perjantai 13. helmikuuta 2015

Kuinka EU voi toteuttaa YK:n vaatimuksen ihmishenkien pelastamisesta Välimerellä?

YK:n pakolaisjärjestö vaatii EU:lta enemmän toimia Välimeren yli tulevien siirtolaisten eteen. Vaatimukset kiihtyivät kun Välimereen hukkui vähän aikaa sitten 300 ihmistä.

Annan EU:lle ilmaisen neuvon. 

Kehitetään Välimeren rannoille pikakäsittelyvalmius kaikille meren yli tuleville ja turvapaikka hakeville. Pikakäsittelyn jälkeen siirretään kaikki sellaiset, jotka eivät vuorokauden kuluessa ole pystyneet osoittamaan kohdannensa turvapaikkaan oikeuttava henkilökohtaista vainoa, takaisin meren yli Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-Itään. 

Palauttamisesta voitaneen tehdä riittävää korvausta vastaa sopimus esimerkiksi Libyan jonkin vallasta taistelevan ryhmittymän, Syyrian ISIS:in tai hiukan monia muita alueen maita rauhallisemman Tunisian hallituksen kanssa. Vastaanottajalle pitää asettaa ainoana vaatimuksena kielto vastaanotettavien tappamiselle tai lähettämiselle uudelleen kohti Eurooppaa. Korvaussumma voitaisiin määritellä kilpailuttamalla rahasta kiinnostuneita: halvin tarjous voittakoon.

Muutaman viikon kuluttua kelvottomilla kulkuneuvoilla meren yli tapahtuva liikenne loppuisi kannustimen puuttuessa kokonaan eikä kukaan enää hukkuisi mereen. Tämä toimintatapa olisi yhteensopiva YK:n pakolaisjärjestön muotoilun kanssa: "UNHCR ke­hot­taa Eu­roo­pan unio­nia muut­ta­maan vä­lit­tö­mäs­ti lä­hes­ty­mis­ta­paan­sa mer­ta ylit­tä­viin siir­to­lai­siin si­ten, et­tä ih­mis­hen­kien pe­las­ta­mi­nen on sen tär­keys­jär­jes­tyk­ses­sä en­sim­mäi­se­nä."

Lisäbonuksena tämä ensisijaisesti ihmishenkien säästämiseen tähtäävä järjestely veisi konkurssiin omaisuuksia tekevät Välimeren yli matkoja järjestävät hämärämiehet. Myös EU itse säästyisi uusien heikosti sopeutuvien maahanmuuttajien aiheuttamilta kustannuksilta ja riskeiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään
Suomalaiset eivät halua etnisesti eroavia vähemmistöjä
Kannatatko vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista?

4 kommenttia:

  1. "Vastaanottajalle pitää asettaa ainoana vaatimuksena kielto vastaanotettavien tappamiselle tai lähettämiselle uudelleen kohti Eurooppaa. "

    - Hmm. Parempi ainoastaan esittää kaino toivomus tappamatta jättämisestä. Kieltoa kun ei voi valvoa, onhan kyseessä suvereeni valtio. Rajatarkastus täytyy kyllä pyrkiä hoitamaan mahdollisimman aukottomasti.

    VastaaPoista
  2. Kaiken kaikkiaan tämä ehdottamasi toimintamalli on erittäin järkevä ja luultavasti toimisi suurinpiirtein kuten arvioit. Mikä takaa sen, että mitään tällaista yksikään poliittinen elin ei saa koskaan aikaiseksi. Aina kun asiaa ajattelen, ihmettelen kovasti että miksi 95% poliittisista päätöksistä on järjenvastaisia: 65% tehottomia, 20% silkkaa ajanhukkaa ja 10% kansalaisille haitallisia. Onko kyseessä luonnonlaki, joka määrittelee sen, että poliittinen päätös ei voi olla käytännöllinen eikä järkevä?

    VastaaPoista
  3. En ymmärrä suvaitsevaiston logiikkaa tässäkään asiassa: mikseivät YK ja mitä kaikkia muita syyllistäjiä onkaan vaadi tässä järjestäytyneessä rikollisuudessa mukana olevia tahoja vastuuseen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään?

    Muuten, katsetta kannattaa kohdistaa myös Serbian suuntaan. Sitä kautta esimerkiksi Unkariin tulvii laittomia maahantunkijoita, tammikuussakin toistakymmentä tuhatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko suvaitsevaiston "logiikkaa" edes kutsua logiikaksi? Minun mielestäni se on lähinnä dogmatiikkaa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!