lauantai 10. tammikuuta 2015

Petteri Tuohinen, analyysisi sisältää omituisuuksia

Hyvä Petteri Tuohinen. Kirjoitit tämän päivän HS-analyysin aiheenasi Ranskan terrori-iskut ja eurooppalaisten suhtautuminen niihin.

Koska kirjoituksessasi on muutamia omituisuuksia, ettenkö sanoisi älyllisiä nyrjähdyksiä, kommentoin siitä muutamaa seikkaa siinä järjestyksessä kuin ne ilmaantuvat.

* * *

Kerrot hollantilaisesta murhatusta poliitikosta Pim Fortuynista. Et kuitenkaan jostain syystä vaivautunut mainitsemaan, että hänen murhaajansa oli vihreä eläinaktivisti muslimi. Oliko tämä huolimattomuus, vai oliko tarkoituksesi peitellä asiaa?

Kysyn vain siksi, että kotimaisissa väkivaltarikoksissa tekijän etninen tausta jätetään työnantajasi uutisoinnissa säännönmukaisesti pois. En tiedä onko tarkoituksena suojella rikollista vai pimittää valtaväestöltä maahanmuuttoon liittyviä epäkohtia.

Sanot myös, että Hollanti tarkoitti Fortuynille individualismia ja islam taas yhteisöllisyyttä. En epäile tätä, ja miksi pitäisikään sillä juuri näinhän asia on. Itse asiassa nykykäsityksen mukaan tieteellis-tekninen vallankumous tapahtui aikanaan Euroopassa juuri maanosan kulttuurin yksilökeskeisyyden ansiosta.

Islam puolestaan jo pelkkänä sanana tarkoittaa alistumista. Islamissa on myös erittäin voimakkaina elementteinä sekä lähetyskäsky että käsitys muslimeista muita parempina ihmisinä. Nämä piirteet johtavat väistämättä yhteisöllisyyteen, ja edelleen ristiriitoihin individualistisen läntisen maailman kanssa.

Muutos tähän ikävään asiantilaan tulee vasta mikäli islamin tulkinta vesittyy samaan tapaan kuin on tapahtunut kristinuskon ja juutalaisuuden parissa. Valitettavasti vesitetyt tulkinnat eivät ainakaan toistaiseksi ole saaneet jalansijaa islamilaisten uskonoppineiden parissa.

* * *

Kerrot myös, että aina kun tapahtuu islamistinen terrori-isku uskonoppineet ja poliitikot rientävät kertomaan, ettei niillä ole mitään tekemistä islamin kanssa, vaan tavalliset muslimit rakastavat rauhaa siinä missä me muutkin. Tämä pitää tietenkin paikkansa. Toisaalta myös islamistit ovat muslimeita, eikä heitä olisi ilman islamia.

Olisinkin kaivannut analyysissäsi pohdintaa siitä, miksi islam näyttää joka puolella maailmaa johtavan niin muihin muslimeihin kuin muunuskoisiinkin kohdistuvaan väkivaltaan. Sitä et kuitenkaan tee.

Enkä tee minäkään, ainakaan tässä. Sen sijaan tämä bloggarikollegani teksti saattaisi olla sinulle mielenkiintoista luettavaa.

* * *

Edelleen väität tekstissäsi, etteivät ihmiset osaa erottaa tavallista muslimia islamistista. En allekirjoita väitettäsi. Tai ainakaan en tunne ketään Euroopan kantaväestöön kuuluvaa, joka ei mainitsemaasi erottelua osaisi tehdä.

Sen sijaan mielipidetutkimukset ovat osoittaneet, että väkivaltaiset islamistit nauttivat laajaa suosiota länsimaissa elävien muslimien parissa. Ei siis ihme, että islamistiset terroriteot järkyttävät kerta toisensa jälkeen maanosamme rauhaa.

* * *

Moitit myös ranskalaista raskaan sarjan poliitikkoa Marie Le Peniä terroritekojen poliittisesta hyväksikäytöstä. Havaintosi on sinänsä oikea.

Mutta lähinnä huvittava, sillä juuri nythän maahanmuuttoon liittyvä ongelmatiikka oikein räjähti kaikkien eurooppalaisten silmille. Jos ongelmista ei saisi puhua nyt, eikä niitä ainakaan suomalaisessa lehdistössä esitelty ennen Pariisin tapahtumiakaan, niin milloin niistä saa puhua?

Huomasitko muuten itsekään, että suorissa lainauksissasi Le Pen ei puhunut islamista eikä muslimeista vaan sanoi, että asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä, eli tässä tapauksessa ääri-islamistisesta terrori-iskusta. Ainakin hän siis osasi tehdä eron terroristin ja muslimin välillä, toisin kuin väität Euroopan maahanmuuttokriittisten poliitikkojen tekevän.

Edelleen Le Penistä sen verran, että jos sinun mielestäsi yhteisiä asioitamme hoitavat poliitikot eivät saa vetää julkisesti johtopäätöksiä tapahtuneesta, niin miksi ihmeessä sinä saat sen journalistina tehdä oikein pitkänä HS-analyysinä? Ja vieläpä yksipuolisen virheellisesti, kuten tässä kirjoituksessa osoitan.

* * *

Edelleen jatkat, että ääriliikkeiden nousun seurauksena maahanmuuttovastaisuus on levinnyt eurooppalaisen politiikan valtavirtaan. Minä en ole sellaista huomannut, sillä maahanmuuttovastaisuuden sijasta on alettu ymmärtää yhä paremmin massamaahanmuuttoon liittyviä ongelmia.

Sitä kutsutaan maahanmuuttokriittisyydeksi, vaikka oikeampi nimi olisi maahanmuuttopolitiikkakriittisyys. Voi olla, että myös maahanmuuttovastaisuutta esiintyy, mutta silloin puhutaan todella pienestä marginaaliryhmästä.

Suomen osalta voit tarkistaa asian neljän vuoden takaisesta maahanmuuttokriittisten poliitikkojen (käsittääkseni mm. Jussi Halla-ahon) kirjoittamasta nuivasta vaalimanifestista, jossa sanotaan että "Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut". Miten tämän voi tulkita maahanmuuttovastaisuudeksi? 

Minä puolestani kysyn, että onko sinun tarkoituksesi valehdella? Vai oletko vain asiasi taustoihin perehtymätön eli laiska toimittaja, joka suoltaa poliittisesti tarkoitushakuista propagandaa, jonka joku muu on suuhusi työntänyt?


* * *

Lopuksi syyllistät länsimaat siitä, ettei maahanmuuttajia ole saatu integroitua, ja toteat radikalismin saavan näin pohjaa. Lienet osittain oikeassa, vaikka esimerkiksi vuoden 2001 pilvenpiirtäjäiskujen tekijöitä tuskin saattoi kutsua huonosti integroituneiksi. 

Sen sijaan unohdat, että integroitumisen onnistuminen johtuu sekä integraatiopolitiikasta että integroitavasta. Jos jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan saapuu luku- ja kirjoitustaidoton täysikasvuinen ihminen, ei interoitumisen edellytyksiä oikein ole. 

Esimerkiksi Suomessa on satoja tuhansia kantaväestöönkin kuuluvia työttömiä, joiden valmiudet työelämään ovat verrattomasti paremmat kuin kieli-, luku- ja kirjoitustaidottamalla maahanmuuttajalla, joka vaatii erikoisoikeuksia pukeutumiseensa, rukoustaukoihinsa ja muuhunkin käyttäytymiseensä kuten kättelyyn. Miten ihmeessä jälkimmäinen saataisiin integroiduksi tilanteessa, jossa kotouttamisenkin yksi tavoite on tukea saapuneen omaa kulttuuria ja tavoitteen saamiseksi heille myönnetään erilaisia erioikeuksia?

Ennen kuin hyökkäät tuota viimeistä kappaletta vastaan muistutan, että hyvin erilaisen kotouttamispolitiikan seurauksena Yhdysvalloissa on somaleiden kotouttamisessa saavutettu hyviä tuloksia.Voimme siis ottaa mallia sikäläisistä käytännöistä. 

Samalla meidän tulee huomata, että amerikkalainen keino edellyttää aitoa tarvetta saapujien palveluksille. Valitettavasti tällä hetkellä Suomessa tai muuallakaan taloustaantuman runtelemassa Euroopassa ei ole sellaista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paljastava terrori-isku
HS ajaa maahanmuutto-asioissa vähemmistön diktatuuria
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

10 kommenttia:

  1. Pim Fortuyinin murhaaja ei muuten ollut muslimi, vaan punavihreä kansalaisaktivisti Volkert van der Graaf.

    VastaaPoista
  2. Edellä menivät varmaan sekaisin Pim Fortyun ja Theo van Gogh. Kummankin murhaaja oli toki "yksittäistapaus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Ei pitäisi kirjoittaa amtööribloggaajankaan muistinvaraisesti. Mutta toisin kuin Tuohinen, myönsin ja korjasin virheeni.

      Poista
    2. Fort Morgan boot camp. Ja ennen liikennesääntöjä opetellaan aakkoset, lukemaan, kirjoituksesta niin väliä. En tarkoita uusia somalipakolaisia vaan jo maassa olevia.
      Poliittisesti epäkorrektia?

      Poista
  3. Eri lehtien kirjoitelmia ja kommenttipalstoja silmäiltyäni minulle on syntynyt se kuva, että ei meidän sananvapauttamme uhkaa Islam tai mikään muukaan ulkoinen tekijä. Sitä uhkaa itsesensuuri, epäanalyyttisyydestä kumpuava sovinnaisuus, toimittajakunnan sisäänpäin lämpiävyys ja rohkeuden puute.

    Hesarikin käytti sivukaupalla tyhjänpäiväiseen taivasteluun, josta kritisoimasi Petteri Tuohisen kirjoitelma (analyysistä en puhuisi) on hyvä esimerkki. Samassa lehdessä oli kyllä asiallisen realistinenkin juttu, Jukka Huuskon kirjoitus "Me emme olleet Charlie Hedbo, josta lyhyt lainaus.

    "Kuitenkin meidän pitää Charlie Hedbon tapaan ymmärtää, että islamistisen radikalismin nousu Euroopassa ja muualla on vakava ongelma, johon pitää puuttua. Islamistien pelonlietsontaa ei tule sietää, eikä vapauksiamme uhkaaville vaatimuksille saa antaa milliäkää periksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessahan on pitkät perinteet itsesensuurista ajalta, jolloin miellä ei tainnut oikeastaan olla juuri minkäänlaisia järkeviä vaihtoehtoja. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että me ryhdymme nöyristelemään sellaisten ihmisten edessä, jotka ovat täällä vain meidän hyväntahtoisuutemme takia ja joita me elätämme hyväntekeväisyytenä. Emmekö nöyristelyn sijasta voisi pikemminkin vaatia vaikkapa pientä kunnioitusta omaa kulttuuriamme kohtaan?

      Poista
    2. Lyhyesti: kyllä.
      Muuten: taitaisi Eero Erkko pyöriä haudassaan, jos näkisi kuinka paljon ja mihin suuntaan Hesarin toimituksellinen linja on muuttunut.

      Poista
  4. Pariisin murhien osalta on ilmennyt seuraavaa:
    Sananvapaus on amerikkalaisille ja ehkä ranskalisillekin niin tärkeää, että he ovat valmiit kuolemaan sananvapauden puolesta. Se vie pohjan islamistien terrorilta vapaata tiedonvälitystä kohtaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia.

    Tuohisen teksti oli aivan järkyttävää. Jos se pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, se olisi:
    Islamilainen terrorismi on maahanmuuttokritiikin syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä lukemistani valtamediassa julkaissuista analyyseistä järkevimmän on kirjoittanut Deniz Yücel. Kannattaa lukea. Ja samalla verrata tähän Tuovisen näköalattomaan propagandaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!