torstai 22. lokakuuta 2015

Tärkeä ja vähemmän tärkeä ruotsalainen uutinen

Tämän päivän näkyvin Ruotsi-uutinen on Trollhättanissa tapahtunut kouluisku, jonka yhteydessä "miekkamies" on tehnyt useita veritekoja. Iskun motiiveista ei ole tietoa, eikä niihin varmuutta saadakaan, koska tekijä kuoli poliisin ampumiin luoteihin.

Internetistä löytyi blogikollegan tieto siitä, ettei tekijä olisi maahanmuuttaja siitä huolimatta, että tapahtumapaikka oli hyvin monikulttuurinen. Kyseessä saattaa siis olla kantaruotsalaisen tekemä viharikos - tai sitten ei.

Vaikka Trollhättanin isku on dramaattinen ja äärimmäisen murheellinen tapaus, on Ruotsista kuulunut tänään merkittävämpiäkin uutisia. Niistä merkittävin on epäilemättä tieto siitä, että naapuriin saapuu tänä vuonna peräti 190 000 turvapaikanhakijaa. Tai ei oikeastaan tieto itsessään, vaan sen sisältö.

Tulijoiden määrää voi verrata esimerkiksi Ruotsin väkilukuun, joka on tällä hetkellä noin 9,7 miljoonaa henkeä. Näin arvioiden voidaan todeta, että ottamalla kaikki turvapaikanhakijat maahansa Ruotsi voisi kasvattaa väkilukuansa lähes kahdella prosentilla. Jos se ottaa puolet, kasvaa ruotsalaisten määrä melkein prosentilla. Jälkimmäinen lienee varsin realistinen arvio.

Sama uutinen kertoo, että ruotsalaiset arvioivat tulijatahdin hiukan hidastuvan ensi vuonna. Silloin tulossa olisi "vain 170 000" ihmistä. Näin ollen kahden vuoden kuluessa Ruotsin väkiluku kasvaisi noin 1,8 - 3,7 prosentilla.

Nykyisllä maahanmuuttoluvuilla tapahtuvaa Ruotsin väkiluvun kehitystä voi verrata esimerkiksi nopeasti kasvavan Etiopian väestönkasvuun, joka on vuodessa noin 3 prosenttia. Ruotsi näytäisi siis tulevina vuosina pääsevän väestönkasvussaan noin puoleen Etiopian tahdista.

Niinpä voimme skenarioida, että esimerkiksi yhden prosentin vuotuisella väestönkasvulla Ruotsissa asuisi vuonna 2100 yhteensä 22,7 miljoonaa ja kahden prosentin vauhdilla jopa 52,4 miljoonaa ihmistä.

En väitä, että edelle kirjoittamani skenariot tulisivat toteutumaan. Sen sijaan ne tarjoavat meille kuvan siitä, mihin Euroopan nykyinen maahanmuuttopolitiikka tulee johtamaan.

Tämän kuvan ääressä voimme sitten itse kukin pohtia, mitä tällainen kehitys tarkoittaa esimerkiksi Ruotsin talouden, pohjoismaisen sosiaaliturvan tai yhteiskunnan turvallisuuden kannalta. Tai Suomen ja muiden naapurimaiden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Syyrian sodan ratkaiseminen ei lopettaisi EU:n pakolaistulvaa
Ruotsalaiset rikkovat avoimesti EU-sopimuksia ja kuljettavat elintasopakolaisia Suomeen
Hyllyttikö Ruotsi sensuroidun kuunnelman mellakoinnin pelossa


11 kommenttia:

  1. Ja lopputuloksena Ruotsi muuttuu Lähi-Idän kaltaiseksi taistelukentäksi, kun eri muslimilahkot saavat joukkonsa koottua. Kas kun, suurin osa Ruotsiin muuttavista tulee Lähi-Idästä ja suurin osa näistä on muslimeja. Tästä on esimerkkejä jo nähtävissä, lisää on luvassa pian ja kiihtyvään tahtiin.

    Noudattaakohan Suomi Ruotsin esimerkkiä tässä niinkuin lähes kaikissa muissakin asioissa?

    VastaaPoista
  2. Ruotsalaiset tuhoavat verenperimänsä sekä kulttuurinsa. Ruotsin tulevaisuus on sekä islamilainen ja tummahipiäinen. Mieletöntä!

    VastaaPoista
  3. jag älskar tornedalen23. lokakuuta 2015 klo 11.00

    ano: arkikokemukseni mukaan Ruotsalainen kulttuurielämä on hyvin vireää. Riksteatern järjestää esityksiä, musiikki- ja taidetapahtumia on monipuolisesti pienilläkin paikkakunnilla, ainakin Norbottenissa. Tämänkaltainen toiminta mutu-tuntumalla on vireämpää kuin pohjois-suomessa. Toki monikulttuurisuus näkyy myös Ruotsin puolen kulttuuritarjonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitä, vielä varmaan pitkäänkin, mutta ei tule kestämään.. tilalle tulee hiphop, playstation ja autojen tuunaus, disko, teiniuho ja pilluralli. Kaikki valkoinen korkeakulttuuri tulee taantumaan islamilaisen ja ei-ruotsalaisen/valkoisen etnisten identiteettien myötä lopulta, sukupolvien päästä.

      Poista
  4. Olet siis siinä luulossa että "kulttuuri" tarkoittaa teatteria, musiikki ja taidetapahtumia? voisin lisätä että jotkut luulevat sen tuon lisäksi tarkoittavan eksoottisia ruokia.... Huoh... lapsellista.

    No, katsotaampa mitä se oikeasti tarkoittaa:

    Kulttuuri:
    - yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus
    - jaettujen asenteiden, arvojen, tavoitteiden ja käytäntöjen kokoelma, joka on luonteenomainen instituutiolle, organisaatiolle, ihmisryhmälle, tai yhteiskunnalle.
    - opittujen ja opetettavien taitojen tai kykyjen summa.
    - ne käytöksen piirteet, jotka vaihtelevat maantieteellisesti alueittain.

    VastaaPoista
  5. Kyseisenä uutispäivänä jäi muuan toinenkin tapahtuma rakkaasta mallimaastamme uutisoimatta täällä. Taisi jäädä Ylen Sananvapausviikon jalkoihin tjms.

    https://www.youtube.com/watch?v=sZ6oRBxKjLo

    Jollei kouluruotsi taivu niin englanninkielisen tekstityksen saa alanurkasta päälle.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Saksan yritysten ja talouden toiminta heikkenee pysyvästi maahanmuuttajien heikon osaamisen takia:

    "Saksan talouden suorituskyvyn heikkouden osoittaa se, että vuotuinen talouskasvu ei ylitä kahta prosenttia, vaikka taloudessa vallitsee täystyöllisyys. Muualla Euroopassa talouksissa on vajaakäyttöä eli ne ovat jäljessä potentiaalisesta kasvustaan, kun taas Saksan talouden tuotanto on jo mahdollisessa maksimissaan.

    "Kun tähän lisätään Saksan työmarkkinoiden edellytykset täyttävien työntekijöiden supistuva joukko – maan asukkaat ikääntyvät ja maahan tulevilla turvapaikanhakijoilla ei ole tarvittavia taitoja – niin Saksan talous näyttää ajautuvan pitkään heikon suorituskyvyn aikaan", Centre for European Policy Studies (CEPS) johtaja Daniel Gros kirjoittaa analyysissään."

    http://www.verkkouutiset.fi/talous/daniel%20gros%20saksa%20hiipuu-42127

    Kirkkohistorian professori Jouko N. Martikaisen mukaan terrorismi on ehjä osa Islamia:

    http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/professori-islamilainen-terrorismi-ehja-osa-islamia/#.ViWILxD_sZM.facebook

    VastaaPoista
  8. Pelkään pahoin, että nämä laskelmat ovat pikemminkin pahasti alakanttiin. Niissä pitäisi huomioida myös esimerkiksi perheenyhdistämiset ja se, että Ruotsiin muuttavat luultavasti myös tekevät varsin runsaasti lapsia.

    Käytännössä toki Ruotsiin muuttaminen romahtanee siinä vaiheessa, kun sosiaaliturvajärjestelmä kaatuu taloudellisesti mahdottomana enää rahoittaa. Ja se tapahtunee paljon ennen vuotta 2100 nykyisellä tulijatahdilla.

    VastaaPoista
  9. Ruotsissa on jo nyt käynnissä matalan intensiteetin intifada. Aina välillä sen intensiteetti nousee.

    Konfliktin intensiteetin säätely on intifadan, hiljaisen jihadin ja muuttoliikkeellä ja syntyvyydellä tapahtuvan haltuunoton keskeisiä menettelytapoja. Missä on säätelyä, siellä on myös säätelijä. Kyse ei ole spontaaneista ilmiöistä vaan kontrolloiduista ja suunnitelluista ilmiöistä.

    Ruotsi luisuu kohti sisällissotaa. Ja nehän ovat tunnetusti kaikein julmimpia ja verisimpiä sotia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!