keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Urbaani impiwaara

Suomesta näyttää löytyneen uudenlainen impiwaara. Ja mitä yllättävimmästä paikasta.

Tuo paikka on Helsinki, jonka urbaaneimmat asukkaat ja ehkä päättäjätkin haluavat kaupunkinsa eristäytyvän muusta Suomesta. Tähän viittaa kaksi viime aikoina mediatilaa saanutta uutista.

Ensimmäinen niistä on suunnitelma Helsingin sisääntuloväylien muuttamisesta kaupunkibulevardeiksi. Näin naapurikaupungeista ja kauempaakin autoilla tulevien matka-aika kaupungin keskustaan pitenisi merkittävästi erityisesti ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Siten on oletettavaa, että suunnitelmien toteuttamisen jälkeen Helsingin ulkopuolelta saapuisi kaupunkiin vähemmän ihmisiä autoilla. Tämä lienee myös yksi tarkoitus.

Impiwaaralaisiksi urbaanit helsinkiläiset osoittautuivat lopullisesti tämän päivän uutisessa, jonka mukaan kaupunkiaktivistiryhmä Urban Helsinki on järjestänyt samalla tavalla ajatteleville, eli sosiaalisessa mediassa, mielipidekyselyn. Sen perusteella Helsinkiin suuntautuvan liikenteen pääpaikasta eli rautatieaseman ympäristöstä halutaan tehdä nykyistä viihtyisämpi poistamalla Elielinaukiolta bussit ja parkkipaikat.

Näin junalla kaupunkiin saapuvat espoolaiset, vantaalaiset ja muut maalaiset, joiden matkan loppukohde on keskustasta pohjoiseen tai luoteeseen, eivät löytäisi jatkoyhteyksiä heti aseman viereltä vaan vasta noin puolen kilometrin ja monien liikennevalojen päästä Kampista. Toisin sanoen urbaanit helsinkiläiset haluavat tehdä oman auton käytön lisäksi myös julkisen liikenteen hyödyntämisen Helsinkiin tuleville entistä hankalammaksi.

Tässä yhteydessä on tietenkin todettava, että edellä kuvattujen urbaanien helsinkiläisten suunnittelemien toimenpiteiden kautta keskusta muuttuisi nykyistä miellyttävämmäksi. Kaupungin ulkopuolelta tuleva liikennehän ei enää häiritsisi yhtä paljon kaupungin elämää kuin nykyisin, vaan se lähestyisi tunnelmaltaan ehkä jopa maakuntien pikkukaupunkeja.

Jos ja kun helsinkiläiset siis haluavat muuttaa kaupunkinsa impiwaaraksi, joudutaan pohtimaan millä oikeudella sisäänpäin käpertyvä Helsinki vaatii ns. "yleisen edun" perusteella kaikenlaisia erivapauksia. Merkittävin esimerkki siitä on viime vuosina ollut Lounais-Sipoon liittäminen Helsingin osaksi sekä alueen asukkaiden, että entisen emokunnan vastustuksesta huolimatta.

Sipoohan joutui kiistassa tappiolle juuri siksi, että Helsingin kehittämisen Suomen pääkaupunkina katsottiin olevan tärkeämpää kuin ihmisten oikeus valita asuinkuntansa. Loogisesti ajatellen olisi Helsingin ja sen urbaaneimpien asukkaiden "kehittämisideoiden" arvioinnissa vastaavasti otettava huomioon koko Suomen yhteinen etu.

Ja se vaatii yksiselitteisesti kaupungin keskustan asukkaita huolehtimaan siitä, että kaupungin palvelut ovat mahdollisimman tehokkaasti saavutettavissa kaikille suomalaisille. Se tarkoittaa muun muassa mahdollisimman vaivatonta kulkua eri puolille kaupunkia myös sen rajojen ulkopuolelta tuleville.

Toisin sanoen nyt esille nousseet suunnitelmat ja ehdotukset eivät ole yhteensopivia sen kanssa, että Helsinki on maan pääkaupunkina erityisasemassa. Sen sijaan ne osoittavat kaupungin asukkaiden sisäänpäin käpertyneisyyttä.

Siis asennetta jota juuri nämä samat ihmiset kutsuvat halveksuen impiwaaralaisuudeksi. Ehkäpä helsinkiläisillä urbanisteilla ja heidän ajatusmaailmansa jakavilla paikallispoliitikoilla olisikin juuri nyt peiliin katsomisen paikka - löytyykö sieltä avointa yhteiskuntaa ajava laajakatseinen kaupunkilainen vai ehkä sittenkin sisäänpäin käpertynyt ja rusinoita pullasta poimiva impiwaaralainen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin asuntopula ja maaseutu
Vihreää kielipeliä
Konsultokratia tulee kalliiksi Helsingin kaupungin veronmaksajille

8 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Entäpä jos koko Helsinki muutettaisiin rajalla ja miinakentällä erotetuksi itsehallintoalueeksi, joka tahtoessaan saisi koettaa toteuttaa kaikkia niitä pahkapäisiä yhteiskunnallisuskonnollisia kokeilujaan, joista muu Suomi ei ole järin kiinnostunut? EU-piirileikitkin tanssisi Helsinki muun alueen ottaessa etäisyyttä Brysseliin.


    Samalla Helsinki voisi vapaasti majoittaa jokaisen turvapaikkaturistin ja pitää rikkaudet itsellään? Kanta-Suomelle valittaisiin sitten suomalainen pääkaupunki. Olisiko win-win?

    VastaaPoista
  3. Ehkä tässä Helsingin politiikassa on jotain impivaaralaisuuttakin. Veljeksethän halusivat eristyä muusta maailmasta, polttivat sitten talonsa ja joutuivat pakenemaan tekosiaan talvipakkaseen. Tästä huolimatta pitäisin lähempänä vertauskohtana Detroitia. Siellähän menestynyt kaupunki tuhottiin tyhmällä ja korruptoituneella kaupunkipolitiikalla.

    Helsingissä on nyt nähtävissä lähes kaikki detroitilaiset elementit. Kaupunkiin tuodaan suuria määriä sosiaalitukien varassa eläviä maahanmuuttajia, joille joudutaan antamaan valtaosa kaupungin uusista vuokra-asunnoista ja tämän lisäksi vuokraamaan lisää vapailta markkinoilta. Kaikki nämä asuja luonnollisesti nauttivat asumistukea. Tämän tuloksena vuokra-asuntojen hinnat tulevat nousemaan tavallisen palkansaajan kannalta kohtuuttomiksi.

    Kaupungissa tapahtuvaa henkilöautolla liikkumista vaikeutetaan ja sen kustannuksia nostetaan. Siinä sivussa muukin kumipyöräliikenne, huoltoajo mukaan lukien, vaikeutuu. Auton omistajat hakeutuvat naapurikuntiin ja henkilöautolla töihin tulevat alkavat painostaa työpaikkojaan siirtymään pois Helsingistä. Itse asiassa tämä on jo tapahtunut. Tyhjillään olevan konttoritilan määrä puhuu selvää kieltä.

    Kaupungin kassaan tähän asti hyvät tulot tuottanut energialaitos pakotetaan ideologisista syistä epätaloudellisiin ratkaisuihin ja tulovirta tyrehtyy. Paine veroäyriä kohtaan kasvaa.

    Kaupungin rahaa upotetaan korruptiivisiin ja kannattamattomiin tai täysin järjettömiin hankkeisiin, kuten Pisara-rataan (onneksi toistaiseksi jäissä) tai Tallinnan tunneliin. Yhtenä esimerkkinä myös tämä Laajasaloon vievä Kruununsilta, jolle valittiin mahdollisimman kallis linjaus yhdistettynä mahdollisimman vähäiseen liikenteeseen. Jopa järjetöntä Guggenheim -hanketta ajetaan edelleen kuin käärmettä pyssyyn.

    Kun tähän vielä lisätään tyttöjen ja nuorten naisten turvattomuuden kasvu, kaikki white- flightin ainekset ovat koossa.

    Tämän kaupunkipolitiikan tuloksena työtä tekevä ja parempituloinen väki muuttaa naapurikuntiin. Muuttotilastot kertovat jo nyt selvästi, että muuttoliikkeen tuloksena helsinkiläistalouksien tulotaso on laskussa ja naapurikuntien nousussa. Tämä näkyy jo tilastoissa. Kun helsinkiläisen ja vantaalaisen kotitalouden vuotuiset tulot ovat keskimäärin 42 000 euroa, Tuusulassa, Kirkkonummella ja Nurmijärvellä ne ovat suunnilleen 50 000 euroa ja Espoossa ja Sipoossa 52 000 euroa.

    Kaikki nämä tekijät yhdessä tulevat johtamaan veroäyrin nousuun ja kun se tapahtuu, kehityksen kääntäminen takaisin terveeseen suuntaan on lähes mahdotonta sillä ne, jotka olisivat valmiit tarvittaviin päätöksiin, ovat jo muuttaneet muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ja hyvin perusteltu näkemys. Toivottavasti kuitenkin väärä.

      Poista
  4. Mielenkiintoista, että viherväki ei hyväksy ns. Helsinkitunnelia, jolla kaupunkikuvaa muutettaisiin vihreämpään suuntaan roimasti tai sillä tehtäisiin se mahdolliseksi.

    Mutta eihän se käy, kun se helpottaisi yksityisautoilua. Mikä lieneekään viherhörhöilyn varsinainen motiivi?

    VastaaPoista
  5. Kun aikoinaan Helsingfors-nimisestä pikkukaupungista, joka oli oikeastaan vain Sveaborgin linnoituksen mantereenpuoleinen venelaituri, puuhattiin Suomen Suuriruhtinaanmaan pääkaupunkia, olisivat silloiset päättäjät voineet olla vähän kaukonäköisempiä ja kaavoittaneet kaupungin keskustan väljempään paikkaan.

    Sopiva paikka olisi ollut Helsingin pitäjän kirkon tienoilla, nykyisten Tuusulantien ja Kehä-Ring III:n lähellä, sillä kyllähän ne vanhat kirkonrakentajat olivat valinneet seudun parhaan ja keskeisimmän paikan. No, sinne lentokentän läheisyyteenhän seudun liikekeskus on selvästikin hivuttautumassa. City-vihreitten "Impiwaara" -hanke luonnollisesti kiihdyttää muutenkin käynnissä olevaa kehitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehä kolmosestahan sanotaan, että se on Suomen suurin kauppakatu. Tuskin kuitenkaan vihrein. Saati punaisin.

      Poista
  6. City-vihreiden kannattaisi selvittää keitä niissä pendelöivissä henkilöautoissa istuu: Opettajia, poliiseja, kirjastonhoitajia, siivoojia, tarjoilijoita, bussikuskeja, pikkukauppiaita...

    Helsingin työmatkaliikenne koostuu suurimmaksi osaksi pieni- ja keskituloisista ihmisistä joiden varassa Helsinki elää mutta joilla itsellä ei ole varaa asua Helsingissä.

    Punavuoren hipsterin elämä saattaisi kohdata yllättäviä haasteita jos tuo porukka toteaisi että pitäkää tunkkinne.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!