keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Idiootti idiotismin kimpussa

Päivän uutinen kertoi, että Lammilla oli viime yönä tehty polttopulloisku vastaanottokeskukseen. Minä toivon, että poliisi saisi tekijän/tekijät mahdollisimman pikaisesti kiinni ja oikeuden eteen.

En näe yhtään hyvää syytä Lammin iskulle. Se vaikeuttaa entisestään maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien päättäjien asemaa ja hankaloittaa siten maahanmuutto-ongelman ratkaisemista. Samalla se pelottaa tänne jo tulleita ja oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia ja siten vaikeuttaa heidän integroitumistaan, mikä lisää maahanmuuttoon liittyviä pitkäaikaisia ongelmia. Lisäksi se työllistäessään viranomaisia lisää entisestään maahanmuuton kustannuksia.

Ja mikä pahinta. Jos suomalaiset ryhtyvät maahanmuuttajien lähtömaissa tyypilliseen käyttäytymiseen, he alentavat itsensä samalla tasolle kuin tulijoita tänne ajava sekasortoinen kulttuuri, jota vain täysi idiootti voi haluta maahamme edes äärimmäisen tuottavan bisneksen varjolla. Siksi en voi tässä tilanteessa tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että Lammilla on viime yönä ollut idiootti idiotismin kimpussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliisin toiminta Tampereen mielenosoituksen yhteydessä on tutkittava
Turvapaikanhakijoita ammuttiin ilotulitteilla ja heiteltiin kivillä
Suomalaiset heräsivät puolustamaan kotiseutuaan

8 kommenttia:

  1. "he alentavat itsensä samalla tasolle kuin tulijoita tänne ajava sekasortoinen kulttuuri," - voivoi kun taitaisi olla rasismia,fasismia ja natsismia nykyään olla niin siis tekemättäkin??Kaikki kulttuurit kun katsos ovat samanarvoisia ja lässynlässyn.
    Tosiasia nyt vain on että kun äänestämällä ei voi asioihin vaikuttaa niin ihmiset alkavat vaikuttamaan vähän toisenlaisin keinoin.Tämä kehitys on ollut tiedossa ja nähtävissä jo kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemyksesi korostaa kansan tahdon mukaisen poliittisen päätöksenteon tärkeyttä. Mutta se ei silti tee väkivallasta oikeutettua.

      Dilemma syntyy siitä, että mikäli väkivalta johtaa sellaiseen toivottuun ratkaisuun, johon politiikka ei pysty meitä viemään, tulee poliittinen eliitti edesauttamaan sellaisen yhteiskunnallisen toiminnan kehittymistä, jota juuri kukaan ei halua.

      Poista
  2. Mielenkiintoista olisi tietää, minkälainen laukaiseva tekijä Lammin iskuun oli hetkeä aiemmin päättynyt YLE:n lavastama härski propagandaesitys. Valtamediamme koko olemus on selvä viesti: jos ajattelet toisin, olet saastainen olio. Mitä muuta kuin väkivaltaa tällainen totalitaarinen hirviö voi tuottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin yhteyttä Ylen propagandapläjäykseen. Enkä pidä ihan mahdottomana edes anarkistien false flag -operaatiota. En kyllä todennäköisenäkään.

      Ehkä kaikki selviää kunhan tekijä(t) saadaan kiinni.

      Poista
  3. Tuskinpa ne pahemmin hätkähtivät, jotka kertovat tulleensa sotakenttien läpi. Onhan tulijoista yli 80 % miehiä parhaassa iässä.

    VastaaPoista
  4. Professori: Great minds think alike ;-)

    VastaaPoista
  5. Mainitsetko jonkin invaasion joka olisi pysähtynyt ilman väkivaltaa loputtomilla keskusteluilla ja hymistelyillä että jotain pitäisi tehdä?
    Vai oletko sitä mieltä että asiasta joka päivä räkä roiskuen kirkuvat imaamit valehtelevat asiasta - On nimittäin rasismia epäillä paremman kulttuurin edustajan puheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei invaasio pysähdy keskusteluilla eikä varsinkaan hymistelyillä. Mutta ei se pysähdy yksittäisillä väkivallanteoillakaan.

      Sen sijaan invaasio pysähtyy maan hallituksen määrätietoisella toiminnalla, joka poistaa Suomen vetovoimatekijät ja tarvittaessa käyttää demokraattisella prosessilla oikeutettuja voimakeinoja yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseksi. Tämä on nähty viimeksi Unkarissa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!