keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Keijoko keijotti Helsingin yliopiston?

Pyrin yleensä kirjoittamaan yhden ajatuksen päivässä - tänään se koski ajankohtaisia metsäasioita. Mutta syyslomakautisen päivän mittaan kuulin toisenkin uutisen, joka pakotti - tai suorastaan vaati - ajattelemaan vielä toisenkin kerran.

Kirjoitin nimittäin eilen kovasti kohua herättäneestä uutisesta, jossa tummahipiäisen germaanitytön väitettiin raivostuneen nähdessään tovereidensa leikkivän jossain opiskelijariennossa Afrikan tähti-pelin hahmoina. Totesin jo tuolloin, että "koko tarina kuulostaa Keijo Kaarisateen kehittelemältä".

Uskoin tarinan kuitenkin todeksi, koska asian esille nostaneen IL:n jutut olivat toimittajan kirjoittamia, ja kyseinen henkilö oli jo ennen tätä kirjoittanut useita juttuja samaan lehteen. Tähän ratkaisuun vaikutti myös se, että Keijon tapana on aiemmin ollut lähettää samankaltaisia järjettömiä, mutta ns. suvaitsevaista maailmankuvaa mukailevia kirjoituksia valtamedioiden yleisönosastoihin, ja ne ovat niitä yksi toisensa jälkeen julkaiseet.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että olisi sittenkin pitänyt uskoa omaa arviota, sillä Keijo Kaarisade kyseli Twitterissä Helsingin yliopiston viralliselta Twitter-tililtä että "Miten menee omasta mielestä @helsinkiuni? #keijotus". Tämä on se ilmaisumuoto, jota hän on käyttänyt aiemminkin.

Hän kertoi myös, että "jos aiempien keijotusten kaava toistuu, Helsingin yliopisto tunnustaa pian tulleensa keijotetuksi ja että virhe oli ettei keijotusta tunnistettu, eikä se että Afrikan tähden takia syyllistetään suomalaisia rasisteiksi ja määrätään henkilöstö kalliiseen uudelleenkoulutukseen".

Lisäksi Kaarisade kertoi yhdessä viestissään, että "Keijolle tulee jo tilitystä yliopistoväeltä: ´Sinun takiasi joudun käyttämään monta työpäivää antirasismikoulutukseen oman tutkimus- ja opetustyön sijaan´!" Ja ripotteli vielä suolaa tuoreeseen haavaan vinkkaamalla, että "🚨@helsinkiuni teillä on rasisteja joiden mielestä tiede on muka tärkeämpää kuin Afrikan tähden kitkeminen kampukselta! 🚨"

Ja piruili hiukan myöhemmin vielä, että "Huhujen mukaan Helsingin yliopiston johdossa on tänään kyselty: ´Mitä se keijotus tarkoittaa?´ Uskotteko jo että koulutusleikkaukset aiheuttavat osaamisvajetta?"

Tämän tapauksen yhteydessä on mielenkiintoista, että Helsingin ylioipisto ehti jo tehdä päätöksen henkilöstölle räätälöidyn kolmipäiväisen antirasismikoulutuksen järjestämisestä osana antirasismi-teemavuotta. Koulutuksen tarkoitus on, että henkilöstö pystyy paremmin tunnistamaan ja toimimaan vastaavissa tilanteissa.

Tapaus ehti saada myös yhteiskuntatieteiden tohtorin ja entisen valtioneuvoston kansliapäällikön Risto Volasen varoittamaan yliopistoa siitä, että "jos peräännytte tämän wokediktatuurin edessä olette pian samassa tilanteessa kuin meillä 1970 -luvun stalinstien aikana ja nyt useissa amerikkalaisissa yliopistoissa eli pienet salaseurat pyrkivät määräämään, mitä saatte opettaa. USA:ssa tämä on jo pitkällä, mutta niin on myös demokratian ja tieteen puolustus."

* * *

Nähtäväksi siis jää, vahvistaako Helsingin yliopisto langenneensa keijotukseen, luopuvansa antirasistisen koulutuksen järjestämisestä ja lopettavansa perääntymisensä voukkidiktatuurin edessä. 

Mielenkiintoista on nähdä myös se, ottaako joku valtamedioistamme kertoakseen sen mitä olen edellä kertonut - joko ennen yliopiston tunnustusta tai sen jälkeen. Ja syntyykö tästä tapauksesta lopultakin terve yhteiskunnallinen keskustelu siitä, kuinka syvässä rähmässä suomalaisten on maattava voukkien ja känseleiden edessä, vai olisiko sittenkin seisottavaa selkä suorana omalla kannalla ja tosiasioihin nojaten?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Musta germaanityttö ja Afrikan tähti
Parodiahorisontin ylityksiä
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta

11 kommenttia:

  1. Tällaisissa näytelmissä on se ja sama, onko kyse Keijon kaltaisten koiranleukojen parodiaoperaatiosta, vai ovatko asialla "todelliset" henkilöt, joilla on todellisuudentajua niin vähän, ettei heillä ole todellisuuden kanssa oikein mitään tekemistä.

    Kuten oma shakespearelainen Prosperomme, runoilija Paavo Haavikko sanoi: "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta, ne tekevät sen itse."

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tämän vuoden ehdoton mediatapahtuma!!
    Nyt jään odottamaan, että HY varadekaaninsa johdolla pyytää suomalaisilta anteeksi, ei pelkuruuttaan vaan olemassaoloaan ja epäonnistumistaan itsenäisenä tiedelaitoksena. HY:stä on tullut Sirkus Finlandia,,vielä kun jokin ulkomainen media tarttuisi " uutiseen" niin keijotus olisi täydellinen menestys kollektiivisen typeryyden ja alistumisen paljastamisessa.

    VastaaPoista
  3. Ehtikö jo moni ilmoittaa tarvitsevansa kriisiapua? Järjestetäänkö sitä silti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sille nyt ainakin on tarvetta :D

      Vasemmisto vihaa keijoa, koska he eivät kykene ymmärtämään mitään huumoria itseään kohtaan.
      Ja keijo paljastaa heidän ideologiansa ristiriitaisuuden ja älyttömyyden.

      Poista
  4. Nykyisin todellisuudella ja keijotuksella on niin vähän eroa, että tempun aitoudella ei ole merkitystä. Keijo tulee kuitenkin pikkuisen perässä eli hän ei keksi mitään niin absurdia, jota ei olisi jo aiemmin tehty jossakin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: "Ei ole keijotus."

    Ja sinuunko pitäisi luottaa?

    VastaaPoista
  6. Työskentelen itse HY:ssa. Antirasismikoulutuksia puuhataan. Tämä Afrikan tähti -sekoilu ei mene ihmisiltä läpi tuosta vaan, vaikka edustan humanistista alaa. Eniten oltiin huolissaan kohun nokkaan nostettujen opiskelijoiden tilanteesta, samoin siitä että asioista ei voida keskustella avoimesti vaan myönnytään järjettömyyksiin edes katsomatta mistä on kyse. Voi olla, että johdossa ei olla näin realistisia. Ihmiset vaikenevat oman asemansa säilyttämisen vuoksi.

    VastaaPoista
  7. Loukkaantujan sukunimi Fanta, eli Fantasie, viittaisi keijotukseen.

    Toisaalta, keijo voi hyvinkin vaan haluta sekoittaa pakkaa ja yrittää omia tapahtumat. Ilmoittautuuhan terrori-iskujen tekijäksikin välillä useampikin terrorijärjestö. Tainnut olla niitäkin tapauksia, missä ihan vahinkoräjähdykset (kaasusta esim.) on yritetty omia IRAn piikkiin.

    VastaaPoista
  8. Menit itse keijotukseen.

    VastaaPoista
  9. Omana veikkauksenani on, että Keijo Kaarisade on saanut hänet varjoonsa jättävän kilpailijan, oikein superkeijottajan.

    Eikös nimimerkki Keijo Kaarisade ole aiemmin tunnustanut tekosensa, mutta nyt vain vihjailee?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!