torstai 10. syyskuuta 2020

Tuleeko leirin polttamisesta uusi normaali?

Kreikassa Lesboksella aikaansa viettäneet turvapaikanhakijat polttivat leirinsä, koska osa heistä oli määrätty eristyksiin koronavirustartunnan takia. Sen seurauksena saarelle asutetuilta turvapaikanhakijoilta katosi asuinpaikka ja EU joutui ongelman eteen useamman kymmenen tuhannen ihmisen jäätyä ilman kattoa päänsä päälle.

Saksan ulkoministeri ehdotti ratkaisuksi sitä, että EU-maat ottaisivat sijoittaakseen nämä ihmiset alueellensa. En epäile, etteikö näin myös tehtäisi. 

Seuraavaksi jäänkin suurella mielenkiinnolla odottamaan syntyykö leirien polttamisesta uusi EU:n alueelle suuntautuvan kansainvaelluksen normaali. Eli ensin kansalaisjärjestöjen meritaksilla Välimeren yli ja sen jälkeen eteläeurooppalaisen majoitusalueen polttaminen, jotta matka jatkuisi kohti tavoitteena olevia pohjoisia korkean sosiaaliturvan maita. 

Jos näin käy, muuttuvat kehitysmaalaisten kansainvaellukset entistä vaikeammin hallittaviksi. Siksi Saksan ehdotus on sekä typerä että vaarallinen - ainakin mikäli haluamme itse päättää yhteiskuntamme ja elinolojemme tulevaisuudesta. 

Valitettavasti en kuitenkaan usko, että ainakaan Suomen punavihreällä hallituksella olisi kykyä tämä ymmärtämiseen. Eikä edes suurimmalla osalla oppositiosta. Siten pidän lähes varmana sitä, että myös Suomi lähtee mukaan asuttamaan Lesbokselta liikkeelle lähteneitä ihmisiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riskejä, ymmärrystä ja pelisääntöjä
Autetaan Kreikan saaristoleiriläisiä
Onko edessä uusi kansainvaellus?


16 kommenttia:

  1. Suomella on näytön paikka, meille mahtuu. Olemme vauras maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauras maa, joka elää vippaamalla? Just niin.

      Poista
    2. Tuossa on muuten ihan oikeasti ottaen syytä muistuttaa siitä, miten yleinen on se väärä käsitys, että pitkälle kehittynyt "vauras" yhteiskunta olisi jotenkin paremmin varustautunut auttamaan itsensä kriiseihin saattaneita toiskulttuurisia vaeltajia.

      Asia on nimittäin juuri päinvastoin: mitä kehittyneempi yhteiskunta, sitä haavoittuvampi. Itse asiassa kehittymättömät kulttuurit sietävät vaelluksia paljon paremmin kuin kulttuurit jossa kognitiivinen eriytyminen on pitkällä.

      Poista
  2. Rooman imperiumin läntinen osa kärsi moraalin rappiosta, mikä heikensi valtakuntaa. Lopullisen romahduksen aiheuttivat idästä vaeltaneet kansat. Taasko on Länsi-Euroopan aika taantua kansainvaellusten vuoksi?

    VastaaPoista
  3. VIhreät stalinistit ja muut punaiset fasistit tuovat noita syöpäläisiä äänestäjikseen.Kyseessä on vallankaappausyritys johon voi vastata asein.

    VastaaPoista
  4. Sitä päivää saa odottaa, että suomalainen naispoliitikko -- tai ehkä mieskään -- sanoisi saksalaisille selvän "Ei!". Tässä suomalaiset historiallisesti alistettuna kansana ovat edelleen oman konformisminsa vankeja, ja myöntyväisyyttä on helppo puolustaa, kun kauppapoliittiset ja EU-uskovaiset argumentit ovat käytettävissä.

    Mitä leirien polttamiseen tulee, on hyvin todennäköistä että siitä syntyy käytäntö. Se on psykoanalyyttisestikin selitettävissä, koska kansainvaeltajat elävät kriisiytymisensä vuoksi taantuneissa tajunnantiloissa, joissa itsetuhon ja tuhon motiivit sulavat yhteen.

    Oma valistuneisuutemme siitä miten peruuttamattoman tuhoisaa toisilleen sopimattomien kulttuurien yhteensattaminen on -- se loistaa totaalisella poissaolollaan. Meillä yhä ajatus kulkee siihen malliin, että "ihmisarvo- ja -oikeudet" vaativat meiltä, että...

    Tosiasia, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo" mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään, on yhä täydellisesti ymmärtämättä. Eikä mikään valistus taida auttaa.

    VastaaPoista
  5. Wollsten uhosi rasmuksen sivuilla että ehkä hän juuri kerää suorantoiminnan iskujoukon lesbokselle kurmoottamaan rasistisia kreikkalaispoliiseja. Saksalaisilla on ollut Kongo Muller rauhoittamassa simba kapinaa ja me saadaan Lesbos Wollsten kalliosta kerätyn lepakkojoukon kanssa pistämään kreikkalaiset Kreikan Lesbossaarella ojennukseen.

    VastaaPoista
  6. Greenpeace voisi alkaa viedä raukkoja turvaan Pohjois-Afrikkalaisiin satamiin turvaan täällä kokemaltaan vainolta.
    Olivat natseja, jotka tuikkasivat leirin tuleen, kuulemma.

    VastaaPoista
  7. Kyllä kohta ovat viherpuna-politrukit ja suvakki-idiootit huutamassa, että Suomen pitää osallistua noiden "hädänalaisten" pelastamiseen tuomalla ne Suomeen - ihmissalakuljettajien ja Rotschild- agentti Soroksen rahoittamien "hyväntekeväisyys"-järjestöjen Afrikasta tuomien elintasopakolaisten auttamiseen mukavaan elämään vastaanottajamaan veronmaksajien kustantamalla sosiaaliturvalla.

    Onko suomalaisten enemmistö niin tyhmää joukkoa, ettei osaa vaaliuurnilla käyntiä ajatellen tehdä oikeita johtopäätöksiä siitä petturipoliitikkojen muodostamasta enemmistöstä, joka sallii tällaisen:

    "Kela maksaa sen mainostamisesta, että se voi tuputtaa Suomeen tulleille ilmaista rahaa

    ”Tärkein tieto sinulle, Suomeen muuttanut. Lue selkosuomeksi.” Näin mainostaa Kela Iltalehden etusivulla jättikokoisessa mainoksessaan. Linkin takaa löytyy sivusto, jossa Kela suoranaisesti tuputtaa rahaa selkosuomella.

    Kelan mainostama ”tärkein tieto” koostuu sivustosta, jolla kerrotaan erilaisista tukimuodoista.

    Voit saada neljä viidesosaa asumismenoistasi tukena. Eniten rahaa saa Helsingissä. Voit saada kansaneläkettä. Ja takuueläkettä. Äitiysavustusta, äitíysrahaa, opintorahaa, opimateriaalilisää, toimeentulotukea, työttömyyspäivärahaa.

    – Sinulla on oikeus Kelan tukiin, jos muutat vakinaisesti Suomeen, sivusto kertoo.

    Kelan sivusto tarjoaa palveluitaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saameksi sekä venäjän, eestin, kurdin, arabian, farsin ja somalian kielellä.

    Miksi Kela käyttää rahaa mainontaan voidakseen kertoa, että tulkaa hakemaan täältä rahaa?

    Mainostaminen Iltalehden etusivun jättibannerissa ei ole ilmaista. Mainoskampanjoiden hinnat lähtevät 5000 eurosta.

    Suomen Uutiset kertoi aikaisemmin Kelan julkaisemasta arabiankielisestä videosta, jossa iloinen naishahmo tuputti katsojille tukea. Video ei ole enää saatavilla."

    https://www.suomenuutiset.fi/kela-maksaa-sen-mainostamisesta-etta-se-voi-tuputtaa-suomeen-tulleille-ilmaista-rahaa/

    Tällainen tieto välittyy kännyköiden välityksellä reaaliajassa esim. kaukaisimpaankin Afrikan kolkkaan.
    Onkohan somaliankielikin lisätty Kelan mainokseen siksi, että somalit ovat tunnetusti maahantunkeutujista "parhaita" veronmaksajia?!

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tämä rahanjako kehitysmaalaisille perustuu siihen "ei se ole pois keneltäkään"- ajatteluun, jolla Helsingin vihreä apulaispormestari Sanna Vesikansa perusteli ilmaisten terveyspalvelujen järjestämistä paperittomille. Järkyttävää, miten täydellisen järjettömiä henkilöitä tässä maassa on tärkeissä viroissa. Tuo Kelan mainostamisen idioottimaisuus on omaa luokkaansa.

      Poista
  8. Olisi suoranainen ihme, jos yhteiskunnan vihollinen Ohisalo ei käyttäisi tilannetta hyväksi fanaattisessa pakkomielteessään tuoda kehitysmaalaisia suomalaisten elätettäväksi. Varmaan kohta tulee ilmoitus, että Suomi on valmis ottamaan avosylin vastaan leiriltä jaettavia.
    Tällä hetkellä Ohisalon rikollisessa nimityspolitiikassa taas on vuorossa naispuolisen yhteiskuntatieteiden maisterin, vokin johtajan, nostaminen krp:n johtoon ohi poliisitaustaisten pätevien hakijoiden. Täytyy ihmetellä, miten tällainen nimitysmenettely, eli pätevämpien hakijoiden syrjintä, on mahdollinen oikeusvaltiossa.

    VastaaPoista
  9. Suomen hallitus teki helmikuussa ovivalovetoisen päätöksen, jonka mukaan se ottaa vastaan 175 turvapaikanhakijaa Välimeren maiden pakolaisleireiltä Suomeen ikuiseen elätysautomaattiin.

    Näistä sata olisi oleva alaikäisiä ns. "ilman huoltajaa olevia turvapaikanhakijoita". Maahanmuuttoviraston toimeenpanemana ja päätöksen mukaisesti myös Oulussa ryhdyttiin toimenpiteisiin.

    Elokuussa Oulun Heikinharjun pakolaiskeskukseen on vaivihkaa tuotu 14 partalasta eli näitä turvapaikanhakijoita Kreikasta hyysättäväksi. Syyskuun aikana tuodaan erikoislennoilla toinen 14 "lapsen" ryhmä niitä "orpoja ja haavoittuvammassa asemassa olevia".

    Veikkaan, että presidentin toivetta pienistä orpotytöistä ei ole noudatettu ja että ennen joulua saadaan mukavasti etnistä värinää lisää pohjoisen kaupungin katukuvaan...

    (Lähde: Sanomalehti Kaleva, juttu maksumuurin takana)

    heppa

    VastaaPoista
  10. EU-komissiolla oli aikanaa projekti, jossa 160 000 "turvapaikanhakijaa" piti sijoittaa Italiasta ja Kreikasta muihin EU-maihin.
    Eihän siitä mitään tullut vaikka Suomi taas kiltisti hoiti "velvollisuutensa" ja otti 2000 henkeä tänne elätettäväksi. Suurin osa maista ei ottanut tätäkään porukkaa.

    Slovakia, Puola, Tsekki ja Unkari eli niin kutsutut Visegrad-maat vastustivat turvapaikahakijoiden siirtoja, joista komissio päätti 2015. Komissio on haastoi maat oikeuteen.

    Toivottavasti Suomi ei nyt hölmöile samalla tavalla ja aseta itseään naurunalaiseksi.

    https://yle.fi/uutiset/3-9978535

    VastaaPoista
  11. Demokratia ei toimi. Idiootit äänestävät idiootteja valtaan. Valistunut itsevaltius olisi parempi.

    VastaaPoista
  12. "Tuleeko leirin polttamisesta uusi normaali?" Kyllä, siitä tulee uusi normaali.

    Jos leirin polttajat saavat palkinnon polttamisesta, he polttavat. Se palkinto voi olla pelkkää mielihyvää tai jopa pääsy ilmaiseen elämään EU:n alueelle.

    Kreikkalaisten tulisi hyödyntää tällaista siten, että poltetun leirin asukkaat suuntaisivat vihansa polttajiin. Vartijat voisivat katsella muualle.

    Kreikan pakolaisongelma on osa Turkin uudenlaista sodankäyntiä. Ennen vanhaan ruttoon kuolleiden ruumiita lingottiin piiritettyyn kaupunkiin. Nykyversio vähemmän makaaberi.

    Kukavaan

    VastaaPoista
  13. Suomi ottaa vastaan 11 alaikäistä turvapaikanhakijaa Kreikasta tulipalon tuhoamalta Morian leiriltä

    https://yle.fi/uutiset/3-11538894

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!