Hintana turvallisuudesta on epäilemättä se, että joudumme jossain vaiheessa lähettämään omia sotilaitamme muiden NATO-maiden operaatioihin. Mutta se on lopulta varsin pieni hinta, kuten näemme Ukrainan tilanteesta, joten eipä tästä sen enempää.
* * *
Sen sijaan haluan nostaa esille tapauksen, jossa SDP:n ehdokkaana viime viikonlopun vaaleissa ollut ammattikorkeakoulun opettaja ja filosofian maisteri Ulla Kaukola kommentoi Twitterissä Miko Bergbomin (ps) läpimenoa. Tämä tapahtui seuraavilla sanoilla: "Yksi näistä TikTok-tähdistä on koulutukseltaan pintakäsittelijä. Sopii kuvaan."
Tapaus herätti pitkän keskustelun, jossa hämmästeltiin kommenttia. Esimerkiksi Sanna Antikainen (ps) ihmetteli demarin ulostuloa seuraavasti: "eikö demareiden pitänyt olla työläisten puolella? No, ei näköjään. Pilkkaat sitten juuri niitä, ketkä ovat aiemmin äänestäneet demareita. Tavallisia työntekijöitä tarvitaan eduskuntaankin. Ei ihme, että et mennyt läpi eikä puolueesi pärjännyt."
Samaa ihmettelivät monet muutkin, vaikka jotkut demarihenkiset selittivätkin, että kyseessä oli vitsi. Voihan se tietenkin olla, mutta siinä tapauksessa huumori oli harvinaisen typerää leimatessaan kertojansa - poliitikon - ja hänen puolueensa.
Bergbom ei kuitenkaan yhtynyt moitteisiin, vaan sen sijaan käytti tilanteen nokkelasti hyväkseen ja ryhtyi antamaan ammattiinsa liittyviä neuvoja seuraajilleen. Mahtaisikohan nyt käydä siten, että Bergbom nosti Kaukolan avulla jo valmiiksi korkean kannatuksensa yhdellä kerralla aivan uusiin lukemiin?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus ratkaistaan historiallisella hetkellä
SDP:n on erotettava Hussein Al-Taee
Poliittinen umpiokupla
Suomen tulevaisuus ratkaistaan historiallisella hetkellä
SDP:n on erotettava Hussein Al-Taee
Poliittinen umpiokupla
