torstai 15. syyskuuta 2022

Surkeiden uutisten päivä

Eilinen päivä oli meille suomalaisille harvinaisen surkea. Sanna Marinin (sd) leväperäisyys Uniper-asiassa on johtanut uhkatilanteeseen, jossa Suomen kahdeksan miljardin euron sijoitus saksalaisten energiantuotantoon näyttää menevän hukkaan kuin aikanaan Soneran sijoitukset saman maan telekommunikaatioon. Näin siksi, että Saksa on ilmoittanut harkitsevansa yhtiön kansallistamista. 

Tässä prosessissa jää nähtäväksi, millä tavalla Suomen asiasta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd) onnistuu toteuttamaan tuoreen lausuntonsa. Sen mukaan "meille on tärkeää, että Uniper palauttaa kahdeksan miljardin rahoituspaketin takaisin Fortumille".  

Toivottavasti hän onnistuu, mutta en oikein tiedä mitä muita keinoja hänellä on tavoitteensa saavuttamiseksi kuin vetoaminen germaanien hyväntahtoisuuteen. Julkisuudessa Tuppurainen on tyytynyt vaikenemaan asiasta ja toteamaan ainoastaan, että "tässä on kysymyksessä yhtiöiden välinen neuvottelu Saksan hallituksen kanssa ja minua sitoo myös sisäpiirisäännökset".

* * *

Eilisen päivän toinen katastrofia enteilevä uutinen liittyi uusiutuvaan energiaan. Kyse on ilmeisen arasta asiasta, koska Ylen pääuutislähetys ei maininnut sitä lainkaan. 

Sen sijaan Maaseudun tulevaisuus nosti uutisen esille välittömästi EU-parlamentin äänestystuloksen ratkettua. Sen mukaan uusiutuvan energian osuus olisi nostettava 45 prosenttiin kaikessa EU:n energiantuotannossa vuoteen 2030 mennessä, mutta siihen ei laskettaisi pohjoismaissa merkittävää metsätalouden sivuvirtana kertyvää energiapuuta - harvennuksissa poistettuja taimia ja tukkipuiden latvoja ja oksia sekä juuria, kantoja tai pahkoja - joka jokainen suomalaisella maaseudulla kulkenut on nähnyt teiden varsille kerättyinä risukasoina

Päätös on pohjoismaille ns. isku vyön alle, mutta sen lisäksi se on tosiasioiden vastainen. Onhan samaisen EU:n mukaan keskieurooppalaisille tärkeä maakaasu kuitenkin uusiutuvaa, vaikka se oikeasti onkin fossiilista energiaa. 

* * *

Nähtäväksi jää, millä tavalla Suomen Uniperiin käyttämien rahojen käy ja muuttuuko metsistä kerättävä hukkapuu tosiaankin uusiutumattomaksi energiaksi. Tavalliselle Suomen kansalaiselle edelle kirjoittamani seikat kuitenkin osoittavat liiankin selvästi, minkälaisen aseman keski- ja eteläeurooppalaiset haluavat antaa vähäväkisille pohjoismaille Euroopan Unionissa. Eikä se ole hääppöinen.

Mutta onneksi kumpikaan tässä käsiteltävistä seikoista ei ole vielä saanut ratkaisuaan. Voihan käydä niin, että Tuppurainen saa neuvottelutaidoillaan saksalaiset lahjoittamaan suomalaisille jo saamansa kahdeksan miljardia - jos niin käy, lupaan kirjoittaa häntä kehuvan blogimerkinnän - ja komissio tai jäsenmaat lopulta kaatavat EU-parlamentin tosiasioiden vastaisen näkemyksen hukkapuun luonteesta uusiutumattomana energianlähteenä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

8 kommenttia:

  1. Mitenkä lie pH Pietikäinen äänestänyt..

    VastaaPoista
  2. Tuppu-Tytti oli v. 1999 nuori tyttö, kun olimme SDPn puoluekokouksen periaateohjelmavaliokunnassa. Hän tiesi kaiken jo silloin.

    VastaaPoista
  3. Ihan ennakkoluulottomasti ja yleistämättä totean, että saksalaiset ovat samanlaisia roistoja kuin venäläiset. Jakoivathan he keskenään Puolan, Baltian ja Suomen etupiireikseen ja kohta alkoikin toinen maailman sota.

    Sodan jälkeenkin täällä vierailleet sakemannit herättivät närkästystä varastamalla esimerkiksi perunoita suoraan pelloilta. Vaskikellon omistaja päivitteli joskus 1990-luvulla, kuinka saksalaisia tulee linja-autolasteittain pihaan, mutta jättävät vain muutaman lantin ja paskat viereiseen metsään. Eräs silminnäkijä samoilta ajoilta kertoi, kuinka joku saku lappasi laivan seisovasta pöydästä muovikassiin evästä. Tarjoilija näki tämän, otti kastiketta kannuun, meni roiston luo ja kaatoi kastikkeen kassiin todeten: "Tämä unohtui."

    Jussi Halla-aho ei odottanut Saksan ja Venäjän kaasukaupoista mitään muuta, kuin Putelle poliittista vipuvartta Eurooppaa vastaan. Mites kävi? Nyt Saksa kehtaa kitsastellla avusta Ukrainalle, vaikka sillä olisi joutilaana sata panssaria. On varmaan tulevat idänbisnekset mielessä.

    Tuppuraisen pöljäke neuvottelemassa tällaisten gangstereiden kanssa on huono vitsi. Professorun tuskin tarvitsee nöyrtyä kehumaan häntä, veikkan minä.

    VastaaPoista
  4. Ei Rysselin Tuppu-Tiltu mikään tyhmä ole, vaan paha.

    Paha.
    Paha.
    Paha.

    Hänen mottonsa on:
    "Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista!"
    Sen mukaan hän toimii, vahingoittaen Suomea jatkuvasti kaikin mahdollisin tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuppuran hölmistyneistä silmistä paistaa tyhmyys, joka estää itsekrittisyyden, josta taas seuraa, että luulee osaavansa kaiken.
      Tyhmä.
      Tyhmä.
      Tyhmä.

      Poista
    2. Ei ole tyhmä vaan helvetin paha.
      Otapa huviksesi selvää tuon piruämmän touhuista avioeronsa aikana.

      Se mikä naamasta paistaa näyttää kyllä tyhmyydeltä, mutta pään sisällä ei sitä ole, vaan puhdasta pahuutta.

      Psykopaattista narsismia.

      Poista
    3. Tästä olemme samaa mieltä (terv. Tehdäänkehitysmaayhdessä)

      Poista
    4. Ok. Luin tuon ämmän avioeropiruilusta MV-lehdestä. Varasti mieheltä lapset, noin lyhyesti sanottuna. Sama ämmä puhuu suuria ihmisoikeuksista. On siis ääliön näköinen perkele.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!