Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Puheenjohtaja Riikka Purra (ps) oli eilen ikävien tosiasioiden äärellä. Hän nimittäin nosti esille Saksassa viriämässä olevan tahdon ratkaista vihreän siirtymän ja Venäjän Ukrainaan kohdistaman aggression seurauksena syntyneen energiakriisin EU:n yhteisellä rahoituksella. 

Purran mukaan "elpymispaketin käsittelyn yhteydessä eduskunta ja kaikki puolueet ilmoittivat vastustavansa toimia, jotka vievät EU:ta kohti epäsymmetristä tulonsiirtounionia. Elpymispaketin edellytettiin olevan tarkkarajainen ja kertaluonteinen toimi. Perussuomalaiset varoitti, että paketin hyväksyminen tulee johtamaan uusiin paketteihin."

Kyse on viime kädessä siitä - kuten totesin jo lähes kaksi vuotta sitten - että "EU:sta on tullut kunnianhimoisten, mutta kyvyttömien kakkosrivin poliitikkojen temmellyskenttä". Ja sen lopputuloksena Unioni on luonut "insentiivin talouden löperölle hoitamiselle rankaisemalla asiansa hyvin hoitaneita ja palkitsemalla niitä, joita oman osuutensa hoitaminen ei kiinnosta". 

Nykyisestä tilanteesta Purra totesi asian, jonka voisi kuvitella olevan itsestäänselvyys: "Suomen tehtävä ei ole olla EU:n tiettyjen jäsenmaiden sosiaalitoimisto eikä varsinkaan maksaa Saksan huonojen päätösten aiheuttamia kustannuksia... väitän, että hallitus tiesi elpymispaketin käsittelyn yhteydessä, että kertaluonteisuus on vitsi. Silloin kyseessä oli tietoinen harhautus, kuten usein EU-asioiden käsittelyn yhteydessä tapahtuu". 

Valitettavasti Suomen hallitus ei ole vieläkään ottanut asiakseen puolustaa kansallista etua EU-asioissa. Siten se tulee epäröimättä toimimaan kumileimasimena myös mahdollisessa uudessa yhteisrahastossa. Ja kuittaa maamme veronmaksajien maksettavaksi kohtuuttoman suuren osan sen kustannuksista, mikäli joku vain kehtaa pyytää sellaista - enkä valitettavasti epäile lainkaan, että tässä asiassa olisi vallalla jonkinlainen kainous. 

Toivottavasti olen väärässä. Ja Purra myös.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Euroopan Federalistinen Unioni

Sosiaalinen ilmastorahasto tarkoittaisi 150 euron lahjoitusta jokaiselta suomalaiselta muulle Euroopalle

EU:ssa on jo jonkin aikaa ollut tekeillä sosiaalinen ilmastorahasto osana Euroopan vihreän talouden ohjelmaa. Sen avulla jäsenmaat voisivat auttaa kansalaisia rahoittamaan energiatehokkuutta ja uusia lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä sekä käyttämään puhtaampaa liikennettä. 

Jäsenmaille siitä myönnettäisiin vuosina 2025–2032 yhteensä 72,2 miljardia euroa mikäli ne itse sijoittaisivat samaan tarkoitukseen yhtä paljon. Siten sosiaalisesti oikeudenmukaiseen siirtymään olisi käytettävissä yhteensä 144,4 miljardia euroa. 

Suomi maksaisi siitä muhkeat 1 230 miljoonaa ja saisi takaisin vähemmän muhkeat 387 miljoonaa euroa, joten nettomaksuosuutemme olisi 843 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa noin 150 euroa per suomalainen.

Suomessa poliittinen kenttä ja Helsingin sanomat vaikuttavat olevan torjuvalla kannalla, vaikka hallitukselta ei olekaan saatu yksiselitteistä kannanottoa asiaan. Syynä yksimielisyyteen lienee kansalaisten muistissa vielä hyvin olevat vakuuttelut siitä, että EU:n elpymisväline olisi ollut ainutkertainen yhteisvastuuväline, joka EU-kansalaisten maksettavaksi otetaan.

* * *

Kun puhutaan EU:n rahankäytöstä, on tavallisen kansalaisen syytä muistaa, että jokainen julkisella sektorilla käytetty euro pikkukunnista Euroopan Unioniin on lähtöisin työtä tekevän veronmaksajan lompakosta.  Tämä koskee myös epäsuoria veroja kuten päästötulleja, joiden hintoja korottavan vaikutuksen kuluttaja joka tapauksessa joutuu maksamaan. Ja siksi puhe EU:n menojen rahoittamisesta omalla varainkeruulla on älyllisesti epärehellistä kansalaisten sumuttamista.

Edelle kirjoittamallani en tahdo kiistää sitä, etteikö vihreästä siirtymästä koituisi jäsenmaille ja niiden kansalaisille ongelmallisia tilanteita. Jo nyt olemme nähneet, kuinka energian hinta on lähtenyt EU:ssa kiitolaukkaan, koska Saksa on aiemmin päättänyt ajaa oman ydinvoimansa alas ja joutuu nyt maksamaan fossiilisesta energiasta päästömaksujen takia aiempaa korkeampaa hintaa.

Asiaa on kärjistänyt lisäksi se, että myös Aasiassa on vihreän siirtymän seurauksena syntynyt kasvava tarve Keski-Euroopan kannalta tärkeään maakaasuun, joka on niin ikään nostanut energian hintoja EU:ssa.  

Tämä kaikki on johtanut kiihtyvään inflaatioon. Sen monet talousasiantuntijat taas pelkäävät lopulta johtavan stagflaatioon, jonka perimmäinen syy on raaka-aineiden tai muiden tuotannontekijöiden hintoja kohottava kallistuminen. Ja joka saattaa johtaa pidentyneeseen lamaan ja sitä kautta ihmisten elämän mitä todennäköisimmin varsin epätasa-arvoiseen kurjistumiseen.

Sitten on vielä asia, josta poliitikot vaikenevat. Se on EKP:n viimeistään Kreikan pelastuspaketista alkanut vastikkeettoman rahan syytäminen markkinoille ottamalla kelvottomia velkakirjoja omiin taseisiinsa. Onko siitä seurannut markkinoilla olevan rahan määrän kasvu johtamassa euron uskottavuuden laskuun?

En tässä kirjoituksessa väitä tietäväni mihin kehitys johtaa - se rooli olkoon varattu ennustajaeukoille. Sen sijaan panen tyytyväisenä merkille, että Suomessa näyttäisi vallitsevan yksimielisyys siitä, ettei suomalaisia haluta panna maksumiehiksi vihreän siirtymän aiheuttamille ongelmille eteläisen ja itäisen Euroopan maissa. 

Ja toivon, että hallitus epäselvistä ilmaisuistaan huolimatta tulee pitämään kannastaan kiinni EU:n taholta epäilemättä tulossa olevan kovan painostuksen edessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha
Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Yhteiskuntavastuu ja verokiila

Suomessa on viime aikoina käyty kovaa poliittista keskustelua metsäteollisuuden yritysvastuusta eli käytännössä työpaikkojen säilyttämisestä ja työehtoneuvottelujen muodosta. Sen johtotähtenä on häärinyt pääministeri Sanna Marin (sd), joka on penännyt erityisesti metsäjätti UPM:ltä yhteiskuntavastuuta.

Törmäsin sattumalta internetissä laskuriin, jonka avulla jokainen voi tutkia tuon yritysvastuun hintaa. Siis sitä, minkä verran armaassa kotimaassamme yrityksen täytyy käyttää rahaa maksaakseen työntekijälleen palkkaa. 

Esimerkiksi lopetetun Jämsän Kaipolan tehtaan kirkkoon kuuluvan ja viikon vuodessa sairastavan viisikymppisen paperimiehen 5 100 euron palkan maksaakseen yritys joutuu pulittamaan 7 659 euroa, jolla työntekijän käteen jää veronmaksun jälkeen 3 331 euroa. Verojen osuus eli verokiila on puolestaan 3 125 euroa. Tai Sanna Marinia mukaillen myös palkanmaksajan yhteiskuntavastuuksi.

Lisäksi on syytä huomata, ettei tuo verokiila suinkaan ole koko totuus, vaan kun paperimies käyttää rahojaan, joutuu hän maksamaan myös ostoksiinsa sisällytetyt verot. Siten yhden "nettopalkkaeuron" ostovoima ei suinkaan ole yhtä euroa vaan selvästi pienempi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Verotuksen oikeutus ja pimittäminen

Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Euroopan Unionin perussopimuksessa on todettu, että kaikki jäsenmaat vastaavat omasta taloudestaan ja sen tasapainosta. Koronaepidemian seurauksena Saksa ja Ranska ovat kuitenkin esittäneet, että EU ottaisi talouden tasapainottamiseksi 500 miljardia euroa velkaa, jolla tuettaisiin vaikeuksiin joutuneita maita. Kutsuttakoon sitä tässä Merkelin/Macronin lainaksi.

Ilta-Sanomien Jan Hurri avasi tämän toimenpiteen seurauksia Suomelle ja muille EU:n nettomaksajille. Sen hoitaisivat "samat EU:n budjettirahoituksesta vastaavat nettomaksajat, jotka maksavat EU:lle enemmän 'jäsenmaksuja' kuin itse vastaanottavat EU:lta erilaisia tukiaisia ja muita varojen siirtoja."

Asian oli huomannut myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka mukaan "pitäisi ottaa keskusteluun se, että palataan alkuperäiseen euroalueen sopimukseen, no bailout -säännöksineen. Samalla korostuisi kunkin jäsenmaan talousryhti".

Suomen hallituksessa ainakin pääministeripuolue SDP kuitenkin näyttäisi halukkaalta yhteisvastuulliselle Merkelin/Macronin lainalle. Näin viestitti ainakin eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kertomalla Helsingin Sanomille, että "Suomen kanta elpymisrahastoon on rakentava ja avoin. Meillä on valmius tarkastella erilaisia vaihtoehtoja. Euroopan elpymiseen tarvitaan paras mahdollinen työkalu."

Myös HS itse otti pääkirjoituksessaan asiaan kantaa. Sen mukaan "Suomen kannattaa nähdä Saksan tavoin EU:n kokonaisetu... Mutta mitä voimakkaampi, yhtenäisempi ja nopeampi vastaus on, sitä todennäköisemmin apua ei tarvitse käyttää viimeistä euroa myöten."

Oman käsitykseni mukaan EU:n tarjoama suuri sisämarkkina on Suomelle ilman muuta etu. Siksi yhteisvastuullista Merkelin/Macronin lainaa voisi pitää järkevänä niin kauan, kuin sen määrä ei ylitä maamme taloudelle syntyvän edun määrää. Sen tähden haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomiota kahteen asiaan vaikuttavaan seikkaan.

Ensinnäkin on äärimmäisen epätodennäköistä, että EU:n ottamaa velkaa koskaan maksettaisiin takaisin yhtään mihinkään - asia, minkä Jan Hurrikin totesi. Näin eurojen määrä kasvaisi kertaheitolla esimerkiksi Saksan ja Ranskan ehdottamalla 500 miljardilla.

Koska tämä raha jaettaisiin muille jäsenmaille kuin Suomelle, köyhtyisi maamme suhteellisesti - vaikka ei välttämättä absoluuttisesti - niihin nähden, jotka kuittaavat tätä ilmaista rahaa. Absoluuttinen köyhtyminen Suomelle seuraisi, mikäli siitä seuraisi kilpailuetu maamme talouden kanssa kilpaileville eteläeurooppalaisille yrityksille tai niiden tarjoamalle toimintaympäristölle, joka ohjaisi investointeja Suomen sijaan muualle.

Ongelmaksi saattaisi muodostua myös se, mikäli tämä käytännössä vastikkeettoman rahan painaminen johtaisi euron uskottavuuden ja sitä kautta aseman heikkenemiseen. Sen seurauksena jokin vihamielinen (itäaasialainen?) taho saattaisi ryhtyä tarkoituksellisesti horjuttamaan EU:n yhteisvaluuttaa samaan tapaan kuin valuuttakeinottelijat tekivät 1990-luvun alussa. Ja joka tapauksessa inflaation hallitsematon kiihtyminen olisi mahdollista valuuttamme uskottavuuden heikentyessä.

Toinen seikka, josta olen tässä yhteydessä huolissani, liittyy EU:n ja Suomenkin hallituksen tahtoon käyttää koronakriisiä talouden suunnan muuttamiseen aiempaa ympäristöystävällisemmäksi. Tällä en tarkoita, ettei ympäristö olisi tärkeää tai ettei siitä pitäisi huolehtia. Sen sijaan tarkoitan sitä, että erityisesti yksi esillä olleista toimenpiteistä olisi Suomelle äärimmäisen rankka ja siten täysin kohtuuton.

Tarkoitan EU:n komission vaatimusta, jonka mukaan 30 prosenttia maamme pinta-alasta pitäisi suojella monimuotoisuuden turvaamiseksi. Mikäli tämä toteutuisi, vaikeuttaisi se maamme talouden selkärankana toimivalle metsäsektorille rajua toimintaedellytysten heikkenemistä.

Näin erityisesti, mikäli maassamme siirryttäisiin samalla käyttämään laajamittaisesti nykyistä vähemmän puutavaraa tuottavia metsänhoitomenetelmiä. Usein unohdettu tosiasiahan on se, että 90 prosenttia metsän arvosta syntyy vasta sen jälkeen, kun metsänomistaja on myynyt puun eteenpäin ja siitä syystä puumassan määrällä on ratkaiseva merkitys metsiemme tuottamalle taloudelliselle kokonaishyödylle.

Tämän avaamiseksi totean, että metsäteollisuuden tuotteet ovat olleet kulutustavaroista nettomääräisesti Suomen ylivoimaisesti tärkein vientituote EU:n alueelle. Siten Unionin yhteislainan ottamisesta maallemme mahdollisesti syntyvä talousetu jäisi komission ehdotuksen toteutuessa vajaasti hyödynnetyksi - eikä siten auttaisi kattamaan niitä kustannuksia, joita Merkelin/Macronin laina meille tuottaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta
Metsästä jalostuu rahaa
Lainojen sijoittajavastuu Kreikassa