torstai 10. toukokuuta 2018

Suomen pakolaisapu: positiivinen syrjintä on rasismia!

PT-media johdatti minut Suomen pakolaisavun nettisivulle, jossa voi testata onko rasisti vai ei. Sivulla käynti oli valaiseva kokemus - etenkin siinä mielessä, mitä se kertoi pakolaisavussa vallitsevasta ajattelusta.

Testin ensimmäinen kysymys kuuluu seuraavasti: "olet kovassa flunssassa ja varaat aikaa lääkärikäynnille. Ensimmäisenä tarjottu aika on lääkärille, joka ei ole nimen perusteella suomalainen eikä edes eurooppalainen. Kysytkö ajanvarauksesta aikaa toiselle lääkärille?"

Tämä on kohtuullisen selvä ja hyvä kysymys. Jos haluat vaihtaa lääkäriä pelkän nimen perusteella saattaa syynä hyvinkin olla rasismi. Ellei sitten taustalla ole huonoja kokemuksia samaan kulttuuripiiriin kuuluvista lääkäreistä esimerkiksi kielitaitoon liittyvien ongelmien takia.

Toinen kysymys: "olet menossa lapsesi kanssa hiekkalaatikolle. Huomaat, että paikalla leikkii jo yksi saman ikäinen lapsi, jonka äiti on pukeutunut pään ja kaulan peittävään musliminaisen huiviin. Kannustatko lastasi yhteiseen leikkiin?"

Kysymys on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Rasistin leiman saa esimerkiksi sellainen vanhempi, joka ei ylipäänsä kannusta lapsiaan leikkiin toisten lasten kanssa.

Samoin henkilö, joka ei halua altistaa lastaan käännytykselle vieraaseen kulttuuriin - näin etenkin jos huivipää on kantasuomalainen käännynnäinen. Sellaisethan ovat uskonnosta riippumatta usein niin kiihkeitä uudessa uskossaan, että haluavat saarnata sitä myös vieraille ihmisille lapsia myöden.

Kolmas kysymys: "olet rekrytoimassa henkilökuntaa. Käyt työhakemuksia läpi ja teet ensimmäisen karsinnan. Onko työnhakijan nimellä ja syntyperällä jatkoon pääsyn kannalta mitään merkitystä?"

Tämä se vasta onkin mielenkiintoinen kysymys. Jos arvio tehdään pelkän nimen ja syntyperän perusteella on kyse rasismista. Myös siinä tapauksessa, että vastaaja on äärisuvaitsevainen ja haluaa kohdistaa positiivista erityiskohtelua maahanmuuttajaan ja rekrytoida tämän?

Sinänsä olin todella iloisesti yllättynyt, että positiivinen syrjintä on myös pakolaisavun mielestä rasismia. Pisteet heille siitä - ja samalla toive, että he kertoisivat tämän näkemyksensä julkisuuteen nykyistä näkyvämmin ja selkeämmin.

Neljäs kysymys: "näet tummaihoisen nuoren miehen kuljettavan lukittua polkupyörää. Onko ensimmäinen ajatuksesi se, että pyörä on varastettu?"

Jos minä näen minkä-tahansa-ihoisen miehen kuljettavan lukittua polkupyörää tulee mieleeni ensimmäiseksi ajatus siitä, että olisiko se varastettu. Toisin sanoen kysymys ei mittaa lainkaan rasismia, vaan normaalia reaktioita lukitun polkupyörän kuljettamiseen.

Viides kysymys: "lapsesi ilmoittaa menevänsä naimisiin henkilön kanssa, joka on saapunut Suomeen pakolaisena. Oletko vilpittömän iloinen uudesta perheenjäsenestä?"

Tämäkään ei mittaa rasismia. Ensinnäkin monikulttuuriset avioliitot epäonnistuvat paljon useammin kuin samaan kulttuuripiiriin kuuluvien ihmisten väliset. Siten iloisuuttani epäilemättä varjostaisi huoli uuden liiton tulevaisuudesta.

Toiseksi kysymys ei erottele onko kyseinen puoliso lukutaidoton vai korkeakoulututkinnon suorittanut. En minä olisi vilpittömän iloinen siitäkään, jos lapseni avioituisi lukutaidottoman suomalaisen kanssa.

Enkä totta puhuen olisi vilpittömän iloinen silloinkaan, mikäli pakolainen olisi poliittisista syistä Putinia paennut venäläisvaikuttaja. Silloin mieltäni kaihertaisi tulevan puolison ja omankin lapseni turvallisuus.

Kuudes ja viimeinen kysymys: "olet valitsemassa itsellesi harrastusryhmää. Yhdessä potentiaalisista ryhmistä yli puolet osallistujista on maahanmuuttajia. Vaikuttaako tämä valintaasi?"

Tämäkin kysymys on suorastaan typerä. Olisi ainakin pitänyt määritellä minkälaisista maahanmuuttajista puhutaan. Samoin olisi pitänyt vähän rajata harrastusta, mutta jos nyt kyseessä olisi vaikka jazz-musiinkin harrastus ja joukossa olisi puolet tummaihoisia amerikkalaisia, ottaisin sen kyllä suosituksena.  Olisinko siis sen perusteella rasisti?

Yhteenvetona voitaneen todeta, että pakolaisavun rasistitesti oli vähintäänkin typerä. Samalla heräsi kysymys siitä, onko testin laatija yksisilmäinen ihminen, joka ei kykene hahmottamaan edes sitä, että Suomessa on monenlaisia maahanmuuttajia. Eikä sitä, ettei tosiasioiden tunnustaminen ole rasismia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasismia vai vaikenemista - kas siinäpä vasta kysymys
Kolaroiva bussikuski lisäsi rasimia ja vaikeutti kaltaistensa työllistymistä
Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee eriuskoisen pojan kanssa ilman että poika kääntyy tyttärellesi opetettuun uskoon?

9 kommenttia:

  1. Onpa surkea rasismitesti. Huivipäinen nainen hiekkalaatikolla on ilmeisesti muslimi, ja islam on ideologia, eikä ideologian vastaisuus ole rasismia. Pakolaisapu meni metsään tässäkin kysymyksessä.

    Jopa tuo ensimmäinen kysymys lääkärin valitsemisesta kuvittelee käsittelevänsä perusteettomia ennakkoluuloja. Saksalainen PI-News sivusto otsikoi juttunsa Ausländische Ärzte gefährlich niedgries Oualitätsniveau, missä kerrotaan kuinka ulkomaalaisten lääkäreiden laatutaso on alhainen. Siirtolaisina Saksaan tulleet lääkärit ovat osoittautuneet ongelmaksi. Suojellaanko maahanmuuttajaa mieluummin kuin potilasta, kysyvät potilasjärjestöt. On jo kuolemantapauksia. Alunperin näiden lääkärien todistukset voivat olla vaikka ostettuja, ja vaikka he joutuisivat suorittamaan EU-alueella vaaditun testin, ei pätevyyttä aina saavuteta. Kielitaidossakin on usein suuria puutteita.

    VastaaPoista
  2. Olen sitä mieltä että kulttuurit mitkä eivät edusta yhdenvertaisuutta joka tasolla yhteiskunnassa, niin tällaisilla kulttuureilla ei ole mitään annettavaa demokraattisille valtioille ja demokraattisissa valtioissa kehittyneille yksilöille. Yksilökohtainen kohtaaminen ja kulttuuriympäristö ovat kaksi eri asiaa ja sen oppii yksilö, varsinkin naispuolinen sellainen ja sanoisinko vielä että kantapään kautta, joka esimerkiksi avioituu henkilön kanssa jonka identiteetti on kehittynyt kulttuuriympäristössä, missä yhdenvertaisuus on täyttä hepreaa. Olen käsittääkseni umpikulttuurirasisti, mutta miksi en olisi, koska kulttuuriset negatiiviset lieveilmiöt ovat tuhoisia demokratialle ja tämän on huomannut esimerkiksi Iltalehden blogisti, Alan Salehzadeh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko tätä kirjoitusta:

      "Radikaali-islamistien määrä kasvaa – Lisätäänkö sosiaalipalveluita vai riisutaanko kansalaisuus?"

      https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2018/05/09/radikaali-islamistien-maara-kasvaa-lisataanko-sosiaalipalveluita-vai-riisutaanko-kansalaisuus/


      vai tarkoitatko tätä kirjoitusta:

      "10v. raiskaus – yhteiskunnallinen oikeustaju ja Sharian laki"

      https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2018/05/07/10v-raiskaus-yhteiskunnallinen-oikeustaju-ja-sharian-laki/

      Poista
    2. En tarkoittanut mitään yksittäistä blogikirjoitusta, vaan noin niinkuin yleensä mitä hän on kirjoitellut.

      Poista
  3. Onko tämä nyt positiivista syrjintää vai rasismia vai mitä kun ei käytä erityisen kovaa väkivaltaa...

    "Helsingin hovioikeus alensi eilen vuonna 1988 syntyneen Dame Coundoulin raiskaustuomiota ehdottomasta vuoden ja 10 kuuukauden vankeudesta ehdolliseen vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen."

    https://pt-media.org/2018/05/09/helsingin-hovioikeus-alensi-raiskaajan-tuomiota-koska-tama-ei-kayttanyt-erityisen-kovaa-vakivaltaa/
    -----------------------

    Entä mihin kategoriaan tämä hovioikeuden päätös lasketaan...

    "Ensihoitaja raiskasi työkaverinsa päivystysvuorossa - Itä-Suomen hovioikeus vahvisti ehdollisen tuomion"

    "Itä-Suomen hovioikeus on vahvistanut työkaverinsa raiskanneen ensihoitajan Kymenlaakson käräjäoikeudessa saaman tuomion.
    Rangaistukseksi määrättiin 1 vuosi ja 6 kuukautta ehdollista vankeutta ja 30 tuntia yhdyskuntapalvelua."

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805092200932160_u0.shtml
    -----------------------

    Minusta alkaa mennä hiukan liian pitkälle positiiviset syrjinnät tai ainainen kantaväestön syyttely rasismista tai oikeuden järjettömät päätökset jne.
    Tämä nyt on tietysti vain minun mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IL 11.5.18:

      "Hovioikeus uskoi uhria: Miehelle ehdollista vankeutta 70-vuotiaan naapurinrouvan raiskauksesta"

      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805102200935230_u0.shtml
      -------------------
      Jos oikeasti tapahtui raiskaus kuten hovioikeus on todennut,
      miten taas voi selvitä oikeasta raiskauksesta ehdollisella?

      Mihin tämä maailma on menossa?

      Poista
  4. Voi hyvä hytynen taas tuota ajattelun kaavamaisuutta ja käsitteiden sekavuutta (sinänsä kiintoisa yhdistelmä). Ilmeisesti testin tekijä ei ole miettinyt edes mitä on rasismi. Jonkinlainen koulukirjamääritelmä kai olisi, että henkilöä pidetään alempiarvoisena pelkästään etnisillä perusteilla ja hän joutuu tämän takia jonkinlaisten mielenilmausten tai syrjinnän kohteeksi.
    Tuossa testissä oikeastaan ainoa kysymys, joka näytti koskevan rasismia, oli kysymys rekrytoinnista. Muita kysymyksiä tässä ei kannata ihmeemmin sivuta, koska professori sen jo teki.
    Käsitteiden sekavuutta edustaa se, että testin tekijä ei ole ymmärtänyt, että kaikki suhtautumiserot evät ole rasismia. Ihminen on sosiaalinen olento eli laumaeläin. Se tarkoittaa sitä, että aina on olemassa meidän lauma ja muiden lauma ja muiden laumaan kuuluviin suhtaudutaan aina aluksi hiukan toisin kuin meidän laumaan kuuluviin. Tutustumisen myötä ero yleensä tasoittuu tai katoaa. Suhtautumisero voi ilmentyä esimerkiksi uteliaisuutena, varautuneisuutena tai monilla muilla tavoilla. Ei siinä ole kyse mistään rasismista. Rasismista on kyse vain kun suhtautuminen on selkeän kielteinen.
    Ajattelun kaavamaisuutta taas edustaa se, että päätöksenteon ja käyttäytymisen ainoaksi vaikuttavaksi tekijäksi on nähty etnisyys, vaikka noissa tilanteissa todellinen peruste olisi joku muu ja etnisyydellä ei olisi mitään merkittävää vaikutusta.
    Sinällään tästä ajattelun tason laskusta, jossa kaavamainen tabu-ajattelu ja laumasidonnaisuus on korvannut käsitteiden selkeyden ja ajattelun loogisuuden, voisi kantaa huolta ja kirjoittaa enemmänkin, mutta se on sitten jo oman messunsa arvoinen. Kuitenkin, kun katsoo mitä Kiinassa tapahtuu ja mitä täällä tapahtuu, tällä menolla näiden kulmakuntien taantuminen periferiaksi on enemmän kuin todennäköistä.

    VastaaPoista
  5. "Merilahden koulun rehtori valehtelee oppilaastaan
    Maahanmuuttajataustaisten nuorten väkivaltaa kuvannutta oppilasta väitetään psyykkisesti häiriintyneeksi. Lisäksi hänen väitetään kutsuneen Vastarintaliikkeen aktivistit koululle, vaikkei hän nuoren ikänsä takia ole edes liikkeen jäsen..."
    https://mvlehti.net/2018/05/10/merilahden-koulun-rehtori-valehtelee-oppilaastaan/

    "Kännykkään kehitetty George Soros -sovellus hälyttää jos joku yrittää raiskata alaikäistä.",
    https://mvlehti.net/2018/05/10/kannykkaan-kehitetty-george-soros-sovellus-halyttaa-jos-joku-yrittaa-raiskata-alaikaista/

    VastaaPoista
  6. "Samalla heräsi kysymys siitä, onko testin laatija yksisilmäinen ihminen,..."
    Aivan varmasti on, mutta hän on laatinut kysymykset niin, että jos et vastaa suvakisti, olet rasisti. Kömpelö yritys, jos se oli tehty tosimielellä.
    Sain täydet pinnat. Vastasin omantuntoni mukaan perustaen päätökseni viimeisten vuosien aikana mediasta kertyneisiin faktoihin. En silti ole rasisti.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!