Vähemmän yllättävä vastaus saatiin kuulla vihreiden ministeriltä Ville Niinistöltä, joka moitti maa- ja metsätalousministeriön tapaa tehdä luonnonvarapoitiikkaa. Sanomatta jäi kuitenkin se kaikkein tärkein, eli että pääsääntöisesti vihreiden hallitsemalla ministerillä tulee hänen mielestään olla oma valmistelukoneistonsa, jotta taloudelliset tosiasiat eivät häiritsisi ministeriön päätöksiä liikaa.
Ministeriöiden välisestä kitkasta kertoo se, että tulevan luonnonvarakeskus jäi torsoksi kun siihen yhdistettiin ainoastaan Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Yhdistämällä kokonaisuuteen vielä Suomen ympäristökeskus (Syke) olisi laitos kattanut koko suomalaisen uudistuvien luonnonvarojen sektoritutkimuksen samojen seinien sisään. Tutkimuksen kannalta tämä ei tosin olisi ollut kovin tärkeää, sillä laitosten tutkijat tekevät runsaasti yhteistyötä jo nyt. Sen sijaan yhdistämisen seurauksena olisivat myös poliittisten virkamiesten ja päättäjien käyttöön annetut lausunnot olleet nykyistä monipuolisemmin perusteltuja ja siten edesauttaneet tiedolla hallitsemista myös luonnonvaroihin liittyen.
Tarkoitan monipuolisemmalla perustelulla tässä sitä, että koska ministeriöiden päätösten pohjaksi pyydetään lausuntoja ministeriöiden sektoritutkimuslaitoksilta, perustuisivat uuden luonnonvarakeskuksen lausunnot nykyistä paremmin tieteellisiin tosiasioihin. Toisin sanoen käyttö- ja suojelunäkökulma yhdistyisivät jo asiantuntijoiden (tutkijoiden) tasolla lausuntoa kirjoitettaessa.
Näin vältettäisiin nykyinen tilanne, joissa poliitikot saavat usein kaksi täysin vastakkaista näkökulmaa MMM:n ja YM:n alaisilta tutkimuslaitoksilta, jolloin "vieraan" ministeriön tutkimuslaitoksen lausunnolla ei yleensä ole mitään vaikutusta itse päätökseen. Se kun tehdään vain yhden näkökulman (käyttö tai suojelu) varassa.
* * *
Otin tämän asian esille siksi, että tapaus kertoo karua kieltään suomalaisesta politiikan teosta. Ville Niinistön lausunnot perustuvat ennemmin vihreän puolueen kuin koko Suomen etuihin. Näin epäilemättä myös Petteri Orpon, joka ministeriöt yhdistämällä lienee olettanut kokoomuslaisittain usein hankalien ympäristökysymysten jäävän yhdessä ministeriössä jyrätyksi.
Tässä tapauksessa tosiasiat kuitenkin puolustavat ministeriöiden yhdistämistä, sillä yhden ministeriön sisältä olisi saatavilla nykyistä paremmin perusteltuja päätöksiä kuten edellä olen kuvannut. Samalla voitaisiin ministeriöiden virkamiesten määrää todennäköisesti hieman vähentää, mikä keventäisi jonkin verran vuosien mittaan kestämättömän raskaaksi muodostunutta julkista sektoria.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?
Kovia säästöjä, mutta voiko kukaan olla enempää sekaisin kuin vihervasemmisto?
