perjantai 30. elokuuta 2024

Kiitokset Vasemmistoliitolle

Vasemmistoliitto on Euroopan parlamentissa ollut samassa europuolueessa kuin monet putinistit. Tuoreen tiedotteen mukaan tilanne on nyt muuttunut, koska Eurooppaan perustetaan uusi punavihreä puolue. 

Olen varsin harvoin antanut kiitosta laitavasemmistolle, mutta tässä on sellaisen paikka. On erinomaista, etteivät edes suomalaiset punavihreät enää veljeile yhden aikamme suurimman kansanmurhaajan kanssa. Sillä sellainenhan Vladimir Putin epäilemättä on sekä omalle että muille kansoille - puhumattakaan ukrainalaisista.  

Jatkossa jää sitten nähtäväksi millä tavalla uusi puolue eroaa Euroopan vanhasta vasemmistosta ja vihreistä. Eli jääkö sille europarlamentissa tilaa ja ennen kaikkea vaikutusvaltaa. Ja jos jää, niin miten se sitä käyttää. 

Sinänsä tässä antamani kiitos ei tarkoita, että soisin Vasemmistoliitolle - ainakaan toistaiseksi - suurta tulevaisuutta sen enempää Suomessa kuin Euroopan Unionissakaan. Päinvastoin, heidän ideologiansa on viimeisen sadan vuoden aikana näyttänyt jo karvansa kansojen tulevaisuuden ankeuttajana (esimerkki, toinen, kolmas ja tuore), enkä usko nyt perustetun uuden europuolueen muuttavan tätä tosiasiaa. 

Jos näin kuitenkin jostain syystä - yllättäen - kävisi, olen valmis antamaan sitten aikanaan toisenkin kiitoksen puolueelle. Toistaiseksi pidättäydyn kuitenkin tässä yhdessä.

27 kommenttia:

  1. Kun taannoin, vieraillessani Pompeijissa ja Herkulaneumissa, sain melko konkreettisesti kokea ihmisen samankaltaisuuden, ellei peräti muuttumattomuuden; vaikkakin 2000-vuotta on pitkä aika.
    Tarkoitan tällä paikallisia seinäkirjoituksia, runoelmia yms. Niitä samanlaisia voi lukea modernien eurooppalaisten kaupunkien seiniltä ja muureista.
    Kehittymisajatus on siksikin - ihmisen perusluonnetta kuvattaessa - melko harhainen.
    Tämä aasinsilta siksi, että myös ns. "hyvyys" lienee vakio: putin ihailee rajattomasti stalinin tekemisiä, eritoten hänen toteuttamiaan murhia.
    Jos putin pääsee kunnolla sisäistämään aatteensa ja myös toteuttamaan sen hedelmiä, täysmittaisesti, on jälki hirvittävää.
    Varauksellisuus on tärkeä arvo, emme ole niinkään "kehittyneet".
    Uriah Heepin sanoin, "...today is only yesterday's tomorrow"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihminen on eläin joka rakentaa kaupunkeja." -- Aristoteles, suunnilleen.

      Rooman valtakunnassa jo olemassa olleet kognitiiviset kyvyt, kuten kirjoitus- ja lukutaito -- joka edellyttää ajan tajunnallista hallintaa -- ja syvyysperspektiivin hahmottaminen, katosivat kun valtakunta kasvoi liian suureksi ja monikulttuuriseksi, ja ihmisyys saattoi toteutua enää vain kehittymättömimpien ehdoilla.

      Marshall McLuhanin perillinen, pedagogi Neil Postman, josta tuli mediakriitikko, sanoo eräässä kirjassaan että on olemassa eräs ihmisen historiaan kuuluva ongelma, joka voisi olla mahdollista ratkaista ja ja jonka ratkaiseminen kasvattaisi itseymmärrystämme ratkaisevasti. Tämä ongelma on kysymys siitä, miten nuo Rooman valtakunnassa jo olemassa olleet kognitiiviset kyvyt katosivat koko Euroopasta tuhanneksi vuodeksi, kun manner taantui likimain tuhatvuotiseen keskiajan depersonalisaation uneen.

      Meidän on vaikeaa jäljittää ja erottaa sitä mikä ihmisessä on lajityypillistä -- niin että sillä on tietyt ilmenemänsä jokaisessa aikakaudessa -- ja mikä taas on jotin jota voisimme kutsua "kognitiivisiksi emergensseiksi". Isossa mittakaavassa tämä onnistuu: monet ratkaisevat askelet on otettu viimeisten kymmenen tuhannen vuoden kuluessa: vaeltelun lopettaminen, pysyvien asuinsijojen ja viljelyn vakiintuminen, kielimuotojen kehittyminen ja kiinteytyminen niin että kirjoitustaito tuli mahdolliseksi, ensimmäiset tekniset välineet. Mutta "kehityksen" tajunnallinen kerrostuneisuus ja suurimittaistenkin taantumien mahdollisuus tekevät historian kirjoittamisen varsin vaikeaksi.

      G H von Wrightin "suunnistusyritys" sen suhteen kuinka eurooppalaisen uuden ajan uudet tiedonalat syntyivät. on erinomainen perusteos niistä ongelmista jotka edelleen odottavat täydentyviä ratkaisujaan. Sanoisin että McLuhanilla oli noihin ongelmiin oivaltavia visioita.

      Uuden ajan kartesiolainen paradigma ja visuaalisen mieltämisen ajatustyökalut olivat kaiken sen valtavan edistyksen takana, jota viimeiset vuosisadat ovat tuottaneet. Ne olivat vain eurooppalaisen kulttuuripiirin ja ajatushistorian ilmiöitä -- vaikka tietysti niissäkin resonoi ihmisen lajihistoria.

      Jos tietäisimme oman kulttuurimme kognitiivisesta erityislaatuisuudesta enemmän ja osaisimme sitä kunnioittaa, emme ehkä sortuisi niin totaalisiin ajatusvirheisiin jotka ovat vallanneet varsinkin "poliittisen" ajattelumme laidasta laitaan. Mehän ihan tosissamme voimme esimerkiksi nimittää tietynlaisia yhteisöllisen vallan muotorakenteita "demokratiaksi", vaikka se mitä tällä käsitteellä jäljitämme jää tosiasiassa tiukasti oman ajatushistoriamme ilmiöksi.

      Poista
    2. Kun sanotaan: "pimeä keskiaika", niin sillä on perusteensa.Toki tuonakin aikana kirjoitustaito oli olemassa, mutta sillä oli leimaava, esikristillinen käyttötarkoitus.
      Tuo mitä sanot McLuhanin merkityksestä kulttuuritietoisuuden tulkkina, on totta.

      Poista
    3. Keskiaikaa suotta kaikkinensa parjataan, koska oli edistystäkin. Roomalaiset eivät osanneet katedraalia, purjehtia luovien, navigoida tarkasti. Paljon uusia vaikutteita Euroopan ulkopuolelta. Roomalainen puhti ja latina jatkoivat uusissa kuosissa. Mutta 2020luku ratkaisee, säilyykö enää Euroopan tarmokas yhtenäiskulttuuri muukalaisten väkivaltaa puoltavien ja pelkäävien siten sabotoidessa

      Poista
    4. Kyllä, kuten sanot. Ei se totaalitaantumaa ollut. Mutta leimaavaa oli uskonnon ylenpalttinen korostaminen....

      Poista
    5. Paljon leimaavammin uskonnollinen Eurooppa oli vasta uskonpuhdistuksen ja kirjanpainotaidon keksimisen jälkeen, kun kristillistä oppia alettiin todella tuuttaamaan kansalle. Suotta ei puhuta 1600-luvun puhdasoppisuudesta, kun pakanallisia tapoja ja ajatuksia vasta todella ryhdyttiin kitkemään.

      Keskiajan katolinen kirkko -toki tuhatvuotisella ajanjaksolla erilaisin vivahtein ja trendein- oli tähän uuden ajan alun kirkkoon verrattuna yllättävän sietokykyinen ja salliva erilaisia uskon paikallisia variaatioita kohtaan. Tietysti liian suuriksi ja opiltaan poikkeaviksi tulleet liikkeet saivat tuta miekan ja tulen, mutta samaa tapahtui eri kirkkojen välillä yhtä lailla uskonpuhdistuksen jälkeen.

      Joku tutkija on myös hyvin sanonut, miten uskonpuhdistusta seuraava sekularisaatio oli täysin tahaton lopputulos. Reformaatiohan oli alun alkaenkin kohdistettu nimenomaan liian maalliseksi käynyttä kirkkoa vastaan. Renessanssipaavit nauttivat enemmän komeista freskoista ja muista ylellisyyksistä kuin todellisesta uskosta.

      Poista
  2. Punavihreys on yhä totalitaristinen aate.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se muuksi muutu...

      Poista
    2. Hulluinta asiassa on etteivät punavihreät itse usko ja hyväksy asiaa joka on jokaiselle ajattelevalle ulkopuoliselle aivan selvä asia heti kun punavihreät avaavat sanaisen arkkunsa, suullisesti tai kirjallisesti. He eivät jostain syystä näe omien ajatustensa ja ideologiansa totalitaarisuutta lainkaan. Tämä hallituksen ministerien ja YLE:n toimittajien sun muiden, joista ei ole julkisuudessa vielä edes puhuttu, uudelleen koulutusleiritys on oikein kuvaava juttu tämän suhteen. Jos he voisivat, me ei-punavihreät olisimme välittömästi gulakilla "uudelleen koulutettavana" vanhaan kunnon Stalinin tyyliin.

      Poista
    3. Mutta onneksi rassismihörhöily jo hiipuu, ottaakseen viimeisen joutsenlaulunsa. Hitto soikoon mitä myötähäpeää se levittää. Pian taas ihonväri ihan sama, etninen diipadaapa who cares. Vähemmistöjä ei retuuteta framille, saavat rauhassa lyödä kättä valtaväestön kanssa. Hörhöt edelleen kyllä jatkavat saarnojaan, mutta saavat olla omissa ympyröissään. Win win

      Poista
  3. Niin se EU sulattaa kaikki samaan muottiin, siitä kai tässä on kyse. Toimivaan demokratiaan kyllä kuuluu ajattelun ja mielipiteen vapaus, vaikka se joitakin sattuisi ärsyttämäänkin.

    VastaaPoista
  4. Perinteisesti työväenpuolueet ovat työväestön etujen ajajia.
    Työväestöä ihmisistä on aika moni. Siitä huolimatta vain harva kannattaa vasemmistoliittoa. Jostain syystä?
    Tulee mieleen, että voiko työväestön etuja ajaa jotenkin ilman sosialismin, sosiaalidemokratian tai kommunismin ideologiaa?
    Näin siksi, että alla oleva ei kuulosta hyvältä tai ehkä utopialta.

    Sosialismi on vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen.
    Sosialistisen liikkeen monimuotoisuuden vuoksi sille ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää.
    Historiallisesti sen keskeisin tavoite on ollut tuotannontekijöiden yhteisomistus.[

    Sosiaalidemokratia (vanh. sosialidemokratia) on poliittinen aate, joka kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
    Varhainen sosiaalidemokratia kehittyi samalle ideologiselle perustalle kuin marxilainen sosialismi, mutta se asettui vastustamaan vallankumouksellisen kommunismin vaadetta väkivaltaisesta vallankumouksesta ja proletariaatin diktatuurista.

    Kommunismi

    * Karl Marxin kapitalismin kritiikin ja yhteiskunnallisen kehityskulun tarkastelun yhteydessä hahmottama ekstrapolaatio ja Marxin ajatuksille perustuva ideologia yhteiskunnallisen kehityskulun huipentumasta, joka saavutetaan Marxin mielestä välttämättömän sosialismin välivaiheen kautta, kun yhteiskunta on kehittynyt korkealle tasolle; vallitsee yhteiskuntaluokaton yhteiskunnallinen utopia, jossa toteutuu tuotantovälineiden yhteisomistus ja raha ja valtio ovat poistuneet tarpeettomina

    * pääasiassa Vladimir Leninin ajatuksille perustuva poliittinen aate, joka pyrkii käytännöllisesti syrjäyttämään porvariluokan ja porvarien hallitseman valtion väkivaltaisen vallankumouksen kautta ilman Marxin teoretisoimaa sosialismin välivaihetta, ja johtoporukalla on pyrkimys kehittää maata valtiojohtoisesti sosialismiin ja etenevästi kohti Marxin utopiaa; yksityisomaisuus valtiollistetaan tai kollektivisoidaan; oikeammin marxismi-leninismi; käytetty myös sanaa bolševismi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulokset ratkaisevat, ja ne ovat olleet sosialisti- ja kommunistivaltioissa todella katastrofaalisia. Vasemmiston valtaanpääsy on painajainen, jota pitää vastustaa kuin ruttoa.

      Poista
    2. Jos työväenpuolueella viittaat näihin vasemmistolaisiin puolueisiin, niin joudun tuottamaan pettymyksen... eivät ne koskaan ole työläisten asiaa oikeasti ajaneet, vaan käyttäneet työntekijöitä "hyödyllisinä hölmöinä" joilta saa vaaleissa ääniä. Vasemmistolaisuus + muut marxismin johdannaiset tähtäävät ainoastaan valtaan, koska valta antaa kyvyn ohjata yhteiskunnan rahavirtoja mm itselle...
      Elintason noustessa täällä Suomessakin ovat työläiset hylänneet vasemmiston, niinpä vasemmisto on ryhtynyt ajamaan erilaisten "vähemmistöjen ja heikompien asiaa" saadakseen "hyödyllisiä hölmöjä" äänestäjikseen, jotta saavutettu asema säilyisi ja kenties kasvaisi.

      Ja, kyllä työväestön asiaa kykenee ajamaan myös oikeistolainen puolue, jopa oikeisto-konservatiivinen puolue. Kysehän loppujen lopuksi on vain yhdestä kapitalismin osa-alueesta ja siten siihen vaikuttavat lopulta samat markkinavoimat kuin muihinkin osa-alueisiin.

      Vasemmisto ei ole koskaan ollut mikään hyväntekeväisyysjärjestö vaan pikemminkin niiden ihmisten etujärjestö, jotka haluavat elää muiden kustannuksella...

      Poista
    3. Opillisesti ja ideologisesti aivan kuten ensimmäinen ano sanoo, mutta todellisuudessa ja käytännössä kuten toinen ano kirjoittaa. Eikä mikään viittaa siihen että tämä vasemmiston dualismi olisi tällä vuosisadalla mitenkään erilaista kuin edellisilläkään. Ei toimi.

      Poista
    4. Vihervasemmistoa äänestävät ovat suurelta osin nuoria ja naisia, koska nuorilla ei ole tietoa reaalisosialismin todellisuudesta, jota saatiin- onneksi- katsella täältä rautaesiripun takaa. Eivät varmaan edes tiedä, mitä tuo termi tarkoittaa. Naisissa taas on paljon näitä yksisarvisiin uskovia höynäytettäviä, joille sosialismin jalon aatteen ja utopian toteuttaminen on suuri unelma. Näille se Li Andersson syöttää valheitaan, ja itseäänkin näyttää haastatteluissa naurattavan, varmaankin se kuinka hyvin manipulointi uppoaa yksinkertaisiin.

      Poista
  5. Suomessa laitavasurit jäävät uuden feministipomonsa takia pitkäaikaiseen oppositioon. Tyyli ei innosta Kainuun metsuria eikä Turun telakkatyöläistä. Sen sijaan yliopiston naistutkija stadissa on nirvanassa.

    VastaaPoista
  6. Laitavasemmisto uhosi ainakin muka voimainsa tunnossa, koska yksi henkilö eli Soma Li Andesson sai valtavasti ääniä ja saivat kaksi EU-edustajaa. Saramo pääsi säälipisteillä mukaan. Todellisuus oli ihan toista. Kommareiden kannatus oli ihan entisellään seuraavissa gallupeissa. Silti vielä jotain uhoa heidän puheissaan on. Ja sitä ei käy kieltäminen, että niin kauan kun he ovat tässä vanhassa ryhmässä, he ovat Putinisteja ryhmän mukana. Saa nähdä kuinka voimakkaasti he sitten irtautuvat vanhasta ja kuinka paljon porukkaa lähtee tähän uuteen mukaan. En kuitenkaan yöuniani menetä paremman tulosta, kommari on kommari vaikka raakkuvedessä keittäisi.

    VastaaPoista
  7. "Jatkossa jää sitten nähtäväksi millä tavalla uusi puolue eroaa Euroopan vanhasta vasemmistosta ja vihreistä". Ans mä arvaan. Ei eroa millään muulla tavoin, kuin että se sanoissa tuomitsee putinismin mutta käytännössä jatkaa Putinin hallintoa tukevaa politiikkaa. Maskirovka kuuluu tuon porukan kaaderien peruskoulutukseen. Siinähän on kyse päättäjien johtamisesta harhaan ja oman kapasiteetin suojaamisesta. Tavoite on saattaa päättäjät tekemään päätöksiä, jotka auttavat omien tavoitteiden saavuttamista sekä aiheuttaa epävarmuutta vastustajan päätöksentekoon. Siinä käytetään hyväksi harhautuksen kohteella olevaa tietoa ja asenteita vääristelemällä ja painottamalla niitä omien tavoitteiden mukaisesti sekä käyttämällä hyväksi hyödyllisiä idiootteja.

    VastaaPoista
  8. Vaikka Unkaria johtava Viktor Orban kuuluukin syvästi inhoamiini putinisteihin, niin seuraava vain vahvistaa käsitystäni EU:sta totalitaristisena diktatuurina, joka haluaa tuhota kantaeurooppalaiset matalan intensiteetin kansanmurhalla, edistämänsä islamistisen mutiaisvyöryn alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisestä jäi pois linkki:
      https://www.kansalainen.fi/eu-haluaa-pakottaa-maahanmuuttajat-unkariin/

      Poista
    2. Islamin todelliset kasvot:
      https://frihetsnytt.se/wp-content/uploads/2023/08/9789189153462.jpg

      Poista
  9. Seuraavasta voi hakea yhtäläisyyksiä verrattuna Suomen poliitikkoihin, varsinkin viher- ja muihin kommunisteihin:

    Keir Starmerin synkkä menneisyys vallankumouksellisena kommunistina
    30. elokuuta 2024 klo 09:17

    Britannian pääministeri oli nuoruudessaan mukana vallankumouksellisessa kommunistisessa nuorisoliikkeessä. Useat lähteet viittaavat myös siihen, että hän oli kommunistisen Tšekkoslovakian vakooja. Hän ei kuitenkaan ollut läheskään ainoa brittiläiseen yhteiskuntaan soluttautunut kommunisti, sillä yksi tunnetuimmista henkilöistä onnistui nousemaan MI6:n vastavakoilun johtajaksi.

    Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Keir Starmer oli aktiivinen Yhdistyneen kuningaskunnan Labour Party Young Socialists (LPYS) -järjestössä 16-vuotiaasta lähtien. LPYS oli kommunistinen militantti nuorisoliike, joka kasvoi räjähdysmäisesti 1980-luvulla ja saavutti huippunsa, jolloin maassa oli 581 ryhmää.

    LPYS:llä oli myös vahvat yhteydet Ison-Britannian vallankumoukselliseen kommunistiseen puolueeseen, jonka tunnustettu idoli oli pahamaineinen kommunisti ja joukkomurhaaja Lev Trotski (oikealta nimeltään Leiba Bronstein).


    Starmer oli myös yksi johtavista henkilöistä radikaalin kommunistisen Socialist Alternative -lehden varainkeruun takana.
    Hänet leimattiin kommunistivakoojaksi.

    Sen lisäksi, että Starmer oli mukana LPYS:ssä ja osallistui radikaalikommunistisen lehden perustamiseen, hänen kerrotaan työskennelleen nuoruudessaan myös kansainvälisen kommunismin hyväksi.

    Daily Mailin paljastuksen mukaan Keir Starmerin nimi on esiintynyt silloisen kommunistisen tiedustelupalvelun salaisissa asiakirjoissa Tšekkoslovakiassa. Useiden lähteiden mukaan Starmer vietti osan nuoruudestaan ”koulutusleirillä” silloisessa kommunistisessa Tšekkoslovakiassa.

    Se, oliko Starmerin tehtävänä vakoilla ja soluttautua brittiläiseen yhteiskuntaan kommunistisen Tšekkoslovakian puolesta, ei ole selvää, koska tiedot ovat edelleen salaisia.
    (Jatkuu seuraavassa kommentissani)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Jatkoa edellisestä kommentistani)
      "Äärioikeistolaiset" mielenosoitukset paljastavat kaiken

      Viime aikoina Starmer on kutsunut itseään ”sosialistiksi”, eikä hän ole puhunut kommunismista sen jälkeen, kun hän oli nuorena mukana vallankumouksellisessa kommunistiliikkeessä.

      Valtavat mielenosoitukset puhkesivat, kun brittiläissyntyinen ruandalainen murhasi kylmäverisesti kolme brittityttöä. Vakiintuneet tiedotusvälineet maalasivat mielenosoitukset ”äärioikeistolaisiksi”, koska pääasiassa valkoiset britit protestoivat maahanmuuttajien valkoisiin briteihin kohdistamaa väkivaltaa vastaan.

      Tapaus sai Starmerin näyttämään todellisen karvansa. Hän taisteli mielenosoituksia vastaan ankarilla menetelmillä, kuten massavalvonnalla, joukkopidätyksillä ja sananvapauden kieltämisellä. Britit, poliittiset tarkkailijat ja ihmiset ympäri maailmaa rinnastivat Starmerin totalitaarisen mielenosoitusten tukahduttamisen kommunismiin.
      Useita tunnettuja esimerkkejä Yhdistyneessä kuningaskunnassa

      Historiasta on paljastunut useita esimerkkejä siitä, että kommunistivakoojat ovat onnistuneet soluttautumaan brittiläiseen yhteiskuntaan. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on vakuuttunut kommunisti Kim Philby, joka kuului vakoiluryhmään ”Cambridge Five” yhdessä Donald Macleanin, Guy Burgessin, Anthony Bluntin ja John Cairncrossin kanssa.

      Philby työskenteli Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n palveluksessa, mutta onnistui soluttautumaan Britannian turvallisuuspalveluun MI6:een, jossa hänestä tuli Neuvostoliiton osaston päällikkö vuonna 1944.

      Philby sabotoi muun muassa kaikki Britannian vakoiluverkostot Itä-Euroopassa ja toimitti Neuvostoliitolle tietoja Yhdysvaltain ydinasearsenaalista, minkä seurauksena maa uskalsi aloittaa Berliinin saarron ja aseistaa Pohjois-Korean.

      Philby paljastui vuonna 1963 ja pakeni Neuvostoliittoon, jossa hän kuoli vuonna 1988. Häntä kunnioitettiin Neuvostoliiton sankarina hänen toimistaan.

      Johtopäätös: Kommunistien soluttautuminen

      1960-luvulla vallankumouksellinen kommunistinen liike oli nousussa länsimaissa. Yksi kommunistien dokumentoiduista strategioista oli rekrytoida nuoria, älykkäitä ihmisiä ja kouluttaa heidät kommunisteiksi.

      Kun nämä nuoret mielet olivat vakuuttuneita kommunisteja, heidät lähetettiin takaisin yhteiskuntaan. Mutta nyt heillä oli selkeä tavoite: soluttautua yhteiskuntaan ja vallata se sisältä käsin. He opiskelivat yliopistoissa toimittajiksi, lakimiehiksi, poliitikoiksi ja muihin yhteiskunnallisesti merkittäviin tehtäviin.

      Tämän tulokset näkyvät selvästi nykyään. Eri puolilla yhteiskuntaa näemme ”entisiä” vallankumouksellisia kommunisteja johtotehtävissä kouluissa, tiedotusvälineissä, politiikassa, poliisissa ja oikeuslaitoksessa. Tunnettu esimerkki on ruotsalainen Robert Aschberg, joka aloitti uransa vallankumouksellisena kommunistina ja joka nykyään esiintyy säännöllisesti valtamedioissa.

      https://frihetsnytt.se/keir-starmers-morka-forflutna-som-revolutionar-kommunist/
      Translated with DeepL.com (free version)

      Poista
    2. Neuvostoliiton alasajon jälkeen joukko hulluimmista taistolaisista löysi uuden kodin ns. vasemmistoliitosta sekä viherkommareista.
      Paavo Arhinmäki, vaikka väittääkin, että valtionvelkaa ei tarvitse maksaa takaisin, ehkä ei kuulu siihen kaikkein hulluimpaan joukkoon:
      https://hikipedia.info/wiki/Paavo_Arhinm%C3%A4ki

      Poista
    3. Seuraava täydentää kuvaa Britannian piilo(globaali)kommunistisen pääministerin
      Keir Starmeristin aikaansaannoksista:
      ylewatch.blogspot.com/2024/08/anarchy-in-uk-kiitos-globalistien.html

      Poista
  10. Kommunistisen vaikutuksen suuruutta suomalaisiin arvioitaessa ei pidä unohtaa, että vuosikymmenien ajan kaksi Tampereen punayliopiston kommunistiprofessoria koulutti toimittajia.
    Pertti Hemanus siirtyi eläkkeelle 1997, joten joukko hänen oppilaitaan todennäköisesti on vielä työelämässä.
    Aikoinaan Moskovasta asti korkeinta kommunismin oppia hakenut taistolaiskommunisti Kaarlo Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa vasta 2009 syksyllä, joten hänen kouluttamistaan toimittajista nuorimmat ovat vasta noin nelikymmppisiä.
    Noita toimittajia on vielä varmasti Ylessäkin, joten ei ole ihmettelemistä Ylen kommunismiin kallellaan olevassa propagandisessa luonteessa.

    Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila puolestaan kuuluu Rockefellerin Trilateraaliseen komissioon siten toimien ylimpien globalistiroistojen propaganda-käsikassarana.

    Väintään n. 2 miljoonan suomalaisen ilmeisesti pääasiallisena uutisläteenä, Ylen ohella toimii HS-Brysselin Pravda & Co, joka on jo vuosikymmeniä ollut ylimpien globalistiroistojen kuten Rockefellerien pääpropaganda-kanava Suomessa. Sanoma Oy osti muutama vuosi sitten joukon suurimpia maakuntalehtiä laajentaen siten harvainvaltaiseen maailmanhallitukseen tähtäävän globaalikommunistisen propagandansa kattavuutta.
    HS-Brysselin Pravdan propagandasta suuri osa on hienovaraisuudessaan vain rivien välistä luettavaa, joten se siten eroaa esikuvastaan, vuosikymmenien takaisesta Moskovan Pravdasta, jonka propaganda oli tökeryydessään silmiinpistävää. - Kun 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajottua virolaisia muuutti Suomeen, he ihmettelivät kuinka suomalaiset uskovat melkein kaiken, mitä sanomalehdet kertovat.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!