torstai 27. kesäkuuta 2019

Ylen otsikko edisti Välimeren tragediaa

Se ei enää ole mikään uutinen, ettei Italia ota vastaan ihmissalakuljettajia Välimerellä avustavien järjestöjen laivoja. Sen sijaan tämän päivän Ylen uutisen otsikosta on syytä lausua pari sanaa.

Taustaksi muistutan, että Yle on verorahoitteinen media, jonka tulisi palvella kaikkia suomalaisia tasavertaisesti ja asiallisesti eikä toimia ainakaan minkään aatesuunnan propagandatorvena. Aamun otsikko "Siirtolaislaiva saapui Lampedusan satamaan – Italian sisäministeri raivona" ei valitettavasti täytä tätä vaatimusta, vaan antaa sanavalinnoiltaan ymmärtää Italian sisäministeri Matteo Salvinin olevan sivistymätön moukka, joka raivoaa julkisuudessa ilman legitiimiä aihetta.

En katsonut jutussa mainittua videota enkä siten tiedä sisäministerin "raivokkuuden" tasoa, koska sillä ei ole tässä yhteydessä merkitystä. Tosiasiahan on, että ihmissalakuljettajien avustuslaiva rikkoi Italian nimenomaisesti antamaa käskyä pysyä pois Italian satamista, joten otsikon olisi sisäministerin "raivokkuuden" sijasta ollut syytä nostaa esille laivan miehistön ja sitä hallinnoivat organisaation rikollinen toiminta.

"Raivokkuudestaan" huolimatta Salvini oli myös ehdottanut rakentavasti, että laivan tulisi suunnata Maltalle, Tunisiaan tai pohjoisen Euroopan satamiin sekä tiedustellut Hollannin vastuuta siirtolaisista, koska alus kulkee Hollannin lipun alla. Välimeren turvallisuuden lisäämisen kannalta luontevin kohde olisi ollut Tunisia tai joku muu Afrikan maa, koska silloin ihmissalakuljettajien toimintaedellytykset olisivat heikentyneet - jo tämä yksin osoittaa laivaa hallinnoivan järjestön osallisuuden Välimeren ihmissalakuljetuksiin ja siitä aiheutuneisiin inhimillisiin tragedioihin.

Lisäksi toivoisin, että nämä ihmissalakuljettajia avustavat - ja sitä kautta hukkumistapauksia edistävät - järjestöt joutuisivat miehistön lisäksi oikeudelliseen vastuuseen tekemisistään. Enkä tässä tarkoita pelkästään laitonta siirtolaisten viemistä Italiaan, vaan koko ihmissalakuljettajien toimintaa edistävää ilmeisen hyvää taloudellista tuottoa tarjoavaa toimintaketjua, jonka seurauksena Afrikan ja Euroopan välille hukkuu edelleen joukoittain ihmisiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merikapteenin oikeudenkäynti mittaa EU:n jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta
Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita
Skuuppiaineksia Välimeren rahavirroista

13 kommenttia:

  1. Kyllä, kyllä.

    Luulen, että YLE on viimeiset kolme vuotta yrittänyt keskittää raivoamisen pelkästään Trumpia koskeviin otsikoihin. Onhan vaarana, että ilmaisu menettää tehonsa, jos sitä käytetään joka paikassa.

    Mutta ilmeisesti YLEllä on nyt kovat piipussa Salvininkin varalle.


    VastaaPoista
  2. Salakuljettajien tekniikkaa videoitu. Katso sinäkin suvaitsevainen ja herää ruususen unestasi:

    PT-media 25.6.19:

    Ihmissalakuljettajat hinaavat ”pakolaisia” yhä lähemmäs Euroopan rajoja
    Euroopan raja- ja merivartiosto Frontex onnistui saamaan filmille ihmissalakuljettajien käyttämän kikkakakkosen.

    https://pt-media.org/2019/06/25/ihmissalakuljettajat-hinaavat-pakolaisia-yha-lahemmas-euroopan-rajoja/

    Artikkelista poimittua:

    Salakuljettajat ajavat isommalla veneellä ja hinaavat perässään pienempää venettä. Suunta on kohti Lampedusaa, sijainti noin 100 km Lampedustasta.
    Kohta iso vene pysähtyy ja sieltä aletaan lastaamaan pienempään veneeseen ”sotapakolaisia”.
    Pienempään veneeseen lastataan 80-90 Bangladeshista, Libyasta ja Marokosta tulevaa sotaa, vainoa ja kidutusta pakenevaa.

    Kun puuvene saadaan täyteen isompi vene poistuu paikalta. Sen jälkeen jää eurooppalaisten veronmaksajien kontolle ensin ”pelastaa mnerihädästä” heidät ja
    sitten turvata loppuelämän kestävä ilmainen ylläpito.

    Salakuljettajat otettiin myös kiinni myöhemmin lähellä Libyan aluevesirajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kirjoittaessani linkitänkö mainitun PT-median jutun. Olisi ehkä pitänyt. Tässä siis toimiva linkki.

      Poista
  3. Pelastusralli Välimerellä loppuisi heti, kun pelastetut toimitettaisiin YK:n pakolaisleireille sen sijaan, että heidät otetaan Eurooppaan vastaanottokeskuksiin ja turvapaikkatutkintaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvä dokumentti YouTube: Borderless Lauren Southern
    Suomiteksti rattaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Katsomisen arvoinen dokumentti. Kuten siinä todetaan, köyhillä pakolaisilla ei ole varaa pyrkiä Eurooppaan, siihen pystyvät vain parempaa elintasoa etsivät ihmiset.

      Poista
  5. Voi ristus sentään mitä satuilua - Ylessä!

    Ja kuka maksaa turvapaikkaprosessit - veronmaksaja!

    Yle tänään:

    Selvitys: Turvapaikanhakijan näkökulma ja etu pitää huomioida paremmin
    Selvityksen tarkoituksena oli muun muassa tunnistaa turvapaikkaprosessin kehittämistarpeet ja tarkastella viranomaisten toimintaa.

    https://yle.fi/uutiset/3-10850807

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5e2773e3-cd85-4c4f-b80d-7a654431ed64

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006155404.html

      Poista
    2. https://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/riippumaton-selvitys-turvapaikkaprosessia-on-kehitettava-kokonaisuutena

      Poista
    3. Näyttäisi selvityksen tekijä olleen jo vuosia tiukasti mukana maahanmuuttobisneksessä. Lopputulos ei siis ole yllättävä.

      Poista
  6. Noita oikeusprosesseja kansainvaellusten masinoijia ja salakuljettajia kohtaan tuskin tullaan koskaan nostamaan, semminkin kun kaikki niin sanotut "ihmisoikeusasiantuntijat" omaavat aivan toisensuuntaisen näkemyksen siitä mihin syyllisyys pitäisi maalittaa ja kenelle kaikki oikeudet kuuluvat.

    Vähän ihmettelen näitä ihmisoikeusasiantuntijoita. Ihmisestä yhteisöolentona he eivät ymmärrä mitään, ja koko juristeria ottaa lähtökohdaksi sen, että katse pidetään tiukasti yksilössä ja hänen oikeuksissaan eikä mietitä pätkääkään niitä joiden velvollisuudeksi jää panna nämä oikeudet toteen. Ja oikeudesta nämä asiantuntijat tuntuvat ymmärtävän sen verran että he kuvittelevat asiantuntemuksensa vuoksi edustavansa myös ainoaa oikeaa moraalia.

    Olen elämäni varrella tavannut muutamia oikeusoppineita. Muistan hyvin yhden, joka kirosi karkeasti niitä jotka arvostelivat N-liittoa kun se elokuussa 68 miehitti Tsekkoslovakian. "Siellähän oltiin tekemässä maasta kapitalistista valtiota!" Myöhemmin tämä oikeusoppinut meritoitui korkeassa kansainvälisessä virassa nimenomaan ihmisoikeusasioissa.

    VastaaPoista
  7. Kuuntelin Tanskan uuden hallituksen linjauksia. Siinä sosialidemokraatit pyörsivät vaaleja edeltäneet puheensa tiukasta maahanmuuttopolitiikasta. Luovuttiin mm. kielteisen päätöksen saaneiden sulkemisesta paikkaan, josta pääsee vain lähtiessään maasta. Linjaukset olivat aivan kuin kopio Suomen uuden hallituksen ohjelmasta. Ilman muuta myös Ruotsin hallitusohjelma on saman sisältöinen.

    Globalistien taktiikka näyttää yhä alastomammin olevan sellainen, että vaalien jälkeen kapseloidaan kansallismieliset ulos päätöksenteosta vaikka sitten epäpyhien allianssien avulla. Hallitusohjelma käännetään maan kielelle luonnoksesta, jonka takana on YK, Bilderberg-salaseura ja muut vastaavat NGO:t.

    Välimereen hukkuneista globalistit eivät välitä muuten kuin propagandansa materiaalina. Sosialismia runnataan eteenpäin uhreista välittämättä, kuten aina ennenkin. Koneiston rasvana toimivat mm. poliitikot, hyvät veljet ja edellä mainitut "oikeusoppineet". He tienaavat isot rahat toimista, jotka eivät päivänvaloa kestä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!