lauantai 13. lokakuuta 2018

62% suomalaisista kannattaa väliaikaisia turvapaikkoja

Perussuomalaiset teetti TNS-gallupilla mielipidekyselyn, jonka tulosten mukaan suurin osa suomalaista haluaisi palauttaa kotiinsa sellaiset turvapaikan saaneet, joilla ei enää ole pelättävää kotimaassaan. Näin ajatteli peräti 62 prosenttia suomalaisista. Vain 28 prosenttia meistä vastusti ajatusta ja yksi kymmenys ei tiennyt tai halunnut kertoa mitä ajatella.

Tulos on yhteensopiva aiempien kyselyiden kanssa. Eurooppalaiset - ja todennäköisesti myös suomalaiset - ovat kyllä halukkaita ottamaan pakolaisia, mutta vain silloin kun siihen on todellinen tarve. Mutta eivät silloin, kun tarvetta ei ole.

Kyselyssä erityisen merkittävää on se, että turvapaikan väliaikaisuutta kannatti Vihreitä lukuun ottamatta kaikkien suomalaispuolueiden kannattajien enemmistö. Ja vihreitä kannattavistakin näin teki 39 prosenttia.

Mielenkiintoista kyllä, että vapaata maahanmuuttoa Vihreiden ohella kovalla metelillä ajavan Vasemmistoliiton kannattajista väliaikaisuutta kannatti tasan puolet ja vastusti 45 prosenttia. Yksi kahdestakymmenestä ei osannut sanoa mitä ajatteli. Tulos kertoo siitä, että puoluetta kannattavat edelleen ns. perinteiset työläiset, joiden tärkeiksi kokemilla poliittisilla tavoitteilla puolueen nykyjohto näyttäisi lähinnä pyyhkivän kauniin takapuolensa niin maahanmuutto- kuin käsittääkseni myös muissa asioissa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho linjasi mielipidetiedustelun julkaisemisen yhteydessä, että "selkeä osoitus suojeluntarpeen olemattomuudesta on esimerkiksi se, että henkilö lomailee tai muusta syystä viettää aikaansa maassa, josta hän on ´paennut´, tai jos hän lähettää sinne lapsensa kulttuuria oppimaan". Tämä lienee itsestään selvää.

Hän selitti edelleen ilmeisesti puolueen ajatuspajan aiempien laskelmien perusteella, että "erittäin heikosta integroitumisesta johtuen työikäinen somali, irakilainen tai afgaani aiheuttaa tällä hetkellä keskimäärin 13 000 euron nettorasituksen Suomen julkiselle taloudelle joka vuosi. Paluumuutolla on siis huomattava myönteinen vaikutus maamme julkiselle taloudelle."

Nähtäväksi jää, millä tavalla lähes kaikkien puolueiden kannattajakunnan näkemys turvapaikkapolitiikasta näkyy kevään eduskuntavaaleissa ja niiden jälkeisessä hallitusohjelmassa. Toistaiseksi vain Perussuomalaiset ovat olleet kansan kanssa samoilla linjoilla.

Lopuksi pienenä sivuhuomiona on todettava se, että en löytänyt tästä gallupista uutista Helsingin Sanomista, Yleltä, Iltasanomista tai MTV3:lta. Iltalehti sen sijaan kertoi kyselyn tuloksista osoittaen jälleen kerran olevansa muita valtamedioitamme tasapuolisempi maahanmuuttouutisoinnissaan.

Olisikin ollut mukava olla kuuntelemassa erityisesti niitä keskusteluita, joiden perusteella verorahoitteinen Yleisradiomme halusi pimittää uutisen. Vai jäikö se ammattitoimittajilta vain huomaamatta kun huomion vei yhden kollegan joutuminen oikeuteen vastaamaan oululaisen maahanmuuttajataustaisen kaupunginvaltuutetun natsittelusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suurin osa eurooppalaisista haluaa pakolaisia
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia

10 kommenttia:

  1. Enpä pidättäisi henkeäni odotellessa suomalaisten poliitikkojen reaktiota kansalaisten enemmistön mielipiteeseen. Sillähän ei ole muissakaan yhteyksissä ollut merkitystä; mainittakoon (taas kerran) tuo ikuisuuskysymys pakkoruotsi. Suomalaisten laajemman kielitaidon tarpeeseen on toki kiinnitetty tämänkin vaalikauden aikana huomiota, mutta eipä vaan homma etene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkoruotsikysymys on sikäli erilainen, että sen suhteen poliitikot ovat suoraan valehdelleet kansalle. Näin oli ainakin vuoden 2011 vaalien aikana, jolloin läpi menneistä kansanedustajista huomattava osa toimi eduskunnassa eri tavalla kuin oli vaalikoneessa luvannut.

      Maahanmuutosta poliitikot ovat nähdäkseni olleet pääosin rehellisiä, eli ilmaisseet kansan vastaiset ajatuksensa suhteellisen avoimesti.

      Poista
  2. TNS- ei TNG-gallup.

    VastaaPoista
  3. YLE yrittää vaieta asian piilottamalla sen.

    https://yle.fi/uutiset/3-10454594

    VastaaPoista
  4. Suomi ei ole enää demokraattinen maa. Täällä rasvataan ryppyreikä valmiiksi samantien kun Brysselin kasvottomat virkamiehet käskevät.
    Kuinkahan monta kertaa meidänkin ministerit ovat käyneet siellä ripitettävänä?
    Aina tulevat kotiin mukanaan sangollinen paskaa meidän veronmaksajien niskaan. Joka ikinen kerta.
    Jos Saksa päättää tehdä Suomesta oman hiilinielunsa niin mehän hypätään samantien ylös ja julistetaan SELVÄ.
    Itse hakkaavat loputkin metsät pois ruskohiiliesiintymien tieltä ja jeesustelevat meille saunalämmityksistä.
    Asein eivät aikoinaan saaneet Eurooppaa pysyvästi kontalleen mutta nyt saavat.
    Siihen kun vielä lykkää järjestelmällisen väestönvaihdon niin ollaankin tavoitteessa.
    Savuava Eurooppa.

    VastaaPoista
  5. Jos pystyy lomailemaan tai oleskelemaan esim. Somaliassa pitkiä aikoja, ei ole mitään tarvetta turvapaikalle. Hyvä esimerkki on tämä menestystarina Habiba Ali, joka lähti sisarustensa kanssa 14 vuotiaana Somaliaan sukulaisten luo kesäksi etsimään itseään, mutta jonka reissu venähti sitten 1,5 vuoden mittaiseksi. Jos tuollainen on mahdollista, niin voidaan kyllä todeta, että turvapaikka Suomessa on täydellistä kusetusta.
    Hesarikin tekee tästä juttua, mutta asia tuntuu olevan sille täysin luonnollinen, eikä tilannetta kyseenalaisteta millään tavalla. Ei myöskään sitä, että tämä henkilö palkataan johonkin höpövirkaan ilman koulutusta, kun hän ensin on aloittanut vastuuttoman lapsenteon 17-vuotiaana ilman työtä ja koulutusta, ollen nyt 7 lapsen yksinhuoltaja 31-vuotiaana. Ei varmasti onnistuisi kantasuomalaiselta. Lienee sitä positiivista syrjintää. Kyllä tämä Suomi on varsinainen hölmöläisten maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis 7 lapsen "yksinhuoltaja".
      Mikähän siinä on,että tietyn kansanryhmän naisista suurin osa on yksinhuoltajia.
      Käytännössä tämä tarkoittaa,että Suomen valtio hyväksyy moni-avioisuuden ja jopa kustantantaa sen maksamalla jalkavaimojen asunnot.

      Poista
  6. On siinäAfrikan mannella tiukka tavara ku äijä viittii 7 pennun jälkee höylätä, ainiin nehän vedetään karhunlangalla aina kiinni.

    VastaaPoista
  7. Kiitos professorille tämänkin tutkimuksen julkaisusta. Onko professori arvioinut, mitä velvotteita Suomalaisille toisi GCM-sopimuksen hyväksyminen? Onko asian käsittely ollut Suomessa asianmukaista.


    https://www.kansalainen.fi/euroopassa-vastarinta-gcm-sopimusta-kohtaan-kasvaa-mutta-suomi-nukkuu/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!