torstai 22. tammikuuta 2015

Alkavatko poliisin vastaiset mielenosoitukset Suomessa?

Oulussa somalitaustaisen henkilön tekemä kirvessurma on saanut huomattavan paljon palstatilaa. Kaksi miestä - ilmeisesti ravintolaan pääsyn eväämisen takia kostoksi - tappaneen kirvesmiehen toiminta oli brutaalia, ja lopuksi hän vielä kuoli hyökättyään murhavälineen kanssa poliisin kimppuun.

Somalimiehen uuden aggression välitön syy oli se, että poliisi tuli ottamaan kiinni häntä surmista epäiltynä. Tämän päivän pikku-uutinen puolestaan kertoo, ettei kirvesmiehen ampuneen poliisin toiminta joudu edes esitutkintaan, koska tämän ei ole syytä epäillä toimineen sääntöjen ja ohjeiden vastaisesti.  

Tapahtuneen perusteella voidaan siis hyvällä syyllä kysyä, onko tämä rasismia. Tai voitaisiin, jos eläisimme Yhdysvalloissa. Siellähän on jo pitkään mellakoitu samantapaisista tapauksista, joissa valkoinen poliisi on ampunut päällensä käyneeen erivärisen henkilön. 

Miksi meillä Suomessa siis ei ole odotettavissa mielenosoituksia? Onko suomalaisten kansanluonne erilainen kuin amerikkalaisten? Vai toimiiko media eri tavalla? Vai onko luottamuksemme poliisin toimintaan suurempi.

Ehkäpä osansa on noilla kaikilla. Lisäksi on huomattava, ettei Suomessa ole historiallisena painolastina suurta mustaihoista vähemmistöä. Koska sellaista kuitenkin ollaan rakentamassa kovaa vauhtia  ja pahasti Ruotsin perässä ns. humanitaarisen maahanmuuton keinoin, voitaneen tulevina vuosikymmeninä myös meillä varautua siihen, että poliisin ammuttua tummempihipiäisen saamme seurata jälkinäytöksinä eriasteista tuhoa aiheuttavia mielenosoituksia.

Eikä niihin osallistu pelkästään maahanmuuttajia, vaan mukana tulee olemaan poliittisen kenttämme vihervasenta laitaa kulkevia kantasuomalaisia nuorukaisia. Tästähän olemme saaneet esimakua kaikenlaisten kuokka- ja kiekkovieraiden muodossa. 

Lähitulevaisuudessa saatammekin joutua komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen lailla totemaan, että "tot­ta kai ha­vah­dut­taa, kun yht­äk­kiä on so­ti­laat ka­dul­la unio­nis­sa, jo­ka on pe­rus­tet­tu rau­hal­le ja va­pau­del­le". Mutta onneksi hiljainen, yksituumainen ja rauhallinen pohjoismainen hyvinvointivaltio on silloin jo kauas taakse jäänyttä elämää, jota vain vanhemmat ihmiset muistelevat. 

Ellemme sitten päätä toisin demokraattisissa vaaleissa kun se vielä on mahdollista. Seuraavaa mahdollisuus siihen on ensi huhtikuun 19. päivänä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

7 kommenttia:

  1. Eihän tässä mitään rasismia ole löydettävissä. Jos kaveri olisi ollut tavallinen perisuomalainen Arska, tutkintaa ei olisi harkittu yhtään sen enempää.

    Klassisen suomalaiskansallisen oikeustajun mukaisesti kaikille oli selvää se, että kirveen kanssa poliisin kimppuun käynyt on täydessä vastuussa tekojensa seurauksista, ei se poliisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kuten kirjoitin, rasismia olisi voinut olla jonkun mielestä havaittavissa, jos tämä kaikki olisi tapahtunut USA:ssa. Ainakin sieltä viime aikoina kuultujen uutisten perusteella.

      Poista
    2. AIka iso ero kyllä suomen poliisin ja yhdysvaltain poliisin toiminnassa, yhdysvalloissa ollut paljon että poliisi varmuuden vuoksi ampuu jos sattuu näkeen jonkun vääränvärisen ...

      Poista
    3. Näin on. Mutta syyt taitavat löytyä Yhdysvalloissa vuosittain kuolleista poiiseista. Heitä oli vuonna 2013 työaikana yhteensä 126. "Vääränväriset" tuskin olivat huonosti edustettuina noiden työaikana taphtuneiden kuolemien aiheuttajina.

      Poista
    4. Toinen syy on jenkkiläinen asekulttuuri, josta yksi kohudokumentaristi teki ohjelmanki, ihmetellessään jenkkiläistä ampumakulttuuria ...

      Poista
  2. On kyllä mielenkiintoista tarkastella seuraavien vaalien tulokset Oulun seudulta. Jos mitään heräämistä ei näy, ei sitä Suomessa sitten koskaan tulekaan.
    Ainakin aidot omakohtaiset tutustumiset kuuluisaan "kohtaamisteoriaan" lisääntyvät eksponentiaalisesti ympäri Suomen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa on Oulu joka paikassa. Siihen nähden herääminen on ollut suhteellisen vaimeaa. Toivottavasti Oulu ja Suomi eroavat tässä suhteessa edukseen länsinaapurista.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!