Köyliöläinen kunnanvaltuutettu (ps) puki ajatuksensa sanoiksi; ja saanee sen seurauksena lähtöpassit puolueestaan. Ajatuksiaan esitteli jo aiemmin urjalalainen varavaltuutettu, jota puolueeseen kuulumattomana ei kuitenkaan voitu erottaa. Perussuomalaisten, tai minkään muunkaan puolueen, ehdokaslistoille hänellä tuskin kuitenkaan on enää asiaa sen enempää kuin köyliöläisellä toverillaankaan.
Tämä kohina on suoraa seurausta siitä, että ennakoitavissa oleva jytky keräsi vuosi sitten Soinin liikkeen suojiin kaikenlaisia ehdokkaita. Osa heistä, kuten jälleen on nähty, on täysin kelpaamattomia minkäänlaiseen poliittiseen päätöksentekoon.
Tämä loiskiehunta ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten Jytky tervehdytti suomalaista politiikkaa enemmän kuin kukaan olisi etukäteen osannut aavistaa.
Kreikan takausten yhteydessä perussuomalaisten pelossa toiminut hallitus joutui nostamaan EU:n kammareiden pöydille ajatuksen siitä, että Kreikkaa tukevien maiden on aivan legitiimiä olettaa saavansa tukensa aikanaan takaisin. Sen seurauksena Kreikalta vaadittiin tiukkaa sitoutumista taloutensa tervehdyttämiseen. Aika näyttää onnistuttiinko siinä; mutta tällä kertaa ainakin yritettiin. Uskon, että ilman Jytkyn tuottamaa dominoefektiä asia olisi tuskin koskaan edes noussut neuvottelupöydälle, vaan vastuuttomien pankinomistajien talous olisi vain pelastettu ja Kreikka olisi sen jälkeen pudotettu oman onnensa nojaan.
Entä puolueiden ja talouselämän sidokset? Kuten tunnettua on Suomessa pienet piirit, mutta tällä hetkellä ainakin vaikuttaa siltä, etteivät poliitikot uskalla enää takavuosien lailla kytkeytyä kenenkään vastikkeelliseksi edunvalvojiksi. Vaalikansan rankaisutoimenpiteet kun voivat pudottaa sellaiset eduskunnasta.
Entä maahanmuutto? Tehdyt toimenpiteet ovat ainakin väliaikaisesti tulpanneet suomalaisissa ehkä eniten närää herättäneen kansainvaelluksen muodon. Aika näyttää jääkö asian tila pysyväksi, mutta persujen pelko on siis tässäkin asiassa johtanut polittisen päätöksenteon kansan enemmistön haluamaan suuntaan.
Jytkyn aineksista ainoastaan niin sanottu paskalaki on tainnut jäädä korjaamatta, mutta tälläkin saralla on hallintotoimenpiteisiin syntynyt kansalaisia kunnioittavaa varovaisuutta. Hyvä niin.
Yhteenvetona voitaneenkin todeta, että vaikka olemmekin saaneet julkisuuteen ihmeteltäviksi köyliöläisiä ja urjalalaisia turhakkeita, oli kevätvaalien 2011 kokonaissaldo erinomaisen positiivinen. Toivottavasti sen kaiku kuuluu kauas tulevaisuuteen. Samalla Soinin joukkojen seasta erottuvat ne, joilla on kyky viedä asioita eteenpäin. Ja samalla turha joukko katoaa julkisuuden saattamana historian hämäriin tarjoten kilpaileville puolueille hetkellisen politiikantekovälineen.
Mutta sellaistahan se demokratia on: kilpailua, jossa jokaisella on oikeus tuoda kantansa esille haluamallaan tavalla. Kansa sitten aikanaan ratkaisee kenen kanta voittaa. Vaaleissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaalit 2011. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaalit 2011. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. helmikuuta 2012
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Valtion tehtävät
Metsäteollisuus on vanhastaa luonut suomalaista hyvinvointia. Metsäntutkimuslaitoksen parin päivän takaisen tiedotteen mukaan sen viennin reaaliarvo kasvoi vuonna 2010 kokonaista 17% edellisestä vuodesta. Komea prosenttiluku, vaikka edellinen vuosi olikin taantuman painama.
Metsäteollisuuden koko vienti on 11 miljardia euroa. Se on paljon: 20% koko Suomen tavaraviennin arvosta. Suurimman suomalaisen metsäjätin eli UPM:n koko liikevaihto oli viime vuonna 8,9 miljardia euroa, josta voittoa 731 miljoonaa, eli vajaa 10%. Vastaavasti ICT-alan jättiläisen Nokian liikevaihto oli 42,4 miljardia euroa, josta liikevoittoa 1,8 miljardia eli reilut neljä prosenttia.
Valtion talousarvioesitys vuodeksi 2011 päätyy puolestaan loppusummaan 50,4 miljardia euroa, josta 8,8 miljardia on uutta velkaa. Näin koko valtionvelka kasvaa noin 85 miljardiksi euroksi. Tästä pääsemmekin Suomen valtiontalouden keskustelun ytimeen.
Ylle keräämistäni luvuista näemme, että Suomen valtio elää velaksi nyt suunnilleen sellaisella vauhdilla, joka vastaa koko metsäteollisuuden vuotuisen viennin arvoa tai yhden suuren metsäjätin koko liikevaihtoa. Koko tähän asti kerätty velka puolestaan vastaa suunnilleen maan suurimman rahasammon Nokian vuoden liikevaihtoa - tai toisin päin ajatellen sen maksamiseksi pitäisi käyttää Nokian 45 vuoden tai UPM:n 115 vuoden liikevoitto.
Valtiontalouden ongelma on siis jättimäinen ja pahenee sitä enemmän, mitä pidempään nykyistä valtiotalouden linjaa jatketaan.
Ongelma näyttää olevan tiedostettu, vaikka aliuutisoitu. Tähän viittaa se, että poliitikot ovat esitelleet talouskasvutoiveita ja menojen leikkauslistoja (esimerkki, esimerkki, esimerkki). Toisaalta joitain kommentteja kuunnellessaan (esimerkki, esimerkki, esimerkki) tuntuu siltä, ettei ihan koko ongelman vakavuutta ole vieläkään ymmärretty.
Tosiasia kuitenkin on, että Suomen valtiolla on tolkuton määrä velkaa. Ehkä vähemmän kuin monella muulla, mutta silti tolkuttomasti. Ja se on otettu tarkoituksella taloustaantuman lieventämiseksi. Hyvä niin, mutta nyt on kuitenkin tullut aika maksaa laina.
Tässä työssä aiemmin esittämäni tarpeellisten julkisten toimintojen lista toimii hyvänä ohjenuorana. Tärkeitä julkisia tehtäviä ovat seuraavat neljä.
Väkivaltamonopolin ylläpito. Maassa ei voi olla vieraita joukkoja tai "no go" alueita. Siellä ei voi olla mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ilman huomattavaa riskiä kiinnijäämisestä. Tällainen yhteiskunta ei olisi stabiili, turvallinen eikä ennustettava ja johtaisi lopulta taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kaaokseen.
Tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen. Kansakunnan hyvinvointi on näistä kiinni, sillä länsimaista elintasoa ei pitkällä aikavälillä voi pitää yllä millään muulla keinolla kuin innovaatioilla ja osaavalla työvoimalla. Tässä suhteessa julkisella sektorilla on erityinen velvollisuus huolehtia maailmanluokan perustutkimusedellytyksistä ja siitä juontavasta soveltavasta tutkimuksesta. Tämän linjan päästä voivat yritykset sitten ottaa kiinni ja luoda tuotekehityksen kautta menestystuotteita. Tämä oli aikanaaan yksi Nokian nousun kulmakivistä.
Terveydenhuollosta huolehtiminen. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että julkisella sektorilla toteutettu terveydenhuolto on yksityistä tehokkaampaa.
Yhteiskunnan turvaverkon säilyttäminen. Tämän pitää olla riittävä ylläpitämään yhteiskuntarauha, mutta ei missään tapauksessa työntekoa passivoiva. Jälkimmäisestä seuraa se, että viimeaikainen huutelu turvan tasosta on tässä taloustilanteessa vastuutonta ja käsittämätöntä.
Muut yhteiskunnan ylläpitämät toiminnot eivät nähdäkseni ole välttämättömiä, joten lama-aikana säästöt pitää kohdistaa niihin rankalla kädellä. Kaikkien valtion kulujen tarpeellisuus on tässä tilanteessa harkittava perusteellisesti, laaja-alaisesti ja mahdollisimman objektiivisesti. Ja on uskallettava tehdä kipeät päätökset. On kuitenkin huomattava, että julkisella sektorilla kannattaa ylläpitää sellaisia toimintoja, jotka tuottavat enemmän kuin niihin panostaminen maksaa. Siten esimerkiksi liikunnan tukeminen lienee perusteltua terveydenhoitokulujen tehokkaana leikkaajana.
Koska valtiontalouden tila on vakava, on vaalilupauksia syytä kuunnella tarkalla korvalla. Nyt tarvitaan poliittista suoraselkäisyyttä, ja puheet tuottamattomista lisämenoista tai valtionvelan vähättelystä on syytä kuulla tarkasti. Ja lisätä sellaisten esittäjät sille listalle, jolta ehdokasta ei valita.
Nyt jos joskus on päättäjiksi saatava vaikeisiin mutta oikeudenmukaisiin päätöksiin kykeneviä ihmisiä - siis sellaisia jotka toimivat äänestäjänsä parhaaksi.
Ollaan siis tarkkana siellä äänestyskopissa!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?
Metsäteollisuuden koko vienti on 11 miljardia euroa. Se on paljon: 20% koko Suomen tavaraviennin arvosta. Suurimman suomalaisen metsäjätin eli UPM:n koko liikevaihto oli viime vuonna 8,9 miljardia euroa, josta voittoa 731 miljoonaa, eli vajaa 10%. Vastaavasti ICT-alan jättiläisen Nokian liikevaihto oli 42,4 miljardia euroa, josta liikevoittoa 1,8 miljardia eli reilut neljä prosenttia.
Valtion talousarvioesitys vuodeksi 2011 päätyy puolestaan loppusummaan 50,4 miljardia euroa, josta 8,8 miljardia on uutta velkaa. Näin koko valtionvelka kasvaa noin 85 miljardiksi euroksi. Tästä pääsemmekin Suomen valtiontalouden keskustelun ytimeen.
Ylle keräämistäni luvuista näemme, että Suomen valtio elää velaksi nyt suunnilleen sellaisella vauhdilla, joka vastaa koko metsäteollisuuden vuotuisen viennin arvoa tai yhden suuren metsäjätin koko liikevaihtoa. Koko tähän asti kerätty velka puolestaan vastaa suunnilleen maan suurimman rahasammon Nokian vuoden liikevaihtoa - tai toisin päin ajatellen sen maksamiseksi pitäisi käyttää Nokian 45 vuoden tai UPM:n 115 vuoden liikevoitto.
Valtiontalouden ongelma on siis jättimäinen ja pahenee sitä enemmän, mitä pidempään nykyistä valtiotalouden linjaa jatketaan.
Ongelma näyttää olevan tiedostettu, vaikka aliuutisoitu. Tähän viittaa se, että poliitikot ovat esitelleet talouskasvutoiveita ja menojen leikkauslistoja (esimerkki, esimerkki, esimerkki). Toisaalta joitain kommentteja kuunnellessaan (esimerkki, esimerkki, esimerkki) tuntuu siltä, ettei ihan koko ongelman vakavuutta ole vieläkään ymmärretty.
Tosiasia kuitenkin on, että Suomen valtiolla on tolkuton määrä velkaa. Ehkä vähemmän kuin monella muulla, mutta silti tolkuttomasti. Ja se on otettu tarkoituksella taloustaantuman lieventämiseksi. Hyvä niin, mutta nyt on kuitenkin tullut aika maksaa laina.
Tässä työssä aiemmin esittämäni tarpeellisten julkisten toimintojen lista toimii hyvänä ohjenuorana. Tärkeitä julkisia tehtäviä ovat seuraavat neljä.
Väkivaltamonopolin ylläpito. Maassa ei voi olla vieraita joukkoja tai "no go" alueita. Siellä ei voi olla mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ilman huomattavaa riskiä kiinnijäämisestä. Tällainen yhteiskunta ei olisi stabiili, turvallinen eikä ennustettava ja johtaisi lopulta taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kaaokseen.
Tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen. Kansakunnan hyvinvointi on näistä kiinni, sillä länsimaista elintasoa ei pitkällä aikavälillä voi pitää yllä millään muulla keinolla kuin innovaatioilla ja osaavalla työvoimalla. Tässä suhteessa julkisella sektorilla on erityinen velvollisuus huolehtia maailmanluokan perustutkimusedellytyksistä ja siitä juontavasta soveltavasta tutkimuksesta. Tämän linjan päästä voivat yritykset sitten ottaa kiinni ja luoda tuotekehityksen kautta menestystuotteita. Tämä oli aikanaaan yksi Nokian nousun kulmakivistä.
Terveydenhuollosta huolehtiminen. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että julkisella sektorilla toteutettu terveydenhuolto on yksityistä tehokkaampaa.
Yhteiskunnan turvaverkon säilyttäminen. Tämän pitää olla riittävä ylläpitämään yhteiskuntarauha, mutta ei missään tapauksessa työntekoa passivoiva. Jälkimmäisestä seuraa se, että viimeaikainen huutelu turvan tasosta on tässä taloustilanteessa vastuutonta ja käsittämätöntä.
Muut yhteiskunnan ylläpitämät toiminnot eivät nähdäkseni ole välttämättömiä, joten lama-aikana säästöt pitää kohdistaa niihin rankalla kädellä. Kaikkien valtion kulujen tarpeellisuus on tässä tilanteessa harkittava perusteellisesti, laaja-alaisesti ja mahdollisimman objektiivisesti. Ja on uskallettava tehdä kipeät päätökset. On kuitenkin huomattava, että julkisella sektorilla kannattaa ylläpitää sellaisia toimintoja, jotka tuottavat enemmän kuin niihin panostaminen maksaa. Siten esimerkiksi liikunnan tukeminen lienee perusteltua terveydenhoitokulujen tehokkaana leikkaajana.
Koska valtiontalouden tila on vakava, on vaalilupauksia syytä kuunnella tarkalla korvalla. Nyt tarvitaan poliittista suoraselkäisyyttä, ja puheet tuottamattomista lisämenoista tai valtionvelan vähättelystä on syytä kuulla tarkasti. Ja lisätä sellaisten esittäjät sille listalle, jolta ehdokasta ei valita.
Nyt jos joskus on päättäjiksi saatava vaikeisiin mutta oikeudenmukaisiin päätöksiin kykeneviä ihmisiä - siis sellaisia jotka toimivat äänestäjänsä parhaaksi.
Ollaan siis tarkkana siellä äänestyskopissa!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?
torstai 10. helmikuuta 2011
Vaalikuume nousee
Taas on puolueille ja vaalikansalle tarjoitu uudet gallupkannatusluvut. Ne tarjoavat muutaman mielenkiintoisen pointin, joita on syytä kommentoida.
Kaikkien niin sanottujen kolmen suuren puolueen kannatus on nyt alle 20% tasolla. Siis kutakuinkin samalla tasolla uuden gallupennätyksen tehneiden perussuomalaisten kanssa. Itse asiassa kolmesta suuresta SDP on jo jäämässä perussuomalaisten jalkoihin.
Suurista hallituspuolueista kepulointi (esimerkki jos toinenkin) on johtanut keskustapuolueen uskottavuuskriisiin, minkä seurauksena ilmeisesti jopa puolueen aatteen palavimmat kannattajat ovat alkaneet harkita äänestämistä. Lopullista romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut ja puolue on kaikesta huolimatta ainakin toistaiseksi toisella sijalla.
Entä kokoomus. Se piti pitkään puolensa perussuomalaisten nousua vastaan, mutta nyt senkin kannatus on syöksykierteessä. Tähän lienee vaikuttanut paitsi osallisuus pääosin kepun niskaan kaatuneessa vaalirahoituksessa, niin myös Kataisen johdolla junaillut monella tapaa järjettömät päätökset lahjoittaa suomalaisten rahaa Kreikalle ja Irlannille. Asiaa eivät varmaankaan ole parantaneet sosiaalisesti oikeudenmukaisten suomalaisten mielissä epäreilut suurituloisille edullisiksi rakennellut verouudistukset. Kaikesta tästä huolimatta kokoomus on edelleen piikkipaikalla, vaikka johto onkin kutistunut.
Molemmat suuret hallituspuolueet ovat siis tehneet suosiotaan rapauttanutta politiikkaa. Tämän olisi luullut nostavat ennen kaikkea suurinta oppositiopuoluetta SDP:tä. Uuden gallupin jälkitunnelmissa Timo Soini saattoi kuitenkin valella kommenteissaan suolaa SDP:n haavoihin - ja samalla kasvatti joviaalia mainettaan säälimällä puheenjohtaja Urpilaista.
Tässä suhteessa olen kyllä samaa mieltä Soinin kanssa: Urpilaisella on lähes mahdoton työ nostaa SDP entisen puheenjohtaja Paavo Lipposen luomasta uskottavuuskriisistä. Olen melko varma siitä, että SDP:llä on tulevaisuutta vasta sitten kun Lipponen on lopullisesti poistunut poliittiselta kentältä ja kansan muistista.
Kaikkien niin sanottujen kolmen suuren puolueen kannatus on nyt alle 20% tasolla. Siis kutakuinkin samalla tasolla uuden gallupennätyksen tehneiden perussuomalaisten kanssa. Itse asiassa kolmesta suuresta SDP on jo jäämässä perussuomalaisten jalkoihin.
Suurista hallituspuolueista kepulointi (esimerkki jos toinenkin) on johtanut keskustapuolueen uskottavuuskriisiin, minkä seurauksena ilmeisesti jopa puolueen aatteen palavimmat kannattajat ovat alkaneet harkita äänestämistä. Lopullista romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut ja puolue on kaikesta huolimatta ainakin toistaiseksi toisella sijalla.
Entä kokoomus. Se piti pitkään puolensa perussuomalaisten nousua vastaan, mutta nyt senkin kannatus on syöksykierteessä. Tähän lienee vaikuttanut paitsi osallisuus pääosin kepun niskaan kaatuneessa vaalirahoituksessa, niin myös Kataisen johdolla junaillut monella tapaa järjettömät päätökset lahjoittaa suomalaisten rahaa Kreikalle ja Irlannille. Asiaa eivät varmaankaan ole parantaneet sosiaalisesti oikeudenmukaisten suomalaisten mielissä epäreilut suurituloisille edullisiksi rakennellut verouudistukset. Kaikesta tästä huolimatta kokoomus on edelleen piikkipaikalla, vaikka johto onkin kutistunut.
Molemmat suuret hallituspuolueet ovat siis tehneet suosiotaan rapauttanutta politiikkaa. Tämän olisi luullut nostavat ennen kaikkea suurinta oppositiopuoluetta SDP:tä. Uuden gallupin jälkitunnelmissa Timo Soini saattoi kuitenkin valella kommenteissaan suolaa SDP:n haavoihin - ja samalla kasvatti joviaalia mainettaan säälimällä puheenjohtaja Urpilaista.
Tässä suhteessa olen kyllä samaa mieltä Soinin kanssa: Urpilaisella on lähes mahdoton työ nostaa SDP entisen puheenjohtaja Paavo Lipposen luomasta uskottavuuskriisistä. Olen melko varma siitä, että SDP:llä on tulevaisuutta vasta sitten kun Lipponen on lopullisesti poistunut poliittiselta kentältä ja kansan muistista.
Lopuksi palautan mieleen pienen numeroleikkini tammikuulta. Laskin tätä kirjoitusta varten eri puolueiden kannatusennusteen tuleviin vaaleihin samoilla perusteilla kuin silloin. Tulokseksi tulivat seuraavat kannatuslukuennusteet (aritmeettinen sinisellä ja prosentuaalinen punaisella).
Näemme, että mikäli puolueiden gallupkannatus realisoituu samalla tavalla kuin vuonna 2007, saattaa perussuomalaisista tulla Suomen suurin puolue vaaleissa 2011. Ja sitä kautta Timo Soinista pääministeri. Elämme siis mielenkiintoista poliittista aikaa!
Aikaisempia ajatuksia samasta aiheesta:
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
So what?
Tuore Wikileaks-paljastus osoittaa hienosti, mistä SDP:n nykyinen uskottavuuskriisi johtuu. Paavo Lipponen on aina ollut kansaa halveksuva ylimielinen tyranni, jonka jälkeensä jättämien raunioiden päälle hänen seuraajansa eivät ole vieläkään pystyneet rakentamaan uskottavaa sosialidemokratiaa. Sääliksi käy Jutta Urpilainen. Mutta so what?
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Laskennallisia vaalitulosennusteita gallupkannatuksen pohjalta
Uusimman Helsingin Sanomien tilaaman gallup-tutkimuksen perusteella perussuomalaisten kannatus jatkaa edelleen nousuaan. Soinilaisten kannatuksen nousun kääntöpuolena on käytännössä kaikkien muiden puolueiden kannatuksen lasku. Kevään vaaleissa näyttäisi siis olevan muhimassa yksi kaikkien aikojen suurimmista poliittisista mullistuksista Suomen historiassa.
Haluan tässä vaiheessa esittää pari laskelmaa vaalikilpailun tilanteesta.
Varsinainen vaalikampanja ei ole vielä alkanut. Vanhastaan tiedetään, että onnistuneella kampanjalla voi nostaa suosiotaan melkoisesti. Ja vielä paremmin voi kannatuksensa tuhria epäonnistuneeseen vaalikampanjaan. Siitä paras esimerkki on vuoden 2000 presidentinvaalit, joissa Esko Ahon epäonnistunut vaalikampanja johti Tarja Halosen presidentiksi.
On siis todennäköistä että myös tämän kevään eduskuntavaalikampanjoiden aikana puolueiden kannatuksessa tapahtuu suuria muutoksia. Muutosten suuntaa on tietenkin mahdoton ennustaa, koska emme tiedä mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tuleeko suuria paljastuksia? Munaako joku puolue itsensä - tai syntyykö sankaritarina? Syntyykö kansainvälisiä kriisejä tai romahtaako EU:n talous.
Kysymystä voidaan kuitenkin tarkastella menneiden vaalien valossa oletuksella että historia toistaa itseään, kuten se usein tekee. Käytän seuraavien laskelmien lähtökohtana YLE:n puoluekannatusmittaria ja eduskuntavaalien tulosta vuodelta 2007.
Yksinkertaisin tapa tarkastella vaaligallupin ja lopputuloksen suhdetta on verrata vuoden 2006 joulukuun ja vuoden 2007 tammikuun puoluekannatusmittarien ja saman vuoden maalisvaalien tuloksen erotusta: esimerkiksi SDP:n vaalikannatus oli joulukuussa 21,44% ja joulu- ja tammikuun gallupkannatukset olivat 25,2% ja 23,8%. Näin ollen vaalesissa toteutunut kannatus oli keskimäärin 3,06 prosenttiyksiköä pienempi kuin joulu-tammikuussa ennustettu tulos.
Mikäli oletamme kannatustilanteen kehittyvän samalla tavalla kuin vuonna 2007, saamme ylle kirjattua periaatetta soveltaen nyt HS:ssä julkaistu mielipidetutkimuksen pohjalta seuraavat kannatuslukuennusteet eri puolueille (vain niille, jotka ovat mukana YLE:n puoluekannatusmittarissa): Kok 22,86%, Kesk 17,51%, PS 17,45%, SDP 15,14%, Vas 7,92%, Vihr 7,81%, RKP 4,72% ja KD 3,51%.
Koska muutokset ovat nyt suurempia kuin melkein koskaan aiemmin, emme kuitenkaan tiedä, onko ennusteen ja vaalituloksen välinen suhde aritmeettinen. Puoluekannatusten muutokset voivat olla luonteeltaan myös prosentuaalisia. Eli kun SDP sai vuonna 2007 21,44% ääniä, oli se noin 12,5% vähemmän kuin joulu-tammikuun mielipidetiedusteluissa.
Jos siis oletamme puolueiden kannatuksen kehittyvän prosentuaalisesti samalla tavalla kuin vuoden 2007 vaaleissa, saamme HS:n julkaiseman mielipidetutkimuksen perusteella seuraavat kannatuslukuennusteen eri puolueille: PS 23,43%, Kok 22,91%, Kesk 17,70%, SDP 15,93%, Vas 7,94%, Vihr 7,88%, RKP 4,74% ja KD 3,66%.
Edellä laskemani ennusteet ovat siis pelkästään laskennallisia. On mahdollista, että asiakysymysten seurauksena vaalitulos poikkeaa niistä merkittävästikin. Toisaalta ne tarjoavat herkullisen lähtökohdan puolueiden kannatuksen jatkoseurantaan.
Merkittäviä kysymyksiä ja spekulaation aiheita ovat ainakin seuraavat:
Voiko perussuomalaisten kannatus todella nousta yli 20% tasolle kuten prosentuaalinen tarkastelu ennustaa?
Nouseeko perussuomalainen puolue kolmen suuren joukkoon? Tai jopa maan suurimmaksi?
Voiko SDP:n kannatus todella laskea alle 16% tason?
Ohittaako vasemmistoliitto jälleen vihreät?
Vastauksia näihin kysymyksiin saamme kevään vaaleissa. Tällä hetkellähn kaikki tämä on pelkkää ajatusleikkiä. Mutta mielenkiintoista sellaista!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Vihreiden ja Professorin ajatukset käyvät yksiin
Kestääkö perussuomalaisten kannatus?
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Haluan tässä vaiheessa esittää pari laskelmaa vaalikilpailun tilanteesta.
Varsinainen vaalikampanja ei ole vielä alkanut. Vanhastaan tiedetään, että onnistuneella kampanjalla voi nostaa suosiotaan melkoisesti. Ja vielä paremmin voi kannatuksensa tuhria epäonnistuneeseen vaalikampanjaan. Siitä paras esimerkki on vuoden 2000 presidentinvaalit, joissa Esko Ahon epäonnistunut vaalikampanja johti Tarja Halosen presidentiksi.
On siis todennäköistä että myös tämän kevään eduskuntavaalikampanjoiden aikana puolueiden kannatuksessa tapahtuu suuria muutoksia. Muutosten suuntaa on tietenkin mahdoton ennustaa, koska emme tiedä mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tuleeko suuria paljastuksia? Munaako joku puolue itsensä - tai syntyykö sankaritarina? Syntyykö kansainvälisiä kriisejä tai romahtaako EU:n talous.
Kysymystä voidaan kuitenkin tarkastella menneiden vaalien valossa oletuksella että historia toistaa itseään, kuten se usein tekee. Käytän seuraavien laskelmien lähtökohtana YLE:n puoluekannatusmittaria ja eduskuntavaalien tulosta vuodelta 2007.
Yksinkertaisin tapa tarkastella vaaligallupin ja lopputuloksen suhdetta on verrata vuoden 2006 joulukuun ja vuoden 2007 tammikuun puoluekannatusmittarien ja saman vuoden maalisvaalien tuloksen erotusta: esimerkiksi SDP:n vaalikannatus oli joulukuussa 21,44% ja joulu- ja tammikuun gallupkannatukset olivat 25,2% ja 23,8%. Näin ollen vaalesissa toteutunut kannatus oli keskimäärin 3,06 prosenttiyksiköä pienempi kuin joulu-tammikuussa ennustettu tulos.
Mikäli oletamme kannatustilanteen kehittyvän samalla tavalla kuin vuonna 2007, saamme ylle kirjattua periaatetta soveltaen nyt HS:ssä julkaistu mielipidetutkimuksen pohjalta seuraavat kannatuslukuennusteet eri puolueille (vain niille, jotka ovat mukana YLE:n puoluekannatusmittarissa): Kok 22,86%, Kesk 17,51%, PS 17,45%, SDP 15,14%, Vas 7,92%, Vihr 7,81%, RKP 4,72% ja KD 3,51%.
Koska muutokset ovat nyt suurempia kuin melkein koskaan aiemmin, emme kuitenkaan tiedä, onko ennusteen ja vaalituloksen välinen suhde aritmeettinen. Puoluekannatusten muutokset voivat olla luonteeltaan myös prosentuaalisia. Eli kun SDP sai vuonna 2007 21,44% ääniä, oli se noin 12,5% vähemmän kuin joulu-tammikuun mielipidetiedusteluissa.
Jos siis oletamme puolueiden kannatuksen kehittyvän prosentuaalisesti samalla tavalla kuin vuoden 2007 vaaleissa, saamme HS:n julkaiseman mielipidetutkimuksen perusteella seuraavat kannatuslukuennusteen eri puolueille: PS 23,43%, Kok 22,91%, Kesk 17,70%, SDP 15,93%, Vas 7,94%, Vihr 7,88%, RKP 4,74% ja KD 3,66%.
Edellä laskemani ennusteet ovat siis pelkästään laskennallisia. On mahdollista, että asiakysymysten seurauksena vaalitulos poikkeaa niistä merkittävästikin. Toisaalta ne tarjoavat herkullisen lähtökohdan puolueiden kannatuksen jatkoseurantaan.
Merkittäviä kysymyksiä ja spekulaation aiheita ovat ainakin seuraavat:
Voiko perussuomalaisten kannatus todella nousta yli 20% tasolle kuten prosentuaalinen tarkastelu ennustaa?
Nouseeko perussuomalainen puolue kolmen suuren joukkoon? Tai jopa maan suurimmaksi?
Voiko SDP:n kannatus todella laskea alle 16% tason?
Ohittaako vasemmistoliitto jälleen vihreät?
Vastauksia näihin kysymyksiin saamme kevään vaaleissa. Tällä hetkellähn kaikki tämä on pelkkää ajatusleikkiä. Mutta mielenkiintoista sellaista!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Vihreiden ja Professorin ajatukset käyvät yksiin
Kestääkö perussuomalaisten kannatus?
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Asiaan!
Vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja puolueiden välinen nokittelu kiihtyy. Yleisen keskustelun, mielipidekyselyjen ja rimanalitusten lisäksi olen alkanut kaivata muutakin eli konkretiaa tavoittelevaa asiakeskustelua. Näin vaatii lisäkseni esimerkiksi keskustan Timo Laaninen.
Omalta kohdaltani äänestyspäätös näissä vaaleissa ratkeaa pitkälti seuraavien kuuden asiakokonaisuuden pohjalta.
1. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys Suomen tiedepolitiikasta? Jatketaanko nykyisellä linjalla, jossa painotetaan poliittisesti/kaupallisesti motivoitua soveltavaa tutkimusta (kuten ennen Neuvostoliitossa). Vai uskotaanko perinteiseen länsimaiseen innovaatiojärjestelmään, jonka moottorina on uutta tietoa etsivä perustutkimus - ja jonka pohjalta versovat uudet sovellukset. Toisin sanoen, onko tarkoitus ohjata valtion tiederahat Tekesin, strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) ynnä muiden yrityselämän lyhytaikaisia tarpeita palvelevien kanavien kautta, vai haluttaisiinko niistä nykyistä merkittävämpi osa nykysuuntauksen vastaisesti sittenkin kanavoida Suomen Akatemian, eli tieteellisten kriteerien kautta.
EU:n tasolla kyse on puiteohjelmien ja European Research Councilin välisestä rahanjaosta. Jälkimmäinenhän perustettiin sen jälkeen kun oli todettu Euroopan häviävän tieteentekijänä (ja innovaatioiden tuottajana) USA:lle siitä syystä ettei sillä ole ollut koko yhteisön laajuista perustutkimusrahoittajaa.
2. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisen julkisen sektorin supistamistarpeesta, ja keinoista sen ratkaisemiseen? Kannatetaanko juustohöylämallia, vai halutaanko saneerata vähemmän tärkeinä pidettyjä julkisia toimintoja. Jos jälkimmäistä, niin mitä olisivat säästökohteet? Ja miksi?
Tässä kohdassa haluaisin puolueiden/ehdokkaiden siis tuovan esiin mitä julkisia palveluita he pitävät enemmän ja mitä vähemmän tärkeinä. Vai onko heillä halukkuutta eli rohkeutta tällaiseen priorisointiin ja vastakkainasetteluun, jossa joku tuntee itsensä aina väärinkohdelluksi. Omasta mielestäni tällainen priorisointi on pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen ehdoton edellytys - kunhan se on tehty oikein.
3. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisesta verotusjärjestelmästä? Tähän liittyen haluaisin kuulla selkeästi perustellun ehdotuksen verotaakan jakamisesta tulo- ja kulutusveroihin. Eli kuinka pitkälle verotuksen keinoja halutaan käyttää elintasoerojen poistamiseen tai nettotuloerojen kasvattamiseen? Lisäksi minua kiinnostavat (samasta syystä) ehdokkaiden näkemykset ansiotulo- ja pääomaverotuksen suhteesta.
4. Mitä puolue/ehdokas aikoo tehdä suomalaisen yrityselämän piristämiseksi. Suomalainen hyvinvointi voidaan ylläpitää vain talouskasvua tuottavan yrityselämän avulla. Esimerkiksi julkiselta sektorilta ulkoistettuja toimintoja hoitavat niin sanotut palveluyritykset eivät kansantalouden kannalta poikkea julkisesta sektorista, eikä niihin kannattaisi haaskata kansainvälisesti alhaisella tasolla olevaa suomalaisten yrittäjien potentiaalia. Sen sijaan vapailta markkinoilta toimeentulonsa hakevien yritysten toimintaedellytykset pitäisi viilata huippukuntoon.
5. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys vaikeuksiin joutuneiden EU-maiden auttamisesta. Halutaanko jatkaa Kreikan mallilla, vai onko joitain muita ajatuksia? Jos on, niin minkälaisia? Etenkin olen kiinnostunut siitä, miten vaikeuksiin joutuneille EU-maille velkarahalla annettujen lainojen takaisin maksaminen varmistetaan.
6. Ja lopuksi kaikille blogiani lukeneille itsestäänselvä asia, eli maahanmuuttopolitiikka. Tässä minua kiinnostavat erityisesti sekä turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät näkemykset että vakaviin rikoksiin syyllistyneiden kohtelu. Toki kuulisin mielelläni näkemyksiä myös työperäisestä maahanmuutosta, maahanmuuttajien kotouttamisesta ja pakolaispolitiikasta. No, totuuden nimessä tästä aihepiiristä on joitain näkemyksiä jo kuultukin.
Edellä olevien kuuden kohdan lisäksi annan vielä bonuspisteen, jos puolue/ehdokas lupaa toimia jokavuotisen kellonsiirtelyn lopettamiseksi.
Aikaisempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
VTT:n johtajat tietovarkaissa
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Populismin vastavoima
Omalta kohdaltani äänestyspäätös näissä vaaleissa ratkeaa pitkälti seuraavien kuuden asiakokonaisuuden pohjalta.
1. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys Suomen tiedepolitiikasta? Jatketaanko nykyisellä linjalla, jossa painotetaan poliittisesti/kaupallisesti motivoitua soveltavaa tutkimusta (kuten ennen Neuvostoliitossa). Vai uskotaanko perinteiseen länsimaiseen innovaatiojärjestelmään, jonka moottorina on uutta tietoa etsivä perustutkimus - ja jonka pohjalta versovat uudet sovellukset. Toisin sanoen, onko tarkoitus ohjata valtion tiederahat Tekesin, strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) ynnä muiden yrityselämän lyhytaikaisia tarpeita palvelevien kanavien kautta, vai haluttaisiinko niistä nykyistä merkittävämpi osa nykysuuntauksen vastaisesti sittenkin kanavoida Suomen Akatemian, eli tieteellisten kriteerien kautta.
EU:n tasolla kyse on puiteohjelmien ja European Research Councilin välisestä rahanjaosta. Jälkimmäinenhän perustettiin sen jälkeen kun oli todettu Euroopan häviävän tieteentekijänä (ja innovaatioiden tuottajana) USA:lle siitä syystä ettei sillä ole ollut koko yhteisön laajuista perustutkimusrahoittajaa.
2. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisen julkisen sektorin supistamistarpeesta, ja keinoista sen ratkaisemiseen? Kannatetaanko juustohöylämallia, vai halutaanko saneerata vähemmän tärkeinä pidettyjä julkisia toimintoja. Jos jälkimmäistä, niin mitä olisivat säästökohteet? Ja miksi?
Tässä kohdassa haluaisin puolueiden/ehdokkaiden siis tuovan esiin mitä julkisia palveluita he pitävät enemmän ja mitä vähemmän tärkeinä. Vai onko heillä halukkuutta eli rohkeutta tällaiseen priorisointiin ja vastakkainasetteluun, jossa joku tuntee itsensä aina väärinkohdelluksi. Omasta mielestäni tällainen priorisointi on pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen ehdoton edellytys - kunhan se on tehty oikein.
3. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisesta verotusjärjestelmästä? Tähän liittyen haluaisin kuulla selkeästi perustellun ehdotuksen verotaakan jakamisesta tulo- ja kulutusveroihin. Eli kuinka pitkälle verotuksen keinoja halutaan käyttää elintasoerojen poistamiseen tai nettotuloerojen kasvattamiseen? Lisäksi minua kiinnostavat (samasta syystä) ehdokkaiden näkemykset ansiotulo- ja pääomaverotuksen suhteesta.
4. Mitä puolue/ehdokas aikoo tehdä suomalaisen yrityselämän piristämiseksi. Suomalainen hyvinvointi voidaan ylläpitää vain talouskasvua tuottavan yrityselämän avulla. Esimerkiksi julkiselta sektorilta ulkoistettuja toimintoja hoitavat niin sanotut palveluyritykset eivät kansantalouden kannalta poikkea julkisesta sektorista, eikä niihin kannattaisi haaskata kansainvälisesti alhaisella tasolla olevaa suomalaisten yrittäjien potentiaalia. Sen sijaan vapailta markkinoilta toimeentulonsa hakevien yritysten toimintaedellytykset pitäisi viilata huippukuntoon.
5. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys vaikeuksiin joutuneiden EU-maiden auttamisesta. Halutaanko jatkaa Kreikan mallilla, vai onko joitain muita ajatuksia? Jos on, niin minkälaisia? Etenkin olen kiinnostunut siitä, miten vaikeuksiin joutuneille EU-maille velkarahalla annettujen lainojen takaisin maksaminen varmistetaan.
6. Ja lopuksi kaikille blogiani lukeneille itsestäänselvä asia, eli maahanmuuttopolitiikka. Tässä minua kiinnostavat erityisesti sekä turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät näkemykset että vakaviin rikoksiin syyllistyneiden kohtelu. Toki kuulisin mielelläni näkemyksiä myös työperäisestä maahanmuutosta, maahanmuuttajien kotouttamisesta ja pakolaispolitiikasta. No, totuuden nimessä tästä aihepiiristä on joitain näkemyksiä jo kuultukin.
Edellä olevien kuuden kohdan lisäksi annan vielä bonuspisteen, jos puolue/ehdokas lupaa toimia jokavuotisen kellonsiirtelyn lopettamiseksi.
Aikaisempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
VTT:n johtajat tietovarkaissa
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Populismin vastavoima
maanantai 8. marraskuuta 2010
Vihreiden ja Professorin ajatukset käyvät yksiin
Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki sekä puolueen eduskuntavaaliehdokas Husein Muhammed esittelivät tänään vihreiden maahanmuuttopoliittisia linjauksia. Niiden mukaan vihreät ovat valmiit jopa edellyttämään Suomen kielen opiskelun edellytykseksi sosiaaliturvan saamiselle. Lisäksi vihreät pitävät tärkeänä työelämään mukaan pääsemistä.
Onkohan Sinnemäki lukenut taannoisen blogini aiheesta? Siinähän ehdotin näitä samoja asioita - tosin hiukan pidemmälle vietynä: kielen oppiminen ja töiden tekeminen edellytykseksi kaikelle sille hyvälle jota suomalainen veronmaksaja turvapaikanhakijalle tarjoaa.Vihreiden ulostulossa oli siis minunkin mielestäni erittäin kannatettavia asioita. Hienoa!
Valitettavasti mieleni sopukoissa kutittelee kuitenkin hiukan epäuskoinen ajatus siitä, ettei Sinnemäki kaikesta huolimatta olisi ollut ihan tosissaan. Hallituspuolueen vaatimukset nykyisen politiikan täydelliseksi muuttamiseksi ovat nimittäin aika epäuskottavia kun itse istuu vallan päällä. Tätä ulostuloa paljon uskottavampaa olisi jos vihreät vaatisivat maahanmuuttopolitiikkaan esittelemiään uusia linjauksia Suomen hallituksessa ja huolehtisivat uuden asetus ja/tai lakiehdotuksen eduskuntaan vielä ennen vaaleja. Nykyisessä ilmapiirissä hallituksen esitys varmaankin saisi pikaisesti eduskunnan hyväksynnän ja turvapaikkaa hakevien maahanmuuttajien kotouttamiseen saataisiin uutta tehoa mahdollisimman nopeasti.
Eletään siis toivossa. Ehkä vihreät toimivat ja junailevat asiat siten, että laki-/asetusehdotus tulee eduskuntaan mahdollisimman suuren julkisuuden saattelemana viikkoa ennen vaaleja!?!
Aikaisempia ajatuksia samasta aiheesta:
Kestaakö perussuomalaisten kannatus
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
Onkohan Sinnemäki lukenut taannoisen blogini aiheesta? Siinähän ehdotin näitä samoja asioita - tosin hiukan pidemmälle vietynä: kielen oppiminen ja töiden tekeminen edellytykseksi kaikelle sille hyvälle jota suomalainen veronmaksaja turvapaikanhakijalle tarjoaa.Vihreiden ulostulossa oli siis minunkin mielestäni erittäin kannatettavia asioita. Hienoa!
Valitettavasti mieleni sopukoissa kutittelee kuitenkin hiukan epäuskoinen ajatus siitä, ettei Sinnemäki kaikesta huolimatta olisi ollut ihan tosissaan. Hallituspuolueen vaatimukset nykyisen politiikan täydelliseksi muuttamiseksi ovat nimittäin aika epäuskottavia kun itse istuu vallan päällä. Tätä ulostuloa paljon uskottavampaa olisi jos vihreät vaatisivat maahanmuuttopolitiikkaan esittelemiään uusia linjauksia Suomen hallituksessa ja huolehtisivat uuden asetus ja/tai lakiehdotuksen eduskuntaan vielä ennen vaaleja. Nykyisessä ilmapiirissä hallituksen esitys varmaankin saisi pikaisesti eduskunnan hyväksynnän ja turvapaikkaa hakevien maahanmuuttajien kotouttamiseen saataisiin uutta tehoa mahdollisimman nopeasti.
Eletään siis toivossa. Ehkä vihreät toimivat ja junailevat asiat siten, että laki-/asetusehdotus tulee eduskuntaan mahdollisimman suuren julkisuuden saattelemana viikkoa ennen vaaleja!?!
Aikaisempia ajatuksia samasta aiheesta:
Kestaakö perussuomalaisten kannatus
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
lauantai 6. marraskuuta 2010
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi
Suitian herra Klaus Fleming oli suomalainen suurmies 1500-luvulla. Hän oli muodollisesti kuningas Sigismundin vasalli, mutta käytännössä Suomen yksinvaltias kuninkaan pysytellessä Puolassa ja tämän kilpailijan Kaarle-herttuan Ruotsissa. Hänen etunsa siis kävi yhteen Sigismundin kuninkuuden kanssa, mutta tosiasiassa hän ei toiminut kuninkaan vaan oman valtansa maksimoimiseksi.
Ruotsin armeija oli koottu kokoon jälleen kerran Venäjää vastaan käydyn sodan takia. Tällä kertaa Fleming ei suostunut rauhan tultua päästämään miehiä valtion leivistä, vaan ylläpiti joukkojaan kasassa. Taustalla olivat Kustaa Vaasan jälkeiset valtataistelut, joissa Kaarle-herttua pyrki nousemaan kuninkaaksi Puolassa majailevan laillisen kuninkaan Sigismundin sijalle. Sigismundin puolesta valtaa Suomessa pitävä Fleming puolestaan hyötyi tilanteesta ja halusi armeijan koossa pitämällä estää Kaarlea saapumasta Suomeen.
Periaatteessa Flemingin joukoilla oli oikeus saada ylläpito talonpojilta. Tämän olisi pitänyt tapahtua keräämällä jokaiselta talolliselta hänen osuutensa. Käytännössä se olisi ollut vaivalloista, joten joukoilla oli tapana hakea koko ylläpitonsa kylän vauraimmasta talosta, ja jättää vahingon tasaaminen kyläläisten riideltäväksi. Kun tämän "linnaleirin" kantoon vielä käytettiin yleisesti vääriä mittoja (eli otettiin säädettyä enemmän) ja suoranainen ryöstely ja mielivaltakin olivat varsin yleisiä oli kansan pettymys suuri, kun rauhan tultua armeijaa ei hajotettukaan. Tämän tyytymättömyyden pohjalta nousi nuijamiesten viha ja kapina. Sodan varsinaiseksi syylliseksi usein mainittu herttua Kaarle vain heitteli bensiiniä jo kytemässä olevaan rovioon, jonka syttymiseen hänen vaikutuksensa lienee lopulta ollut mitätön.
Kaarlen synniksi nuijasodan syttymisessä voi siis laskea lähinnä sen, että hän antoi nuijamiehille sellaisia toiveita, joiden kattamiseen hänellä ei ollut eväitä. Täsmälleen ottaen Kaarlen kehoitus kuului (Ylikankaan Nuijasota-kirjan käännöksenä): "En voi antaa muuta neuvoa kuin hankkikaa rauha omalla kädellänne. Onhan teitä toki niin monta, että pystytte huovit päältänne karistamaan - ellette muuten, niin aidanseipäillä ja nuijilla. Puolustakaa itse itseänne, minä merta vartioitsen."
Mutta eivät eteläpohjalaiset niin tyhmiä olleet, etteivät olisi ymmärtäneet olevansa yksin, ja ettei Ruotsista olisi tulossa apua. Tilanne oli kuitenkin kestämätön ja näin tavalliset talonpojat tapattivat itsensä turhan takia. Sen seurauksena heidän asemansa kurjistui ennestään kun suomalaisen aatelin sijaan astuivat vielä heitäkin vähemmän tavallista kansaa kunnioittavat ulkomaalaissyntyiset vapaaherrat. Eikä asiaa auttanut 1600-lukulaisen Ruotsin suurvaltapolitiikka, joka kiristi veronkantoa entisestään ja tapatti miehet sotaseikkailuissa pitkin Eurooppaa. Mutta se on oma tarinansa.
1500-luvun lopun kehityksessä näen valitettavan selvän analogian nykyiseen Suomen tilanteeseen. Viimeisten kymmenien vuosien kuluessa on Suomessa vahvistunut sellainen kehitys, että ne ottavat kenellä on siihen mahdollisuus. Kansan eli veronmaksajan tehtäväksi on jäänyt maksaa yhä suurempi osa verotaakasta. Korruptoituneet "hallitsijat" puolestaan eivät joko ole huomaavinaan tai hyväksyvät kaiken muodollisesti laillisena menona.
Toisin kuin 1500-luvulla, on Suomen kansalla kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa hallitsijoihinsa. Se tapahtuu seuraavan kerran eduskuntavaaleissa 2011.
Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Ruotsin armeija oli koottu kokoon jälleen kerran Venäjää vastaan käydyn sodan takia. Tällä kertaa Fleming ei suostunut rauhan tultua päästämään miehiä valtion leivistä, vaan ylläpiti joukkojaan kasassa. Taustalla olivat Kustaa Vaasan jälkeiset valtataistelut, joissa Kaarle-herttua pyrki nousemaan kuninkaaksi Puolassa majailevan laillisen kuninkaan Sigismundin sijalle. Sigismundin puolesta valtaa Suomessa pitävä Fleming puolestaan hyötyi tilanteesta ja halusi armeijan koossa pitämällä estää Kaarlea saapumasta Suomeen.
Periaatteessa Flemingin joukoilla oli oikeus saada ylläpito talonpojilta. Tämän olisi pitänyt tapahtua keräämällä jokaiselta talolliselta hänen osuutensa. Käytännössä se olisi ollut vaivalloista, joten joukoilla oli tapana hakea koko ylläpitonsa kylän vauraimmasta talosta, ja jättää vahingon tasaaminen kyläläisten riideltäväksi. Kun tämän "linnaleirin" kantoon vielä käytettiin yleisesti vääriä mittoja (eli otettiin säädettyä enemmän) ja suoranainen ryöstely ja mielivaltakin olivat varsin yleisiä oli kansan pettymys suuri, kun rauhan tultua armeijaa ei hajotettukaan. Tämän tyytymättömyyden pohjalta nousi nuijamiesten viha ja kapina. Sodan varsinaiseksi syylliseksi usein mainittu herttua Kaarle vain heitteli bensiiniä jo kytemässä olevaan rovioon, jonka syttymiseen hänen vaikutuksensa lienee lopulta ollut mitätön.
Kaarlen synniksi nuijasodan syttymisessä voi siis laskea lähinnä sen, että hän antoi nuijamiehille sellaisia toiveita, joiden kattamiseen hänellä ei ollut eväitä. Täsmälleen ottaen Kaarlen kehoitus kuului (Ylikankaan Nuijasota-kirjan käännöksenä): "En voi antaa muuta neuvoa kuin hankkikaa rauha omalla kädellänne. Onhan teitä toki niin monta, että pystytte huovit päältänne karistamaan - ellette muuten, niin aidanseipäillä ja nuijilla. Puolustakaa itse itseänne, minä merta vartioitsen."
Mutta eivät eteläpohjalaiset niin tyhmiä olleet, etteivät olisi ymmärtäneet olevansa yksin, ja ettei Ruotsista olisi tulossa apua. Tilanne oli kuitenkin kestämätön ja näin tavalliset talonpojat tapattivat itsensä turhan takia. Sen seurauksena heidän asemansa kurjistui ennestään kun suomalaisen aatelin sijaan astuivat vielä heitäkin vähemmän tavallista kansaa kunnioittavat ulkomaalaissyntyiset vapaaherrat. Eikä asiaa auttanut 1600-lukulaisen Ruotsin suurvaltapolitiikka, joka kiristi veronkantoa entisestään ja tapatti miehet sotaseikkailuissa pitkin Eurooppaa. Mutta se on oma tarinansa.
1500-luvun lopun kehityksessä näen valitettavan selvän analogian nykyiseen Suomen tilanteeseen. Viimeisten kymmenien vuosien kuluessa on Suomessa vahvistunut sellainen kehitys, että ne ottavat kenellä on siihen mahdollisuus. Kansan eli veronmaksajan tehtäväksi on jäänyt maksaa yhä suurempi osa verotaakasta. Korruptoituneet "hallitsijat" puolestaan eivät joko ole huomaavinaan tai hyväksyvät kaiken muodollisesti laillisena menona.
Toisin kuin 1500-luvulla, on Suomen kansalla kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa hallitsijoihinsa. Se tapahtuu seuraavan kerran eduskuntavaaleissa 2011.
Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Kestääkö perussuomalaisten kannatus?
Tälle päivälle vielä lyhyt rykäys ensi vaaleihin liittyen. Tämä siksi, että Kaleva hämmästeli perussuomalaisten kannatuksen nousua ja epäili sen ulottumista vaaleihin asti.
Voihan se olla, ettei vaalipaikalla puoluetta vaihdeta ihan niin helposti kuin mielipidetiedusteluissa. Toisaalta ihmisten mitta on täynnä verotaakan uusjakoa köyhille, älyttömiä paskalakeja, johtajien optioita, maahanmuuttajia sekä valtion irtisan... eikun tuottavuusohjelmaa, toimintojen ulkoistamista ja valtionhallinnon hajasijoitusta ynnä muuta nykyhallituksen politiikkaa.
Kaikki edellä luettelemani asiat eivät toki kohtaa vastustusta jokaisessa kansalaisessa, mutta niitä kansalaisia, joita joku luetelluista kohdista harmittaa on todella paljon. Ja kun demarit ei ole ollut uskottava vaihtoehto nykymenolle Lipposen valtakaudella eikä sen jälkeen, kanavoituu tyytymättömyys perussuomalaisiin. Näin siitä huolimatta, ettei heillä ole asettaa ehdolle kovinkaan montaa tunnettua ehdokasta. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa haitta, sillä vaalit 2011 käydään protestivaaleina, jolloin ehdokkaan tunnettuutta ei kysellä.
Nähdäkseni perussuomalaisten kannatus siis kyllä kestää ja voi vielä noustakin, elleivät soinilaiset itse sählää. Soinin kuningastien ainoa este on siis hänen oma väkensä. Näin siksi, että puolueen listoilla ja jäsenistössä on kokematonta ja mielipiteiltään varsin monenkirjavaa väkeä. Sellaisiakin, jotka suunsa avaamalla syövät aina puolueensa ääniä. Ja joita kaikkia Soini ei mitenkään pysty paimentamaan.
Tunnettujen ehdokkaiden puutteesta jotuu sekin, että veikkaan perussuomalaisten ja koko vaalien ääniharaviksi Soinia ja Halla-ahoa, joiden kautta kanavoitunee lähes kokonaan perussuomalaisten kannatus Uudellamaalla ja Helsingissä. Molemmille tullee reilusti yli 20 000 ääntä ja jopa 50 000 voi olla mahdollisuuksien rajoissa. Monessa muussa vaalipiirissä perussuomalaisten ääniharava puolestaan on aakkosissa ensimmäisenä oleva ehdokas, kuten Liisa Arranz protestivaaleissa 1983.
Mutta vaaleissahan tuo nähdään.
Viimeaikaisia ajatuksiani samasta aiheesta:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Voihan se olla, ettei vaalipaikalla puoluetta vaihdeta ihan niin helposti kuin mielipidetiedusteluissa. Toisaalta ihmisten mitta on täynnä verotaakan uusjakoa köyhille, älyttömiä paskalakeja, johtajien optioita, maahanmuuttajia sekä valtion irtisan... eikun tuottavuusohjelmaa, toimintojen ulkoistamista ja valtionhallinnon hajasijoitusta ynnä muuta nykyhallituksen politiikkaa.
Kaikki edellä luettelemani asiat eivät toki kohtaa vastustusta jokaisessa kansalaisessa, mutta niitä kansalaisia, joita joku luetelluista kohdista harmittaa on todella paljon. Ja kun demarit ei ole ollut uskottava vaihtoehto nykymenolle Lipposen valtakaudella eikä sen jälkeen, kanavoituu tyytymättömyys perussuomalaisiin. Näin siitä huolimatta, ettei heillä ole asettaa ehdolle kovinkaan montaa tunnettua ehdokasta. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa haitta, sillä vaalit 2011 käydään protestivaaleina, jolloin ehdokkaan tunnettuutta ei kysellä.
Nähdäkseni perussuomalaisten kannatus siis kyllä kestää ja voi vielä noustakin, elleivät soinilaiset itse sählää. Soinin kuningastien ainoa este on siis hänen oma väkensä. Näin siksi, että puolueen listoilla ja jäsenistössä on kokematonta ja mielipiteiltään varsin monenkirjavaa väkeä. Sellaisiakin, jotka suunsa avaamalla syövät aina puolueensa ääniä. Ja joita kaikkia Soini ei mitenkään pysty paimentamaan.
Tunnettujen ehdokkaiden puutteesta jotuu sekin, että veikkaan perussuomalaisten ja koko vaalien ääniharaviksi Soinia ja Halla-ahoa, joiden kautta kanavoitunee lähes kokonaan perussuomalaisten kannatus Uudellamaalla ja Helsingissä. Molemmille tullee reilusti yli 20 000 ääntä ja jopa 50 000 voi olla mahdollisuuksien rajoissa. Monessa muussa vaalipiirissä perussuomalaisten ääniharava puolestaan on aakkosissa ensimmäisenä oleva ehdokas, kuten Liisa Arranz protestivaaleissa 1983.
Mutta vaaleissahan tuo nähdään.
Viimeaikaisia ajatuksiani samasta aiheesta:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
perjantai 20. elokuuta 2010
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Vuoden 2011 vaalit lähestyvät ja maahanmuutto näyttää nousevan yhdeksi niiden pääteemaksi. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että vielä pari vuotta sitten asiasta ei puhuttu oikeastaan lainkaan.
Sitten esiin nousi Jussi Halla-aho, jonka blogitekstit on kirjoitettu ärsyttävän kärkevästi, mutta joiden argumentointi perustuu lähes tieteellisen tarkasti lähdemateriaaliin: tilastoihin, oikeustapauksiin ja lehtijuttuighin. Kyseessä oli siis meidän mediakentässämme lähes täysin uudenlainen mielipidekirjoittelu.
Halla-aho joutui oikeuteen, minkä seurauksena suuren yleisön huomio kiinnittyi häneen. Miestä haukuttiin rasistiksi ja hänen kirjoituksiaan perustelemattomiksi. Näin minunkin kaltaiseni passiivinen henkilö päätyi katsomaan mitä siellä Scriptassa oikein lukee. No, yllätys oli suuri kun huomasin ristiriidan miehen kirjoitusten ja niistä julkisuuteen välitetyn kuvan välillä.
Se Halla-ahosta. Tällä hetkellä on mielenkiintoisempaa tarkastella eri puolueiden asemaa suhteessa maahanmuuttoon.
SDP:stä on puhuttu eniten, sillä se on lähtenyt ristiretkelle halpatyövoiman käyttöä ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä vastaan. Sen sijaan puolueen suhtautuminen sekä korkeasti koulutetun työvoiman että humanitaarisen maahanmuuton eri muotoihin on ainakin jonkinasteisen usvan peitossa. Näin voisi ainakin päätellä Jutta Urpilaisen, Paavo Lipposen, Michael Jugnerin ja Eero Heinäluoman erilaisia lausuntoja vertailemalla. Kaukana ei ole ajatus siitä, että SDP pyrkii tietoisesti ajelemaan kohti tulevia vaaleja kaksilla rattailla.
Kokoomus on maahanmuuttoasioissa eduskunnan erikoisin puolue. Se suhtautuu erittäin myönteisesti kaikenlaisen työvoiman liikkuvuuteen, eikä ilmeisesti halua tosissaan rajoittaa edes ulkolaisen halpatyövoiman käyttöä. Sen sijaan humanitaarisen maahanmuuton osalta kokoomuksen rivit ovat pahasti sekaisin. Siinä missä Ville Rydman tai Ben Zyskowicz näkevät suuria ongelmia, ovat Jyrki Katainen ja varsinkin Alexander Stubb aivan tosilla linjoilla. Kokoomuksesta voisikin todeta, että selvemmin kuin mikään muu puolue se ajelee häpeämättömän röyhkeästi älyllisen epärehellisyyden kaksilla rattailla.
Keskusta ei ole juuri profiloitunut maahanmuuttokysymyksissä. Tosin puheenjohtaja Kiviniemi näyttäisi olevan enemmän monikulttuurin suosija kuin sen vastustaja. Mutta toisenlaisiakin näkemyksiä on kuultu esimerkiksi Paavo Väyrysen suusta. Jotenkin minulle on syntynyt sellainen vaikutelma, että keskusta on maahanmuuttoasioissa ikään kuin kokoomuksen väljähtäneempi versio.
Vihreät, RKP ja vasemmistoliitto muodostavat oman äärijoukkonsa. Ne eivät juurikaan näe ongelmia minkäänlaisessa maahanmuutossa. Tai jos ongelmia on, ne ovat ratkaistavissa maahanmuuttajien kotoutumisrahoitusta lisäämällä.
Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan varsinaista kritiikkiä löytyy sitten kristillisistä ja etenkin perussuomalaisista. Kristillisiä näyttäisi hirvittävän etenkin islamilaisen uskonnon rantautuminen Suomeen. Perussuomalaiset taas näyttäisivät olevan huolissaan sekä ulkomaisen halpatyövoiman että humanitaarisen maahanmuuton vaikutuksista. Ilmeisesti Halla-ahon vaikutuksesta sen asenne on selvästi selkeämpi ja analyyttisempi kuin muiden puolueiden: koulutettu tai muuten Suomen lakien mukaisesti työllistyvä maahanmuuttaja on tervetullut, mutta hänen laittomasti maahan saapuva tai veronmaksajalle kuluja tuottava kollegansa ei.
Eduskunnan ulkopuolisista liikkeistä pitänee maahanmuutosta puhuttaessa mainita myös piakkoin puoluekartalle nouseva Muutos 2011. Se ajaa sveitsiläistyylistä suoraa demokratiaa, joka toteutuessaan johtaisi humanitaarisen maahanmuuton voimakkaaseen rajoittamiseen. Aika näyttää haluaako osa kansasta ottaa vallan suoraan omiin käsiinsä äänestämällä puolueen eduskuntaan, vai onko edustuksellisella demokratialla äänestäjien jakamaton kannatus.
Näistä lähtökohdista on mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi muotoutuvat tulevat vaalit. Nousevatko maahanmuuttoasiat yhdeksi johtavaksi vaaliteemaksi, vai jäävätkö ne lopulta taustalle. Jotenkin itselläni on sellainen hytinä, että nyt saatamme nähdä kaikkien aikojen suurimmat muutokset eduskunnan paikkajakaumassa. Jos näin käy, niin muutosten aiheuttajana on mitä suurimmalla todennäköisyydellä maata viime vuosina johtaneiden puolueiden kansan näkemyksistä täysin piittaamaton politiikka monien asioiden suhteen, joista yksi räikeimmistä on ollut maahanmuuttopolitiikka.
Sitten esiin nousi Jussi Halla-aho, jonka blogitekstit on kirjoitettu ärsyttävän kärkevästi, mutta joiden argumentointi perustuu lähes tieteellisen tarkasti lähdemateriaaliin: tilastoihin, oikeustapauksiin ja lehtijuttuighin. Kyseessä oli siis meidän mediakentässämme lähes täysin uudenlainen mielipidekirjoittelu.
Halla-aho joutui oikeuteen, minkä seurauksena suuren yleisön huomio kiinnittyi häneen. Miestä haukuttiin rasistiksi ja hänen kirjoituksiaan perustelemattomiksi. Näin minunkin kaltaiseni passiivinen henkilö päätyi katsomaan mitä siellä Scriptassa oikein lukee. No, yllätys oli suuri kun huomasin ristiriidan miehen kirjoitusten ja niistä julkisuuteen välitetyn kuvan välillä.
Se Halla-ahosta. Tällä hetkellä on mielenkiintoisempaa tarkastella eri puolueiden asemaa suhteessa maahanmuuttoon.
SDP:stä on puhuttu eniten, sillä se on lähtenyt ristiretkelle halpatyövoiman käyttöä ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä vastaan. Sen sijaan puolueen suhtautuminen sekä korkeasti koulutetun työvoiman että humanitaarisen maahanmuuton eri muotoihin on ainakin jonkinasteisen usvan peitossa. Näin voisi ainakin päätellä Jutta Urpilaisen, Paavo Lipposen, Michael Jugnerin ja Eero Heinäluoman erilaisia lausuntoja vertailemalla. Kaukana ei ole ajatus siitä, että SDP pyrkii tietoisesti ajelemaan kohti tulevia vaaleja kaksilla rattailla.
Kokoomus on maahanmuuttoasioissa eduskunnan erikoisin puolue. Se suhtautuu erittäin myönteisesti kaikenlaisen työvoiman liikkuvuuteen, eikä ilmeisesti halua tosissaan rajoittaa edes ulkolaisen halpatyövoiman käyttöä. Sen sijaan humanitaarisen maahanmuuton osalta kokoomuksen rivit ovat pahasti sekaisin. Siinä missä Ville Rydman tai Ben Zyskowicz näkevät suuria ongelmia, ovat Jyrki Katainen ja varsinkin Alexander Stubb aivan tosilla linjoilla. Kokoomuksesta voisikin todeta, että selvemmin kuin mikään muu puolue se ajelee häpeämättömän röyhkeästi älyllisen epärehellisyyden kaksilla rattailla.
Keskusta ei ole juuri profiloitunut maahanmuuttokysymyksissä. Tosin puheenjohtaja Kiviniemi näyttäisi olevan enemmän monikulttuurin suosija kuin sen vastustaja. Mutta toisenlaisiakin näkemyksiä on kuultu esimerkiksi Paavo Väyrysen suusta. Jotenkin minulle on syntynyt sellainen vaikutelma, että keskusta on maahanmuuttoasioissa ikään kuin kokoomuksen väljähtäneempi versio.
Vihreät, RKP ja vasemmistoliitto muodostavat oman äärijoukkonsa. Ne eivät juurikaan näe ongelmia minkäänlaisessa maahanmuutossa. Tai jos ongelmia on, ne ovat ratkaistavissa maahanmuuttajien kotoutumisrahoitusta lisäämällä.
Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan varsinaista kritiikkiä löytyy sitten kristillisistä ja etenkin perussuomalaisista. Kristillisiä näyttäisi hirvittävän etenkin islamilaisen uskonnon rantautuminen Suomeen. Perussuomalaiset taas näyttäisivät olevan huolissaan sekä ulkomaisen halpatyövoiman että humanitaarisen maahanmuuton vaikutuksista. Ilmeisesti Halla-ahon vaikutuksesta sen asenne on selvästi selkeämpi ja analyyttisempi kuin muiden puolueiden: koulutettu tai muuten Suomen lakien mukaisesti työllistyvä maahanmuuttaja on tervetullut, mutta hänen laittomasti maahan saapuva tai veronmaksajalle kuluja tuottava kollegansa ei.
Eduskunnan ulkopuolisista liikkeistä pitänee maahanmuutosta puhuttaessa mainita myös piakkoin puoluekartalle nouseva Muutos 2011. Se ajaa sveitsiläistyylistä suoraa demokratiaa, joka toteutuessaan johtaisi humanitaarisen maahanmuuton voimakkaaseen rajoittamiseen. Aika näyttää haluaako osa kansasta ottaa vallan suoraan omiin käsiinsä äänestämällä puolueen eduskuntaan, vai onko edustuksellisella demokratialla äänestäjien jakamaton kannatus.
Näistä lähtökohdista on mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi muotoutuvat tulevat vaalit. Nousevatko maahanmuuttoasiat yhdeksi johtavaksi vaaliteemaksi, vai jäävätkö ne lopulta taustalle. Jotenkin itselläni on sellainen hytinä, että nyt saatamme nähdä kaikkien aikojen suurimmat muutokset eduskunnan paikkajakaumassa. Jos näin käy, niin muutosten aiheuttajana on mitä suurimmalla todennäköisyydellä maata viime vuosina johtaneiden puolueiden kansan näkemyksistä täysin piittaamaton politiikka monien asioiden suhteen, joista yksi räikeimmistä on ollut maahanmuuttopolitiikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
