perjantai 25. toukokuuta 2018

Somalisota!

Somaleiden yhtenä ehdottomana avuna mainittiin takavuosina verraton kyky sovitella. Lieneekö taito sittemmin unohtunut.

Ylen uutinen nimittäin kertoi, että emä-Somaliasta eronneet - ja rauhallisina pidetyt - Somalimaa ja Puntmaa ovat ajautuneet keskenään tappaviin taisteluihin. Syynä on erimielisyys maiden rajalla sijaitsevan kaupungin hallinnasta. 

Jääkäämme jännityksellä seuraamaan, miten tämä näkyy a) emä-Somalian tulevassa kehityksessä, b) islamistisen Al-Shabaabin asemassa Afrikan sarvessa, c) somaleiden jättämien turvapaikkahakemusten määrässä EU:n ja Suomen rajalla sekä d) edellytyksissä palauttaa somalitaustaisia elintasopakolaisia tai rikollisia kotimaahansa.

Ei naurata. Ei.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Hakunilassa leimahteli
Sikailua toisten juhlissa

8 kommenttia:

  1. Sota on hirvittävä asia mutta kun niitä nyt on jo joka kolkalla niin pitäisi jokaisen kovakalloisimmankin poliitikon tunnustaa tosiasiat.
    Ihmisten siirtäminen paikasta toiseen esim. Afrikasta Eurooppaan tai Etelä-Amerikasta Pohjois-Amerikkaan, ei ole ratkaisu.
    Ei sotaan eikä mihinkään muuhunkaan ihmisten väliseen erimielisyyteen.
    Ihmisten siirtäminen kun tosiasiallisesti myös siirtää ongelmat ihmisten mukana.
    Jos ihmiset eivät osaa elää sovussa kotimaassaan vaan tappelevat jostain pirun kaupungista,
    on sen nimi sitten Los Anod tai Jerusalem tai Timbuktu,
    eivät ne osaa muuallakaan elää ihmisiksi.

    Euroopassa sodittiin vuosisatoja vähän väliä kunnes (toivottavasti) kyllästyttiin tai tajuttiin ettei siinä ole järkeä.
    Poikkeus oli tietysti Jugoslavia, joka vahvisti säännön, että erilaiset etniset ryhmät eivät pysty elämään sovussa.
    Älkää siis sekoittako Eurooppalaisten joukkoon niitä, jotka eivät tänne kuulu.
    Sekoittamisesta ei seuraa rauhaa vaan sotaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se II maailmansodan jälkeinen rauhankausi Euroopassa todellakaan ollut seurausta mistään kyllästymisestä saati järkiintymisestä.
      Kyse oli Rautaesiripusta, jonka länsipuolella oli USAn johtama NATO ja itäpuolella Neuvostoliiton johtama Varsovan liitto.
      Näiden sotilaallisesta yhteentörmäyksestä seuraava III maailmansota epämiellyttävän todennäköisine ydinaseiden käyttöineen oli sellainen pelote, että rauha säilyi Euroopassa.

      Kun Rautaesirippu repesi, saatiin sota saman tien taas Eurooppaan Jugoslavian hajoamissotien muodossa. Nyt ollaan kovaa vauhtia hankkimassa yleiseurooppalaista matalan intensiteetin sisällissotaa massamaahantuotavien kehitysmaamuslimien kanssa.

      Kyynisesti voisikin sanoa, että Rautaesirippu oli Euroopan historian suurin ja menestyksekkäin rauhanprojekti.

      Oikeastaan ainoa lajissaan.

      Poista
  2. Ajatusten Aurajoki, YLEn Yrjö Kokkonen (toimittelia) uutisoi:

    "...kertoo, että Somalimaan joukot hyökkäsivät Puntmaahan, jolloin Somalimaan joukot joutuivat tekemään vastahyökkäyksen."

    Eli Somalimaa hyökkäsi Puntmaahan jolloin Somalimaa puolusti Puntmaata hyökkäämällä Somalimaahan?

    Ja näiden pitäis pelastaa meidän eläkkeet? ;)

    VastaaPoista
  3. Biologisesti katsoen somalit ovat kaikessa ongelmallisuudessaan menestyneet: Keskinäisen riitaisuutensa vauhdittamana he ovat levittäytyneet ja lisääntyneet ympäri maailman napapiiriä myöten. Tämä on ollut mahdollista, kun pioneerikansat ovat ensin aikaansaaneet resurssit ja infrastruktuurin, joka mahdollistaa selviämisen kylmässäkin ilmastossa ilman omia ponnistuksia. Toinen edellytys on ollut pioneerikansojen reviirivaiston surkastuminen, jolloin itsetietoiset valloituskulttuurit ovat voineet vapaasti levittäytyä.

    Teknisen kehityksen myötä ihmispopulaatioiden dynamiikka on kiihtynyt ja jo muutamassa vuosikymmenessä tapahtuu paljon kiinnostavaa kehitystä. Jatkossa on jännittävää seurata mitä tapahtuu, kun vastaanottavien alueiden isäntäkansojen kantokyky ja yhteisömoraali romahtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä edelliseen vielä se, että somalien (ja muiden vastaavien kansallisuuksien) siirtolaisten saamat sosiaalituet päätyvät osin takaisin siirtolaisten kotimaahan. Ne varat puolestaan pitävät siellä yllä sotaisia oloja ja aiheuttavat uutta siirtolaisuutta. Näin ollen kokonaisuus pyörii kuin moottori, jonka polttoaineena on kohdemaiden kanta-asukkailta kerätyt verot ja heidän nimiinsä otetut velat. Moottorin pyörittämisestä hyötyvät ihmiskauppiaat ja maahanmuuttoteollinen kompleksi, jonka osakkailla on vahva edustus politiikassa.

      Poista
  4. Siirretäänkö Somalisodan sodan vuoksi taas porukkaa Eurooppaan?
    Soininvaara eilisessä blogissaan totesi:

    "Väestökysymys on ratkaistu lähes kaikkialla muualla, mutta ei Afrikassa.
    Afrikan väkiluku on minun elinaikanani nelinkertaistunut miljardiin asukkaaseen ja sen ennustetaan nousevan tämän vuosisadan aikana neljään miljardiin."
    ja
    "Linkola ennuste väkivaltaisia kansainvaelluksista on mitä ajankohtaisin. En ymmärrä, että tähän suhtaudutaan niin rauhallisesti. Vaikea uskoa, että vuoteen 2050 mennessä ylikansoitettu Eurooppa ottaisi Afrikasta miljardi siirtolaista. Jo satamiljoonaa tuntuu paljolta."
    -------------------

    Valitettavasti ratkaisukeinoissa ei ollut syntyvyyden säännöstely vaan verotus.

    http://www.soininvaara.fi/2018/05/25/linkolan-ohjelmasta-30-vuotta-myohemmin/

    VastaaPoista
  5. Tanskan pääministerille pisteet!

    "Tanska vetää maahanmuutossa tiukkaa linjaa, Ruotsi seuraa perässä, Suomessa aiheesta ei juuri keskustella
    – ”Kaikki alkavat ymmärtää, ettemme voi kutsua tänne kaikkia”

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005693659.html

    VastaaPoista
  6. Miksi valtaosa Euroopan maista noudattaa käytännössä 'rajat-auki'-politiikkaa kolmannen maailman loisille?

    Toistettakoon se taas kerran:

    EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelma: http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    ja sitä toteuttavat EU-diktatuurin korruptoimat maanpetturihallitukset eli kuten britti-patriootti David Noakes sanoo:

    ”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
    ”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/

    ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
    The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
    ”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

    Pieni tekijä ei ole myöskään kokonaisia valtioitakin kuten Britanniaa ja Ruotsia keikuttaneella valuuttakeinottelulla likaiset miljardinsa hankkinut Rotschild-agentti George Soros:

    "USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen",
    http://whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!