lauantai 18. syyskuuta 2021

Tavoitteena sähköinen yhteiskunta

Suomessa on hallituksen tahdosta ja kovalla tohinalla pyritty pääsemään muuta maailmaa nopeammin eroon fossiilisista polttoaineista. Toisin on Saksassa. 

Siellä on nimittäin merkittävimmäksi energianlähteeksi noussut kivihiili, joka yhdessä maakaasun ja ydinvoiman kanssa muodostaa nyt yli puolet germaanien sähköntuotannosta. Eikä se johdu pelkästään ydinvoiman alasajosta, vaan myös tuulivoiman osuuden pienenemisestä. 

Asiasta kertoneen Maaseudun tulevaisuuden mukaan tämä on johtunut tammikuusta maaliskuuhun vallinneista tuulettomista säistä. Toisin sanoen tuulivoiman riippuvuus satunnaistekijöistä on nyt tullut demonstroitua Euroopan johtavassa talousmahdissa. 

Tuulivoimaa rakennetaan innokkaasti myös Suomessa: vuoden 2020 aikana maahamme rakennettiin 67 uutta tuulivoimalaa. Sen seurauksena Suomessa oli vuoden lopussa yhteensä 821 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 2 586 MW.

Niiden yhteenlaskettu sähköntuotanto oli viime vuonna 7,8 TWh, mikä vastasi vajaata kymmentä prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Toisin sanoen varsin suuri osa maamme energiahuollosta on rakennettu satunnaisten sääilmiöiden varaan. Toki meillä on sitä varten olemassa säätövoimaa ja hätätapauksessa sähköä on saatavissa myös kansainvälisiltä markkinoilta, ellei pula sitten iske sinnekin.

Suomen nykyinen energiapolitiikka on sikäli mielenkiintoista, että yhä suurempi osa energiasta halutaan tuottaa sähköllä - johtotähtenä autoilun sähköistäminen - ja samalla sitä halutaan tuottaa yhä suuremmassa määrin tuuli- ja aurinkovoimalla, josta Saksan kokemusten osoittamaa epävarmuutta torjuttaisiin kierrättämällä energia vedyn kautta, jolloin vain vajaa kolmannes tuotetusta energiasta tulisi lopulta hyötykäyttöön ja lisäbonuksena saataisiin vedyn suhteen hankalat varastointi- ja siirto-ongelmat. 

En kuitenkaan sinänsä kritisoi pyrkimystä päästä eroon fossiilisista energianlähteistä. Se olisi sinänsä kaikella tavalla hyvä asia, mutta kiinnitän huomioni siihen, että tavoitteen saavuttaminen teknisesti ja taloudellisesti järkevillä ratkaisuilla ei näyttäisi olevan helppoa. Ja juuri siinä mielessä Suomen hallituksen into pyrkiä hiilineutraalisuustavoitteisiin muuta maailmaan aiemmin on aikamoista riskipeliä. 

Hallitus kuitenkin mielellään korostaa, että toimiessaan edelläkävijänä suomalaisilla yrityksillä on kehitettävien ratkaisuiden kautta mahdollisuus saavuttaa merkittäviä markkinaetuja hitaammin kiiruhtavien maiden kilpailijoihin nähden. Tämä on tietenkin mahdollista, mikäli maassamme on tähän tavoitteeseen pyrkiviä yrityksiä ja niiden tuotekehitysponnistelut tuottavat tulosta ja vielä maailmanlaajuiseen markkinointiinkin on riittävästi resursseja. 

Tämä jää tietenkin nähtäväksi, mutta tavoitteensa saavuttamiseksi on hallituksen huolehdittava, että yritysmaailmamme ottaa haasteen vastaan - ja että sen tekemät ratkaisut otetaan käyttöön kotimaassa EU:n kilpailulaista huolimatta sen sijaan, että rahavirrat ohjautuisivat ulkomaisten toimijoiden laariin. Ja tukisivat sikäläisiä tuotekehitysponnisteluita.

Vientivetoisena maana merkittävän tuotekehityksen mahdollistavat kassavirrat syntyvät Suomessa viennistä. Siksi haluan tämän kirjoituksen lopuksi kiinnittää arvoisan lukijani huomion maamme vuoden 2020 merkittävimpien vientituotteiden listaan, jonka Helsingin sanomat julkaisi aamun lehdessä. 

Listan mukaan ylivoimainen ykkönen oli paperi ja kartonki reilusti yli viiden miljardin euron arvolla. Seuraavana tulivat dieselpolttoaineet (reilulla kolmella miljardilla), henkilöautot, ruostumattomat teräslevyt, selluloosa, sahatavara, kaivuu- ja työkoneet, laivat + veneet yms., mittaus- ja analyysilaitteet sekä muut erikoikoneet ja -laitteet (reilu miljardi). 

Sen jätän kuitenkin lukijani itse arvioitavaksi, kuinka hyvän pohjan tämä lista luo sähkön varassa pyörivän yhteiskunnan rakentamiseen liittyville innovaatioille ja niiden markkinoinnille maailman johtaviksi ratkaisuiksi siirryttäessä sähköiseen yhteiskuntaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Hötkyilyä länsinaapurissa
Sähkö tulee töpselistä

21 kommenttia:

  1. Jokaiseen suomalaiseen kotiin on asennettava kuntopyörä, jossa oleva dynamo johdetaan valtakunnanverkkoon. Kaikkien kansalaisten on poljettava verkkoon tunti tai niin kauan, kuin on saanut tuotettua määrätyn määrän sähköä. Se olisi todellista hyötyliikuntaa. Samalla kansalaisten kunto kohenee, läskit tirisevät pois ja terveysmenot laskevat. Suomi saa puhdasta energiaa.

    Tuo Hesarin julkaisema lista on toksisen maskuliininen, sillä se antaa kuvan, että perinteiset miesten alat pitävät tämän maan talouden pystyssä. Pitäisi laatia lista asioista, jotka ovat henkiseti tärkeitä, jopa elintärkeitä, kuten elokapinallisuus, intersktionaalinen feminismi, toiseuden palvominen, valkoisen kantasuomalaisen heteron kaikkinainen sanallinen ruoskiminen jne.

    Toivoo Sanna-Maria Ohilaukaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tätä kuntopyöräsähköntuottamista voisi jo soveltaa eduskunnan politiikoille ja varsinkin ministereille.
      Täysistunnot sekä kyselytunnit voi käyttää johokin tarpeelliseen eli sähkön tuottamiseen turhan puhumisen sijaan.
      Joka saa tuotettua eniten sähköä, saa palkinnoksi vaikkapa ämpärin.

      Poista
    2. https://samnytt.se/eu-toppen-ylva-johansson-stickar-pa-arbetstid-har-246-000-i-manadslon/

      Poista
  2. Maailma muuttuu niin nopesti, että hitaampi ei pysy mukana. Jokin aika sitten talon energiatodistusta laskettaessa sähkön kerroin oli huonoin eli 1.7, kun se fosiilisilla oli 1.0 ja uusiutuvilla 0.7.. Maalämmöllä kerroin oli sama kuin sähköllä, koska se käyttää sähköä. No tällä hetkellähän sähkö ja maalämpö ovat ilmastonmuutoksen ratkaisijoita, ainakin jos uskoo ilmastopaniikkia sairastavia. Ovatkohan nuo kertoimet edelleen samat, vai ovatko kertoimien määritysperusteet muuttuneet, kun on saatu sähkön tuotantoon lisää puhdasta sattumavoimaa.

    VastaaPoista
  3. Ilmasto muuttuu monta kertaa niin on aina tehnyt ja samanlailla tulee jatkumaan ihan sama mitä virus nimeltä ihminen tekee.
    Ilmastohörhöille talvi on aina vain sääilmiö, kesä taasen on heille ilmastomuutos. Kultakallakin on isommat aivot kun suomen päättäjillä.

    VastaaPoista
  4. Lisää ihmettelyä: Golf-vira on hidastunut ja hidastuu ehkä lisää entisestään, ja aiheuttaa sään ääri-ilmiöitä myrskujä ja rankkasateita. Nyt kuintenkin nämä ääri-ilmiöt johtuvat ilmaston lämpenemisestä eikä Golf-virran hidastumisesta ja ilmaston kylmenemisestä. Ja se hidastuminen on jatkunut jo n. sata vuotta, saman ajan kuin nuo ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Vaan kun se ei sovi tarinaan, tarinaan jolla kusetetaan kansaa, ja ennen muuta kerätään pelon vallassa olevilta taalat, eurot, ruplat ja mitä dinääreita heillä onkaan kukkarossaan.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Pohjoismaisesta sähköpärssistä tuli jo varoitus, että seuraavien 3-kuukauden sähkön hinnasssa tapahtuu raju korotus. Toivon vaan leutoa syksyä ja alkutalvea. Toisaalta oli leuto tai ei niin siirtohinnat nousevat yhtä varmasti kuin aurinko aamuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tässä paskastanissa ole mitään lakia, ei kattoa mihin pysähtyisi siirtomaksut, ne voi olla vaikka 5 kertaa isompia kun ite sähkölasku, voin veikata että ei kyllä monessa maassa ole näin rikollista hommaa menossa.

      Poista
  6. Voin kuvitella miten tiukkahuulinen pääministeri itseään ja muita huijaten hyvin vakuuttavalla äänellä ilmoittaa hallituksen kateederilta eduskunnalle, että pieni Suomi ei jää näissä taistoissa toiseksi vaan voittaa muun maailman, kun meillä kohta "kaikki energia tuotetaan sähköllä".

    Tai jotain ihan yhtä asiantuntevaa.

    Ehkä maailma tarvitsee aina jonkin Suuren Yhteisen Valheen, jotta edes jokin kuvitteellinen yhteinen alusta kaikelle keskustelulle ja poliittisille intohimoille syntyisi. Poliittiset totuudet ovat totuuksia nekin, vaikka eivät tietenkään samassa mielessä jossa "tieteellinen" totuus edellyttää, että "olkoon niinkuin on".

    lyllinen rehellisyys nykyään on sitä, että niin tehokkaasti täytyy äänestäjiä pelotella, että itsekin ihan oikeasti pelkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...tiukkahuulinen pääministeri..."

      Tuli mieleen, mutta sensuroin sen... :)

      Poista
  7. On se Suomenkaltasessa maassa missä tarvitaan lämpöä ja sähköä, halutaan ajaa nämä erittäin tehokkaat SHP-vomalat alas, mitkä tuottaa sähköä ja lämpöä ..

    VastaaPoista
  8. .. korjaan CHP-voimalat

    VastaaPoista
  9. Itseäni on jo kauan kummastuttanut hysteerinen suhtautuminen ydinenergiaan; No mitä se on? Lähinnä veden keittämistä. Kehittymättömän kehitysmaan käsissä se voi toki olla vaarallistakin, mutta meilläpäin asiat lienevät jo lähtökohdin melkolailla ookoo. Sekä Olkiluoto että Loviisa (Hui, iiik, njeuvostovalmisteinen painevesireaktori, jopa kaksin kappalein!!) ovat toimineet vallan moitteettomasti jopa nelkytwee ilman sen suurempia ongelmia. Ja kuten jossain aiemmassa kommentissani jo totesinkin, vaikka teollisuuden aiheuttamasta (ja mielestäni ainakin jollain tasolla olemassaolevasta) ilmastonmuutoksesta vähät välittäisikin, on ydinenergia silti se fiksumpi tapa tuottaa sähköä, kuin tupruttaa suut silmät kivihiilipaskoja täyteen. Noin omasta mielestä.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle ja yllä olevalle sama.
      Kun sähköä tarvitaan enemmän ja enemmän, ja ydnvoimaloita ei välttämättä rakennetakkaan lisää, tekö kärvistelisitte kuoleman tullessa, kun sähkö ei riittäsi vaan ydinvoiman rinnalla pitäsi polttaa kivihiiltä?
      Se ei katso kuulkaa millä se sähkö tulee että kämppä pitää ihmisen hengissä, tuo onneksi tajuttiin saksassa, mitäpä jos tekin sen tajuaisitte.

      Poista
  10. Lintilän vision mukaan Suomessa voitaisiin tehdä tuuli- ja ydinvoimalla vetyä, jota vietäisiin Saksaan, kun siellä tulee olemaan suuri tarve vedystä. Vetyputki rakennettaisiin Tornion kautta Ruotsin läpi Saksaan. Vielä pitää muistaa, että putken on oltava erityisen tiivis, koska vety on herkästi haihtuvaa. Että tällainen elinkeinoministeri meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän tuo olisi kunhan vain ratkaistaan tekniset ongelmat ja tuotanto on kustannustehokasta eli markkinoilla kilpailukykyistä.

      Poista
    2. Vetyä vähän hankala kuljettaa putkessa koska se haurastuttaa metalleja.

      Saksa polttaa muutenkin mieluummin halpaa venäläistä maakaasua kuin jotain vetyä.

      Poista
  11. Hallitus otti SSAB:n osakkeet valtioneuvoston hallintaan. Tavoitteena lopettaa Raahen terästehtaan hiilodioksidipäästöt siirtymällä hiilellä tuotetusta teräksestä hiilivapaaseen tekniikkaan. Uuden tuotantoteknologian rakentaminen on niin iso investointi, että SSSB saattaa ennemmin lakkauttaa Raahen tehtaan kuin investoida sinne. Silloin Suomen päästöt vähenevät kerralla 7 %. Tuotanto loppuu Suomessa, mutta tämähän on vain sitä Marinin kannattamaa "vihreää siirtymää", mikä meidän tavoitteemme on.

    VastaaPoista
  12. Kun sattuu tällänen viellä, niin kummasti ottaa sähköinen maailma takapakkia ..
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ae5f4b1f-3211-4eba-8943-036bc42c9fc1?fbclid=IwAR0sL1-jRmWnAJT4asygn18jX4FED4_FesEzgWXb97j4jKhv0DisYz69LEU

    VastaaPoista
  13. https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/c099382a-85fd-4a4b-a623-f8908c90b2d3

    Vetytalous on ratkaisu moniin ongelmiin, kunhan varastointiin ja kuljetukseen liittyvät ongelmat ratkaistaan. Mutta miksi Suomessa kehitys laahaa jäljessä muihin eu maihin verrattuna?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!