keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pariisin terrori-iskun opetukset kevään vaaleja ajatellen

Pariisissa tehtiin terrori-isku, jonka tekijät huusivat Ylen nettisivujen mukaan islamilaisia iskulauseita. Kohteena oli satiirinen viikkolehti, jota on pidetty sananvapauden symbolina.

Tämän iskun myötä on meidän suomalaisten syytä kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin asioihin.

Meidän tulee huolehtia siitä, ettei Ruotsissa käytävää rakettisotaa uutisoida Suomen tiedotusvälineissä.

Median tulee Helsingin Sanomien lailla tiedottaa jo ennen vaaleja, että maahanmuuttopolitiikan järkeistämisen ajaminen seuraavissa eduskuntavaaleissa johtaa automaattisesti oppositioon.

Median tulee kertoa, että islam on rauhan uskonto. On vain sattumaa, että tämän päivän terroristit ovat enimmäkseen muslimeita.

Kansalaisten tulee vaatia, että verovaroillamme toimiva Yle tukee yhtiöjärjestyksensä mukaisesti entistä vahvemmin monikulttuurisuutta, jotta suomalaisille ei välittyisi islamisoinnin vastaisia mielipiteitä.

Suomen tulee lopettaa tutkimus, koska Koraanissa on jo kaikki tiede. Näin islamin tieteellis-tekninen etumatka länsimaihin kaventuu.

Opettajien on aivopestävä nuoret kantasuomalaiset, koska vain siten voimme estää musliminuoria radikalisoitumimasta.

Urheilijoiden tulee lopettaa jääkiekko, koska se saattaa johtaa mellakoihin.

Pakolaisbisneksen toimijoiden tulee välttää väestörakennettamme korjaavien arabien sijoittaminen kohtuuttomiin olosuhteisiin, joissa saattaa esiintyyä pakkasta tai eläimiä.

Suomen on autettava muslimeja kaatamaan kaikki islamilaisten maiden länsimieliset diktaattorit, jotta tilalle saadaan islamilainen demokratia.

Meidän tulee osoittaa aktiivisesti solidaarisuutta hakemalla Syyriasta kymmeniä tuhansia pakolaisia Suomeen.

Suomen tulee saattaa voimaan sharia-laki.

Meidän tulee kieltää huumori ja pilakuvat.

Perheiden sisälle on saatava islamilainen tasa-arvo, koska näin äiti voi parhaiten huolehtia lapsistaan. Näin heistä voi kasvaa ahkeria yhteiskunnan tukipilareita.

Suomalaisten tulee iloita kaikista länsimaisten toimittajien katkaistuista kauloista. Näin osoitamme lojaaliutta herkimmille uusssuomalaisille, eivätkä he radikalisoidu.

* * *

Jos olet samaa mieltä edelle kirjoittamieni kohtien kanssa, muista kevään vaaleissa äänestää Kokoomusta, Keskustaa, Sosialidemokraatteja, Vihreitä, Vasemmistoliittoa, RKP:tä tai Kristillisdemokraatteja. Näin voit hyvillä mielin odottaa Pariisin tapahtumien ennemmin tai myöhemmin saavan vastineensa myös Suomessa.

Sen sijaan jos näet listassani jotain outoa, kannattaa sinun antaa äänesi Perussuomalaisille tai Muutos 2011 -puolueelle. Siten Suomessa saatetaan vielä välttyä Pariisin tragedian kaltaiselta mediaspektaakkelilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Ruotsin rakettisota salataan suomalaisilta
Hauska terrorismi-uutinen
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua

13 kommenttia:

  1. Mun mielestä on hyvin, hyvin outoa, että toimittajat ovat vähättelemässä islamisaatiota ja jihadismia. Tekemässä naurunalaisiksi niitä, jotka noista asioista lukuisin esimerkein varoittelevat.

    Juuri toimittajathan näyttävät olevan etupäässä jihadistien ja muun paskasakin tähtäimissä...

    Toimittajiksi ilmeisesti hakeutuu hieman normaaliväestöstä poikkeavaa porukkaa. Media kamppaili jokunen vuosi sitten ahkerasti niitäkin vastaan, jotka kyselivät esim. Kreikan raha-asioiden perään.


    t: v-Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen vihreitä ja vasemmistolaisia. Jonkin verran kokoomuslaisia. Erittäin harvoin keskustalaisia tai perussuomalaisia.

      Poista
  2. Naurattavat nuo televisioon ja lehtiin haastatellut imaamit, jotka kertovat tämän teon olevan islamin vastaista. Jokainen vähänkään islamiin perehtynyt tietää, että profeetta salamurhautti useita runoilijoita, jotka pilkkasivat häntä. Ilmeisesti profeetan esimerkki ja esikuvallisuus ei enää kuulu islamiin. Vai olisiko mahdollista, että itse profeetta on puhdistettu pois siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse puhua totta, mikäli valehtelu vääräuskoisille on hyödyksi islamille.

      Poista
  3. Miksi mieleni tuntuu valloittaneen tämän mediatapauksen kotimainen analogia, jossa äärikeskustalaiset hyökkäisivät Pahkasian toimitukseen? Jos "ei liity islamiin"-argumentti pitäisi nimittäin paikkansa, pitäisi tuostakin olla esimerkkitapauksia tai ainakin analogioita.

    VastaaPoista
  4. Vai että Suomen kristilliskonservatiivista äärioikeistoa pitäisi äänestää, jos vastustaa (toisia) uskonnollisia hulluja, jotka ajavat samansuuntaista politiikkaa. Logiikka ei mene jakeluun.

    Kuinka ollakaan, Charlie Hebdo vastusti sekä kristilliskonservatiivista äärioikeistoa että konservatiivista islamia. Ei mene Euroopan vasemmistolla hyvin, kun ovat sekä kristillisen äärioikeiston että islamistisen terrorismin kohteena. Toistaiseksi verisin terrorismi-isku Euroopassa myös kohdistettiin vasemmistoon, sillä kertaa kristillisen äärioikeiston toimesta. Tappelisivat konservatiivit edes keskenään, mutta se ei tunnu kelpaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussuomalaiset ovat tutkitusti suomen poliittisen kentän keskustalaisin puolue. Arvoiltaan toki konservatiivinen, mutta ei äärioikeistolainen. Äärioikeistoa Sumoessa ei oikeastaan edes ole.

      Muutos 2011:lla ei ole oikeastaan muuta poliittista linjaa kuin pyrkimys sveitsiläistyyppiseen demokratiaan, jossa maahanmuuton tyyppiset asiat ratkaistaan kansanäänestyksellä.

      Kaikki muut puolueet tuottavat näitä terroritekoja siksi, että ne käytännön teoillaan aiheuttavat uskonnollis-etnisen syrjäytyneistön syntymisen. Tällainen syrjäytyneistö tuottaa katkeroituneita ihmisiä, jotka ovat valmiita jopa terroritekoihin.

      Lisäksi öljyn hinnan 1970-luvulla tapahtuneesta kohoamisesta johtuen on islamilaisten piirissä syntynyt liikkeitä, joiden avoimena tavoitteena on ollut haastaa länsi ja pakottaa maailma islamin valtaan. Näitä ovat mm. Al Qaida, ISIS ja niin edelleen. Näiden liikkeiden vaikutus ulottuu kaikkialle, missä elää muslimeja. Myös Suomeen, jonne valtaa pitäneet puolueet ovat haalineet muiden joukossa jo yli 50 000 muslimia.

      Breivik sen sijaan oli oikea yksittäistapaus, toisin kuin vaikkapa irakilaiset raiskaajat tai somalialaiset varkaat.

      Poista
  5. Jos Breivik edusti äärioikeistoa, niin miksi emme näe Euroopassa enemmän samanlaisia tekoja?

    Miksi käytännössä kaikki terroriteot ovat äärivasemmiston tai islamistien (äärisellaisia ei ole) tekosia?

    VastaaPoista
  6. Kaikille tiedoksi: ääri-islamia ei voi olla olemassa. On olemassa vain yksi islam. Koraanista ei voi tehdä kuin yhdenlaisen tulkinnan, koska jos siellä on samasta aiheesta kaksi keskenään ristiriitaista käskyä, myöhemmin ilmoitettu on voimassa. Ja säännönmukaisesti myöhemmällä iällään Muhammed antoi huomattavasti jyrkempiä määräyksiä. Myöhemmällä iällään, kun oli päässyt vankasti valtaan eikä hänen tarvinnut enää tehdä kompromisseja kenenkään kanssa.

    VastaaPoista
  7. Totesin parissa muussa blogissa että jos tuo attentaatti olisi tapahtunut Venäjällä, Kiinassa tai Israelissa niin siellä reagoitaisiin ja toimittaisiin kovemmilla otteilla. Noilla on realistinen käsitys siitä mikä on islam ja siitä mitä kieltä pitää puhua muslimeille niin että he ymmärtävät.

    Öljyä ei ole pakko ostaa islamilaisista maista. Öljyä saa mm. Venäjältä, Norjasta, Meksikosta, Equadorista tms. Kohta öljyä pystyy ostamaan myös Israelista, josta löytyi öljy- ja kaasuesiintymiä hiljattain.

    Se mitä Suomessa pystyisi tekemään, on muutama poliittinen päätös. Ensin on sosiaaliturvan poistaminen ulkomaan kansalaisilta. Sitten on valmius perua kansalaisuuksia ja oleskelulupia. Tästä päästään siihen että maastakarkotuksen kynnystä madalletaan ja karkotusten toimeenpanoa nopeutetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeat toimenpiteet islamilaisen (ja muunkin) maahanmuuton aiheuttamien riskien minimoimiseksi kyllä löydetään, mikäli eduskunta niin tahtoo. Eduskunnan koostumuksen ja siis myös sen tahdon taas määräävät Suomen kansalaiset vaaleissa.

      Kannattaa siis käyttää äänioikeuttaan kevään vaaleissa - ja harkita tarkoin ketä äänestää tiedostaen myös puoluekurin vaikutuksen eri puolueiden poliitikkojen käytännön toimintaan eduskunnassa. Esimerkiksi Ben Z kyllä puhuu usein järkeviä, mutta äänestää puolueensa linjan mukaisesti maahanmuuton riskejä lisäten.

      Poista
  8. Johan selvisi, miksi professori ei uskalla esiintyä omalla nimellään :-) Pateettista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkös minä ole syyni anonymiteettiin kertonut jo tuossa "TIETOJA MINUSTA" -laatikossa? Anonymiteetissä on nimellä esiintymiseen verrattuna se hyvä puoli, ettei kirjoitusteni totuusarvo ole mitenkään kertojasta kiinni - siis olin minä tunnettu tai tuntematon.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!