Älyllistä epärehellisyyttä
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Wikipediassa älyllistä epärehellisyyttä kuvataan seuraavin luonnehdinnoin. Se on sellaisen näkökulman kannattamista, jonka itse tietää vääräksi tai harhaanjohtavaksi, sellaisen asian puolesta puhumista, jota puhuja ei tiedä todeksi, ja jonka todenperäisyyttä ei ole vaivautunut tarpeellisessa määrin selvittämään tai tietoista oleelliseksi tunnettujen asiaankuuluvien seikkojen kertomatta jättämistä.
Tänä aamuna saimme luettavaksemme suomalaisesta mediasta useitakin esimerkkejä tästä ilmiöstä. Ehkäpä merkittävin niistä liittyi Saksan enstiseen sosiaalidemokraattiseen voimamieheen Gerhard Schdöreriin, joka ilmoitti, ettei "usko usko, että Venäjän johtoa voisi kiinnostaa tunkeutua Ukrainaan sotilaallisesti". Tämä siis tilanteessa, jossa Venäjä jo nyt miehittää tosiasialliseti Ukrainaa ja on koonnut sen rajoille suuren sotavoiman.
Suomalaisesta näkulmasta mielenkiintoista - joskaan ei älyllisesti epärehellistä - jutussa oli myös se, että Schröder viittasi kommentissaan ukrainalaisten Saksaan kohdistamaan arvosteluun, koska Saksa ei suostu viemään Ukrainaan aseita. Tämä tosiasia rinnastuu yksiselitteisesti toisen sosialistin - kansallisen sellaisen - toimintaan talvisodassa, jolloin Hitlerin hallinto esti italialaisten aseiden viennin Suomeen. Olisi mielenkiintoista tietää, toistiko Schröder natsien toimintamallin tietäen vai tietämättään.
Huvittavin niistä on puolestaan Turkin sultt... persidentin Recep Tayyip Erdoğanin päätös erottaa maan tilastokeskuksen johtaja, koska tämän johtama laitos ei ole tuottanut hänelle mieluisia tilastoja. Erdogan ei liene kuullut Juho Kusti Paasikivestä tai totuudesta viisauden alkuna. Hinnan Erdoganin älyllisen epärehellisyydestä joutuu luonnollisesti maksamaan Turkin kansa.
Kolmas älyllisen epärehellisyyden esimerkki liittyi juttuun Belgiassa pahoinpidellyksi joutuneesta Panu Laturista (vihr), jonka mukaan häneen kohdistunut väkivallanteko oli satunnaisen ohikulkijan satunnainen teko. Tosiasiassa Laturi joutui itse aiemmalla poliittisella urallaan kannattamansa ääriliberaalin maahanmuuttopolitiikan uhriksi, koska pahoinpitelijä "sattui" hänen kohdalleen vain siksi, että tämä politiikka oli houkutellut sudanilaismiehen Belgiaan.
Älyllistä epärehellisyyttä jutussa oli luonnollisesti myös se, ettei siinä kerrottu satunnaisen pahoipitelijän afrikkalaisesta tai edes maahanmuuttajataustasta halaistua sanaa. Mutta siihenhän me olemmekin jo tottuneet tässä armaassa Suomessamme.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Paskoja kulttuureita ja älyllistä epärehellisyyttä?
Vantaan vankilan matkasellissä tapettiin vanki. Tekijästä ei ole lehtitietojen mukaan tietoa, mutta samassa tilassa oli viisi muutakin henkilöä.
Tapettu mies oli 21-vuotias henkilö, joka aloitti seksuaalirikollisen uransa viimeistään 18-vuotiaana. Uhreina hänellä olivat olleet tekoaikaan 14- ja 15-vuotta vanhat tytöt.
Vantaan vankilassa mies oli asianomistajana pahoinpitelyjutussa, jossa hän oli ollut uhrina. Siihenkään tapaukseen ei ole kerrottu syytä, joten emme voi tietää oliko vankilatapossa kyse spontaanista väkivallanteosta vai kenties aiemmin kesken jääneestä kostosta.
Sinänsä emme tiedä tapauksesta kyllä paljon muutakaan. Tosin miehen ja uhrin ikä, sekä tapetun nuorukaisen raiskauksesta saaman tuomion pituus - 2,5 vuotta - sopivat tähän iranilaismiehen tapaukseen. Poliisi ei kuitenkaan ole vahvistanut asiaa, eikä kyse siten ole välttämättä juuri tästä henkilöstä.
Oli kyseessä sitten kyseinen iranilaishenkilö tai vaikka kantasuomalainen jolppi, minun täytyy tunnustaa, ettei häntä tule ikävä. Enkä myöskään ryhdy arvailemaan vankilassa tapahtuneen veriteon syytä.
Sen sijaan ihmettelen poliisin vaitonaisuutta tapauksen taustoista, koska sekä epäillyt henkilöt että henkirikoksen todistajat voidaan rajata samassa sellissä olleisiin henkilöihin, eikä kuolleen raiskaajan taustojen salaamiselle voi siten olla tutkinnallisia syitä.
Sen sijaan avoimen yhteiskunnan kannalta olisi tässäkin tapauksessa tärkeää kertoa se, onko kyseessä kotimainen raiskaaja - jota meidän tulee valitettavasti sietää rajojemme sisällä - vai ulkomailta tänne tullut henkilö, jonka läsnäolo on puhtaasti poliittinen päätös. Jälkimmäisessä tapauksessa olisi myös hyvä, mikäli kerrottaisiin, onko kyseinen alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttäjä saapunut maahamme paetakseen henkilökohtaista vainoa vai tekemään työtä.
Näin siksi, että nämäkin tiedot ovat osa sitä kokonaisuutta, jonka eri puolia tarkastelemalla voidaan arvioida suomalaisen maahanmuuttopolitiikan hyötyjä ja haittoja. Ja demokraattisessa maassa kansalaiset voivat antaa valitulle politiikalle tukensa tai vastalauseensa äänestämällä vaaleissa sen jatkamisen tai lopettamisen puolesta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiedotus nuorten vanhemmille!
Varoittavatko mediamme maahanmuuttajaraiskaajista?
Teini-ikäisten tyttöjen vanhemmille
Tämän aamun Helsingin sanomissa oli kirjoituksia mielenkiintoisista aiheista. Ja niissä muutamia lähinnä absurdeiksi luokiteltavia lausahduksia.
Ensimmäisessä Päivi Räsäsen oikeustapaus oli päässyt peräti pääkirjoituksen aiheeksi. Sen sanomana vaikutti olevan, että koska homoseksuaalisuus oli aikanaan rikos ja myöhemmin sitä pidettiin sairautena, tulisi Räsäseltä viedä oikeus sanoa hänen uskontoonsa perustuva mielipiteensä asiasta.
Tarkalleen ottaen pääkirjoitustoimittaja kirjoitti, että "Räsänen ei syntynyt homoksi vaan heteroksi, joten häneltä ei vaadita kuin sitä, ettei hän loukkaa vähemmistöä. Onko se liikaa vaadittu?"
Ehkäpä HS:n pääkirjoitustoimittajalta voisi - ottamatta kantaa akuuttiin oikeustapaukseen - kysyä samaan tapaan, että koska suomalaisten sananvapaus oli Päivi Räsäsen nuoruudessa tietyissä asioissa varsin kyseenalainen, olisiko liikaa vaadittu, että Suomen johtava sanomalehti puolustaisi hänen sananvapauttaan myös siinä tapauksessa, että se saattaa loukkaa jotakuta. Vai onko se liikaa vaadittu?
* * *
HS:n toisessa kirjoituksessa puitiin Vihreiden heikkoa vaalimenestystä. Hehän saivat kymmenisen prosenttiyksikköä vähemmän ääniä kuin muutaman vuoden takainen gallupkannatus olisi luvannut.
Tällä kertaa absurdia oli lehden kuvaus puolueen poliittisesta tilanteesta. Sen mukaan "on jopa ristiriitaista, ettei vihreät ole suositumpi puolue. Sillä olisi kaikki ainekset menestykseen, sillä ilmasto ja tasa-arvo ovat viime vuosien suurimpia puheenaiheita."
On tietenkin totta, että ilmastosta ja tasa-arvosta on viime vuosina riittänyt puhetta. Ja onhan tuota puhetta kuultu erityisesti vihreiltä poliitikoilta. Mutta ovatkohan nuo puheet sittenkin olleet sellaisia, että vain harva suomalainen on ollut niistä samaa mieltä?
* * *
Samassa jutussa oli myös toinen absurditeetti. Tosin ei HS:n toimituksen takia, vaan siksi, että se kuvasi suomalaisen keskisuuren eduskuntapuolueen ja heidän äänestäjiensä välistä suhdetta.
Tarkoitan kohtaa, jossa sanotaan, että "puolueessa on välillä vaikea keskustella esimerkiksi miesäänestäjien puutteesta niin oikeaoppisilla termeillä, ettei osa naisista loukkaannu tai löydä puheesta vääriä termejä". Tämä olisi koomista, ellei se olisi niin traagista.
Nythän nimittäin puhuttiin poliitikoista, joille 7,4 prosenttia aluevaaleissa äänestäneistä halusi antaa vallan päättää hyvinvointialueiden asioista. Siis ihmisille, jotka loukkaantuvat jo siitä, että joku käyttää heidän mielestään vääriä termejä!?!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaksi viidestä vihreiden äänestäjästä tukee väärää puoluetta
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Eikö kiihottamispykälän tarkoituksena ole suojata ilmastonmuutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan.
Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa.
Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä".
Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.
En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa.
Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa.
Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin.
Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä
Vihreiden politiikka on käytännössä vasemmistolaista tai jopa äärivasemmistolaista ja johtaisi ilman muiden puolueiden vastavoimaa sosialistiseen sääntely-yhteiskuntaan. Ja sen seurauksena puolueen rajattomasta vallasta seuraisi - mikäli muun maailman tapahtumista (historiallinen ja nykyinen esimerkki) on jotain opittavissa - Suomen korruptoituminen ja talouden romahtaminen.
Siksi oli varsin mielenkiintoista, että Ylen uutisen mukaan puolueen kannattajista vain 60 prosenttia katsoi tuoreessa tutkimuksessa olevansa poliittisesti vasemmistolaisia. Toisin sanoen peräti 40 prosenttia vihreiden äänestäjistä - joista suurin osa on naisia - ei ymmärrä minkälaisen tulevaisuuden puolesta he äänensä antavat.
Ylen uutinen perustui kunnallisen kehittämissäätiön tutkimukselle. Sen mukaan Vasemmistoliiton kannattajat ovat kohtuullisen hyvin perusteella puolueensa tavoitteista - jotka eivät juurikaan poikkea Vihreiden ajamista asioista - koska heistä 90 prosenttia katsoi olevansa vasemmistolaisia.
Itseään oikeistolaisena pitävien yhden prosentin osuus Vasemmistoliiton kannattajista kertonee pikemminkin jotain tällaisten kyselytutkimusten ongelmista kuin puolueen äänestäjien todellisista näkemyksistä. Tämän vahvistaa samansuuruinen Kokoomusta äänestävien yhden prosentin osuus, joka kertoi olevansa vasemmistoon kallellaan.
Vihreiden ja Vasemmistoliiton lisäksi myös Sosialidemokraattien kannattajat asemoivat itsensä yli 60-prosentisesti vasemmistoon, mutta heidän joukossaan oli paljon myös itsensä poliittiseen keskustaan sijoittavia - lieneekö tähän vaikuttanut puolueen tannerilainen perintö, vaikkei se enää nykyisin näykään demareiden vasemmistosiipeen lukeutuvan Sanna Marinin johtaman puolueen politiikassa.
Keskustan ja RKP:n äänestäjistä suurin osa sijoitti itsensä odotetusti poliittiseen keskustaan. Sen sijaan Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vertailu on tässä suhteessa erityisen mielenkiintoista, koska eduskunta päätti taannoin sijoittaa jälkimmäisen istumajärjestyksessä Suomen oikeistolaisimmaksi puolueeksi.
Päätös oli puolueiden äänestäjäkunnan valossa vilpillinen eli väärä. Perussuomalaisten kannattajista nimittäin vain 51 prosenttia sijoitti itsensä poliittiseen oikeistoon, kun taas kokoomuslaisista näin teki peräti 83 prosenttia. Olisiko siis tullut aika eduskunnassakin tunnustaa tosiasiat ja vaihtaa puolueiden suuren salin paikat vastaamaan tosiasioita?
* * *
Kuten kaikki tiedämme, on huomenna aluevaalien varsinainen äänestyspäivä. Tässä mielessä Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus sattui juuri sopivaan aikaan, vaikka sillä tuskin onkaan sen suurempaa merkitystä vaalien lopputulokseen.
Siitä huolimatta olisi hyvä, jos äänestäjät jäisivät hetkeksi pohtimaan tutkimuksen sisältöä. Ja erityisesti sitä, että antavatko he lopulta äänensä sellaiselle ehdokkaalle ja puolueelle, jotka tosiasiallisesti ajavat heidän omaa näkemystään hyvinvointialueiden kehittämisestä.
Vai ovatko he sittenkin joidenkin puolueiden propagandan uhreja ja tulevat vaaleissa tukeneeksi sellaista yhteiskunnallista kehitystä, joka ei vastaa heidän omaa maailmankatsomustaan?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021
Tarkoittaako vihreä verouudistus sitä, etteivät ohisalolaiset olisi sosialisteja?
Kansan uutisten vieras valaisi vasemmiston maailmankuvaa
Pääministeri Sanna Marin (sd) astui eilen Tasavallan Presidentin tontille ottaessaan kantaa Suomen NATO-jäsenyyteen. Hänen mukaansa jäsenyyttä tuskin haetaan hänen pääministerikautensa aikana.
Suomi ei pääministerin mukaan ole jäsenyyttä hakemassa eikä edes keskustelemassa aiheesta. Niinpä hän muotoili, että "sanoisin, että tämä on erittäin epätodennäköistä".
Kolumnisti Timo Haapalan (Ilta-Sanomat) mukaan - aivan oikein - "Marinin puheet menivät suoraan Venäjän Vladimir Putininin lapaan". Ja juuri niinhän tässä pääsi tapahtumaan.
Asiaa ei enää auta se, että pääministeri ryhtyi kohun synnyttyä selittelemään puheitaan. Signaali Moskovaan ja myös Washingtoniin oli jo annettu: Suomen hallitus ei anna kansainvälisen tai edes Itämeren turvallisuustilanteen muutosten vaikuttaa NATO-kantaansa, vaan puhe maamme vapaasta optiosta on pelkkää liturgiaa.
Arvoisa lukijani saattaa tässä vaiheessa ajatella, että hyvähän Professorin on blogissaan arvostella pääminiterin toimia. Siksi koen tarpeelliseksi kertoa nuorelle pääministerilleni myös sen, mitä hän olisi voinut sanoa - jos nyt oli pakko sanoa mitään - tuottamatta Suomelle suurempia ongelmia kuin mahdollinen astuminen ulkopolitiikkaa johtavan presidentin varpaille.
Se on hyvin yksinkertaista - joskin ilmeisesti liian vaikeaa Sanna Marinille. Hän olisi nimittäin voinut todeta, että Suomen liittyminen läntiseen puolustusliittoon riippuu eurooppalaisen turvallisuustilanteen kehityksestä. Myös tämä olisi ollut viesti sekä Moskovaan että Washingtoniin, mutta vaikutukseltaan varsin erilainen kuin Marinin antama signaali.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?
Sairaanhoitajat ovat tänä vuonna olleet olleet poikkeuksellisen tiukkoina omien palkkaneuvotteluidensa suhteen. Ja tällä kertaa heidän vaatimuksiaan tukee se, että alalle koulutetut henkilöt ovat äänestäneet työehtojensa ja -palkkojensa puolesta jaloillaan eli hakeutumalla töihin muualle: tilastojen mukaan koulutetuista hoitajista noin viisi prosenttia on vaihtanut alaa ja viimeisen yhdeksän vuoden aikana on heistä muuttanut muihin maihin noin prosentin verran eli reilut 1 000 sairaanhoitajaa, joista suurin osa on naisia.
Nyt käytävissä neuvotteluissa hoitajat ovat vaatineet muita palkansaajia suurempia korotuksia tuloihinsa, mihin kuntatyönantajat ovat vastanneet, ettei heillä ole sellaisia varoja. Tämä on sikäli puolitotuus, että tarvittaessa varat löytyvät esimerkiksi supistamalla muiden kunnan palveluksessa olevien palkkoja - minkä OAJ:n puheenjohtaja jo totesikin - tai kiristämällä verotusta.
Jälkimmäinen vaihtoehto olisi kuntien kannalta sikäli käypä vaihtoehto, että palkan tulevat maksamaan hyvinvointialueet eivätkä kunnat. Ja koska nämä saavat rahansa valtiolta, menisi lasku viime kädessä valtiolle.
Niinpä pallo jäisi nykyiselle hallitukselle ja sen seuraajille. Ottaisiko Sanna Marinin (sd) kabinetti jälleen lisää velkaa hoitaakseen asian, kiristäisikö se valtion tulo- tai välillisiä veroja - polttoaineiden hinta varmasti houkuttelisi ainakin vihreitä ja vasemmistoliittolaisia ministereitä - vai luopuisiko se kenties joistakin valtion muista menoista.
Asian mittasuhteista saa käsityksen kun tietää, että maassamme on noin 78 000 (1,3 prosenttia suomalaisista) sairaanhoitajaa, joiden keskipalkka on jonkin verran yli 3 000 euroa kuukaudessa eli noin 38 000 euroa vuodessa. Jos heidän palkkoihinsa lisätään ylimääräinen prosentin korotus, tarkoittaa se reilun 30 miljoonan euron lisäkuluja veronmaksajille.
Nyt teollisuuden linjaksi muodostuneen noin kahden prosentin palkankorotusten kanssa tulisi hallituksen siis kaivaa jostain vajaa 100 miljoona ylimääräistä euroa. Se ei ole valtion lähes 65 miljardin euron budjetissa mikään järisyttävä menoerä, vaan pikemminkin pisara meressä. Mutta kuitenkin sen verran, että budjetin alijäämä nousisi 6,9 miljardista 7,0 miljardiin, mikäli asia hoidettaisiin lisävelalla.
Sairaanhoitajien palkankorotusten osalta on syytä ymmärtää myös se, että ylimääräinen 30 miljoonaa kertautuisi jatkossa jokaisen budjetin osalta. Eli kyseessä olisi pysyvä menoerä, jonka rahoittamiseksi valtion olisi löydettävä mainittu 30 miljoona joka vuodeksi tästä maailman tappiin.
Nähtäväksi siis jää, kuinka kuntien palkkaneuvottelijat hoitavat työnsä. Asia on erityisen mielenkiintoinen siksi, että neuvottelujen kanssa samaan rakoon osuu maksajan osoitteen muuttuminen, mikä saattaa antaa pelivaraa hoitajille kuten edellä totesin. Sitä en tosin tiedä, onko asia ollut heille itselleen eli sairaanhoitajien edunvalvojille selvä - ja ovatko heidän poikkeuksellisen äänekkäät vaatimuksensa ajoittuneet tälle vuodelle juuri siksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääsylippu lakien kiertämiselle
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
PAM asetteli ehtoja yhteiskuntasopimusneuvotteluille
Toimittaja Johanna Vehkoon ja oululaisen paikallispoliitikko Junes Lokan välisen sananvaihdon johdosta käyty oikeusistuimia kuormittava teatterinäytelmä sai päätöksensä korkeimmassa oikeudessa. Sen seurauksena Vehkoo saa jatkossa kutsua Lokkaa tunnetuksi rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi.
Korkeimman oikeuden mukaan "provosoivia tai vihamielisiä kannanottoja julkisuudessa esittänyt taikka ääriajattelusta tunnettu poliitikko tai julkisuuden henkilö altistaa itsensä kovallekin kritiikille ja hänen sietokynnyksensä tulee tämän vuoksi olla tavanomaista korkeampi". Nähtäväksi jää, missä tilanteessa näitä sanoja lähdetään koeponnistamaan oikeusteitse.
Siis testaamaan sitä, millaiset kannanotot johtavat siihen, että poliitikkoa tai julkisuuden henkilöä saa altistaa oikeuden mainitsemalle kovallekin kritiikille. Tai keitä kaikkia voidaan jatkossa kutsua päätöksen mukaisiksi poliitikoiksi tai julkisuuden henkilöiksi.
Toivoni on, ettei tätä pelleilyä enää jatkettaisi, eikä kukaan lähtisi kuormittamaan oikeuslaitoksia koeponnistusretkillä, vaan antaisi niille aikaa ratkoa todellisia rikostapauksia. Ja ymmärtäisi sen - kuten lapsille aikanaan opetettiin - ettei haukku haavaa tee.
* * *
Noin muuten olen sitä mieltä, että koska oikeustieteen tutkinto on yksi halvimmista yliopistojen koulutuksista, tulisi sen opiskelijamäärät kaksinkertaistaa siten, ettei juristeista olisi jatkossa pulaa. Näin heidän ylitarjontansa johtaisi oikeuden tuomareiden ja asianajajien nykyisin huimien palkkojen laskuun siten, että myös tavallisella palkansaajalla olisi varaa oikeudenkäynteihin. Ja oikeusistuimilla olisi varaa rekrytoida enemmän tuomareita ratkomaan ihmisten kiistoja.
Nykyisinhän oikeuden ratkaisuja voivat hakea käytännössä vain kaikkein rikkaimmat - joilla on riittävästi raahaa - sekä köyhimmät - joiden kulut kuittaa veronmaksaja. Tämä ei ole kunniaksi suomalaiselle oikeusvaltiolle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eikö kiihottamispykälän tarkoituksena ole suojata ilmastonmuutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle
Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo
Aluevaalit alkavat olla ovella, joten käydäänpä vielä kerran (edellinen, sitä edellinen ja ensimmäinen) läpi verorahoitteisen ja siksi poliittisesti neutraaliksi tarkoitetun Ylen valintoja A-alkuliitteellä varustetuissa keskusteluohjelmissa. Aloitettakoon heti edellisen aihetta koskeneen kirjoitukseni jälkeisestä eli 28.10. esitetystä ohjelmasta ja päätettäköön 22.12., jolloin nähtiin viimeisin tämän sarjan ohjelma. Seuraava on Ylen TV-oppaan mukaan ensi maanantaina.
Tätä kirjoitusta varten laskin A-ohjelmissa esiintyneiden poliitikkojen puoluekannat samoilla kriteereillä kuin edelliselläkin kerralla eli laskemalla ne sen mukaisesti kuin ne on ohjelmien esittelyteksteissä ilmoitettu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin 4.11. lähetetty neljän europarlamentaarikon keskustelu, jossa esiintyivät Laura Huhtasaari (ps), Petri Sarvamaa (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Silvia Modig (vas) ilman, että heidän puoluekantaansa olisi kerrottu ohjelman esittelytekstissä.
Lopputulos tarkastelustani on kerätty alla olevaan taulukkoon, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on puolueen tunnus, toisessa viime vaaleissa saavuettu kansanedustajien määrä, kolmannessa puolueen edustajien esiintyminen A-ohjelmissa ja neljännessä esiintymisten ja kansanedustajamäärän välinen suhde normaloisoituna eniten näkyvyyttä saaneeseen puolueeseen.
Ajatuksenani on, että demokratian kannalta olisi perustetua sekä oikein ja kohtuullista, mikäli verovaroin rahoitettu Yle tarjoaisi puolueille näkyvyyttä niiden vaaleissa saaman kannatuksen mukaisesti. Eli, että alla olevien taulukoiden neljännessä sarakkeessa olisi mahdollisimman samansuuruinen luku (joka on lähellä arvoa "1,00").
Puolue |
Edustajia |
Esiintyjiä |
Suhde |
SDP |
40 |
9 |
0,64 |
PS |
39 |
3 |
0,22 |
Kok |
38 |
6 |
0,45 |
Kepu |
31 |
6 |
0,55 |
Vihr |
20 |
7 |
1,00 |
Vas |
16 |
1 |
0,18 |
RKP |
10 |
1 |
0,29 |
KD |
5 |
0 |
0,00 |
Liik |
1 |
0 |
0,00 |
Taulukosta nähdään, että Vihreät saivat ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä suhteessa kansanedustajien määrään eli poliittiseen kannatukseensa. Toisena tuli SDP, jonka saamaa näkyvyyttä selittää se, että puolue on sekä pääministeri- (Sanna Marin) että korona-asiaoista vastaavan ministerin (Krista Kiuru) puolue. Silti puolueen näkyvyys jäi vain 64 prosenttiin Vihreiden saamasta.
Muista puolueista Keskusta ja Kokoomus saivat näkyvyyttä kannatukseensa nähden noin puolet Vihreiden saamasta, mutta Perussuomalaiset jäi heikoille yhdessä pienpuolueiden kanssa: niiden kansanedustajien määriin suhteutettu näkyvyys verrattuna vihreiden saamaan vaihteli nollasta 22 prosenttiin.
Koska erot olivat suuria ja itse asia eli verovarojen käyttö eri puolueiden näkyvyyteen on asiana äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä, päätin kerätä kaikkien tekemieni neljän vastaavan analyysin tulokset yhteen. Siitä syntyi seuraava taulukko.
Puolue |
Edustajia |
Esiintyjiä |
Suhde |
SDP |
40 |
29 |
0,91 |
PS |
39 |
9 |
0,29 |
Kok |
38 |
24 |
0,79 |
Kepu |
31 |
21 |
0,85 |
Vihr |
20 |
16 |
1,00 |
Vas |
16 |
6 |
0,47 |
RKP |
10 |
1 |
0,13 |
KD |
5 |
1 |
0,25 |
Liik |
1 |
0 |
0,00 |
Näemme, että Vihreät on myös koko keräämäni aineiston mukaan ollut Ylen erityisessä suojeluksessa. Toisena on näkyvyyttä saanut pääministeripuolue SDP, jonka saama ruutuaika suhteessa puolueen kannatukseen on ollut 91 prosenttia Vihreiden saamasta.
Seuraavina ovat tulleet toiset kaksi perinteisesti suurta puoluettamme eli Keskusta ja Kokoomus, joita on seurannut Per.... ei kun Vasemmistoliitto. Vasta sen jälkeen - ja selvällä erolla edellä mainittuihin - verorahoitteista näkyvyyttä on saanut maan suurimpiin puolueisiin kuuluva Perussuomalaiset, jonka kanssa lähes tasoihin on päässyt myös Kristillisdemokraatit.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Yle suosii selkeästi erityisesti Vihreitä, mutta myös muita vasemmistopuolueita. Lisäksi on selvää, että Yle välttää näkyvyyden antamista Perussuomalaisille ja pienille puolueille eli sorsii niitä systemaattisesti samanlaisella innolla kuin Valko-Venäjän tai Turkin tapaisten näennäisdemokratioiden valtiojohtoiset TV-kanavat omia oppositioitaan.
Minusta on varsin mielenkiintoista, että tämä kaikki on saanut ja saa tapahtua ilman, että Ylen hallintoneuvosto, perustuslakivaliokunta, julkisen sanan neuvosto, tasa-arvovaltuutettu, vapaa lehdistö, PEN tai veronmaksajien keskusliitto ovat sanoneet asiasta sanaakaan - eivät vaikka asian voisi tavalla tai toisella kuvitella liittyvän niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin tai tavoitteisiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?