perjantai 20. syyskuuta 2019

Kertokaa se hänelle

Ilta-Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan Helsingin kaupungin palveluksessa ollut naispuolinen johtaja oli perunut jo sovitun työsuhteen insinööriltä, joka halusi viettää päivittäin rukoushetkiä joko viisi minuuttia tai jopa kokonaisen tunnin. Jutun mukaan vaatimus rukousajoista oli tullut vasta sitten, kun valinnasta oli jo ilmoitettu hakijalle.

Nyt oikeus on tuominnut kyseisen naisjohtajan. Tapaus on malliesimerkki siitä, kuinka saattaa käydä, mikäli erehtyy tekemään päätöksen maahanmuuttajan palkkaamisesta. Siksi moni työnantaja lienee miettinyt, ettei sellaiseen ryhdy, vaan huolehtii jo rekrytointiprosessin alussa siitä, ettei joudu nyt nähdyn kaltaiseen tilanteeseen.

Oikeushan ei sinänsä kolmijako-opin mukaan tee maassamme politiikkaa. Nyt olisi kuitenkin jonkun hyvä kertoa maamme oikeuslaitokselle, että nyt annetun tuomion seurauksena on todennäköistä, että tiettyyn etnis-uskonnolliseen taustaan kuuluvien maahanmuuttajien työllistymiskynnys nousi entistä korkeammaksi.

* * *

Yle kertoi ilmastotempauksesta, jossa Kiasman pihalla jaettiin halukkaille ihmisille puuntaimia. Jutussa eräs nainen sanoi, että "musta tuntuu, että kaikkialta vain kaadetaan puita. Niinpä ajattelin, että haluan istuttaa uuden puun."

Näyttääkin siltä, että metsäalan ihmiset ovat pahasti epäonnistuneet viestinnässään. On totta, että Suomessa on kuluvanakin vuonna ollut runsaasti metsähakkuita, mutta ainakin Ylen haastattelemalle naiselle lienee jäänyt epäselväksi, että meillä jo lakikin velvoittaa uudistamaan metsät.

Metsälain 5a§: Uudistushakkuun päättymisestä seuraa metsän uudistamisvelvoite. Uudistushakkuu katsotaan päättyneeksi, kun puunkorjuun seurauksena käsittelyalueelle on syntynyt yli 0,3 hehtaarin avoin alue. Uudistamisvelvoite täyttyy, kun alueelle on saatu taimikko siten kuin 8 §:ssä säädetään."

Metsälain 8§: "Metsän uudismisvelvoite on täytetty, kun käsittelyalueelle on saatu aikaan taimikko alueen maantieteellisestä sijainnista riippuen viimeistään 10–25 vuoden kuluessa velvoitteen muodostavan puunkorjuun päättymisestä. Taimikko katsotaan saaduksi aikaan, kun se on riittävän tiheä, taimet ovat tasaisesti jakautuneina, niiden keskipituus on 0,5 metriä ja niiden kehittymistä ei uhkaa välittömästi muu kasvillisuus."

Kukahan ottaisi ja kävisi valaisemassa lainsäädäntömme vaatimuksia puuntaimen ostaneelle naiselle?

* * *

Hollannissa murhattiin asianajaja, joka työskenteli huumejutussa, jonka pääsyytetyt ovat Ridouan Taghi sekä Said Razzouki. Ruotsin maahanmuuttajajengeistään kuuluisassa Malmössä oli samantapainen tilanne jokin aikaa sitten, kun murhaoikeudessa todistajana toiminut nainen ammuttiin brutaalisti.

Kysymys tietenkin kuuluu, että kuka uskaltaa jatkossa lähteä mukaan maahanmuuttajien järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviin rikosjuttuihin? Ja mitä siitä seuraa yhteiskuntajärjestykselle?

Entä kenelle siitä pitäisi kertoa?

* * *

Tämän kirjoituksen viimeinen huomioni liittyy mielipidekirjoitukseen. Sen mukaan "jos politiikan suunnaksi otetaan ´rajat kiinni´ -politiikka, Suomen väkiluku lähtee laskuun piakkoin, sillä rajojen sulkemisesta tuskin seuraa syntyvyyspiikkiä, päinvastoin. Viime vuosikymmeninä harjoitettu politiikka, jossa lapsiperheiden taloudellista asemaa on heikennetty lukuisin eri tavoin, ei myöskään kannusta hankkimaan lapsia."

Näyttää siltä, että se mikä itselleni on ollut jo pitkään selvää, ei ole auennut mielipiteensä kertojalle. Eli nykyaikaisen kansainvaelluksen valtavien kulujen heijastuminen kantaväestön käytettävissä oleviin resursseihin.

On siis kysyttävä, että kuka vääntäisi rautalangasta mielipidekirjoittajalle sen, että ne kolme miljardia, jotka käytetään humanitaarisen maahanmuuton kuluihin voitaisiin allokoida myös toisin - vaikkapa sitten perheiden kannustamiseen lastenhankintaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät
Kauniaisissa äänestetään RKP:tä ja vastustetaan lapsia

23 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys tuo, kuka kertoisi Antille? Kuka mainitsisi asioista Marialle? Kuka veisi viestin Timon korviin?

    Oma mielikuvaharhamme "uskonnoista" jonkinlaisina omat totuutensa omaavina oppijärjestelminä palautuvat keskiaikaista skolastista käsiterealismiakin kauemmas muinaishistoriaan -- aina alkukantaiseen totemismiin asti. Siinä asioiden "samuus" perustui siihen että kaikkea tiettyyn aihepiiriin liittyvää nimitettiin samalla sanalla.

    Meillä nyt siis tuollainen sana on "uskonto". Meille kaikki "uskonnot" ovat uskontoja uskontojen joukossa. Siksi esimerkiksi teokratiaa ei enää voi erottaa demokratiasta. Siksi jokin uskonto, joka ei ole vain "opillinen" järjestelmä, vaan sitoo nimissään olevat ihmiset kuolemanrangaistuksen uhalla "samuutensa" tunnustukselliseen piiriin, kelpaa meidän mielestämme "uskonnoksi" siinä kuin kaikki muutkin mielestämme vastaavat yhteisöilmiöt.

    Kuka kertoisi Antille, Marialle, Timolle, jne, etteivät "uskonnot" ole vain uskontoja uskontojen joukossa. Että ne ovat erilaatuisen sosiaalisen sitovuuden ja "vallan" järjestelmiä, joita ei pidä niputtaa samanlaatuisiksi systeemeiksi.

    Tragedia juontuu siitä tavasta jolla kielemme yleiskäsitteet voivat noitua ymmärryksemme. Kun tunnustuksellisen ajattelun maaperälle mennään, sen ymmärryksen suhteen ollaan muutenkin heikoilla. Poliitikot omine ideologioineen tuskin ovat kovinkaan pystyviä muuhun kuin oman "totuutensa" mukaiseen ajatteluun. Ja sellaisesta positiosta ei kyllä todellisuutta nähdä oikein.

    Ehkä poliitikot jotenkin vaistoavat oman ideologisen "valintansa" vain valinnaksi valintojen joukossa, ja ihan kollegiaalisesti sitten siirtävät saman vaistonvaraisen ajatuskuvion koskemaan "uskontoja". Niinpä sitten kuolemalla uhkaavia kuolemankultteja pidetään yhtä suuressa arvossa kuin "tasa-arvoisuutta" saarnaavia "ihmisoikeusideologioita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieroutunut valehteleva vasemmisto väänsi aikoinaan roistovaltio Neuvostoliiton armeijasta "rauhan armeijan", mitä media innokkaasti markkinoi. Nyt järkensä menettänyt suvaitsevaisto ja media vääntävät sairaan brutaalista ja takapajuisesta opista "rauhan uskontoa". Mistä tämä mielipuolisuus voi johtua, onko se silkkaa typeryyttä vai palveleeko se jonkun etua. Tässä valehtelussa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus ja Hesari ovat toimineet erityisen innokkaasti.

      Poista
    2. Sanoisiko tuohon vanhan totuuden että follow the money.

      Poista
    3. "Tässä valehtelussa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus ja Hesari ovat toimineet erityisen innokkaasti."

      Suomen kaksi johtavaa joukkoharhautusmediaa!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Rekrytointitilanteessa ennen lopullista työsopimusta, kuten seurustelussa ennen avioliittoa, kannattaa kiinnittää huomiota valintaan - vielä kun voi valita.

    Muslimi-insinööristä: "...hän tarvitsee islamiin kuuluvia rukoushetkiä varten vapaata perjantaisin tunnin verran ja muina päivinä noin viisi minuuttia...."

    "Helsingin kaupunki teki jo ennen oikeudenkäyntiä insinöörimiehen kanssa sovintosopimuksen. Kaupunki maksoi miehelle 36 000 euroa hyvitystä ja korvauksia."

    heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työsuhteen voi koeajalla purkaa.

      Poista
    2. Ano 9.04: Hyvä huomio - olisi kannattanut odottaa hetki.

      Poista
  3. Professori viittasi kirjoituksessaan Pauli Vahteran laskelmaan matu-kuluista, 3,2 miljardia euroa per vuosi.
    Jo yhden vuoden summalla tosiaan autettaisiin nuoria, jotka haaveilevat lasten teosta ja vanhustenkin asiat saataisiin paljon paremmalle tolalle mitä ne nyt ovat.

    Eilen uutisoitiin puolustusvoimien alushankintojen, 4kpl, hinnan olevan vain 1,3mrd eur. Ne olisi jo tämän vuoden matu-kuluilla maksettu jos rahat kohdennettaisiin suomalaisiin.
    Uusista junaradoista ymmärtääkseni Turun junan suunnittelu on pisimmällä ja se saataisiin helposti ensi vuoden eli 1 vuoden matu-kuluilla.
    Tampereelle suuntautuva rata saataisiin parin seuraavan vuoden kuluilla.
    Helsinkiinkin saataisiin vuokra-asuntoja riittävästi yhdenkin vuoden matu-kuluilla.
    Entä jos maanteiden kunnostamiseen laitettaisiin edes yhden kerran summa 3,2 rmd euroa, kuinka luksusta se olisikaan?

    Haloo hölmöläiset - miksi maksamme matu-kuluja? Ja kirsikkana kakun päällä - niitä on tulossa Eurooppaan koko ajan lisää kuten yle eilen uutisoi... https://yle.fi/uutiset/3-10976991

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtiomme tämän vuoden nettolainanotto 1,796 eli lähes 2 mrd euroa.

      https://www.valtionvelka.fi/lainanottotarve/

      Professori kirjoitti 15.9.

      "ensi vuoden budjetissa velan on suunniteltu kasvavan kertaheitolla peräti 2,3 miljardia euroa, minkä lisäksi valtion omaisuutta myytäneen muutamalla miljardilla eurolla."

      Poista
    2. Lukijat varmaan muistavat aikaisemmat kauhutarinat vanhusten hoidon karseasta tasosta ja ongelmista.

      Hoitajamitoitus 0,7:ään ja sen hinta?

      IL poiminta tänään:

      "Oppositio pääsi jo ryöpyttämään hallitusta kyselytunnilla siitä, ettei rahaa ole riittävästi tulossa.
      Oppositio viittasi hallitusohjelman kirjaukseen siitä, että 0,7 mitoitukseen on varattu 70 miljoonaa euroa vuositasolla (vuodelle 2023).

      THL:n mukaan 0,7 mitoituksen toteuttaminen lisäisi kuitenkin menoja vajaalla 200 miljoonalla eurolla vuodessa.
      Kuntaliitto puolestaan arvioi 0,7 hoitajamitoituksen toteuttamisen hintalapuksi 200-250 miljoonaa euroa."
      //////////////////////////

      Hinta olisi siis noin 0,2-0,25 mrd euroa vuodessa. Kumpaa hoidetaan vanhuksia vai matuja 3,2 mrd eurolla?

      Katso

      "Analyysi: Hallitus lupaa toteuttaa 0,7 hoitajamitoituksen hinnalla millä hyvänsä – vanhukset joutuvat silti kärsimään pitkään"

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/970900ed-d0b8-4bd2-ad80-844ea596e0a3

      Poista
    3. "...minkä lisäksi valtion omaisuutta myytäneen muutamalla miljardilla eurolla."

      Viherpunahallitus teurastaa lypsäviä lehmiä, jotka jatkossakin tuottaisivat vuosittain kymmeniä miljoonia euroja valtion kassaan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Eikös se muslimi voisi uhrata ruokatuntinsa ja kahvitaukonsa uskonriittiensä suorittamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma ei käsittääkseni ollut siinä, että hän olisi halunnut rukoilla työaikana, vaan että työnteko olisi pitänyt sijoittaa työajan ulkopuolella pidettävien rukousten mukaan.

      Poista
  5. Pois armas viimein
    Nyt naamiosi heitä
    Ja silmiin mua katsoen
    Saat tietää totuuden


    Kyllä työntekijällä pitäisi olla oikeus tupakka- ja lounastaukoihin, jotka hän saa käyttää haluamallaan tavalla.

    Metsäviestintä on varmastikin osin epäonnistunut, mutta totta on, että Suomessa metsäala on pienentynyt viime vuosina.

    On Suomen onni, että länsinaapurina on varoittava esimerkki. Kenties ehdimme kääntyä jyrkänteen reunalta ajoissa.

    Taloudelliset tekijät vaikuttanevat syntyvyyteen melko vähän. Suurempi vaikutus lienee sillä, että nuoret naiset muuttavat suuriin kaupunkeihin opiskelemaan ja urautumaan eivätkä yritä tai ehdi löytää sopivaa miestä ajoissa. Maahanmuutolla tätä ei voi korjata -- olisi ongelmallista mm. peruskoulun toimivuuden kannalta, jos suomea äidinkielenään puhuvien osuus maan väestöstä käy pieneksi.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista tauoista viittaan edelle kirjoittamaani vastaukseen: työnantajalla on oikeus määrätä milloin töitä tehdään ja milloin ollaan tauolla.

      Kyllä, metsäala on viime vuosina pienentynyt, mutta metsänkasvu lisääntynyt sitäkin enemmän Suomessa. Metsäalan pieneneminen johtuu maankäytön muutoksista eli esimerkiksi peltojen raivaamisesta tai kaupunkien kasvusta.

      Hienoa, että kirjoitukseni herättävät ajatuksia!

      Poista
    2. Ei se nyt ihan noin ole. Taukoja pidetään sovitun mukaan ja niitä ei saa laittaa työpäivän alkuun tai loppuun tai yhdistää. Ruokatauko on minimissään ½ tuntia jos työpäivä on 8 tuntia. Muuten työnantajalla on direktio-oikeus suunnitella tauot mm. tuotannon kulun mukaan.

      Poista
  6. Uskonnot ovat pelkkä vallan väline harjoittaa joukkotuhontaa jonkin mielikuvitustarinan varjolla. Muistan kansakoulussa lukeneeni lasten värikuvaraamattua jännänä kirjana, mutta yli 50 vuoden aikaperspektiivillä ajatus jännästä tarinasta on muuttunut syväksi inhoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaiden suuntien seurakunnassa yli 30 vuotta toimineena olen nähnyt ihmisiä, joilla on kova halu auttaa elämässään haaksirikkoon joutuneita. Olen ollut mukana auttamassa useaan otteeseen ulkona asuvaa ihmistä ruualla, kännykkälatauksilla, vaatteilla ja vedellä, hoitanut alkoholistille vuoteen pariksi yöksi (meiltä) ja vienyt sitten alkoholisteja kuntouttavaan hoitokotiin. Juopon kuselle haisevan kämpän raivasin kerran, muutaman yksihuoltajan muutot järkkäsin ja muuta sellaista pientä.

      Nyt saan lukea, että toimintamme onkin tähdännyt joukkotuhontaan. Vai niin.

      Eihän ateistinen Neuvostoliitto harjoittanut joukkotuhontaa gulagissa? Eikä Ukrainassa 1930-luvulla? Eikä tappanut tuhansia suomalaisia Karjalassa?

      Joidenkin maailmankuva on outo. Mm. Sinun.

      Poista
    2. Itse jumaluskoa vailla olevana näen uskonnoilla olevan sekä hyviä että huonoja puolia. Ja tunnen skä uskovaisia ns. hyviä että ns. huonoja ihmisiä. Maailmanpolitiikassa uskontoa on toki käytetty kaikenlaisten hirmutöiden (teko?-)syynä.

      Poista
    3. Uskonnot eivät oikeastaan ole "vallan väline" -- siis noin niinkuin uuden ajan päämäärärationaalisessa mielessä -- vaan olemuksellinen osa sitä alkuperäistä sosiaalisen "vallan" kudosta joka on aikojen saatossa tehnyt ihmisestä ihmisen.

      On palattava siihen, että "uskonto" on alkuperäinen ajattelulaatumme, ja edelleenkin kaikki "valta" saa oikeutuksensa -- legitimaationsa -- juurikin "uskonnollislaatuisesta" ajattelusta. Vaikka nyt pidämmekin arvossa "rationaalisuutta", silti myös "tieteelliseen" selittämiseen on sisäänrakentunut vahva teologisen selittämisen perinne, joka ilmenee mm. siinä, että koemme selityksen sitä totuudellisempana mitä suuremman ilmiöjoukon se kattaa.

      Kirjoitin juuri blogin tavasta jolla nykyinen suhtautumisemme "uskontoihin" kuin ne olisivat "opillisia" totuusjärjestelmiä on johtanut meitä pahasti harhaan. Blogiin pääsee nimeäni klikkaamalla.

      Poista
    4. Uskonnollinen totalitarismi pitää sisällään joukkotuhontaa ja alistusta. Historia tuntee monta tapausta lähtien keskiajalta, eikä se nykyäänkään ole vierasta. Uskonnottomuus taas ei ole sama kuin mainitut Stalinin hirmuteot. Olen uskonnoton, mutta en millään näe pysty rinnastamaan itseäni myös joukkotuhontaa harjoittaneeseen Staliniin.

      Poista
  7. Yleensä kai työajalla tehdään töitä, ei harjoiteta uskoa tai muita riittejä. Tämä sääntö kai on sama kaikkien uskontojen harjoittajille. Vapaa-ajallaan jokainen toki voi tehdä kuten parhaaksi näkee.

    Hämmentävää, että esimies tuomitaan jos hän vaatii muslimilta samaa kuin muilta. Onko oikeus todella sitä mieltä, että jokaiselle pitäisi sallia vaikka Ukko Ylijumalan palveleminen työajalla ja että työnantajan pitäisi järjestää työt niin, että se on mahdollista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten ylempänä kommentoin, ei kyse ollut työajasta, vaan työajan sijoittelusta rukoustaukojen mukaisesti.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!