Hallitus toimii ja oppositio räksyttää

Petteri Orpon (kok) hallitus sai vuoden 2025 talousarvioesityksensä valmiiksi. Siinä oli ehkä mielenkiintoisinta se, että itse budjettiriihi kesti suunnitellun kahden päivän sijasta vain yhden vuorokauden.

Tämä kertoo nähdäkseni kahdesta asiasta. Niistä ensimmäinen on ilman muuta se, että budjetin valmistelutyö oli valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johdolla tehty poikkeuksellisen huolellisesti. Ja toinen se, että kaikesta medioissa näkyneestä pintakuohusta huolimatta maamme valtioneuvosto on poikkeuksellisen toimintakykyinen.  

Toivoa sopii, että budjetista seuraa niitä asioita, joita hallitus siltä toivoo. Eli "vahvistaa talouden kasvuedellytyksiä". Ja "yksityisen sektorin vetämä talouskasvu turvaa myös julkisen talouden rahoituspohjan". Sekä "julkisen talouden vaikean tilanteen vuoksi päätetyt nopeavaikutteiset velkaantumista hillitsevät toimet etenevät".

* * *

Yle puolestaan julkaisi uuden puoluekannatusmittauksensa. Sen mukaan Antti Lindtmanin johtama SDP on noussut Suomen suosituimmaksi puolueeksi syömällä laitavasemmiston kannatusta: sekä Vihreät että Vasemmistoliitto supistuivat selvästi edellisestä puoluekannatusmittauksesta. Tämä on luonnollisesti erinomainen muutos, vaikka taitaakin perustua paljolti demareiden näkyvimpien edustajien hallituksenvastaiselle räksyttämiselle. 

Samaan aikaan päähallituspuolueiden eli Kokoomuksen ja Perussuomalaisten - mutta myös Kritillisdemokraattien - kannatus oli niin ikään kasvussa. Tämä osoittaa, että yhä suurempi suomalaisista on ymmärtänyt maan vaikean taloudellisen tilanteen ja hyväksyy siksi hallituksen julkiseen talouteen kohdistamat leikkaukset ja muut päätökset. Sekä ehkäpä myös sen, että kansa on huolissaan valtiontalouden edelleen järkyttävän suuresta alijäämästä.

Ylen kannatusmittauksen ehkäpä huvittavin muutos oli se, että Perussuomalaiset nousi jälleen suurimmaksi työntekijäpuolueeksi huolimatta SDP:n kannatuksen lähes kahden prosenttiyksikön noususta. Tämä jos joku alleviivaa sitä, että maata työnteollaan pystyssä pitävät ihmiset ymmärtävät päivä päivältä paremmin sen, ettei poliittinen vasemmisto suinkaan aja heidän kannaltaan järkeviä asioita, vaan jotain aivan muuta.  

Lopuksi kiinnitän teidän - arvoisat lukijani - huomionne RKP:n kannatuksen matamiseen vain 3,6 prosenttiyksikössä. Tämä tosiasia lienee taustalla niissä ulostuloissa, joita puolueen piiristä on nähty julkisuudessa. Budjetin nopea valmistuminen on kuitenkin merkki siitä, että puolueen johto on reaalipolitiikassaan vastuullinen ja huolehtii omasta hallitusvastuustaan asianmukaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten laimea äänestysaktiivisuus antaisi SDP:lle, Vihreille tai RKP:lle lisäpaikan europarlamenttiin
Ylen toimitus näytti keskisormea
Gallupdemokratian vastainen päätös

NATO, demari ja pintakäsittelijä

Suomi liittyi eilen NATO:on. Se on hyvä asia, sillä enää meidän ei tarvitse pelätä Venäjän sotilaallista hyökkäystä ilman, että koko maailman tilanne eskaloituu. 

Hintana turvallisuudesta on epäilemättä se, että joudumme jossain vaiheessa lähettämään omia sotilaitamme muiden NATO-maiden operaatioihin. Mutta se on lopulta varsin pieni hinta, kuten näemme Ukrainan tilanteesta, joten eipä tästä sen enempää.

* * *

Sen sijaan haluan nostaa esille tapauksen, jossa SDP:n ehdokkaana viime viikonlopun vaaleissa ollut ammattikorkeakoulun opettaja ja filosofian maisteri Ulla Kaukola kommentoi Twitterissä Miko Bergbomin (ps) läpimenoa. Tämä tapahtui seuraavilla sanoilla: "Yksi näistä TikTok-tähdistä on koulutukseltaan pintakäsittelijä. Sopii kuvaan."

Tapaus herätti pitkän keskustelun, jossa hämmästeltiin kommenttia. Esimerkiksi Sanna Antikainen (ps) ihmetteli demarin ulostuloa seuraavasti: "eikö demareiden pitänyt olla työläisten puolella? No, ei näköjään. Pilkkaat sitten juuri niitä, ketkä ovat aiemmin äänestäneet demareita. Tavallisia työntekijöitä tarvitaan eduskuntaankin. Ei ihme, että et mennyt läpi eikä puolueesi pärjännyt."

Samaa ihmettelivät monet muutkin, vaikka jotkut demarihenkiset selittivätkin, että kyseessä oli vitsi. Voihan se tietenkin olla, mutta siinä tapauksessa huumori oli harvinaisen typerää leimatessaan kertojansa - poliitikon - ja hänen puolueensa. 

Bergbom ei kuitenkaan yhtynyt moitteisiin, vaan sen sijaan käytti tilanteen nokkelasti hyväkseen ja ryhtyi antamaan ammattiinsa liittyviä neuvoja seuraajilleen. Mahtaisikohan nyt käydä siten, että Bergbom nosti Kaukolan avulla jo valmiiksi korkean kannatuksensa yhdellä kerralla aivan uusiin lukemiin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus ratkaistaan historiallisella hetkellä
SDP:n on erotettava Hussein Al-Taee
Poliittinen umpiokupla

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten on ratkaistava työperäisen maahanmuuton ongelma

Yksi tulevien eduskuntavaalien jälkeisten porvaripuolueiden välisten hallitusneuvotteluiden aikana ratkaistava kysymys on työperäiseen maahanmuuttoon liittyvä politiikka. Kokoomus pitää sitä välttämättömänä ja Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti. 

Ero ei kuitenkaan koske kaikkea työperäistä maahanmuuttoa: puolueet ovat samaa mieltä siitä, ettei korkeasti palkattujen työntekijöiden rekrytoinnille maahamme pidä olla esteitä. Mutta halvemman työvoiman suhteen näkemysero on todellinen. 

Ongelman taustalla on se, että suomalaisen yhteiskunnan korkea sosiaaliturva on vähentänyt etnisesti suomalaisten kiinnostusta niin sanottujen paskatöiden tekemiseen. Niinpä näihin töihin on yrityksissä palkattu viime aikoina paljon maahanmuuttajataustaisia tekijöitä. 

Ongelman muodostaa se, että maahan rekrytoidut matalapalkkaiset työntekijät päätyvät kohtuullisen nopeasti samaan tilanteeseen kuin suomalaiset kollegansa. Eli siirtyvät heikosti palkatuista työtehtävistä sosiaaliturvan varaan eli veronmaksajien taakaksi. Eivätkä perussuomalaiset hyväksy tätä.

Ratkaisua ongelmaan on haettava siitä, kuinka töihin tulleen maahanmuuttajan siirtymistä pois työelämästä ehkäistään. Mahdollisia esillä olevia ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi puheena olevien töiden palkkatason nostaminen tai sosiaaliturvan sitominen kansalaisuuteen yhdistettynä sen saamisen edellytysten tiukentamiseen. 

Ensimmäisen ratkaisumallin käyttämistä vaikeuttaa näissä tehtävissä toimivien työntekijöiden matala tuottavuus - joka asettaa katon yritysten palkanmaksukyvylle - ja jälkimmäisen osalta poliittinen kenttä ei etenkään vasemman laitansa osalta ole valmis tarvittaviin muutoksiin. Siksi pitäisi löytyä kolmas tie, joka mahdollistaa yrityksille työvoiman hankkimisen ilman, että se johtaa julkisten menojen kasvuun. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla ongelma ratkaistaan vaalien jälkeen. Tai ellei ratkaista, niin korvataanko Marinin kabinetti porvarihallituksen sijaan sinipunavaihtoehdolla. Siis ratkaisulla, jonka seurauksena suomalaisen yhteiskunnan perustan rapauttaminen jatkuu vielä seuraavanakin nelivuotiskaudella. 

Toivoisin tämän seikan tulevan ymmärretyksi sekä äänestäjien että erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten poliitikkojen keskuudessa. Suomalaisilla ei ole enää varaa jatkaa jakopolitiikkaa eikä maahanmuuton kautta ohjata yhteiskunnan kehitystä pitkin Ruotsin tietä. 

Siksi Petteri Orpon ja Riikka Purran on kyettävä löytämään yhteinen ratkaisu myös työperäisen maahanmuuton ongelmaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa
Maahanmuuttovälikysymyksestä ja osaavan työvoiman rekrytoinnista

Kokoomuksen maahanmuuttolinjaukset selvensivät journalisteille sitä, mistä on kyse

Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun

Tämä on yhdeksäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kahdeksannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomen siirtyminen Venäjän suuriruhtinaskunnaksi johti tsaarin kanssa yhteiset intressit omaavien byrokraattien valtaan, minkä seurauksena maan taloudellinen kehitys pysähtyi, köyhien nuorten elämä muuttui näköalattomaksi ja sitä kautta rikollisuus paisui ennen näkemättömän laajaksi.

Muutos tähän syntyi - juuri nyt niin ajankohtaisella paikalla käydyn - Krimin sodan aikana vanhan tsaarin eli Nikolai I:n kuoltua ja - uuden valistuneeksi itsevaltiaaksi osoittautuneen - keisari Aleksanteri II:n astuessa valtaan. Samalla Venäjän kehitystä alettiin ohjata kohti uudenlaista talousjärjestelmää eli liberaalia markkinataloutta. 

Suomessa tämä näkyi siinä, että senaatissa saivat valtaa reformeille myötämieliset Johan Vilhelm Snellmanin kaltaiset henkilöt, kun taas vanhan polven merkantilistit saivat mennä. Kenraalikuveröörikseenkin uusi tsaari nimitti liberaalin baltiansaksalaisen.

Snellmanin vaikutuksesta maahan alettiin rakentaa rautatielaitosta, joka vähensi vesiteiden merkitystä ja saattoi sitä kautta yhä laajempia alueita taloudellisen edistyksen piiriin. Samalla talouden riippuvuus vanhoista kartanoista ja niiden aiemmin erilaisista privilegioista ja monopoleista nauttivista omistajista väheni, jolloin taloudellista kehitystä saattoi edistää yhä kasvava joukko kaupunkien porvaristoa ja maaseudun talonpoikia. Samalla Suomen yhteys Venäjään kiinteytyi.

Valtiopäivien kokoontuminen - pitkän tauon jälkeen - vuonna 1863 johti liberalistisen lainsäädännön luomiseen. Se salli vapaan taloudellisen toiminnan, mutta sitoi hallinnon ja lainkäytön lakiin. Näin poliittinen ja taloudellinen valta eriytyivät ja lopulta vuonna 1879 toteutettiin elinkeinovapaus, joka loi perustan nykymuotoiselle suomalaiselle yhteiskunnalle. 

Tämän seurauksena Suomen satamakaupunkeihin perustettiin suuria höyrysahoja ja sahatavaran arvo nousi uittoreittien varsilla koko Suomessa. Taloudelliset mahdollisuudet houkuttelivat Suomeen myös ulkomaalaisia yrittäjiä. Näin Suomi aloitti tiensä metsäteollisuuden suurvallaksi, jonka tueksi luotiin koulu-uudistus. 

Samalla lapsityövoiman käyttö väheni ja vähitellen myös maaltamuutto sai vauhtia, koska ihmisillä oli aiempaa paremmat mahdollisuudet päästä kiinni leivänsyrjään myös kaupungeissa. Samalla maan vauraus aloitti tähän päivään asti jatkuneen siirtymiseensä kohti autonomisen Suomen eteläisimpiä osia - sitä ennenhän maan vaurain maakunta oli ollut Etelä-Pohjanmaa. 

Suomi sai myös kunnallisuudistuksen, joka synnytettiin, koska keskushallinto halusi siirtää sosiaalisia, taloudellisia ja koulutuksellisia rasituksia maaseuturahvaan kannettavaksi. Näin säästyneet varat se käytti puolestaan maan teollistumisen edellytysten parantamiseen. Siitä seurasi puolestaan yrittäjien vaurastumisen lisäksi uudenlaisen sosiaalisen ryhmän eli vapautunutta talouselämää palvelevan teollisuustyöväestön syntyminen.  

Samalla uudistui koko yhteiskunta. Luotiin poliisilaitos, vakinaistettiin valtiopäivät, synnytettiin yksityisoikeus ja lievennettiin rikoslain tuomioita nojautuen ajatukseen vankien saattamisesta kunnon kansalaisiksi. Kaiken kaikkiaan Suomen tulevaisuus näytti tässä vaiheessa suorastaan loistavalta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Harkimon lähtö herätti ajatuksia
Ilmiantoraha viinanpoltosta
Tuhoutuvatko Suomen metsät uusien investointien seurauksena?

Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun

Tämä on kahdeksas osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen seitsemännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka kuningas Kustaa III:n vallankaappaus jatkoi talonpoikien ja kaupunkien porvariston aseman vahvistumista ja lisäsi sitä kautta heidän taloudellista toimintaansa. 

Mutta sitten olikin edessä uusi suuri käännös maamme historiassa. Kävi nimittäin niin, että Suomen hallinta siirtyi Ruotsilta Venäjälle ja kuninkaat vaihtuivat suuriruhtinaiksi. Heistä ensimmäinen oli tsaari Aleksanteri I. 

Tämän sanottiin - ainakin oman kouluaikanani historianopetuksen mukaan - tapahtuneen nostamalla autonominen Suomi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Tosiasiassa Suomessa käytetty valta siirtyi kuitenkin tsaarin kanssa yhteisiä intressejä omaavalle ylimmälle virkamiehistölle ja edelleen säätyläistölle, joka syntyi aateliston, virkamiehistön, maaseudun liikemiesten ja kaupunkien porvariston sulautuessa yhdeksi ruotsinkieliseksi kokonaisuudeksi. 

Näin syntyneen byrokratian aikakauden aikana Suomen talouden liberalisoituminen pysähtyi ja ihmisten taloudellinen eriarvoistuminen kasvoi vauraamman kansanosan - mukaan lukien perintötalonpojat - rikastuessa samalla kun nopeasti kasvava rahvas köyhtyi. Tämä seurasi siitä, ettei elinkeinoelämää vapautettu eikä talous siksi juurikaan kasvanut. Eikä sen seurauksena myöskään syntynyt riittävästi työpaikkoja kasvavalle väestölle. 

Näin Suomessa päädyttiin tilanteeseen, jossa aiemmin vuosipalkkaiset rengit alennettiin sesonkityövoimaksi, jonka rekrytoinnin periaatteena oli valita hakijoista se, joka tyytyi pienimpän palkkaan. Tämän seurauksena kansan yleinen elintaso lähti nopeaan laskuun. 

Elinolojen heikentyessä syrjäytyneet ja muuten vain tilanteeseensa tyytymättömät vastasivat rikollisuudella, jonka määrä alkoi nopeasti kasvaa saavuttaen poikkeuksellisen korkean järjestäytyneisyyden asteen. Esimerkkinä toimikoon Nurmijärveltä Uuttamaata ja Etelä-Hämettä terrorisoiva porukka, joihin kuului myös Aleksis Kiven isosetä.  

Tämä joukkio aloitti rikollisen uransa vuonna 1820 ensin näpistyksillä ja varkauksilla, mutta laajentaen myöhemmin toimintaansa ryöstöihin ja ryöstömurhiin. Lopulta Suomen ensimmäinen järjestäytynyt rikollisjoukko saatettiin teoistaan vastuuseen peräti 700 kasakan ja sotilaan voimin - ja vielä senkin jälkeen he organisoivat vankilakapinan. 

Toisena tunnettuna esimerkkinä mainittakoon Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarit, joiden tarina lienee arvoisille lukijoilleni nurmijärveläisiä tutumpi. Nuorten miesten tulevaisuuden näköalattomuudessa olivat senkin juuret.

Suomen talouden sakatessa byrokraattisen hallinnon vallan alla ja yhä useamman ihmisen siirtyessä rikosten poluille päätyi kasvava osa väestöstä vankilaan. Määrät olivat niin suuria, että kaltereiden takaista tilanpuutetta jouduttiin lopulta paikkaamaan jopa lähettämällä ihmisiä kärsimään rangaistuksiaan Siperiaan. 

Kaiken kaikkiaan voidaankin sanoa, että Suomen liittäminen Venäjään oli maallemme aluksi pitkä askel taaksepäin samalla kun vanha emämaamme Ruotsi jatkoi omaa positiivista kehitystään, joka selittänee suuren osan läntisen naapurin tänäkin päivänä Suomea oleellisesti vahvemmasta taloudesta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajajengien väkivalta ei loppunut Milan Jaffin tuomioon
USA:n henkirikokset rajussa nousussa
Kumpuaako väkivalta sorron kokemuksista?

Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa

Ennen vanhaan tunnettiin kolme punaista K:ta, eli kommunistien hallitsemaa teollisuuskaupunkia. Ne olivat Kemi, Kotka ja Karkkila. Viikonloppuna käytyjen kunnallisvaalien tulos on näiden kaupunkien osalta varsin mielenkiintoinen. 

Kemissä Vasemmistoliitto jäi 26,9 prosentin kannatuksellaan - SDP:n jälkeen - toiseksi kärsittyään 6,8 prosenttiyksikön rökäletappion. Keskusta oli kolmas ja Perussuomalaiset neljäs. 

Kotkassa Vasemmistoliiton kannatus on romahtanut jo aiemmin, eikä se saanut enää kuin 10,7 prosenttia annetuista äänistä - pudotusta edellisistä kuntavaaleista tuli tällä kertaa yli kolme prosenttiyksikköä. Sitä suositumpia olivat SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset, joten kovin oli kauhtunutta punaisuus myös siellä.

Kaupungeista pienin on Karkkila. Siellä kehitys on ollut mielenkiintoista, sillä suurimman valtuustoryhmän sai puolueiden ulkopuolinen Karkkilaan sitoutuneet yhteislista peräti 29 prosentin kannatuksella. Puolueista suurimpia kokojärjestyksessä olivat SDP, Kokoomus ja Vasemmistoliitto, jonka kärkipaikka vaihtui siten neljänteen sijaan.  

Kolmen punaisen K:n poliittisten valtasuhteiden muutos kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, ettei perinteisellä vasemmistolla ole enää mitään annettavaa varsinaisille työläisille. Puolueen huomion keskiössä ovat jo pitkään olleet aivan muut seikat maahanmuuton edistämisestä seksuaalivähemmistöihin. Ja tämä todellisuus valkenee yksi toisensa jälkeen myös rasvakourille. 

Vaihtoehdoksi työläisille ei kelpaa myöskään ympäristösosialistiseen unelmaan nojaava Vihreät, joiden poliittinen profiili on - jos mahdollista - vieläkin sateenkaaren värisempi kuin vasemmistoliitolla. Yhdessä nämä puolueet ajavat alas suomalaista talouselämää, eli luovat työttömyyttä erityisesti vanhoille teollisuuspaikkakunnille. 

Niinpä kolmessa punaisessa K:ssa myös äänestysprosentit olivat masentavaa luettavaa: Kemissä 51,0, Kotkassa 47,7 ja Karkkilassa 51,8 prosenttia. Jos toimivan demokratian jonkinlaisena kriteerinä pidettäisiin sitä, että puolet äänioikeutetuista käy vaaliuurnilla, oltaisiin näissä kaupungeissa jo demokratian uskottavuuden katoamisen partaalla. 

Samalla on selvää, ettei myöskään Perussuomalaiset ole täysin onnistunut vakuuttamaan perinteistä työläistä. Kannatus kolmessa K:ssakin on toki noussut, mutta se on kuitenkin vielä varsin alhaisella tasolla Kemissä (11,9 prosenttia) ja Karkkilassa (9,0 prosenttia). Kotkassa puolue on kuitenkin saanut jalansijaa kerättyään 20,4 prosentin kannatuksen. 

Tosiasia lieneekin, että sitä mukaa kun perinteiset työläisammatit ovat katoamassa, katoaa myös puolueiden kiinnostus heidän asioitaan kohtaan. Selitys on luonnollinen, koska kohderyhmän supistuminen vähentää vuosi vuodelta sen merkitystä - eikä sellainen ole tietenkään eduksi valtapyrkimyksille. 

Nähtäväksi siten jää seuraavatko kolme K:ta Karkkilaa siinä, että valtaan nousevat puolueisiin sitoutumattomat ryhmät, vai saavatko paikalliset perussuomalaiset vakuutettua työläiset omasta erinomaisuudestaan. Joka tapauksessa näidenkin vaalien tulosten perusteella on selvää, että marxilais-leninistisen kommunismin tie on lopussa sielläkin, missä se aikanaan oli kaikista vahvinta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Suoraa toimintaa Karkkilassa

Kevään vaaleissa äänestäminen on tavallistakin tärkeämpää

Yle julkaisi uuden puoluegallupinsa, jonka perusteella Perussuomalaiset jatkaa Suomen suosituimpana puolueena yhä suuremmalla kannatuksella. Pääministeripuolue Sosialidemokraatit oli kyselyn mukaan myös pienessä nosteessa, mitä todennäköisimmin lähinnä pääministerin henkilökohtaisten ominaisuuksien ansiosta. 

Muista puolueista mielenkiintoisin oli Vihreiden kannatuksen hienoinen lasku, joka oli kyselyn aikana jyrkentynyt hiukkasen puolueen ulkoministerin, Pekka Haaviston, islamismia tukevien toimien tultua todetuksi laittomiksi. Se tarkoittaa, että puolueen kannattajakunnassa on edelleen ollut sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole käsittäneet sen perinpohjaista turmiollisuutta maamme tulevaisuudelle.

Ylellä julkaistiin puoluekannatusmittauksesta myös analyysi, jossa yritettiin rinnastaa perussuomalaiset valtamerentakaisiin trumpilaisiin. Sen mukaan puolueen kannattajat kuuluvat ennen kaikkea "omasta yhteiskunnallisesta asemastaan huolestuneisiin". 

Trumpilaisten kanssa perussuomalaisten kannattajakunnalla tuskin on paljonkaan tekemistä, vaikka poliittisissa tavoitteissa onkin samankaltaisuuksia - esimerkiksi oman kansan edun asettaminen maailmanparantamisen edelle tai talouden kuntoon saattaminen. Sen sijaan toimintatavoissa on suuri ero, sillä toisin kuin presidentti Trump, ovat perussuomalaiset moneen kertaan tähdentäneet demokraattisen prosessin tärkeyttä ja kritisoineet esimerkiksi vallan kolmijaon ongelmia meikäläisessä järjestelmässä. 

Sen sijaan lienee totta, että perussuomalaisia kannattavat ihmiset ovat huolestuneita suomalaisen yhteiskunnan ja siten myös oman asemansa puolesta. Juuri tästä syystähän puolue on suosituin sekä yrittäjien että työntekijöiden parissa - se on niiden, joiden varaan yhteiskunnan tulovirta rakentuu - silloin kun valtionhallinnon taloudenpito on karannut käsistä täydellisesti ja hallitus toimii aktiivisesti tuhotakseen maan talouden perustan. 

Ylen kolumnistin kanssa voi kuitenkin olla samaa mieltä siitä, että "jos perussuomalaiset... saa kannattajansa myös äänestämään kuntavaaleissa, niin ensi keväänä monessa kunnassa ja kaupungissa koetaan isoja mullistuksia".

Samoin siitä, että "hyvä kuntavaalitulos antaisi perussuomalaisille hyvät lähtökohdat myös kevään 2023 eduskuntavaaleihin". Siten kaikkien maamme tulevaisuudesta huolestuneiden on syytä olla hereillä ensi kevään vaaleissa. Silloin suomalaisten puolesta annetulla äänellä on suurempi merkitys kuin aikoihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa
Ohisalon politiikka ei nauti edes vihreiden kannatusta
Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon