maanantai 19. elokuuta 2024

Nuorison tekemät väkivaltarikokset ja ryöstöt räjähtivät kasvuun - mutta miksi?

Yle kertoi eilen, että nuorten tekemät väkivaltarikokset ja ryöstöt ovat suorastaan räjähtäneet kasvuun tämän vuosikymmenen alussa. Näin on jutun mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaisilla nuorilla, vaikka asia jätettiinkin mainitsematta eilisen illan pääuutislähetyksessä

Asiaa selittämään oli pyydetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori ja oikeuspsykologian dosentti Taina Laajasalo, joka nosti esiin kolme asiaan vaikuttanutta tekijää.

Ensimmäinen on väkivaltakuvaston leviäminen, jossa sosiaalisella medialla on iso osa. Toiseksi nuorten tekemien rikosten määrä kasvaa samaan aikaan, kun yhä useampi nuori kertoo voivansa henkisesti huonosti. Kolmanneksi professori nosti nuorten keskuudessa kasvaneen polarisaation: pienellä joukolla menee entistäkin huonommin.

Tuon kolmannen seikan lisäselitykseksi kollega mainitsi vähintäänkin arvoituksellisesti, että tähän porukkaan kuuluvilla on enemmän erilaisia lapsuusajan haitallisia kokemuksia, tietynlaista näköalattomuutta ja mahdollisuuksien puutetta. 

Jäin miettimään tämän kohdan kahta viimeistä selitystä, sillä Suomessahan on kaikille ilmainen peruskoulu ja vuodesta 2021 alkaen vielä keskiasteen koulutuskin. Ja tämänkin jälkeen voi opiskella esimerkiksi koneinsinööriksi tai kirurgiksi ottamalla valtion takaamaa opintolainaa tai tekemällä kesätöitä. 

Siten voisi kuvitella, etteivät näkölattomuus tai mahdollisuuksien puute johdu ainakaan yhteiskunnan tarjoamisten mahdollisuuksien vähäisyydestä, vaan jostain muusta. Onhan nyt nähdyn nuorisoväkivallan muutoksen oltava kuitenkin lähtöisin jostakin. 

Jos itse saisin arvata, niin veikkaisin taustalla luuraavan yhteiskunnassamme nopeasti etenevän kulttuurisen muutoksen, johon nuoriso on omaksunut aineksia etenkin monista kehitysmaista, Ruotsista ja Yhdysvalloista. Eikä tämän kehityksen pysäyttäminen tule olemaan helppoa, sillä internet on täynnä materiaalia, joka vahvistaa sen etenemistä.

Siitä huolimatta suomalaisessa yhteiskunnassa on pyrittävä tekemään asialle jotain. Ja sen ensimmäisenä askeleena on oltava tosiasioiden tunnustaminen. 

Toiseksi on tehtävä riittävän voimakas oireiden mukainen interventio - eli syyllisten rankaiseminen - sekä poistettava ne juurisyyt, jotka ovat käynnissä olevan nuorisokulttuurin muutoksen ajureita. 

* * *

Eiliset uutiset kertoivat, että Espoon Haukilahdessa oli tapahtunut useita väkivallantekoja perjantai-iltana ja kaipasi niihin liittyviä havaintoja. Niihin oli syyllistynyt yksi tai kaksi noin kymmenen hengen suuruista miesjoukkiota.

Jostain syystä syylliseksi epäiltyjen kuvaus jää pelkästään maininnaksi siitä, että joukkiot koostuvat nuorista miehistä. Onko siis tarkoitus, että kansalaiset ilmoittavat jokaisesta Haukilahdessa perjantaina havaitusta nuorten miesten ryhmästä? Vai pitäisikö sellaiset raportoida koko Espoon alueelta? Tai riittäisikö, jos raportoitaisiin pelkästään "espoolaismiehistä" koostuneet joukkiot?

37 kommenttia:

  1. IL artikkelissa poliisi kertoo kaipaavansa vinkkejä mahdollisista rikoksista koska poliisi haluaa selvittää totuuden.
    Jos tämä halutaan selvittää, olisi syytä antaa myös oleelliset tiedot jo tehdyistä havainnoista ja epäillyistä silminnäkijä tietojen saamiseksi.
    Jos epäillyt ovat "espoolaismiehiä" ja sattuvat olemaan ihonväriltään tositummia tai hieman vähemmän päivittyneitä, olisi ihonvärikin syytä tuoda julki.
    Se vähentää epäiltyjen määrää huomattavasti ja parantaa sen totuuden selvittämistä - jos se halutaan selvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haluta selvittää, kuten esimerkiksi Kaivarin tapaus, jossa rotumuukalaisten lauma tappoi supisuomalaisen nuoren. Skoudet jahkaili, jotta lauma ehtii pakosalle. Menisivät ählämööt rikostaan, rakastaan ja rikastaan johonki svenskfinland enklaaviin kuten westend grani, niin rkp saisi vihdoin hellimästään matusodankäynnistään näpeilleen. Rkp, haittamaahanmuutto, demla, vihervassarit ovat myrkkyä Suomen kehitykselle. Jos edellämainittuja ei saada aisoihin, myös maltilliset maahanmuuttajat joutuvat kärsimään

      Poista
    2. Aloituksessa mainittu Haukilahti on ihan Westendin kyljessä kiinni.

      Poista
    3. Se Kaivarin juttu oli kyllä poliisin avuttomuuden ja munattomuuden huippu. Suomalainen mies murhattiin ja Allahu akbar miehet pääsivät ilman mitään tuomiota. Virkarikoksia sarjassa, rasismia ja islamin nuolemista.

      Poista
    4. MTV uutiset tänään

      Nuoret kuvasivat Haukilahden rikosrypästä, poliisi pyytää videoita – nyt paljastui kaksi uutta ryöstöä

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nuoret-kuvasivat-haukilahden-rikosrypasta-poliisi-pyytaa-videoita/8992366

      Espoon Haukilahdessa sijaitsevan rannan yhteydessä tapahtui viikonloppuna törkeä pahoinpitely ja kaksi eri ryöstöä.
      Näiden lisäksi poliisin tietoon on tullut ainakin kaksi ryöstöä lisää.

      Poista
  2. Kokeile veromedian sisältöhaussa:
    Voi veromedia, missä sumussa kuljetkaan kähtävien tekemissä väkivaltaisuuksissa - eikä toivoa paremmasta

    Ja mitä saatkaan - koronapäivityksiä puolen vuosikymmenen takaa. Niin vastuuton on pöhöttynyt yle.

    VastaaPoista
  3. Totuutta ei haluta julkiseen jakeluun.
    Vain poliisi saa tietää totuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vielä ihmetellään, että miksi suurin osa poliiseista äänestää Perussuomalaisia.

      Poista
  4. Professori kirjoitti "Ja sen ensimmäisenä askeleena on oltava tosiasioiden tunnustaminen."
    Haittamaahanmuutto on tosiasia, joka on kaikkien suomalaisten syytä tunnustaa ja lopettaa se mitä pikimmin.

    PT-media eilen

    Norjakin pohtii rajakontrollia uusruotsalaisten takia

    https://pt-media.org/2024/08/18/norjakin-pohtii-rajakontrollia-uusruotsalaisten-takia/

    Artikkelista poimittua

    Nyt myös Norjassa on noussut julkiseen keskusteluun huoli uusruotsalaisten jengien levittäytymisestä Norjaan. Norjassakin on väläytelty tiukempaa rajakontrollia Ruotsista tulevalle liikenteelle.

    Tanskassa nostettiin aiemmin kesällä esille rajatarkastusten avaamisesta Ruotsin vastaisella rajalla. Syynä yksinkertaisesti se, että rajapoliisi pystyy jollakin tavalla kontrolloimaan maahan tulevia henkilöitä ja näin estämään maahan pääsy ei-halutuilta tulijoilta.

    Uusruotsalaisten väkivaltaisuudet Tanskan puolella saavuttivat kesän aikana uuden merkkipaalun, useita kymmeniä uusruotsalaisia on vangittu murhista, niiden yrityksistä ja ampuma-aserikoksista. Tanskassa uusruotsalaisten levittäytyminen Tanskan puolelle nähdään isona ongelmana.

    Norjassa avattiin sama keskustelu ja Norja pohtii nyt omalta osaltaan rajaliikenteen kontrolloinnin avaamista. Aloite yhteisestä rajakontrollista Ruotsin kanssa tulee Norjan suunnalta.
    ...
    ...
    Paradoksaalista tässä on se, että kun kehitysmaista tulleiden tulijoiden annettiin vapaasti lompsia Eurooppaan “open border”–hengessä, niin nyt yhä useampi maa suunnittelee rajavalvontaa juuri näiden tulijoiden aiheuttamien ongelmien takia.

    VastaaPoista
  5. Alhaisen älykkyysosamäärän ja väkivaltaisuuden välillä on vahva positiivinen korrelaatio. Voidaan kysyä, onko jokin tekijä aiheuttanut äo:n laskun nuorison keskuudessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

    VastaaPoista
  6. Pääsyy otsikon kysymykseen on ylitiheät ihmispopulaatiot asutuskeskuksissa. Amerikkalainen etologi John B. Calhoun teki aikoinaan rotilla ja hiirillä populaatiokokeita ja havaitsi kaikenlaisten ongelmien ja lieveilmiöiden lisääntymistä sitä mukaa kun populaatiot tuli tiheämmiksi.

    Ei näiden "nuoriso-ongelmien" ihmettelyyn mitään hienoja ihmistieteitä tarvita. Eläinten käyttäytymistä tutkiva etologia selittää ylitiheiden ihmispopulaatioiden ongelmia ihan tarpeeksi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS tänään

      Tampereen yli­opistossa alkaa uusi koulutus, joka on Suomessa harvinainen – ”Enemmän olisi ollut tulijoita”

      Opiskelu|Uuteen kriminologian ja kriminaalipolitiikan maisteriohjelmaan oli vastuuopettajan mukaan runsaasti hakijoita. Tieteenala on kansainvälisesti suuri mutta jäänyt Suomessa pieneksi.

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010632010.html

      Jutta Aaltonen aloittaa syksyllä opinnot uudessa kriminologian ja kriminaalipolitiikan maisterivaiheen opintosuunnassa. Häntä kiinnostaa esimerkiksi rikollisuus nuorten näkökulmasta.
      --------------------------

      Mihin kaikkeen Suomella on varaa?
      Kuka tekee ne tuottavat työt joista kertyy veroeuroja?

      Poista
    2. Matti Näsä - Kaupunkiasutus

      https://www.youtube.com/watch?v=fJ2o3vU0I8w

      Poista
    3. Ei toi vaiks Helsinki paljoo tiheemmin oo asuttu mitä vaiks -80 luvullakaan.. Pikemminkin päinvastoin alhainen asukastiheys voimistaa jengien joukkovoimaa koska nämä saavat aikaan aina paikallisen ylivoiman laumoineen

      Poista
  7. Nuorison ja myös aikuisten väkivaltarikollisuus on räjähtänyt käsiin kehitysmaista valheellisesti tulleiden maahanmuuttajien myötä. Siihen suurin syyllinen on vihervasemmisto, mutta myös kokoomuksella ja keskustalla on syytä katsoa peiliin.

    En ole huomannut yhdenkään vihervasemmistolaisen poliitikon tunnustaneen maahanmuutossa tehtyjä karmeita virheitä, jotka johtuvat päättäjien tyhmyydestä ja naiviudesta. Sitä enemmän he ovat syyllistäneet suomalaisia rasismista ja esittäneet kuinka rahaa lisäämällä kotouttamiseen asiat hoituvat.

    Koska vihervasemmisto ei tunnusta tehtyjä virheitä, ei mitään korjausliikettä ja muutosta parempaan kannata odottaa. Päinvastoin: tilanne tulee vain pahenemaan.

    Kokoomus selkeästi jarruttaa hallituksessa korjausliikkeiden tekemistä. Jotain tehdään näön vuoksi, mutta isot korjaukset vesitetään ja niitä siirretään eteenpäin jotteivat ehdi nykyiseen eduskuntaan. Eikä muuta voi odottaakaan kun pääministeri on Petteri Orpo, joka on tunnettu maahanmuuttajien haalimisesta Suomeen. Ei ihminen sillä muutu fiksuksi, että nousee pääministeriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko tiedustellut Petteri Orpolta, joko hän on laskettanut ne maahanmuuton kustannukset, kuten lupasi aikoinaan näin tehdä?

      Poista
    2. Petteri Orpon ja Alexder Stubin tekemiset Mamu invaasion suhteen 2015 pitäisi tutkia tarkemmin! Veljekset rikkoivat oikeusvaltio periaatetta ainakinDublin sopimuksen suhteen. Lisäksi oliko herroilla sopimus ruotsalaisten kanssa, että MaMut siirretään Suomeen, eli eivät olleetkaan ns pakolaisia vaan taakanjakoa ym!

      Poista
    3. Ei ollut Tubilla ja Urpolla sopimusta Ruotsin kanssa.
      Oli käsky paljon isommalta instanssilta:

      huhtikuussa 2015 sisäministeriö teetti Migrillä Kuntaliitolle kyselyn 80 000 turvapaikanhakijan majoittamisesta.
      Se oli jo tuolloin määrätty Suomen osuudeksi puoli vuotta myöhemmin alkamaan päätetyssä invaasiossa.

      Siinä eivät Suomi ja Ruotsi olleet muuta kuin nöyriä tottelijoita, kun Bryssä alkoi toteuttaa syksyllä 2015 väestönvaihto-operaatiota.
      Se meni sitten pieleen kun Unkari ja kumppanit saivat tarpeekseen ja alkoivat lyödä rajojaan kiinni, saaden niskoilleen Bryssän leppymättömän vihan.

      Suomeen ehti tulla 32 500 tuholaista.
      Tavoite oli 80 000.

      Poista
  8. Matujen väkivaltaisuushan johtuu vain ja ainoastaan pottunokkien mikroagressioista ja natsirasismista. Matut ovat uhreja ja niitä tarvitaan kehitysmaista mahdollisimman paljon lisää " työperäisesti".
    Mielellään matalapalkkahommiin ja heti kun pysyvä loisimislupa on taskussa niin sohvalle makoilemaan ja lisääntymään.
    Jälkikasvu voikinnkeskittyä kehittämään itseään vaikkapa huu,ediilerin tai palkkamurhaajan tavoiteltuun ammattiin.

    VastaaPoista
  9. Poliisilla on väkivallan uhrin antamat tuntomerkit pahoinpitelijöistä. Nämä tiedot heti julkisuuteen, niin epäillyt löytyvät helpommin.

    VastaaPoista
  10. Jotenkin yökkyytttä kun puikulapäät leikkivät Amerikan gangstaräppäreitä. Eilen katselin rouvaa odotellessa paikallisia fudisjunnuja pelivermeissä kaupan edessä. Suurin osa oli tummia tai tositummia ja ihme nahinaa oli menossa. Lähiöpysäkki oli lähes yksinomaan ei-kaukaasialaisia. Ei mene hyvin.

    VastaaPoista
  11. Muistaako joku vielä poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan päällikön Jari Taposen, jonka jokapäiväinen viesti oli, että mitään nuorison jengi- tai rikollisuusongelmaa ei Suomessa ole. Tällaiset vastuuttomat opportunistiset tyypit pitäisi saada jotenkin vastuuseen teoistaan ja valheistaan.
    Humanitaarinen maahanmuutto on kokonaisuudessaan yhtä valheiden sarjaa. Maahanmuuttaja kehittää valetarinan saadakseen turvapaikan, ja maahanmuuttoviranomaiset myöntävät turvapaikan, vaikka heillä ei ole mitään mahdollisuuksia varmistaa tarinaa, ja he tietävät sen itsekin. Islaminuskoisilla tulijoilla on uskonnon lupa valehdella omaksi edukseen.
    Sitten meillä on näitä kymmenlapsisia yksinhuoltajaperheitä, joiden elinkeino on lisääntyminen. Koulunkäynti tai kielen oppiminen ei kiinnosta, mutta jengiytyminen, väkivaltainen ryöstely ja ja huumekauppa sitäkin enemmän. Entisessä kotimaassa lomaillaan tai lähetetään lapset opettelemaan kulttuuria tai ympärileikattaviksi.
    Ja suomalainen veronmaksaja kustantaa.
    Tällainen kieroutunut humanitaarisuus ja suomalaisen yhteiskunnan kuppaus on saatava loppumaan.

    VastaaPoista
  12. Kuten täällä useampi on jo todennut, asiaan ei tule parannusta jos tosiasioita ei uskalleta tunnustaa. Rasismisyytösten pelko on yhä paha kuin jo vuosia sitten Englannissa, jossa pakistanilaisen miesrinki raiskasi surutta paikallisia tyttöjä ja poliisi käänsi selkänsä ja sulki korvansa. Nyt siellä mellakoidaan ja aiheesta. Enough is enough. Jos poliisin hevosen sanomisesta homoksi joutuu virkavallan kanssa tekemisiin, ollaan myös sananvapauden rajoittamisessa jo liian pitkällä. Meillä Yle suoltaa sitä samaa totuutta kiertelevää epistolaansa ja on parempi olla eksymättä sen kanaville, jos haluaa mielenrauhansa säilyttää.

    VastaaPoista
  13. Olin poikani luona Tampereella silloin, kun Turun rikastuttaja järjesti verilöylyn. Peltolammilla hiekkaperseet ulisivat sitä vastenmielistä lulululluu- riemuaan. Siinä vaiheessa olisin vetänyt suvakiksi ilmoittautunutta suoraan tonoon, vaikken väkivaltainen olekaan. Noita kehittymättömyysmaalaisia ei tarvita, kaivat eikä saa päästää tänne.

    VastaaPoista
  14. Debatoija: Juurisyy on, eikä muita selityksiä tarvita, on somaleiden ja ählyjen GENEETTISET KUSIPÄISET OMINAISUUDET.

    Joita rotuominaisuuksia viellä vahvistaa heidän itse keksimä kusipäinen islam-ideologia.

    VastaaPoista
  15. Tutkijat elävät oman kielimaailmansa tutkijankammioissa, ja ihan pokkana he voivat esimerkiksi esittää, että "väkivaltakuvasto" on väkivaltaistumisen syy. Itse asiassa väkivaltakuvastot ovat ilmiö -- ja ei kannata erityisesti kiittää "asiantuntijaa" jolta tämä ilmiö monen muun ilmiön ohella ei ole jäänyt silmien sokeaan pisteeseen -- vaan pitäisi huomauttaa, että ilmiöt itsessään ovat vain nimiä, kysymykset toistuvat kun kysytään mikä on niiden syy.

    Se on sitä akateemisessa ajattelussa vakiintunutta skolastista käsiterealismia -- että riittää kun asioille annetaan nimi, käsite -- joka on itsessään pelkkä stiiknafuula -- ja annetaan "tutkijalle" lupa päätellä käsitteistä todellisuuteen päin.

    Jos "kulttuurien" merkitystä kaiken ihmisyyden olemuksellisena rakennusaineena ei ymmärretä, on turha pähkäillä kysymyksiä siitä miksi kulttuuriset voimat vaikuttavat niin vahvasti, ettei yksilötason tarkasteluilla ole selityksissä mitään roolia. Sosiopsyykkisesti yhteismitattomat kulttuurit eivät tule kuvatuiksi eikä selitetyiksi oman ajattelumme -- eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen päämäärärationaalisen järjen -- ajatustyökaluilla. Kulttuuriset yhteentörmäykset johtavat kulttuurisiin hylkimisreaktioihin, joiden kieltäminen johtaa "suvaitsemiseen" ja puhumattomuuden kulttuuriin, jossa meilläkin ollaan jo leimasanojen, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin asteella, ja nyt sitten akateeminen naisväki tarjoaa ratkaisuksi "tutkimuksia", joilla puhumattomuuden kulttuuri saataisiin vakiinnutetuksi tietyt stiiknafuulat "keskusteluun" institutionalisoimalla.

    Kun yhteiskunnan sosiaalinen eheys romahtaa, taantuminen -- yhteisövoimien vaikutuksesta tapahtuva yhteisöominaisuuksien muutos -- tapahtuu "jokaisella" yhteiskunna sektorilla. Ei auta että uusille yhteisöilmiöille annetaan nimi -- niiden nousu nimenomaan yhteensopimattomien kulttuurien yhteentörmäyksen ja kulttuuristen hylkimisreaktioiden seurauksena pitäisi tunnistaa ja tunnustaa. Puhumattomuuden kulttuuri ei ole ratkaisu vaan älyllinen ja yhteisömoraalinen väistöliike.

    Natsi-Saksassa keskitysleireillä tapahtuneesta ihmistuhonnasta täytyi kymmenien ja kymmenien tuhansien ihmisten olla tietoisia -- mutta sanaakaan tästä ei puhuttu "yhteiskunnallisessa keskustelussa". Miksi? Koska puhumattomuuden kulttuuri on yksilöille sekä helpoin että todellisuudessa ainoa keino pitää itsensä irti vaikeista ja kipeistä kysymyksistä. Se on nyt arkipäivän fasismia jo meilläkin -- jokainen meistä mieluummin kääntää päänsä ja sulkee silmänsä kun näkee kadulla jotain jota ei koskaan merkitä mihinkään tilastoon. Jos teet rikosilmoituksen, joudut itse kantamaan seuraukset -- kunniakulttuurin tyypit tulevat kostamaan sinulle -- eivätkä akateemiset "asiantuntijat" ole sinua puolustamassa. Toki ne hyvistä tuloistaan ja veroistaan maksavat ne rikosten korvaussummat ja oikeudenkäyntikulut, jotka ehkä joskus tuomitaan -- mutta jotka jotka todellisessa maailmassa jäävät valtion maksettaviksi.

    VastaaPoista
  16. Fakta on, että asiat muuttuvat vasta sen jälkeen kun suuri osa ihmisistä äänestää Perussuomalaisia.
    Perussuomalaiset on Suomessa ainoa vasteenotettava puolue, joka haluaa estää elintasopakolaisten haittamaahanmuuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Mutta kun Orpo ja viimeksi EK:n Pakarinen haluaa vuosittain 50000 "osaajaa" Suomeen.
      Ovatko suomalaiset niin vähä-älyisiä että pitkän aikaa vuosittaisesta n. 50000 ylioppilaasta edes osaa ole pystytty kouluttamaan heistä huippuosaajia.
      Kyllä tässä täytyy alkaa uskomaan siihen väestönvaihtoon...

      Poista
    2. Ylimpien globaliroistojen käskyttämä EK, mm. Bilderberg-kokousten kautta, ja EK:n käskyttämä PettUri Orpo.

      Poista
  17. Ole hyvä ja katso artikkelin video!

    MTV uutiset tänään

    Lapset pukeutuvat luotiliiveihin Ruotsin kaduilla: "On helpompaa tulla ammutuksi päähän, koska silloin kuolee välittömästi"

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lapset-pukeutuvat-luotiliiveihin-ruotsin-kaduilla-on-helpompaa-tulla-ammutuksi-paahan-koska-silloin-kuolee-valittomasti/8991920

    Artikkelista poimittua

    Nuorisotyötä ruotsalaisilla kaduilla tekevän Nattvandrarna-yhdistyksen katupartioijat näkevät konkreettisesti, kuinka lasten ja nuorten jengirikollisuus kasvaa Ruotsissa. Nuorimmat lapset ovat kahdeksanvuotiaita.

    Eteläruotsalaisen Linköpingin kaupungin kaduilla Nattvandrarna-yhdistyksessä partioiva Michelle Jansson toteaa Ruotsin TV4:lle, että jopa 12-vuotiaat lapset pukeutuvat luotiliiveihin.

    – He sanovat, että on paljon helpompaa tulla ammutuksi päähän, sillä silloin kuolee välittömästi. Siksi heillä on luotiliivit, jotta heidän ei tarvitsisi kärsiä.

    Nattvandrarna on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka aikuiset liikkuvat iltaisin ja öisin kaduilla tukemassa nuoria.

    Jansson kertoo nähneensä, kuinka yli 25-vuotiaat väijyivät puistossa, jossa lapset pelasivat jalkapalloa.

    – He yrittävät rekrytoida lapsia olemalla mukavia tai tarjoamalla heille jotakin.

    Hänen partioparinsa Susanne Hanning Svenssonin mukaan nuorimmat jengeissä toimivat lapset ovat vain kahdeksanvuotiaita.

    VastaaPoista
  18. Hyviä pointteja olen lukenut. Oliko kuitenkaan kellään mielessä, että syyllistetään ensinnä tekijät, eli nuoret? Nuoret ja heidän märkäkorvaiset vas-poliittiset edustajansa ovat 1960 lopulta lähtien toitottaneet, miten nykynuoriso viisaampaa kuin entiset nuoret. Missähän se viisaus oikein näkyy?

    Kussakin sukupolvessa on korkeintaan satakunta neroa, joiden ansiota on kaikkinainen tieteellistekninen kehitys. Noiden nerojen aivoitusten toteuttamiseksi yhteiskunnat kouluttavat miljoonia insinöörejä, jotka luovat ne koneet, joilla nerojen ajatukset muuttuvat metallin sekaiseksi muoviksi. Kaikki muut, noin 7,8 miljardia ihmistä, ovat pelkkiä vapaamatkustajia.

    Yhteiskuntien älypäät eivät jää hipelöimään omia keksintöjään, vaan he haluavat edistystä. Sen sijaan 99,99 prosenttia nuorista haluaa vain hipelöidä nerojen luomuksia, eikä nuoriso edes halua tajua, miten heidänkin aivojen etuaivolohko voisi pystyä muuhunkin kuin kehumaan, miten nykynuoriso on niin filmaattisen fiksua, että

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko suuri osa tämänkin lukijoista on aivopesty vas-politiikkaan, missä ei ole hajuakaan historian opetuksista, kuten siitä, että vain rajat ovat rakkautta. Aikuisen pusuttelu lapsen poskelle ei ole rakkautta, vaan pelkkää typeryyttä.

      Vapaakasvatus mahdollistui, kun päättäjiksi kasvatettiin 1960 luvun sekakäyttäjien joukkio.
      Läpi historian lapsille on opetettu rajoja menetelmin, joiden käytöstä nykyisin mitään perhettä ei enää olisi olemassa, olisi vain lapsia lastenkodeissa, joiden aikuisilta puuttui kaikkinainen ymmärrys, miten villi lapsi kesytetään.
      Sanoinko villi ja lapsi? Ihan oikeasti sanoin, koska ilman rajoja myös sivistyneen perheen lapsi on vain villieläin. Yksikään ihmislapsi ei voi olla fiksu tai jopa fiksumpi kuin edellissukupolven lapsi vain siksi, että se jätetään yksin villien aivojensa kanssa.
      Vapaa kasvatus tuhoaa sadoittain lapsia, joista olisi kehittynyt uusia einsteinejä, jos vain remmi olisi heilunut.

      Poista
    2. Kommari-psykologien ohjeistamina mm. vietiin opettajilta kurinpitovaltuudet.
      Kommari-papit ovat tekemässä kirkosta Sodoman-Gomorran kirkon.

      Poista
    3. Luen ns. kulttuurimarksistit kommareiksi ja ns.vihreät viher-kommunisteiksi, varsinaisten kommunistien ohella. Täytyy puhua asioista niiden oikeilla nimillä!

      Poista
    4. Asioiden oikeat nimet ovat historian hämäryydessä. Voisin hieman valaista niitä ottamalla esille vaikkapa Marxin, jonka mukaan työväen vallankumous on edistystä. Lenin jalosti sen aatteen sille tasolle, että työväki ei tarvitse muuta kuin kolhoosin, joka tuottaa hyvää vain puolueelle. Mitään yrittäjyyttä ei tarvita.
      No. Nuoriso on kiertonsa tehnyt ja nyt nuoriso on jo niin sivistynyttä, että sekään ei tarvitse kasvattajia, vaan nuorison vanhemmista (yrittäjistä) on tullut nuorisolle kolhoosiväkeä, jonka kuuluu tuottaa nuorisolle, eli kommunistiselle yläluokalle pelkkää hunajata.

      Olen muualta lukenut, miten historia toistaa itseään; sillä on tapana tehdä täysiä ympyröitä, mutta kun yksi ympyrä on tehty, niin samalla on tehty suuresta osasta nuorisoa entistäkin typerämpiä. On mahdotonta saada asiassa parannusta, jos vain vanhempia syyllistetään ja jätetään mukulat ilman remeliä. Ihme ja kumma, että nuoriso ei joidenkin mukaan ole osapuoli, vaan vain uhri. Miksi vanhempia ei voida nähdä uhreina, koska vas-politiikka on tehnyt heistä rikollisia, jos he kasvattaisivat villieläimistä ihmisen taimia, ihan luonnonmukaisesti, ilman valtion holhousta?

      Poista
    5. Tämä menee asian vierestä mutta ei paljon. Vassarit ovat saamassa uudeksi puheenjohtajakseen kahelin feministin. Nimi on Mönjä Poskella tai jotain sinnepäin.

      Poista
  19. Siksi, koska tänne tulevat siirtolaiset ei tunne oloaan kotoisaksi, eivätkä siksi noudata täkäläisiä tapoja ja lakia. Suomalaiset taas eivä edes vaadi siirtolaisia noudattamaan mitään, vaan katsovat heitä ylöspäin. Lammaskansan kohtalona on se mikä on.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!