torstai 2. marraskuuta 2017

Yhteiskunnassamme on muutoksen merkkejä ilmassa

Iltalehti kertoi, että joissakin Helsingin päiväkodeissa isänpäivä muutetaan läheistenpäiväksi. Näin lasten ei tarvitse joutua ikävään tilanteeseen silloin, kun heillä ei ole isää. Sellainen tilannehan voi syntyä esimerkiksi isän kuoleman tai riitaisan eron takia. Eikä isää tietenkään ole myöskään silloin, jossa lapsi elää naisparin kasvattamana.

Tapaus kertoo paljon yhteiskuntamme muutoksesta. Perinteiset - jopa itsestäänselvyyksiltä vaikuttavat - tavat saavat antaa tilaa pienten vähemmistöjen tarpeille. Tosiasiahan kuitenkin on, että ylivoimainen enemmistö lapsista elää isän kanssa, tai ainakin heidän isänsä on muuten mukana heidän elämässään.

#metoo-kampanja on osaltaan tuonut esille naisten kokemia ongelmia meillä ja muualla. Niiden yhteydessä ei kuitenkaan ole puhuttu varsinaisista raiskauksista vaan vähäisemmistä - sinänsä tuomittavista - tapauksista.

Varsinaiset raiskaukset ovat yhä useammin maahanmuuttajamiesten tekemiä. Äskettäin Ruotsissa tehdyn selvityksen mukaan peräti 95,6% siellä tehdyistä raiskauksista on heidän tekemiään. Meilläkin he ovat rajusti yliedustettuina kaikissa seksuaalirikosten lajeissa.

Raiskauksista vaikeneminen #metoon yhteydessä saattaakin johtua tästä tosiasiasta, koska seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajajat jostain minulle käsittämättömästä syystä ovat myös kritiikittömän maahanmuuttopolitiikan kannattajia.

Mutta toki myös eurooppalainen kantaväestö osaa edelleen tehdä seksuaalirikoksia. Helsingin Sanomat nimittäin uutisoi aamun lehdessä, että 33-vuotias Petri Aukusti Laine saalisti 10–15-vuotiaita lapsia netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa, minkä seurauksena käräjäoikeus tuomitsi hänet yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

On tietenkin sinänsä hienoa, että Laine pääsi kaltereiden taakse. Valitettavasti hänen uhrinsa - tai ainakin osa heistä - tulee kantamaan sisällään hänen tekojaan koko loppuikänsä aivan samoin kuin maahanmuuttajamiesten tekemien puskaraiskausten uhrit. Toivotan heille kaikille voimia omaan selviytymisprosessiinsa, ja minunkin maksamieni verovarojen käyttöä mahdollisesti tarvittavan hoidon järjestämiseen.

Lopuksi hiukan erilaisista yhteiskunnallisen muutoksen merkeistä. Ruotsissa ovat viime aikoina herättäneet huomiota poliiseihin kohdistuneet iskut.

Toinen muutoksen merkki saatiin eilen kun Skavstan lentokenttä Tukholman ulkopuolella tyhjennettiin epäillyn räjähteen vuoksi. Räjähteitä ei löytynyt, mutta on selvää, että tapahtunut kertoo omaa karua kieltään ruotsalaisten turvallisuudentunteen katoamisesta.

Kolmas muutoksen tuuli kertoi Helsingin yliopiston perutusta islamin seurausten torjuntaan liittyvästä keskustelutapahtumasta. Tilaisuuteen ei haluttu alun perin kutsuttua sveitsiläissyntyistä islamtutkijaa, professori Tariq Ramadania, koska häntä epäillään kahden ranskalaisnaisen raiskauksesta. Korostan kuitenkin, että kyse on vasta epäilystä.

Kun koko edellä olevaa listaa katsoo, ei voi kuin todeta, että yhteiskunnassamme on tosiaankin vahvoja muutoksen merkkejä ilmassa. Aika näyttää mihin ne johtavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallinen muutos peruutti festivaalin
"Oikeusvaltion puolesta" -vetoomuksesta
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus

15 kommenttia:

  1. Koska isä ei ole neutraali käsite, niin aivan kohta suvakit huomaavat, että äitikin on aivan liian hapokasta heille, eli terve menoa vaan äitienpäiväkin.
    Kun äidit ovat oppineet, ettei äitejä tarvita, niin silloin viimeistään joulukin saa lopullisen hävityksen ja Suomesta on tullut olennainen osa Lähi-Itää ja paimentolaisuutta, missä ihmiset halal-lihaa pureskellen etsivät itselleen tarkoitusta, mutta eivät sitä koskaan löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati kirjoitti:
      "Kun äidit ovat oppineet, ettei äitejä tarvita, niin..."

      Jos näin käy, silloin saattaa äitiyskin loppua(?) eli lasten tekeminen.

      Sillä vasta olisikin yhteiskunnan muutoksen kannalta iso merkitys.

      Toivottavasti suomalaisten naisten enemmistö kuitenkin omaa tervettä järkeä eikä lähde mukaan kaiken maailman hömpötyksiin, joita elämässään epäonnistuneet tai pettyneet touhottajat touhottavat.

      Maassa kun vielä tervejärkisiä ja kunnollisia kantasuomalaisia miehiäkin löytyy ja lisää kasvaa päivittäin.

      Poista
  2. Kieltääkö laki isän-äitien-päivän vieton?
    Jos ei, niin juhlat pystyyn. Vihernettikyttä saattaa toki nostaa metakan, mutta ei taida köyhänmiehenreinikaisen ote yltää...

    VastaaPoista
  3. Voin vain kuvitella millainen kakofonia siitä syntyisi jos joku yrittäisi muuttaa äitienpäivän nimeä. Suurimman älämölön nostaisivat juuri samat henkilöt jotka nyt peukuttavat isänpäivän mitätöintiä.
    Mitä Ruotsiin tulee niin eikös stubido hehkuttanut maan olevan turvallisempi kuin koskaan?
    Stubbin lausunto ei oikein mene yksiin todellisuuden kanssa. Se kertoo vaan lähes uskonnollista hurmosta muistuttavasta mokutuskiimasta. Käytännössähän Ruotsi on julistusta vaille sisällissodassa.
    Itse asuin Ruotsissa -70 luvulla ja silloin se oli oikeasti turvallinen vaikka matuvyöry oli jo alkamassa Turkista ja sen lähialueilta. Nyt kun arabit sun muut kuu-uskovaiset ovat nostaneet määränsä yli kriittisen kynnyksen niin onkin aika paskan lentää tuulettimeen.
    On lopun alkua jos virkavalta on riisuttu kynnettömäksi avointa sotaa käyvää matupopulaatiota vastaan.
    Tuota umpikujaa ei ratkaista enää kuin kahdella tavalla, alistumalla tai laittamalla kova kovaa vastaa. Ruumiita tulee molemmissa tapauksissa. Feministihallitus näyttää valinneen alistumisen, sen tuottama ruumismäärä tulee johtamaan paljon rumempaan lopputulokseen kuin hanttiinlaittaminen.

    VastaaPoista
  4. Kohta kelpaa päiväkodin äitienpäiväjuhlaan isäpuolen entinen poikaystävä, ettei tule paha mieli päiväkodin johtajattarelle.

    Isovanhemmille järjestettiin aamutilaisuus lauluineen ja kahveineen lapsenlapsemme päiväkodissa. Se oli kivaa. Paikalla oli vain kuuskymppisiä pariskunteja eli mummeja ja vaareja. Näin sen pitää olla.

    VastaaPoista
  5. Minusta on ihan hyvä asia, että isän puuttuessa paikalle voi mennä joku toinenkin. Keneltä se on pois, että lapsi tuntee itsensä tärkeäksi? Onkin sitten hieman eri asia, kutsutaanko tapahtumaa isänpäiväksi vai ei.

    Isien osallistumista lasten kasvatukseen on peräänkuulutettu vaikka kuinka, ja mikäli nimi poistetaan päivän teemasta, saattaa olla että isät eivät välttämättä koe tarvetta mennä paikalle, vaan päästävät usein innokkaamman äidin sinne, kun ei sillä ole muka väliä, kuka osallistuu.

    Lapsen näkökulmasta on tärkeää, että isätkin osallistuvat ja kiinnostuvat heidän puuhistaan päiväkodeissa. Toki monet osallistuvat ja ovat kiinnostuneita jo muutenkin, mutta mielestäni isänpäivän avoimet ovet isille on hyvä tapa edistää tätä tavoitetta.

    -äiti

    VastaaPoista
  6. Kulttuurimarxismi – mikä se on ja miksi sinun on tärkeää tietää siitä? , https://markusjansson.blogspot.fi/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html

    Kulttuurimarxistit ja feministit ovat yhteisrintamassa toimivia kansanvihollisia, joiden tarkoitus on tuhota Suomi ja kantasuomalaiset; heikäläiset ovat osa viherkommunistien dominoimaa toimittajakuntaa, joka takaa taukoamattoman kulttuurimarsistis-feministisen rappiopropagandan tulvan läpeensä korruptoituneesta ja valheellisesta valtamediasta.

    Ks. myös "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?", http://magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/

    VastaaPoista
  7. Jos isänpäivää ei vietetä, niin myös äitienpäivästä pitää luopua ihan tasa-arvon nimissä. Voitaisiin ne päivät nimetä uudelleen, eli isän poikakaverin ex-tyttöystävän ex-poikakaverin tai jonki´n muun panokaverin päiväksi. Lapsille se kai lieneen sama, eiväthän vielä erota mikä tai kuka on kukin tai mikin, pääasia, että tarhatäsit ja sedät saavat näyttää tasavertaisuutensa ja avarakatseisuutensa.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  8. Eikö perkele löydy jo jotain rotia. Korpilaki paras laki. Jos naiselle esittää kysymyksen että annatko persettä ja nainen kieltäytyy ja kysyjä alkaa kopeloimaan, niin naisella tulee olla (fyysisesti heikompana) oikeus ampua kyselijä siihen paikkaan, ilman seurauksia ja pedofiilille eutanasiapiikki perseeseen ja yhteiskunnassa pitäisi olla noin viidentuhannen henkilön tapporyhmä, mikä käy lahtaamassa kaikki pikku- ja isommat rikolliset ja terroristit ja jäteauto käy kuskaamassa ruumiit savustamoon. Vai olisiko tämä liian kovaa isien ja äitien (anteeksi, läheistenhän se kuuluu olla) aikuisille kullanmuruille, lol.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sinä. Vieläkö se korpilaki tuntuisi kohtuulliselta, jos sen voimaan saatuasi sinä, juuri sinä olisitkin sen ensimmäinen uhri?

      Kävelet kadulla, jossa on nyt turvallista: jokaisella naisella on oikeus ampua kopeloijat sihen paikkaan. Matkasi loppuu lyhyeen, kun edessäsi seisoo Leelia Lesbofeministi joka kirkuu keuhkojensa pohjasta: "Ja nyt sinä saatana kopeloija kuolet!" Sitten hän ampuu sinuun seitsemän laukausta. Ilman seuraamuksia, kuten voimaan saattamasi korpilaki sallii.

      Et kuole, mutta neliraajahalvaannut loppuiäksesi. Vankilasairaalassa maatessasi saat kuulla, että joku sinulle hyvin rakas on haettu kotoaan noin viidentuhannen henkilön tapporyhmän lähettämän kuolemanpartion voimin ja ammuttu jollain sorakuopalla pikkurikolliseksi mielivaltaisesti julistettuna.

      Muutkaan läheisesi eivät pääse hautajaisiin, koska jäteauto on kuljettanut ruumiin savustamoon. Kenellekään ei voi valittaa, ellei halua päästä omasta hengestään.

      Tämähän ei varmaankaan tuntuisi yhtään liian kovalta? Vai tuntuisiko sittenkin?

      Poista
  9. Demokratia ei tarkoita sitä että kaikki sallitaan. Demokratiassa voi ja pitää myös käyttää kovia otteita tarvittaessa. Jos kovia otteita ei käytetä niin silloin touhu menee ruotsalaiseksi demokratiaksi, eli lässytykseksi. Kaikki demokraattisen yhteiskunnan ja yksilön rauhaa häiritsevät ryhmät tulee palauttaa ruotuun rautaisella kädellä, ilman mitään pehmoilua, oli nämä ryhmät gangstoja, antifasisteja, kommareita, fasisteja, terroristeja, jne. Vaikuttaa siltä että Ruotsi olisi heräämässä horroksesta, pitkän vitunvirkkauskauden jälkeen. 10000 uutta poliisia on ollut tapeetilla ja nyt sotilaiden lisääminen. Lisää sotilaita ei ole mielestäni Venäjän pelkoa vaan mahdollisen sisällissodan pelkoa. Ruotsi sai sitä mitä tilasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demokratia tarkoittaa sitä, että kansalaisilla on oikeus valita hallitsijansa. Jos nämä toimivat kansan kannalta huonosti, on kansalaisilla oikeus vaihtaa heidät.

      Ei ruotsalainen demokratia ole sen kummempaa lässytystä kuin suomalainenkaan. Ruotsalaiset vain ovat valinneet johtajikseen lässyttäjiä ja valitsevat jatkossakin, aivan kuten me suomalaisetkin.

      Ruotsissa olisi kyllä tarjolla Sverigedemokraterna ja meillä Jussi Halla-ahon Perussuomalaiset, mutta kun ei ei kelpaa, niin ei sitten!

      Fantasioidaan vaan mieluummin vallankumouksista ja kuolemanpartioista, joiden uhriksi Minä en tietenkään joutuisi, kuten ei kukaan minulle rakkaista ihmisistä, koska Minähän olisin sen vallankumouksen johtaja!

      Paitsi etten olisi. Jos nyt kuitenkin lopetettaisiin fantasioinnit, katsottaisiin asioita realistisesti ja äänestettäisiin Persuille se megajytky, sen sijaan että jätetään äänestämättä ja kuvitellaan maailman muuttuvan fantasioista?

      Olisiko liikaa vaadittu?

      Poista
    2. Ei ollenkaan liikaa vaadittu. Älä ota näitä minun kommenttejani liian vakavasti koska ne ovat usein kärjistettyjä. Ajattelemme demokratiasta monesti samalla tavalla, olen huomannut ja diktatuurista taidamme olla 100% samaa mieltä.

      Poista
  10. Jos Suomessa digitalisaation, automaation ja robotisaation seurauksena tulee olemaan, sanoisinko, vaikka miljoona 9-euron "torpparia" lähitulevaisuudessa, niin yhteiskuntarauha on silloin vaarassa. Qroquius Kad! Toivottavasti nämä äänestämämme ottavat huomioon tulevan kehityksen haasteet, että kansan ei tarvitse nälissään hakea ratkaisua väkivallan kautta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!