maanantai 26. elokuuta 2024

SDP vaati Suomea tunnustamaan olemattoman terroristivaltion

Vasemmistoliiton ja Vihreiden lisäksi myös SDP vaati Suomea tunnustamaan Palestiinan itsenäiseksi valtioksi. Ilmeisesti niin sanotuissa työväen- ja ympäristöpuolueissa ei ymmärrys riitä siihen, että kyseisen alueen itsenäistymisen myötä maailma saisi ihmeteltäväkseen uuden terroristivaltion ajatollahien Iranin ja al-Assadin Syyrian seuraksi. Tai ettei Palestiinasta tulisi ainakaan työläisten, naisten, luonnonsuojelun tai seksuaalivähemmistöjen luvattua maata.

Kaiken kaikkiaan minusta on outoa kuinka kritiikittömästi poliittinen vasemmisto suhtautuu palestiinalaisiin. Näiden johtajat ovat totaalisen korruptoituneita ja tavallisten ihmisten haaveissa on yleisesti juutalaisten häätäminen omista kodeistaan. Tai jopa näiden joukkomurhaaminen.

Tätä asiaa ei muuta miksikään se, ettei palestiinalaisilla ole omaa valtiota. Heillä on kuitenkin ollut jo vuosikymmeniä oma aluehallinto, joka ei etenkään Hamasin hallitsemalla Gazan alueella ole edes pyrkinyt lopettamaan Israeliin kohdistuvia terroristisia rakettihyökkäyksiä.

Niinpä minulle on syntynyt käsitys, että poliittisen vasemmistomme palestiinalaisrakkauden motiivina on tosiasioiden tunnustamisen sijaan romanttinen ajatus heikomman puolelle asettumisesta. Onhan toki kiistatonta, että palestiinalaiset ovat Pyhän maan konfliktissa sotilaallisesti voimattomia. 

Samalla he unohtavat, että maailmassa on lähes kaksi miljardia muslimia, joiden ylivoimainen enemmistö näkisi mielellään Israelin tuhottuna - ja suuri osa heistä soisi myös sen kansalaisten tulevan samalla murhatuiksi. Siten juutalaisvaltio ei voi hävitä yhtään ainutta sotaa muslimeita vastaan. Eikä Israelilla ole siksi varaa suhtautua leväperäisesti turvallisuusasioihin.

Tämän kaiken osoittaa todeksi pelkästään se, että juuri tälläkin hetkellä on käynnissä sota, joka alkoi palestiinalaisten Hamas-järjestön toteuttamalla poikkeuksellisen raa´alla terrori-iskulla. Ja nyttemmin Iran on uhonnut kohdistavansa Israeliin massiivisen ohjus- ja raketti-iskun saaden tukea Libanonissa toimivalta Hizbollah-järjestöltä. 

Minkään näistä tahoista ei kuitenkaan tiedetä harjoittavan suomalaisen vasemmiston ajamaa politiikkaa suhteessa ihmisoikeuksiin, tulonjakoon, ympäristöön tai sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Eikä asiaa muuta miksikään se, että heitä tukee länsimaiden poliittinen vasemmisto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
What Does the Failure of Hezbollah's Attack Tell Us?
Syyllistyykö Israel kansanmurhaan?
YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään

27 kommenttia:

  1. "....palestiinalaisrakkauden motiivina on tosiasioiden tunnustamisen sijaan romanttinen ajatus heikomman puolelle asettumisesta."
    Niinpä. Sanoisimpa että suuren moraalisaarnaajan menetelmät ovat aina epärehellisiä ja teatraalisia.
    Jos katsomme lähihistoriaa, niin näemme sen kaikessa raadollisuudessaan: esim. stalin. Hänen piti olla köyhän työläisen turva.
    Todellisuus oli noin 30 miljoonaa valtiollista murhaa.
    Esimerkiksi A Koestlerin kirja: Pimeää keskellä päivää, kertoo "hyveellisestä" tarkoituksesta so. stalinistisen vallan hirviömäisestä käytöstä.
    Arkipäiväisesti ilmaistuna politiikasta ja sen mahdollisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohan noiden poliittisten kellokkaiden motiivina olla romanttinen ajatus heikomman puolelle asettumisesta? Vai olisiko se motiivi sittenkin opportunistinen epärehellisyys, usko kansalaisten petettävyyteen jossa luotetaan siihen, että tunteisiin vetoavalla paatoksella saadaan häivytettyä näkyvistä ikävät tosiasiat ja saadaan vedettyä mukaan ne propagandalle kaikkein altteimmat vedätettävät sekä ne ammattirähinöijät, jotka ovat valmiit nostamaan metelin ja mellakan minkä tahansa asian eteen, kunhan vain saavat metelöidä.

      Poista
    2. A drop in the Ocean26. elokuuta 2024 klo 11.25

      Arvon Professorilta mielettömän naseva kommentti aiheeseen.

      Ja lainattakoon jälleen tätä reaalipolitiikan väläystä:

      "Jos juutalaiset laskisivat aseensa, Israelia ei enää olisi; jos arabit laskisivat aseensa, sotaa ei enää olisi."

      Eikä ole mitään Palestiinan kansaa, ovat näitä samoja arabeja, joita on valtavilla maantieteellisillä alueilla lähistöllä sadoin miljoonin.

      Ongelma ny

      Poista
    3. A drop in the Ocean26. elokuuta 2024 klo 11.30

      (katkesi) kymuodossa syntyi, kun arabit eivät hyväksyneet Palestiinan jakoa vajaat sata vuotta sitten.

      Hyökkäsivät monella armeijalla joka puolelta, mutta juutalaiset taistelivat henkensä ja olemassaolonsa puolesta - ja voittivat. Silloin heillä ei totisesti ollut nykyistä mahtiarmeijaa.

      Lopuksi kysyn, että mikä avovankila se Gaza tai Länsiranta on, kun palestiinoja on kaikkialla länsimaailmassa keuhkoamassa oikeuksistaan ja vaatimassa, vaatimassa, vaatimassa...

      Poista
    4. Niinpä. Kyse on useimiten pelkistetystä vallantahdosta.

      Poista
  2. Hyvää näissä "tunnustamisen vaatimisissa" on, että nämä vaatijat julistavat itsensä " hyödyllisiksi idiooteiksi" joille ei pitäisi antaa minkään laista päätäntävaltaa.. Kun idealismi ohittaa realismin ja järjenkäytön tuloksena on näitä Lindmanin kaltaisia typeryksiä. Olisi edes tajunnut vaatia tunnustamisen vastikkeeksi ihmisoikeuksien noudattamista mutta kun ei niin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olisi edes tajunnut vaatia tunnustamisen vastikkeeksi ihmisoikeuksien noudattamista mutta kun ei niin ei."
      Niin, tuosta tulee selväksi se ettei Antti ja muut kaltaisensa ole hyödyllisiä idiootteja vaan vain idiootteja.

      Poista
  3. Vasemistostaliitosta ja SDP:stä on tullut feministisiä sekopääpuolueita joita mielenterveysongelmaiset naiset kannattaa ja johtaa. Puolueiden toiminan kärki kohdistuu tavallisen suomalisen työtätekevän etujen ajamisen sijasta intersektionaaliseen feminismiin ja "maailman parantamiseen" eli huonontamiseen.Tulos on se, etten ainakaan minä alennu äänestämään näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sairaat punavihreät kuitenkin odottavat, että sitten kun tulee kunnon konflikti niin poliisi ja puolustusvoimat suojelee heitä. Siis se sama porukka, jota he halveksivat ja pilkkaavat päivittäin.

      Poista
    2. Lienevät niitä naisenkuvia, joita kiihottaa miehinen vaarallisuus, vaikka ovat olevinaan feministejä. Tuollaiset lähettelevät rakkauskirjeitä vaarallisille vangeille.

      Poista
  4. Eipä taida Tuppuraisten ja Tappuraisten viljelemät poliittis-ideologiset stiiknafuulat mahtaa mitään sille suoraan alitajunnasta nousevalle voimaannuttavalle uhriajattelulle ja todellisuusefektien tarpeelle, joka aikamme poliitikkoja motivoi. Kun iso osa ihmisistä jotka harrastavat "yhteiskunnallista keskustelua" laulaa sielunsa syvimmissä sopukoissa taistolaislauluja ja kokee olevansa oikealla asialla vapauttaessaan "riiston uhrit sorron yöstä", siinä ei eurooppalaisen uuden ajan demokratia paljoa paina. Se on vain paperitiikeri, pahvikulissi jonka läpi teokraattiset suku- ja klaaniyhteiskunnat hyökkäävät viidakkoveitsiään heilutellen.

    Poliittiset ideologiat toimivat omassa keskuudessamme käsitteellisinä kilpinä, joiden suojassa poliitikot saavat hyökätä toisiaan vastaan. Reaalimaailmassa -- avoimin silmin katsottuna -- politiikan tilanne on vielä paljon kurjempi. Jos näkisimme näiden narkissosten sielun peiliin, siellä kaikki käsitevääntö käy itsessään epäuskottavaksi -- ja juuri oman uskottavuutensa takia poliittiset agitaattorit salaa sielussaan kannattavat mitä väkivaltaisimpia ja primitiivisimpiä yhteiskunnallisia liikkeitä. Ne tarjoavat illuusion siitä, että ollaan oikeassa kun ollaan tosissaan ja pannaan henki peliin.

    Mehän olemme jopa säätäneet lakipykäliä, joissa joidenkin uskontojen piirissä ilmenevä taipumus vastata loukkauksiin välivallalla on otetti ikään kuin legitimoituna lähtökohtana, ja rangaistuksi joutuu se jonka puheet jollain lailla tulkittuina voisivat toimia väkivaltataipumusta omaavien ryhmien aggressioiden laukaisijana. Lakipykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" ovat oikeastaan paljastava pienoiskuva siitä miten kieroitunut poliittinen alitajunta päättäjillämme on.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kyseessä on "uskonto", se saa pitää sisällään vaikka kuinka brutaalin raa'an, epäinhimillisen, pedofilian pyhittävän, naisia ja "vääräuskoisia" sortavan opin, jota ei kukaan saa loukata kertomalla siitä tosiasioita. Tämä koskee tietysti erityisesti islamia. On järjenvastaista, että erityisesti naisvaltaiset, joka käänteessä tasa-arvoa julistavat, vihervasemmiston puolueet ovat ottaneet islamin erityissuojelukseensa.

      Poista
    2. Hyvin oikkostettu. Rasitepykäliä "uskonrauha" ja "kiihottaminen kansanryhmää vastaan". Näillä suojellaan/siirretään huomiota pois/suvaitaan islamistien ja muiden muukalaiskulttuurien kehitysmaaloisten pahoista teoista. Miksi?? Mitä ns. ylempi virkapaskonta ja hönöitten eliitti voittaa sillä? Räsäskeissi, mitä vtun järkeä vainota sanomisia? Mustat säkit. Pesukarhukravatti. 88 tsoukki. Vieraslajit DX jne. Laki muutettava muotoon "kiihottuminen kansalaista/kansanryhmää vastaan" ja "uskonroskaaminen julkisella paikalla yhdenkään ateistin tai uskonnottoman läsnäollessa kielletty". Voitaisiin kertakaikkisesti estää islamin, sharian, halalteurastamisten, silpomisten, kunniamurhaamisten, islamismin harjoittamisen kovien kollektiivisten rangaistusten uhalla. Eiköhän shitlam korjaisi luunsa ja ottaisi yöjunan mekkaan. Never come back

      Poista
  5. Miten Palestiinasta voisi tulla itsenäinen valtio? Kaksi erillistä aluetta, joissa ei poliittista yhtenäisyyttä. Ei kunnollista elinkeinoelämää, joka elättäisi porukat vaan ulkomaiden avustuskuljetukset. Ei nykyaikaista oikeusjärjestelmää. Ei naisten ja miesten tasa-arvoa edes paperilla. Valtion pääideologia olisi Israelin tuhoaminen. Miksi tällaista pitäisi tukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat eurooppalaiset kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot, joissa syntyi ja kehittyi ihmisen historiassa ainutlaatuinen, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia, ovat nyt muun muassa kansainvaelluksen seurauksena menettämässä sisäisen eheytensä ja niissä pinnalle nousee taantuva ajattelu, joka väistää todellisuutta tarkasti ja jäännöksettömästi kuvaavia käsitteitä, ja niinpä erityisesti yhteisöllisen "vallan" -- joka on pohjimmiltaan maaginen, tajunnallisesti hyviin syviin symbioottisiin tuntoihin palautuva asia -- kuvaaminen ja selittäminen on niin poliittisessa elämässämme kuin tutkijoiden papereissakin joko ideologista stiiknafuulaa tai muuten yliyleistävillä yleiskäsitteillä harrastettavaa käsitesekaannusta.

      Esimerkiksi tämän blogitekstin otsikko on oikeasti oksymoroni. Jos meille olisi kouluissamme opetettu, miten erityinen valtajärjestelmä eurooppalainen "edustuksellinen demokratia" ihmisen historiassa on, emme kokisi reaalisesti ottaen sisällyksetöntä skolastista yleiskäsitekyhäelmää "terroristivaltio" muuna kuin puhtaana mielettömyytenä.

      Joo, olematon sellainen valtio on, mutta ei suinkaan tuolla kriisialueella, vaan ihan tajunnallisesti -- hahmon- ja käsitteenmuodostuksen kannalta.

      Perustavanlaatuista ihmistietoa ei opeteta missään koulussamme, eikä myöskään akatemioissamme. Syvyyspsykologian ja sosiologian perusasiat ovat jokseenkin kaikille aivan tuntemattomia. Ei ole omalle eurooppalaiselle ajatushistoriallemme kunniaksi, ettemme enää ymmärrä oman kulttuurimme erityislaatuisuudesta mitään.

      Poista
  6. Hieman sivuten. EU-vaalit menivät Vasemmistoliitolla todella hyvin. He saivat 4(neljä) edustajaa EU-parlamenttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa Suomen kansasta on idiootteja. Harmi, että heilläkin on äänestysoikeus.

      Poista
    2. Aikamoisia idiootteja ovat kotiin jääneet persutkin.

      Poista
    3. Periaatteessa on aivan sama, minkä puolueen jäseniä EU-parlamentissa istuu. Jos joku muuta väittää, voisi sitten kertoa mitä meidän kannaltamme hyviä asioita suomalaiset mepit ovat vuosien saatossa aikaansaaneet! Turhaa porukkaa, mutta saatiinpahan nyt pahimmat pois eduskunnasta räkyttämästä.

      Poista
  7. Vihervasemmistoa ei koskaan haittaa reaalielämä tai realiteetit - riittää kun on höpö usko johonkin.
    Lindtman ja SDP ynnä muu vihervasemmisto ovat tainneet unohtaa esim. sen, että Iran kehittää jatkuvasti ydinaseohjelmaansa tavoitteena saada käyttöönsä ydinaseita.

    Ensin täytyy kysyä miksi Iran tekee näin tai mihin se näitä aseita käyttäisi?
    Ei ole näköpiirissä uutta Irakin Saddamia, joka hyökkäisi sinne. Alueella ei ole muitakaan valtioita, jotka uhkaisivat Iranin olemassa oloa sillä se on jo nyt alueen mahtivaltio.

    Se haluaa ydinaseita koska tavoitteena on Israelin tuho kuten kaikilla muslimeilla.
    Nyt Iran on saanut ujutettua ohjuksia aivan Israelin naapuriin kuten Gazaan Hamasille ja Libanoniin Hizbollah-terroristeille. Mitä Iran tekisi jos se saisi ydinaseen?

    Jos Palestiinan valtio syntyisi, se olisi riippuvainen muiden valtioiden tuesta.
    Varmasti mahtivaltio Iran asettaisi omat ehtonsa tuelle eli esim. joukkojensa läsnäoloa siellä tai jonkin uuden palestiinalaisten terroristijärjestön synnyttämisen tähän valtioon (vrt. Libanon).
    Ja sen jälkeen aseistaisi näitä terroristeja - ei pikku ohjuksilla vaan ydinaseilla - ja mitä siitä seuraisi?

    Islam "uskontoon" on sisään rakennettu viha kaikkia muita kohtaan ja muiden alistaminen omaan valtaansa on kaiken ydin.
    Iran toteuttaa tätä päivittäin eivätkä henkisesti sairaat ajatollahit siitä luovu joten muslimien kanssa rauhaa ei tule ennen kuin heidän "uskontonsa" perustaa muutetaan ja sitä ei ole näköpiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      Pohjois-Korean diktaattori esitteli ”itsemurhadrooneja”

      https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20107178

      Artikkelista poimittua

      Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on esitellyt ”itsemurhadrooneja”. Droonit on varustettu räjähteillä ja ne tuhoutuvat kohteensa mukana.

      Joidenkin asiantuntijoiden mukaan droonit voivat olla peräisin Venäjältä, joka puolestaan on hankkinut drooniteknologiaa Iranista.

      Korean valtiollisen median välittämissä kuvissa Kim seuraa testiä, jossa droonit räjäyttävät kohteita.
      KCNA-uutistoimiston mukaan Kim sanoi, että uusien ”itsemurhadroonien” kehittäminen ja tuottaminen on tärkeää.

      Poista
  8. Vasemmistolaisuus on "kuoleva aate", josta hyvänä esimerkkinä käy tämmöinen pienten intressiryhmien "edunvalvonta" joka johtaa aina umpikujaan. Pienillä intressiryhmillä on eturistiriitoja keskenään ja se aiheuttaa sen, ettei kenenkään asiaa voi tosiasiallisesti viedä eteenpäin tai jokin toinen intressiryhmä hylkää vasemmiston joka sitten näkyisi kannatuksessa...
    - Tuumailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmistopuolueiden kannattajat eivät ole hoksanneet miten pienten vähemmistöjen lisäetuja heidän puolueensa ajavat. Kohta uusi vassaripomo Mönjä Poskella opettaa vielä feminismiä eläkkeellä oleville työmiehille, jotka ottavat hatkat.

      Poista
    2. Oletteko huomanneet että Yli-Anttila ja tämä henkilöstöjohtaja ja muut median kellokkaat ovat kehittäneet uuden tarinan siitä mitä YLE:ssäkin tehty DEI-koulutus ja intersektionaalinen feminismi onkin nyt sitten ollut. Tämä kampanja alkoi jo eilen kun erään suuren firman (nimeä en nyt just muista) DEI-koulutuksia kuvattiin täysin totuuden vastaisesti tasa-arvolain vaatimiksi henkilöstön pakollisiksi koulutuksiksi joilla varmistetaan että firma täyttää tasa-arvolain vaatimukset tasa-arvoisesta toiminnasta. Ja että niiden perusperiaate on kaikkien tasa-arvoiset lähtökohdat. Tämähän on tietysti täyttä soopaa, DEI ja intersektionaalisuus nimenomaan nostaa eri vähemmistöryhmät erilaisille uhritasoille ja niille pitää antaa erilaisia etuja jotta lähtökohdat saadaan samaan kuin muilla muka on. Eli pyritään lopputulosten tasa-arvoon antamalla etuoikeuksia. Tällähän ei todellakaan ole mitään tekemistä sen kanssa että kaikki lähtevät samalta viivalta. Nyt siis tänään on Yli-Anttila ja tämä henkilöstöjohtaja jotka ovat viimeiset parikuukautta valehdelleet muine johtajineen kaikille liki kaikesta mitä esille on tuotu ja jääneet siitä vielä kiinni, antaneet YLE:n hallintoneuvostolle tämän selityksen. Ja Wallinheimo sen puheenjohtajana on nyt sitten uskovinaan tuon torkeän valheen. DEI:llä ja intersektionaalisella feminismillä ei ole tuon kanssa mitään tekemistä vaan se on moiselle täysin vastakkaista toimintaa, eri ryhmille annettavine etuoikeuksineen. Että sellaisia tänään.

      Poista
  9. Kävin katsomassa netissä 10 satunnaista vanhaa karttaa alueelta, vuosilta 1607 - 1895.
    Nykyisen ns Israelin alueella mainitut valtiot / kansat. Maininnat suurimmasta - pienimpään:
    Palestine 5 , Syyria 3 , Judea 1 , Canaan 1 ja Terra Sancta 1 , eli 11 mainintaa koska Palestine/Judea mainittiin yhdessä kartassa vuodelta 1881 rinnakkain.
    Eli kelle tuo maa on kuulunut historiallisesti ? Vaikea sanoa, ilmeisesti satunnaiselle kulkijalle joka on paikalle sattunut.

    VastaaPoista
  10. Lindtman hyvittelee kannattajiaan rajalain kannattamisesta.

    VastaaPoista
  11. mut suvakki sanoo, että jos olisi annettu turpapaikka, niin uhri ei olisi tehnyt veitsi-iskuaan

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!