torstai 15. elokuuta 2024

Fatim Diarran vihreät arvot

Kaksinaismoraali on hauska ilmiö. Se tarkoittaa Wikipedian mukaan ristiriitaa yksilön tai yhteisön moraalivaatimusten ja tekojen välillä tai moraalia, joka asettaa eri vaatimukset eri yksilöille tai ryhmille.

Tästä meille antoi mainion esimerkin kansanedustaja Fatim Diarra (vihr), joka on käyttänyt taksia jopa yhden kilometrin matkalla. Hän ei kuitenkaan koe tämän olevan ristiriidassa vihreiden arvojen kanssa, koska monella muulla kansanedustajalla on ilmastoa kuormittavammat matkustustavat.

Hän myös tarkensi suosivansa "sitä liikennevälinettä, joka on tilanteeseen kaikista järkevin".  Ja kuitenkin juuri hän edustaa juuri sitä puoluetta, joka on tehnyt kaikkensa vähentääkseen järkevien liikennevälineiden valikoimaa tekemällä Helsingin keskustan autoliikenteen mahdollisimman tahmeaksi. Ja tulee jatkossa huolehtimaan myös siitä, ettei liikenne suju edes kaupungin sisääntuloväylillä, jotka ovat tärkeitä niille pääkaupunkiseutulaisille ja ympäryskuntalaisille, joita julkinen liikenne palvelee heikosti. 

Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää, sillä Diarran puolue asettuu poliittisella kartalla laitavasemistoon, jonka ideologiaa kuvattiin jo minun lapsuudessani yleisesti sanoilla "mikä on sinun on myös minun, mutta mikä on minun, ei ole sinun".

Noin muutenhan Diarran moraalikäsitykset ovat olleet aiemminkin esillä. Mutta ei niistä tässä sen enempää kuin pelkät linkit hänen näkemyksiinsä lahjonnasta ja vihapuheesta. Näistä ainakin jälkimmäinen on ollut useasti esillä vihreiden muiden  puolueiden kannattajia syyllistävissä puheissa, mutta ensin mainittu ei käsittääkseni kuulu puolueen viralliseen agendaan.

24 kommenttia:

  1. Fatiman olisi hyvä tiedostaa, että kilometrin kävelyyn menee aikaa noin 12 min. Se aika varmasti löytyy jos elämän aikataulutus on kunnossa.
    Kävelyllä saa myös sitä raitista ilmaa mikä parantaa ihmisen toimintakykyä ja sitä kautta toiminnan tehokkuutta.
    Kävely myös laittaa nesteitä vähän kiertämään ja parantaa aineenvaihduntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä Diarrhea on liian kehopositiivinen jaksaakseen kävellä tuon matkan. Tarvitaan vähintään sähköpyörä.

      Poista
    2. Eikä mikä tahansa sähköpyörä. Vain ilmainen sähköpyörä on riittävän hyvä.
      On se kumma kuinka sokea omille valinnoilleen ihminen voi joskus olla.

      Poista
    3. Eikä raiskauksiakaan tarvitse Darran pelätä tuolla kehopositiivisuudella ja naamalla. Ei edes maanmiestensä tekeminä.

      Poista
  2. Tyhmä mikä tyhmä...

    VastaaPoista
  3. Kaksinaismoraalin elinvoimaisuus kertoo erityisesti inhimillisestä rajallisuudesta so. tyhmyydestä.
    Fatim on fat, kuin myös tyhmä.
    Huolestuttavinta tässä kokonaisuudessa on se, että on ihmisiä, jotka äänestävät ko. pelleporukkaa päättäviin asemiin.

    VastaaPoista
  4. Diarran olisi syytä pitää suunsa kiinni kuormittavuudesta. Jos hän pitää sen riittävän pitkään kiinni kuormittavuuskin vähenee.

    VastaaPoista
  5. Laitettiinko Fatiman pyörään niittokoneen satula?

    VastaaPoista
  6. Ja ajoi tietenkin niillä luotettavilla SUOMALAISILLA takseilla. Ei niillä toisilla. Niillä raiskaavilla?

    VastaaPoista
  7. Kansanedustajan taksimatkat kuvailevat koko Vihreiden maailmaa, kivaa pientä kaupunkikeskustojen maailmaa.

    VastaaPoista
  8. Darran ensimmäinen ympäristöteko voisi olla vaikka elopainon puolittaminen. Kevyt keho tarvii vähemmän ravintoa. Myös taksimatkojen polttoaineen kulutus vähenisi kyytiläisen ollessa kevyempi, erityisesti Kaupunkiajossa.

    VastaaPoista
  9. Fat i am diarrea on tyypillinen viherkommunisti. Jos olisi mahdollista niin se takuulla menisi tuon kilsan matkankin lentämällä.
    Heidän ideologiassaan he ovat ehdotonta eliittiä kaikkine etuoikeuksineen ja muut ovat välttämätöntä karjaa.

    VastaaPoista
  10. Miksi Fatima ei käytä liikkumiseen Helkamalta lahjaksi saamaansa sähköpyörää? Sillähän pääsee suihkimaan Helsingin katuvilinässä niin sukkelaan ja voisi olla perillä aikaisemmin kuin taksi... Vielä kun ottaisi selfieitä pyöränsä satulassa, niin toteutuisi sekin perustelu, miksi hän pyörän sai ilmaiseksi. Tosin en tiedä, olisiko välttämättä kovin hyvää mainosta Helkamalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs tuo olisi pyöräilemään oppinut?

      Poista
  11. Meille ei opeteta kouluissamme mitään ihmismielen syntymekanismeista, vaikka ne ovat kaikkein perustavimmanlaatuista mitä nahkamme alla kannamme. Äidinkielen opetuskin on omiaan luomaan harhakuvia siitä, missä järjestyksessä tajunnalliset samaistukset -- roolihahmot -- mielessämme syntyvät.

    Persoonapronominit luetellaan litaniana "minä", "sinä", "hän", "me" ... ja tuo litania on vain kaikkein alkeellisinta itsetietoisuutta, vain yksilökokemuksen maailmassa syntynyt heijastus, jossa "minä" on maailman keskipiste ja kaiken -- niin tunteiden kuin ajattelun -- lähtökohta.

    Totuus on toisenlainen. Jokaisen meistä tajuntaan syntyy varhaisessa lapsuudessa ensin hahmo "sinä" -- siis meitä hoivaavan ihmisen hahmo -- ja vasta vuosia myöhemmin alkaa muodostua se olemassaolon jatkuvuutta hahmottava fokus, josta sanomme: "Minä"

    Elämme kaikki vastasyntyneinä vielä hahmottomassa ja muodottomassa -- "kaikkiallisessa" ja "kaikkivaltaisessa" -- maailmassa, ja olemme "objektin" -- vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajan roolissa. Kasvu ja kehitys ovat sitten nimenomaan sitä, että objektin roolista kehitymme terveeksi toimijasubjektiksi.

    Paitsi ettemme kehity. Osa meistä jää kokijan, vastaanottajan rooliin, ja koska se rooli palautuu kokonaisvaltaiseen alkusymbioosiin, se on myöhemmässäkin elämässämme kaikkein voimannuttavinta mitä alitajuntamme voi meille antaa.

    Objektin roolin voimaannuttavimmat vaikutukset saadaan samaistumalla "uhrin" asemaan -- ja juuri sellaiseen samaistukseen liittyy myös alkuperäinen tajunnallinen "kaikkiallisuus" -- kollektivismi -- joka on myös monen poliittisen ideologian olemuksellisin rakennusaine.

    Ja, sanoisin, että se mikä "opillisessa" tarkastelussa näyttää "tiedolliselta" ristiriidalta, on sellainen "kognitiivinen dissonanssi", joka palautuu tajunnan varhaiosimmille kehitystasoille -- siinä ei siis ole ollenkaan kysymys asioista joita voisi "tiedollisesti ratkaista" -- vaan kysymys on tajunnallisista taantumista.

    Objektin roolista ja uhriajattelusta voimaa saava ihminen on tavallaan aivan eri persoona kuin terve toimijasubjekti, jolle voisimme esittää tiedollisia haasteita siitä mitä valintoja hänen pitäisi elämässään tehdä. Uhrisamaistuminen palautuu tajunnan kollektiiviominaisuuksiin, ja historian kaikki vallankumoukselliset -- samoin kuin terroristit -- ovat olleet nimenomaan uhrisamaistumisen voimaannuttamia. Ei Hitlerkään saarnannut pahuutta, vaan vetosi saksalaisten kokemaan vääryyteen Versaillesin rahansopimusta tehtäessä.

    Maailmanlopun eskatologiat ovat kaikkiallisen uhriroolin tarvitsemaa voimaannuttavaa hengenravintoa niille, jotka eivät koskaan ole kasvaneet terveeksi toimijasubjektiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon akan psyykeen analysointiin ei mielestäni tarvita maailmaa syleilevää filosofointia. Riittää, kun toteaa, että on siinä moraaliton moralisti.

      Poista
    2. Oikkosen kommentti on rautaa tajunnanriitojen rajalle. Tästähän on kyse! Mutta mutta suuri osa ihmiskuntaa ovat juuri objektien roolissa, heitä sitten viedään kuin litran mittaa. Sodatkin vasta loppuvat kun reilusti yli puolet aikuispopulaatiosta ovat toimijasubjekteja. Sitä odotellessa...1000 vuotta?

      Poista
  12. Koska me elämme täällä sananvapauden mallimaassa eli kevytvenäjällä, niin jokaiselle on selvää että säännöt ovat kaikille samat. Kansanedustajien taksilla ajelujen kohdalla se tarkoittaa sitä että jos joku perussuomalaisten kansanedustaja ajelee paljon taksilla, niin jokaisen suorastaan moraalinen velvollisuus on haukkua sen vuoksi koko perussuomalaisten puoluetta ja niiden äänestäjiä.
    Mutta jos vihreiden afrikkalaistaustainen kansanedustaja ajelee paljon taksilla, niin sellaisen arvosteleminen on lähtökohtaisesti rasismia, fasismia ja vihapuhetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä tapauksessa myös sitä NAISVIHAA!!!
      Huru-ukko

      Poista
  13. Vihreä päältä, mutta valehtelija sisältä. Vihreänä esiintymisestä on ollut etua, tietäneekö itsekkään mikä on?

    VastaaPoista
  14. Muuan uusi kansanedustaja myönsi aikoinaan, että todellisuudetaju häviää tuolla 3:ssa kuukaudessa.

    VastaaPoista
  15. You Tube on täynnä tavaraa, joissa Halla_aho puhuu faktoista: harva kuuntelaa ja katsoo...

    VastaaPoista
  16. Jani Toivola opetti meille, että taksi on joukkoliikennettä, jos sitä käyttää vihreä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!