keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ehdotan, että luovumme Geneven pako­lais­so­pi­muk­sesta

Kirjoitin eilen Kölnin tapahtumista, joissa tuhatkunta maahanmuuttajataustaista kohdisti seksuaalista häirintää naisiin. Käytännössä arabimaailmasta tai Pohjois-Afrikasta peräisin olevat miesjoukkiot piirittivät naisia ja kävivät näihin käsiksi, pahimmillaan raiskaten ja alusvaatteita riisuen.

Samankaltaisia tapahtumia on raportoitu myös Hampurista ja Stuttgartista. Lisäksi naisia on piiritetty ja häiritty seksuaalisesti myös Ruotsissa (Paavo Tajukankaan käännös uutisesta).

Kölnin tapaukseen on tarttunut myös Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtaja Tiina Rajamäki. Hän on siis nimenomaisesti se henkilö, jonka olisi pitänyt kirjoittaa aiheesta viimeistään heti sen jälkeen, kun tapahtumasta uutisoitiin Saksassa. Valitettavasti hän taisi saksalaisen uutisoinnin sijaan seurata Homma-foorumia ja kirjoittaa vasta eilen kun asia nousi siellä esille.

Rajamäki ei kuitenkaan jättänyt asiaa pelkän uutisoinnin varaan. Sen lisäksi hän kirjoitti mielipidekirjoitukseksi luonnehdittavan pikkujutun.

Katsotaanpa siis mitä sanottavaa kirjeenvaihtajalla on tapauksesta, jota Saksan poliisiliitto luonnehtii "väkivallan ja rikosten uudeksi ulottuvuudeksi" ja jossa häirinnän kohteeksi joutui myös naispuolinen siviilipoliisi. Seuraavassa siis Rajamäen juttu lainausmerkkien välissä ja omat kommenttini niiden alla.

"Kölnin uudenvuodenyön juhlat keskeytyivät monelta naiselta siihen, että tungoksessa tuntematon mies puristi takamusta."

Tämä kuulostaa melko viattomalta, joskin tuomittavalta. Vähän kuin suomalaisten kännikalojen käytös takavuosien kosteina pikkujouluina. Aivan kuin Rajamäki pyrkisi jotenkin vähättelemään tapahtunutta. Miksi?

"Poliisi on saanut tiistai-iltaan mennessä jo 90 rikosilmoitusta, joista ainakin joka neljäs liittyy ulkomaalaistaustaisten miesten tekemään seksuaaliseen häirintään."

Rikosilmoitusten määrä nousi siis 50 prosentilla sen jälkeen kun uutisesta oli lopulta kirjoitettu Saksan lehdistössä. Rajamäki ei mainitse lainkaan Hampurin tai Stuttgartin tapauksia, saati Ruotsissa tapahtuneita.

"Tapahtumaan liittyy paljon tyrmistyttäviä piirteitä. Yksi niistä on, että Kölnin poliisilla kesti neljä päivää, että se tiedotti asiasta."

Kölnin poliisilla kesti neljä päivää, mikä selittää osin suomalaisen median hitaan reagoinnin. Se ei kuitenkaan selitä, miksi Rajamäki uutisoi asiasta vasta sitten, kun se oli levinnyt jo kotimaiseen sosiaaliseen mediaan.

"Teot ovat vakavia ja tuomittavia. Poliisille on ilmoitettu myös yksi raiskaus."

Vakavia ja tuomittavia ovat. Mutta on tässä kyllä melkoinen ristiriita verrattuna Rajamäen kirjoituksen avaukseen takamuksen puristamisesta.

Toimittajana hän tietää, että suurinta osaa lehtiartikkeleista luetaan vain otsikon ja parin ensimmäisen rivin verran. Jää siis sellainen kuva, että näiden kahden tapahtumien kuvauksen järjestys on määräytynyt tarkoituksena luoda tapahtuneesta rikollisten maahanmuuttajien kannalta siloiteltu mielikuva.

"Useat saksalaispoliitikot vaativat tiistaina, että uudenvuodenyön tapahtumat selvitetään ja mahdollisimman paljon tekijöitä otetaan kiinni ja rangaistaan. Se tulee olemaan ihmisjoukossa vallinneen kaaoksen takia äärimmäisen vaikeaa. Tämän on poliisikin myöntänyt."

Tämä pitänee paikkansa. Voisi kuitenkin kuvitella, että Kölnin rautatieasemalla on valvontakamerat. Viime kädessä asioiden kulun ja enimpien syyllisten selvittäminen ja rankaiseminen riippuvat siis poliisitutkintaan allokoitavien resurssien määrästä.

"Jos Kölnin uudenvuodenkaaos jää selvittämättömäksi tapahtumasumpuksi, se johtaa moneen vakavaan asiaan. Silloin öykkäreiden karmean käytöksen perimmäiset syyt voidaan lakaista maton alle."

Tämä on kyllä varsin kryptinen ilmaus. Minä kuitenkin annan vinkin: öykkäreiden käytöksen selvittäminen kannattaa aloittaa heidän kulttuuritaustansa välittämästä kuvasta naisten ja toisuskoisten asemasta ihmisyhteisössä. Ehkäpä siltä pohjalta asiaa tulkiten ei tarvitse lakaista mitään "maton alle", vaan kaikki on kristallinkirkasta.

"Ja Saksan äärioikeisto, esimerkiksi islamkriittisen Pegida-liikkeen johtohahmo Lutz Bachmann tulee käyttämään sitä yhä uudestaan lempiesimerkkinään maahanmuuton vaikutuksista."

Näin tulee epäilemättä käymään. Mutta miksi Rajamäki kuvaa tosiasioiden esittämistä osana yhteiskunnallista keskustelua vakavaksi asiaksi? Minusta tosiasiat ovat pikemminkin erinomainen asia poliittisen debatin pohjaksi.

* * *

Pikaisella katsomisella muutama muu huomio tapahtumien seurauksista.

Iltalehden uutisen mukaan "Saksan hallitus tuomitsi kymmenet naisiin kohdistuneet seksuaaliset ahdistelut uudenvuodenyönä Kölnissä ja Hampurissa, mutta varoitteli samalla tekemästä pakolaisista yleisiä syntipukkeja."

Tämä on tietenkin oikein. Kaikki ns. pakolaiset eivät ole olleet Kölnissä raiskaamassa eivätkä luultavasti hyväksy nähtyjä tekoja. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä asiaa, että tapahtumien tekijät olivat humanitaarisia maahanmuuttajia. Ja ettei nyt nähtyä joukkorikollisuutta olisi tapahtunut ilman saksalaisen turvapaikkapolitiikan sallimaa maahanmuuttajien ryntäystä maahan.

Edelleen saman lähteen mukaan maan oikeusministeri on sitä mieltä, että "tapahtumien niputtaminen yhteen pakolaiskysymyksen kanssa ei ole asiallista. Nyt pitää selvittää faktat ja päättää sitten tarvittavista toimenpiteistä."

Oikeusministerin kannanotto on vähintäänkin omituinen. Koska rikokset ovat ns. pakolaisten tekemiä, eivät tapahtumat mitenkään voi olla irrallisia pakolaiskysymyksestä. On siis täysin asiallista tutkia tapahtumia huomioiden tekijöiden pakolaistausta.

Yleisradion mukaan liittokansleri Merkelin edustaja on myös todennut, että "kaikki voitavissa oleva on tehtävä, jolla mahdollisimmat monta syyllistä löydetään mahdollisimman nopeasti ja tuodaan oikeuden eteen heidän alkuperästään ja taustastaan riippumatta."

Tämä kannanotto kuulostaa järkevältä. Rikosten selvittämisessä on tärkeintä saada kiinni rikolliset, tutkia heidän tapauksensa oikeudessa ja rangaista niistä lain mukaan.

Lisäksi on syytä selvittää rikokseen johtaneet välittömät (proksimaattiset) ja perimmäiset (ultimaattiset) syyt. Itse veikkaan ensimmäiseksi sosiaalisessa mediassa tapahtunutta yllytystä ja jälkimmäiseksi saksalaista maahanmuuttopolitiikkaa.

* * *

Ehkä mielenkiintoisin tiedonpala löytyi kuitenkin MTV3:n nettisivulta.

Sen mukaan "poliisi ei pystynyt estämään organisoituja hyökkäyksiä, kun se yritti turvata turvallista juhlintaa. Poliisi tyhjensi kaupungin keskeisen aukion juhlijoista, jotta ilotulitteet eivät olisi vahingoittaneet ihmisiä. Samalla päärautatieaseman ja katedraalin ulkopuolella ryösteltiin. Poliisista on myönnetty, ettei se ollut uudenvuodenyönä tilanteen tasalla."  

Juuri ennen uutta vuotta meillä uutisoitiin, että "Saksassa ilotulitteiden ampumisesta ohjeistetaan paikoin pidättäytymään. Viranomaisten pelkona on, että räjähdykset voisivat tuoda sodasta pahoja muistikuvia sadoille syyrialaispakolaisille."

Kirjoitin perusteluista viime vuoden viimeisenä päivänä otsikolla "Vuoden vitsi". Olisikohan tässä tilanteessa poliittisesti korrektia esittää, että Kölnin tapausten syyt todellakin juontavat ilotulitteista?

Annan siis punavihreälle lehdistöllemme ja saman suunnan poliitikoille vinkin siitä, miten tässä käsitellyille tapahtumille voisi antaa hellyttävän selityksen. Sen mukaan "ilotulitteet aiheuttivat pahoja muistikuvia uuskölniläisille, joiden mieli meni siinä tilanteessa niin apeaksi, että heidän oli pakko turvautua läheiseen kosketukseen saksalaisnaisten kanssa. Ja vähän joukkopuristella takapuolesta, koska se toi mielenrauhaa kuin kaukaisena muistona ajalta, jolloin he imivät äitinsä rinnasta maitoa samalla puristellen sitä."

* * *

Lopuksi vakavoidun jälleen ja totean, että nyt Kölnissä tapahtunut on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi, ettei Suomella ole varaa hallitsemattomaan maahanmuuttoon ja sen tässä käsitellyn kaltaisiin seurannaisilmiöihin vääjäämättä johtavan Geneven pakolaissopimuksen noudattamiseen.

Yhdyn siis ruotsalaisen kansantaloustieteilijän Joakim Ruistin näkemykseen: "ehdottaisin, että luopuisimme pako­lais­so­pi­muk­sesta ja oikeudesta turvapaikkaan. Nykyisen rajatarkas­tusten ja sääntöjen kiristämisen sijaan olisi rehellisempää vain kertoa, kuinka monta turva­paik­ka­pe­rus­teista oleskelulupaa aiomme vuosittain myöntää."

Näin siitä huolimatta, ettei kaikkia turvapaikanhakijoita tai pakolaisia voi syyttää Saksan sen enempää kuin Ranskan tai Ruotsinkaan maahanmuuttajaväestöön liittyvistä rikoksista. Ja että monet heistä ovat sopeutuneet oikein hyvin vastaanottavaan yhteiskuntaan. Ja että monissa lähtömaissa ihmisten tilanne niin kurja, että hakeutuminen Eurooppaan on ymmärrettävää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

6 kommenttia:

  1. Kölnin Ylipormestari Frau Reker antoi tapahtuman johdosta naisille suunnatun ohjeistuksen, miten vastaavat tapahtumat vältetään: "Ylläpitäkää käsivarren mittainen etäisyys vieraisiin miehiin."

    Kun muistetaan, että aiemmin syksyllä Frau Rekeria oli lyöty veitsellä poliittisista syistä, niin tämä on hyvä esimerkki siitä, ettei väkivallalla tule yrittää poliittista muutosta. Sillä luodaan vain marttyyreita.
    Itse olen joukkovoiman ja uskottavan argumentoinnin puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Silloin ollaan oikealla tiellä kun poliitikot alkavat tehdä tosiasioiden ja yleisen mielipiteen paineessa oikeita päätöksiä.

      Poista
  2. Toivoisin, että joku tekisi kansalaisaloitteen eduskunnalle, jossa ehdotettaisiin Geneven pakolaissopimuksesta luopimista. Luulisin, että ko. aloitteeseen saataisiin vaadittavat 50 000 nimeä alta aikayksikön...Sitten eduskunnan olisi helppo tehdä päätös asiassa.

    VastaaPoista
  3. Loogisesti ajateltuna sanon tälle tekstille "aamen", mutta mitä todella tulee tapahtumaan, niin todellisuudessa ei mitään ilman isoja toimia.

    Ensi kesästä tulee todellinen vedenjakaja ja jos Merkel ja Saksa jatkavat nykylinjalla, niin mitään ei tule tapahtumaan muuta kuin kaaosta. On ihan sama, että onko meillä Geneven sopimus voimassa vai ei, jos rajan takana odottelee tuhansia ihmisiä. Kaikki on kiinni nähdäkseni parista asiasta:

    1) EU:n rajojen ulkovalvonta on saatava kuntoon. Pohjois-Afrikasta välimeren yli tulevat on yksinkertaisesti kuljetettava takaisin. Ei tutkintaa, ei turvapaikkaa, heidät on vain käännytettävä takaisin. Turkin kanssa on tehtävä diili, ettei Turkki päästä ihmisiä vaeltamaan Eurooppaan. Jos tämä ei onnistu, niin Turkin ja Kreikan rannikko täyteen laivoja ja käännyttämään tulijat takaisin.

    2) EU:n poliitikkojen on oikeasti pysähdyttävä miettimään omaa sisäistä tasapainoa ja turvallisuutta. On viitattava kintaalla vasemmalla olevien maailmanparannukseen ja keskityttävä realismiin. Koska EU:n tasolla realismia ei ole, ovat monet maat jo alkaneet ottaa tilannetta omiin käsiinsä. Rajatarkastuksista tulee ketjuilmiö, jossa Suomi-Ruotsi-Norja-Tanska-Jne pakottavat Keski-Euroopan maat ottamaan rajatarkastukset huomioon, koska kukaan ei halua jäädä "pussin perälle".

    Itse vielä jaksan uskoa ihmisyyden voittavan ja myös siihen, että valtaosa tänne eksyneistä on hyvillä aikeilla liikkeellä. Tämä tilanne on vain yksinkertaisesti saatava hallintaan mahdollisimman nopeasti. Siihen tarvitaan päättäväisiä toimia ja tarvittaessa meidän on aina kilpavarusteltava eli vastattava naapurimaiden lainsäädäntöhankkeisiin samalla tavalla välittämättä EU-oikeudesta ynnä muusta. Toisaalta kun miettiin Suomen vetkuttelua esim. autoveron kanssa, niin luulisi homman olevan muutenkin jo tuttua huttua.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä kommentoijieni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen uutinen tänään radiossa: Poliisi sanoo että myös suomessa "turvapaikanhakijat" suunnitteli samanlaista mekastusta kuin kölnissä uudeksivuodeksi helsinkiin ..

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!