maanantai 22. helmikuuta 2021

Kansan uutisten vieras valaisi vasemmiston maailmankuvaa

Kansan uutiset oli kutsunut viikonloppuna sunnuntaivieraakseen taloustieteen ja politiikan tutkimuksen opiskelijan. Tämän mukaan asuntosijoittajat ja vuokranantajat ovat parasiitteja. 

Vieraileva opiskelija kyseli myös, että miksi ylipäänsä on sallittua tehdä rahaa ihmisen perustarpeilla, kuten asumisella? Ja yllytti vuokralaisia liittymään yhteen vuokralaisliitoiksi, jotka voisivat halutessaan päättää joukolla olla maksamasta vuokraa. Näin vuokralle antajan olisi vaikeampi häätää heitä.

Juttu herätti tuoreeltaan keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kyseltiin esimerkiksi sitä, että koskeeko parasiitti-nimitys myös kiinteistösijoittajayhtiö Kojamoa, jonka tuotot ammattiyhdistys saa nostaa verovapaana tililleen. Vastausta en huomannut kysymykseen annetun. 

Omalta osaltani jäin miettimään tuota parasiitti-nimityksen käyttöä. Onhan viime aikoina painotettu kovasti sitä, ettei ihmisistä saisi käyttää halventavia nimityksiä. Nyt kuitenkin Kansan uutisten vierailijaopiskelija tuli kutsuneeksi myös minua parasiitiksi, koska olen perinyt yksiön, jota en myynyt pois, vaan tein siihen remontin ja vuokrasin odottamaan mahdollista omaa käyttöä.  

Oleellista tässä kaikessa on kuitenkin se, että Kansan uutisten vierailija kuvasi valaisevasti sitä ajattelutapaa, joka vallitsee vasemmiston parissa. Ja siten vahvisti käsitystäni siitä, että tuon aatteen yhtenä - tai mahdollisesti jopa pääasiallisena - perusteena on syvällinen kateus niitä kohtaan, joilla on varallisuutta. Jopa siihen mittaan asti, että heitä voi kutsua parasiiteiksi ja suunnitella joukkovoiman käyttämistä heidän omaisuutensa ottamiseksi käyttöön ilman korvausta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt
Martti Häikiö ja punainen vallankumous


20 kommenttia:

  1. Kukahan tuolle opiskelijalle tarjoaisi asunnon, jos tietäisi, ettei hän aio maksaa siitä vuokraa? Entä mikä nimitys sopisi toisten nurkissa ilmaiseksi asuvalle vasemmistopummille, jos 'parasiitti' on varattu asunnon omistajalle? Kolmas kysymys: aiheuttaako vasemmistolaisen maailmankuvan jonkinlainen aivovaurio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan täysillä. Ensimmäisinä vuokranmaksulakkoon Kojamon riistovuoraa maksavat. Perusteena tämän vassaritalousneron ohje: Ei mitään parasiiteille.
      Huru-ukko

      Poista
  2. Tulee mieleen muuan maa, jossa ajateltiin, että leipä on perusoikeus. Siksi leivän hintaa ei saanut korottaa. Jossain vaiheessa sitten leipä oli halvempaa kuin rehu, ja sitä piti säännöstellä, ettei sitä olisi syötetty eläimille. Kun viimeksi kävin ko maassa, minulle sanottiin, että kauppaan ei kannata mennä, edes leipää ei ole. Seuraavana vuonna ei sitten enää ollut koko maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä asiahan on se, joka tuntuu olevan mahdoton ymmärtää noin 40 prosentille kansasta.

      Poista
  3. Joku tekee rahaa myös nälällä ja terveydebhoidolla. Erityisesti K-Supermarket -kauppiaat. Näitä on lähipiirissä hyvän päivän tuttuina muutamia. Kaikilla on pitkälti yli sadantonnin Porschet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-ryhmä on hoitanut asiansa hyvin, koska korkeista hinnoista huolimatta asiakkaita riittää. Varmaankin laajan tuotevalikoiman ja hyvän palvelun ansiosta. Kai se jotakin kertoo, että Järvenpään Citymarket valittiin maailman parhaaksi ruokakaupaksi? Eivät K-kauppiaiden Porschet ole millään tavalla ansiottomia, sillä harva pystyisi pyörittämään korkean hintatason kauppoja yhtä nohevasti kuin monta koettelemusta läpäissyt K-kauppias.

      Epäilemättä K-ryhmän toimintaan liittyy melkoista korporatismia ja suomalaistyylistä korruptiota, jos sitä tonkii, mutta kukapa sitä nyt venettä haluaisi heiluttaa?

      Poista
    2. Eivätkä K-kauppojen asiakkaat selvästikään näe nälkää, koska heillä on varaa maksaa ruokakassistaan vaikka 50 % enemmän kuin vaikka Lidlissä. Nälkää näkevät ne, joilla ei ole rahaa käydä ostoksilla K-kaupassa (ja kun rahaa on, he toivon mukaan käyttävät rahansa tehokkaammin asioimalla edullisemmissa liikkeissä). K-kaupat ovat semmoista Stockmannin Herkkuun ja kauppahalleihin verrattavaa luksusta.

      Poista
    3. Sittareissa on hyviä kodinkonetarjouksia plussakorttilaisille.

      Poista
  4. Kojamo on nykyisellään pelkkä rikollisjärjestö, kun sitä vertaa aikaisempaan ideaan ja valtion tukiaisiin.

    Asuin 15 v Kojamon kaksiossa Espoossa ja vuokra oli lopulta yli 1. 000 euroa vuodessa. Sain lopulta samanlaisen kaupungin kaksion 400 € halvemmalla vuokralla.

    Kojamon vuokrat ylittävät kaikki asumistuen rajat.

    Viimeisinä vuosina siihen Kojamon talooni muuttanee uudet asukkaat ketoivat kaikki sen olevan heille vain hätäratkaisu ja yleensä he muuttivatkin pois alle vuodessa.

    VastaaPoista
  5. Tämäkin henkilö osoittaa, että vasemmistolta puuttuu järki. Tuohan on täydellistä anarkismia, joka viis veisaa mistään yhteiskunnan säännöistä ja mm omistusoikeudesta. Mitenkähän tuollaisen tilanteen jatko hoidettaisiin, jos ehkä "parasiitit" eivät olisikaan tyytyväisiä tilanteeseen. Tuomitsisiko toverituomioistuin heidät vankileirien saaristoon, vai tulisiko nappi otsaan saman tien. Uskomattoman lapsellisen tolloja tyyppejä. Ei tarvitse ihmetellä, miksi kommunismi ja sosialismi ei toimi missään eikä milloinkaan, kun näitä kuuntelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se puuttuva asia ole järki vaan vastuuntunto ja rehellisyys. Kyllä hän tuollaisista ulostuloista itse hyötyy. Jutusta saa kirjoituspalkkion, räyhäävä juttu menee vassarilehdessä paremmin läpi kuin tasapainoinen ja paremmin ajatelt. Sitä paitsi sellainen on paljon helpompi kirjoittaa. Tämän lisäksi sillä pystytään petaamaan veronmaksajien rahoilla kustannettavaa hillotolppaa puolueen politrukkina, ministerin avustajana "yleishyödyllisessä" järjestössä tai muuta vastaavaa tuottamatonta elatusautomaattia.

      Poista
  6. Tyypillistä punaisten fasistien mielisairasta hourailua.Vuokranantaja on parasiitti ja samaan aikaan toisaalla.Täsmälleen saman paskasakin äänestäjikseen maahantuomat ja loputtomasti loisivat tunnuksettomat,uskonnollisesti motivoidut,luku- ja kirjoitustaidottomat,sukurutsaiset vihollistaistelijat ovat valtava voimavara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden huippuosaajien avulla maamme nostetaan teknologian ja talouden kärkikaarttiin!
      Ei haittaa, vaikka todistus insinöörin tai tohtorin tutkinnosta olisi pudonnut Välimereen matkalla Afrikasta Eurooppaan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Asunto sijoittajat on kyllä loisia, lieveilmiöneen, kuten vaikka helsingin vuokratason keinotekoinen nosto maahanmuutolla. Vuokra saantelyhän on jostain syystä helsingissä mahdottomuus vaikka kaupungin hallituksessa on enemmistö noita tyyppejä. Asunto sijoittajat sotkevat etujaan ajavilla kansanedustajilla kaikien normaali ihmistenkin elämää/yrittämistä kiskurivuokrilla ja härsekeillä ja kaikille kalliiksi tulevilla keinoilla joilla asuntojen hintoja pumpataan ylös. Mutta tietenkään kokoomusta äänestävä niinistöä kumartava ei tälläistä myönnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmiston Kojamohan se taitaa olla härskeimpiä vuokrakiskureita. Ja heidänhän ei tarvitse verojakaan maksaa vuokratuloistaan, joita käytetään sitten vasemmiston vaalitukiin. Noihin asuntoihin sitten haalitaan näitä nollatuloisia maahanmuuttajia, joiden vuokrat maksetaan verovaroista saatavalla vuokratuella. Siis tiedoksi, kun parasiitteja ja härskejä verovarojen kuppaajia ja väärinkäyttäjiä haet.

      Poista
  8. Saksassahan äärivasemmisto, mikä ei ole mikään ihan pikku porukka, toimii juuri niin. Valtaavat asuntoja sekä kokonaisia rakennuksia ja vaativat ilmaista asumista sekä elämistä. Ottavat poliisin kanssa yhteen jopa satoja kertoja vuodessa per vallattu rakennus, taistellankseen "oikeuksistansa".

    VastaaPoista
  9. Talonvaltaajat briteissä telkkarin mukaan odottivat omistajan poistumista työpaikalleen. Sitten tuli jantteri, joka potki oven sisään. Sen jälkeen kommarit menivät kakalle asuntoon. Kun omistaja palasi, hän tietenkin soitti poliisit paikalle. Poliisit eivät löytäneet ovenrikkojaa, joten rikosta ei voitu selvittää. Omistaja toki sai asua kommareiden kanssa sulassa sovussa, mutta pois niitä ei enää saanut. Mikähän taho säätänyt lait...

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!