bennnett kehottavat Ukrainassa asuvia israelilaisia poistumaan Ukrainasta välittömästi Venäjän miehityksen pelossa.
    https://www.israelnationalnews.com/news/322160

    VastaaPoista
  14. Nytpä tänne olikin tullut Venäjän puolustajia oikein ruuhkaksi asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trollit vauhdissa. Aika yllätys, mutta onhan tuo Pietari aika lähellä.

      Poista
    2. Ja siinä yksi :)

      Poista
    3. 15 vuotta sitten tuntematon (ja naurettava) sana nyt joka toisen huulilla. Argumenttien taso ratkaiskoon, tulkoot sitten Edvard Griegin TROLLILTA tai Putinin TROLLILTA. -jussi n

      Poista
  15. JAKE12 saapunut Ukrainan ilmatilaan.

    VastaaPoista
  16. Voi. Päivä kääntyy iltaan, eikä sotaa kuulu. Tylsä arki jatkunee ja media joutuu keksimään jotain uutta jutunjuurta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!