sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Antifa kehotti tappamaan ja jakoi osoitteita sekä räjähteiden valmitusohjeita

Jokin aika sitten valtakunnansyyttäjämme Raija Toiviainen määritteli, minkälaisia ihmisryhmiä vastaan saa ja minkälaisia vastaan taas ei saa kiihottaa. Ensin mainittuihin kuuluivat hänen mukaansa ilmastonmuutoksen kieltäjät ja natsit - tähän hänet johti vasemmistolaisen poliitikon Twitter-tilille ilmestyneet tappamiskehotukset. 

Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, mitä Toiviainen mahtaa tuumia siitä, että saksalaiset Antifan toimijat ovat kehottaneet tappamaan "AfD-siat räjäyttämällä". Siis Saksassa vaikuttavan kansallismielisen ja maahanmuuttokriittisen laillisen Vaihtoehto Saksalle-puolueen jäsenet. Samalla se on helpottanut kehotuksensa noudattamista jakamalla 53 AfD-poliitikon kotiosoitteet sekä ohjeita räjähteiden valmistamisesta. 

On tietenkin selvää, etteivät AfD-poliitikot ole natseja, koska kansallissosialismi on Saksassa kielletty lailla, mutta joukossa saattaa hyvinkin olla ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Siten on kyseenalaista katsoisiko maamme syyttäjälaitoksen johtotähti Antifan ulostulon syyttämisen arvoiseksi, mikäli sen tappokehotukset ja ohjeet olisi annettu Suomessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Saksalainen dilemma

7 kommenttia:

  1. Suomessakaan ei tarvitse olla pätevä edetäkseen huippuvirkaan. Miksi tämä nainen on ollut sopiva valtakunnansyyttäjäksi?

    Selvästikin eukko on yksi globalisteista, joiden tavoite on kansallismielisten yhä paheneva vaino. Nykyisin tuollaiset etenevät urallaan. Tasapuolisuutta tuosta oikeudenpalvelijan irvikuvasta ei saa esiin millään keinolla.

    Nykyajan globalistien röyhkeys on huipussaan. Voima eli raha eli pankit ja sitä myöden valta on heidän puolellaan.

    Elämme kovia aikoja ystävä hyvä.

    VastaaPoista
  2. Uusvasemmisto (New Left) vain noudattaa Herbert Marcusen oppeja repressiivisestä toleranssista. Vallankumous ei onnistu, jos oikeistolle / konservatiiveille / klassisille liberaaleille sallitaan samat vapaudet kuin Utopian etujoukolle. Siksi Elokapinaakin kohdellaan silkkihansikkain.

    VastaaPoista
  3. Käsitystä, etteivät poliittiset ryhmät kuulu siihen piiriin, jota laki "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" tarkoittaa, on perusteltu tai täsmennetty esittämällä "ryhmän" määrittelyperusteeksi se, että kyse on kuulumisesta sellaiseen sosiaaliseen viitejoukkoon, johon osallisuus ei ole valinnallista. Eli esimerkiksi rotu, kansalallisuus, sukupuoli tai vammaisuus ovat tyypillisesti lain "suojelemia" ryhmiä, mutta mikään puolue ei sitä voi olla.

    Sitten sama pykälä luettelee kuitenkin myös "uskonnon" ja "vakaumuksen", joihin kuuluminen on huomattavan eri asteella ja tavalla "vapaaehtoista" eri kulttuureissa.

    Lakipykälät ovat ihan tyyppiesimerkki juristeriasta, jossa luodaan käsitetodellisuuksia, joilla ei ole reaalitodellisuudessa mitään yksiselitteistä ja selvää sisältöä. On kyse paljolti "identiteeteistä", ja lain tulkinnassa on mahdollista väännellä "ryhmiä" koskevia mielikuvia ihan mihin suuntaan tahansa.

    Kun eurooppalaiset ihmiset ovat oman tiedollisen ajattelunsa kehityksessä päätyneet erityistieteiden yhä jatkuvaan sisäiseen eriytymiseen ja lopulta niiden pirstoutumiseen "postmoderneiksi ismeiksi", joissa tiedolliset ja aatteelliset sisällöt voivat sulaa yhteen, edes ihmistieteet eivät enää pysty tekemään selvää sellaisista kysymyksistä, joihin juristeristit muitta mutkitta soveltavat omia "halki-, poikki-, pinoon -menetelmiään". Eli jos lait ovat vailla mitään todellisuusvastetta, sitä pahempi todellisuudelle.

    Ihmistieteissä sosiologian ja psykologian väliin jää ylittämätön kuilu. Ihmistä on selitettävä joko olemuksellisesti sosiaalisena olentona -- eli puhuttava "ryhmäominaisuuksista" vain ryhmissä vallitsevia lainalaisuuksia jäljittäen, ei samaistamalla ryhmä ja yksilö -- tai yksilöolentona, jolloin kuulumista johonkin ryhmään ei voi millään tavalla pitää minään määrittelyperusteena.

    Elämme aikoja, jolloin lakituvissamme näytellään uusiksi historiallisia noitaoikeudenkäyntejä. Eli syytetään ja tuomitaan sellaisista asioista -- "noituudesta" -- jota reaalitodellisuudessa ei kaiken ihmistä koskevat tietomme mukaan ole. Ja mikä pahinta, syyttäjäviranomainen on niin omaa asiaansa ja intoa täynnä, että lakipykälien sisältämä käsittellinen epäselvyys on hänelle ase, jolla hän voi näennäisen -- "juristerisen" -- perustellusti etsiä pykälille yhä uusia tulkintatapoja -- välittämättä siitä että hän näin tulee joka tapauksessa tekemään täysin subjektiivisia valintoja, jollaisia oikeusvaltiossa ei tietenkään pitäisi olla mahdollista kenenkään tehdä.

    VastaaPoista
  4. Maallikolle on epäselvää, onko valtakunnansyyttäjä niin itsenäinen ja suvereeni toimija, ettei hänen laintulkintojaan pysty kukaan kyseenalaistamaan. Siis siinä mitassa, että häntä ei saada pois virasta, jos hän on vaikka dementoitunut tai ajaa jotain poliittista agendaa. Edeltäjä sai lähteä nepotismin ja luottamuspulan vuoksi, mutta mikä on se instanssi, joka voisi antaa Toiviaiselle monoa epäpätevyyden vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Antifa tulisi kieltää ihan samalla tavalla kuin kiellettiin PVL. Antifa on äärivasemmiston katutappeluosasto ja käytännössä terroristijärjestö.
    Eiköhän vasurihallituksen vaihtuessa ne palaa kaduille särkemään paikkoja ja mellastamaan.

    VastaaPoista
  6. Vasurit ovat vuosisadasta toiseen samanlaisia: hysteerisiä, mustavalkoisia, kiihkomielisiä, fasistisia ja lopulta väkivaltaisia, jotka haluavat muuttaa kaikkien elämän "paremmaksi" - ja keneltäkään ei koskaan kysytä, että haluaako joku muukin heidän utopiaansa, kyllä vasuri tietää parhaiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se vaikuttaa olevan. Liikkeen ja aatteen nimi vain vaihtuu vuosisatojen ja -tuhansien saatossa. Ja muutokset myllertävät.
      TTR

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!