Yle kertoi pääministeri Juha Sipilän uudenvuodentervehdyksestä. Siinä tämä sanoi sen itsestäänselvyyden, että epäiltyihin rikoksiin Oulussa syyllistyivät yksilöt, eivät väestöryhmät.
Tämä on tietenkin totta. Mutta aivan yhtä totta on se, että tekijät kuuluivat sellaiseen väestöryhmään, jonka yksilöiden tiedetään meillä ja muualla syyllistyneen samantapaisiin - ja suomalaiselle kulttuurille vieraisiin - rikoksiin.
Tätä alleviivasi myös se, että Arabianrannan tai Porvoon lastenmurhaajien kulttuuritausta on samansuuntainen kuin Oulun pedofiiliraiskaajilla. Sekä tilastot, jotka ovat osoittaneet kyseisten väestöryhmien olevan rajusti yliedustettuina seksuaali- ja väkivaltarikoksissa. Ja tehneen maassamme jopa raa´an terroriteon samaan tapaan kuin muuallakin maailmassa.
Siten väestöryhmät eivät ole merkityksettömiä Oulun vastenmielisten tapahtumien taustalla. Eivätkä ne tule vähenemään, mikäli näihin väestöryhmiin kuuluvien ja omasta kulttuuristaan kiinni pitävien ihmisten ihmisten määrä kasvaa maassamme.
Tuohon määrään voidaan vaikuttaa kahdella tavalla: rajoittamalla kyseisiin väestöryhmiin kuuluvien ihmisten maahanmuuttoa sekä vieroittamalla täällä jo olevat oman kulttuurinsa haitallisista tavoista ja opeista. Kumpikaan ei tarkoita näihin väestöryhmiin kuuluvien ihmisten vihaamista eikä syrjintää, vaan ainoastaan kantaväestön elinolosuhteista huolehtimista. Sekä kyseisiin väestöryhmiin Suomessa kuuluvien ihmisten omasta ja heidän jälkeläistensä pitkän aikavälin etujen ajamisesta.
Näiden tosiasioiden sanominen ei ole vihapuhetta eikä rasismia. Sen sijaan kyseessä on tosiasioiden tunnustaminen tavalla, jollaisen soisi kuulevansa myös valtakuntamme pääministeriltä. Etenkin kun tämä on omalla toiminnallaan enemmän kuin kukaan muu vaikuttanut puheena olevien väestöryhmien määrään kotimaassamme. Ja valveutuneimmat maahanmuuttajatkin tunnustavat nämä tosiasiat.
Näillä sanoin voin yhtyä pääministerin vetoomukseen, jossa hän toivoo, että Oulun "tapahtumia ei käytetä vihan lietsontaan pakolaisia tai ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan". Samalla vaadin maamme poliittisia johtajia tunnustamaan edellä kuvailemani tosiasiat ja tekemään maahanmuuttopoliittiset ratkaisunsa paasikiviläisessä hengessä eli ammentamalla tosiasioiden tunnustamisesta sen viisauden, jolla Suomi pidetään vakaana ja turvallisena yhteiskuntana myös jatkossa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kyselyssä kepu yllätti maahanmuuttosinisilmäisyydellään
Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia
Maahanmuuttajan neuvo: "jos ei sitoudu, ei pitäisi saada rahaa penniäkään"
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
maanantai 31. joulukuuta 2018
sunnuntai 30. joulukuuta 2018
Kansalaisaloite ilotulitteiden käytön rajoittamiseksi
Kansalaisaloite ilotulitusrakettien käytön rajoittamiseksi on saanut 50 000 kannattaja ja päässee siten eduskunnan käsittelyyn. Kannattajakeräys osoitti jälleen kerran median voiman: 26.12. jälkeen allekirjoitusten määrä räjähti kasvuun kun Yle ja jotkut pienemmät lehdet tekivät 27.12. aiheesta jutun.
Lakialoitteen "tarkoituksena on vähentää tuntuvasti ilotulituksista aiheutuvia haittoja, erityisesti ilotulitteista johtuvia silmä- ja muita vammoja ja tulipaloja, sekä edistää uudenvuoden- ja venetsialaisjuhlijoiden turvallisuutta, lievittää eläinten ilotulitteisiin liittyvää stressiä sekä hillitä ilotulittamiseen liittyvää ympäristön kuormittumista". Eilen ensimmäisiä paukutuksia kuunneltuani ymmärrän hyvin aloitteen tekijöitä, vaikka en aiokaan käydä jättämässä aleekirjoitustani.
Mielenkiintoista kyllä, Yle teki 27.12. jutun myös siitä, kuinka Ruotsissa ollaan tekemässä ilotulittamisesta luvanvaraista. Sen mukaan "yksinomaan Tukholman läänissä 20 ihmistä loukkaantuu vakavasti ilotuliteonnettomuuksissa. Koko maassa viime vuonna ilotuliteonnettomuuksissa loukkaantui 121 ihmistä."
Lukemat ovat varsin suuria jos niitä verrataan vaikkapa Helsingin vuoden takaisiin lukuihin: silmäklinikalla hoidettiin kolmea alaikäistä. Lisäksi muualla Suomessa oli joitain tapauksia.
Selitystä - tai edes pohdintaa - Suomen ja Ruotsin välisille eroille en ole valtamediassa nähnyt. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa asian taustoja on valotettu ruotsalaisen valtamedian uutisointiin perustuen. Taustalla on ongelmalähiöiden uusruotsalaisen nuorison oivallus käyttää ilotulitteita aseiden tavoin esimerkiksi palokuntaa, ambulansseja ja poliiseja vastaan.
Sikäli Ylen 27.12. käyttämä sana "ilotuliteonnettomuus" on harhaanjohtava. Ruotsalaisten loukkaantumisissa ei ole pääosin onnettomuuksista, vaan tarkoituksellisesta toisten ihmisten vahingoittamisesta. Tai yleisemmin tarkasteltuna monikulttuurisen yhteiskunnan värisevästä todellisuudesta.
Nähtäväksi jää, mitä valtamediamme uutisoi tämän talven aikana Ruotsissa käytävästä rakettisodasta. Noudatetaanko hiljaisuutta vai avataanko ongelma maamme kansalaisille syineen ja seurauksineen?
Journalistin ohjeiden mukaan olisi syytä valita jälkimmäinen linja. Tai miten olisi tulkittava sieltä heti ensimmäiseksi löytyvä kohta, jonka mukaan "journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä
Vastuutonta journalismia
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa
Lakialoitteen "tarkoituksena on vähentää tuntuvasti ilotulituksista aiheutuvia haittoja, erityisesti ilotulitteista johtuvia silmä- ja muita vammoja ja tulipaloja, sekä edistää uudenvuoden- ja venetsialaisjuhlijoiden turvallisuutta, lievittää eläinten ilotulitteisiin liittyvää stressiä sekä hillitä ilotulittamiseen liittyvää ympäristön kuormittumista". Eilen ensimmäisiä paukutuksia kuunneltuani ymmärrän hyvin aloitteen tekijöitä, vaikka en aiokaan käydä jättämässä aleekirjoitustani.
Mielenkiintoista kyllä, Yle teki 27.12. jutun myös siitä, kuinka Ruotsissa ollaan tekemässä ilotulittamisesta luvanvaraista. Sen mukaan "yksinomaan Tukholman läänissä 20 ihmistä loukkaantuu vakavasti ilotuliteonnettomuuksissa. Koko maassa viime vuonna ilotuliteonnettomuuksissa loukkaantui 121 ihmistä."
Lukemat ovat varsin suuria jos niitä verrataan vaikkapa Helsingin vuoden takaisiin lukuihin: silmäklinikalla hoidettiin kolmea alaikäistä. Lisäksi muualla Suomessa oli joitain tapauksia.
Selitystä - tai edes pohdintaa - Suomen ja Ruotsin välisille eroille en ole valtamediassa nähnyt. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa asian taustoja on valotettu ruotsalaisen valtamedian uutisointiin perustuen. Taustalla on ongelmalähiöiden uusruotsalaisen nuorison oivallus käyttää ilotulitteita aseiden tavoin esimerkiksi palokuntaa, ambulansseja ja poliiseja vastaan.
Sikäli Ylen 27.12. käyttämä sana "ilotuliteonnettomuus" on harhaanjohtava. Ruotsalaisten loukkaantumisissa ei ole pääosin onnettomuuksista, vaan tarkoituksellisesta toisten ihmisten vahingoittamisesta. Tai yleisemmin tarkasteltuna monikulttuurisen yhteiskunnan värisevästä todellisuudesta.
Nähtäväksi jää, mitä valtamediamme uutisoi tämän talven aikana Ruotsissa käytävästä rakettisodasta. Noudatetaanko hiljaisuutta vai avataanko ongelma maamme kansalaisille syineen ja seurauksineen?
Journalistin ohjeiden mukaan olisi syytä valita jälkimmäinen linja. Tai miten olisi tulkittava sieltä heti ensimmäiseksi löytyvä kohta, jonka mukaan "journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä
Vastuutonta journalismia
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa
lauantai 29. joulukuuta 2018
Ympäristöjalanjäljestäni
Helsingin Sanomat teki jutun siitä kuinka kuka tahansa voisi vähentää ympäristöjalanjälkeään kymmenellä prosentilla. Luin jutun ja jäin ihmettelemään kuinka paljon olen itse vähentänyt jalanjälkeäni, vaikka en ole tietoisesti toteuttanut ensimmäistäkään lehden listaamista toimenpiteistä.
Seuraavassa lehden (tai oikeammin jutussa haastatellun "resurssiasiantuntijan") listaus. Ja jokaisen kohdan jälkeen oman käytökseni kuvaus.
1. Kokeile vegaaniruokia eli ruokia, joissa ei ole lainkaan eläinperäisiä aineksia.
Syön monipuolisesti sekaruokaa. Erityisesti kiinnitän huomiota siihen, että salaatiosat ovat vitamiinien ja hivenaineiden saannin kannalta riittävän monipuolisia.
Kesäisin syön myös runsaasti itse pyytämääni kalaa. Kalastaessani käytän soutuvenettä tai kävelen jokien rantoja. En aio siirtyä vegaaniruokiin, koska ihminen on luontaisesti sekasyöjä. Lisäksi liha ja kala maistuvat paremmalta kuin kasvikset, eli luovat elämälle laatua.
2. Vähennä ajamista omalla autolla.
Ajan autolla jonkin verran, koska minulla on suomalaiseen tapaan mökki, jossa käyn kesäisinä viikonloppuina ja lomalla. Lisäksi käyn autolla viikoittain kaupassa ja teen vuosittain pari lomareissua kotimaassa. En aio luopua tästä elämäntavasta.
3. Jos siirryt käyttämään työmatkoillasi oman auton sijasta kolmen hengen kimppakyytiä kolmesti viikossa, hiilijalanjälkesi pienenee noin prosentin.
En käytä työmatkoihin autoa. Menen tienaamaan leipääni talvisin julkisilla liikennevälineillä ja kesäisin polkupyörällä. Jälkimmäinen on oleellinen osa omasta kunnostani huolehtimista.
4. Vaihda sähkösopimuksesi tuulisähköön. Muutos pienentää hiilijalanjälkeäsi 5 prosenttia. Jos kotonasi on sähkölämmitys, säästö on suurempi.
Tuulisähkösopimuksilla ei ole merkitystä, koska kaikki sähkö otetaan valtakunnanverkosta, johon sitä tuotetaan monipuolisesti. Pelkän tuulen varaan emme voi jäädä täällä pohjoisissa olosuhteissa, koska myllyt eivät pyöri talvipakkasilla. Minulla ei ole sähkölämmitystä.
5. Pudota kotisi lämpötilaa lämmityskaudella kaksi astetta.
En pudota kotini lämpötilaa, koska lihakseni ovat vanhemmiten alkaneet kipeytyä viileässä. En ole myöskään halukas elämään villapaita päällä tai nukkumaan makuupussissa kotonani. Sellainen alentaisi liiaksi elämän laatua.
6. Vaihda Thaimaan-lomasi Espanjan-matkaan.
En käy lomillani sen enempää Thaimaassa kuin Espanjassakaan. Vietän ne käytännössä aina kotimaassa, mikä toki lisää jonkin verran autoilua kuten edellä jo totesin. En siis lennä lomillani kaukomaille.
Työmatkoja joudun toki jonkin verran tekemään lentäen, mutta olen yrittänyt minimoida myös niitä. Eläkkeelle jäätyäni en usko astuvani enää lentokoneeseen.
7. Jos sinulla on tapana matkustaa joka vuosi viikoksi Thaimaaseen, matkusta vastedes kahdeksi viikoksi joka toinen vuosi.
En edelleenkään matkusta lomalle lentokoneella Thaimaaseen tai muihin vastaaviin lomakohteisiin.
9. Matkusta vaihteeksi muulla tavalla kuin lentämällä.
Kun tätä nyt jankutetaan kerta toisensa jälkeen, niin taidan ihan piruuttani matkustaa ensi vuonna lomallani jonnekin kauas, vaikka Pääsiäissaarille. Ihan vaihteeksi... no en todellakaan viitsi, vitsi vitsi!
Mutta pitäisiköhän seuraava työmatka esimerkiksi nousevaan tieteen suurvaltaan Kiinaan tehdä veronmaksajan piikkiin laivalla tai junalla? Saisi ainakin hyvät päivärahat.
8. Ryhdy sähköntuottajaksi. Asenna katollesi aurinkopaneelit tuottamaan sähköä tai aurinkokeräimet, jotka lämmittävät vettä.
En asu omakotitalossa, joten minulla ei ole paikkaa minne paneelit tai keräimet laittaisin.
10. Osta ikimetsää. Jos sijoitat kerran vuodessa sata euroa aarniometsän suojeluun, ostos kompensoi koko vuoden hiilijalanjälkesi.
Tämä on suositeltava tapa sijoittaa metsien biodiversiteetin suojeluun - siis omalla rahalla ilman veronmaksajan kukkaron suoraa keventämistä. Hiilijalanjälkeen sillä ei kuitenkaan ole kovin pitkäaikaista vaikutusta, sillä ikimetsä ei ole hiilinielu eikä -lähde. Tai muuttuuhan se lähteeksi, jos iskee paha tuuli- tai hyönteistuho.
Tarkennan sen verran, että toki talouskäytöstä rauhoitettu metsä sitoo aikansa hiiltä, kunnes sen kasvu hiipuu. Tässä yhteydessä on hyvä ymmärtää myös se, että talousmetsästä saatavasta tukkipuusta valmistetut rakennukset, huonekalut, koriste-esineet ynnä muut siirtyvät kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi pois hiilen kierrosta. Ja samaan aikaan uudistettu metsä sitoo lisää hiilidioksidia.
Metsiensuojelun hintana on kuitenkin talouskäytöstä kestävästi saatavan suomalaisen hyvinvoinnin pohjan kapeneminen. Juuri nyt tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä talousmetsämme kasvavat puuta selvästi enemmän kuin sitä käytetään.
Mutta mitä muuta teen hiilinielun pienentämiseksi?
Ainakin vastustan Suomen hiilijalanjäljen kasvattamista siirtämällä kehitysmaalaisia tänne pohjoiseen ja olen työssäni siirtynyt mahdollisimman pitkälti paperittomaan toimistoon - vältän esimerkiksi tieteellisten artikkeleiden tulostamista lukemalla ne suoraan tietokoneeni näytöltä. Samoin luen Helsingin Sanomat ja muut lehdet sähköisesti.
Liikuntaharrastukseni eivät myöskään vaadi sisätilojen lämmittämistä vaan tapahtuvat ulkona ja vieläpä paljolti hyötyliikuntana. Käytän myös vaatteeni loppuun siirtämällä ne mökkikäyttöön kun ne ovat kuluneet töissä käytön kannalta kelvottomiksi.
Päätän tämän kirjoituksen toteamalla, että olen tainnut ihan vapaaehtoisilla valinnoillani luoda itselleni elämäntavan, jonka ympäristöjalanjälki on kohtuullisen pieni. Siten en näe tarvetta HS:n "resurssiasiantuntijan" neuvojen noudattamiselle.
Totean kuitenkin, että siirtymällä edellä kuvattuun omaan elämäntapaani, voi jokainen vähentää ympäristöjalanjälkeään ilmeisesti vielä paljon enemmän kuin "resurssiasiantuntijan" neuvoilla. Vai olenko sittenkin väärässä?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden maahanmuuttopolitiikkaa vahvistettiin ekologista jalanjälkeä kasvattavaksi
Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta
Seuraavassa lehden (tai oikeammin jutussa haastatellun "resurssiasiantuntijan") listaus. Ja jokaisen kohdan jälkeen oman käytökseni kuvaus.
1. Kokeile vegaaniruokia eli ruokia, joissa ei ole lainkaan eläinperäisiä aineksia.
Syön monipuolisesti sekaruokaa. Erityisesti kiinnitän huomiota siihen, että salaatiosat ovat vitamiinien ja hivenaineiden saannin kannalta riittävän monipuolisia.
Kesäisin syön myös runsaasti itse pyytämääni kalaa. Kalastaessani käytän soutuvenettä tai kävelen jokien rantoja. En aio siirtyä vegaaniruokiin, koska ihminen on luontaisesti sekasyöjä. Lisäksi liha ja kala maistuvat paremmalta kuin kasvikset, eli luovat elämälle laatua.
2. Vähennä ajamista omalla autolla.
Ajan autolla jonkin verran, koska minulla on suomalaiseen tapaan mökki, jossa käyn kesäisinä viikonloppuina ja lomalla. Lisäksi käyn autolla viikoittain kaupassa ja teen vuosittain pari lomareissua kotimaassa. En aio luopua tästä elämäntavasta.
3. Jos siirryt käyttämään työmatkoillasi oman auton sijasta kolmen hengen kimppakyytiä kolmesti viikossa, hiilijalanjälkesi pienenee noin prosentin.
En käytä työmatkoihin autoa. Menen tienaamaan leipääni talvisin julkisilla liikennevälineillä ja kesäisin polkupyörällä. Jälkimmäinen on oleellinen osa omasta kunnostani huolehtimista.
4. Vaihda sähkösopimuksesi tuulisähköön. Muutos pienentää hiilijalanjälkeäsi 5 prosenttia. Jos kotonasi on sähkölämmitys, säästö on suurempi.
Tuulisähkösopimuksilla ei ole merkitystä, koska kaikki sähkö otetaan valtakunnanverkosta, johon sitä tuotetaan monipuolisesti. Pelkän tuulen varaan emme voi jäädä täällä pohjoisissa olosuhteissa, koska myllyt eivät pyöri talvipakkasilla. Minulla ei ole sähkölämmitystä.
5. Pudota kotisi lämpötilaa lämmityskaudella kaksi astetta.
En pudota kotini lämpötilaa, koska lihakseni ovat vanhemmiten alkaneet kipeytyä viileässä. En ole myöskään halukas elämään villapaita päällä tai nukkumaan makuupussissa kotonani. Sellainen alentaisi liiaksi elämän laatua.
6. Vaihda Thaimaan-lomasi Espanjan-matkaan.
En käy lomillani sen enempää Thaimaassa kuin Espanjassakaan. Vietän ne käytännössä aina kotimaassa, mikä toki lisää jonkin verran autoilua kuten edellä jo totesin. En siis lennä lomillani kaukomaille.
Työmatkoja joudun toki jonkin verran tekemään lentäen, mutta olen yrittänyt minimoida myös niitä. Eläkkeelle jäätyäni en usko astuvani enää lentokoneeseen.
7. Jos sinulla on tapana matkustaa joka vuosi viikoksi Thaimaaseen, matkusta vastedes kahdeksi viikoksi joka toinen vuosi.
En edelleenkään matkusta lomalle lentokoneella Thaimaaseen tai muihin vastaaviin lomakohteisiin.
9. Matkusta vaihteeksi muulla tavalla kuin lentämällä.
Kun tätä nyt jankutetaan kerta toisensa jälkeen, niin taidan ihan piruuttani matkustaa ensi vuonna lomallani jonnekin kauas, vaikka Pääsiäissaarille. Ihan vaihteeksi... no en todellakaan viitsi, vitsi vitsi!
Mutta pitäisiköhän seuraava työmatka esimerkiksi nousevaan tieteen suurvaltaan Kiinaan tehdä veronmaksajan piikkiin laivalla tai junalla? Saisi ainakin hyvät päivärahat.
8. Ryhdy sähköntuottajaksi. Asenna katollesi aurinkopaneelit tuottamaan sähköä tai aurinkokeräimet, jotka lämmittävät vettä.
En asu omakotitalossa, joten minulla ei ole paikkaa minne paneelit tai keräimet laittaisin.
10. Osta ikimetsää. Jos sijoitat kerran vuodessa sata euroa aarniometsän suojeluun, ostos kompensoi koko vuoden hiilijalanjälkesi.
Tämä on suositeltava tapa sijoittaa metsien biodiversiteetin suojeluun - siis omalla rahalla ilman veronmaksajan kukkaron suoraa keventämistä. Hiilijalanjälkeen sillä ei kuitenkaan ole kovin pitkäaikaista vaikutusta, sillä ikimetsä ei ole hiilinielu eikä -lähde. Tai muuttuuhan se lähteeksi, jos iskee paha tuuli- tai hyönteistuho.
Tarkennan sen verran, että toki talouskäytöstä rauhoitettu metsä sitoo aikansa hiiltä, kunnes sen kasvu hiipuu. Tässä yhteydessä on hyvä ymmärtää myös se, että talousmetsästä saatavasta tukkipuusta valmistetut rakennukset, huonekalut, koriste-esineet ynnä muut siirtyvät kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi pois hiilen kierrosta. Ja samaan aikaan uudistettu metsä sitoo lisää hiilidioksidia.
Metsiensuojelun hintana on kuitenkin talouskäytöstä kestävästi saatavan suomalaisen hyvinvoinnin pohjan kapeneminen. Juuri nyt tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä talousmetsämme kasvavat puuta selvästi enemmän kuin sitä käytetään.
Mutta mitä muuta teen hiilinielun pienentämiseksi?
Ainakin vastustan Suomen hiilijalanjäljen kasvattamista siirtämällä kehitysmaalaisia tänne pohjoiseen ja olen työssäni siirtynyt mahdollisimman pitkälti paperittomaan toimistoon - vältän esimerkiksi tieteellisten artikkeleiden tulostamista lukemalla ne suoraan tietokoneeni näytöltä. Samoin luen Helsingin Sanomat ja muut lehdet sähköisesti.
Liikuntaharrastukseni eivät myöskään vaadi sisätilojen lämmittämistä vaan tapahtuvat ulkona ja vieläpä paljolti hyötyliikuntana. Käytän myös vaatteeni loppuun siirtämällä ne mökkikäyttöön kun ne ovat kuluneet töissä käytön kannalta kelvottomiksi.
Päätän tämän kirjoituksen toteamalla, että olen tainnut ihan vapaaehtoisilla valinnoillani luoda itselleni elämäntavan, jonka ympäristöjalanjälki on kohtuullisen pieni. Siten en näe tarvetta HS:n "resurssiasiantuntijan" neuvojen noudattamiselle.
Totean kuitenkin, että siirtymällä edellä kuvattuun omaan elämäntapaani, voi jokainen vähentää ympäristöjalanjälkeään ilmeisesti vielä paljon enemmän kuin "resurssiasiantuntijan" neuvoilla. Vai olenko sittenkin väärässä?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden maahanmuuttopolitiikkaa vahvistettiin ekologista jalanjälkeä kasvattavaksi
Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta
perjantai 28. joulukuuta 2018
Afgaaninuoret aikuisuuden kynnyksellä
Yleisradio teki jutun Paltamoon sijoitetuista afgaaninuorista, joiden tukiasuminen on loppumassa. Sen aikana heille on järjestetty asumisen lisäksi peruskoulutusta ja muuta opastusta elämää varten.
Nyt on edessä muutto pois tuetusta asumisesta sekä itsenäistyminen ja ammatin hankkiminen. Olisi hienoa, mikäli sekin sujuisi hyvin ja nuoret sijoittuisivat tuottavina työntekijöinä ja lainkuuliaisina kansalaisina suomalaiseen yhteiskuntaan.
Valitettavasti erittäin suuri osa turvapaikan saaneista afgaaneista ei kuitenkaan tilastojen mukaan kykene tähän, siis ei työllistymään eikä edes lainkuuliaisuuteen. Siten veronmaksajien elätettäväksi jäämisen riski on Ylen positiivisesta uutisesta huolimatta varsin suuri. Eikä ajautuminen rikosten poluillekaan ole rehellisesti sanottuna kokonaan pois suljettu.
Ylen maahanmuuttajapositiivisen jutun mukaan "nuoret suunnittelevat tulevaisuutta myös paljon pidemmälle. He voivat saada Suomen kansalaisuuden 4–5 vuoden päästä, jonka jälkeen he voivat käydä tapaamassa perhettään entisessä kotimaassaan".
Hetkinen.
Jos nämä nuoret siis voivat lähteä kotimaahansa tapaamaan perhettään, herää väistämättä kysymys siitä, että onko heillä todellisuudessa tarvetta minkäänlaiseen turvapaikkaan. Jos ja kun sellaista ei ole, niin eikö kaikkien kannalta olisi vielä Suomeen varsin todennäköisesti veronmaksajien elätettäväksi asettumistakin parempi, mikäli he käyttäisivät täällä saamansa sivistyksen parantaakseen kotimaansa tilannetta.
Sitä paitsi olen aivan varma, että Afganistanissa (tai kenties Iranissa, josta monet afgaanit ovat lähteneen Suomeen) on tulevaisuudessa paljon suurempi tarve autonasentajille - jollaiseksi yksi Ylen jutun afgaaneista ilmoitti pyrkivänsä - kuin Suomessa, jossa ilmastotavoitteiden seurauksena autoilusta pyritään pääsemään mahdollisimman tarkoin eroon.
Lisäksi on huomattava, että kaiken keskinäisen riitelyn, uskonnollis-etnisen vihanpidon ja sotimisen jälkeen Afganistanissa olisi tarvetta mille tahansa osaamiselle ja ylipäänsä toimivan yhteiskunnan nähneille nuorille miehille. Lisäksi ajatusta paluusta kotimaahan tukee se, ettei turvapaikkajärjestelmää ole tarkoitettu siirtolaisuuteen - saati elintasopakolaisuuteen - vaan ainoastaan turvan saamiseen siksi ajaksi kun kotimaassa ei ole mahdollista elää.
Valitettavasti lienee niin, että näiden(kin) afgaaninuorten osalta yhteiskuntamme on sokea, eikä halua tukea Afganistanin kehitystä kohti parempaa tulevaisuutta sen enempää kuin välttää heistä aiheutuvia yhteiskunnallis-taloudellisia kustannuksia suomalaisille. Olisikin erityisen hienoa, mikäli kevään eduskuntavaalien jälkeen juuri tähän asiaan saataisiin muutos ja turvapaikkajärjestelmä pyhitettäisiin pelkästään siihen tarkoitukseen, johon se on alkujaan kehitettykin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Somaleille, irakilaisille ja afgaaneille 5000 euron palkkio kotiinpaluusta
Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa
Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän
Nyt on edessä muutto pois tuetusta asumisesta sekä itsenäistyminen ja ammatin hankkiminen. Olisi hienoa, mikäli sekin sujuisi hyvin ja nuoret sijoittuisivat tuottavina työntekijöinä ja lainkuuliaisina kansalaisina suomalaiseen yhteiskuntaan.
Valitettavasti erittäin suuri osa turvapaikan saaneista afgaaneista ei kuitenkaan tilastojen mukaan kykene tähän, siis ei työllistymään eikä edes lainkuuliaisuuteen. Siten veronmaksajien elätettäväksi jäämisen riski on Ylen positiivisesta uutisesta huolimatta varsin suuri. Eikä ajautuminen rikosten poluillekaan ole rehellisesti sanottuna kokonaan pois suljettu.
Ylen maahanmuuttajapositiivisen jutun mukaan "nuoret suunnittelevat tulevaisuutta myös paljon pidemmälle. He voivat saada Suomen kansalaisuuden 4–5 vuoden päästä, jonka jälkeen he voivat käydä tapaamassa perhettään entisessä kotimaassaan".
Hetkinen.
Jos nämä nuoret siis voivat lähteä kotimaahansa tapaamaan perhettään, herää väistämättä kysymys siitä, että onko heillä todellisuudessa tarvetta minkäänlaiseen turvapaikkaan. Jos ja kun sellaista ei ole, niin eikö kaikkien kannalta olisi vielä Suomeen varsin todennäköisesti veronmaksajien elätettäväksi asettumistakin parempi, mikäli he käyttäisivät täällä saamansa sivistyksen parantaakseen kotimaansa tilannetta.
Sitä paitsi olen aivan varma, että Afganistanissa (tai kenties Iranissa, josta monet afgaanit ovat lähteneen Suomeen) on tulevaisuudessa paljon suurempi tarve autonasentajille - jollaiseksi yksi Ylen jutun afgaaneista ilmoitti pyrkivänsä - kuin Suomessa, jossa ilmastotavoitteiden seurauksena autoilusta pyritään pääsemään mahdollisimman tarkoin eroon.
Lisäksi on huomattava, että kaiken keskinäisen riitelyn, uskonnollis-etnisen vihanpidon ja sotimisen jälkeen Afganistanissa olisi tarvetta mille tahansa osaamiselle ja ylipäänsä toimivan yhteiskunnan nähneille nuorille miehille. Lisäksi ajatusta paluusta kotimaahan tukee se, ettei turvapaikkajärjestelmää ole tarkoitettu siirtolaisuuteen - saati elintasopakolaisuuteen - vaan ainoastaan turvan saamiseen siksi ajaksi kun kotimaassa ei ole mahdollista elää.
Valitettavasti lienee niin, että näiden(kin) afgaaninuorten osalta yhteiskuntamme on sokea, eikä halua tukea Afganistanin kehitystä kohti parempaa tulevaisuutta sen enempää kuin välttää heistä aiheutuvia yhteiskunnallis-taloudellisia kustannuksia suomalaisille. Olisikin erityisen hienoa, mikäli kevään eduskuntavaalien jälkeen juuri tähän asiaan saataisiin muutos ja turvapaikkajärjestelmä pyhitettäisiin pelkästään siihen tarkoitukseen, johon se on alkujaan kehitettykin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Somaleille, irakilaisille ja afgaaneille 5000 euron palkkio kotiinpaluusta
Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa
Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän
torstai 27. joulukuuta 2018
Trump on poistumassa afrikkalaiselta areenalta
Yleisradio kertoi meille amerikkalaisten vähentävän sotilaallista läsnäoloaan Afrikassa. Siis poistamassa mustasta maanosasta niitä joukkoja, joiden tärkeimpänä tehtävänä on ollut taistella terrorismia vastaan.
Jutun mukaan taustalla ovat Kiinan ja Venäjän aiheuttamat uhat maailmanjärjestykselle, johon Yhdysvallat haluaa vastata muualla kuin mustassa Afrikassa. Taustalla ovat myös presidentti Donald Trumpin virkaan astuessaan mainitsemat poliittiset linjaukset, joiden mukaan Yhdysvallat on tähän mennessä keskittynyt liikaa muiden valtioiden rajojen turvaamiseen.
Afrikkaan liittyvässä Ylen jutussa oli muutama seikka, joihin haluan arvoisan lukijani kiinnittävän huomiotaan aivan erityisesti.
Niistä ensimmäinen oli kohta, jonka mukaan amerikkalaiset eivät enää aio tukea tuloksettomia rauhanturvaoperaatioita ja ovat jo aiemmin vähentäneet kehitysapua Afrikkaan. Tulkitsen tämän siten, että Trump tai hänen hallintonsa on kyllästynyt kylvämään äänestäjiensä rahaa ja jopa amerikkalaisten henkiä tuloksettomaan toimintaan mustassa Afrikassa.
Ghanassa työskentelevä rauhanturvaamisen professori Emmanuel Kwesi Aning ei liene ymmärtänyt tätä yhteyttä, vaan totesi Ylen uutisessa islamististen Boko Haramin, al-Qaidan ja al-Shabaabin olevan edelleen ajankohtaisia uhkia. Trumpin näkökulmasta nämä lienevät kuitenkin amerikkalaisten kannalta kohteita, joiden suitsimiseksi Afrikassa ei ole syytä käyttää amerikkalaisia resursseja.
Sitä paitsi niitä eivät tule sietämään myöskään kiinalaiset, joilla lienee myös jenkkejä vähemmän ongelmia kotirintamansa kanssa, mikäli järjestöjen tuhoaminen vaatii brutaaleja toimenpiteitä. Eivätkä myöskään Afrikkaan jatkossa vahvemmin asettuvilla venäläisillä. Siten näiden järjestöjen tilanne tullee ainoastaan vaikeutumaan, mikäli amerikkalaiset korvautuvat kiinalaisilla tai venäläisillä.
Toisena huomioitavana seikkana Kwesi Aning totesi Afrikan maiden todellisen ongelman: "jos katsoo sotilaiden määrää suhteessa räjähdysmäiseen väestönkasvuun, emme panosta tarpeeksi puolustukseen, jotta voisimme vastata turvallisuushaasteisiin". Tämä herätti minussa kysymyksen siitä, että voisiko Trumpin hallinnon päätöksiin vaikuttaa myös se tosiasia, ettei mikään sotilaiden tai muun avun määrä ole riittävä, ellei Afrikan väestönkasvua saada hallintaan.
Oli tällä asian merkitystä USA:n päätöksille tai ei, niin fakta se joka tapauksessa on. Ja nähtäväksi tuleekin jämään se, millä tavoin kiinalaiset ja mahdollisesti venäläiset tulevat väestöräjähdyksen kanssa toimeen.
Kiinan osalta tavoitteena lienee lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - eli valjastaa Afrikka oman taloutensa siirtomaaksi ja sen mahdollistamiseksi edesauttaa maanosan vakautumista luomalla paikallistaloudellisia edellytyksiä. Nähtäväksi kuitenkin jää, riittävätkö heidänkään toimensa räjähtävän väestönkasvu haasteiden hallintaan. Epäilen.
Kiinalaisten osalta motiiveista ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Kwesi Aningkin nimittäin totesi, etteivät Venäjä ja Kiina ole hänen mielestään Afrikan ystäviä. ne kun eivät kysele ihmisoikeuksista tai demokratiasta.
Retorinen kysymys tosin tässä yhteydessä kuuluu, että mitä hyvää niistä välittäneet länsimaat ovat saaneet aikaan 1900-luvun puolivälistä maanosaan syytäneillä kehitysapuvaroillaan - paitsi tietenkin laukaisseet kaiken kehityksen esteenä nyt olevan väestöräjähdyksen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus
Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?
Jutun mukaan taustalla ovat Kiinan ja Venäjän aiheuttamat uhat maailmanjärjestykselle, johon Yhdysvallat haluaa vastata muualla kuin mustassa Afrikassa. Taustalla ovat myös presidentti Donald Trumpin virkaan astuessaan mainitsemat poliittiset linjaukset, joiden mukaan Yhdysvallat on tähän mennessä keskittynyt liikaa muiden valtioiden rajojen turvaamiseen.
Afrikkaan liittyvässä Ylen jutussa oli muutama seikka, joihin haluan arvoisan lukijani kiinnittävän huomiotaan aivan erityisesti.
Niistä ensimmäinen oli kohta, jonka mukaan amerikkalaiset eivät enää aio tukea tuloksettomia rauhanturvaoperaatioita ja ovat jo aiemmin vähentäneet kehitysapua Afrikkaan. Tulkitsen tämän siten, että Trump tai hänen hallintonsa on kyllästynyt kylvämään äänestäjiensä rahaa ja jopa amerikkalaisten henkiä tuloksettomaan toimintaan mustassa Afrikassa.
Ghanassa työskentelevä rauhanturvaamisen professori Emmanuel Kwesi Aning ei liene ymmärtänyt tätä yhteyttä, vaan totesi Ylen uutisessa islamististen Boko Haramin, al-Qaidan ja al-Shabaabin olevan edelleen ajankohtaisia uhkia. Trumpin näkökulmasta nämä lienevät kuitenkin amerikkalaisten kannalta kohteita, joiden suitsimiseksi Afrikassa ei ole syytä käyttää amerikkalaisia resursseja.
Sitä paitsi niitä eivät tule sietämään myöskään kiinalaiset, joilla lienee myös jenkkejä vähemmän ongelmia kotirintamansa kanssa, mikäli järjestöjen tuhoaminen vaatii brutaaleja toimenpiteitä. Eivätkä myöskään Afrikkaan jatkossa vahvemmin asettuvilla venäläisillä. Siten näiden järjestöjen tilanne tullee ainoastaan vaikeutumaan, mikäli amerikkalaiset korvautuvat kiinalaisilla tai venäläisillä.
Toisena huomioitavana seikkana Kwesi Aning totesi Afrikan maiden todellisen ongelman: "jos katsoo sotilaiden määrää suhteessa räjähdysmäiseen väestönkasvuun, emme panosta tarpeeksi puolustukseen, jotta voisimme vastata turvallisuushaasteisiin". Tämä herätti minussa kysymyksen siitä, että voisiko Trumpin hallinnon päätöksiin vaikuttaa myös se tosiasia, ettei mikään sotilaiden tai muun avun määrä ole riittävä, ellei Afrikan väestönkasvua saada hallintaan.
Oli tällä asian merkitystä USA:n päätöksille tai ei, niin fakta se joka tapauksessa on. Ja nähtäväksi tuleekin jämään se, millä tavoin kiinalaiset ja mahdollisesti venäläiset tulevat väestöräjähdyksen kanssa toimeen.
Kiinan osalta tavoitteena lienee lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - eli valjastaa Afrikka oman taloutensa siirtomaaksi ja sen mahdollistamiseksi edesauttaa maanosan vakautumista luomalla paikallistaloudellisia edellytyksiä. Nähtäväksi kuitenkin jää, riittävätkö heidänkään toimensa räjähtävän väestönkasvu haasteiden hallintaan. Epäilen.
Kiinalaisten osalta motiiveista ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Kwesi Aningkin nimittäin totesi, etteivät Venäjä ja Kiina ole hänen mielestään Afrikan ystäviä. ne kun eivät kysele ihmisoikeuksista tai demokratiasta.
Retorinen kysymys tosin tässä yhteydessä kuuluu, että mitä hyvää niistä välittäneet länsimaat ovat saaneet aikaan 1900-luvun puolivälistä maanosaan syytäneillä kehitysapuvaroillaan - paitsi tietenkin laukaisseet kaiken kehityksen esteenä nyt olevan väestöräjähdyksen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus
Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?
keskiviikko 26. joulukuuta 2018
HS linjasi metsäpoliittisen uutisointinsa
Helsingin Sanomat kertoi meille tänä aamuna pääkirjoituksessaan, että ennen kevään eduskuntavaaleja edessämme on kiivas metsäkeskustelu. Niin minäkin luulen.
Jotta tulevaa keskustelua voisi ymmärtää, on hyvä tiedostaa joitakin perusasioita. Tärkein niistä on kysymys yksityisten ihmisten oikeudesta päättää omaisuudestaan ja sen käytöstä. Eli rakennetaanko metsäpolitiikkaamme markkina- vai suunnitelmatalouden periaatteiden pohjalta.
Wikipedian mukaan "useimmat sosialistit pitävät nykyään demokratiaa välttämättömänä sosialismin toimimiselle. Monet sanovat, että toimiva suunnitelmatalous olisi vaatinut demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan. Esimerkiksi reaalisosialistimaissa ei pyritty rakentamaan kuluttajien ja tuottajien välille tarvittavia hintamekanismia korvaavia tiedonvälitysmekanismeja, jotka monet suunnitelmatalouden nykyisistä kannattajista pitävät välttämättöminä kyseisen talousmallin toimimiselle."
Kun Helsingin Sanomat päätti edelle linkittämäni pääkirjoituksen sanoihin "jos riittävä yhteinen näkemys tavoitteista saadaan aikaan, tarvitaan myös uudenlaiset kannustimet, jotta vaikutukset näkyvät myös käytännössä", tarkoittaa se yksityisen metsänomistajan ohjaamista poliittisesti sovittuun suuntaan, jota ei voi saavuttaa vapaan markkinatalouden periaatteiden mukaisessa metsätaloudessa. Siis Wikipedian muotoilun mukaisesta hintamekanismia "korvaavasta tiedonvälitysmenetelmästä", jollaista suomalaiset sosialistit tänä päivänä tavoittelevat suoran omaisuuden ryöväämisen sijaan.
Jokaisen suomalaisen on tulevaa keskustelua seuratessaan hyvä ymmärtää myös se, että metsäpolitiikan vaikutukset ulottuvat kauas yli metsänomistajien talouden. Heidän kasvattamansa puuthan hyödynnetään edelleen raaka-aineena, josta valmistetaan esimerkiksi taloja, huonekaluja, paperia, kartonkia, vaatteita, energiaa, muovia korvaavia tuotteita jne...
Suomen talouden kannalta tässä on oleellista ymmärtää, että puhumme vientimme viidenneksestä ja siten suurista taloudellisista arvoista myös veronmaksajan kannalta. Siten metsien käyttöpolitiikka ei suinkaan ole merkityksetön asia meille metsää omistamattomillekaan, vaan keskeisestä hyvinvoinnin tekijästä.
Tarkoitan tällä sitä, että jokainen puukuutio, jonka ohjaamme verovaroin kustannetuilla tuilla markkinaehtoisia tuloja tuottamattomiin kohteisiin on pois tuottavan taloutemme ja vientimme rattaista samalla kun käytön ohjaamiseen käytettävät verovarat lisäävät julkisen talouden kokoa. Tämä tarkoittaa joko yhteiskunnan tarjoamista muista palveluista tinkimistä tai vaihtoehtoisesti veroasteen kasvattamista. Sekä Suomen kauppataseen alijäämän kasvattamista.
Koska pääkirjoitukset ovat lehden virallisia mielipidekirjoituksia, ei tämän aamun pääkirjoitusta voi jättää huomioimatta. Sen sijaan se on syytä pitää mielessä tulevan metsäkeskustelun yhteydessä - erityisesti silloin, kun lukee HS:n siitä kirjoittamia selostuksia.
Niissä ei aihetta ei tulla tämän aamun linjauksen mukaisesti käsittelemään neutraalisti, vaan se tehdään tavoitteellisesti. Ja kuten edelle kirjoitin: tuolla tavoitteella on loogiset seurauksensa kaikille suomalaisille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Metsien haravoimisesta Suomessa
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa
Jotta tulevaa keskustelua voisi ymmärtää, on hyvä tiedostaa joitakin perusasioita. Tärkein niistä on kysymys yksityisten ihmisten oikeudesta päättää omaisuudestaan ja sen käytöstä. Eli rakennetaanko metsäpolitiikkaamme markkina- vai suunnitelmatalouden periaatteiden pohjalta.
Wikipedian mukaan "useimmat sosialistit pitävät nykyään demokratiaa välttämättömänä sosialismin toimimiselle. Monet sanovat, että toimiva suunnitelmatalous olisi vaatinut demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan. Esimerkiksi reaalisosialistimaissa ei pyritty rakentamaan kuluttajien ja tuottajien välille tarvittavia hintamekanismia korvaavia tiedonvälitysmekanismeja, jotka monet suunnitelmatalouden nykyisistä kannattajista pitävät välttämättöminä kyseisen talousmallin toimimiselle."
Kun Helsingin Sanomat päätti edelle linkittämäni pääkirjoituksen sanoihin "jos riittävä yhteinen näkemys tavoitteista saadaan aikaan, tarvitaan myös uudenlaiset kannustimet, jotta vaikutukset näkyvät myös käytännössä", tarkoittaa se yksityisen metsänomistajan ohjaamista poliittisesti sovittuun suuntaan, jota ei voi saavuttaa vapaan markkinatalouden periaatteiden mukaisessa metsätaloudessa. Siis Wikipedian muotoilun mukaisesta hintamekanismia "korvaavasta tiedonvälitysmenetelmästä", jollaista suomalaiset sosialistit tänä päivänä tavoittelevat suoran omaisuuden ryöväämisen sijaan.
Jokaisen suomalaisen on tulevaa keskustelua seuratessaan hyvä ymmärtää myös se, että metsäpolitiikan vaikutukset ulottuvat kauas yli metsänomistajien talouden. Heidän kasvattamansa puuthan hyödynnetään edelleen raaka-aineena, josta valmistetaan esimerkiksi taloja, huonekaluja, paperia, kartonkia, vaatteita, energiaa, muovia korvaavia tuotteita jne...
Suomen talouden kannalta tässä on oleellista ymmärtää, että puhumme vientimme viidenneksestä ja siten suurista taloudellisista arvoista myös veronmaksajan kannalta. Siten metsien käyttöpolitiikka ei suinkaan ole merkityksetön asia meille metsää omistamattomillekaan, vaan keskeisestä hyvinvoinnin tekijästä.
Tarkoitan tällä sitä, että jokainen puukuutio, jonka ohjaamme verovaroin kustannetuilla tuilla markkinaehtoisia tuloja tuottamattomiin kohteisiin on pois tuottavan taloutemme ja vientimme rattaista samalla kun käytön ohjaamiseen käytettävät verovarat lisäävät julkisen talouden kokoa. Tämä tarkoittaa joko yhteiskunnan tarjoamista muista palveluista tinkimistä tai vaihtoehtoisesti veroasteen kasvattamista. Sekä Suomen kauppataseen alijäämän kasvattamista.
Koska pääkirjoitukset ovat lehden virallisia mielipidekirjoituksia, ei tämän aamun pääkirjoitusta voi jättää huomioimatta. Sen sijaan se on syytä pitää mielessä tulevan metsäkeskustelun yhteydessä - erityisesti silloin, kun lukee HS:n siitä kirjoittamia selostuksia.
Niissä ei aihetta ei tulla tämän aamun linjauksen mukaisesti käsittelemään neutraalisti, vaan se tehdään tavoitteellisesti. Ja kuten edelle kirjoitin: tuolla tavoitteella on loogiset seurauksensa kaikille suomalaisille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Metsien haravoimisesta Suomessa
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa
maanantai 24. joulukuuta 2018
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä
Helsingin Sanomien Kaius Niemi nosti tänä jouluaattoaamuna esille lukutaidon tärkeyden. Asiasta ei voisi olla enempää samaa mieltä: ilman kansalaisten hyvää lukutaitoa minkä tahansa valtion kehitys pysähtyy ja talous taantuu ennemmin tai myöhemmin. Ja tarjoaahan kaunokirjallisuus itse kullekin tien haaveiden, tarinoiden, jännityksen tai vaikka satujen maailmaan.
Niemen analyysi jäi kuitenkin puolitiehen. Tämän totuuden jälkeisen ajan myötä on varsinaisen lukutaidon ohella myös luetun ymmärtämisen merkitys kasvanut. Enkä tarkoita luetun ymmärrystä sen perinteisessä merkityksessä vaan rivien välienkin hahmottamista.
Siis niitä asioita, joista luettavan kirjoituksen laatija ei halua kertoa. Ne kun ovat joskus jopa tärkeämpiä kuin paperille painettu - tai näytölle ilmestyvä - teksti itsessään.
Hyvän vaikkakin väsyneen esimerkin tarjosi tänä aamuna minunkin verovaroillani toimiva Yleisradiomme yhdessä Suomen tietotoimiston kanssa. Ne kertoivat niistä kauhuista, joita lapset olivat kohdanneet Unkarin rajalla.
Juttu kertoi Pelastakaa lapset -järjestön laatimasta tiedotteesta, jonka mukaan 14-vuotiaan afgaani kertoi, että "poliisi otti meidät kiinni ja he laittoivat meidät istumaan. Ennen kuin he pakottivat meidät takaisin Serbian puolelle, meitä pahoinpideltiin väkivaltaisesti ja nöyryytettiin 4–5 tuntia. He kaatoivat kylmää vettä päällemme, suihkuttivat pippurisumutetta ja yllyttivät koirat puremaan."
Tämän kertomuksen riveiltä puuttui se tieto, joka jokaisen lukutaitoisen tulisi pystyä hahmottamaan. Ensinnäkin on tuskin luultavaa, että poliisi olisi suihkuttanut pippurisumutetta ja yllyttänyt koiria puremaan kiinnioton jälkeen, vaan mitä luultavimmin sitä ennen, eli laittoman maahantulon yhteydessä ottaessaan vastustelevia tulijoita kiinni. Sama saattaa koskea myös kylmällä vedellä kastelua.
Sen sijaan istuttaminen 4-5 tunnin ajan lienee tapahtunut lähes varmasti kiinnioton jälkeen - syy istuttamiselle jäi kuitenkin avoimeksi. Ehkäpä tulijoilta otettiin sormenjälkiä ja muita tietoja talteen ja istuminen liittyi siten näiden toimenpiteiden odotteluun. Ja Serbiaan palauttamisen järjestämiseen.
Toiseksi on varsin epätodennäköistä, että poliisi olisi ottanut kiinni pelkkiä lapsia. Joukon pääosa lienee kuitenkin ollut aikuisia raavaita miehiä - sitä ei elintasopakolaisten maahanmuuttoa puoltavassa propagandakirjoituksessa kuitenkaan kannata korostaa.
Niin tai näin. En ollut paikalla enkä tiedä mitä siellä tosiasiassa tapahtui. Ottaen kuitenkin huomioon Ylen yleisen linjan maahanmuuttouutisoinnissa olen täysin varma siitä, että edelle täydentämäni kuva on oikeampi kuin se, mikä syntyy pelkän Ylen tekstin lukemalla. Siis että rauhallisesti kiinni otettuja lapsia olisi rangaistukseksi istutettu sekä samalla pahoinpidelty pippurisumutteella, koirilla purettamalla ja kylmällä vedellä kastelemalla.
Seuraavaksi lähden haudoille muistelemaan kuolleita läheisiäni, minkä jälkeen kuuntelen joulurauhan julistuksen ja jään jälleen kerran miettimään tuon keskiaikaisen perinteen merkitystä nykyihmiselle. Sen jälkeen siirryn jouluaaton viettoon yhdessä läheisimpieni kanssa nauttien lasten ilosta ja turvallisuutta luovista ylisukupolvisista joulun traditioista.
Ja ehkäpä Joulupukin kontista löytyy illansuussa myös minulle sellaista lukemista, jossa ei tarvitse erikseen keskittyä ymmärtämään rivien välejä, vaan niiden sijaan voi keskittyä pelkästään sanojen merkitykseen ja niiden yhdessä luoman tarinan tunnelmaan. Samaa toivon myös Kaius Niemelle ja Yleisradion/STT:n anonyymeille toimittajille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaius Niemi taisi vahvistaa totuuden (Pravda po-russki)
Helsingin Sanomat myrkytti tänään yhteiskunnallista keskustelua - reagoiko päätoimittaja kannanottonsa mukaisesti?
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
Niemen analyysi jäi kuitenkin puolitiehen. Tämän totuuden jälkeisen ajan myötä on varsinaisen lukutaidon ohella myös luetun ymmärtämisen merkitys kasvanut. Enkä tarkoita luetun ymmärrystä sen perinteisessä merkityksessä vaan rivien välienkin hahmottamista.
Siis niitä asioita, joista luettavan kirjoituksen laatija ei halua kertoa. Ne kun ovat joskus jopa tärkeämpiä kuin paperille painettu - tai näytölle ilmestyvä - teksti itsessään.
Hyvän vaikkakin väsyneen esimerkin tarjosi tänä aamuna minunkin verovaroillani toimiva Yleisradiomme yhdessä Suomen tietotoimiston kanssa. Ne kertoivat niistä kauhuista, joita lapset olivat kohdanneet Unkarin rajalla.
Juttu kertoi Pelastakaa lapset -järjestön laatimasta tiedotteesta, jonka mukaan 14-vuotiaan afgaani kertoi, että "poliisi otti meidät kiinni ja he laittoivat meidät istumaan. Ennen kuin he pakottivat meidät takaisin Serbian puolelle, meitä pahoinpideltiin väkivaltaisesti ja nöyryytettiin 4–5 tuntia. He kaatoivat kylmää vettä päällemme, suihkuttivat pippurisumutetta ja yllyttivät koirat puremaan."
Tämän kertomuksen riveiltä puuttui se tieto, joka jokaisen lukutaitoisen tulisi pystyä hahmottamaan. Ensinnäkin on tuskin luultavaa, että poliisi olisi suihkuttanut pippurisumutetta ja yllyttänyt koiria puremaan kiinnioton jälkeen, vaan mitä luultavimmin sitä ennen, eli laittoman maahantulon yhteydessä ottaessaan vastustelevia tulijoita kiinni. Sama saattaa koskea myös kylmällä vedellä kastelua.
Sen sijaan istuttaminen 4-5 tunnin ajan lienee tapahtunut lähes varmasti kiinnioton jälkeen - syy istuttamiselle jäi kuitenkin avoimeksi. Ehkäpä tulijoilta otettiin sormenjälkiä ja muita tietoja talteen ja istuminen liittyi siten näiden toimenpiteiden odotteluun. Ja Serbiaan palauttamisen järjestämiseen.
Toiseksi on varsin epätodennäköistä, että poliisi olisi ottanut kiinni pelkkiä lapsia. Joukon pääosa lienee kuitenkin ollut aikuisia raavaita miehiä - sitä ei elintasopakolaisten maahanmuuttoa puoltavassa propagandakirjoituksessa kuitenkaan kannata korostaa.
Niin tai näin. En ollut paikalla enkä tiedä mitä siellä tosiasiassa tapahtui. Ottaen kuitenkin huomioon Ylen yleisen linjan maahanmuuttouutisoinnissa olen täysin varma siitä, että edelle täydentämäni kuva on oikeampi kuin se, mikä syntyy pelkän Ylen tekstin lukemalla. Siis että rauhallisesti kiinni otettuja lapsia olisi rangaistukseksi istutettu sekä samalla pahoinpidelty pippurisumutteella, koirilla purettamalla ja kylmällä vedellä kastelemalla.
Seuraavaksi lähden haudoille muistelemaan kuolleita läheisiäni, minkä jälkeen kuuntelen joulurauhan julistuksen ja jään jälleen kerran miettimään tuon keskiaikaisen perinteen merkitystä nykyihmiselle. Sen jälkeen siirryn jouluaaton viettoon yhdessä läheisimpieni kanssa nauttien lasten ilosta ja turvallisuutta luovista ylisukupolvisista joulun traditioista.
Ja ehkäpä Joulupukin kontista löytyy illansuussa myös minulle sellaista lukemista, jossa ei tarvitse erikseen keskittyä ymmärtämään rivien välejä, vaan niiden sijaan voi keskittyä pelkästään sanojen merkitykseen ja niiden yhdessä luoman tarinan tunnelmaan. Samaa toivon myös Kaius Niemelle ja Yleisradion/STT:n anonyymeille toimittajille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaius Niemi taisi vahvistaa totuuden (Pravda po-russki)
Helsingin Sanomat myrkytti tänään yhteiskunnallista keskustelua - reagoiko päätoimittaja kannanottonsa mukaisesti?
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Maahanmuuttajien matkasta työelämään
Yle kertoi meille maahanmuuttajien kotouttamisen uusista tuulista. Hyvä niin, sillä olisihan se äärimmäisen tärkeää, että maahamme saapuneet kehitysmaalaiset saataisiin mukaan työelämään.
Realismia lienee kuitenkin se, että maahanmuuttajien laajamittainen työllistyminen voi tapahtua vain silloin kun muusta työvoimasta on pulaa. Juuri nyt siihen lienee ainakin periaatteessa mahdollisuuksia, koska Sipilän (kepu) hallitus on saavuttanut tavoitteensa 72 prosentin työllisyysasteesta. Toisaalta totuuden nimessä on huomattava, että työttömyysasteemme on edelleen varsin korkea eli 6,2 prosenttia, joten työpaikkojen tarjonta tuskin ylittää kysyntää aivan kaikilla aloilla.
Ylen jutussa Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd) väitti, että "opetetaan vaikka ensin ammatin kannalta sata tärkeintä sanaa ja muu kielitaito kehittyy kyllä työelämässä". Tämä vaatii ehdottomasti kommentin.
On nimittäin aivan varmaa, ettei juuri kukaan yksityisen sektorin työnantaja palkkaa omilla rahoillaan kielitaidotonta maahanmuuttajaa, mikäli tarjolla on myös kielitaitoinen suomalainen. Paino sanoilla "omilla rahoillaan": verovaroista maksettuna joku saattaa maahanmuuttajan palkatakin - ainakin tukikauden ajaksi.
Ehkä juuri tästä syystä kaupunginjohtaja Viljanen vaati myös valtiolta toimia. Hänen mukaansa Suomessa "pitää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole enää projekti. Meidän työllinen työvoima lisääntyy tällä hetkellä pääosin maahanmuuton takia, joten nyt on aika toimia".
Puoliksi totta tämäkin. Olisi erinomainen asia, mikäli maahanmuuttopolitiikkamme tukisi työmarkkinoiden tarpeita. Valitettavasti vain tämä yhtälö on rikki, kun etenkin löperön turvapaikkapolitiikan seurauksena maahamme tulleet väestöryhmät eivät ole työllistyneet meillä eivätkä oikein muuallakaan.
Ylen jutussa haastateltiin myös maahanmuuttajia. Yksi heistä oli espoolainen pilottiasiakas Qusai Alzaid, joka oli saavuttanut kaupungin suuntaamien toimenpiteiden avulla edistystä.
Jutun mukaan hänen elämänsä "lähti täysin uusille urille identiteettipajan jälkeen. Ammattisuunnitelmat vaihtuivat kolmeen kertaan ennen kuin oma ala vihdoin löytyi. Nyt mies aloittaa tammikuussa merkonomin opinnot Espoon Omniassa."
Toivottavasti Qusai saa opintonsa jonain päivänä myös valmiiksi ja sijoittuu suomalaiseen työelämään - mieluiten hyväpalkkaiseen työhön yksityisellä sektorilla. Näillä sanoin toivotan hänelle ja muille maahanmuuttajillemme hyvää joulua sekä menestystä integroitumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan tulevina vuosina. Ja muistutan pitkäjänteisyyden tärkeydestä niin ammattiopinnoissa kuin työmarkkinoillakin.
Hyvää joulua myös kaikille muille lukijoilleni!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eteläpohjalainen ratkaisu maahanmuuttajille
Muslimitytön kokema väkivalta herätti kysymyksiä
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
Realismia lienee kuitenkin se, että maahanmuuttajien laajamittainen työllistyminen voi tapahtua vain silloin kun muusta työvoimasta on pulaa. Juuri nyt siihen lienee ainakin periaatteessa mahdollisuuksia, koska Sipilän (kepu) hallitus on saavuttanut tavoitteensa 72 prosentin työllisyysasteesta. Toisaalta totuuden nimessä on huomattava, että työttömyysasteemme on edelleen varsin korkea eli 6,2 prosenttia, joten työpaikkojen tarjonta tuskin ylittää kysyntää aivan kaikilla aloilla.
Ylen jutussa Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd) väitti, että "opetetaan vaikka ensin ammatin kannalta sata tärkeintä sanaa ja muu kielitaito kehittyy kyllä työelämässä". Tämä vaatii ehdottomasti kommentin.
On nimittäin aivan varmaa, ettei juuri kukaan yksityisen sektorin työnantaja palkkaa omilla rahoillaan kielitaidotonta maahanmuuttajaa, mikäli tarjolla on myös kielitaitoinen suomalainen. Paino sanoilla "omilla rahoillaan": verovaroista maksettuna joku saattaa maahanmuuttajan palkatakin - ainakin tukikauden ajaksi.
Ehkä juuri tästä syystä kaupunginjohtaja Viljanen vaati myös valtiolta toimia. Hänen mukaansa Suomessa "pitää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole enää projekti. Meidän työllinen työvoima lisääntyy tällä hetkellä pääosin maahanmuuton takia, joten nyt on aika toimia".
Puoliksi totta tämäkin. Olisi erinomainen asia, mikäli maahanmuuttopolitiikkamme tukisi työmarkkinoiden tarpeita. Valitettavasti vain tämä yhtälö on rikki, kun etenkin löperön turvapaikkapolitiikan seurauksena maahamme tulleet väestöryhmät eivät ole työllistyneet meillä eivätkä oikein muuallakaan.
Ylen jutussa haastateltiin myös maahanmuuttajia. Yksi heistä oli espoolainen pilottiasiakas Qusai Alzaid, joka oli saavuttanut kaupungin suuntaamien toimenpiteiden avulla edistystä.
Jutun mukaan hänen elämänsä "lähti täysin uusille urille identiteettipajan jälkeen. Ammattisuunnitelmat vaihtuivat kolmeen kertaan ennen kuin oma ala vihdoin löytyi. Nyt mies aloittaa tammikuussa merkonomin opinnot Espoon Omniassa."
Toivottavasti Qusai saa opintonsa jonain päivänä myös valmiiksi ja sijoittuu suomalaiseen työelämään - mieluiten hyväpalkkaiseen työhön yksityisellä sektorilla. Näillä sanoin toivotan hänelle ja muille maahanmuuttajillemme hyvää joulua sekä menestystä integroitumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan tulevina vuosina. Ja muistutan pitkäjänteisyyden tärkeydestä niin ammattiopinnoissa kuin työmarkkinoillakin.
Hyvää joulua myös kaikille muille lukijoilleni!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eteläpohjalainen ratkaisu maahanmuuttajille
Muslimitytön kokema väkivalta herätti kysymyksiä
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
lauantai 22. joulukuuta 2018
Faktajournalismi on poliittisen blogin elinehto
Tämän aamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa pohdittiin faktajournalismin edellytyksiä. Ja todettiin, ettei lehdistöllä ole rehellisyyden suhteen varaa kompromisseihin - saati keksittyihin uutisiin. Taustalla oli saksalaisen laatulehden Sprigelin toimituksessa sattunut tapaus, jossa sen tähtitoimittaja jäi kiinni valehtelusta.
Faktan tarkastamisen tärkeydestä laatulehdissä on helppo olla samaa mieltä. Ja siksi oli hienoa, että myös maamme suurin sanomalehti kiinnitti asiaan huomiota.
Suoranainen valehtelu ei kuitenkaan ole suomalaisen journalismin suurin ongelma - kyllä meidän lehdistömme suoriutuu yleensä mallikelpoisesti yksittäisistä tosiasioista. Paljon merkittävämpi ja erittäin suuri epäkohta on faktojen valinta lukijan harhaanjohtamiseksi. Myös minä olen kiinnittänyt siihen huomiota moneen kertaan (tässä ensimmäinen ja tässä viimeisin kerta HS:n suhteen).
Valikoitujen faktojen uutismaailmassa vain yhtä mediaa seuraava lukijakunta ajautuu vähitellen vahvasti virheelliseen maailmankuvaan, jonka pohjalta se ei kykene tekemään rationaalisia ratkaisuja esimerkiksi äänestyspäätöksiä tehdessään. Epäilen tosin, että juuri tämä on myös toimituskunnan tarkoitus - ja kaupalliselta pohjalta toimiessaan myös sen oikeus, vaikka se moraalitonta onkin.
Entä Professorin ajatusten kaltainen blogi?
Kuten olen aiemminkin todennut, syntyvät blogit enemmän tai vähemmän harrastuspohjalta ja ovat luonteeltaan lähinnä mielipidekirjoituksia. Siten tällaiselta vakavasti otettavaksi pyrkivältä blogiltakaan ei voi odottaa kovin paljon alkuperäisuutisia.
Sen sijaan blogit perustuvat pääsääntöisesti ns. valtamedian uutisointiin ja ovat siten riippuvaisia niissä esiintyvistä faktoista. Jutun juonena ei siis - joitain poikkeuksia lukuun ottamatta - ole alkuperäisen tiedon tuottaminen, vaan faktapohjaisiksi oletettujen uutisten ruotiminen esimerkiksi vertailemalla eri mediatalojen samasta aiheesta tehtyjä uutisia keskenään tai nostamalla esiin jutuissa esiintyviä loogisia virheitä.
Professorin ajatuksissa on toki ajoittain esitetty myös alkuperäisanalyysejä. Niistä merkittävin lienee sprinttihiihdon aiemman kilpailujärjestelmän ongelmien osoittaminen, jonka epäilen vahvasti johtaneen sen muuttamiseen maailmancupissa heti seuraavalla kaudella. Lisäksi olen analysoinut paljonkin ilmastonmuutokseen liittyvää dataa tutkimuslaitosten antamien avointen tietojen perusteella.
Samoin olen popularisoinut työssäni vastaan tulleita ja mielenkiintoisiksi kokemiani tieteellisiä löydöksiä. Yleensä olen lisäksi pyrkinyt antamaan niihin liittyen vielä oman poliittiseen päätöksentekoon tavalla tai toisella liittyvän näkemykseni.
Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että poliittinen blogi voi menestyä pidemmän päälle ainoastaan huolehtimalla faktoista: valtamedian uutisointiin ja niiden faktantarkastuksiin on käytännössä pakko luottaa ja juttujen vertailussa tai sisäisen logiikan tarkastelussa on syytä noudattaa rehellisyyttä. Jos välitän sosiaalisessa mediassa liikkuvia epävarmoja väitteitä, teen selväksi niiden lähteen.
Puutaheinää suoltavalla kirjoituskokoelmalla kun ei liene menestymisen mahdollisuuksia edes blogimaailmassa. Tästä syystä en edes unissani kuvittelisi kirjoittavani tähän blogiin itse keksimiäni uutisia - minulla kun on blogin tulevaisuuden kannalta siihen vielä vähemmän varaa kuin HS:n tai Spiegelin toimittajalla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Blogin syvin olemus
Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin
Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset
Faktan tarkastamisen tärkeydestä laatulehdissä on helppo olla samaa mieltä. Ja siksi oli hienoa, että myös maamme suurin sanomalehti kiinnitti asiaan huomiota.
Suoranainen valehtelu ei kuitenkaan ole suomalaisen journalismin suurin ongelma - kyllä meidän lehdistömme suoriutuu yleensä mallikelpoisesti yksittäisistä tosiasioista. Paljon merkittävämpi ja erittäin suuri epäkohta on faktojen valinta lukijan harhaanjohtamiseksi. Myös minä olen kiinnittänyt siihen huomiota moneen kertaan (tässä ensimmäinen ja tässä viimeisin kerta HS:n suhteen).
Valikoitujen faktojen uutismaailmassa vain yhtä mediaa seuraava lukijakunta ajautuu vähitellen vahvasti virheelliseen maailmankuvaan, jonka pohjalta se ei kykene tekemään rationaalisia ratkaisuja esimerkiksi äänestyspäätöksiä tehdessään. Epäilen tosin, että juuri tämä on myös toimituskunnan tarkoitus - ja kaupalliselta pohjalta toimiessaan myös sen oikeus, vaikka se moraalitonta onkin.
Entä Professorin ajatusten kaltainen blogi?
Kuten olen aiemminkin todennut, syntyvät blogit enemmän tai vähemmän harrastuspohjalta ja ovat luonteeltaan lähinnä mielipidekirjoituksia. Siten tällaiselta vakavasti otettavaksi pyrkivältä blogiltakaan ei voi odottaa kovin paljon alkuperäisuutisia.
Sen sijaan blogit perustuvat pääsääntöisesti ns. valtamedian uutisointiin ja ovat siten riippuvaisia niissä esiintyvistä faktoista. Jutun juonena ei siis - joitain poikkeuksia lukuun ottamatta - ole alkuperäisen tiedon tuottaminen, vaan faktapohjaisiksi oletettujen uutisten ruotiminen esimerkiksi vertailemalla eri mediatalojen samasta aiheesta tehtyjä uutisia keskenään tai nostamalla esiin jutuissa esiintyviä loogisia virheitä.
Professorin ajatuksissa on toki ajoittain esitetty myös alkuperäisanalyysejä. Niistä merkittävin lienee sprinttihiihdon aiemman kilpailujärjestelmän ongelmien osoittaminen, jonka epäilen vahvasti johtaneen sen muuttamiseen maailmancupissa heti seuraavalla kaudella. Lisäksi olen analysoinut paljonkin ilmastonmuutokseen liittyvää dataa tutkimuslaitosten antamien avointen tietojen perusteella.
Samoin olen popularisoinut työssäni vastaan tulleita ja mielenkiintoisiksi kokemiani tieteellisiä löydöksiä. Yleensä olen lisäksi pyrkinyt antamaan niihin liittyen vielä oman poliittiseen päätöksentekoon tavalla tai toisella liittyvän näkemykseni.
Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että poliittinen blogi voi menestyä pidemmän päälle ainoastaan huolehtimalla faktoista: valtamedian uutisointiin ja niiden faktantarkastuksiin on käytännössä pakko luottaa ja juttujen vertailussa tai sisäisen logiikan tarkastelussa on syytä noudattaa rehellisyyttä. Jos välitän sosiaalisessa mediassa liikkuvia epävarmoja väitteitä, teen selväksi niiden lähteen.
Puutaheinää suoltavalla kirjoituskokoelmalla kun ei liene menestymisen mahdollisuuksia edes blogimaailmassa. Tästä syystä en edes unissani kuvittelisi kirjoittavani tähän blogiin itse keksimiäni uutisia - minulla kun on blogin tulevaisuuden kannalta siihen vielä vähemmän varaa kuin HS:n tai Spiegelin toimittajalla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Blogin syvin olemus
Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin
Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset
perjantai 21. joulukuuta 2018
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Suomalaiset eduskuntapuolueet pääsivät eilen sopuun maamme ilmastotavoitteista. Vain Perussuomalaiset jäivät ulos, perusteenaan tavoitteiden korkea hinta tavallisille kansalaisille. Lisäksi he olivat huolissaan suomalaisten teollisuustyöpaikkojen puolesta.
Puolueen sopimuksen mukaisesti Suomi pyrkii kiristämään EU:n kasvihuonekaasutavoitteita. EU:n kasvihuonekaasupäästöjen tulisi pudota vuoteen 2030 mennessä vähintään 55 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Nykyinen tavoite on 40 prosenttia.
Lisäksi puolueet halusivat Suomen toimivan edelläkävijänä. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "2040-luvun aikana Suomi imee enemmän hiilidioksidia metsiin ja maaperiin kuin päästää eli pääsemme jo hiilineutraalisuuden ohi hiilinegatiiviseksi". Suomen hiilinieluja kasvatetaan esimerkiksi käynnistämällä laajamittainen metsittäminen, vähentämällä turvemaiden päästöjä ja kehittämällä maatalouden hiilensidontaa.
Tuo metsittämiskysymys on mielenkiintoinen - siis nimenomaisesti sanan laajamittainen osalta - ottaen huomioon, että Suomi on jo nyt Euroopan metsäisin maa. Lisäksi vaarana on se, että museoidut metsämme joutuvat laajamittaisen hyönteistuhon uhriksi, jolloin niiden hiilinielu muuttuu suureksi hiilenlähteeksi.
Muilta osin tavoitteet lienevät mahdollisia ja ilmeisesti jopa järkeviä. Paitsi että jokin aika sitten huomasin Nature Climate Change -lehdessä tutkimusraportin, jonka mukaan maailmanlaajuiset kasvihuonekaasujen rajoitustoimenpiteet lisäävät huomattavasti enemmän kehitysmaiden ihmisten nälkäriskiä kuin pelkkä ilmastonmuutos - mutta sehän ei koske Suomea ainakaan vielä.
Tässä tilanteessa - kun suomalaisen ilmastopolitiikan suuntaviivat on päätetty vuosikymmeniksi eteenpäin - onkin syytä toivoa, että perussuomalaisten huoli suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä on turha eli matkaan lähtevät Suomen lisäksi kaikki muutkin EU:n ja jopa muun maailman valtiot. Ja että ns. clean tech todella synnyttää uusia työpaikkoja puolueiden päätöksen takia - siis mikäli suunnitellut toimet todella toteutetaan - väistämättä katoavan vanhan teollisuuden tilalle.
Ellei, on edessämme ennenäkemätön talouden alasajo ja elintason lasku. Se olisi sääli, sillä omat toimemmehan eivät muuta globaalia ilmastonmuutosta sinne eivätkä tänne, koska osuutemme kasvihuonepäästöistä on vain hiukan yli promillen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta
Leonardo DiCaprio metsässä
Puolueen sopimuksen mukaisesti Suomi pyrkii kiristämään EU:n kasvihuonekaasutavoitteita. EU:n kasvihuonekaasupäästöjen tulisi pudota vuoteen 2030 mennessä vähintään 55 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Nykyinen tavoite on 40 prosenttia.
Lisäksi puolueet halusivat Suomen toimivan edelläkävijänä. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "2040-luvun aikana Suomi imee enemmän hiilidioksidia metsiin ja maaperiin kuin päästää eli pääsemme jo hiilineutraalisuuden ohi hiilinegatiiviseksi". Suomen hiilinieluja kasvatetaan esimerkiksi käynnistämällä laajamittainen metsittäminen, vähentämällä turvemaiden päästöjä ja kehittämällä maatalouden hiilensidontaa.
Tuo metsittämiskysymys on mielenkiintoinen - siis nimenomaisesti sanan laajamittainen osalta - ottaen huomioon, että Suomi on jo nyt Euroopan metsäisin maa. Lisäksi vaarana on se, että museoidut metsämme joutuvat laajamittaisen hyönteistuhon uhriksi, jolloin niiden hiilinielu muuttuu suureksi hiilenlähteeksi.
Muilta osin tavoitteet lienevät mahdollisia ja ilmeisesti jopa järkeviä. Paitsi että jokin aika sitten huomasin Nature Climate Change -lehdessä tutkimusraportin, jonka mukaan maailmanlaajuiset kasvihuonekaasujen rajoitustoimenpiteet lisäävät huomattavasti enemmän kehitysmaiden ihmisten nälkäriskiä kuin pelkkä ilmastonmuutos - mutta sehän ei koske Suomea ainakaan vielä.
Tässä tilanteessa - kun suomalaisen ilmastopolitiikan suuntaviivat on päätetty vuosikymmeniksi eteenpäin - onkin syytä toivoa, että perussuomalaisten huoli suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä on turha eli matkaan lähtevät Suomen lisäksi kaikki muutkin EU:n ja jopa muun maailman valtiot. Ja että ns. clean tech todella synnyttää uusia työpaikkoja puolueiden päätöksen takia - siis mikäli suunnitellut toimet todella toteutetaan - väistämättä katoavan vanhan teollisuuden tilalle.
Ellei, on edessämme ennenäkemätön talouden alasajo ja elintason lasku. Se olisi sääli, sillä omat toimemmehan eivät muuta globaalia ilmastonmuutosta sinne eivätkä tänne, koska osuutemme kasvihuonepäästöistä on vain hiukan yli promillen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta
Leonardo DiCaprio metsässä
torstai 20. joulukuuta 2018
Somaleille, irakilaisille ja afgaaneille 5000 euron palkkio kotiinpaluusta
Turun Sanomat kertoi, että laittomasti Suomessa oleskeleville somaleille, irakilaisille ja afgaaneille maksetaan jatkossa 5 000 euron kertakorvaus, mikäli he suostuvat palaamaan takaisin kotimaahansa. Korvauksesta 1 500 euroa maksetaan käteisellä ja loput tarvikkeilla ja palveluilla.
Muualla EU:n alueella vasta harkitaan 2 500 euron paluurahan käyttöönottoa. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että Suomi on tässä asiassa kerrankin edellä vertaisiaan.
Jussi Halla-aho (ps) ehti jo ihmetellä, miltä asia mahtaa näyttää Somaliasta käsin, koska siellä BKT henkeä kohti on vain 250 euroa vuodessa ja tänne tulemalla saa joko ilmaisen elatuksen loppuelämäksi tai 5000 euron palkkion. Itse arvelen, että se näyttää varsin hyvältä, mutta vasta tulevat kuukaudet osoittavat olenko oikeassa.
Niinpä laitan tähän muistiin Maahanmuuttoviraston tilastoista Suomesta kansainvälistä suojelua viimeisen kuuden kuukauden (kesäkuusta marraskuuhun 2018) aikana hakeneiden somalien, irakilaisten ja afgaanien määrät.
Somalit: 188 hakemusta
Irakilaiset: 807 hakemusta
Afgaanit: 170 hakemusta
Seuraavaksi jään odottamaan ajan kulumista, minkä jälkeen vertaan tulevia kuuden kuukauden tilastoja edellä muistiin panemiin lukuihin. Ja teen johtopäätökseni 5 000 euron paluurahan vaikutuksesta Suomen vetovoimaan somalien, irakilaisten ja afgaanien keskuudessa. Toivottavasti se osoittautuu olemattomaksi - ja samalla tehokkaaksi keinoksi laittomasti maassamme elävien määrän vähentämiseksi.
Lisäksi laitan muistiin vuoden takaisen tammi-helmikuun tilanteen, jotta arvoisalla lukijallani on materiaalia verrattavaksi jo tulevien eduskuntavaalien aikana.
Somalit: 70 hakemusta
Irakilaiset: 265 hakemusta
Afgaanit: 46 hakemusta
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusia "palestiinalaisia"
Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille
62% suomalaisista kannattaa väliaikaisia turvapaikkoja
Muualla EU:n alueella vasta harkitaan 2 500 euron paluurahan käyttöönottoa. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että Suomi on tässä asiassa kerrankin edellä vertaisiaan.
Jussi Halla-aho (ps) ehti jo ihmetellä, miltä asia mahtaa näyttää Somaliasta käsin, koska siellä BKT henkeä kohti on vain 250 euroa vuodessa ja tänne tulemalla saa joko ilmaisen elatuksen loppuelämäksi tai 5000 euron palkkion. Itse arvelen, että se näyttää varsin hyvältä, mutta vasta tulevat kuukaudet osoittavat olenko oikeassa.
Niinpä laitan tähän muistiin Maahanmuuttoviraston tilastoista Suomesta kansainvälistä suojelua viimeisen kuuden kuukauden (kesäkuusta marraskuuhun 2018) aikana hakeneiden somalien, irakilaisten ja afgaanien määrät.
Somalit: 188 hakemusta
Irakilaiset: 807 hakemusta
Afgaanit: 170 hakemusta
Seuraavaksi jään odottamaan ajan kulumista, minkä jälkeen vertaan tulevia kuuden kuukauden tilastoja edellä muistiin panemiin lukuihin. Ja teen johtopäätökseni 5 000 euron paluurahan vaikutuksesta Suomen vetovoimaan somalien, irakilaisten ja afgaanien keskuudessa. Toivottavasti se osoittautuu olemattomaksi - ja samalla tehokkaaksi keinoksi laittomasti maassamme elävien määrän vähentämiseksi.
Lisäksi laitan muistiin vuoden takaisen tammi-helmikuun tilanteen, jotta arvoisalla lukijallani on materiaalia verrattavaksi jo tulevien eduskuntavaalien aikana.
Somalit: 70 hakemusta
Irakilaiset: 265 hakemusta
Afgaanit: 46 hakemusta
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusia "palestiinalaisia"
Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille
62% suomalaisista kannattaa väliaikaisia turvapaikkoja
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Maailmanpolitiikan keskeisin kysymys
Yle teki uutisen Libyaan hakeutuneiden afrikkalaissiirtolaisten ahdingosta. Verorahoitteisen median otsikon mukaan nämä "siirtolaiset viettävät jopa kuukausia varastoissa epäinhimillisissä oloissa".
Jutusta selviää, että kyse ei ole sotaa ja vainoa pakenevista vaan puhtaista elintasopakolaisista, jotka - uutisen viimeisen virkkeen mukaan - valitsevat "mieluummin työskentelyn nälkäpalkalla kuin työttömyyden kotimaassa". Toisin sanoen Libyan siirtolaiset ovat "epäinhimillisissä oloissa" vapaasta tahdostaan ja rahanhimosta.
Siitä samasta syystä meillä täällä pohjoisessa ei ole syytä olla huolissaan heidän oloistaan Libyassa. Sen sijaan meillä on syytä olla huolissaan niistä syistä, miksi he haluavat Libyaan ja sieltä edelleen Eurooppaan.
Tässä yhteydessä on syytä tiedostaa, että tärkeimmät niistä syistä ovat Afrikan väestön infernaalinen kasvu sekä osin siitä ja osin paikallisista kulttuureista sekä niiden välisistä ristiriidoista johtuen lähes koko maanosan takapajuisuus. Siksi yksi maailmanpolitiikan keskeisistä kysymyksistä on näiden ongelmien ratkaiseminen. Tai ainakin sen pitäisi olla.
Asiassa ei kuitenkaan päästä eteenpäin ennen kuin lopetamme edellä mainituista syistä vaikenemisen. Toisin sanoen EU:n Afrikka-politiikan keskiöön tulisi nostaa ensinnäkin väestönkasvun pysäyttäminen ja toiseksi sikäläisten kulttuurien muuttaminen nykyistä järkiperäisemmiksi ja keskenään paremmin yhteensopiviksi.
Valitettavasti tällä tiellä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin eurooppalaiset potevat edelleen imperialismikrapulaa, joka estää puuttumasta todellisiin ongelmiin tai niiden syihin ja sen sijaan ohjaa resursseja ns. kehitysyhteistyöhön, joka ei ole lähes sadan vuoden historiansa aikana nostanut ensimmäistäkään maata kurjuudesta hyvinvointiin.
Toiseksi afrikkalaiset itse eivät liene halukkaita tai kykeneviä tunnustamaan omien kulttuureidensa ja yhteiskuntiensa surkeutta. Eivät ainakaan niistä hyötyvät kansakuntiensa enemmän tai vähemmän korruptoituneet johtajat. Eivätkä pelkästään kansakuntiensa, vaan myös omien heimojensa, klaaniensa tai uskontojensa päämiehet.
Siksi Afrikan tulevaisuus ei näytä erikoisen hyvältä. Eikä myöskään Euroopan, koska täällä ei näyttäisi olevan juurikaan halua tai edes kykyä sen enempää afrikkalaisten edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseen kuin omien yhteiskuntiemme tai elämäntapamme suojelemiseen afrikkalaiselta invaasiolta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruuasta on ehkä pula, mutta ei sentään lapsista
Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä
Afrikkalainen paljasti juurisyyt
Jutusta selviää, että kyse ei ole sotaa ja vainoa pakenevista vaan puhtaista elintasopakolaisista, jotka - uutisen viimeisen virkkeen mukaan - valitsevat "mieluummin työskentelyn nälkäpalkalla kuin työttömyyden kotimaassa". Toisin sanoen Libyan siirtolaiset ovat "epäinhimillisissä oloissa" vapaasta tahdostaan ja rahanhimosta.
Siitä samasta syystä meillä täällä pohjoisessa ei ole syytä olla huolissaan heidän oloistaan Libyassa. Sen sijaan meillä on syytä olla huolissaan niistä syistä, miksi he haluavat Libyaan ja sieltä edelleen Eurooppaan.
Tässä yhteydessä on syytä tiedostaa, että tärkeimmät niistä syistä ovat Afrikan väestön infernaalinen kasvu sekä osin siitä ja osin paikallisista kulttuureista sekä niiden välisistä ristiriidoista johtuen lähes koko maanosan takapajuisuus. Siksi yksi maailmanpolitiikan keskeisistä kysymyksistä on näiden ongelmien ratkaiseminen. Tai ainakin sen pitäisi olla.
Asiassa ei kuitenkaan päästä eteenpäin ennen kuin lopetamme edellä mainituista syistä vaikenemisen. Toisin sanoen EU:n Afrikka-politiikan keskiöön tulisi nostaa ensinnäkin väestönkasvun pysäyttäminen ja toiseksi sikäläisten kulttuurien muuttaminen nykyistä järkiperäisemmiksi ja keskenään paremmin yhteensopiviksi.
Valitettavasti tällä tiellä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin eurooppalaiset potevat edelleen imperialismikrapulaa, joka estää puuttumasta todellisiin ongelmiin tai niiden syihin ja sen sijaan ohjaa resursseja ns. kehitysyhteistyöhön, joka ei ole lähes sadan vuoden historiansa aikana nostanut ensimmäistäkään maata kurjuudesta hyvinvointiin.
Toiseksi afrikkalaiset itse eivät liene halukkaita tai kykeneviä tunnustamaan omien kulttuureidensa ja yhteiskuntiensa surkeutta. Eivät ainakaan niistä hyötyvät kansakuntiensa enemmän tai vähemmän korruptoituneet johtajat. Eivätkä pelkästään kansakuntiensa, vaan myös omien heimojensa, klaaniensa tai uskontojensa päämiehet.
Siksi Afrikan tulevaisuus ei näytä erikoisen hyvältä. Eikä myöskään Euroopan, koska täällä ei näyttäisi olevan juurikaan halua tai edes kykyä sen enempää afrikkalaisten edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseen kuin omien yhteiskuntiemme tai elämäntapamme suojelemiseen afrikkalaiselta invaasiolta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruuasta on ehkä pula, mutta ei sentään lapsista
Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä
Afrikkalainen paljasti juurisyyt
tiistai 18. joulukuuta 2018
Kansalaiset korjaamaan demokratian puutteita?
Helsingin Sanomissa apulaisprofessori Tanja Aitamurto kirjoitti demokratiainnovaatioista. Se tarkoittaa uusista keinoista osallistaa kansalaisia päätöksenteossa.
Ottamatta kirjoitukseen sinänsä kantaa - tai kyseenalaistamatta sen esittämiä keinoja - jäin miettimään joitakin vanhoja keinoja. Siis sellaisia, jotka eivät ole vaikuttaneet meidän kotoiseen politiikkaamme.
Otan kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen koskee pakkoruotsia, jonka vastustus on kansalaisten parissa paljon suurempaa kuin kannatus. Tämä tiedetään kyselyiden perusteella, minkä poliitikot (lue vaalien ehdokkaat) ottavat huomioon valehtelemalla vaalikonevastauksissaan olevansa sitä vastaan, mutta kääntävät takkinsa kun asiasta tehdään päätöksiä.
Toinen yhtä tunnettu poliitikkojen piittaamattomuus kansalaisten mielipiteestä on suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan. Tästä esimerkkinä olkoon se, että 62 % suomalaisista haluaisi kaikkien turvapaikkapäätösten olevan väliaikaisia ja peräti 96 % meistä haluaa säädellä maahanmuuton volyymejä. Siitä huolimatta humanitaariset pakolaiset tulevat Suomeen jäädäkseen, eikä meillä ole tehty päätöksiä heidän määränsä ylärajasta.
Muitakin esimerkkejä on helppo löytää: suomalaiset olisivat esimerkiksi halunneet tavalliset ruokaviinit kauppaan, mutta tämä ei käynyt poliitikoille. Samaan viittaa se, että viime vaaleissa eduskuntaan valituista kansanedustajista 73 % oli ilmoittanut vastustavansa taksien vapauttamista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Jos nyt siirrymme apulaisprofessori Aitamurron esille tuomiin uusiin vaikuttamismuotoihin, olisi niiden yhteydessä mietittävä sitä, millä tavoin poliitikkojen välinpitämättömyys voitaisiin ohittaa. Sveitsiläistyyppinen suora demokratia olisi tietenkin toimiva malli - ja alppimaassa saavutetuista tuloksista päätellen myös erittäin toimiva.
Apulaisprofessori ehdottikin sellaista, mutta hänen antamansa esimerkit olivat varsin rajattuja ja pienimittakaavaisia. Eli esimerkiksi maahanmuutosta tai pakkoruotsista äänestämisen sijaan hän tarjosi kaupunginosademokratiaa, jossa kansalaiset voisivat tehdä esityksiä kehittämisideoista ja sitten äänestää niiden keskinäisestä paremmuudesta.
Lisäksi hän puhui keinoista, joilla ihmiset voisivat osallistua poliittiseen keskusteluun. Kuten edelle kirjoittamastani valitettavasti ilmenee, ei jälkimmäisillä voi olettaa olevan juurikaan vaikutusta.
Kuten olen useasti aiemminkin (ja tässä kirjoituksessa edellä) kirjoittanut on suomalaisessa demokratiassa vakava epärehellisyysongelma. Kansalaisia kyllä kosiskellaan, mutta käytännön päätöksenteossa heidän tunnettuja toiveitaan ei noudateta.
Lisäksi asiaa pahentaa se, etteivät äänestäjät syystä tai toisesta useinkaan äänestä ehdokkaita, joiden ajamaa politiikkaa he kannattavat. Tästä hyvänä esimerkkinä toiminee viime presidentinvaali, jossa Laura Huhtasaaren (ps) poliittisia ajatuksia kannatti 43 % äänestäjistä, mutta siitä huolimatta tämä sai vain 7 % äänistä.
Kaiken kaikkiaan on kuitenkin helppo olla samaa mieltä Aitamurron kanssa siitä, että demokratiaa on syytä kehittää sellaiseen suuntaan, jossa kansalaiset voivat nykyistä paremmin osallistua yhteisten päätösten tekemiseen. Samoin on syytä muistuttaa lehdistöä sen tehtävästä valtiomahtina, jonka tärkeimpänä missiona tulee olla poliittisten päättäjien toiminnan valvonta - ja siinä havaituista epäkohdista viestiminen kansalaisille, jotta vaalien jälkeiset takinkäännökset eivät jäisi näiltä huomaamatta. Niistä olisi hyvä myös muistuttaa esimerkiksi viikkoa ennen ensi huhtikuun eduskuntavaaleja, jotta poliitikoille syntyisi kannuste nykyistä rehellisempien vaalikampanjoiden käymiseen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia
Kansainvälistyminen, pakkoruotsi ja kielivähemmistöjen oikeudet
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset
Ottamatta kirjoitukseen sinänsä kantaa - tai kyseenalaistamatta sen esittämiä keinoja - jäin miettimään joitakin vanhoja keinoja. Siis sellaisia, jotka eivät ole vaikuttaneet meidän kotoiseen politiikkaamme.
Otan kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen koskee pakkoruotsia, jonka vastustus on kansalaisten parissa paljon suurempaa kuin kannatus. Tämä tiedetään kyselyiden perusteella, minkä poliitikot (lue vaalien ehdokkaat) ottavat huomioon valehtelemalla vaalikonevastauksissaan olevansa sitä vastaan, mutta kääntävät takkinsa kun asiasta tehdään päätöksiä.
Toinen yhtä tunnettu poliitikkojen piittaamattomuus kansalaisten mielipiteestä on suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan. Tästä esimerkkinä olkoon se, että 62 % suomalaisista haluaisi kaikkien turvapaikkapäätösten olevan väliaikaisia ja peräti 96 % meistä haluaa säädellä maahanmuuton volyymejä. Siitä huolimatta humanitaariset pakolaiset tulevat Suomeen jäädäkseen, eikä meillä ole tehty päätöksiä heidän määränsä ylärajasta.
Muitakin esimerkkejä on helppo löytää: suomalaiset olisivat esimerkiksi halunneet tavalliset ruokaviinit kauppaan, mutta tämä ei käynyt poliitikoille. Samaan viittaa se, että viime vaaleissa eduskuntaan valituista kansanedustajista 73 % oli ilmoittanut vastustavansa taksien vapauttamista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Jos nyt siirrymme apulaisprofessori Aitamurron esille tuomiin uusiin vaikuttamismuotoihin, olisi niiden yhteydessä mietittävä sitä, millä tavoin poliitikkojen välinpitämättömyys voitaisiin ohittaa. Sveitsiläistyyppinen suora demokratia olisi tietenkin toimiva malli - ja alppimaassa saavutetuista tuloksista päätellen myös erittäin toimiva.
Apulaisprofessori ehdottikin sellaista, mutta hänen antamansa esimerkit olivat varsin rajattuja ja pienimittakaavaisia. Eli esimerkiksi maahanmuutosta tai pakkoruotsista äänestämisen sijaan hän tarjosi kaupunginosademokratiaa, jossa kansalaiset voisivat tehdä esityksiä kehittämisideoista ja sitten äänestää niiden keskinäisestä paremmuudesta.
Lisäksi hän puhui keinoista, joilla ihmiset voisivat osallistua poliittiseen keskusteluun. Kuten edelle kirjoittamastani valitettavasti ilmenee, ei jälkimmäisillä voi olettaa olevan juurikaan vaikutusta.
Kuten olen useasti aiemminkin (ja tässä kirjoituksessa edellä) kirjoittanut on suomalaisessa demokratiassa vakava epärehellisyysongelma. Kansalaisia kyllä kosiskellaan, mutta käytännön päätöksenteossa heidän tunnettuja toiveitaan ei noudateta.
Lisäksi asiaa pahentaa se, etteivät äänestäjät syystä tai toisesta useinkaan äänestä ehdokkaita, joiden ajamaa politiikkaa he kannattavat. Tästä hyvänä esimerkkinä toiminee viime presidentinvaali, jossa Laura Huhtasaaren (ps) poliittisia ajatuksia kannatti 43 % äänestäjistä, mutta siitä huolimatta tämä sai vain 7 % äänistä.
Kaiken kaikkiaan on kuitenkin helppo olla samaa mieltä Aitamurron kanssa siitä, että demokratiaa on syytä kehittää sellaiseen suuntaan, jossa kansalaiset voivat nykyistä paremmin osallistua yhteisten päätösten tekemiseen. Samoin on syytä muistuttaa lehdistöä sen tehtävästä valtiomahtina, jonka tärkeimpänä missiona tulee olla poliittisten päättäjien toiminnan valvonta - ja siinä havaituista epäkohdista viestiminen kansalaisille, jotta vaalien jälkeiset takinkäännökset eivät jäisi näiltä huomaamatta. Niistä olisi hyvä myös muistuttaa esimerkiksi viikkoa ennen ensi huhtikuun eduskuntavaaleja, jotta poliitikoille syntyisi kannuste nykyistä rehellisempien vaalikampanjoiden käymiseen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia
Kansainvälistyminen, pakkoruotsi ja kielivähemmistöjen oikeudet
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset
maanantai 17. joulukuuta 2018
Uusia "palestiinalaisia"
Yleisradio julkaisi raportin, jonka mukaan monet lähialueille paenneet syyrialaiset eivät halua palata kotiinsa, vaikka siellä on rauhallista. Jutun mukaan he eivät luota Assadin hallintoon vaan haluavat mieluummin asua jossain muualla. He haluavat myös muuttaa länsimaihin vaikka tie on juuri nyt pahasti tukossa.
Ylen raportin lopuksi eräs Libanonissa majaansa pitävä syyrialainen arvelikin, että hänen perheestään on tulossa uusia palestiinalaisia. Siis syyrialaisia ilman kotimaata. Eli syyrialaisia, joita kukaan ei halua omalle maaperälleen.
Jutussa ei ole lukuja siitä kuinka moni syyrialainen on jo palannut kotimaahansa. Ja kuinka moni on jättänyt palaamatta.
Sitä varten jouduin tekemään haun, jonka kautta pääsin tilastoja sisältävälle nettisivulle. Sen mukaan syyrialaisten rekisteröityneiden pakolaisten määrä ei suinkaan ole kääntynyt laskuun vaan on jäänyt noin 5,5 miljoonan ihmisen tasolle.
On siis selvää, että Syyrian liepeillä on edelleen painetta uuteen länsimaita horjuttavaan kansainvaellukseen. Ja että Euroopan osalta tulevat päätökset ratkaisevat toteutuuko se koskaan. Tämä on hyvä muistaa kevään 2019 vaaleissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pyrrhoksen voittoja
Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?
Turvapaikanhakijat paljastivat karvansa
Ylen raportin lopuksi eräs Libanonissa majaansa pitävä syyrialainen arvelikin, että hänen perheestään on tulossa uusia palestiinalaisia. Siis syyrialaisia ilman kotimaata. Eli syyrialaisia, joita kukaan ei halua omalle maaperälleen.
Jutussa ei ole lukuja siitä kuinka moni syyrialainen on jo palannut kotimaahansa. Ja kuinka moni on jättänyt palaamatta.
Sitä varten jouduin tekemään haun, jonka kautta pääsin tilastoja sisältävälle nettisivulle. Sen mukaan syyrialaisten rekisteröityneiden pakolaisten määrä ei suinkaan ole kääntynyt laskuun vaan on jäänyt noin 5,5 miljoonan ihmisen tasolle.
On siis selvää, että Syyrian liepeillä on edelleen painetta uuteen länsimaita horjuttavaan kansainvaellukseen. Ja että Euroopan osalta tulevat päätökset ratkaisevat toteutuuko se koskaan. Tämä on hyvä muistaa kevään 2019 vaaleissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pyrrhoksen voittoja
Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?
Turvapaikanhakijat paljastivat karvansa
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Suomen tulevaisuudesta eräiden tilastojen valossa
Helsingin Sanomat teki jutun Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten lisääntymisestä. Sen mukaan "maahanmuuton vaikutus Suomen väkimäärän kasvuun ei Helmisen mukaan kuitenkaan nykyisen kokoisella maahanmuuttajaväestöllä ole kovin suuri". Mainittu (Marja-Liisa) Helminen on yliaktuaari Tilastokeskuksessa.
Jutussa kerrotaan edelleen, että "ulkomaalaistaustaisten synnyttämien lasten määrä on kasvanut vuoden 1997 vajaasta 2 000:sta noin 6 500:aan vuonna 2017... suomalaistaustaisten synnyttämien lasten määrä on vähentynyt 57 000:sta vajaaseen 44 000:een". Siten suomalaisten osuus maamme väestöstä tulee laskemaan merkittävästi seuraavassa sukupolvessa.
Jutussa valaistiin myös ulkomaalaisten taustaa mainitsemalla kiinalaisten, venäläisten, virolaisten, thaimaalaisten ja somalialaisten ensisynnyttäjien iät. Etenkin jälkimmäisten osalta se on yllättävän korkea.
Itse jäin miettimään minkälaisia muita lisääntymiseroja kuin ensisynnyttäjien iät näillä ulkomaalaistaustaisilla väestöryhmillä on. Niinpä päädyin tilastotietoon, jossa kerrottiin Suomessa asuvien somalinaisten hedelmällisyysluvuksi 4,3.
Eli somalinaiset siis saavat Suomessa keskimäärin yli neljä lasta, kun suomalaistaustaisilla se jää alle puolentoista. Siten somaleiden osuus Suomessa nykyisin syntyvistä ikäluokista on vanhempien sukupolveen verrattuna noin kolminkertainen suhteessa suomalaistaustaisiin.
Muita suomalaisiin verrattuna yli kaksinkertaisella vauhdilla kasvavia väestöryhmiä ovat marokkolaiset, kongolaiset, turkkilaiset ja irakilaiset. Siten näiden väestöryhmien osuus uusissa ikäluokissa on yli kaksinkertainen verrattuna vanhempien ikäluokkiin. Sen sijaan saksalaiset, japanilaiset ja espanjalaiset lisääntyvät kantaväestöäkin hitaammin.
Edellä kuvaamani tilasto osoittaa selvästi, että väestömme on nopeassa muutoksessa vaikka se ei sinänsä kasvaisikaan. Lisäksi tätä muutosta kiihdyttää maahanmuutto. Sen osalta oleellista on maamme kansalaisuuden saaneiden määrä.
Siinä suhteessa viimeisen 12 kuukauden aikana kärjessä ovat olleet 1 840 kansalaisuuden saanutta venäläistä ja seuraavina 919 somalia ja 655 irakilaista. Saksalaisia oli 59, japanilaisia kolme ja espanjalaisia 41. Siten tämäkin tilasto tukee Suomen kehitysmaalaistaustaisen väestön nopeaa kasvua.
Itselläni lienee elinikää enintään muutamia kymmeniä vuosia. Sen aikana Suomen väestö ei ehdi vaihtua täysin tunnistamattomaksi, mutta selvä muutos siinä tulee kuitenkin näkymään. Samalla on myös todennäköistä, että yhteiskuntamme muuttuu merkittävästi siihen suuntaan kuin hiukan yli kolme vuotta sitten hahmottelin. Toivottavasti olen väärässä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita
Keitä me suomalaiset olemme?
Kun minä kuolen...
Jutussa kerrotaan edelleen, että "ulkomaalaistaustaisten synnyttämien lasten määrä on kasvanut vuoden 1997 vajaasta 2 000:sta noin 6 500:aan vuonna 2017... suomalaistaustaisten synnyttämien lasten määrä on vähentynyt 57 000:sta vajaaseen 44 000:een". Siten suomalaisten osuus maamme väestöstä tulee laskemaan merkittävästi seuraavassa sukupolvessa.
Jutussa valaistiin myös ulkomaalaisten taustaa mainitsemalla kiinalaisten, venäläisten, virolaisten, thaimaalaisten ja somalialaisten ensisynnyttäjien iät. Etenkin jälkimmäisten osalta se on yllättävän korkea.
Itse jäin miettimään minkälaisia muita lisääntymiseroja kuin ensisynnyttäjien iät näillä ulkomaalaistaustaisilla väestöryhmillä on. Niinpä päädyin tilastotietoon, jossa kerrottiin Suomessa asuvien somalinaisten hedelmällisyysluvuksi 4,3.
Eli somalinaiset siis saavat Suomessa keskimäärin yli neljä lasta, kun suomalaistaustaisilla se jää alle puolentoista. Siten somaleiden osuus Suomessa nykyisin syntyvistä ikäluokista on vanhempien sukupolveen verrattuna noin kolminkertainen suhteessa suomalaistaustaisiin.
Muita suomalaisiin verrattuna yli kaksinkertaisella vauhdilla kasvavia väestöryhmiä ovat marokkolaiset, kongolaiset, turkkilaiset ja irakilaiset. Siten näiden väestöryhmien osuus uusissa ikäluokissa on yli kaksinkertainen verrattuna vanhempien ikäluokkiin. Sen sijaan saksalaiset, japanilaiset ja espanjalaiset lisääntyvät kantaväestöäkin hitaammin.
Edellä kuvaamani tilasto osoittaa selvästi, että väestömme on nopeassa muutoksessa vaikka se ei sinänsä kasvaisikaan. Lisäksi tätä muutosta kiihdyttää maahanmuutto. Sen osalta oleellista on maamme kansalaisuuden saaneiden määrä.
Siinä suhteessa viimeisen 12 kuukauden aikana kärjessä ovat olleet 1 840 kansalaisuuden saanutta venäläistä ja seuraavina 919 somalia ja 655 irakilaista. Saksalaisia oli 59, japanilaisia kolme ja espanjalaisia 41. Siten tämäkin tilasto tukee Suomen kehitysmaalaistaustaisen väestön nopeaa kasvua.
Itselläni lienee elinikää enintään muutamia kymmeniä vuosia. Sen aikana Suomen väestö ei ehdi vaihtua täysin tunnistamattomaksi, mutta selvä muutos siinä tulee kuitenkin näkymään. Samalla on myös todennäköistä, että yhteiskuntamme muuttuu merkittävästi siihen suuntaan kuin hiukan yli kolme vuotta sitten hahmottelin. Toivottavasti olen väärässä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita
Keitä me suomalaiset olemme?
Kun minä kuolen...
lauantai 15. joulukuuta 2018
Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa
Helsingin Sanomissa oli juttu siitä kuinka Pekka Haaviston kommentti oli herättänyt närää hänen puoluetovereissaan. Mutta Li Anderssonin vastaava kannanotto taas meni läpi puolueen jäseniltä ilman ongelmia.
Kyse oli siis siitä, etteivät Haavisto tai Andersson sulkisi Perussuomalaisia pois hallitusyhteistyöstä Antti Rinteen (sd), Petteri Orpon (kok) tai Anna-Maja Henrikssonin tavoin. Sen sijaan heidän näkemyksensä mukaan hallitusratkaisut sanelee se, minkälaisesta ohjelmasta päästään yksimielisyyteen.
Suoraan sanottuna minusta on absurdia, että maamme suurin sanomalehti edes tekee juttua tällaisesta aiheesta. Tai että poliitikot antavat jutulle juuren.
Näin siksi, että Ruotsissa on nähtävissä esimerkki kehitysmaatyyppisestä tavasta tehdä politiikkaa - eli jonkin osapuolen demonisoimisesta epäinhimilliseksi hirviöksi, jonka kanssa kieltäydytään edes neuvottelemasta. Lopputulos eli maan hallitsemisen käyminen lähes mahdottomaksi ei ole ainakaan Ruotsin tai ruotsalaisten edun mukainen.
Niinpä itseään pragmaattisina pitävien suomalaisten tulisi vaatia poliitikoiltaan avointa mieltä vaalien jälkeisen hallituksen muodostamisessa. Sitä tarvitaan koska meillä mikään puolue ei voi sanella hallitusohjelmaa yksinään, vaan se koostuu sikermästä, jossa on kaikkien puolueiden tärkeimmiksi katsomia seuraavan vaalikauden tavoitteita.
Eli jos Vihreät nyt vaikka vaatisi yksityisautoilun kieltämistä ja Perussuomalaiset laittomasti maassa oleskelevien sijoittamista turvapaikkaan, niiden tulisi mahtua samaan hallitukseen, mikäli molemmat voisivat hyväksyä toistensa vaatimukset. Ja sopisivat silloinkin, jos molemmat olisivat valmiita hiukan tinkimään vaatimuksistaan - eli jos Vihreät hyväksyisi ja Perussuomalaiset sallisi vaikkapa autoilun verotuksen kiristämisen täyskiellon sijaan ja Perussuomalaiset vastaavasti hyväksyisi ja Vihreät sallisi turvapaikkaan sijoittamisen sijasta laittomien maassaolijoiden palauttamisprosessin tehostamisen.
Minulle Suomessa kasvaneena ja eläneenä edelle kuvaamani poliittisten intressien yhteensovittaminen on itsestäänselvyys. Ja sitä sen pitäisi olla myös Ville Niinistölle (vihr), Emma Karille (vihr), Antti Rinteelle, Petteri Orpolle ja Anna-Maja Henrikssonille.
Niinpä en haluakaan uskoa, että he olisivat tosissaan sulkemassa Perussuomalaisia hallitusneuvotteluiden ulkopuolelle siksi, että nämä ovat perussuomalaisia. Sen sijaan he todennäköisesti katsovat näiden tavoitteiden olevan niin kaukana omistaan, ettei edellytyksiä kuvaamani kaltaisiin kompromisseihin ole löydettävissä.
Tai ainakin toivon heidän kaikkien ajatusten kulkevan näin, vaikka vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa tuleva Suomen kaikkien aikojen huonoin pääministeri Jyrki Katainen halusi tosiasiallisesti sulkea suuren vaalivoiton saaneet Perussuomalaiset ulos hallituksestaan kieltäytymällä järkevistä kompromisseista.
Mikäli uskoni eli toiveeni on oikea, tullaan vaalien jälkeisessä todellisuudessa näkemään edellä kuvaamani kaltainen intressien yhteensovittaminen. Siinä vahvimmilla ovat ne, jotka ovat saaneet suurimman kannatuksen - erityisesti jos se vielä yhdistyy suosion kasvuun verrattuna edellisiin vaaleihin.
Äänestäjän kannalta tämä tarkoittaa sitä, että huhtikuun vaaliuurnilla kannattaa käydä ja valita kannatuksensa kohde tarkasti sen mukaan minkälaiseksi haluaa kehittää suomalaista yhteiskuntaa. Hallitusneuvotteluspekulaatiot ovat tässä vaiheessa turhanaikaisia, eikä niillä ole muuta kuin viihdearvo.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähtölaukaus
Ruotsalainen politiikka kehitysmaalaistuu
Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja
Kyse oli siis siitä, etteivät Haavisto tai Andersson sulkisi Perussuomalaisia pois hallitusyhteistyöstä Antti Rinteen (sd), Petteri Orpon (kok) tai Anna-Maja Henrikssonin tavoin. Sen sijaan heidän näkemyksensä mukaan hallitusratkaisut sanelee se, minkälaisesta ohjelmasta päästään yksimielisyyteen.
Suoraan sanottuna minusta on absurdia, että maamme suurin sanomalehti edes tekee juttua tällaisesta aiheesta. Tai että poliitikot antavat jutulle juuren.
Näin siksi, että Ruotsissa on nähtävissä esimerkki kehitysmaatyyppisestä tavasta tehdä politiikkaa - eli jonkin osapuolen demonisoimisesta epäinhimilliseksi hirviöksi, jonka kanssa kieltäydytään edes neuvottelemasta. Lopputulos eli maan hallitsemisen käyminen lähes mahdottomaksi ei ole ainakaan Ruotsin tai ruotsalaisten edun mukainen.
Niinpä itseään pragmaattisina pitävien suomalaisten tulisi vaatia poliitikoiltaan avointa mieltä vaalien jälkeisen hallituksen muodostamisessa. Sitä tarvitaan koska meillä mikään puolue ei voi sanella hallitusohjelmaa yksinään, vaan se koostuu sikermästä, jossa on kaikkien puolueiden tärkeimmiksi katsomia seuraavan vaalikauden tavoitteita.
Eli jos Vihreät nyt vaikka vaatisi yksityisautoilun kieltämistä ja Perussuomalaiset laittomasti maassa oleskelevien sijoittamista turvapaikkaan, niiden tulisi mahtua samaan hallitukseen, mikäli molemmat voisivat hyväksyä toistensa vaatimukset. Ja sopisivat silloinkin, jos molemmat olisivat valmiita hiukan tinkimään vaatimuksistaan - eli jos Vihreät hyväksyisi ja Perussuomalaiset sallisi vaikkapa autoilun verotuksen kiristämisen täyskiellon sijaan ja Perussuomalaiset vastaavasti hyväksyisi ja Vihreät sallisi turvapaikkaan sijoittamisen sijasta laittomien maassaolijoiden palauttamisprosessin tehostamisen.
Minulle Suomessa kasvaneena ja eläneenä edelle kuvaamani poliittisten intressien yhteensovittaminen on itsestäänselvyys. Ja sitä sen pitäisi olla myös Ville Niinistölle (vihr), Emma Karille (vihr), Antti Rinteelle, Petteri Orpolle ja Anna-Maja Henrikssonille.
Niinpä en haluakaan uskoa, että he olisivat tosissaan sulkemassa Perussuomalaisia hallitusneuvotteluiden ulkopuolelle siksi, että nämä ovat perussuomalaisia. Sen sijaan he todennäköisesti katsovat näiden tavoitteiden olevan niin kaukana omistaan, ettei edellytyksiä kuvaamani kaltaisiin kompromisseihin ole löydettävissä.
Tai ainakin toivon heidän kaikkien ajatusten kulkevan näin, vaikka vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa tuleva Suomen kaikkien aikojen huonoin pääministeri Jyrki Katainen halusi tosiasiallisesti sulkea suuren vaalivoiton saaneet Perussuomalaiset ulos hallituksestaan kieltäytymällä järkevistä kompromisseista.
Mikäli uskoni eli toiveeni on oikea, tullaan vaalien jälkeisessä todellisuudessa näkemään edellä kuvaamani kaltainen intressien yhteensovittaminen. Siinä vahvimmilla ovat ne, jotka ovat saaneet suurimman kannatuksen - erityisesti jos se vielä yhdistyy suosion kasvuun verrattuna edellisiin vaaleihin.
Äänestäjän kannalta tämä tarkoittaa sitä, että huhtikuun vaaliuurnilla kannattaa käydä ja valita kannatuksensa kohde tarkasti sen mukaan minkälaiseksi haluaa kehittää suomalaista yhteiskuntaa. Hallitusneuvotteluspekulaatiot ovat tässä vaiheessa turhanaikaisia, eikä niillä ole muuta kuin viihdearvo.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähtölaukaus
Ruotsalainen politiikka kehitysmaalaistuu
Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja
perjantai 14. joulukuuta 2018
Ovatko kantaväestön tekemät raiskaukset hyväksyttäviä?
Akatemiatutkija Suvi Keskinen ja professori Päivi Honkatukia asettivat mielipidekirjoituksessaan kolme kysymystä, jotka vaativat vastausta myös - ja etenkin - maahanmuuttokriittisiltä ihmisiltä. Niinpä koin kirjoituksen luettuani tarvetta vastata siihen.
Ensimmäinen kysymys kuului seuraavasti: "eikö ole syytä puuttua seksuaaliseen väkivaltaan ja sitä mahdollistaviin toimintamalleihin verkkoympäristössä kokonaisuudessaan – yhtä lailla silloin, kun sen tekijöinä ovat valtaväestöön kuuluvat miehet?"
Vastaan kysymykseen, että kyllä, seksuaaliseen väkivaltaan pitää puuttua aina kun sellaisesta on viitteitä. Näin myös silloin, kun se tapahtuu verkossa ja tekijä kuuluu valtaväestöön.
Toisessa kysymyksen tutkijakaksikko tiedusteli, että "onko tyttöjen kokema väkivalta vähemmän pöyristyttävää, jos sen tekijä on (valtaväestöön kuuluva) koulun opettaja, urheiluvalmentaja tai poliitikko?"
Tähän kysymykseen vastaan, että ei ole. Itse asiassa opettajan, urheiluvalmentajan tai poliitikon tekemä väkivalta on aivan erityisen pöyristyttävää, koska tällaisilla ihmisillä on erityisasema uhreihinsa. Olisi hienoa, jos tämä näkyisi myös oikeuden päätöksissä.
Kolmas kysymys oli muotoiltu mielenkiintoisesti. Se nimittäin kuului, että "miksi tällöin ei kysytä, edustavatko näiden miesten teot sitoutumista suomalaisiin arvoihin ja onko niiden pahuus käsittämätöntä?"
Vastaan kysymykseen, että todennäköisesti siksi, ettei Suomessa liene mitään syytä epäillä tällaitsen tekojen edustavan millään tavalla suomalaisia arvoja tai ettei tekojen pahuus olisi kaikkien mielestä käsittämätöntä. Päinvastoin, suomalaisen tekemänä tällaiset rikokset ovat vieläkin käsittämättömämpiä kuin epätasa-arvoisista kulttuuritaustoista tulevien tekemänä. Mutta siis täsmälleen yhtä tuomittavia.
Epäilen tutkijakaksikon kysymysten juontavan siitä, että tällaisia kysellään silloin kun muunkulttuurinen henkilö on syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Jos ja kun näin on, liittyy asiaan nähdäkseni ainakin kaksi huomioon otettavaa seikkaa.
Ensinnäkin Suomessa ei tunneta näitä muita kulttuureita. Siksi kysymykset heidän kulttuureidensa arvoista ja pahuudesta - sekä meikäläisten arvojen omaksumisesta - ovat ymmärrettäviä ja jopa tärkeitä.
Toiseksi tietyistä kulttuureista tulevat ihmiset ovat oleellisesti eurooppalaista kantaväestöä useammin - suhteessa väkimääräänsä - syyllistyneet seksuaalirikoksiin sekä Suomessa että muualla. Lisäksi Oulussa tapahtunut alaikäisen ympärillä pyörinyt kahdeksan miehen raiskausrinki on jotain sellaista, jota Suomessa ei ole aiemmin ollut tai ainakaan uutisoitu.
Sen sijaan muualta tunnetaan vastaavia, ja jopa paljon pahempia maahanmuuttajiin liittyviä seksuaalirikosvyyhtejä. Siksi kutsuinkin aiemmassa kirjoituksessani Oulun tapahtumia pikku-telfordiksi tuhansia tyttöjä hyväkseen käyttäneiden uusbrittiläisen raiskausringin mukaan.
Laajemmassa viitekehyksessä kyse on siitä, että laajamittainen maahanmuutto vieraista kulttuureista on muuttamassa suomalaista yhteiskuntaa nopealla vauhdilla, eikä tälle kehitykselle ole edes suomalaisten merkittävän vähemmistön tukea. Sen sijaan vapaa keskustelu aiheesta on lehtien sensuurilla ja jopa oikeustoimilla tukahdutettu, kuten esimerkiksi Uuden Suomen kansanedustaja Laura Huhtasaarelle langettama kirjoituskielto tai taannoinen Jussi Halla-ahon tuomio osoittavat. Siksi en tarjonnut tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomien julkaistavaksi, koska en uskonut sillä olevan läpimenon mahdollisuuksia.
Lopuksi tahtoisin kysyä Keskiseltä ja Honkatukialta, että miksi he eivät ole osanneet itse vastata kysymyksiinsä, vaan vihjaavat, että Suomessa jotenkin hyväksyttäisiin kantaväestön tekemät seksuaalirikokset. Ja samalla ovat olevinaan ymmärtämättä, mistä maahanmuuttajataustaisten raiskaamiseen liittyvät kysymykset johtuvat.
On nimittäin mahdoton kuvitella, ettei tutkijakaksikko olisi perillä kaikesta siitä, mitä olen edelle kirjoittanut. Tai ellei ole, on heidän syytä perehtyä nykyistä paremmin tutkimusaiheeseensa. Tai ehkäpä vain pyrkiä eroon älyllisestä epärehellisyydestä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
Tuhannen uhrin pedofiilirinki
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Ensimmäinen kysymys kuului seuraavasti: "eikö ole syytä puuttua seksuaaliseen väkivaltaan ja sitä mahdollistaviin toimintamalleihin verkkoympäristössä kokonaisuudessaan – yhtä lailla silloin, kun sen tekijöinä ovat valtaväestöön kuuluvat miehet?"
Vastaan kysymykseen, että kyllä, seksuaaliseen väkivaltaan pitää puuttua aina kun sellaisesta on viitteitä. Näin myös silloin, kun se tapahtuu verkossa ja tekijä kuuluu valtaväestöön.
Toisessa kysymyksen tutkijakaksikko tiedusteli, että "onko tyttöjen kokema väkivalta vähemmän pöyristyttävää, jos sen tekijä on (valtaväestöön kuuluva) koulun opettaja, urheiluvalmentaja tai poliitikko?"
Tähän kysymykseen vastaan, että ei ole. Itse asiassa opettajan, urheiluvalmentajan tai poliitikon tekemä väkivalta on aivan erityisen pöyristyttävää, koska tällaisilla ihmisillä on erityisasema uhreihinsa. Olisi hienoa, jos tämä näkyisi myös oikeuden päätöksissä.
Kolmas kysymys oli muotoiltu mielenkiintoisesti. Se nimittäin kuului, että "miksi tällöin ei kysytä, edustavatko näiden miesten teot sitoutumista suomalaisiin arvoihin ja onko niiden pahuus käsittämätöntä?"
Vastaan kysymykseen, että todennäköisesti siksi, ettei Suomessa liene mitään syytä epäillä tällaitsen tekojen edustavan millään tavalla suomalaisia arvoja tai ettei tekojen pahuus olisi kaikkien mielestä käsittämätöntä. Päinvastoin, suomalaisen tekemänä tällaiset rikokset ovat vieläkin käsittämättömämpiä kuin epätasa-arvoisista kulttuuritaustoista tulevien tekemänä. Mutta siis täsmälleen yhtä tuomittavia.
Epäilen tutkijakaksikon kysymysten juontavan siitä, että tällaisia kysellään silloin kun muunkulttuurinen henkilö on syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Jos ja kun näin on, liittyy asiaan nähdäkseni ainakin kaksi huomioon otettavaa seikkaa.
Ensinnäkin Suomessa ei tunneta näitä muita kulttuureita. Siksi kysymykset heidän kulttuureidensa arvoista ja pahuudesta - sekä meikäläisten arvojen omaksumisesta - ovat ymmärrettäviä ja jopa tärkeitä.
Toiseksi tietyistä kulttuureista tulevat ihmiset ovat oleellisesti eurooppalaista kantaväestöä useammin - suhteessa väkimääräänsä - syyllistyneet seksuaalirikoksiin sekä Suomessa että muualla. Lisäksi Oulussa tapahtunut alaikäisen ympärillä pyörinyt kahdeksan miehen raiskausrinki on jotain sellaista, jota Suomessa ei ole aiemmin ollut tai ainakaan uutisoitu.
Sen sijaan muualta tunnetaan vastaavia, ja jopa paljon pahempia maahanmuuttajiin liittyviä seksuaalirikosvyyhtejä. Siksi kutsuinkin aiemmassa kirjoituksessani Oulun tapahtumia pikku-telfordiksi tuhansia tyttöjä hyväkseen käyttäneiden uusbrittiläisen raiskausringin mukaan.
Laajemmassa viitekehyksessä kyse on siitä, että laajamittainen maahanmuutto vieraista kulttuureista on muuttamassa suomalaista yhteiskuntaa nopealla vauhdilla, eikä tälle kehitykselle ole edes suomalaisten merkittävän vähemmistön tukea. Sen sijaan vapaa keskustelu aiheesta on lehtien sensuurilla ja jopa oikeustoimilla tukahdutettu, kuten esimerkiksi Uuden Suomen kansanedustaja Laura Huhtasaarelle langettama kirjoituskielto tai taannoinen Jussi Halla-ahon tuomio osoittavat. Siksi en tarjonnut tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomien julkaistavaksi, koska en uskonut sillä olevan läpimenon mahdollisuuksia.
Lopuksi tahtoisin kysyä Keskiseltä ja Honkatukialta, että miksi he eivät ole osanneet itse vastata kysymyksiinsä, vaan vihjaavat, että Suomessa jotenkin hyväksyttäisiin kantaväestön tekemät seksuaalirikokset. Ja samalla ovat olevinaan ymmärtämättä, mistä maahanmuuttajataustaisten raiskaamiseen liittyvät kysymykset johtuvat.
On nimittäin mahdoton kuvitella, ettei tutkijakaksikko olisi perillä kaikesta siitä, mitä olen edelle kirjoittanut. Tai ellei ole, on heidän syytä perehtyä nykyistä paremmin tutkimusaiheeseensa. Tai ehkäpä vain pyrkiä eroon älyllisestä epärehellisyydestä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
Tuhannen uhrin pedofiilirinki
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
torstai 13. joulukuuta 2018
Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys
Helsingin Sanomien Anna-Liina Kauhanen oli huomannut tänä aamuna, ettei Strasbourgin ampumisissa ollut kyse yksittäistapauksista. Hän oli myös tullut siihen tulokseen, ettei poliisi- ja tiedustelutoimilla voida mitenkään estää kaikkia islamistien iskuja.
Sen sijaan Kauhanen ei ollut osannut päätellä, mikä olisi looginen johtopäätös hänen havainnoistaan ja ajattelunsa hedelmistä. Arvoisalle lukijalleni se lienee kuitenkin itsestäänselvyys.
Kauhanen on loogisesta kyvyttömyydestään huolimatta "hyvässä" seurassa. Tuota johtopäätöstä ei nimittäin ollut osannut tehdä myöskään HS:n pääkirjoittaja, joka vähemmän yllättävästi näki tarpeelliseksi korostaa ennen kaikkea maahanmuuttajien oikeuksia Oulun raiskaustapauksen yhteydessä.
Ylen Riku Roslund puolestaan suri sitä, kuinka maahamme asettuneiden maahanmuuttajien radikalisoitumisen ehkäisemiseen käytettävät rahat uhkaavat jäädä saamatta, vaikka suojelupoliisi pitää Suomen suurimpana terrorismin uhkana henkilöitä tai ryhmiä, "jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta". Hänkään ei tullut huomanneeksi yhtenä ratkaisuvaihtoehtona sitä loogisesti oikeaa keinoa, joka arvoisalle lukijalleni lienee itsestäänselvyys.
Asiaa sivuttiin myös eilisessä eduskunnan keskustelussa. Siellä Pertti Salolainen (kok) arveli eurooppalaisen populismin nousun syyksi hallitsematonta maahanmuuttoa. Tämän puolestaan kiistivät kiihkeästi äärivasemmiston Anna Kontula (vas) ja Ville Niinistö (vihr). Mika Niikko (ps) puolestaan arveli EU.n sisärajavalvonnan palauttamisen auttavan maahanmuuton aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa.
Nähtäväksi siis jää, millä keinoin suomalaisten ja eurooppalaisten ihmisten turvallisuustilanteen ja -tunteen heikkeneminen saadaan pysäytetyksi. Vai korjaako älyllinen epärehellisyys jälleen kerran koko potin?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin
Pari ajatusta Saksan turvatarkastuksen pettämisestä
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
Sen sijaan Kauhanen ei ollut osannut päätellä, mikä olisi looginen johtopäätös hänen havainnoistaan ja ajattelunsa hedelmistä. Arvoisalle lukijalleni se lienee kuitenkin itsestäänselvyys.
Kauhanen on loogisesta kyvyttömyydestään huolimatta "hyvässä" seurassa. Tuota johtopäätöstä ei nimittäin ollut osannut tehdä myöskään HS:n pääkirjoittaja, joka vähemmän yllättävästi näki tarpeelliseksi korostaa ennen kaikkea maahanmuuttajien oikeuksia Oulun raiskaustapauksen yhteydessä.
Ylen Riku Roslund puolestaan suri sitä, kuinka maahamme asettuneiden maahanmuuttajien radikalisoitumisen ehkäisemiseen käytettävät rahat uhkaavat jäädä saamatta, vaikka suojelupoliisi pitää Suomen suurimpana terrorismin uhkana henkilöitä tai ryhmiä, "jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta". Hänkään ei tullut huomanneeksi yhtenä ratkaisuvaihtoehtona sitä loogisesti oikeaa keinoa, joka arvoisalle lukijalleni lienee itsestäänselvyys.
Asiaa sivuttiin myös eilisessä eduskunnan keskustelussa. Siellä Pertti Salolainen (kok) arveli eurooppalaisen populismin nousun syyksi hallitsematonta maahanmuuttoa. Tämän puolestaan kiistivät kiihkeästi äärivasemmiston Anna Kontula (vas) ja Ville Niinistö (vihr). Mika Niikko (ps) puolestaan arveli EU.n sisärajavalvonnan palauttamisen auttavan maahanmuuton aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa.
Nähtäväksi siis jää, millä keinoin suomalaisten ja eurooppalaisten ihmisten turvallisuustilanteen ja -tunteen heikkeneminen saadaan pysäytetyksi. Vai korjaako älyllinen epärehellisyys jälleen kerran koko potin?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin
Pari ajatusta Saksan turvatarkastuksen pettämisestä
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
keskiviikko 12. joulukuuta 2018
Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin
Eilen illalla Strasbourgissa päättyi ainakin kolmen ihmisen elämä ja 12 muuta saa kantaa arpia tapauksen johdosta.
Ylen mukaan epäilty ampuja oli 29-vuotias mies ja Ranskan turvallisuuspalvelun vanha tuttu: hän oli ollut radikalisoitumisesta epäiltyjen ihmisten listalla ja aiemmin myös epäiltynä murhasta. Helsingin Sanomien uutinen tiesi lisäksi, että mies oli syntynyt Strasbourgissa ja hänen kodistaan oli löydetty mm. käsikranaatteja. Hänet oli - edelleen erkkomedian mukaan - tarkoitus pidättää eilen aamuna.
Mielenkiintoista kyllä, HS:n uutinen kertoi myös, että BBC:n mukaan miestä on pidetty terrorismiuhkana. Tapahtunutta oli myös juhlittu ääri-islamilaisilla nettisivustoilla. Mikään muslimiryhmä ei kuitenkaan ole ottanut tekoa omakseen.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Itselläni on näin aamuvarhaisella kolme ajatusta. Niistä ensimmäinen liittyy Euroopassa meneillään olevaan uskonnollis-kulttuuris-etniseen muutokseen, jonka seurauksena lienemme saaneet islamilaisen terrorismin maanosaamme pysyvästi. Pidän sitä epäonnistuneen väestöpolitiikan seurauksena, joten tapahtumille on löydettävissä tekijöiden lisäksi myös poliittisia vastuunkantajia, mikäli sellaisia halutaan etsiä.
Toiseksi tapaus sattui äärimmäisen sopivalla hetkellä presidentti Emmanuel Macronille, joka on ollut heikoilla keltaliivien joukkomielenosoitusten ja vaatimusten takia. Terrorismin tapaiset iskut yleensä yhdistävät kansakunnan hallintonsa taakse. Näin tapahtunee myös Ranskassa - etenkin kun hallitus on jo ehtinyt taipumaan jonkin verran keltaliivien edessä.
Näin ajatellen 29-vuotias strasbourgilaismies tuli tehneeksi ison palveluksen presidentti Macronille, tai jopa pelastaa tämän tulevaisuuden poliitikkona, vaikkei luultavasti ollut koko asiaa ajatellutkaan. Tästä huolimatta - ja pääsemme kolmanteen ajatukseeni - on jännittävää seurata miten yhteiskunnallinen kehitys jatkuu muinaisessa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon maassa. Ainakaan haasteita sieltä ei näyttäisi puuttuvan - eikä mainittu perintö näyttäisi voivan tällä hetkellä kovinkaan vahvasti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Macronin hallitus toimii, vaikka taakka on Suomea pienempi
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Ylen mukaan epäilty ampuja oli 29-vuotias mies ja Ranskan turvallisuuspalvelun vanha tuttu: hän oli ollut radikalisoitumisesta epäiltyjen ihmisten listalla ja aiemmin myös epäiltynä murhasta. Helsingin Sanomien uutinen tiesi lisäksi, että mies oli syntynyt Strasbourgissa ja hänen kodistaan oli löydetty mm. käsikranaatteja. Hänet oli - edelleen erkkomedian mukaan - tarkoitus pidättää eilen aamuna.
Mielenkiintoista kyllä, HS:n uutinen kertoi myös, että BBC:n mukaan miestä on pidetty terrorismiuhkana. Tapahtunutta oli myös juhlittu ääri-islamilaisilla nettisivustoilla. Mikään muslimiryhmä ei kuitenkaan ole ottanut tekoa omakseen.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Itselläni on näin aamuvarhaisella kolme ajatusta. Niistä ensimmäinen liittyy Euroopassa meneillään olevaan uskonnollis-kulttuuris-etniseen muutokseen, jonka seurauksena lienemme saaneet islamilaisen terrorismin maanosaamme pysyvästi. Pidän sitä epäonnistuneen väestöpolitiikan seurauksena, joten tapahtumille on löydettävissä tekijöiden lisäksi myös poliittisia vastuunkantajia, mikäli sellaisia halutaan etsiä.
Toiseksi tapaus sattui äärimmäisen sopivalla hetkellä presidentti Emmanuel Macronille, joka on ollut heikoilla keltaliivien joukkomielenosoitusten ja vaatimusten takia. Terrorismin tapaiset iskut yleensä yhdistävät kansakunnan hallintonsa taakse. Näin tapahtunee myös Ranskassa - etenkin kun hallitus on jo ehtinyt taipumaan jonkin verran keltaliivien edessä.
Näin ajatellen 29-vuotias strasbourgilaismies tuli tehneeksi ison palveluksen presidentti Macronille, tai jopa pelastaa tämän tulevaisuuden poliitikkona, vaikkei luultavasti ollut koko asiaa ajatellutkaan. Tästä huolimatta - ja pääsemme kolmanteen ajatukseeni - on jännittävää seurata miten yhteiskunnallinen kehitys jatkuu muinaisessa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon maassa. Ainakaan haasteita sieltä ei näyttäisi puuttuvan - eikä mainittu perintö näyttäisi voivan tällä hetkellä kovinkaan vahvasti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Macronin hallitus toimii, vaikka taakka on Suomea pienempi
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
tiistai 11. joulukuuta 2018
Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy
Iltalypsyksi on Suomessa tavattu sanoa erityisesti kepulaisten takavuosina yleistä toimintaa, jossa sopimuksenteon viime hetkellä haettiin vielä itselle ja omalle kannattajakunnalle etuisuuksia. Nyt siihen on ryhtymässä Iso-Britannian hallitus.
Kuten hyvin muistamme, päättivät britit oikein kansanäänestyksessä erota EU:sta. Kansan valtuuttaman tehtävän otti hoitaakseen konservatiivinen pääministeri Theresa May, joka yritti neuvotella entiselle suurvallalle mahdollisimman hyvät edut irtautumisen jälkeen.
Bryssel ei luonnollisesti halunnut ensimmäistä erotapausta, joten neuvottelutulos jäi laihaksi. Syynä EU:n nihkeyteen oli epäilemättä motiivin puute tarjota saarivaltakunnalle etuja, jotka houkuttaisivat muitakin Unioniin tyytymättömiä jäsenmaita lähtöpuuhiin.
Sopimus saatiin kuitenkin aikaiseksi, mutta se ei nihkeytensä takia näyttäisi saavan tukea brittien parlamentilta. Niinpä May siirsi äänestystä eteenpäin ja kertoi lähtevänsä iltalypsylle Brysseliin.
Mayn tai hänen johtamansa valtakunnan kannalta irtautuminen ilman sopimusta ei todellakaan ole toivelistalla, sillä sen seuraukset maan talouden kannalta ovat arvaamattomat. Ja ylämaan karjastaan kuulun Skotlanninkin irtautumispyrkimykset vahvistuisivat entisestään.
Tässä tilanteessa Brysselin herrat eivät ole luvanneet Maylle yhtään enempää kuin neuvotteluissa on jo tehty. Heitä motivoi myös se, että pitämällä tiukkaa linjaa saattaisi Britannia vielä perua eroilmoituksensa ja jäädä EU:n jäseneksi. Näin siksi, että vaihtoehtoina olisivat vain nykyinen sopimus tai ns. kova irtautuminen, jossa maan suhde EU:n kanssa jäisi avoimeksi.
Toisaalta jos Brysselissä ajatellaan, että Britannia lähtee joka tapauksessa, olisi myös EU:n kannalta parempi, että suhteet saarivaltioon pysyvät järjestäytyneellä pohjalla. Kova ero olisi hankala ainakin Unionin talouden ja ehkä monien pienempienkin asioiden kannalta.
En tietenkään ole oraakkeli, joten nähtäväksi jää minkälaista pelin politiikkaa loppuviikon aikana nähdään. Ainakin itse odotan suurella mielenkiinnolla EU:n ratkaisuja. Voittaako Unionin yhtenäisyyden tavoittelu vai tukeeko Bryssel tavalla tai toisella Britannian lähtemistä aiemmin neuvoteltua sopimusta paremmilla ehdoilla. Eli nöyrtyykö Bryssel brittien iltalypsyn edessä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minne menet, Euroopan Unioni?
Brexit näkyy myös Suomessa
Raikas tuulahdus Iso-Britanniasta
Kuten hyvin muistamme, päättivät britit oikein kansanäänestyksessä erota EU:sta. Kansan valtuuttaman tehtävän otti hoitaakseen konservatiivinen pääministeri Theresa May, joka yritti neuvotella entiselle suurvallalle mahdollisimman hyvät edut irtautumisen jälkeen.
Bryssel ei luonnollisesti halunnut ensimmäistä erotapausta, joten neuvottelutulos jäi laihaksi. Syynä EU:n nihkeyteen oli epäilemättä motiivin puute tarjota saarivaltakunnalle etuja, jotka houkuttaisivat muitakin Unioniin tyytymättömiä jäsenmaita lähtöpuuhiin.
Sopimus saatiin kuitenkin aikaiseksi, mutta se ei nihkeytensä takia näyttäisi saavan tukea brittien parlamentilta. Niinpä May siirsi äänestystä eteenpäin ja kertoi lähtevänsä iltalypsylle Brysseliin.
Mayn tai hänen johtamansa valtakunnan kannalta irtautuminen ilman sopimusta ei todellakaan ole toivelistalla, sillä sen seuraukset maan talouden kannalta ovat arvaamattomat. Ja ylämaan karjastaan kuulun Skotlanninkin irtautumispyrkimykset vahvistuisivat entisestään.
Tässä tilanteessa Brysselin herrat eivät ole luvanneet Maylle yhtään enempää kuin neuvotteluissa on jo tehty. Heitä motivoi myös se, että pitämällä tiukkaa linjaa saattaisi Britannia vielä perua eroilmoituksensa ja jäädä EU:n jäseneksi. Näin siksi, että vaihtoehtoina olisivat vain nykyinen sopimus tai ns. kova irtautuminen, jossa maan suhde EU:n kanssa jäisi avoimeksi.
Toisaalta jos Brysselissä ajatellaan, että Britannia lähtee joka tapauksessa, olisi myös EU:n kannalta parempi, että suhteet saarivaltioon pysyvät järjestäytyneellä pohjalla. Kova ero olisi hankala ainakin Unionin talouden ja ehkä monien pienempienkin asioiden kannalta.
En tietenkään ole oraakkeli, joten nähtäväksi jää minkälaista pelin politiikkaa loppuviikon aikana nähdään. Ainakin itse odotan suurella mielenkiinnolla EU:n ratkaisuja. Voittaako Unionin yhtenäisyyden tavoittelu vai tukeeko Bryssel tavalla tai toisella Britannian lähtemistä aiemmin neuvoteltua sopimusta paremmilla ehdoilla. Eli nöyrtyykö Bryssel brittien iltalypsyn edessä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minne menet, Euroopan Unioni?
Brexit näkyy myös Suomessa
Raikas tuulahdus Iso-Britanniasta
maanantai 10. joulukuuta 2018
YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta
Yle julkaisi uutisen YK:n ihmisoikeuden julistuksen 70-vuotispäivästä. Uutinen vaati mielestäni muutaman kommentin, joten - arvoisat lukijani - olkaapa hyvä.
Ensimmäinen koskee sitä yleistä seikkaa, ettei jutussa mainittu muslimimaiden jättäneen allekirjoittamatta YK:n ihmisoikeussopimuksen, vaan sen sijaan ne laativat uskonto- ja shariakeskeisen Kairon julistuksen. Siinä on mielenkiintoisia piirteitä kuten sukupuolten paikoin erilainen kohtelu, ateistisen tai ei-islamilaisen uskonnon valistus-/lähetystyön kieltäminen sekä monet muut sharia-lailla rajoitetut vapaudet - mukaan lukien mielipiteenvapaus. Tai ylipäänsä monien oikeuksien rajaaminen sharia-lain mukaisiksi.
Toinen huomioni Ylen uutista lukiessani liittyi kohtaan, jossa Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila nosti esille julistuksen kritiikin. Hänen mukaansa "sosiaalisessa mediassa leviää valtavasti vääristeltyä tietoa ja vihaviestejä, joiden kohteena ovat vähemmistöryhmät, kuten maahanmuuttajat ja kunkin maan uskonnolliset vähemmistöt. Euroopassa erityisesti muslimit ja juutalaiset".
Tämä pitää sinänsä paikkansa, mutta samaan aikaan sosiaalisessa mediassa leviää myös paljon tosiasioihin perustuvia tietoja ja viestejä, joissa tuodaan esiin maahanmuuttajiin ja joihinkin uskonnollisiin vähemmistöihin liittyviä epäkohtia. Näin on tapahtunut erityisesti aihepiireistä, joista valtamedia on viime vuosina pyrkinyt vaikenemaan.
Tässä yhteydessä olisi huomattava erityisesti, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan "jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta".
Samaan aihepiiriin ja henkilöön liittyen kiinnitin huomioni toiseenkin Ylen uutisen tekstinpätkään asiaan. Se kuului näin: "Välimeren yli pyrkiviä ja merihätään joutuvia pakolaisia ei haluta pelastaa, mikä on Mattilan mukaan räikeä ihmisoikeusongelma, jota ovat luomassa kaikki Euroopan unionin jäsenmaat".
Tämä haluttomuus pelastaa Välimeren yli tulvivia elintasopakolaismassoja on johtunut erityisesti pelastusoperaatioiden muuttumisesta ihmissalakuljettajien työkaluksi omassa bisneksessään. Mikä mielenkiintoisinta, katsoin Välimerellä kuolleiden ihmisten määristä kertovaa tilastoa, jonka mukaan siellä on tänä vuonna hukkunut vähemmän ihmisiä kuin vuosikausiin eli 2160 tätä kirjoitettaessa: se on noin tuhat vähemmän kuin vuoden 2015 suurta pakolaisaaltoa edeltäneenä vuonna 2014. Siten Mattilan moittima ihmisoikeusongelma on pelastanut tuhansia ihmisiä - ja siksi ehdotinkin taannoin Libyan rannikkovartiostolle Nobelin rauhanpalkintoa.
Tässä näemme yhden tällaisiin maailmanparannusjulistuksiin liittyvän ongelman: niihinkin liittyy väärinkäyttöä ja sen mukanaan tuomia ongelmia - joita voidaan lievittää vain toimimalla sopimuksen hengen vastaisesti. Kysymykseksi jää, että onko ihmishenkiä pelastava pragmatismi tuomittavampi asia kuin ylevämielinen ihmisten tapattaminen?
Kaikesta huolimatta YK:n ihmisoikeuksien julistuksella on epäilemättä paikkansa. On kuitenkin selvää, etteivät sen toteutumisen suurimmat ongelmat ole Euroopassa eivätkä ainakaan Suomessa. Siksi oli vähän hassua lukea uutinen, joka antoi ymmärtää, että myös Suomella olisi paljonkin parantamisen varaa.
Parannettavaa on tietenkin aina, mutta on syytä muistaa myös se, että sopimus on vain sopimus ja heijastaa kirjoitushetkensä poliittisia mielialoja ja tilanteita. Ne kuitenkin muuttuvat - ja ovat muuttuneet - 70 vuoden kuluessa. Siten nyt saattaisikin olla oikea aika päivittää sopimusta siten, että huomioitaisiin nämä muutokset ja mm. sopimukseen liittyneet elintasopakolaisuuden kaltaiset väärinkäyttötavat, joita edes Ihmisoikeusliiton pääsihteeri ei halua olla huomaavinaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:n ihmisoikeuskomitea tuomitsi naisten oikeuden vapauteen, tasa-arvoon ja menestykseen
Antti Pentikäisen ajatuksia Välimeren tulijatulvasta
Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä YK:ta johdetaan
Ensimmäinen koskee sitä yleistä seikkaa, ettei jutussa mainittu muslimimaiden jättäneen allekirjoittamatta YK:n ihmisoikeussopimuksen, vaan sen sijaan ne laativat uskonto- ja shariakeskeisen Kairon julistuksen. Siinä on mielenkiintoisia piirteitä kuten sukupuolten paikoin erilainen kohtelu, ateistisen tai ei-islamilaisen uskonnon valistus-/lähetystyön kieltäminen sekä monet muut sharia-lailla rajoitetut vapaudet - mukaan lukien mielipiteenvapaus. Tai ylipäänsä monien oikeuksien rajaaminen sharia-lain mukaisiksi.
Toinen huomioni Ylen uutista lukiessani liittyi kohtaan, jossa Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila nosti esille julistuksen kritiikin. Hänen mukaansa "sosiaalisessa mediassa leviää valtavasti vääristeltyä tietoa ja vihaviestejä, joiden kohteena ovat vähemmistöryhmät, kuten maahanmuuttajat ja kunkin maan uskonnolliset vähemmistöt. Euroopassa erityisesti muslimit ja juutalaiset".
Tämä pitää sinänsä paikkansa, mutta samaan aikaan sosiaalisessa mediassa leviää myös paljon tosiasioihin perustuvia tietoja ja viestejä, joissa tuodaan esiin maahanmuuttajiin ja joihinkin uskonnollisiin vähemmistöihin liittyviä epäkohtia. Näin on tapahtunut erityisesti aihepiireistä, joista valtamedia on viime vuosina pyrkinyt vaikenemaan.
Tässä yhteydessä olisi huomattava erityisesti, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan "jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta".
Samaan aihepiiriin ja henkilöön liittyen kiinnitin huomioni toiseenkin Ylen uutisen tekstinpätkään asiaan. Se kuului näin: "Välimeren yli pyrkiviä ja merihätään joutuvia pakolaisia ei haluta pelastaa, mikä on Mattilan mukaan räikeä ihmisoikeusongelma, jota ovat luomassa kaikki Euroopan unionin jäsenmaat".
Tämä haluttomuus pelastaa Välimeren yli tulvivia elintasopakolaismassoja on johtunut erityisesti pelastusoperaatioiden muuttumisesta ihmissalakuljettajien työkaluksi omassa bisneksessään. Mikä mielenkiintoisinta, katsoin Välimerellä kuolleiden ihmisten määristä kertovaa tilastoa, jonka mukaan siellä on tänä vuonna hukkunut vähemmän ihmisiä kuin vuosikausiin eli 2160 tätä kirjoitettaessa: se on noin tuhat vähemmän kuin vuoden 2015 suurta pakolaisaaltoa edeltäneenä vuonna 2014. Siten Mattilan moittima ihmisoikeusongelma on pelastanut tuhansia ihmisiä - ja siksi ehdotinkin taannoin Libyan rannikkovartiostolle Nobelin rauhanpalkintoa.
Tässä näemme yhden tällaisiin maailmanparannusjulistuksiin liittyvän ongelman: niihinkin liittyy väärinkäyttöä ja sen mukanaan tuomia ongelmia - joita voidaan lievittää vain toimimalla sopimuksen hengen vastaisesti. Kysymykseksi jää, että onko ihmishenkiä pelastava pragmatismi tuomittavampi asia kuin ylevämielinen ihmisten tapattaminen?
Kaikesta huolimatta YK:n ihmisoikeuksien julistuksella on epäilemättä paikkansa. On kuitenkin selvää, etteivät sen toteutumisen suurimmat ongelmat ole Euroopassa eivätkä ainakaan Suomessa. Siksi oli vähän hassua lukea uutinen, joka antoi ymmärtää, että myös Suomella olisi paljonkin parantamisen varaa.
Parannettavaa on tietenkin aina, mutta on syytä muistaa myös se, että sopimus on vain sopimus ja heijastaa kirjoitushetkensä poliittisia mielialoja ja tilanteita. Ne kuitenkin muuttuvat - ja ovat muuttuneet - 70 vuoden kuluessa. Siten nyt saattaisikin olla oikea aika päivittää sopimusta siten, että huomioitaisiin nämä muutokset ja mm. sopimukseen liittyneet elintasopakolaisuuden kaltaiset väärinkäyttötavat, joita edes Ihmisoikeusliiton pääsihteeri ei halua olla huomaavinaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:n ihmisoikeuskomitea tuomitsi naisten oikeuden vapauteen, tasa-arvoon ja menestykseen
Antti Pentikäisen ajatuksia Välimeren tulijatulvasta
Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä YK:ta johdetaan
sunnuntai 9. joulukuuta 2018
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Ranskan "keltaliivien" mielenosoitukset saattavat muodostua käännekohdaksi länsimaiselle demokratialle. Näin siitä huolimatta, että heidän vaatimuksensa ovat sekava joukko toteuttamiskelpoisia ja -kelvottomia toiveita, ja ettei porukka ole yhtenäiseksi organisoitu kapinaliike, joka vakavasti uhkaisi ottaa vallan käsiinsä.
Protestit ovat levinneet Pariisista myös muualle Ranskaan ja jopa sen rajojen ulkopuolelle, mutta jää nähtäväksi saavatko ne siellä yhtä laajoja mittasuhteita. Toistaiseksi Ranska on säilynyt ainutlaatuisena.
Mielenosoitusten taustalla on kaksi nykypäivän megatrendiä. Ensimmäinen niistä on eurooppalaisten kansallisvaltioiden otteen herpaantuminen talouselämän vaatimusten edessä ja toinen - siihen osittain liittyvä - ilmastonmuutoksen vastaisten toimien aiheuttamat negatiiviset muutokset ihmisten päivittäiseen elämään.
Molempien megatrendien taustalla on ihmisten kokemus siitä, etteivät hallitsijat enää huolehdi heidän asioistaan. Ja tästä syntyy yhteys kolmanteen megatrendiin eli monissa maissa vallanvaihtoon jo johtanut kehitysmaalaisten kansainvaellus Eurooppaan, joka on niin ikään lisännyt verovarojen tarvetta muiden kuin eurooppalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja samalla lisännyt heihin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta.
Tässä tilanteessa eurooppalaisten ja heidän hallitsijoidensa olisi löydettävä toisensa ja palattava perusasioiden ääreen. Eli käytännössä kyettävä löytämään ratkaisu yhteen kysymykseen.
Tuo kysymys kuuluu seuraavasti: kuinka tehdä Euroopan maista taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävällä tavalla hyvä paikka elää ja asua. Poliitikoille annan tässä sen löytämiseksi vain yhden neuvon: ratkaisu voi löytyä ainoastaan tosiasiat tunnustamalla ja niiden mukaan toimimalla.
Toisin sanoen se ei löydy haaveilemalla eikä etenkään taivaanrantoja maalailemalla. Eikä tarkastelemalla asioita vain yhdestä näkökulmasta ja lakaisemalla toisia maton alle. Eikä ainakaan panemalla suuria ihmisjoukkoja yksisilmäisen politiikan maksumiehiksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalitulos muuttaa Yhdysvaltojen politiikan
Saksa on nyt muutoksen kynnyksellä
Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?
Protestit ovat levinneet Pariisista myös muualle Ranskaan ja jopa sen rajojen ulkopuolelle, mutta jää nähtäväksi saavatko ne siellä yhtä laajoja mittasuhteita. Toistaiseksi Ranska on säilynyt ainutlaatuisena.
Mielenosoitusten taustalla on kaksi nykypäivän megatrendiä. Ensimmäinen niistä on eurooppalaisten kansallisvaltioiden otteen herpaantuminen talouselämän vaatimusten edessä ja toinen - siihen osittain liittyvä - ilmastonmuutoksen vastaisten toimien aiheuttamat negatiiviset muutokset ihmisten päivittäiseen elämään.
Molempien megatrendien taustalla on ihmisten kokemus siitä, etteivät hallitsijat enää huolehdi heidän asioistaan. Ja tästä syntyy yhteys kolmanteen megatrendiin eli monissa maissa vallanvaihtoon jo johtanut kehitysmaalaisten kansainvaellus Eurooppaan, joka on niin ikään lisännyt verovarojen tarvetta muiden kuin eurooppalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja samalla lisännyt heihin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta.
Tässä tilanteessa eurooppalaisten ja heidän hallitsijoidensa olisi löydettävä toisensa ja palattava perusasioiden ääreen. Eli käytännössä kyettävä löytämään ratkaisu yhteen kysymykseen.
Tuo kysymys kuuluu seuraavasti: kuinka tehdä Euroopan maista taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävällä tavalla hyvä paikka elää ja asua. Poliitikoille annan tässä sen löytämiseksi vain yhden neuvon: ratkaisu voi löytyä ainoastaan tosiasiat tunnustamalla ja niiden mukaan toimimalla.
Toisin sanoen se ei löydy haaveilemalla eikä etenkään taivaanrantoja maalailemalla. Eikä tarkastelemalla asioita vain yhdestä näkökulmasta ja lakaisemalla toisia maton alle. Eikä ainakaan panemalla suuria ihmisjoukkoja yksisilmäisen politiikan maksumiehiksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalitulos muuttaa Yhdysvaltojen politiikan
Saksa on nyt muutoksen kynnyksellä
Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?
lauantai 8. joulukuuta 2018
Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille
Kirjailija Juha Itkonen kertoi Iltalehdelle toivottaneensa kovalla äänellä huutamalla helvettiin painumista ohitseen marssineille jo hakaristilippunsa menettäneille uusnatseille, jolloin hänen seitsenvuotias lapsensa oli säikähtänyt isänsä käytöstä. Iltalehti otsikoi tapauksesta kertovan uutisen siten, että siitä saattoi ymmärtää lapsen säikähtäneen natseja. Klikkijournalismia, mitäpä muuta.
Uutisen varsinaisesti mielenkiintoinen kohta oli kuitenkin se, kun Itkonen ihmetteli uutisen lopulla, että "mitä minun olisi pitänyt tehdä? Seistä siinä tyynen asiallisena niin kuin mitään erikoista ei olisi ollut meneillään? Ainakin pojat näkivät, ettei kaikkea tarvinnut eikä edes saanut suvaita."
En tiedä Itkosen poliittista aatemaailmaa, mutta hänen asenteensa on tyypillinen monille suomalaisille kulttuurivaikuttajille ja muille urbaaneille elitisteillemme, kuten punavihreässä kuplassa omia ajatuksiaan taannoin esiin tuonut Pirkko Saisio sai kokea. Tarkoitan sitä, ettei - Itkosen sanoin - kaikkea tarvitse eikä edes saa suvaita. "Kaikki" tarkoittaa tässä niitä, jotka eivät ajattele samoin.
Toki uusnatsit ovat vastenmielisiä otuksia. Historiasta ymmärtämättömiä ressukoita, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain hyvää kannattamalla aatetta, joka johti ihmisten vainoihin ja maailman suurimpaan sotaan. Siis vähän kuiin kommunistit, joiden aate johti niin ikään laajamittaisiin vainoihin sekä itseaiheutettuun nälänhätään.
Varsinaisia uusnatseja meillä on noin 60-70 kappaletta, joissa minun mielestäni on saman verran liikaa. Kommunistisia puolueita taas on kaksi ja niillä yhteensä 8 659 kannattajaa viime eduskuntavaaleissa; niitäkin on minun mielestäni saman verran liikaa.
Edellä kirjoittamastani huolimatta kannatan kaikille ihmisille sananvapautta. Ja siksi en huutele kummankaan mainitun äärilajin mielenosoittajille matkoja helvettiin tai muitakaan törkeyksiä, vaan annan heidän kulkea rauhassa nolaamassa itsensä oman aatteensa järjettömyyden takia.
Siihen heille antaa luvan yleisen suvaitsevaisuuden ja sananvapauden lisäksi myös Suomen perustuslaki. Sen 12 § mukaan "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."
Mutta toki samaisen perustuslain mukaisesti myös kirjailija Itkosella oli oikeus huudella kirosanoja ja toivottaa ohimarssijoille joutumista helvettiin ja samalla pelästyttää pieni tyttärensä. Meidän muiden tehtäväksi jää vain sen arviointi, että miksi kirjailijan suvaitsematon käytös joutui lehtien palstoille. Ja mitä meidän pitäisi siitä ajatella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Väkivalta satoi maahanmuuttoklusterin kukkaroon
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
JK kello 7.58: Jutun kirjoitettuani avasin Helsingin Sanomat. Siellä silmiin pisti 97-vuotiaan sotaveteraanin kommentti, joka on syytä liittää tähän kirjoitukseen. Hänen mukaansa itsenäisyyspäivän "mielenosoittajat ovat elävä todiste siitä, että emme olleet turhaan rintamalla. Neuvosto-Venäjällä mielenosoittaminen olisi ollut aika paljon vaikeampaa." Olisi hienoa, mikäli kirjailija Itkonenkin huomaisi veteraanin kannanoton - ja ottaisi siitä opikseen.
Uutisen varsinaisesti mielenkiintoinen kohta oli kuitenkin se, kun Itkonen ihmetteli uutisen lopulla, että "mitä minun olisi pitänyt tehdä? Seistä siinä tyynen asiallisena niin kuin mitään erikoista ei olisi ollut meneillään? Ainakin pojat näkivät, ettei kaikkea tarvinnut eikä edes saanut suvaita."
En tiedä Itkosen poliittista aatemaailmaa, mutta hänen asenteensa on tyypillinen monille suomalaisille kulttuurivaikuttajille ja muille urbaaneille elitisteillemme, kuten punavihreässä kuplassa omia ajatuksiaan taannoin esiin tuonut Pirkko Saisio sai kokea. Tarkoitan sitä, ettei - Itkosen sanoin - kaikkea tarvitse eikä edes saa suvaita. "Kaikki" tarkoittaa tässä niitä, jotka eivät ajattele samoin.
Toki uusnatsit ovat vastenmielisiä otuksia. Historiasta ymmärtämättömiä ressukoita, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain hyvää kannattamalla aatetta, joka johti ihmisten vainoihin ja maailman suurimpaan sotaan. Siis vähän kuiin kommunistit, joiden aate johti niin ikään laajamittaisiin vainoihin sekä itseaiheutettuun nälänhätään.
Varsinaisia uusnatseja meillä on noin 60-70 kappaletta, joissa minun mielestäni on saman verran liikaa. Kommunistisia puolueita taas on kaksi ja niillä yhteensä 8 659 kannattajaa viime eduskuntavaaleissa; niitäkin on minun mielestäni saman verran liikaa.
Edellä kirjoittamastani huolimatta kannatan kaikille ihmisille sananvapautta. Ja siksi en huutele kummankaan mainitun äärilajin mielenosoittajille matkoja helvettiin tai muitakaan törkeyksiä, vaan annan heidän kulkea rauhassa nolaamassa itsensä oman aatteensa järjettömyyden takia.
Siihen heille antaa luvan yleisen suvaitsevaisuuden ja sananvapauden lisäksi myös Suomen perustuslaki. Sen 12 § mukaan "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."
Mutta toki samaisen perustuslain mukaisesti myös kirjailija Itkosella oli oikeus huudella kirosanoja ja toivottaa ohimarssijoille joutumista helvettiin ja samalla pelästyttää pieni tyttärensä. Meidän muiden tehtäväksi jää vain sen arviointi, että miksi kirjailijan suvaitsematon käytös joutui lehtien palstoille. Ja mitä meidän pitäisi siitä ajatella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Väkivalta satoi maahanmuuttoklusterin kukkaroon
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
JK kello 7.58: Jutun kirjoitettuani avasin Helsingin Sanomat. Siellä silmiin pisti 97-vuotiaan sotaveteraanin kommentti, joka on syytä liittää tähän kirjoitukseen. Hänen mukaansa itsenäisyyspäivän "mielenosoittajat ovat elävä todiste siitä, että emme olleet turhaan rintamalla. Neuvosto-Venäjällä mielenosoittaminen olisi ollut aika paljon vaikeampaa." Olisi hienoa, mikäli kirjailija Itkonenkin huomaisi veteraanin kannanoton - ja ottaisi siitä opikseen.
perjantai 7. joulukuuta 2018
Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita
Luin tämä aamuna lyhyen uutisen, joka osoitti määrätietoisella politiikalla voitavan ehkäistä kansainvälistä rikollisuutta. Tarkalleen ottaen uutinen kertoi, että Välimerellä ihmissalakuljettajia tukenut Aquarius-laiva lopettaa meritaksitoimintansa Italian hallituksen päätösten seurauksena.
Toki Aquariuksen toiminta - ja samalla ihmissalakuljettajien bisnekset - oli tyrehtynyt jo aiemmin. Mutta siitä huolimatta virallinen ilmoitus meritaksiliikenteen lopettamisesta on erinomainen ja symboliarvoltaan merkittävä päätös.
Toinen erinomainen uutinen oli Espanjan Andaluciassa tapahtunut poliittinen muutos, joka kertoo ihmisten alkaneen kyllästyä elintasopakolaisten virtaan myös Pyreneiden niemimaalla. Syynä lienee se, että Italian reitin tukkeuduttua heidän pääasialliseksi ensikohteekseen EU:ssa muuttui Espanja.
Edellä siteeraamani uutisten perusteella näyttää juuri nyt siltä, että EU:lla saattaa ajan myötä sittenkin olla mahdollisuus saada rajansa pitämään. Varmaa tämä ei kuitenkaan vielä ole, vaan vaatii kaikkien EU-maiden kansalaisilta valppautta äänestyskopissa ja heidän valitsemiltaan poliittisilta päättäjiltä rehellisyyttä toteuttaa vaalilupauksensa.
Tämä koskee myös Suomea, vaikka me emme olekaan elintasopakolaisten kulkureitin väliasema vaan pikemminkin yksi lopullisista kohteista. Siksi oma tehtävämme on ennen kaikkea huolehtia siitä, ettei Suomi tarjoa kehitysmaalaisille sellaista houkutusta, jonka perusteella he innostuisivat tekemään lähtöpäätöksen kohti kaukaista pohjolaa.
Siihen meillä äänestäjillä on seuraavan kerran mahdollisuus vaikuttaa ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Valitettavasti juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että suomalaisista yhä useampi aikoo toimia siten, että maahamme saadaan entistä enemmän elintasopakolaisia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa
Skuuppiaineksia Välimeren rahavirroista
Toki Aquariuksen toiminta - ja samalla ihmissalakuljettajien bisnekset - oli tyrehtynyt jo aiemmin. Mutta siitä huolimatta virallinen ilmoitus meritaksiliikenteen lopettamisesta on erinomainen ja symboliarvoltaan merkittävä päätös.
Toinen erinomainen uutinen oli Espanjan Andaluciassa tapahtunut poliittinen muutos, joka kertoo ihmisten alkaneen kyllästyä elintasopakolaisten virtaan myös Pyreneiden niemimaalla. Syynä lienee se, että Italian reitin tukkeuduttua heidän pääasialliseksi ensikohteekseen EU:ssa muuttui Espanja.
Edellä siteeraamani uutisten perusteella näyttää juuri nyt siltä, että EU:lla saattaa ajan myötä sittenkin olla mahdollisuus saada rajansa pitämään. Varmaa tämä ei kuitenkaan vielä ole, vaan vaatii kaikkien EU-maiden kansalaisilta valppautta äänestyskopissa ja heidän valitsemiltaan poliittisilta päättäjiltä rehellisyyttä toteuttaa vaalilupauksensa.
Tämä koskee myös Suomea, vaikka me emme olekaan elintasopakolaisten kulkureitin väliasema vaan pikemminkin yksi lopullisista kohteista. Siksi oma tehtävämme on ennen kaikkea huolehtia siitä, ettei Suomi tarjoa kehitysmaalaisille sellaista houkutusta, jonka perusteella he innostuisivat tekemään lähtöpäätöksen kohti kaukaista pohjolaa.
Siihen meillä äänestäjillä on seuraavan kerran mahdollisuus vaikuttaa ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Valitettavasti juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että suomalaisista yhä useampi aikoo toimia siten, että maahamme saadaan entistä enemmän elintasopakolaisia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa
Skuuppiaineksia Välimeren rahavirroista
torstai 6. joulukuuta 2018
Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen
World Resources Institute -järjestö on Ylen uutisen mukaan vaatinut minua ja muita vauraissa maissa asuvia vähentämään rajusti lihansyöntiä. Perusteluna on se, ettei ruoka muussa tapauksessa riitä kaikille, koska maapallon väestö kasvaa nopeasti ja uusien peltojen raivaaminen vähentäisi metsiä ja kiihdyttäisi sitä kautta ilmastonmuutosta.
Toisin sanoen järjestö vaatii minua muuttamaan syömistottumuksiani, jotta kehitysmaalaisten ei tarvitsisi muuttaa lisääntymiskäyttäytymistään. Logiikka on mielenkiintoinen. Tai siis samanlainen kuin seuraavissa kahdessa esimerkissä.
Yksi. Pankin talousneuvojalla on asiakkaanaan mies, jolta on karannut pelaaminen käsistä ja hän kuluttaa kaikki perheen tulot nettipokeriin. Neuvojan ratkaisu perheen talouden korjaamiseksi on kehottaa pelimiehen vaimoa luopumaan kerran kuussa tapahtuvasta tyttöjen illasta, jossa rahaa kuluu hyvään ruokaan ja viiniin, sekä lapsia lopettamaan kalliit harrastuksensa. Näin mies voisi jatkaa pelaamistaan.
Kaksi. Poliisi saapuu asuntoon, johon on tunkeutunut tippuria sairastava mies, joka vaatii saada viettää yönsä vaimon sängyssä kaikin etuoikeuksin. Tilanteen korjaamiseksi poliisi kehottaa vaimoa taipumaan vieraan vaatimuksiin sekä miestä viettämään yönsä olohuoneen sohvalla ja hankkimaan vaimolleen lääkäriajan, jotta tämä saisi antibioottikuurin mahdollisen tartunnan varalta. Näin vieraan ei tarvitse luopua omista haluistaan.
Jostain syystä en usko yhdenkään lukijani - en edes mahdollisten vegaanien tai polygaamikoiden - hyväksyvän edelle kuvittelemieni talousneuvojan ja poliisin ratkaisuja, vaan ymmärtää heidän ratkaisunsa älyllisesti epärehellisiksi ja siten epäoikeudenmukaisiksi. Jostain syystä World Research Instituten täysin analoginen vaatimus minua kohtaan tuntuu kuitenkin nauttivan suunnatonta luottamusta ainakin valtamedian toimittajien ja monien poliitikkojen parissa.
Iltalehden kyselyssä 57% vastaajista piti laajoja kansalaisvapauksia tärkeänä suomalaisen isänmaallisuuden ilmentymänä. Tänään itsenäisyyspäivänä minä toteutan tätä vapauttani syömällä hyvää ruokaa, johon tulee kuulumaan alkupalana kermapohjaista torvisienikeittoa ja pääruokana iso herkullinen kotimaisesta naudanlihasta valmistettu pihvi lisukkeineen sekä juomaksi tavanomaista parempaa punaviiniä. Jälkiruuaksi nautin mustikkapiirakkaa jäätelön ja makean jälkiruokaviinin kera.
En siis missään tapauksessa aio muuttaa ruokailutottumuksiani kehitysmaalaisten vastuuttoman lisääntymiskäyttäytymisen takia, koska vaatimus on järjetön (tarkempia perusteluja täällä). Sen sijaan lähetän World Resources Institute -järjestölle vinkin, että se pyrkisi jatkossa keskittymään minuun kohdistuvien puolestauhrautumisvaatimusten sijaan huolensa kannalta oleellisiin asioihin. Ja vaatisi ihan ensimmäiseksi kehitysmaita panemaan väestönkasvunsa kuriin, jotta ihmisille riittäisi ruokaa myös siellä.
Näillä sanoin toivotan arvoisille lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää!.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Me ollaan sankareita kaikki
Toisin sanoen järjestö vaatii minua muuttamaan syömistottumuksiani, jotta kehitysmaalaisten ei tarvitsisi muuttaa lisääntymiskäyttäytymistään. Logiikka on mielenkiintoinen. Tai siis samanlainen kuin seuraavissa kahdessa esimerkissä.
Yksi. Pankin talousneuvojalla on asiakkaanaan mies, jolta on karannut pelaaminen käsistä ja hän kuluttaa kaikki perheen tulot nettipokeriin. Neuvojan ratkaisu perheen talouden korjaamiseksi on kehottaa pelimiehen vaimoa luopumaan kerran kuussa tapahtuvasta tyttöjen illasta, jossa rahaa kuluu hyvään ruokaan ja viiniin, sekä lapsia lopettamaan kalliit harrastuksensa. Näin mies voisi jatkaa pelaamistaan.
Kaksi. Poliisi saapuu asuntoon, johon on tunkeutunut tippuria sairastava mies, joka vaatii saada viettää yönsä vaimon sängyssä kaikin etuoikeuksin. Tilanteen korjaamiseksi poliisi kehottaa vaimoa taipumaan vieraan vaatimuksiin sekä miestä viettämään yönsä olohuoneen sohvalla ja hankkimaan vaimolleen lääkäriajan, jotta tämä saisi antibioottikuurin mahdollisen tartunnan varalta. Näin vieraan ei tarvitse luopua omista haluistaan.
Jostain syystä en usko yhdenkään lukijani - en edes mahdollisten vegaanien tai polygaamikoiden - hyväksyvän edelle kuvittelemieni talousneuvojan ja poliisin ratkaisuja, vaan ymmärtää heidän ratkaisunsa älyllisesti epärehellisiksi ja siten epäoikeudenmukaisiksi. Jostain syystä World Research Instituten täysin analoginen vaatimus minua kohtaan tuntuu kuitenkin nauttivan suunnatonta luottamusta ainakin valtamedian toimittajien ja monien poliitikkojen parissa.
Iltalehden kyselyssä 57% vastaajista piti laajoja kansalaisvapauksia tärkeänä suomalaisen isänmaallisuuden ilmentymänä. Tänään itsenäisyyspäivänä minä toteutan tätä vapauttani syömällä hyvää ruokaa, johon tulee kuulumaan alkupalana kermapohjaista torvisienikeittoa ja pääruokana iso herkullinen kotimaisesta naudanlihasta valmistettu pihvi lisukkeineen sekä juomaksi tavanomaista parempaa punaviiniä. Jälkiruuaksi nautin mustikkapiirakkaa jäätelön ja makean jälkiruokaviinin kera.
En siis missään tapauksessa aio muuttaa ruokailutottumuksiani kehitysmaalaisten vastuuttoman lisääntymiskäyttäytymisen takia, koska vaatimus on järjetön (tarkempia perusteluja täällä). Sen sijaan lähetän World Resources Institute -järjestölle vinkin, että se pyrkisi jatkossa keskittymään minuun kohdistuvien puolestauhrautumisvaatimusten sijaan huolensa kannalta oleellisiin asioihin. Ja vaatisi ihan ensimmäiseksi kehitysmaita panemaan väestönkasvunsa kuriin, jotta ihmisille riittäisi ruokaa myös siellä.
Näillä sanoin toivotan arvoisille lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää!.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Me ollaan sankareita kaikki
keskiviikko 5. joulukuuta 2018
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) on järkyttynyt Suomen "pikku-Telfordista" eli Oulussa paljastuneesta alaikäisen kantasuomalaistytön seitsenhenkisestä hyväksikäyttöringistä. Tekijät ovat olleet ulkomaalaistaustaisia, mutta osa on ehtinyt jo Suomen kansalaisiksi.
Heidän lisäkseen samasta kaupungista on paljastunut kaksi muuta niin ikään maahanmuuttajataustaisten tekemää alaikäisiin kantasuomalaisiin kohdistunutta seksuaalirikosta, joiden yhteydestä pikkutelfordilaisiin ei ole saatu selvyyttä.
Järkytyksensä seurauksena Mykkänen aikoi jatkossa korostaa nykyistä enemmän Suomen kansalaisuutta hakevien arvopohjaa, jotta Oulun kaltaiset tapaukset eivät toistuisi. Lisäksi hän haluaisi luottaa rangaistusten korottamiseen ja jo päätettyyn rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten nykyistä tehokkaampaan karkotukseen.
Samalla Mykkänen tunnusti sen tosiasian, että "ulkomaalaistaustaisia on epäillyissä selvästi enemmän kuin kantaväestöstä". Vuonna 2017 heitä oli 286 eli noin kolmannes kantasuomalaisten epäiltyjen määrästä. Aika hurja luku ottaen huomioon ulkomaalaisten osuuden maassamme elävistä.
Oleellista Mykkäsen järkytystä arvioidessa on huomata se, että vaikka hän osaa tunnistaa ongelmien lähteen, hän ei osaa tehdä siitä kuin osittain oikeita johtopäätöksiä. Tarkoitan erityisesti seuraavia kahta seikkaa.
Ensinnäkään kansalaisuuden vaihtaminen ei tehnyt Oulun pikkutelfordilaisia alaikäisten hyväksikäyttäjiksi, vaan heidän jo ennen maahan saapumistaan omaksumansa tavat ja maailmankatsomus. Siten kansalaisuuteen tai rikosten seurauksiin liittyvät keinot eivät lopeta kantasuomalaisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, vaan niiden määrä on suoraan liityksissä seksuaalirikosherkkien tulijoiden määrään.
Toiseksi Mykkäsen toivoisi ymmärtävän, että juuri hänen puolueensa puheenjohtaja Petteri Orpo oli ministerinä kyvytön pysäyttämään vuoden 2015 ihmisryntäyksen ja myös hän itse sen jälkeisen hieman alemmalla tasolla jatkuneen seksuaalirikosherkkien ihmisten maahanmuuton. Siten erityisesti hänen oma puolueensa Kokoomus on epäonnistunut tehtävässään - mikä on erityisen raskauttavaa siksi, että valtakunnassa oli jo vuosia aiemmin tuotu esiin myös toimivia ratkaisuja (tässä blogissa ensimmäisen kerran lokakuussa 2010, muualla jo paljon aiemmin).
Siis juuri sellaisia ratkaisuja, joiden seurauksena Mykkäsen puolue on ilmoittanut olevansa arvopohjasyistä yhteistyökyvytön niitä esittäneiden Perussuomalaisten kanssa. Samalla sisäministeri on ilmaissut haluavansa vaikeuttaa aiheeseen liittyvää vapaata tiedonvälitystä ja kansalaiskeskustelua sekä todennut naistemme ja tyttöjemme turvallisuudesta huolehtimisen liian kalliiksi.
Minusta tässä tilanteessa olisi erinomaista, mikäli maamme eduskunnassa käytäisiin näyttävä keskustelu Sipilän hallituksen sisäministereiden toiminnasta kuluneiden kolmen ja puolen vuoden aikana. Parhaiten tämä kävisi opposition tekemällä välikysymyksellä siitä, kuinka hallitus aikoo jatkossa turvata kantasuomalaisten naisten seksuaaliturvallisuuden nykyisessä monikulttuurisessa Suomessa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-ahon vertaus järkytti
Tosiasiat eivät ole vihapuhetta
Tuhannen uhrin pedofiilirinki
Heidän lisäkseen samasta kaupungista on paljastunut kaksi muuta niin ikään maahanmuuttajataustaisten tekemää alaikäisiin kantasuomalaisiin kohdistunutta seksuaalirikosta, joiden yhteydestä pikkutelfordilaisiin ei ole saatu selvyyttä.
Järkytyksensä seurauksena Mykkänen aikoi jatkossa korostaa nykyistä enemmän Suomen kansalaisuutta hakevien arvopohjaa, jotta Oulun kaltaiset tapaukset eivät toistuisi. Lisäksi hän haluaisi luottaa rangaistusten korottamiseen ja jo päätettyyn rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten nykyistä tehokkaampaan karkotukseen.
Samalla Mykkänen tunnusti sen tosiasian, että "ulkomaalaistaustaisia on epäillyissä selvästi enemmän kuin kantaväestöstä". Vuonna 2017 heitä oli 286 eli noin kolmannes kantasuomalaisten epäiltyjen määrästä. Aika hurja luku ottaen huomioon ulkomaalaisten osuuden maassamme elävistä.
Oleellista Mykkäsen järkytystä arvioidessa on huomata se, että vaikka hän osaa tunnistaa ongelmien lähteen, hän ei osaa tehdä siitä kuin osittain oikeita johtopäätöksiä. Tarkoitan erityisesti seuraavia kahta seikkaa.
Ensinnäkään kansalaisuuden vaihtaminen ei tehnyt Oulun pikkutelfordilaisia alaikäisten hyväksikäyttäjiksi, vaan heidän jo ennen maahan saapumistaan omaksumansa tavat ja maailmankatsomus. Siten kansalaisuuteen tai rikosten seurauksiin liittyvät keinot eivät lopeta kantasuomalaisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, vaan niiden määrä on suoraan liityksissä seksuaalirikosherkkien tulijoiden määrään.
Toiseksi Mykkäsen toivoisi ymmärtävän, että juuri hänen puolueensa puheenjohtaja Petteri Orpo oli ministerinä kyvytön pysäyttämään vuoden 2015 ihmisryntäyksen ja myös hän itse sen jälkeisen hieman alemmalla tasolla jatkuneen seksuaalirikosherkkien ihmisten maahanmuuton. Siten erityisesti hänen oma puolueensa Kokoomus on epäonnistunut tehtävässään - mikä on erityisen raskauttavaa siksi, että valtakunnassa oli jo vuosia aiemmin tuotu esiin myös toimivia ratkaisuja (tässä blogissa ensimmäisen kerran lokakuussa 2010, muualla jo paljon aiemmin).
Siis juuri sellaisia ratkaisuja, joiden seurauksena Mykkäsen puolue on ilmoittanut olevansa arvopohjasyistä yhteistyökyvytön niitä esittäneiden Perussuomalaisten kanssa. Samalla sisäministeri on ilmaissut haluavansa vaikeuttaa aiheeseen liittyvää vapaata tiedonvälitystä ja kansalaiskeskustelua sekä todennut naistemme ja tyttöjemme turvallisuudesta huolehtimisen liian kalliiksi.
Minusta tässä tilanteessa olisi erinomaista, mikäli maamme eduskunnassa käytäisiin näyttävä keskustelu Sipilän hallituksen sisäministereiden toiminnasta kuluneiden kolmen ja puolen vuoden aikana. Parhaiten tämä kävisi opposition tekemällä välikysymyksellä siitä, kuinka hallitus aikoo jatkossa turvata kantasuomalaisten naisten seksuaaliturvallisuuden nykyisessä monikulttuurisessa Suomessa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-ahon vertaus järkytti
Tosiasiat eivät ole vihapuhetta
Tuhannen uhrin pedofiilirinki