keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Mykkäsen testamentti punamullalle

Väistyvä sisäministeri Kai Mykkänen (kok) esitteli omia näkemyksiään maahanmuutosta. Se oli lievästi sanottuna mielenkiintoista luettavaa.

Hän aloitti oman asenteensa lyhyellä kuvaamisella: "pärjäävä ja kiinnostava Suomi on avoin ja kansainvälinen. Tarvitsemme tekijöitä ja osaajia. Pelkoon ja pois sulkevaan nationalismiin käpertyvä Suomi näivettyy. Ihmisyyteen kuuluu myös hädänalaisten auttaminen."

Yksityiskohtiin siirryttyään Mykkänen vastuutti uuden hallituksen jatkamaan hänen aloittamaansa työtä. Se tarkoittaa kiintiöpakolaisten osalta vaikeista oloista turvaa hakevien naisten, lapsien ja perheiden suosimista EU:n yhteisellä turvapaikkapolitiikalla.

Spontaani turvapaikanhaku pitäisi Mykkäsen mukaan siirtää EU:n ulkorajalle ja Unionille tulisi luoda säännöt päätösten pohjaksi. Uusintahakemusoikeutta tulisi rajoittaa ja palauttamista tehostaa - näin myös rikoksiin syyllistyneiden osalta. Ellei karkotusta voida panna toteen, sallisi Mykkänen laittomille maahanmuuttajille oleskelun maassamme "heikommalla, väli­aikaisella statuksella".

Työperäistä maahanmuuttoa Mykkänen kehittäisi vähentämällä saatavuusharkinnan merkitystä ja sen sijaan lisäämällä työnantajien valvontaa. Myös tulijoiden palkkakehitystä pitäisi seurata "automaattisesti kansallisessa tulo­rekisterissä".

* * *

Luettuani Mykkäsen linjaukset jäin ihmettelemään kahta seikkaa. Ensimmäinen oli monien sinänsä oikeansuuntaisten ajatusten jääminen konditionaaliin. Eli tehokkaiden keinojen pois jättäminen näkemyslistasta. Ilkeä sanoisi, että Mykkäsen ajatukset ovat siis pelkkiä hurskaita toiveita.

Toinen ja tärkeämpi seikka olivat maahanmuuton kustannukset, jotka tehtyjen selvitysten (yksi ja toinen sekä vielä kolmas)  mukaan ovat lievästi sanottuna valtavat. Avoimeksi jää, että eikö sivuun siirtyvä ministeri ole perehtynyt näihin selvityksiin vai eikö hän vain välitä.

Joka tapauksessa on syytä toivoa, ettei nyt valtaan astuva hallitus ryhdy ainakaan vielä Mykkäsenkin maahanmuuttopolitiikka löperömpiin toimiin. Näin siitä huolimatta, että juuri se on ylivoimaisesti todennäköisin skenaario seuraavan neljän vuoden ajalle - siitä huolimatta, että länsinaapuri on juuri julkaissut hyvin perustellun ja Suomenkin tulevaisuudesta varoittavan raportin, jonka olemassaolosta raportoitiin myös suomalaisessa valtamediassa.

Todennäköisin siksi, että sisäministeriksi on valittu Maria Ohisalo (vihr), joka tuskin jättää kiviä kääntämättä saadakseen maamme täytetyksi kehitysmaataustaisilla uussuomalaisilla. Onhan se ollut hänen puolueensa tavoitteena jo pitkään ja hallituksessa tarjoutuu tilaisuus tuon unelman toteuttamiselle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aho linjasi maahanmuuttopolitiikkansa perusteita - niin minäkin
Kai Mykkänen ilmoittautui älyllisesti epärehelliseksi
HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

9 kommenttia:

  1. Tuollaiset ministerien linjaukset ovat kai lähinnä esimerkkejä siitä mikä on juuri nyt "poliittisen korrektiuden" mukainen tapa puhua asiakokonaisuuksista, jotka ovat aivan liian kipeitä ja vaikeita käsiteltäviksi tosiasioiden tasolla.

    Jo se, että sitkeästi puhutaan "maahanmuutosta" -- joka on vain ylileveä yleiskäsitteellinen väistöliike -- eikä "kansainvaelluksesta" -- joka paremmin ilmaisisi sen millaisesta ilmiöstä on kyse -- asettaa kysymykset täysin pätemättömien käsitteiden kantimiin. "Maahanmuuttopolitiikka" on todellinen stiiknafuulia josta seuraa vain käsitteellisten näennäisyyksien keskinäissuhteiden määrittelyjä.

    Kansainvaelluksen kello käy, ja se tulee olemaan paljon hirvittävämpi katastrofi Euroopalle kuin mitä hiilidioksidi koskaan voi olla ilmakehälle. Kansainvaellus on seurausta väestöräjähdyksestä Afrikassa, jonka alkuperäisasukkaissa ei löydy ensimmäistäkään kansaa joka olisi itse keskuudessaan kehittänyt elämänhallinnan kognitiiviset perusedellytykset, esimerkiksi kirjoitustaidon. Afrikassa ei ole ensimmäistäkään kaupunkia, joka olisi syntynyt alkuperäisasukkaiden toimesta.

    Mutta me emme tietysti halua nähdä tätä tällä vuosisadalla edessämme olevaa vyöryä lehittymättömistä kulttuureista keskelle omia yhteiskuntiamme. Me emme ymmärrä miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat. Me mieluummin pyörittelemme ministerien tavoin täysin epärealistisia yleiskäsitteitä siinä järjestyksessä kuin poliittinen korrektius vaatii.

    Ei kai noita kannattaisi ottaa mitenkään tosissaan, noita ministerien puheita? Ne ovat vain ihan tietynlaista "kivapuhetta", joka tosiasiassa on paljon vaarallisempaa kuin mikään vihapuhe.

    Kun nämä älylliset väistöliikkeet saivat aikanaan alkunsa 60-luvulla vallinneesta idealismista, en olisi koskaan uskonut niiden kehittyvän näin valtaviin mittoihin. Uskottava se on.

    Mitä isien ja äitien pitäisi sanoa lapsilleen, jotka tulevat koulusta ja kertovat että opettaja sanoi maailmanlopun tulevan ja käski syömään kasvisruokaa? Nyt meillä on hallitus joka sanoo saman koko kansalle ja uskoo siihen itse. Ajattelu on kielletty.

    VastaaPoista
  2. Niin, erityinen vastuu tästä väestöräjähdyksestä on kyllä entisillä siirtomaaisännillä. Tärkeintä oli repiä alusmaista irti kaikki mahdollinen taloudellinen hyöty ja piut paut esimerkiksi alkuasukkaiden ja varsinkaan tyttöjen koulutuksesta. Näitä lyhytnäköisen typeryyden hedelmiä tässä nyt nautitaan - myös Suomessa, vaikkei tässä siirtomaita.... No onhan meilläkin rasitteemme saamelaisten kohtelussa. Meillä on jonkinlaista näyttöä osaamisesta perusopetuksen ja koulutuksen saroilla. Kaikki yhteistöresurssit on suunnattava sen tietotaidon viemiseen kehitysmaihin - mukaan lukien sikäläisten lahjakkaiden nuorten jatkokoulutus täällä. Vaihtoehtoja ei juuri ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka siirtomaapolitiikka kuuluu siihen kulttuurikognitiivisen kehittymättömyyden kokokuvaan, josta kertoo jotain esimerkiksi se, ettei maanosasta löydy ainoatakaan kansaa, joka olisi omin avuin kehittänyt itselleen kirjoitustaidon?

      Kulttuurikognitiiviset kuilut ovat siis vähintään kymmenien ellei satojen tuhansien vuosien mittaluokkaa. Eurooppalaiset itsesyytökset ovat mukahumanistinen ansa, jottei meidän tarvitsisi nähdä todellisuutta niin raakana kuin se on. Ja näiden hyvien aikeidemme lopputulemana tulee olemaan, että itsesyytöksissään lilluva Eurooppa tekee "oudon itsemurhan" (Douglas Murray).

      Poista
    2. On uskomatonta kuinka siirtomaapolitiikka Afrikan kurjuuden selittäjänä elää ja voi hyvin, vaikka sikäläisten siirtomaiden itsenäistymisestä on kulunut jo yli puoli vuosisataa. Ja vaikka monet samanlaisen tai jopa pahemman siirtomaavallan alla olleet maat ovat samassa ajassa tai jopa merkittävästi nopeammin saavuttaneet kohtuullisen elintason. Siis sellaiset kuin Viro, Chile, Intia tai Etelä-Korea. Eikä Suomenkaan asema 1600-luvulla ollut ainakaan parempi kuin useimpien Afrikan maiden 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella.

      Poista
    3. Afrikassa siirtomaaisännät ovat järjestäneet hallinnon ja kouluttaneet siihen myös kantaväestöä. Annettu malli ei vain ole "tarttunut" kovinkaan hyvin. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Sama asia toistuu kehitysavun kohdalla: auttajien perävalojen häivyttyä palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Kulttuuri ja ympäröivä luonto antavat siihen mahdollisuuden. Sen sijaan napapiirillä ei rentoutumiseen ole mahdollisuutta, sillä pitkästä talvesta ei selviydy ilman henkisiä ja fyysisiä ponnisteluja.

      Siirtomaakauden jälkeen asioita on koetettu kohentaa kehitysavun kautta. Kehitysapu aiheuttaa kuitenkin ehkä enemmän ongelmia kuin ratkaisuja, kuten tehottomia, alati paisuvia organisaatioita, passiivisuutta, välikäsien korruptiota ja oman maan tuotannon haittaamista. Onko muuten kukaan pohtinut sitä, että itse asiassa kehitysapu on loukkaus sen saajia kohtaan? Juurihan meille on päntätty, että kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja kyvykkäitä. Jos näin on, miksi yritämme vängätä näitä maita samoille jengoille kuin omamme. Kaikesta huolimatta uusi hallitus aikoo lisätä kehitysmaiden huonoutta korostavaa avustamista.

      Etelä-Afrikka tarjoaa hyvän esimerkin, kuinka eurooppalaisen väestön syrjäyttäminen "kehittää" jo valmiiksi kehittynyttä maata. Kohta se ei kykene ruokkimaan väestöään ja muukin infrastruktuuri sortuu.

      Poista
  3. Muinaisessa Egyptissä kehitettiin kirjoitusjärjestelmiä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hieroglyfit
    Kansainvälisten juristien mukaan EU-johto pitäisi asettaa syytteeseen siirtolaisten kuolemien vuoksi.
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006131324.html?share=0362df05914651729777ae4a8f297b73&fbclid=IwAR0muQQgGRYsobwtR3kgWtlDbxv_b6R1KimiAw8FiQZHcHUZrFYGTxoDKPw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sahan eteläpuolinen Afrikka" lienee poliittisesti korrekti määre, kun ei haluta puhua esimerkiksi "mustasta Afrikasta".

      Juristerismi on karikatyyri mekaanisesta normimoraalisesta ajattelusta. Siinä saavat ylimitoitetut yleiskäsitteet ylevää kyytiä, kun juristeristit pääsevät päsmäröimään "ihmisoikeuskysymyksillä".

      Se on sellaista tosiabsurdia varjonyrkkeilyä, kun kuvitellaan että jossain on se iso raskaalla valuutalla täyetty rahasäkki, jota saa yksittäistapauksilla pommittaa ihan mielin määrin ja vapaasti. Ja jos se säkki sitten puksahtaakin kuin kupla, varmaan silloinkin joku joutuu syytteeseen ja tuomitaan, hmmm, ihmisoikeusrikosten mahdollistamisesta, tms.

      Tästä on liian pitkä matka realiteettien ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Siis ettei ole rasismia kysyä, miten siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", muka seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisvat keskenään. Nehän eivät sopeudu. Päinvastoin, toisilleen sosodynaamisesti erisuuntaiset kulttuurit voivat vain puolin ja toisin syödä toisistaan kaiken ihmisyyden.

      Poista
    2. Toivottavasti nämä juristit haastavat EU-päättäjät oikeuteen, jotta nähdään heidän todisteidensa pitävyys. Haluaisin myös nähdä miten kävisi vaikkapa "Lääkärit ilman rajoja" järjestön oikeudenkäynnissä, jossa sitä syytettäisiin ihmisten houkuttelemisesta kuolemanvaaraan.

      Poista
  4. oletko oikeasti professori? tää siksi koska suomessa jokainen joka puhuu tosia on vakavalla vaaravyöhykkeelä. ja jos vastaat niin käytä sopivan väljiä sanamuotoja

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!