lauantai 3. tammikuuta 2015

Intialaisten katkeruudesta suomalaisia kohtaan

Maamme ainoa puhtaasti verovaroin toimiva mediatalo uutisoi Suomen ja suomalaisuuden muuttuneen Intiassa asiaksi, josta on syytä pitää suunsa supussa. Toimittajan näkemyksen taustalla on Nokian alasajo ja sen ikävät seuraukset köyhälle miljardin ihmisen kansalle.

Nopeasti ajateltuna intialaisten rektion ymmärtää. Olihan Nokian matkapuhelinten alasajo suomalaisillekin järkytys. Miksei siis intialaisillekin, joihin Nokia satsasi ja satsasi lisää niin valmistuksessa kuin tuotekehityksessäänkin etenkin huippuvuosiensa loppuvaiheieissa.

Toisaalta ainakin minä osasin arvostella Nokian säästämiseen perustuvaa stretegiaa jo vuonna 2010. Erityisen huolestuttavana pidin tuotekehityksen palkkakuluista säästämistä; ja valitettavasti huoleni osoittautui oikeaksi.

Koska kehitys meni kuten meni, niin olisiko paljon luottamusta ja vastuuta Suomen kaikkien aikojen teolliselta menestystarinalta saaneiden intialaisten syytä katsoa peiliin, ja todeta myös oma vahvasti negatiivinen vaikutuksensa Nokian huippuvuosien jälkeiseen alamäkeen. Sekä sen surullisiin jälkiseuruksiin niin Suomessa kuin Intiassakin.

Viime kädessähän me suomalaiset ja intialaiset olemme kohtalotovereita Nokian suhteen. Molemmat saimme yhtiöltä paljon. Ja molempien maiden nokialaiset osoittivat kykenemättömyytensä säilyttää ainutlaatuisen menestyksen avaimet itsellään.

Suomalaiset tekivät megamunauksen uskomalla siihen, ettei kehitysmaiden köyhyys johdu kehitysmaalaisista ja intialaiset luulemalla kykenevänsä sellaiseen, mihin he eivät edes voineet kyetä. Paasikiveä mukaillen: tosiasioiden tunnustaminen olisi ollut viisauden alku myös huippuvuosien Nokiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittämisen kannukset kuntoon!
Metsästä jalostuu rahaa
Uusi trendi? Biolan siirsi tuotantoaan Kiinasta Suomeen.

2 kommenttia:

  1. Kun kuulin, että ne keilaniemen intialaiset ohjelmoijat tekivät sitä duunia 7e/h palkalla, niin selvisi välittömästi, että tämä lyö sormille ja lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen markan timpermanni tekee tuhannen euron vahingot. Tai miten se kansanviisaus nyt menikään.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!