sunnuntai 16. lokakuuta 2022

HS tulkitsi Aki Kangasharjua hullulla tavalla

Maailma on mennyt hulluksi. Tämän asian totesi Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju pitämässään esityksessä. Samassa puheessaan hän lisäksi sanoi, että "jopa pääministerimme sanoo, ettei meidän tulisi nostaa korkoja, koska se ajaa taloutemme taantumaan, vaan meidän tulisi tehdä jotain muuta. Eli poliitikotkin ovat tulleet hulluksi."

Kangasharjun tarkoituksena oli kritisoida ns. modernia rahateoriaa, jossa - hänen mukaansa - "valtio määrää keskuspankkia rahoittamaan alijäämänsä (velkansa) kaikissa oloissa. Valtionlainan korkoja ei tarvita, koska keskuspankin ottaa valtionlainat suoraan holveihinsa. Noususuhdannetta hillitään verotusta ja sääntelyä kiristämällä ja vastaavasti laskusuhdanteessa työttömät työllistetään valtiolle."

Tästä teoriasta Kangasharju kertoi, että sen "käyttöönotto mullistaisi vallitsevan talousjärjestelmän ja romahduttaisi elintason". Perustelut löytyvät täältä, enkä käy niitä tässä läpi. 

Asiaan tarttui ainakin Helsingin sanomat. Ei kritisoiden modernia rahateoriaa vaan tulkiten Kangasharjun vihjanneen Sanna Marinilla (sd) olevan mielenterveysongelmia. Toisin sanoen HS tulkitsi sanan "hullu" synonyymiksi mielenterveysongelmalliselle, kun jokainen vilpitön kuulija epäilemättä ymmärsi, että Kangasharjun tarkoituksena oli vain kritisoida sitä, että pääministeri näyttäisi kannattavan järjetöntä rahateoriaa

Nyt nähty pöyristyminen oli perimmältään seurausta amerikkalaisten yliopistojen vasemmiston viime vuosikymmenten aikana ajamasta kulttuurisesta muutoksesta, jonka seurauksena yksittäisten sanojen käyttöön kiinnitetään ylenpalttista huomiota itse asioiden kustannuksella. Tästähän näimme aivan toisenlaisen esimerkin TV:n suorassa lähetyksessä, jossa Esko Valtaoja joutui siihen mennessä täysin tuntemattoman naisen ryöpyttämäksi

Kehityssuunta on vaarallinen, sillä se tekee asioista eri mieltä olevien ihmisten välisen keskustelun mahdottomaksi ja siten polarisoi yhteiskuntaa vaarallisella tavalla. Yhdysvalloissa tämä kehitys on paljon pidemmällä kuin meillä Euroopassa, mutta HS:n kaltaisilla valtamedioilla on halutessaan mahdollisuus ohjata myös suomalaista keskustelua samaan hulluun suuntaan - eikä ihmisten välisen kommunikaation vaikeuttavista ajavista advokaateista ole pulaa

Palaan vielä Kangasharjun tapaukseen ja totean, etteivät HS:n toimittajat taida itse ymmärtää ajavansa tänä aamuna julkaisemallaan kirjoituksella suomalaista yhteiskuntaa hulluuteen, vaan kokevat pikemminkin olevansa oikealla asialla. Toivon mukaan edes jollain ihmisellä sen toimituksessa syttyisi kuitenkin järjen valo - ja nyt nähdyn kirjoituksen kaltaiset ulostulot jäävät yksittäisiksi ja naurettaviksi poikkeuksiksi suomalaisessa mediassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

6 kommenttia:

  1. Ruotsin tulevan? (äänestys maanantaina) sopimus (Tidöavtalet):
    https://sv.wikipedia.org/wiki/Tid%C3%B6avtale

    VastaaPoista
  2. Tässä tapauksessa havainnollistui selvästi kaksi asiaa.
    1) Marin on media-ilmiö, joka osaa esiintyä mutta jolta puuttuu syvempi asiaosaaminen. Hän siis osaa vaikuttaa asialliselta ja hallitulta ja välttää päättömiä ylilyöntejä. Sillä on päässyt pitkälle, varsinkin kun on osannut välttää kannanottoja ja puuttumista hankaliin kysymyksiin.

    2) Hesari edustaa sitä journalismia, jota aikoinaan edustivat Pravda ja Tiedonantaja ja jolle on ominaista moralisointi, kaksinaismoraali ja epärehellisyys. Kyseessä on siis eräänlainen lehdistön Brezhnev, pönäkkä pystyyn kuollut muumio, jonka aivotoiminta on aikoja sitten loppunut. Tahallinen väärinymmärtäminen on yksi tällaisen median työkaluista.

    VastaaPoista
  3. "käyttöönotto mullistaisi vallitsevan talousjärjestelmän ja romahduttaisi elintason"

    ...ja mistähän se harhaluulo on oikein tullut että juurikin kyseinen ei olisi maanpetoksellisen hallintomme tavoitteena?
    Kyllä teot osoittavat selvästi sen mikä maanpettureilla on tavoitteena.

    VastaaPoista
  4. Tahallinen väärinymmärtäminen, tyhmän ja tietämättömän taktinen esittäminen, täysin mielivaltainen asioiden yhdistely sopimaan omaan agendaan ja retorinen sumutus ovat nykyvasemmiston aseita kulttuurisodassaan.
    Koeta siinä sitten keskustella jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Vaikea sitä on pelata shakkia, jos vastustaja ei istu pöytään.

      Poista

  5. Sanna Marin tyypillisesti saa mahdollisen koronatartunnan, kun jostain vaikeasta asiasta pitäisi keskustella tai vastata hankaliin kysymyksiin, joista Marin ei ymmärrä tuon taivaallista.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!