lauantai 24. syyskuuta 2022

Mika Anttonen ja vihreä siirtymä

ST1:n omistaja Mika Anttonen lateli tämän aamun lehdessä näkemyksiään vihreästä siirtymästä. Koska kyseessä on vakavasti otettava henkilö, olisi hänen näkemyksillensä annettava arvoa myös Suomessa. 

Anttosen mukaan fossiilisen energian osuus "ei... ole pienentymään päin. Silti poliitikot, maailman bisnesjohtajat ja muut tärkeät ihmiset kertovat vuodesta toiseen, kuinka he ovat sitoutuneet puolentoista asteen skenaarioon. Eihän se ole toteutumassa ollenkaan!" 

Hän totesi aurinko- ja tuulienergian epävakauden takia tarvittavista säätövoimalaitoksista sen, ettei kukaan halua rakentaa kaasuturbiinivoimaloita, joita käytetään ainoastaan silloin, kun ei tuule. Ja yllytti toimittajaa - ja kaikkia vihreään siirtymään kiirehtimään vaativia - ehdottamalla, että "tee siitä investointisuunnitelma ja vie se yhtiön hallitukselle. Katsotaan, miten mahtaa käydä. Et tiedä käyttötunteja, et tiedä hintaa. Mutta tiedät, että tällaista tarvitaan, jotta järjestelmä pysyy pystyssä."

Kaiken kaikkiaan vihreään siirtymään liittyy megalomaaninen ongelma, koska - Anttosen mukaan - "meiltä puuttuu kaikki. Ihan ihmisetkin puuttuvat. Näitä pitää jonkun tehdä."

Hän totesi myös vihreään siirtymään pikaista siirtymistä äänekkäimmin vaativista tieteen edustajista, että "siellä ei tarvitse olla yhtään ilmastotieteilijää, kun tehdään tiekarttaa voimalaitoksien rakentamiseen... he eivät voi tulla kertomaan, miten nopeasti tänne voidaan rakentaa voimaloita, koska he eivät tiedä siitä mitään."

Anttonen kertoi myös toivovansa, että "talous voi kasvaa samaan aikaan kun vähennetään päästöjä ja energiankulutusta. Mutta mikään fakta ei tue sellaista tilannetta. Ei ole sellaista innovaatiota keksitty, että näin voisi tehdä."

Hän totesi lisäksi, että koska ilmakehä on yhteinen, vaikutukset pitää aina katsoa globaalisti. Siten "Euroopan omia päästöjä kannattaisi Anttosen mukaan vähentää sitä tahtia kuin uudet innovaatiot antavat myöten", mutta "ei silmät kiiluen, että ollaan maailman ykkönen jossain vuosiluvussa. Vaan rationaalisesti, niin kuin on järkevää. Ja sitten pistetään kunnianhimo sinne Afrikkaan ja Aasiaan. Jos siellä rakennetaan tuhat uutta hiilivoimalaa, meidän touhuilla ei ole hirveästi merkitystä."

Edelle kirjaamani öljymiljonäärin näkemykset lienevät kaikille järkensä säilyttäneille itsestäänselvyyksiä. Siitä huolimatta Suomen ja Euroopan Unionin vallanpitäjät uhoavat oman hiekkalaatikkonsa toimilla. 

Ja siksi heidän ajamansa ihmisten elintasoa vääjäämättä laskevat muutokset eivät edes toteutuessaan tule tekemään maailmasta sen parempaa. Siksi onkin syytä toivoa, että ilmastotieteilijöiden mallit - ja siten myös heidän luomansa uhkakuvat - eivät sittenkään perustuisi tosiasioihin, eivätkä siitä syystä tulisi toteuteumaan ennustetulla tavalla. 

Siihen liittyen lienee tässä yhteydessä syytä mainita, että noiden mallien mukaan nopeimmin lämpenevän arktiksen merijää on saavuttanut kuluvan vuoden minimilaajuutensa. Se on kuitenkin aika kaukana vuoden 2012 lukemista - eli koko tilastohistorian pohjakosketuksesta - jolloin pohjoisen merijään minimilaajuus supistui noin 72 prosenttiin tämänvuotisesta. Toisin sanoen napajää oli noin kolmanneksen laajempi kuin kymmenen vuotta sitten. 

Näiden vuosien väliin jäävät myös vuodet 2007, 2008, 2010, 2011, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 ja 2020. Toisin sanoen 1980-luvulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti nopeasti sulaneen pohjoisen napajään tämänvuotinen laajuus oli vasta tilastohistorian 12. pienin - eikä sen katastrofaalisen nopeasta sulamisesta näyttäisi olevan juuri nyt viitteitä. Sellaiseen ei viittaa myöskään pohjoisen merijään paksuus, joka jäi tämän vuoden minimikohdassaan suurimmaksi sitten vuoden 2018.

12 kommenttia:

  1. Kyllä sen merijää- ym. jään on pakko sulaa, muuten Helsingistä loppuu laivojen alta vesi. Nytkin pääsee moniin saariin kävellen, kas kun se vedenpinta on niin alhaalla.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tympäisee kuulla jatkuvasti, kuinka ilmasto on lämmennyt ja kuinka se taas viime vuonna taisi olla lämpimämpi kuin koskaan ennen mittaushistorian aikana. Sitä ei kerrota, kuinka pitkä ja luotettava se mittaushistoria on. Jääkairauksista tai puulustoista tehtyjä vaikuttavia tutkimuksia ei noteerata. Televisiossa oli äskettäin 3-osainen sarja "Rooman valtakunnan nousu ja tuho", joka kertoi mielenkiintoisella tavalla siitä, kuinka myös ilmastonmuutos ja mannerlaattojen liikkeet tuhansia vuosia sitten vaikuttivat sivilisaatioiden syntyyn, kukoistamiseen ja tuhoutumiseen. Siis ei mitään uutta auringon alla...

    VastaaPoista
  3. Esim. Suomen jonkun ilmastopaneelin puheenjohtaja Ollikainen on niin ideologisesti värittynyt ja tietysti puhuu ainoastaan sitä maailman loppua, jos ei tehdä etuajassa sitä vihreää siirtymää. Suomen hallitus uskoo tähän kaveriin kuin hullu puuroon tai kommari Neuvostoliittoon. Jo anteeksi vaan, ulkonäkökin kertoo, minkälaista tuubaa sieltä suusta ulos tulee.

    VastaaPoista
  4. Vihersosialisteilla on mielestään niin hyvät mielipiteet, että ne ohittavat totuudenkin. Varsinkin jos koko puolueen olemassaolon oikeutus ja oma identiteetti kera minuuden on siitä kiinni. Joten ei tule järjen valo tunkeutumaan umpiluisiin fanaatikkoihin. Käsittämätöntä kuitenkin kuinka joku selkeästi ja jondonmukaisesti ajattelevaksi itseänsä väittävä tieteentekijä ja tutkija voi samaistaa itseään vihervasemistolaisiin.

    VastaaPoista
  5. Suomessa Loviisassa on kaksi ydinvoimayksikköä.
    Loviisan ykkösyksikön käyttölupa on voimassa vuoden 2027 loppuun ja kakkosyksikön vuoden 2030 loppuun.
    Niiden osalta väliturvallisuusarvio tehdään 2023. Toivotaan, että yksiköt selviävät ja toimivat käyttölupansa loppuun.

    Olkiluodon 1 & 2 osalta valtioneuvosto myönsi uuden käyttöluvan vuonna 2018, joka on voimassa vuoden 2038 loppuun asti.
    Käyttölupaehtojen mukaisesti laitosten määräaikainen turvallisuusarvio tehdään joka kymmenes vuosi.

    Suomessa vielä moni henkilö- ja kuorma-auto tankataan bensiinillä tai dieselillä. Tankattavasta polttoaineesta saatava energiamäärä on melko suuri.
    Jos se energiamäärä pitäisi tulevaisuudessa saada sähköstä sähköautoihin - mistä saadaan se sähkö(?), kun sähkön kulutus siis kasvaa tulevaisuudessa runsaasti.
    Yhteiskunnan sähköntarve tulee muutenkin lisääntymään. Moni kotivempain aina tietokoneista työkaluihin tai ruohonleikkureihin - toimivat sähköllä.

    Myös moni asunto lämpeää vielä fossiilisella polttoaineella. Jos se ei jatkossa ole sallittua, lämmitetäänkö ne sähköllä? Mistä saadaan tarvittava sähkö?

    Jos Loviisan yksiköt ei voikaan jatkaa käyttölupien päättyessä, mistä saadaan se sähkö minkä ne ovat tuottaneet?

    Paljon uhotaan aurinkoenergiasta ja tuulienergiasta mutta kattavatko ne tulevaisuuden tarpeet vai pitäisikö ruveta suunnittelemaan uusia ydinvoimalaitoksia vai ollaanko Anttosen kanssa samaa mieltä?

    Itse en toivo, että olisimme tuontisähkön varassa vaan toivoisin omavaraisuutta tavalla tai toisella. Sähkökatkot ei myöskään ole ratkaisu.
    Nyt kun eduskuntavaalit lähestyvät, toivoisin poliitikoilta vakavasti otettavia näkemyksiä miten tulevaisuuden sähkö Suomen tarpeisiin tuotetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäpä sitten jos sähköstä alkaa olla oikeasti pulaa? Mitä se sähkö sitten maksaakaan?
      Tuleeko sähköstä ylellisyyshyödyke vai onko se edelleen kohtuuhintainen perusvälttämättömyys nyky-yhteiskunnassa?

      Poista
    2. Jos aiotaan toteuttaa tuo vihervasemmiston märkä uni fossiilittomasta tulevaisuudesta, ei sähköstä vaan yksinkertaisesti VOI tulla pulaa. Jos tulee, heidän unelmansa kaatuvat siihen paikkaan. Eikö niin? 😁

      Poista
  6. Pian varmaan vähempilahjaisetkin huomaavat, ettei noilla "ilmastotoimilla" ole mitään tekemistä ilmaston kanssa, vaan ne ovat tarkoituksellista elintason alasajoa. Energian säätely ja kalleus tekee siitä oivan kontrollivälineen.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Anttonen! Hyvä proffa!

    VastaaPoista
  8. Miksi ihmeessä meillä ei ole rakenteilla vähintään kaksi ydinvoimalaa, joilla saataisiin energiaomavaraisuus taattua, ja sähköä riittäisi vientiinkin? Eikö sinne valmiiseen montuun voi rakentaa jonkun muun toimittamaa reaktoria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin samasta syystä kuin Saksassa on nyt 33 sammutettua ydinreaktoria, joita ei missään nimessä aiota käynnistää.

      Ei, päinvastoin kaksi viimeistä toiminnassa olevaakin aiotaan härkäpäisesti sammuttaa ensi vuonna, vaikka mikä olisi.

      Poista
  9. Muistelen, että Anttonen jo vuonna 2017(?) jossain toisessa lehdessä haastateltuna kertoi nuo samat asiat?

    Tosin mitäpä sitä suomalaispoliitikko nyt yhden miljardöörin mietteistä piittaisi: Tuommoinen kapitalistisika, ihan varmaan on nylkenyt työläisen selkänahasta rahansa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!