perjantai 6. helmikuuta 2015

Nyt testataan ehkäiseekö dopingnäytteiden säilöminen vilppiä urheilussa

Eilen uutisoitiin uudesta doping-aineesta, jota maastohiidon vuoden 2013 MM-kilpailujen mitalistien epäillään käyttäneen. Tähän olisi norjalaistutkijan mukaan houkutellut se, ettei HIF-1-alfa nimiselle proteiinille ole testimenetelmää.

Tilanne on erittäin mielenkiintoinen, sillä juuri tällaista tapausta varten antidopingissa on ryhdytty säilömään näytteitä myös heti tehtyjen analyysien jälkeen. Eikä pelkästään säilömään, vaan myös uudelleen analysoimaan.

Uusi lähestymistapa on tuottanut tulosta, sillä vanhojen näytteiden perusteella on tullut käryjä. Tämä lienee myös kaikkien urheilijoiden tiedossa, joten heille kiinnijäminen ja mahdollisten mitalien pois ottaminen on todellinen riski. Siksi HIF-1-alfa-proteiinin testin valmistuttua nähdään kuinka suuri pelotevaikutus jälkikäteisellä testauksella on urheilijoihin.

Tämä tapahtuu Timo Seppälän mukaan 4-5 vuoden kuluttua, joten joudumme vielä odottamaan tovin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Jääkiekko, doping ja jalkapallon erinomainen dopingkasvatus
Similän doping-tapauksesta




4 kommenttia:

  1. Tässä päädytään veikeään visioon:
    MM-, EM- ja Olympiakisojen alla pidetään 3-5 päivän tapahtuma, jossa edellisten kisojen mitalit jaetaan uudestaan näiden uudelleen tutkittujen näytteiden perusteella.
    Siinä saattaa mitali poikineen kiertää kaulasta kaulaan...
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Siinä joutuisi koko urheilujärjestelmä perimmäisten kysymysten eteen.

      Poista
  2. Ja jotta saataisiin "idols"- ja "putous"-glamouria, kärynneen pitää kantaa mitali kaulassaan korokkeelle ja luovuttaa se itse puhtaalle urheilijalle ...
    Saattaisi se häpeän uhkakin vähentää käyttöä: ehkäisy olisi tässäkin paras (ja halvin) hoito.
    -Beowolf-

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!