perjantai 13. joulukuuta 2019

Brexit varmistui

Britannian eiliset parlamenttivaalit päättyivät konservatiivien suureen voittoon. Sen seurauksena saarivaltio lähtee tammikuun loppuun mennessä ulos Euroopan Unionista.

Meille Unioniin jääville vaalin tulos tarjoaa mielenkiintoisen näkymän. Tarkoitan sitä, että kun Brexit nyt toteutuu, voidaan Britannian tulevaa kehitystä peilata siihen, mitä hyötyä EU:n jäsenyydestä on todellisuudessa jäsenmailleen.

Tärkein kysymys liittyy siihen syöksyykö Britannian talous nyt pahaan kurimukseen. Vai sopeutuuko se uuteen tilanteeseen jouhevasti siten, ettei pelättyä katastrofia synny.

Tässä mielessä Britannian tilanne on kuitenkin kovin erilainen kuin Suomen, sillä maalla on joka tapauksessa ollut tähänkin asti oma valuutta, joka on auttanut talouden kilpailukyvyn sopeuttamista suhteessa muuhun maailmaan. Meillä tätä etua ei ole, vaan oman valuutan puutetta on yritetty korvata vaikeammin toteutettavilla ratkaisuilla, kuten monien vihaamalla kiky-sopimuksella, joka hiertää parhaillaan käytäviä työmarkkinaneuvotteluita.

Lisäksi Iso-Britanniaa uhkaa hajoaminen pikku-Britanniaksi, koska Englantia merkittävästi EU-myönteisempi ja vasemmistolaisempi Skotlanti järjestänee uuden kansanäänestyksen itsenäistymisestään, joka päätynee sen hyväksymiseen. Lontoo hyväksynee asian, mutta nähtäväksi jää, hyväksyvätkö kaikki EU-maat - erityisesti hajoamisen partaalla oleva Espanja - pilkkomalla syntyneen uuden valtion jäsenekseen.

Suomelle Brexit on kiistatta ongelma siinä, että Britannian eron myötä EU:n taloudeltaan vahva pohjoinen heikkenee ja valtaa valuu sen seurauksena köyhempään etelään ja vielä kurjempaan itään. Nähtäväksi jää, millä tavoin tämä vaikuttaa EU:n toimintaan.

Arvaukseni on, että ainakin vaatimukset tulonsiirroista EU:n sisällä kasvavat huolimatta siitä, että yksi nettomaksaja katoaa joukosta. Tämä luo painetta myös Suomelle.

Yksi iso vaikutus on myös sillä, että tuleva "pikku-Britannia" vahvistanee atlanttista akseliaan eli suhdettaan Yhdysvaltoihin. Näin sen poliittinen voima on pois EU:n pyrkimyksistä kilpailussa maailman kahta todellista suurvaltaa eli Yhdysvaltoja ja Kiinaa vastaan, mikä tulee näkymään Unionin vaikutusvallan heikkenemisenä suurissa globaaleissa kysymyksissä kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa tai napa-alueiden luonnonvarojen jakamisessa.

Enempi spekulointi on tässä vaiheessa tarpeetonta, sillä Brexitin kokoisiin muutoksiin liittyy aina tekijöitä, joiden ennustaminen on mahdotonta. Siksi on myös varmaa, että tulemme näkemään niin jäljelle jäävässä EU:ssa kuin sen ulkopuolella kehityskulkuja, joista meillä ei tässä vaiheessa ole aavistustakaan.

Tosiasia kuitenkin on, että ihmiskunta ja EU jatkavat elämäänsä myös tulevaisuudessa. Ja siinä tulevaisuudessa kukaan ei pidä erikseen huolta Suomesta, vaan meidän on tehtävä se ihan itse - niin talouden kuin turvallisuudenkin suhteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko komissio ollut tunteiden vietävänä?
Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy
Bea Toivonen palasi impivaaraan

17 kommenttia:

  1. Onnea ja menestystä uudelleen itsenäistyneelle Iso-Britannialle!

    VastaaPoista
  2. Kun meillä ei kuitenkaan ole mitään mahiksia irtautua itse EUsta, niin olisi kyllä syytä alkaa palautella suhteita Orbaniin. Umpitollopoliitikot onnistuivat kyllä melko lailla pilaamaan ne, mutta toivottavasti ei pysyvästi. Kun meillä on pää- ja sisäministerinä tervetuloamaahanmuuttajat päättäjiä, niin saattaa sitä tulla vielä Orbanin täysjärkisyyttä ja isänmaallisuutta ikävä. Ehkäpä siltä taholta on mahdollista saada tukea ja neuvoja sen suhteen, miten maa pidetään edes ontuvasti itsenäisenä.

    VastaaPoista
  3. Trump onnittelee Iso-Britanniaa:

    https://www.breitbart.com/europe/2019/12/12/celebrate-boris-trump-hails-uk-election-result-massive-new-trade-deal-after-brexit/

    VastaaPoista
  4. Suomi on nyt mielenkiintoisessa tilanteessa.

    Britannian lähdettyä Suomalaiset eivät pääsääntöisesti puhu yhtäkään suurta EU:ssa käytössä olevaa pääkieltä. Ylivoimainen enemmistö puhuu Suomea, Ruotsia ja/tai Englantia. Vain hyvin pieni osa puhuu lisäksi (huonoa) Saksaa, Ranskaa, Italiaa tai Espanjaa.

    Tämä tarkoittaa että kun Britannian lähdettyä Englannin puhuminen alkaa jälleen taantua EU:ssa, suomalaisten MEP:ien kyky kommunikoida muunmaalaisten MEP:ien kanssa heikkenee radikaalisti. Verkottautumisen sijaan tapahtuu eristäytymistä.

    Tästä on vaikea päätellä seuraavan mitään muuta kuin täydellinen katastrofi Suomen kannalta. Umpikujasta ulos pääsy kun vaatisi että Ruotsin tai Englannin tilalla alettaisiin opettaa jotain muuta kieltä, kuten Saksaa. Ruotsia ei voida poistaa sisäpoliittisista syistä, ja Englanti on kiistaton maailmankieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pakollisen Ruotsin voi poistaa - ei tarvitse muuta kuin ottaa järki käteen. Kaikissa muissakin asioissa korostetaan valinnan vapautta. Muistele vaikka kokoomuksen höpötystä sote:n aikana.
      Ennustuksesi katastrofin osalta saattaa hyvinkin pitää paikkansa ja sitten vaan odotetaan, että Siperia opettaa eikä siihen välttämättä mene kovin pitkää aikaa...

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Ei brexit merkitse englannin kielen "taantumista" EU:ssa. Englanti pysyy ilman muuta yhtenä Unionin virallisista kielistä jo siksikin, että se on myös jäsenmaa Irlannin virallinen kieli. Myös Maltalla englannilla on muistaakseni vähintään puolivirallinen asema. Yhtenä EU:n tärkeimmistä työkielistä englanti pysyy toki myös siksi, että ei-saksalaisista ja ei-ranskalaisista mannereurooppalaisista mepeistä ja virkamiehistä ylivoimainen enemmistö puhuu englantia ensimmäisenä vieraana kielenään. Saksalaiset ja jopa ranskalaiset puhuvat sitä epävirallisissa käytäväkeskusteluissa halukkaammin kuin yleensä ajatellaan. Englanti nyt vain on nykymaailman lingua franca number one, oli Iso-Britannia unionissa tai ei.

      Poista
    4. Johtuneeko toi Englannin kielen yleisyys siitäki, että se on loppujenlopuksi aika yksinkertanen kieli ?

      Poista
    5. Ihan vinkkinä: suomen kielessä kaikki kielet kirjoitetaan pienellä!

      Poista
  5. Aiheen vierestä, mutta ai miten hupaisaa:

    "Niin keskusta kuin SDP pelkäävät tehdä päätöstä, jonka perusteella Suomeen voitaisiin al-Holin leiriltä tuoda lasten lisäksi myös heidän äitinsä. Ne pelkäävät tätä sen takia, että uskovat ja luulevat, että jos ovat ISIS-naisten tuloa Suomeen helpottamassa, kannatusta valuu entisestään perussuomalaisiin."

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/79a53a6f-c150-44fb-ba75-4eb3bd0fe7d3

    Onneksi muuta pelättävää ei ole. Perussuomalaiset vastustavat Isis-terroristien kotiuttamista, koska ovat perussuomalaisia, vai oliko niillä ehkä jokin muukin syy?

    Tuskin löytyy kovin monta suomalaista, jotka ovat valmiita jättämään lapset kuolemaan, jos järkeviä vaihtoehtoja on. Tässä tapauksessa asiaa pitäisi punnita laajemmalla tasolla, eikä "yksittäistapauksina", jotka lastensuojelulaitos saa hoidettavakseen. Mitä seuraa terrorismiuhan kasvusta, ja kuka kantaa vastuun, jos riskit realisoituvat? On helppoa olla hyvä ihminen, jos ei ajattele seuraamuksia rationaalisesti, vaan tunteella. Supo ja monet leiriläiset ovat julkisuudessa todenneet, että riskit ovat todellisia, ja ideologiasta ei olla valmiita luopumaan. Olen proffan kanssa samaa mieltä siitä, että vähintään äidit pitäisi jättää leirille. Jos joitain kotiin tuodaan, vain alle kouluikäisiä lapsia.

    Hömhöm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Briteille onnittelut!

      Al Holin tapauksesta vielä. Harmi kun hallitus ja monet muut eivät ymmärrä, että päätöksellä tuoda lapset äiteineen kylvetään samalla siemen Suomen tulevaisuudesta. Tuskinpa äidit lapsineen alkavat miekoilla tms ketään täällä lyödä (tyhmimmät ehkä toimivat näinkin). Karua sanoa, että se olis helpppoa ja selvää, jolloin tuomitseminen ja rankaiseminen olisi selvää.
      Leirillä olijat tietävät nimiä, henkilöitä yms. Kotiutuessaan he voivat pikkuhiljaa uudelleen verkostoitua hyö-dyntämällä leirillä muodostuneita kontaktejaan ja muita ISIS-uskollisia henkilöitä, jotka nyt elävät ns. maallis-tuneina. Soluttautumalla yhteiskuntaan tämä porukka on todella vaarallista aineista ja todella vaikea hävittää. Mitä paremmin he vaikuttavat sopeutuneen yhteiskuntaan, sen vaarallisemmilta he minun silmiin vaikuttavat. Varsinkin jos tulevat toimimaan ISIS tms. -vastaisina tukihenkilöinä. Kalifaatti ei lähde heistä..

      Nyt olisi parempi, että tämä aines jätettäisiin sinne minne ovat itse halunneet mennä. Itseäni kyllä hirvittää, mitä tämä aines saa aikaan 5-15 vuoden päästä.

      Poista
    2. IS tänään:

      STT:n tiedot: Al-Holin naisten lähtöhalut hiipuneet – tutkijan mukaan monet sitoutuneet edelleen Isisiin

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006341874.html

      Artikkelista poimittua:

      Nyt nainen on lapsineen al-Holin leirillä, noin kymmenen muun suomalaisnaisen ja heidän lastensa kanssa.
      Hän on STT:n tietojen mukaan sama suomalaisnainen, joka on myös esiintynyt Isisin propagandalehdissä.

      ”Hän ajattelee, että tulee ehkä uusi mahdollisuus kalifaatin rakentamiseen”

      Poista
  6. Vaalitulos varmisti, että Brexit toteutuu mutta ei sitä, millainen Brexit. Epävarmuus kuitenkin väheni kuten myös remoanerien jarrutusmahdollisuudet. Äänestäjien tuomio oli siksi selkeä.

    VastaaPoista
  7. On aika Suomenkin erota EU-diktatuurista ennenkuin Afrikka-Suomi on todellisuutta:

    "EU-läcka: ny lag kriminaliserar spridning av information om invandringens konsekvenser samt kritik av EU
    ► En rapport om en nytt lagförslag inom EU har läckt ut via en advokat som arbetar i Europaparlamentet. Advokaten vars identitet inte kan offentliggöras med hänvisning källskyddet berättar att denne via EU-domaren tagit del av informationen om ny lagstiftning som skall göra det svårt och i vissa fall olagligt att kritisera invandringen till EU och det europeiska befolkningsutbytet..."

    https://nyadagbladet.se/utrikes/lacka-fran-eu-advokat-ny-lag-kan-kriminalisera-migrationskritik/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://hartgeld.com/images/cartoons_aktuell/SilberRakete_EU-Afrika-Politik-vdLeyen-Ihr-Kinderlein-kommet-Afrika-Mehr-Geld-Mehr-Fluechtige.jpg

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. En tedä, mitä haittaa brexitistä on Suomelle, mutta olen iloinen, että inhoamani poliitikkojen kanta jäi tappiolle.

    VastaaPoista
  9. Brexitin seuraukset todellakin tuntemattomat. Myös siihen nähden täytyy puhua tolkuttoman yliraportoidusta tapahtumasta. Toimittajien kielitaidoilla tässä tietysti merkityksensä. Kaikilla muillakin suomalaisilla nyt kova paikka: saksa ja ranska pitäisi ottaa ohjelmaan, ehkä jonkun kantasuomalaisen olisi venäjääkin osattava. Suomeksi sanottuna "haastava" tilanne, en tiedä mitä on arabiaksi tai somaliaksi. -jussi n

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!