keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Poliittista uuskieltä

Helsingin Sanomat on teettänyt jälleen uuden mielipidetiedustelun suomalaisten puolueiden kannatuksesta. Sen mukaan SDP.n sulanut kannatus ei ole palaamassa vaan jatkaa romahdustaan - nyt kannatuslukema on 15,1 %, josta on matkaa kannatuskolmoseen eli Kokoomukseen on peräti 2,9 prosenttiyksikköä.

Tämän tuloksen on täytynyt olla katastrofi lehden sosilaalidemokraattiselle toimittajakunnalle, joten kuhina Erkon lasipalatsissa on epäilemättä ollut kovaa gallupin tulosten selvittyä. Niinpä lehti on jo samassa numerossa ottanut käyttöönsä uuskielisen kuvauksen demareista.

Tämä sana on "keskustavasemmisto", jolla kuvataan niinikään kriisissä olevaa brittien työväenpuoluetta, joka Ed Milibandin kaudella on luisunut kohti vasenta laitaa Tony Blairin hiukan lievemmin vasemmistolaisen kauden jälkeen. Myös Suomessa SDP:n tämänkertaisen tappion taustalla voi halutessaan nähdä ay-jyrä Antti Rinteen vasemmalle, siis kauemmaksi poliittisesta keskustasta, kurottavan politiikan.

HS:n uutinen keskustavasemmistolaisesta kriisistä on kaikkinensa huvittava, sillä itse jutussa todetaan sama kuin minä totesin edellisessä kappaleessa. Siis että demaripuolueiden vaalitappioiden taustalla on siirtyminen vasemmalle, eikä mikään poliittista keskustaa lähellä oleva politiikka.

Suomen ja Britannian vaaleissa tappioita ei siis ole kärsinyt keskustavasemmistolaisuus. Päin vastoin: Suomessa termi voisi tarkoittaa korkeintaan gallupkannatustaan edelleen nostanutta Perussuomalaiset-puoluetta. Se on selkeästi keskustalainen, mutta politiikassaan toisesta keskustapuolueesta vasemmalla.

Britanniassa keskustavasemmistolaista puoluetta ei itse asiassa taida olla olemassakaan kun Skotlannin kansallispuoluekin on vielä työväenpuoluettakin enemmän vasemmalla. Ellei siellä sitten vaikuta jokin minulle tuntematon pienpuolue.

Niin tai näin. Helsingin Sanomien toimituskunta vaikuttaa varsin neuvokkaalta ajamaan omaa poliittista agendaansa. Aika näyttää yleistyykö epäilemättä äänestäjiä houkuttelevaksi ajateltu keskustavasemmistolainen-termi lehden poliittisessa kommentoinnissa tulevaisuudessa. Ja ennen kaikkea siirtyykö se myös muun median käyttöön hämärtämään äänestäjien piirissä yhä epäsuositumpaa vasemmistolaisuutta.

Pelin politiikkaa, saattaisi sanoa SMP:n perustaja, edesmennyt Veikko Vennamo. Mutta onko tässä tapauksessa sittenkin niin, että juuri se pelaa, joka pelkää?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarit kriisissä, mutta miksi?
Onko Päivi Räsänen tyhmä vai epärehellinen?
Helsingin Sanomat aloitti vaalikampanjansa

2 kommenttia:

  1. Tony Blairin natsitervehdys Paavi Lipposen seurassa on huvittava :)

    Keskustavasemmistolainen ei kaiketi tarkoita oikeisto/vasemmisto -akselilla keskustalaista, vaan nykyisen vasemmistolaisen politiikan keskitietä. Eli ei siis umpikommareita vaan ainoastaan puolikommareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin tuota tulkintaa, mutta päädyin kuitenkin tekstissä esittämääni näkemykseen tarkoituksellisesta terminologisesta harhauttamisesta. Perusteena lähinnä se, että meillä kommunistisirpaleet olisivat vasemmistovasemmistoa, vasemmistoliitto sekä vihreät keskustavasemmistoa ja demarit oikeistovasemmistoa mikäli tulkintatapasi olisi oikea.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!