tiistai 31. joulukuuta 2019

Ilta-Sanomat jihadistin asialla

Ilta-Sanomat julkaisi ns. ISIS-"Helin" isän haastattelun, jossa tämä moitti hallitusta siitä, ettei se ollut hakenut hänen aikuista tytärtään pois Syyriasta. Tuntuu oudolta, ettei tämä isä ole vieläkään tietoinen siitä, ettei Suomi ole toiminut aktiivisesti muidenkaan vaikeuksiin joutuneiden kansalaistensa auttamiseksi ulkomailta kotiin.

Tästä on olemassa kohtuullisen tuore esimerkki, jossa tavallista kuolemansairasta suomalaismiestä ei noudettu Thaimaasta maahamme veronmaksajien varoilla. Eikä häntä otettu valtionyhtiön lentokoneeseen liian heikkokuntoisena sittenkään, vaikka hänelle oli hankittu lentolippu keräyksen avulla.

Jos jutun mukaan "ikänsä töitä tehnyt ja veronsa maksanut" eli ilmeisen varakas mies siis haluaa tyttärensä Suomeen, on hänen maksettava itse tämän matkakulut ja järjestettävä tarvittaessa tämän matka Al-Holin leiriltä pois. Näin tytär pääsee palaamaan Suomeen sillä maamme kaikilla kansalaisilla on tämä oikeus vaikka he olisivat syyllistyneen kansanmurhaan.

Itse asiassa minusta on varsin outoa, että Ilta-Sanomat edes otti julkaistakseen miehen vuodatuksen. Näin siksi, että aiemmin Thaimaassa kuolleen suomalaismiehen tapauksesta lehti ei miehen nimellä tehdyn Google-haun perusteella uutisoinut lainkaan. Eivätkä muutkaan maamme valtamediat.

Kysymys siis kuuluu, että miksi maamme valtamedia pitävät näyttävästi esillä näiden terroristivatiota palvelemaan lähteneiden asiaa, vaikka ne vaikenevat vastaavaan tai jopa pahempaan tilanteeseen joutuneista tavallisista suomalaisista?

Tässä suhteessa kohtaloonsa syyttömät lapset ovat yksi asia ja tieten tahtoen terrorismia tukemaan lähteneet aikuiset toinen. Ja kuten olen aiemminkin todennut, mikäli nämä ISIS-äidit rakastaisivat lapsiaan, he toimittaisivat ne suomalaisten sotalapsien tapaan turvaan sen sijaan, että yrittäisivät itse ratsastaa heidän varjollaan Suomeen.

Muuten olen sitä mieltä - roomalaista Cato vanhempaa mukaillen - että ministeri Pekka Haavisto on saatava oikeuden eteen mahdollisesti tekemistään laittomuuksista ISIS-lasten ja näiden äitien tuomiseksi maahamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-lasten radikalisoituminen ja albanisoituminen on estettävä
ISIS-naiset haluavat ratsastaa lapsillaan
Feministisiä kulttuuriuutisia

21 kommenttia:

  1. Hei proffa. Puhut täyttä asiaa, mutta valtamediaamme tuskin kiinnostaa asiasi, koska se on uuden milleniaalin hyvesignaloinnin vastainen näkökulma.

    Itseäni on pidemmän aikaa harmittanut se, että meille kirjoitetaan "Heleistä" ja "Marjoista", vaikka todellisuudessa kyse onkin maahanmuuttajataustaisista naisista, joiden nimet kuuluisi muuttaa heidän viitekehykseensä sopiviksi.

    Näin toimien lehdistö häivyttää näiden jihadistien todellisen taustan. Toki joukossa voi olla pari kantasuomalaistakin, mutta asia muuttuu toiseksi, kun kirjoitellaan "Heleistä" ja "Marjoista", eikä "Soryasta" ja "Fatimasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtamedian kiinnostuksen osalta olet oikeassa, mikä tekee asiasta puhumisen entistäkin tärkeämmäksi edes blogissa.

      En tiedä onko tämä "Heli" suomalaistaustainen vai joku muu. Jos isällä on koko elämän mittainen työura, kuten IS:n jutussa mainitaan, saattaa hän hyvinkin olla kantaväestöön kuuluva. Saman lähteen mukaan äitikään ei ole kääntynyt islamiin, joten myös hän saattaa olla kantaväestöä.

      Joka tapauksessa lehdistön tulisi välttää väärien mielleyhtymien luomista ja toimia kuten ehdotit nimiasioissa.

      Poista
    2. "Elämän mittainen ura" saattaa tarkoittaa jo lapsena koraanikoulussa aloitettua ja erinäisen poliittisen toiminnan myötä Pohjois-Suomeen päätynyttä uraa uskonnollisen yhteisön johtajana.

      Ainakin tällaisilla henkilöillä on todistettavat yhteydet toimittajiin ja viitteitä kuulumisesta artikkelin kohderyhmään

      Poista
  2. Median jutut ovat nykyisin joko raivostuttavia tai absurdeja. Päivän Hesarin Pariisin terrori-iskusta kertova juttu on hyvä esimerkki tästä. Tyttötoimittaja kuvailee pelkoa, jota isku aiheutti pariisilaisissa, ja miten nyt rynnäkkökiväärein aseistetut sotilaat suojelevat katuja terrori-iskujen varalta.
    Lopuksi hän kertoo, että joku pariisilainen sanoo vastustavansa iskun vuoksi maahanmuuttoa. Tuohan on normaalijärkisen reaktio, koska se perustuu tosiasioihin. Mutta näinhän ei voi humaani toimittaja ajatella, vaan hänpä ei anna pelolle valtaa eikä "käperry itseensä", vaan kertoo jatkavansa juhlimista entiseen malliin.
    Raivostuttaa, että ilmiselvistä asioista ei osata tai haluta vetää oikeita johtopäätöksiä, vaan jauhetaan aina vain samaa sinisilmäistä roskaa. Maahanmuuttohan on niin pyhä asia, että mikään viattomien nuorten teurastus ei sitä saa rajoittaa.

    VastaaPoista
  3. Valtamedia on tehnyt kaikkensa suojellakseen ISIS-vaimojen henkilöllisyyttä. Jonkinlaista tietoa näistä on nimimerkin Alaston Totuus twitter-tilillä. Näissä on yhdistelty kotimaisia ja ulkomaisia lähteitä.

    ISIS-vaimoista osa on maahanmuuttajataustaisia mutta mukana on myös Roihuvuoren moskeijan radikalisoimia kantasuomalaisia. Radikalisoinnissa merkittävää roolia on näytellyt erään entisen Kokoomuksen kansanedustajan tytär.

    Jotkut ehkä muistavat aikanaan netissä kohua herätäneen kirjoituksen "Siskojen jihaad". Tämän kirjoituksen takana olivat Roihuvuoren moskeijan kantasuomalaiset naiset ja todennäköisesti nimenomaan tämä ex-kansanedustajan tytär.

    https://web.archive.org/web/20170120064522/http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/dokumentit/siskojenjihaad.html

    Yksi ISIS-vaimoista oli naimisissa ISIS-johtoa lähellä olevan portugalilaisjihadistin Nero Saraivan kanssa. Parilla oli yhteisiä lapsia.

    VastaaPoista
  4. Asioita voi ajatella myös näin!

    IS eilen:

    "Tanskan pääministeri: Isis-naiset eivät saa palata edes lastensa takia – ”He ovat kääntäneet selkänsä Tanskalle”

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006358573.html

    Artikkelista poimittua:

    Tanskan sosiaalidemokraatteja edustavan pääministerin mukaan Isisin ”kalifaattiin” matkustaneiden kanssa toimitaan samalla tavalla sukupuolesta riippumatta.

    Tanska ei aio myöntää äärijärjestö Isisin riveihin liittyneille tanskalaisille lupaa palata maahan edes heidän lastensa paluun mahdollistamiseksi,
    sanoo maan pääministeri Mette Fredriksen paikallisen TV2:n haastattelussa.
    ...
    ...
    – Heidän äitinsä ovat tehneet valintansa, Fredriksen sanoo haastattelussa.
    ...
    Tanskassa Marinin puoluetoveri Fredriksen vetää asiassa selvästi tiukempaa linjaa.
    TV2:n haastattelussa hän sanoo olevansa syvästi huolissaan Tanskan turvallisuuspoliisi PET:n arviosta, jonka mukaan terroriuhka maassa on edelleen vakavalla tasolla.
    Yksi uhka-arvioon vaikuttavista tekijöistä ovat Isisiin kuuluneet henkilöt ja järjestön tukijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Suomessa keskusteltiin al-Hol henkilöiden päätöksestä, vedettiin esiin kaikenmaailman kansainväliset sopimukset, YK, lakipykälät jne jne.
      Nyt toisen Pohjoismaan pääministeri on aivan eri linjoilla ja heillä kansallinen turvallisuus on päätöksenteon prioriteeteissä korkealla.
      Miten tämä voi olla mahdollista vai onko Tanskassa kansallinen itsesuojeluvaisto kehittyneempää kuin Suomessa?

      Poista
    2. Lyhyt vastaus: ilmeisesti on. Heillä on lisäksi onnekseen suoraselkäisiä poliitikkoja, jotka asettavat oman maansa kansalaisten edut ja turvallisuuden ensisijaisiksi tavoitteikseen. Näkisipä joskus täälläkin!

      Poista
    3. Tanskan maahanmuuttajatilanne on kuitenkin selvästi vaikeampi kuin meillä Suomessa. Siten veikkaan sikäläisen suoraselkäisyyden syntyneen vasta sitten, kun ongelmat jo olivat käsissä.

      Poista
  5. Aina on hyvä katsoa toimittajan taustoja, joten onko siis ihmekään, että tällainen jurrtu Iltasanomissa julkaistiin, kun kirjoittajana on kiihkeä vihreä toimittaja Johannes Kotkavirta. Näyttää olevan monet sivut kadonneet netistä, mutta netti ei unohda, arkistoistahan nuo löytyvät halutessa, tässä yksi otsikko 4 vuoden takaa.

    Eri asia miten IS on suostunut jutun julkaisemaan vai onko sokea luottamus toimittajiin? Vai onko tämä sitä tarkoituksellista vastakkain asettelua? Toisaalta vaikuttaa tämäkin kallistuvan persujen laariin. :)

    Suomi 24:
    Myyrä-työssä
    03.03.2015 23:07

    Netistä löytyi erinomainen kirjoitus Ilta-Sanomien politiikan toimittajasta Johannes Kotkavirrasta, josta Jussi Halla-aho kirjoitti viimeisessä blogissaan.

    Halla-aho mainitsee, että Kotkavirran vanhemmat ovat näkyviä vihreitä toimijoita. Tämä teksti kertoo asiasta aika paljon tarkemmin:

    https://lasilaatikko.wordpress.com/2015/03/03/vaalikuume-liikaa-ilta-sanomien-vihrealle-toimittajalle-aloitti-raivokkaan-hyokkayksen-perussuomalaisia-vastaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa samalta sivulta eli on ihan IS:n tapa julkaista näitä vihreiden epäpäteviä ns. uutisia.

      Lainaus:
      ILTA-SANOMAT JULKAISEEN PUNAVIHREÄN TROLLITOIMITTAJAN ASIATTOMIA UUTISIA

      2015 Johannes Kotkavirta on Ilta-Sanomien tuore politiikan toimittaja, jonka molemmat vanhemmat ovat näkyviä vihreitä poliitikkoja. Hänen isänsä Ari Heikkinen on toiminut vihreiden puoluesihteerinä vuosien 1997-2007 aikana, noin kymmenen vuoden ajan. Puoluesihteerikautensa jälkeen Heikkinen sai Oulun kaupungin hallintojohtajan tehtävän vihreiden poliittisena virkanimityksenä. Kotkavirran äiti Eija Kotkavirta on ollut mukana kunnallispolitiikassa vuodesta 1993 saakka. Hän on toiminut mm. Keravan vihreät ry:n puheenjohtajana, ja nykyään hän toimii Oulun seudun Vihreät naiset ry:n puheenjohtajana.

      ASIANTUNTIJA lyttää ILTA-SANOMIEN TOIMITTAJAN Johannes Kotkavirran PUNAVIHREÄT TROLLAUSVÄITTEET - Kotkavirran epäpätevää lähdekäyttöä, sepitelmää ja asiatonta mielikuvitusta, ei tunne EU-lainsäädäntöä

      ILTA-SANOMAT VAIKENEE trollauksesta. Toimittaja Johannes Kotkavirta hyökkää ensin julkisessa informaatiotilaisuudessa puheenjohtaja Soinin kimppuun vetomalla entisen SKP-kommunistin puheisiin muka asiantuntijalausuntoina. Katso toimittaja Kotkavirran hyökkäys lehdistötilaisuudessa "Työmiehen tunti" kohdassa 32:40 https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/q9lnwh5s

      Kotkavirta levittää entisen SKP-kommunistin trollia Ilta-Sanomissa.

      https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-vastaa-skp-professorin-kritiikkiin/
      TOIMITUKSEN KOMMENTTI | Ilta-Sanomien haastattelema Scheinin esiteltiin IS:n jutussa Italiassa sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin professorina. Jutussa jätettiin kuitenkin mainitsematta se, että hän on ollut keskeinen toimija SKDL:n ja SKP:n riveissä. Hän on toiminut muun muassa Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean jäsenenä. On kyseenalaista, voiko tiettyyn poliittiseen suuntaukseen vahvasti sitoutunut henkilö toimia uskottavana kommentaattorina poliittisiin opponentteihin liittyvissä kysymyksissä.

      Poista
  6. Surullinen, vaikka kuvaava esimerkki sossudemareiden ajattelutavasta: kun isä on ikänsä töitä tehnyt ja veronsa maksanut, niin valtio on jotain velkaa vielä hänen ilmeisesti aikuiselle lapselleenkin. Jos tili tarkkaan tehtäisiin, niin kumpikohan siinä jäisi saamamieheksi, tämä isä vai valtio?Mutta aikuisen tyttären osalta: ei puhettakaan vastuusta omista ratkaisuista tai valinnoista. Toki isän huolen ymmärtää, mutta hiukan se on myöhäsyntyistä.

    VastaaPoista
  7. Sivumennen tulee mieleen onkohan tämä malmin lentekenttäalueen rakentaminen kuin vihervasimoston vertauskuva, väen väkisin ajetaan rakentamista alueelle, jole se ei sovi ollenkaan, tai vartauskvua vihervasmiston maahanmuuttopolitikasta .. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kirsiomp/malmin-lentokenttakompromissiin-yvan-ja-sovan-kautta-olisiko-se-niin-vaikeaa-hakea-kompromissia/

    VastaaPoista
  8. Niin sanottuun järkiajatteluumme kuuluu paljon käsitteen- ja hahmonmuodostuksen pohjavirroissa vaikuttavaa magiaa, joka jää "keskustelussamme" kokonaan noteeraamatta. Kun tanskalainen demaripääministeri sanoo islamisteille selvästi "ei!" ja suomalainen taas suloisesti "kyllä!", taustalla vaikuttavat aivan erilaatuiset alitajuiset tekijät.

    Eikä näihin varsinaisesti vaikuttaviin voimiin päästä mitenkään käsiksi koska keskustelukulttuurimme ei edes hyväksy saati kannusta kaivelemaan todellisia motiiveja yli-ihanteellisten ja ylimitoitetuilla yleiskäsitteillä muotoiltujen ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden takaa. Meillä riittää se että tunnustaa "oikeata" ideologiaa ja mielenlaatua -- ja tähän tunnustuksellisuuteen kuuluu myös ryhmävahvistautumista palveleva vahvan yhteisen projektiivisen viholliskuvan tarve.

    Suomalaispoliitikko toimii ennen muuta paiskoakseen märkiä rättejä "impivaaralaisten" kansalaisten silmille ja saattaakseen vastapuolen edustajat häpeään. Täällä on aivan turhaa puhua esimerkiksi kulttuureista kovina kognitiivisina tosiasioina tai kulttuurisista hylkimisreaktioista yhteiskunnallisen luottamuksen romauttavina salakavalina tekijöinä, joita on turha jäljittää yksilötason kokemuksellisesta todellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sattuikohan tuon uudessa suomessa kirjottavan trollin tekstiin pieni lipsahdus ?

      Arto Vihavainen #3094520 31.12.2019 16:58
      Vastaus kommenttiin: #3094496

      ”Miksi syntymämaa oli ensimmäinen asia, jonka Halla-aho nosti esiin?”

      Koska rasismi leimaan perussuomalaisten koko ajattelua. Heidän maailmankuvansa on rasistinen ja jos persut pääsevät voitolle paitsi mielipidekyselyissä, myös äänestyspaikoilla, niin Suomesta tulee rasistinen maa, kuten ennen Etelä-Afrikasta.

      Poista
  9. Maamme johtavat suomalaisvihamieliset, EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa tukevat joukkoharhautusmediat eli aisapari Yle ja Brysselin Pravda kumpikin pimittivät sen, että New Yorkin osavaltiossa riehunut puukkomies oli musta:

    Yle: "Pimittäminen on valehtelua: Yle ei kertonut juutalaisvastaisen surmaajan olleen musta",
    http://ylewatch.blogspot.com/2019/12/pimittaminen-on-valehtelua-yle-ei.html

    Brysselin Pravda 31.12.2019 kirjoittaa sivulla A25 täysin harhaanjohtavasti, mainitsematta tekijän olleen musta: "Monet demokraattipoliitikot ovat syyttäneet ilmapiirin muutoksesta presidentti Donald Trumpia, joka ei ole riittävästi tuominnut valkoista ylivaltaa ajavan äärioikeiston toimintaa." Toisinsanoen Pravda kääntää asian päälaelleen vihjaamalla epäsuorasti, että puukkomies olisi ollutkin valkoinen eikä musta! Uskomattoman röyhkeää vääristelyä. - Pravdan takapirun, Bilderberg-globalisti Antti Herlinin agendaan kuuluu kansallisvaltioiden tuhoaminen Uuden maailmanjärjestyksen toteuttamista estävänä tekijänä ja Kalergi-suunnitelman mukainen "värivallankumouksellinen" väestön vaihto sopii siihen erinomaisesti. IS on saman isännän agendaa palveleva Pikku-Pravda.

    Ylen osalta voidaan kysyä, missä määrin suomalaisvihamielisen monikulttuuripropagandan ja muun kulttuurisen mädätyksen (http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html) takana ovat sukupolvet ylittävää kaunaa potevat kulttuurimarxisti-stalinistitoimittajat, ks. "Ylen TV-uutiset vaikeni Viron sisäministerin kohuhaastattelun ydinviestistä", http://ylewatch.blogspot.com/2019/12/ylen-tv-uutiset-vaikeni-viron_78.html
    ja https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

    Kummankin johtavan joukkoharhautusmedian agendaan kuuluu Frankfurt-kommunistisen mädätyksen lisäksi alahaarana LGBT-perversioiden esittäminen yhteiskunnan "uutena normaalina". (LGBT: Lesbian, Gay, Bisexual, Transgener.)
    Varsinkin Pravdassa tuonkin propadandan laatu vaihtelee räikeästä huomaamattomaan.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtamedia tekee juutalaisiin kohdistuvista iskuista näyttäviä uutisia. Vuonna 2018 yksistään Nigeriassa tapettiin 4136 kristittyä. Tästä ei revitellä otsikkoja. Ei tarvinne kysyä, keiden talutusnuorassa journalismi tassuttelee.

      Poista
    2. Kyllä. Hys hys linja on ollut valtamediassa. Ja kun vielä ajattelee miten salataan/pimitetään/valkopestään kautta euroopan käynnissä olevaa lisääntynyttä väkivaltaa erään ideologian toimesta, sanoisin kyseessä olevan harhaanjohtaminen. Itseäni huvittaa suuresti vihervasemmiston isis sympatiat. Ja ihmisten pelottelu ps:n kannatuksen nousun seurauksista. Että kuinka nyt suomeen tulee kaasukammiot jne. Säälittävää mielipiteiden muokkausta. Kun taas tämän siirtolaishulluuden/isis sympatioiden vastustaminen perustuu pelkkään järkeen ja faktoihin.

      Poista
    3. Valtamedia lukuisine tabuineen, vääristelyineen ja suorine valeineen on kauko-ohjatun kontrollin alainen.

      ""Taking the Red Pill, the Real Matrix"
      http://newswithviews.com/Yates/steven.htm
      Suomeksi käännettynä: http://www.magneettimedia.com/todellinen-matrix-osa-1/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  10. Jotkut väittävät Islamin olevan "rauhanuskonto":

    "Entinen muslimi Mona Walter haluaa kiinnittää huomiota kunnioitettuun afrikkalaiseen imaamiin, joka vaatii murhaamaan ja ryöstämään vääräuskoisia Euroopassa.

    – Läntisten maiden taipumus suvaita suvaitsemattomia ideologioita saattaa maksaa meille demokratian ja vapauden, Ruotsissa asuva Mona Walter kirjoittaa Facebook-sivullaan.
    Videolla esiintyvä sheikki Xassaan Abu Salmaan asuu Keniassa, jonka naapurimaa Somalian asukkaisiin hänellä myös on vaikutusvaltaa.
    Imaami muun muassa sanoo eurooppalaisia vääräuskoisiksi ja siksi heidän omaisuutensa ryöstäminen on oikeutettua. Lisäksi imaami tekee selväksi, että länsimaissa asuvien tulee huijata ja käyttää näitä maita hyväkseen, jotta ne menisivät konkurssiin.
    Ranskalaiset ja englantilaiset naiset tulee tappaa, koska he eivät imaamin mukaan ole oikeita naisia – heitä ei haluttaisi viedä kotiin seksiorjiksi. He käyttävät housuja, joten he ovat miehiä.

    Mona Walter on Somaliassa syntynyt ja myöhemmin pakolaisena Ruotsiin muuttanut aktivisti. Walter on luopunut islaminuskosta ja omistautunut levittämään kokemusperäistä tietoa islamin todellisesta olemuksesta.
    *

    Kuvatunlaisella agitaatiolla voi otaksua olevan tietty vaikutus mm. naapurimaamme Ruotsin tilanteeseen:

    ”Pommi-iskut lisääntyneet Ruotsissa dramaattisesti – lähes 50 % vuoden 2019 aikana”,
    https://mvlehti.net/2019/12/30/pommi-iskut-ruotsissa-lisaantyneet-dramaattisesti-lahes-50-vuoden-2019-aikana/

    ”Rakettitulitusta Beirutissa, Gazassa, Bagdadissa? – Ei, Helsingborgissa – Ruotsissa! [Video]”
    29.12.2019
    Jo eilen lauantaina raportoitiin nuorisojengien vaarallisesta ilotulitteiden ampumisesta, joita suunnataan ihmisiin, kotieläimiin, rakennuksiin sekä virkavaltaan. Tilanne Ruotsissa näyttää pahenevan kohti kaaosta paria päivää ennen uudenvuoden aattoa.”
    https://mvlehti.net/2019/12/29/rakettitulitusta-beirutissa-gazassa-bagdadissa-ei-helsingborgissa-ruotsissa-video/

    ”Uppsala Ruotsin vaarallisin kaupunki – Poliisijohtaja: Syy on maahanmuutossa”,
    https://mvlehti.net/2019/12/21/uppsala-ruotsin-vaarallisin-kaupunki-poliisijohtaja-syy-on-maahanmuutossa/
    *

    Narsistisesti moraaliposeeraavalle viherpuna-hallitukselle Ruotsin tie on selvästikin myös Suomen tie:

    Sisäministeri Ohisalo: ”Turvapaikan hakeminen on perusoikeus”,
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58fddc94-a6a7-4c09-b852-6ae22add7f9c

    ”Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä”,
    https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Koettaako viherpuna-hallitus peittää moraaliposeerauksensa onttouden ("Turvapaikan haku on perusoikeus")?

    "Raportteja nuorisojengien riehunnasta Helsingissä – Miksi viranomaiset eivät tiedota tapahtumista? | UMV-Pääkirjoitus
    Julkaistu 01.01.2020
    Miten sujuivat joulupyhät Helsingissä, entä miten vaihtui uusi vuosi? Siis mitä Helsingissä on tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana? Sitä ei poliisi kerro. Suomi yritetään pitää "lintukotona" vakavalla demokratian vastaisella rakenteellisella sensuurilla.
    ...
    Erityisesti Ruotsista, mutta myös muista Euroopan maista, on kantautunut runsaasti raportteja jo päiviä ennen uutta vuoden aattoa, että maahanmuuttajataustaisten nuorten jengit ovat aiheuttaneet todellista kaaosta, henkilöuhreja ja vakavaa aineellista tuhoa, levottomuuksien ollessa kaikkea muuta kuin ”leikkiä”. Katso: esimerkki.

    Alla eräs sosiaalisen median postaus tältä päivältä, joka viittaaa siihen, että vastaavaa tapahtuu Suomessa, mutta siitä ei saa puhua:

    ”Herttoniemenranta on ollut uussuomalaisten sotatoimialuetta tänä vuodenvaihteena. Rannan monikulttuurinen koulu on saanut ainakin ulkotiloihinsa ryöpyn räjähteitä, samoinkun S-Marketin parkkipaikka.

    Keharit eivät tykitä siis ilmaan, vaan ihmisten jalkoihin ja autoja päin. Sorsavuoressa ja Sisselenkujalla on hiihtänyt 15-henkinen somaliporukka ja heitellyt paukkuja parkkipaikalle. Mutta on ollut jotain iloistakin: Kaksi monikulttuurista porukkaa on ottanut yhteen räjähtein.

    Vahingoniloisena toivon, että ovat eliminoineet toisensa. Osan rettelöitsijöistä poliisivoimat ovat työntäneet maijoihin Lidlin edessä, ja uussuomalaiset ovat tykittäneet päin poliisiautoja. Luultavimmin poliisit pitävät äbälöille pienen puhuttelun ja päästävät kotiin.

    Eli monikulttuurista riehaamista ei pystytä eikä aiotakaan pistää kuriin. Rantamme Facebook-ryhmä puolustelee monikulttuuria selitellen, että ”kaikki me olemme olleet nuoria”, mutten viitsi kertoa niille, ettemme me nuorinakaan olleet neekereitä, emmekä me heitelleet räjähteitä valkoisten ihmisten niskaan. Emme me polttaneet roskiksia, ja jos, niin meidän äitimme pitivät huolen, ettei moinen toistu.

    Millä tällainen edes saataisiin kuriin? Nuo katutappelijat ovat niin nopeita jaloistaan, ettei niitä saa kiinni! Kukkahatut luottavat dialogin voimaan, mutta monikulttuuriäidit nakkaavat niskojaan lastensuojeluviranomaisten puheille, pistävät poikansa olohuoneeseen rukoilemaan Allahia – ja homma jatkuu. Alan olla ihan täynnä tätä unelmaa.”

    Onko kerrottu totta, vai onko se mahdollisesti tuota laissa määrittelemätöntä ”vihapuhetta”? Mene ja tiedä, koska Suomessa ei tosiasiassa ole vapaata sanaa, viranomaisten kattavaa tiedotusvastuuta, lehdistönvapautta eikä avoimen tiedottamisen kulttuuria. Suomessa on valtamedian toteuttama ja viranomaisten varmistama uutispimento..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2020/01/01/raportteja-nuorisojengien-riehunnasta-helsingissa-miksi-viranomaiset-eivat-tiedota-tapahtumista-umv-paakirjoitus/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!