perjantai 23. syyskuuta 2022

Vasemmistoliiton rangaistusilmoitus viittaa tarkasti suunniteltuun operaatioon

Vasemmistoliitolta hallituksen potilasturvallisuuslain käsittelyn yhteydessä nähty ammattiyhdistysväelle suunnattu ja siten demareita ja vihreitä nyppivä irtopisteiden keruuoperaatio sai eilen jatkoa. Puolue nimittäin kertoi tiedotusvälineille rangaisseensa hallituksen esitystä vastaan äänestäneitä viittä henkilöä. 

Tämä olisi muuten oikein ja kohtuullista, ellei puolue olisi samaan hengenvetoon ilmoittanut salaavansa rangaistukset. Tämä ei nähdäkseni ole kovinkaan paljon luottamusta herättävää, jos otetaan huomioon hallitusrintamasta repeämisen ilmiselvästi puolueen ydinkannattajille suunnattu sanoma. 

Siksi epäilen suuresti, ettei rangaistavaksi ilmoitetuille Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsenille tullut todellisuudessa minkäänlaista rangaistusta - tai jos tuli, se oli olemattoman lievä. Enkä pidä lainkaan mahdottomana sitä, että puolueen hajaantuminen äänestyksessä olisi ollut etukäteen tarkasti suunniteltu operaatio. Tai kuten isä-Vennamo aikanaan sanoi: pelin politiikkaa.



3 kommenttia:

  1. Ryhdikkäin kaikista oli Pia Lohikoski, joka oli poissa äänestyksestä, mutta kertoi, että jos olisi ollut paikalla olisi äänestänyt vastaan.

    VastaaPoista
  2. Eipä taida vassareiden ydinkannatus tulla hoitureiden puolelta vaan kaikenmaailman hampeilta.
    Ei noita duunaritkaan taida enää juuri äänestää, ihan vaan esimerkkinä entinen Suomen punaisin kaupunki Kemi on nyt Persujen tonttia.
    Elämäntapaluuserit ja kaikenmaailman antifantit löytävät henkisen kotinsa vassareista.

    VastaaPoista
  3. Että piti tämäkin nähdä, kun vasemmisto haluaa rajoittaa lakko-oikeutta, ja rankaisee jäseniään jotka ajattelevat "vanhanaikaisesti".

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!