torstai 19. huhtikuuta 2018

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

Ranska on ottanut tavakseen ottaa vastuulleen Suomeen saapuneet afganistanilaiset elintasopakolaiset. Tai oikeastaan ranskalaiset tuomioistuimet ovat sen tehneet.

Tästä merkkinä Lyonin valitustuomioistuin on jo toisen kerran estänyt turvapaikanhakijoiden palautuksen Suomeen. Edellinen tapaus oli tammikuussa.

Tällä kertaa kyseessä on afganistanilainen perhe - vanhemmat ja kaksi lasta. Tammikuussa Lyonin valitustuomioistuin esti irakilaisen turvapaikanhakijan palautuksen Suomeen, nyt kyseessä oli kokonainen perhe, jonka elintasopakolaisstatus oli Suomessa ehditty todeta korkeinta hallinto-oikeutta myöden.

Eikä ranskalainenkaan oikeus käytettävissäni olleiden tietojen mukaan kiistänyt elintasopakolaisuutta, vaan arveli ainoastaan Kabulin liian vaaralliseksi afgaaneille. Siis Kabulin, jossa valtaa pitää länsimaiden tukema demokraattinen hallitus.

Nähtäväksi jää, seuraako tästä Ranskan linjaksi muuttuneesta käytännöstä muutosta afgaanien käyttäytymiseen Suomessa. Ja ehkä myös Ruotsissa, joka Suomen tavoin palauttaa afgaaneja Kabuliin.

Mikäli näin käy, on Ranska saamassa vahvistusta muslimitaustaiseen maahanmuuttajaväestöönsä, joka jo muutenkin on miljoonien ihmisten kokoinen. Ehkäpä sen seurauksena Galliasta tulee afgaanien luvattu maa, jossa myös Iranissa kasvaneet afgaanit saavat uuden tulevaisuuden.

Myös Suomen kannalta elintasopakolaisiksi todettujen afgaanien vapaaehtoinen lähtö Ranskaan on ainakin lyhyellä tähtäimellä hyvä asia. Sen seurauksena säästymme pakkopalautusten järjestämiseltä ja kustannuksilta. Näin meille jää hieman enemmän rahaa ja resursseja järjestää mm. turvapaikantarpeessa olevien muslimipakolaisten kotoutuminen suomalaisten joukkoon.

Siten olisi aivan erinomainen asia, mikäli uusi ranskalainen käytäntö leviäisi kaikkien Suomeen tulleiden afgaanien tietoon. Tai no, en epäile lainkaan ettei näin kävisi - luullakseni jo nyt nähty toinen oikeustapaus osoittaa puskaradion toimineen. Siten ainoa jännityksen kohteeksi jää gallien kutsuun vastaavien afgaanien määrä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kummallista uutisointia tulonjaosta ja elintasopakolaisten palautuksista
Turvapaikanhakijauutisia Jyväskylästä ja Kauhavalta
KHO elintasopakolaisten asialla

7 kommenttia:

  1. Pitäisköhän lähettää Ranskalaisille kiitoskortti?

    T. Luca

    VastaaPoista
  2. Yle pari päivää sitten:

    "Macron puhalsi intoa europarlamentaarikkoihin: Uudistukset maaliin, lisää rahaa EU-budjettiin"
    "Ranska ehdottaa pakolaisten kotouttamisen rahoittamista suoraan EU-rahalla."
    https://yle.fi/uutiset/3-10163198

    On tietysti hyvä, että vältymme esim. tulijoiden aiheuttamalta rikollisuudelta ja muilta lieveilmiöiltä kun he siirtyvät Ranskan suojiin.
    Varmasti myös kustannuksellisesti se on hyvä asia mutta täytyy toivoa ettei se EU:n rahoitus mene ihan älyttömäksi koska olemme nettomaksaja.
    Ja maksamme yhä enemmän netto-osuutta Brittien lähdettyä.

    Se, että Iran ei pidä huolta arabiveljistä vaan huolenpito jää lännen tehtäväksi, kertoo arabimaiden röyhkeydestä ja länsimaiden hölmöydestä, että otamme vastaan satujen kertojia.
    En muistanutkaan, että "Tuhannen ja yhden yön tarinoita" on arabialainen satukokoelma. Ilmankos se satujen kertominen heiltä onnistuu niin hyvin.

    Tänään uutisoitiin, että:

    "Kreikka päästää turvapaikanhakijat saarilta mantereelle – EU pitää oikeuden päätöstä huolestuttavana"

    Artikkelista poimittua.

    "Virallisesti EU tyytyy toteamaan, että tilanteen tarkkailu on Kreikan viranomaisten vastuulla."

    "YK:n luvut turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta ovat maltillisemmat. Sen mukaan nousua on sadan prosentin sijasta 27 prosenttia."

    https://yle.fi/uutiset/3-10166601

    On se sitten hyvä, että "tarkkaillaan" mutta kun sen tekee "Kreikkalainen viranomainen", mitähän se loppupeleissä tulee maksamaan?

    VastaaPoista
  3. "Se, että Iran ei pidä huolta arabiveljistä...", pikemminkin muslimiveljistä, sillä iranilaiset eivät ole arabeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, unohdin vallan kokonaan Persian...

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Persia

      Poista
  4. Suomella OLISI seuraavissa vaaleissa mahdollisuus valita mm. kahden seuraavanlaisen vaihtoehdon välillä:

    Suomen tuhon linja, johon johtaa Macronin kaltaisten sionisti-globalistien lakeijoiden, maanpettureiden valinta (edelleen) valtaan jatkamaan EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman eli eurooppalaisen valkoisen kansanmurhan toteuttamista:
    ”Macron: Eurooppa ‘jakaa kohtalonsa’ Afrikan kanssa ja siirtyy ‘ennennäkemättömään’ massamaahanmuuton aikakauteen”,
    https://www.kansalainen.fi/macron-eurooppa-jakaa-kohtalonsa-afrikan-kanssa-siirtyen-ennennakemattomaan-massamaahanmuuton-aikakauteen/

    tai

    valita suomalais-kansallisen olemassaolon ja vaurauden linja äänestämällä kansallismieliset vallanpitäjät Unkarin mallin mukaisesti: ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
    https://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

    Ellei ihmeitä tapahdu, niin enemmistönä olevat, jonkinlaisessa horrostilassa elävät valtaapitävien maanpetturien ja näitä tukevan valtaVALEmedian aivopesemät hyödylliset idiootit valitsevat Suomen tuhon linjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jussi Halla-aho: Kokoomus haluaa avata rajat halpatyövoimalle",
      https://www.nykysuomi.com/2018/04/19/jussi-halla-aho-kokoomus-haluaa-avata-rajat-halpatyovoimalle/

      Otaksuttavasti melkoinen joukko hyödyllisiä idiootteja äänestää vielä kokoomusta 'koti-, uskonto- ja isänmaa'-puolueena.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!