sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Syyrian hallinto ilmoitti muodostavansa persläpivaltion

Sen jälkeen kun valta Syyrian Damaskoksessa vaihtui on pohdittu - myös tässä blogissa - miten maa muuttuu. Uudet Hayat Tahrir al-Sham-järjestöön kuuluvat vallanpitäjät ovat taustaltaan islamisteja, mutta he ovat kertoneet pyrkivänsä yhteistyöhön kaikkien syyrialaisten kanssa - siis myös esimerkiksi muiden uskontokuntien. 

Tähän asiaan saatiin nyt lisävalaistusta, kun Helsingin sanomat kertoi Syyrian uuden hallinnon suunnitelmista koulujen kehittämiseksi. Jutun mukaan maan tuore opetusministeriö on ehdottanut, että esimerkiksi opetussuunnitelmassa esiintynyt lause "kansakunnan puolustaminen" vaihdettaisiin "Allahin puolustamiseksi” ja kohta "hyvyyden tiestä" muuttuisi "islamilaiseksi tieksi".

Saman artikkelin mukaan myös evoluutioteorian ja alkuräjähdyksen opettaminen lopetettaisiin, eikä myöskään viittauksia vanhoihin uskontoihin ja jumaliin, joita Syyriassa palvottiin ennen islamia, enää sallittaisi. Eikä edes viittauksia maata hallinneeseen al-Assadien diktaattorisukuun.

Toisin sanoen syyrialaisen nuorison koulusivistyksestä poistettaisiin tieto muista uskonnoista ja heidän luonnontieteellistä osaamistaan kavennettaisiin oleellisesti. Lisäksi heidän historian tuntemustaan vähennettäisiin aiemmasta. 

Tämä ei tietenkään voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että Hayat Tahrir al-Sham on puhunut maailman medioille muunneltua totuutta ja tulee jatkossa muuttamaan Syyrian islamistiseksi persläveksi, jossa sen asukkailta riistetään ihmisoikeudet ja heiltä estetään oikeus oikean tiedon saamiseen ja sananvapauteen. Toisin sanoen Syyria tulee muuttumaan uudeksi Iraniksi tai Afganistaniksi, joka on asukkailleen kuin vankila ja putoaa teknis-taloudellisesti maailman valtioiden pohjasakkaan.

Uudistukset ovat herättäneet Syyriassa jonkin verran vastustusta ja hallinto on sen jälkeen rauhoitellut asukkaitaan kertomalla, ettei edellä kuvaamiani uudistuksista ole vielä päätetty virallisesti. En kuitenkaan näe syytä uskoa, että näissä puheissa olisi kyseessä muusta kuin kansalaisten rauhoittamiseen tarkoitetusta retoriikasta.

Vaikka valta Damaskoksessa on Hayat Tahrir al-Shamilla, he eivät hallitse koko Syyriaa. Niinpä jää nähtäväksi, kuinka esimerkiksi sotilaallisesti varsin vahvat ja suurta osaa Syyriasta hallitsevat kurdit tulevat suhtautumaan uuteen hallintoon. Sopivatko he aseidensa laskemisesta ja alistumisesta islamistiseen valtaan, vai pyrkivätkö irtautumaan muodostumassa olevasta persläpivaltiosta?

Valitettavasti minulla ei ole Syyrian tulevaisuuden näyttävää kristallipalloa, joten tilannetta on syytä seurata tarkasti. Tarkottaisihan Syyrian islamistisoituminen meidän kannaltamme sitä, että maan väestö jatkaisi turvapaikkojen hakemista länsimaista, eivätkä aiemmin sieltä lähteneet haluaisi - harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta - palata takaisin kotimaahansa.

Näin siitä huolimatta, että HS:n jutussa asiantuntijana haastatellulla jatko-opiskelijalla oli edelleen sinisilmäistä toivoa Syyrian uuden hallinnon suhteen. Ja hän koki, että lännessä olisi sisäistettyä islamofobiaa, joka ohjaisi minunkin suhtautumistani Syyrian uuden hallinnon uskonnollisiin painotuksiin negatiiviseksi.

44 kommenttia:

  1. USA ja sen liittolaiset on muuttaneet perläveksi pikkuhiljaa koko Lähi-Idän eliminoimalla sen lailliset johtajat yksi toisensa jälkeen. Onko johtajat olleet siellä hyviä, en osaa mitata, mutta ei Niinistössä ja Stubbissakaan ole suomen kannalta kehumista jos mittaamaan aletaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhomatti Hämeenkorpi5. tammikuuta 2025 klo 8.16

      Ano 8:12:lle: Kyllä ne lähi-idän paskavaltiot ovat ihan itse paskantaneet maansa tuohon paskakuntoon. Islamilla kuorrutettu sontaläjä tuokin !

      Poista
    2. Onko "lailliset" johtajat olleet siellä hyviä, siinäpä kysymys ! Ketä näitä nyt on ollutkaan ja on : Saddam Hussein, Kaddafi, Al Assad, Iranin
      hengellis-maaliset imaamit, Hamasin ja Hizbollahin johtajat, Saudi-Arabian prinssi, jne jne. Aika velikultia, vai mitä.
      Venäjähän ei tietenkään mitenkään ole ollut mukana hämmentämässä soppaa, kun sillä on vain se rauhan armeija. Mitä nyt vähän pommitteli Syyrian siviilejä mukaanlukien sairaaloita jne.

      Poista
    3. Minun maallikon mielestä Al Assad Venäjän vasallina on pitänyt edes jonkinlaista pidäkettä Israelin suuntaan.
      Nyt näyttää muodostuvan pohjoisenkin suuntaan Iranin kaltainen arvaamaton valtio.

      Poista
    4. Se sinun "pidäkkeesi" kyllä johtui tasan siitä että Syyrialla ei ole enää aikoihin ollut voimavaroja eikä hallinnon valta niin tiukka että se olisi voinut sotia Israelia vastaan. Silloin kun Syyriassa meni sisisesti paremmin niin he olivat jatkuvasti sotimassa Israelin kanssa. Logiikkasi ontuu kun tuntee edes lähihistoriaa saati sitten muutamia vuosikymmeniä taaksepäin.

      Poista
    5. Onko Lähi-idän valtioille muita vaihtoehtoja kuin sotilasdiktatuuri tai paskaislam?

      Poista
    6. Ano 12.54, itse et ymmärrä suurvaltapolitiikkaa, suurvallat määräävät , Venäjä olisi halunnut säilyttää asemansa Syyriassa, ja siihen olisi kuulunut heille vakaat olot Syyriassa. Nyt se on mennyt.

      Poista
    7. Kaikki mikä on ryssälle hyvää on muille kansanmurhaa ja paskaa. Odotellaan koska Assad putoaa ikkunasta.

      Poista
    8. Youtubessa oli jo parikin juttua, että Assad olisi kokenut jotain myrkytysoireita, joihin oli tarvittu jonkinlaista hoitoakin, mutta kukapa näistä tietää.

      Poista
    9. Oli aina hieman epäselvää, että mikä siinä Assadissa oli niin kamalaa? Paitsi että joka kerta tuo sama kuvio: israel ja usa vihaavat jotain lähi-idän johtajaa, jossain vaiheessa se tapetaan tai karkoitetaan ja tilalle tulee islamilainen paskastan, josta alkaa valua tuhansittain juhlapaikan hakijoita Eurooppaan.

      Poista
    10. Assadin hallitsemistapaan kuului kidutusvankilat ja joukkohaudat, joissa lienee satoja tuhansia tapettuja. Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että Assadin veli hoiti perheen miljardien huumebisnestä.
      Auttaisiko tämä ymmärtämään, mikä siinä Assadin diktatuurissa oli niin kamalaa, kun olet näköjään täysin kuutamolla maailman tapahtumista.

      Poista
    11. Nythän se USA liittolaisineen on tehnyt suomestakin persläpivaltion. Kiitti paljon valtakunnankamreeri Niinistö ja kehittymäton teini Marin.

      Poista
    12. Olisitkin varmaan mieluummin Putinin hallitsemassa todellisessa perslävessä. Mistä johtuu, että ihmiseltä puuttuu ajattelukyky, vaikka osaa jopa lukea ja kirjoittaa.

      Poista
    13. Myönnän että olin kuutamolla Assadin touhujen suhteen. Mutta minua ei oikeastaan kiinnosta mitä ne puuhailevat siellä, kunhan ei tapahdu jotain poliittista mullistusta yms, jonka johdosta mutavyöry Eurooppaan alkaa taas.
      Kaikki nuo diktaattorit ovat hallinneet pelolla ja kidutuksilla, mutta silti jollain oudolla tavalla tulee sellainen mielikuva, että sellainen hallintotapa sopii sikäläisille kansoille, koska se vaihtoehto on aina isis-tyyppinen painekattila missä "aseistetut joukot" suhaavat ympäri kyliä huutaen allahu akbaria ja irtopäät lentelevät.

      Poista
  2. Olikohan tuo nyt varsinaisesti yllätys? Eräs ajattelija on joskus todennut yhteiskuntien koostuvan ihmisistä. Joten, eihän tuo nyt ihme ole jos arabit muodostavat arabien yhteikunnan. Vai osaako joku kertoa arabimaan joka ei ole persläpi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avainsana on islam. Islamin kaksi koulukuntaa ovat toistensa kurkussa jatkuvasti, ja molemmat vainoavat tietysti kaikkia vääräuskoisia jatkuvasti. Esim Iran ja Afganistan ovat aikoinaan olleet hetken melkoisen suvaitsevaisia ja jopa länteen suuntautuneita, mutta sitten tuli Ajatollah Khomeini, joka aloitti Iranin islamisoinnin, ja loppputulos on persläpi.
      Taleban palautti Afganistanin persläveksi ennätysajassa amerikkalaisten lähdettyä. Beirut oli Lähi-idän Pariisi, mutta sitten alettiin ottaa muslimeja sisään, ja lopputulos on persläpi.
      Ruotsi alkaa jo olla persläpi.
      Perussääntö on tämä: Missä islam, siellä persläpi. Sen vuoksi muslimeja ei pitäisi päästää länsimaihin, koska jo suhteellisen pieni määrä riittää panemaan yhteiskunnan täysin sekaisin kivikautisella "kulttuurillaan".

      Poista
    2. Onpa sellainenkin järkyttävä ennustus, että Englanti on muslimivaltio vuonna 2050. Tämä "kehitys" sai varsinaisen jättiloikan vuonna 2015, kun maahanmuuttajavyörylle ei tehty mitään muuta kuin toivotettiin tervetulleeksi. Angela Wir Schaffen das Merkel ja muut idealistiset maailmanparantajat, etupäässä politiikkaan rynnineet naiset ovat tehneet anteeksiantamattoman karhunpalveluksen koko Euroopalle. Ja tässä sitä nyt ollaan!

      Poista
    3. Euroopan kannalta olisi ehkä ollut parempi, jos Assad olisi kaatunut heti kun Syyrian kansannousu alkoi, koska sisällissota ajoi ihmiset sieltä pakolaisiksi Eurooppaan ja Saksaan, jossa Merkel teki tuon onnettoman Wir schaffen das- ratkaisun. Ja siitähän on aiheutunut pelkkää riesaa, surua ja murhetta koko Euroopalle, eikä loppua näy.
      Putin oli silloin Assadin apuna pommittamassa siviilit liikkeelle, joten häntä (ja isisiä ja naapuriamme ruotsia) saamme kiittää myös siitä pakolaisinvaasiosta, joka Suomeenkin ylsi.

      Poista
  3. "kansalaisten rauhoittamiseen tarkoitetusta retoriikasta."
    eli islamin uskoisille tyypillisestä Taqiyya:sta
    eli valehtelusta länsimaiden ihmisille.

    Toinen seikka oli, että Saksan ja Ranskan ulkoministerit kävivät tapaamassa ja keskustelemassa tämän nykyisen "johtajan" kanssa.
    Uutisten videon mukaan Ranskan ulkoministeriä käteltiin mutta saksalaista naispuolista ministeriä ei kätelty kuten persläpivaltion ihmisillä tapana on.

    VastaaPoista
  4. Eiköhän nämä islamistit toimi kuten talebanit, eli ensin esiinnytään lännelle mielin kielin, ja lupaillaan länsimainen puku päällä ja lravatti kaulassa suvaisevaisuutta ja demokratiaa, mutta kun tilanne vakiintuu, alkaa hard- core islamilaistaminen. Miksi ei alkaisi, nämä kaverithan ovat kovan linjan jihadisteja, ja heillä on nyt absoluuttinen valta.

    VastaaPoista
  5. Israel osasi ennakoida tämän kehityksen, kun al-Assad siirtyi Moskovaan Israel pommitti Syyrian asevarastot päreiksi. Jo syyskuussa Israelin kommandot tuhosivat Hizbollahin maanalaisen ohjustehtaan. Israel, pieni maa jonka johtajat suojelevat omaa kansaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän suomalaiset löytäisivät sellaiset johtajat?
      Perussuomalaisten lisäksi pitäisi muistakin puolueista löytyä henkilöitä, jotka vilpittömästi ajavat oman kansan etua eikä ollä mitään Tyttejä.

      Poista
    2. Siinäpä hyvä kysymys!

      Poista
    3. Ei tarvita yhtäkään sellaista puoluetta tässä maassa joka rakastaa eu:ta ja yk:ta, sellaista ei nyt löydy, eikä tule löytymään, joten tämä maa on menetetty ihan sama mitä nykyinen tai tulevat hallitukset luulee parantavansa.

      Poista
  6. Israel, joka tuntee naapurivaltioiden juonet, osoitti epäluulonsa heti tuhoamalla Syyrian sotakaluston. Ei hyvältä näytä tilanne Lähi-Idässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päin vastoin. Tekohan juuri parantaa tilannetta, että sotaa ei lähivuosina ole odotettavissa - ei Kuuden päivän sotaa tai muutakaan sotaa sillä alueella.

      Samoin kuin Nato pysyy vahvana, ei synny todellista, perinteistä sotaa Venäjän kanssa.

      Maailmassa on vaan tyyppejä, jotka eivät usko muuta kuin voimaa.

      Poista
  7. Aggressio ja regressio käyvät käsi kädessä, ja siinä on kyseessä ihan ihmisen lajityypilliseen yhteisöolemukseen kuuluva tosiasia, joten kuinka kukaan edes sosiologian alkeet ymmärtävä analyytikko voisi odottaa, että syvästi tunnustuksellisten ryhmien tekemä vallankaappaus voisi jotenkin päätyä kehittyneille yhteisöille ominaisiin yhteiskuntajärjestelmiin ja -järjestyksiin saati sitten demokratiaan ja sivistyksen voittoon?

    Minun tiedossani ei ole että koskaan missään olisi tapahtunut tällainen sosiodynaamisten voimien yhtäkkinen suunnanmuutos siinä vaiheessa kun entinen totalitarismi on kaadettu. Uusi valtajärjestelmä saattaa ottaa itselleen uuden nimen, mutta meno on taatusti vain entistäkin taantuneempaa.

    Vallankumoukset niin sanotusti syövät aina omat lapsensa. Ei edes se valistuksen vallankumous, joka muodollisesti mursi sääty-yhteiskunnat Euroopassa, ei sekään mitään "vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa" tuonut mukanaan, vaan taloususkonnon ja uuden luokkajaon, joka jakaa kehittyneen maailman rikkaat ja köyhät niin absoluuttisen kauas toisistaan, ettei tällaista tilannetta -- jossa de facto "valtionvelasta" on tullut uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuoto -- olisi voinut kukaan valistusvuosisadan viisas nertotyyppikään kuvitella.

    VastaaPoista
  8. Seppo, löytäisitkö jonkun muun levyn kuin agressioregression ja että kouluissa ei opeteta jotain sosiologian alkeita? näin vuosien sen pyörittämisen jälkeen vaihtelu virkistäisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pyörittänyt sitä levyä jo yli puoli vuosisataa. Vielä ei ole viesti mennyt perille.Tyypillinen "vaihtelu virkistäisi" -veistely ei ole enää pitkään aikaan minua turhauttanut. Tilanne on oikeasti paljon pahempi kuin mitä useimmat ovat valmiit ottamaan vastaan.

      Poista
    2. Sinun kannattaisi joskus kertoa ihan esimerkein että mitä siellä koulussa sitten oikein pitäisi opettaa, mikä on se oikea oppi ja mitä koululaisten pitäisi siis osata, eikä vain jankuttaa että tarttis ja tarttis opettaa. Valista meitä oi viisas

      Poista
    3. Tähän "oi viisas" -nälvimiseen en tälläkään kertaa lähde mukaan. Opettajat ovat vähän kuin poliitkotkin, närkästyvät äärimmäisen herkästi jos joku tohtii epäillä heidän niin sanottua ammattitaitoaan tai sitä, onko tuo heidän suojatyöpaikkansa ihan ajan tasalla, kun kiperimmiksi kysymyksiksi nousevat tiernapojat ja suvivirsi.



      Poista
    4. En minä ole opettaja, väärin päätelty. Vituttaa vain tuo jankkaaminen jolla et kerro siitä miten haluaisit oikeasti asioiden olevan. Ihan puhdasta jankutusta ja viisaan esittämistä ilman että kerrot mitä sitten oikein haluaisit tehtäväksi. En usko että edes itsekään tiedät mitä siellä pitäisi opettaa, kunhan vain leikit viisasta. Tässä on vain hyvin pieni ero noihin muihin parempiin ihmisiin sinulla.

      Poista
    5. Mitä tulee rikkaisiin ja köyhiin, niin euroopassa kehittyneessä markkinatalous- ja koulutussysteemissä on edes mahdollisuus yrittää nousta köyhyydestä koulutuksen ja myös yrittämisen kautta. Sitä ei ole sosialismissa eikä kommunismissa, jossa jaetaan lähinnä kurjuutta kaikille.
      Mitä tulee kouluihin, niin siellä opettajilla taitaa olla nykyään suhteellisen vähän sananvaltaa paljon mihinkään, kun vasemmistojohtoinen opetushallitus ja varsinkin edellinen typerä hallitus täysin kuutamolla olleen opetusministerinsä kanssa syöttää hulluja ideoitaan heidän riesakseen.
      On inkluusiota, jolloin kaikki kielitaidottomat ja apukoulutasoiset oppilaat laitetaan yhteen normaalien lasten kanssa, ja asiat hoitaa satuolento nimeltä kouluavustaja, ja valtavia opetustiloja ilman pulpetteja, joihin laitetaan monta luokkaa samaan hälyiseen tilaan yhtä aikaa "opiskelemaan".
      Kyllä usein on tullut mieleen, että opetushallituksen suojatyöpaikoissa ne varsinaiset idiootit ovat.

      Poista
    6. Tehdään tämä nyt selväksi. En ole päätellyt mitään, en esitä ketään, en leiki viisasta. Luen, ajattelen ja kirjoitan. Se mitä olen lukenut ja suosittelen muidenkin -- varsinkin opettajien -- luettavaksi, tosiaan toistuu miltei jokaisessa tekstissäni. Jokaisen on ajateltava aivoillaan, eikä yksikään ajatus saa olla vain vahvistautumista jossain joukossa -- kuten poliitikkojen ajatukset ovat.

      Poista
    7. "Mitä tulee kouluihin, niin siellä opettajilla taitaa olla nykyään suhteellisen vähän sananvaltaa paljon mihinkään,..."
      Syy on siihen selvä: ns. kulttuurimarxistit: lue kommunistit:
      "FRANKFURTIN KOULUKUNTA: SALALIITTO RAPPIOON",
      isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Poista
    8. Opetajatko ne "suojatyöpaikoissaan" ovat kaiken pahan alku ja juuri.
      Jos oikein muistan, opettajien ja rehtorien lausunnoilla pyyhittiin pöytää, kun Li Andersson pidensi oppivelvollisuutta omien visioidensa mukaisesti.

      Poista
  9. Aistin vanhan tutun vitsin:
    "Ei nyt vielä kannata protestoida, kun asioista ei ole tehty virallista päätöstä!"
    "Nyt asiasta on tehty virallinen päätös, myöhäistä protestoida enää!"

    (Pystyykö jotenkin poistamaan turhan kommentin jonka vahingossa tein kun yritin asettaa nimimerkin?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Professori pystyy; itse et, ellet ole ollut sopivasti "rekisteröitynyt".

      Poista
  10. Kurdit eivät tule alistumaan islamilaiseen diktatuuriin eli sisällissota tulee saamaan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,mutta pitää muistaa että myös kurdit ovat islamilaisia viimeisen päälle.Kunniamurhat,naisten kaavuttaminen ja alistaminen jne. kuuluu heidän kulttuurinsa olennaisesti.

      Poista
    2. Ei suinkaan. Kurdien naiset pääsevät jopa aseisiin ja rintamalle.

      Poista
  11. Ähly on aina ähly.

    Musulmaani saa vääntää taqiyaa vääräuskoiselle niin paljon kuin huvittaa. Uskokoon ken haluaa, ja kas - uusi kalifaatti on perustettu.

    heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islamistien maailmanvalloitus etenee:
      "Muslimi suunnittelee islamilaisen kylän rakennuttamista Yhdysvaltoihin",
      https://www.kansalainen.fi/muslimi-suunnittelee-islamilaisen-kylan-rakennuttamista-yhdysvaltoihin/

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!