Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

MTV3 kertoi, että Chicagolaisen ilmastotutkimuslaboratorion tutkijat ovat arvelleet "super-El Niñon" aiheuttaman äärimmäinen kuumuuden voivan johtaa jopa 451 000 ylimääräiseen kuolemaan maailmanlaajuisesti. Sen aiheuttamiin riskeihin lukeutuvat tulvat sekä äärimmäinen kuivuus ja lämpötilat.

Ilmastotutkijoiden mukaan juuri korkeat lämpötilat ja niiden vaikutukset aiheuttavat mainitut lähes puoli miljoonaa ennenaikaista kuolemaa, koska äärimmäisen kuumat päivät tulevat lisääntymään jopa 44 prosenttia tavanomaiseen vuoteen nähden. Ja niiden seurauksena kuivuusjaksot, maastopalot ja tulvat yleistyvät. 

* * *

Kaiken tämän lopputuloksena saattaa olla jopa ihmisten lamaantuminen. Ja siksi suurimman riskin aluille – kuten Nigeriaan, Indonesiaan ja Sudaniin –  tulisi rakentaa yhteisöllisiä viilentymispaikkoja asukkaille, palkata lisää hoitohenkilökuntaa lämpötilapiikkien aikana sekä hankkia parempia suojavarusteita etenkin ulkona työskenteleville. Sellaisten rahoittamiskysymykseen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, mutta eiköhän lasku löydä tiensä myös Euroopan Unionin alueelle. 

Super-El Niñon pahimman kauden on arveltu ajoittuvan kuluvalta syyskuulta helmikuulle, mutta ennenaikaisia kuolemia arvellaan tapahtuvan tavanomaista enemmän aina kesä–heinäkuulle ensi vuoteen. Jääkäämme siis odottamaan mitä tuleman pitää. 

Ja varautukaamme kustantamaan lisää katastrofiapua ennustetun lämpöpiikin runtelemille alueille. Etenkin siinä tapauksessa, että ensi kevään vaalit johtavat vallan siirtymiseen kohti politiikan vasenta laitaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Atlantin valtameren välivesi lämpenee
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Tekoäly ja kolibakteeri ne yhteen soppii, huomenna...

Helsingin sanomat kertoi tänä aamuna, että tekoäly eli kielimallit heijastelevat kehittäjiensä arvomaailmaa. Juttu perustui samoihin kysymyksiin, joita HS on esittänyt vaalien yhteydessä eri puolueiden ehdokkaille. Se mahdollisti vertailun puolueisiin ja niiden arvoihin.

Suurin osa kielimalleista on kallellaan arvoliberalismiin ja vasemmalle – lähinnä niitä ovat suomalaispuolueista SDP, Vihreät ja RKP. Ja vastaavasti kauimmaisimpana Perussuomalaiset. 

Tätä uutista lukiessa on hyvä muistaa että ihmiset tuskin kyselevät kielimalleilta juurikaan arvoista, vaan pikemminkin erilaisista faktoista. Niiden osalta nykyiset kielimallit ovat ainakin oman kokemukseni mukaan varsin luotettavia. 

* * *

Satuin eilen lukemaan myös tieteellisen artikkelin, jossa käsiteltiin aivan uudenlaista tekoälyyn perustuvaa lähestymistapaa, jossa Paul Ahavi ja kumppanit käyttivät kolibakteeria elävänä tiedonkerääjänä analysoimalla sen luontaisia kasvureaktioita COVID-19- eli koronapotilaiden plasmanäytteissä. Tämä tapahtui ilman geneettistä muokkausta tai erityislaitteistoa.

Käytännössä tutkijat luokittelivat COVID-19-taudin varhaisvaiheen plasmanäytteitä sen perusteella, kuinka vakavaksi tauti myöhemmin kehittyi. Luokittelu perustui ainoastaan bakteerien kasvudataan ja sitä analysoitiin koneoppimisen eli tekoälyn avulla. 

Tutkimus osoitti, että tekoäly pystyi analysoimaan kolibakteerin potilaiden plasmassa olevien metaboliitten vaikutukset kolibakteerin kasvuun ja yhdistämään ne taudin tulevaan kehitykseen. Toisin sanoen se onnistui bakteerikasvua analysoimalla erottamaan lieväksi kehittyvän taudin vakavasta - eli päättelemään kuka selvisi tartunnasta itsekseen ja kuka tarvitsi hoitoa.

Tulostensa perusteella – suora käännös – tutkijat "asemoivat biologisen reservoir-laskennan vankaksi, skaalautuvaksi ja edulliseksi alustaksi älykkäälle biosensoinnille, diagnostiikalle ja bio-digitaaliselle hybridilaskennalle. Samalla ne tarjoavat uusia mekanistisia näkökulmia elävien järjestelmien laskennallisiin kykyihin."

Kolibakteerin ja tekoälyn yhdistetty kyky ennustaa COVID-19-taudin kehitystä oli tarkkuudeltaan likimain samaa luokkaa kuin on mahdollista saavuttaa tarkoilla – ja erittäin hintavilla – biokemiallisilla mittauksilla. Tämä tarkoittaa, että yhdistelmä tarjoaa mitä ilmeisimmin aiempaa monin verroin edullisemman tavan analysoida laajoja potilasmääriä mitä erilaisimpien epidemioiden yhteydessä – ja jopa kehitysmaissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekoäly loi bakteereita tappavia viruksia

Yllättävää älykkyyttä
Outojen otusten tekoäly-analyysi tuotti lupaavia tuloksia

Kommentti ministeri Rydmanin rahoituspäätökseen

Ministeri Wille Rydman (ps) päätti myöntää rahoituksen vain puolelle niistä sosiaalityön alan rahoitushankkeista, jotka tieteellinen asiantuntijaraati oli ehdottanut rahoitettavaksi. Perusteena hän käytti omaa vakuuttuneisuuttaan niiden hyödyllisyydestä.

Ministerin päätös on herättänyt paljon puheenporinaa, joten myös minä päätin ottaa kantaa hänen toimintaansa. Teen sen tutkijana, jonka työ perustuu niin ikään tutkimussuunnitelman sisältäviin hakemuksiin, joissa esitetään, mihin ja miksi rahoitusta tarvitaan. 

* * *

Rahoitushakemuksia tehdään erillisten hakukuulutuksen perusteella. Niissä kerrotaan millaista tietoa rahoittaja haluaa tuotettavan, ja usein on kirjattu myös yksityiskohtaisia vaatimuksia siitä, millä tavalla tietoa halutaan tuotettavan.

Hakemuksessa puolestaan kerrotaan mitä tieteellisen tiedon puutteita sen aiheeseen liittyy, miksi ne ovat ongelmallisia, millä tavalla näitä tiedon aukkoja aiotaan paikata ja mitä hyötyä – tieteellistä tai yhteiskunnallista – tehtävästä tutkimuksesta seuraa. Rahoittaja puolestaan käyttää hyväkseen asiantuntijoita, jotka arvioivat tutkimuksen laatua ja sopivuutta arvioimalla näitä kriteereitä. 

* * *

Rydmanin rahanjakoon puuttumisen kannalta on huomattava, että hänellä on epäilemättä kohtuullisen hyvä kyky arvioida  esitetyissä hankkeissa saatavien tutkimustulosten käytännön tarpeellisuutta, joskin myös se on luultavasti heikompi kuin varsinaisilla alan asiantuntijoilla. Sen sijaan on syytä epäillä hänen osaamistaan sen arvioimisessa, että onko suunniteltu tutkimus uutta tieteellistä tietoa tuottavaa tai ovatko sen odotetut tulokset saavutettavissa esitetyllä tavalla. 

Nyt nähdyssä tapauksessa Rydman poimi rahoitettavat hankkeet sellaisten esitysten joukosta, jotka olivat läpäisseet tieteellisen asiantuntijaryhmän käsittelyn. Siten hänen päätöksensä ei johtanut toteuttamiskelvottomien hankkeiden rahoittamiseen. Eli rahaa ei kaadettu suoraan kaivoon, mikä pantakoon merkille positiivisena asiana.

Samoin voidaan nähdä, että Rydmanin oman vakuuttuneisuutensa varassa tekemät päätökset perustuvat ensi sijassa sellaisiin seikkoihin, jotka ovat kenen tahansa asiaan perehtyneen henkilön arvioitavissa ja jopa maallikolle yleensä kohtuullisen ymmärrettäviä. Siten minun nähdäkseni ministeri tuskin teki tässä yhteydessä päätöksissään suoranaisia "oikeusmurhia", vaan kaikki rahoitetut hankkeet olivat tieteellisesti korkeatasoisia. 

* * *

Voidaan myös kysyä, kuinka poikkeuksellista Rydmanin toiminta oli. Tässä meitä auttaa esimerkiksi Suomen Akatemian rahanjaon tuntemus. Myös se käyttää asiantuntijamenettelyä, jonka lopputuloksena on jokaiselle tutkimushakemukselle annettava arvosana. 

Sen jälkeen kokonaisuus menee rahoittajan toimikunnan eli virkamiesten arvioitavaksi ja – yllätys, yllätys – rahoja myönnetään sekä hankkeen asiantuntijoilta saaman arvosanan että muiden syiden perusteella. Toisin sanoen myös Suomen Akatemia sivuuttaa rahaa jakaessaan osittain rahanjaossaan tieteellisten asiantuntijoidensa näkemyksen pudottamalla – samoin kuin Rydman – joitakin näiden parhaiksi arvioimia hanke-esityksiä tieteellisesti heikommilla esityksillä esimerkiksi aluepoliittisin perustein.  

Tiedän tämä ärsyttävän erittäin paljon monia syrjäyttämisen kohteeksi joutuneita tutkijoita, mutta käytännöstä tästä asiasta ei ole nostettu meteliä, koska käytäntö on etukäteen kaikkien tiedossa. Ja hakijat ovat siten voineet varautua siihen jo tutkimussuunnitelmia tehdessään.

* * *

Myös Europan Unionin tietellisessä puiteohjelmarahoituksessa on käytössä samankaltainen mekanismi. Hankkeiden tieteellinen tarpeellisuus ja laatu arvioidaan asiantuntijoiden toimesta, mutta rahoituksen myöntäminen ei perustu pelkkään tieteelliseen laatuun, vaan siinä huomioidaan esimerkiksi tutkimusryhmän sukupuolijakaumaa ja sen jäsenten maantieteellistä edustavuutta. 

Tästäkään ei kukaan ole nostanut sen suurempaa meteliä – vaikka se monia harmittaakin – koska asia on jo etukäteen kaikkien tiedossa. Ja siten he ovat voineet varautua siihen huomioimalla myös arviointiprosessin epätieteellisen osan jo hakemusta tehdessään. 

* * *

Edellä esittämälläni perusteella katsoisin, ettei Rydmanin toiminta ole sinänsä lähtökohtaisesti mitenkään tavatonta, mutta sisältää tutkijoiden oikeusturvan kannalta ongelman. Tämä juontaa siitä, ettei ministerin henkilökohtainen puuttuminen ollut hakijoiden tiedossaan etukäteen, eikä heillä siten ollut mahdollisuutta varautua siihen hakemusta laatiessaan. 

Toinen ongelma saattaa liittyä jaetun rahan määrään. Eli jos se oli ilmoitettu jo etukäteen, mutta leikkautui jälkikäteen, ei prosessia voida tältä osin pitää hyvän hallintotavan mukaisena. 

Näin ollen pidän Rydmanin puuttumista tutkimusrahojen jakopäätökseen – siten kuin hän teki – hyvän hallintotavan vastaisena. Se ei tarkoita, etteikö ministeri voisi varata itselleen viimeistä sanaa rahoituksen jakamisessa tai lopulta jaettavan rahamäärän suuruudesta päättämisessä. 

Kyllä ministeri voi hyvin ottaa itselleen tällaisen roolin, mutta tutkijoiden oikeusturvan kannalta olisi tärkeää, että tämän rooli ja jaettavan rahoituksen kokonaismäärän ehdollisuus olisi heidän tiedossaan jo etukäteen. Ja että hakijat pystyisivät näin huomioimaan ministerin roolin jo tehtävän työn tarpeellisuutta ja/tai hyödyllisyyttä kuvatessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus

Metsähallitus suojeli metsiä – oikein vai väärin?

Metsähallitus esitti suojeltavaksi – aiemman hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti – 26 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää, joka täyttää valtioneuvoston asettamat vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit. Tämä ei tietenkään riittänyt ympäristönsuojelijoille tai Suomen ympäristökeskuksen luonnonsuojeluhenkisille tutkijoille, joita edelle linkittämäni jutun kirjoittaja haastatteli. 

Erityisesti näitä harmittaa se, että suojelu painottuu Pohjois-Suomeen. Selitys tosin on osittain siinä, että maan eteläosassa metsät ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Ja osittain siinä, ettei Etelä-Suomessa ole juurikaan luonnontilaista metsä, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. 

Tämä johtuu siitä, että kaukaisimpiakin kaskeamiseen soveltuvia kruunun- eli valtionmetsiä kaskettiin ja niitä asutettiin erityisesti 1700-luvun puolivälin ja 1800-luvun puolivälin välisellä ajanjaksolla. Tällöin vallitsi pitkällinen väestönkasvun kausi, jolloin kaskeaminen oli aktiivista. Ei siis ihme, että nyt tehdyn esityksen arvostelijat puhuvat "luonnontilaisten metsien" sijaan "aidosti luonnontilaisista metsistä iästä riippumatta" tai "metsistä, jotka ovat ekologisilta ominaisuuksiltaan ja lajistoltaan vanhoja metsiä".

Näin suojelua voidaan vaatia myös sellaisiin talousmetsiin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet tavallista pidemmäksi ajaksi aktiivisen käytön ulkopuolelle. Ja laajentaa suojelua luonnontilaisista metsistä talousmetsiin. 

* * *

Asialla ei tietenkään olisi merkitystä, ellei metsätalous olisi Suomelle – ehkä valitettavastikin – yksi tärkeimmistä vientituloja tuottavista ja ihmisiä työllistävistä sektoreista. Sekä vieläkin tärkeämpi syrjäseutujen ihmisille, joilla vaihtoehtoisten tulonlähteiden määrä on vähäinen. Sellaisena niiden suojeleminen eli hyödyntämättä jättäminen johtaisi vääjäämättä maamme hyvinvoinnin perustan heikkenemiseen samalla, kun se edistäisi syrjäseutujen asutuksen häviämistä. 

On myös syytä huomioida se tosiasia, että oikeasti luonnontilaisten metsien määrä on Suomessa jo nyt ylivoimaisesti EU:n suurin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Siksi ympäristöaktivistien ja heidän kanssaan samaa arvomaailmaa jakavien tutkijoiden valitus Metsähallituksen linjauksista tuntuu vähintäänkin kohtuuttomalta.

* * *

Lopuksi muistutan teitä – arvoisat lukijani – aiemmasta kirjoituksestani, jossa totesin, että "vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden."

Ehkäpä meidän muiden suomalaisten kannattaisi suhtautua metsiimme samalla pragmaattisuudella kuin metsänomistajatkin. Huolehtidaan yhtä aikaa sekä metsien monimuotoisuudesta, että niiden taloustuotosta. Eikä etenkään sidota tulevien suomalaisten käsiä kyseenalaisilla metsien ehdottomilla suojelupäätöksillä, jollaisia kaikenlaiset yhden asian liikkeet tapaavat vaatia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Häiriköt Milanossa ja Suomessa
Tuhosiko ympäristökiihko pikkukaupungin tulevaisuuden?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Neandertalilaisten älykkyys jaksaa ihmetyttää

MTV3 välitti uutisen neandertalilaisen hampaasta, jota oli porattu kivityökalulla hammasmädän poistamiseksi. Jutussa asia liitettiin näiden ihmisten merkittävään älykkyyteen ikään kuin hämmästyttävänä uutisena. 

Olen huomannut, että näin on tehty monessa muussakin yhteydessä, vaikka pelkästään jo se, että neandertalilaiset ovat risteytyneet varhaisten nykyihmisten kanssa niin yleisesti, että heidän geenejään on meidän jokaisen perimässä, osoittaa, ettei näiden kahden ihmislajin älykkyydessä voi olla kovin oleellista eroa. 

* * *

Siksi on kysyttävä, että mistä tämä johtuu? Ja todettava vastauksen löytyvän esimerkiksi neandertalilaisista kertovassa Wikipedia-artikkelissa.

Sen mukaan "vielä pitkälle 1900-luvulle asti neandertalilaisen arveltiin liikkuneen ihmisapinamaisessa, kumarassa asennossa. Sen älykkyyttä myös aliarvioitiin sen kallon rakenteen johdosta. Neandertalilaista pidettiin usein raakana, tyhmänä ja alkukantaisena ihmisen ja simpanssin välimuotona sekä rasististen uskomusten mukaan niin sanottujen alempien nykyihmisrotujen sukulaisena."

Tämä käsitys on kumottu jo ties kuinka moneen kertaan, mutta kerran juurtuneet vanhat uskomukset ovat hämmästyttävän sitkeää laatua. Ja siksi niitä toistetaan – vähintäänkin implisiittisesti – vuodesta, vuosikymmenestä ja jopa vuosisadasta toiseen. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, kuinka pitkään lehdistö – ja jopa tutkijayhteisö – jaksaa julkaista juttuja neandertalilaisten "hämmästyttävästä älykkyydestä". Sen sijaan, että ne pohtisivat esimerkiksi sitä, että mistä syystä sellaiset ihmiset, joiden genomista osa periytyy neandertalilaisista, näyttävät kykenevän luomaan kaikilla mittareilla tarkasteluna parempia yhteiskuntia kuin puhtaasti varhaiselta nykyihmiseltä geeninsä perineet ihmisryhmät. 

Vai onko kyse vain sattumasta, eli korrelaatiosta ilman syy-seuraus-yhteyttä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mennyt maailma avautuu vähitellen
Mikä on Haitin satoja vuosia jatkuneen kurjuuden perimmäinen syy?
Ihmisen ja simpanssin aivot

Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?

Viime päivinä on taitettu paljon peistä Luonnonvarakeskuksen (Luke) hiililaskelmista, koska niihin tehtyjen muutosten jälkeen Suomen metsät ovat palanneet hiilinieluiksi. Samalla laskelmia tehneet tutkijat ovat joutuneet suorastaan sylkykupin asemaan. 

Siksi ajattelin vähän valaista, mistä tässä ongelmassa on perimmältään kysymys. Ja samalla paljastaa todelliset syylliset, sillä he eivät ole tutkijoita. 

* * *

Hiilitaselaskelmat muuttuivat merkittäviksi YK:n ilmastosopimuksen (1992) ja Kioton pöytäkirjan (1997) myötä. Niissä velvoitetaan sopimuksiin sitoutuneet maat raportoimaan LULUCF-sektorin nielut ja päästöt vuosittain. Lyhenne tarkoittaa maankäyttöa, maankäytön muutosta ja metsätaloussektorin hiilitasetta.

Luke perustettiin vuonna 2015 ja sen tehtäväksi keskitettiin samalla kasvihuonekaasupäästöjen laskenta, jota oli aiemmin tehty useammassakin organisaatiossa. Toisin sanoen kyse on ollut ja on edelleen poliittisen päätöksentekokoneiston Lukelle ja sen tutkijoille määräämästä tehtävästä, eikä laitoksessa työskentelevien tutkijoiden tai edes laitoksen johdon omaehtoisesta tieteellisestä tutkimuksesta. Eikä myöskään heidän aloitteestaan, sillä tuskin kukaan tutkija haluaisi vielä käytäntöön pahasti keskeneräisten tutkimustensa tuloksia.

Todellisuudessa kasvihuonekaasulaskelmien taustalla ovat poliitikot, jotka sopivat keskenään hienolta kuulostavasta asiasta – ymmärtämättä sen teknisen suorittamisen vaikeutta. Ja Luken tutkijat pantiin tekemään näitä laskelmia riippumatta siitä, uskoivatko he itse tulostensa olevan jonkinlaista tieteellistä faktaa. 

Lienee myös niin, että Luken tutkijat ovat tehneet tämän työn saatuaan parhaansa, jotta laskelmia saataisiin tarkemmiksi. Tämän seurauksena hiililaskennan menetelmiä ja käytäntöjä on aika ajoin muutettu vastaamaan tuoreinta tieteellistä käsitystä. 

Kuten – arvoisat lukijani – olette huomanneet, ne ovat herättäneet valtavasti huomiota johdettuaan jopa arvioiden etumerkin muuttumisiin. Ja tultuaan samalla osoittaneeksi kuinka tolkuttoman hatarista lähtökohdista kasvihuonekaasulaskentaan lähdettiin. 

* * *

Tämän ongelman puki pari päivää sitten sanoiksi Luken professori Annika Kangas kahdessa sosiaalisen median viestissään. Ensimmäisessä hän kirjoitti, että "muutos tulee siitä, että tässä välissä valmistui täydennetystä aineistosta uusi malli, jolla lasketaan puiden biomassat. Ja uusi malli ennustaa isompia latvusbiomassoja kuin vanha tietyn kokoisille puille. Eikä tämä jää viimeiseksi muutokseksi."

Toisessa viestissään hän totesi myös – epäilemättä todenmukaisesti – että "ei kukaan väitä NASAn tuloksia vääriksi. Ne eivät vaan mittaa sitä, mitä Luke mittaa. Eikä varsinkaan kukaan pidä Ruotsin tuloksia väärinä. Meidän vaan olisi pitänyt mitata 10000 maaperäkoealaa enemmän vuodessa kuin nyt jo 80-luvulta, jotta voitaisiin käyttää samoja menetelmiä kuin ne."

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, on tähän tekstiin lisättävä vielä yhden professorin – eli Luken Hannu Ilvesniemen – perusteellisesti laadittu kommentti, jossa hän totesi, että "koska maan hiilivarastojen muutoksesta on mahdotonta saada tarkkoja arvioita, olisi tarkoituksenmukaista siirtyä kvantitatiivisiin lukuihin perustuvasta raportointikäytännöstä kuvailevampiin tarkasteluihin". 

* * *

Lupasin aluksi paljastaa todelliset syylliset. Itse asiassa tulin jo tehneeksi sen, sillä todelliset syylliset nyt käsillä olevaan ongelmaan ovat ne poliitikot, jotka ovat päättäneet kasvihuonekaasujen laskennasta ennen kuin siihen on ollut päteviä tieteellisiä keinoja. 

Tarkennettakoon tässä kuitenkin sen verran, että Suomi allekirjoitti Kioton pöytäkirjan vuonna 1998. Silloin maata johtivat SDP-taustainen presidentti Martti Ahtisaari (sd) ja pääministeri Paavo Lipponen (sd). Ympäristöministerin salkku oli Pekka Haavistolla (vihr).

YK:n ilmastosopimuksen aikana 1992 maatamme johtivat puolestaan presidentti SDP-taustainen Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Aho (kepu). Ympäristöministerinä toimi Sirpa Pietikäinen (kok).

Ikävintä tässä kaikessa on se, että luotettavan tieteellisen tiedon puuttuessa edellä mainitut poliitikot ovat päättäneet – tai heidän johdollaan on päätetty – myös siitä, että näihin puutteellisin tiedon tehtyihin – tai jos uskomme professori Ilvesniemeä, jopa teoriassa mahdottomiin – laskelmiin on kytketty valtavien rahavirtojen ohjailu paikasta toiseen. Ja sen seurauksena rakennettu byrokratia-automaatti, joka tuottaa epäreiluja päätöksiä valtioille, niiden yrityksille ja kansalaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Hiilinieluja vai veroeuroja?

Tuhoutuvatko koralliriutat lähivuosina?

Tuore tiedeuutinen kertoi, että 160 tutkijan allekirjoittaman raportin mukaan koralliriuttojen tuhoutuminen on nyt lähes varmasti peruuttamatonta. Sen mukaan suurin osa koralliriutoista kuolee, kun ilmaston lämpeneminen ylittää 1,5 asteen rajan esiteolliseen aikaan verrattuna. 

Juuri nyt ilmasto on tutkijoiden mukaan lämmennyt 1,4 astetta, joten riuttojen peruuttamattomaan tuhoutumiseen johtava lämpötila tulee nykyisten ennusteiden mukaan tapahtumaan lähivuosina. Silloin esimerkiksi Grönlannin ja Läntisen Etelämantereen jäätiköt romahtavat. 

Eikä siinä kaikki, sillä raportin johtavan tutkijan Tim Lentonin mukaan yksi keikahduspisteistä on nykyisten merivirtausten romahdus, millä olisi katastrofaalisia vaikutuksia. Jos se tapahtuisi Pohjois-Atlantin kiertoliikkeeksi (AMOC) kutsutun merivirtausjärjestelmän kohdalla, se mullistaisi globaalin ilmaston ja muun muassa viilentäisi Suomen ja muun Euroopan talvia.

* * *

Tartuin tähän aiheeseen siksi, että raportissa on selkeä ennuste, jota on mielenkiintoista – jos toki myös pelottavaa – seurata tulevina vuosina. Se on erityisen kiintoisa siksi, että aikajänne on "lähivuosina", mikä ainakin omissa korvissani kuulostaa pikemminkin alle kuin yli kymmenen vuoden aikajaksoa. Eikä ainakaan useiden vuosikymmenten odottelua, kuten alle kopioimani Berkleyn yliopiston pari vuotta sitten julkaisema kuva osoittaa.

Niinpä yritän muistaa seurata tätä asiaa tulevina vuosina. Ja raportoida siitä tässä blogissa, ellen sitten muutu vanhuudenhöperöksi ennen koralliriuttakatastrofin tapahtumista. 

* * *

Sitä ennen muistutan kuitenkin vuoden takaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan koralliriuttojen ennallistaminen vauhdittaa korallipeitteen ja karbonaattituotannon nopeaa elpymistä siten, että niiden nettokarbonaattibudjetit muistuttavat terveitä riuttoja jo neljän vuoden kuluessa. Ja tämä tapahtuu siis nykyisessä eli esiteolliseen aikaan verrattuna 1,4 astetta nousseessa ilmastossa. 

Eikä siinä kaikki, sillä tänä vuonna julkaistiin myös uusi tutkimus, jonka mukaan on olemassa myös sellaisia koralliriuttoja, jotka ovat tervehtymässä. Niitä on ainakin Chagos-saarilla, joiden eturiutalla ja laguunilla korallipeite kasvoi 59–67 % useiden vuosien vaalenemisen jälkeen. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä suunnanmuutos vain väliaikaista, vai jääkö se pysyväksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Jos tädillä olisi munat, hän olisi...
Diversiteettikeskusten kestävyys

Miten tämä voi olla liian vaikeaa Timo Miettiselle ja Katariina Mustasillalle?

Eilen kuultiin yksi absurdeimmmista perusteluista sille, miksi Suomen pitäisi tunnustaa Palestiinan valtio juuri nyt. Sen lausui ääneen akatemiatutkija Timo Miettinen, jonka mukaan "jos oletetaan, että Yhdysvallat tai Israel asettaisi jonkinlaisia vastatoimia, niiden todennäköisyys pienenisi, kun huomio jakautuu laajemmalle rintamalle eikä vain yksittäiseen maahan... Puhtaasti turvallisuuspoliittisista syistä ajatellen se selkänojan laajuus on keskeinen argumentti, joka puoltaa tunnustamista nimenomaan tässä hetkessä."

Häntä säesti Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta. Hänen mukaansa "tässä aallossa Suomen mahdollinen negatiivinen näkyvyys voisi olla pienempää, koska se jakautuisi suuremmalle porukalle". 

Nämä kommentit unohtavat sen, että tosiasiassa ei ole olemassa sellaista Palestiinan valtiota, jonka voisi tunnustaa. Sen sijaan on niin sanotun palestiinalaishallinnon johtama Länsiranta sekä terroristijärjestö Hamasia tukevien ihmisten asuttama Gazan alue, jossa tosiasiallinen valta on Israelin armeijalla. 

* * *

Valtio on termi, jonka käytöstä on sovittu jo vuoden 1933 Montevideon sopimuksessa. Sen mukaan sellaisen tulee täyttää neljä kriteeriä. Niistä ensimmäinen on pysyvä väestö, toinen määritelty maa-alue, kolmas valtaa pitävä hallitus ja neljäs kyky solmia suhteita muihin valtioihin. 

Jokainen voi siis kysyä itseltään, että täyttääkö arabien Palestiina nämä kriteerit. Ja niin tehdessään havaita, että näin on selvästi vain ensimmäisen ja varauksella toisen kohdan osalta. Sen sijaan kolmas ja neljäs kohta eivät täyty edes hyvällä tahdolla. 

Niinpä Palestiinan tunnustaminen valtioksi ei olisi tosiasioiden tunnustamista vaan älyllisesti epärehellistä poliittista peliä ellei peräti moraaliposeerausta, jollaiseen yhdenkään sivistyneen valtion ei pitäisi osallistua. Ei edes siksi, että sellaista harjoittavat jotkin muut maat.

* * *

Tätä taustaa vastaan on ihmeteltävä Miettisen ja Mustasillan väitettä siitä, että Palestiinan valtion tunnustaminen myöhemmin johtaisi negatiivisiin seurauksiin. Todellisuudessa asia on päinvastoin, sillä Montevideon sopimuksen mukaiset kriteerit täyttävän – ja naapureidensa kanssa rajoistaan sopineen – valtion tunnustaminen tuskin aiheuttaisi edes silmäkulmien nostoa sen enempää Israelin kuin Yhdysvaltainkaan hallinnossa. 

Sen sijaan silloin kyse olisi tosiasioiden tunnustamisesta ja suhteiden luomisesta uuteen valtioon. Enkä siksi ymmärrä miten tämä voi olla liian vaikeaa tutkijastatuksella asiaa kommentoivien ihmisten ymmärrettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazalaisten kärsimyksille on sekä ultimaattinen että proksimaattinen syy
Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen

Ylen juttu kertoi, että "ilmastotutkijat ovat panneet merkille, miten muutokset toisella puolella maapalloa vaikuttavat myös Kalifornian oloihin... Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee, merivesi lämpenee ja siitä haihtuu yhä enemmän kosteutta ilmakehään pohjoisnavan yläpuolelle. Se vaikuttaa maapallon pohjoisosaa kiertävään suihkuvirtaukseen niin, että Yhdysvaltain länsiosien yllä vaikuttava korkeapaineen alue vahvistuu... Tämä taas merkitsee voimakkaampaa kuivuutta ja itätuulia Kaliforniaan."

Kiinnitin jutussa huomioni sanoihin "Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee", koska olen seurannut tuon merijään kehitystä vuodesta 2017 lähtien. Pian sen jälkeen eli tammikuusta 2018 alkaen olen vuosittain laskenut ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään kunkin vuoden minimipinta-alan (eli syyskuisen pinta-alan) välisen tilastollisen yhteyden. 

Näin tein siis myös tänä vuonna samaan tapaan kuin tammikuussa 2018 ja sain lopputulokseksi seuraavan kuvaajan. Siihen on kunkin vuoden kohdalle merkitty se vuosien määrä, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välillä voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä yhteys.

Kuvasta näkyy siten se, että vuoden 1979 jälkeen tällainen yhteys voidaan nähdä vasta vuosien 1979-2009 välisestä tilastotiedosta laskettuna eli 30 vuoden jälkeen. Vuonna 2001 vastaava yhteys saavutetaan kuitenkin jo kymmenessä vuodessa eli vuoteen 2011 mennessä. Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidilla ja merijäällä on oleellisesti tiiviimpi yhteys - joko syy ja seuraus tai korrelaatio - vuoden 2001 jälkeen verrattuna siihen, mitä se oli vuoden 1979 jälkeisinä vuosina. 

Vuoden 2002 jälkeen näyttäisi kuitenkin tapahtuneen merkittävä muutos, koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pienenemisen välille saadaan kyseisestä vuodesta alkaen tilastollisesti merkitsevä yhteys vasta 22 vuoden jälkeen eli viime vuoteen mennessä. Eikä merkitsevää yhteyttä havaita sen jälkeen lainkaan, minkä takia olen värjännyt vuosien 2003-2022 pylväät punaisiksi eli ne osoittavat pelkästään tilastolliseen testaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrän.

Edelle kuvaamissani laskelmissa olen käyttänyt Mauna Loalta mitattua ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Sen kasvu on ollut tasaista tai lievästi kiihtyvää, kuten alle kopioimastani kuvasta näkyy. 

Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus korreloi vahvasti ajan kanssa. Eli myöskään ilmastonmuutoksen ajallisen edistymisen ja arktisen merijään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ainakaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 

Asiaa voi tietenkin tarkastella myös suoraviivaisemmin katsomalla yksinkertaisesti pohjoisen napajään pinta-alan syyskuista kokoa, kuten tässä kuvassa.

Siitä nähdään, että pohjoisen merijään sulaminen on - ainakin toistaiseksi - loppunut vuoden 2007 jälkeen. Eikä sillä siten näyttäisi olevan mitään tekemistä Los Angelesin tämän vuoden maastopalojen kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys

Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka

PISA-tulosten perusteella tehdyn tutkimuksen mukaan huomattava osa maahanmuuttajataustaisista lapsista osaa huonosti koulussa opetettuja asioita. Esimerkiksi ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajataustaisista oppilaista 58 prosenttia osaa heikosti matematiikkaa. Toiseen sukupolveen mennessä tilanne kohenee hiukan, mutta edelleenkin 43 prosentilla on heikko osaaminen. Näitä lukija voi verrata suomalaistaustaisiin oppilaisiin, joista heikkoja matematiikan osaajia on 22 prosenttia.

Lukutaidon osalta tilanne on samankaltainen ja toisenkin sukupolven maahanmuuttajataustaisista oppilaista 39 prosentilla ei ole sen suhteen riittäviä tietoja ja taitoja osallistuakseen täysipainoisesti yhteiskunnan toimintoihin, kuten jatko-opintoihin ja työelämään. Nämä tosiasiat ovat tietenkin kuin märkä rätti niiden kasvoille, jotka ovat kuvitelleet maahanmuuton korjaavan suomalaista yhteiskuntaa uhkaavan työvoimapulan.

Tutkimuksen tulokset on onneksi julkaistu suhteellisen näyttävästi ja tosiasiat tunnustaen. Sen sijaan minua ihmetyttää tutkijoiden kannanotto omia tuloksiaan kohtaan.  

Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö heidän selityksensä siitä, että "tutkimus­tuloksia on vaikea selittää yksittäisillä tekijöillä" olisi todenmukainen. Päinvastoin, tietenkin se pitää paikkansa, eikä ole syytä epäillä, etteikö maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kanssa olisi - tutkijoiden esille nostamia - niin sanottuja kohtaamisongelmia tai etteikö heikoissa osaamistuloksissa näkyisi myös heidän sosioekonominen asemansa tai kantaväestöä heikompi suomenkielen taito. 

Sen sijaan tarkoitan sitä, että tutkijat näyttävät haluavan sulkea selityksistä pois ilmeisimmän, eli maahanmuuttaja- ja suomalaislasten väliset perinnölliset ja kulttuuriset erot. Yksi tutkimuksen tekijöistä on jopa väittänyt, että "nuoret eivät ole mitenkään huonoja, eikä oppimistulosten lasku mene mitenkään nuorten piikkiin". 

Tämä on käsittämätöntä, sillä vaikka tämä näkemys olisikin oikea, ei selitystä voi sulkea pois ennen kuin sen totuusarvo on osoitettu vääräksi - eikä näin ole ainakaan asiasta kirjoitettujen lehtijuttujen mukaan tehty. Ja siksi argumentti osoittaa kyseisen näkemyksen esittäneeltä henkilöltä harvinaisen kehnoa tutkijan etiikkaa eli tutkimuksen rajaamista omien wokellusväritteisten ennakkoluulojen perusteella. 

Ja kuitenkin tutkijoilla täytyy olla tiedossa humanitaarisissa maahanmuuttajaryhmissä tavalliset serkusavioliitot - jopa sukupolvesta toiseen - ja niiden negatiivinen vaikutus jälkeläisiin. Eikä liene syytä jättää huomiotta tiettyjen etnis-kulttuuristen ryhmien asuttamien valtioiden heikkoa menestystä niin tieteellisen tiedon tuottajina kuin tavallisten ihmisten hyvinvoinnin luojina. Puhumattakaan uskontojen tutkitusta vaikutuksesta afrikkalaisten kykyyn nostaa yhteiskunnallista asemaansa kotimaissaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitarian immigration does not provide a solution to Finland's demographic dependency ratio
Eläimiksi identifioituvat koululaiset ja koko maailman järki
Suomalaiskoulujen alamäen syyt ovat vihervasemmistolaisissa uudistuksissa

Ylen toimitus näytti keskisormea

Yleisradion budjetista ollaan leikkaamassa jonkinlaista siivua. Se johtuu lähinnä siitä, että Suomi on elänyt yli varojensa, minkä seurauksena laskun kuittaavien veronmaksajien taakka on pyrittävä helpottamaan.

Mutta saattaa olla, että jo pitkään vasemmalle kallellaan olevan mediayhtiön linja innoittaa joitakin ministereitä - nimiä tai puolueita arvailematta - pikemminkin maksimoimaan kuin minimoimaan Yleen kohdistuvia budjettisupistuksia. Ja siksi sen olisi järkevää pyrkiä pidättäytymään ilmiselvästä keskisormen nostelusta maan hallituspuolueita vastaan. 

Siis sellaisesta, joka nähtiin eilen. Silloinhan verorahoitteinen mediamme teki jutun vaalikonevastauksista kysymykseen, jossa tiedusteltiin ehdokkaiden näkemyksiä siitä, pitäisikö turvapaikanhakijoiden asia käsitellä jossain muualla kuin EU:n rajojen sisällä.

Ja sisällytti siihen osion, jossa aiheesta haastateltiin tutkijaksi tituleerattua Erna Bodströmiä, joka toki on siirtolaisinstituutin tutkijatohtori, mutta myös sosiaaliturvaperusteista turvapaikanhakua tukeva kansalaisaktivisti. Siis kaikkea muuta kuin neutraali henkilö, jollaisina tutkijoilta tavataan kysyä näkemyksiä. 

Lisäksi muistamme, että Bodström on aiemmin valehdellut samassa asiassa silmää räpäyttämättä. Ja levitellyt muutenkin omia virheellisiä kuvitelmiaan siitä, miksi monilla suomalaisilla on negatiivinen suhtautuminen joihinkin turvapaikanhakijaryhmiin.

Koska tämä(kin) tapaus osoittaa, ettei Ylen toimitus näytä ymmärtävän omaa parastaan, annan sille yhden vihjeen: kannattaisi siirtyä poliittisesti motivoidusta propagandasta asialliseen uutisointiin, jossa mahdolliset aktivistit esiintyvät neutraalin asiantuntijan sijasta asiaa ajavina aktivisteina. Jos siis halutaan kutsua haastateltavaksi asiantuntijoiksi tutkijoita, olisi syytä huomioida heidän mahdolliset asiaan liittyvät poliittiset intohimonsa, jotta ne eivät vaarantaisi kommenttien neutraaliutta.  

Näin siksi, että Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen olemassaolon ainoa kestävä peruste on luotettavan ja poliittisesti neutraalin tiedon tuottaminen Suomen kansalaisille. Eikä Erna Bodströmin kaltaisen ensisijaisen aktivistin kutsuminen tutkijaksi ole sellaista, vaikka hänellä onkin tutkijan titteli ja tohtorin tutkinto.

* * *

JK kello 7.15: Huomasitteko muuten - arvoisat lukijani - että Yle jätti uutisoimatta Suomeen tehtävän miljardin euron investoinnin ihan kuin sellaisia satelisi maahamme päivittäin. Syitä voimme vain arvailla. Oma veikkaukseni on, että yhtiön toimituksessa pelätään ihmisten tulkitsevan tämän jättipotin nykyisen hallituksen ansioksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Miksi valehtelet, Erna Bodström?

Hyväntahtoinen elämänkerta vai raa´at faktat - kas siinäpä vasta kysymys

Ilman tiedettä eläisimme edelleen maatalousyhteiskunnassa, jossa tekniikan maksiimi olisi hevosen tai härkien vetämä aura ja ihmisten elämä riippuisi siitä, tuleeko hyvä vai huono sato. Tai ainakaan emme nauttisi tietokoneilla nettiin kirjoitetuista blogeista emmekä lentäisi 900 km/h nopeudella mantereelta toiselle. Siksi tiedettä voi hyvin pitää yhteiskunnallisen kehityksen primus motorina, joka soveltavan tutkimuksen, tuotekehityksen ja kaupallisten toimijoiden kautta vie ihmiskunnan kehitystä eteenpäin. 

Tämä seikka huomattiin viimeistään viime vuosisadalla ja sen takia ympäri maailmaa on syntynyt valtion tai muiden tahojen rahoittamaa tutkimusta kaikille mahdollisille ihmiselämän aloille alkaen tähtitieteestä ja päättyen feministiseen sukupuolentutkimukseen. Osa tästä kehityksestä on kuitenkin herättänyt ihmisissä epäilyjä - usein ihan hyvästäkin syystä. Ja sen seurauksena tieteen arvostus on pudonnut ihmisten parissa. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvalloissa oli tehty tutkimus, jossa oli selvitetty kuinka tavallisten ihmisten luottamusta tieteentekijöihin voitaisiin kasvattaa. Tätä varten tutkijat tarkastelivat erityisesti tiedeviestinnän asiantuntijoiden mahdollisuuksia. 

Tarkemin sanottuna tutkijat selvittivät sitä, että voisiko tieteilijöiden elämäkertoja parantamalla kohentaa heistä muodostuvia mielikuvia. Tarkemmin sanottuna he loivat lyhyitä fiktiivisiä kasvitieteilijöiden elämäkertoja. 

Tulokset osoittivat, että elämänkertaan kirjattu hyväntahtoisuuden aste vaikutti merkittävästi ihmisten haluun luottaa tutkijoihin ilman, että sillä olisi ollut merkittävää vaikutusta tieteilijöiden koettuun pätevyyteen. Nämä löydökset tukivat ajatusta siitä, että pieni muutos, kuten elämäkerran päivittäminen, voi johtaa muutoksiin yleisön mielikuvissa.

Itse pitkän tutkijanuran tehneenä jäin pohtimaan sitä, että tutkijan luotettavuus riippuu - tai ainakin sen pitäisi riippua - viime kädessä hänen tekemistään tutkimuksista. Ennen kaikkea siitä, kuinka hyvin tehdyt johtopäätökset voidaan perustella saaduilla tutkimustuloksilla ja toisaalta kuinka relevanteilla menetelmillä nämä tulokset on tuotettu. 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiistäisin tutkijan julkisuuskuvan muodostuvan muustakin kuin raa´asta tutkimustyöstä. Tai etteikö tutkijoiden elämänkertojen tapaisilla taustatiedoilla olisi merkitystä ihmisten heistä luomiin käsityksiin. 

Toisaalta en missään tapauksessa kaipaa ensimmäistäkään "sankaritutkijaa", jonka tieteelliset aikaansaannokset ovat vähäisiä, mutta julkisuuskuva positiivinen ja vahva. Ja joka siksi voi esitellä tieteellisinä faktoina sellaisia omia kuvitelmiaan, jotka perustuvat vain heikosti tai eivät ollenkaan tutkittuun tietoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista

Silmiini tarttui tänä aamuna parikin koulu-uutista, joista ensimmäisen perusteella Suomen tulevaisuus ei näytä kovin kaksiselta. Sen mukaan peruskoulu ei tasaa enää lasten taustoista johtuvia eroja. 

Kyse on siis lasten ja nuorten kotien välisistä luokkaeroista ja heidän kohtaamastaan huono-osaisuudesta, jotka näkyvät yhä selkeämmin päivittäisessä elämässä. Ja sen seurauksena jutussa haastateltu joensuulainen opettaja kertoi olevansa "lähes päivittäin yhteydessä sosiaalitoimeen, rikospoliisiin ja lastensuojeluun".

Saman koulun rehtori puolestaan kertoi, että hän on "jatkuvasti tekemisissä koulun ulkopuolisten viranomaisten kanssa. Toisinaan emme saa mitään vastakaikua lasten vanhemmilta tai emme edes tavoita heitä, mutta opettaja ei voi tehdä kaikkea. Kotien ongelmat kuuluvat muille ammattilaisille."

Jutun mukaan ongelma koskee nimenomaisesti köyhien perheiden lapsia, eikä varsinaisesti esimerkiksi sitä, ovatko he keski- tai työväenluokkaisia. Siis ilmeisesti sellaisia ihmisryhmiä, joissa vanhemmat eivät käy säännöllisesti töissä. Haastatellun tutkijan mukaan koulut tarvitsevatkin "moniammatillista tukea muun muassa sosiaalitoimesta ja nuorisotyöstä, jotta lasten ja nuorten usko omaan pärjäämiseen ylipäätään rakentuisi". 

Itse kiinnitin huomiotani artikkeliin liittyvän tietolaatikon mainintaan siitä, että "sosiaalisesti ja taloudellisesti huono-osaisempien alueiden koulujen välisiä eroja on tasattu ainakin pääkaupunkiseudulla tarveperustaisella rahoituksella, ja vastaavanlainen lisärahoitus on tuonut hyviä tuloksia myös kansainvälisesti".

Olisiko Joensuussakin siis perimmältään kyse samoista seikoista, jotka ovat johtaneet pääkaupunkiseudun tiettyjen alueiden muuttumiseen kantaväestön karttamiksi alueiksi?

* * *

Toinen huomioni kiinnittänyt uutinen koski eduskunnassa tehtyyn aloitteeseen koululaisten kesälomien siirtämisestä. Se ei kuitenkaan etene, koska niin tehdäkseen sillä pitäisi olla takanaan hallituksen lakiesitys tai allekirjoitus vähintään sadalta kansanedustalta. Puheena olleella aloitteella oli vain kuusi perussuomalaista tai kokoomuslaista allekirjoittajaa.

Jutusta selvisi, ettei asian eteneminen ollut edes heidän tavoitteenaan, vaan pyrkimyksenä oli ainoastaan nostaa asia julkisuuteen. Ja siinä he myös jossain määrin onnistuivat (esimerkki ja toinen). 

Hyvä näin, sillä asia on nyt käsitelty ja myös selvitetty se, että siirtoa kannattaa vain 18 prosenttia kansalaisista 52 prosentin vastustaessa sitä. Näin koululaitos ja suomalainen yhteiskunta voivat rauhassa keskittyä ratkomaan niitä ongelmia, joita käsittelin tämän blogimerkinnän alkuosassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Yksi plus yksi on kaksi, vaikka siitä ei mainittaisikaan erikseen
Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä

Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä

Tutkimus on yksi nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista. Siis systemaattinen pyrkimys selvittää mitä erilaisimmista asioista niiden todellinen laita, sekä sen hyödyntäminen helpottamaan käytännön elämää.

Tutkimuksesta ja sitä harjoittaneista tutkijoista saamme kiittää mitä moninaisimpia asioita aina elämämme pituuden moninkertaistumisesta ja ruuan riittävyydestä arkipäiväämme helpottaviin koneisiin ja laitteisiin. Toki tutkimusta on hyödynnetty myös sotilasteknologiassa sillä seurauksella, että nykyisillä aseilla voidaan tehdä sellaista tuhoa, josta jatkuvaa sotaa käyneen suurvalta-Ruotsin sotapäälliköt eivät osanneet edes uneksia. 

Tutkijan työssä on ensiarvoisen tärkeää osata erottaa toisistaan omat mielipiteet ja faktat. Se tapahtuu kontrolloitujen koejärjestelyiden kautta. Tämä tarkoittaa, että jos tutkimme lisäaineen vaikutusta hilavitkuttimen tehoon, suoritamme kyseisellä laitteella useita koemittauksia, joista yksi osa on tehty lisäaineen kanssa ja toinen ilman sitä. Lisäaineen todellinen vaikutus voidaan todeta näiden kahden koesarjan välisenä erona sekä todennäköisyyslaskentaan perustuvalla tarkastelulla, joka osoittaa olisiko kokeissa nähty ero voinut syntyä sattumalta.

Luonnontieteissä ja monissa ihmistieteissäkin edelle kirjoittamani kaltaiset järjestelyt ovat arkipäivää. Ja yleensä opettavat tutkimusta tekeville idealistisille nuorille realismia ja nöyryyttä tosiasioiden äärellä. Tosin on tieteitä, joissa edellä kuvattu lähestymistapa on vaikeaa - yksi selkeimmistä esimerkeistä on historian tutkimus, jossa kontrolloitujen koejärjestelyiden tekeminen ei yleensä ole mahdollista.

* * *

Tänä aamuna törmäsin tapaukseen, jonka perusteella kaikki kansakuntamme tutkijat eivät ole sisäistäneen tutkimuksen etiikkaa. Tarkoitan uutista, jonka mukaan itseään rasisminvastaiseksi kutsuva tutkijaverkosto on julkaissut raportin, jossa Parolan panssarimuseota syytetään militaristisesta fetisismistä ja epäinhimillistämisestä.

Raportin kirjoittaneet tutkijatohtorit Vadim Romashov ja Karim Maïche esittävät siinä kysymyksen, että haluavatko suomalaiset oikeasti irtautua natsisymboliikasta. Sen on ilmeisesti innoittanut museon seinällä oleva tieto, että Suomen sininen svastika ei liity natsismiin, vaan se on tuhansia vuosia vanha tunnus, jonka Suomi otti käyttöön vuonna 1918.

Romanshov ja Maïche olisivat toki voineet selvittää sen, että hakaristi tuli Suomen puolustusvoimien käyttöön, koska se oli maalleemme ensimmäisen sotilaslentokoneen lahjoittaneen kreivi Eric von Rosenin onnenmerkki, joka otettiin käyttöön hänen kunniakseen. Eikä sillä siitä syystä ole todellakaan mitään tekemistä natsismin kanssa - mitä ei vuonna 1918 ollut edes olemassa.

Myöhemmin svastikan käyttöä laajennettiin myös suomalaisten panssariajoneuvojen tunnukseksi, joten myöskään se ei liity millään tavalla natseihin. Ja miksi olisikaan, sillä eihän natsismilla ollut juuri minkäänlaista merkitystä edes oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen parissa. 

Tartuin aiheeseen koska minua surettaa, että tutkijankoulutuksen saaneet tutkijat - sitähän tutkijatohtori tarkoittaa - eivät ole oppineet edes sen vertaa nöyryyttä ja tosiasioita, että olisivat ymmärtäneet selvittää faktat kritisoimastaan aiheesta ennen kuin lähtevät levittämään oman mielikuvituksensa tuotteita. Nyt he sen sijaan vain nolasivat itsensä ja omat tutkijayhteisönsä. 

* * *

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että näiden kahden tutkijatohtorin ilmiselvänä motiivina näyttää olleen toimiminen venäläisten asianajajina Suomessa. Tähän viittaa se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan heidän kirjoituksessaan väitetään, että "panssarimuseon katsotaan rakentavan viholliskuvaa Neuvostoliittoon". 

Samoin tutkijatohtorit tuomitsevat jyrkästi näyttelyn "Taisteleva Ukraina – Venäjän virhearvio". He katsovat sen "päivittävän päähallin" viholliskuvan, koska siinä "tehdään jo täysin selväksi, kuka on Suomen vihollinen tänään". 

Museon johtajan mukaan museossa tuodaan esille vain totuus, mikä tietenkin on jo lähtökohtaisesti museon tehtävä. Ja joka toivottavasti opastaa nykyisiä ja tulevia sukupolvia - myös Itä-Suomen ja Tampereen yliopiston tutkijatohtoreita - välttämään menneisyyden virheitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Tampereen yliopiston suunnalta tuli yllättävä kannanotto
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä

Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

Länsimaisen - tai ainakin suomalaisen - oikeuskäytännön taustalla vaikuttaa vahvasti niin sanottu terapeuttinen rangaistusteoria eli ajatus siitä, että kiinni jääneiden saaman tuomion aikana heidät opastetaan elämään ihmisiksi. Eli rikoksen tehneelle pitää antaa mahdollisuus oppia tekosistaan. 

Tämän seurauksena meillä jopa muilta ihmisiltä hengen riistäneet murhaajat pääsevät lähes aina vapaalle jalalle ennemmin tai myöhemmin. Puhumattakaan vähäisempiä rikoksia tehneistä.   

Tästä asiasta näyttäisi olevan yksi poikkeus. Se on rikokset, joissa mies on syyllistynyt naisten epäasialliseen kohteluun. Ei toki juridisesti, mutta käytännössä nämä ihmiset saavat stigman, joka ei poistu heistä edes silloin, kun syytös on todettu perusteettomaksi (esimerkki ja toinen). 

Tässä mielessä on ollut erityisen mielenkiintoista seurata amerikkalaisen biologin ja syöpätutkijan David Sabatinin kohtaloa sen jälkeen, kun hänen on väitetty kohdelleen naisia moitittavasti. Kirjoitin aiheesta vajaa vuosi sitten, ja tänään tulin lukeneeksi tapauksen uudemmista vaiheista. 

On nimittäin käynyt niin, että Sabatini on aloittanut uuden työn arvostetussa ja varakkaassa Institute of Organic Chemistry and Biochemistry Prague (IOCB) -laitoksessa, joka on osa Tshekin tiedeakatemiaa (CAS). Hänen palkkauksensa on jakanut tshekkiläiset tutkijoiden mielipiteitä ja herättänyt keskustelua siitä, pitäisikö seksuaalisesta häirinnästä kiinni jääneille antaa uutta mahdollisuutta.

Laitoksen miespuolisen johtajan mukaan "Sabatinia on rangaistu tarpeeksi aiemmista teoistaan... tutkimusyhteisö hyötyy siitä, jos tämä lahjakas tiedemies palaa tutkimuksen pariin." Myös hänen Tsekin tiedeakatemiassa työskentelevä entinen naispuolinen oppilaansa totesi, "ettei usko Sabatinin poistamisen niiden henkilöiden listalta, jotka eivät voi koskaan enää saada työpaikkaa, auttaisi ratkaisemaan naisiin liittyviä rakenteellisia ongelmia". Ja toivotti hänet tervetulleeksi joukkoon.

Sen sijaan kaksi muuta jutussa haastateltua naispuolista tutkijaa vastusti Sabatinin rekrytointia. Yhden mielestä "se lähetti viestin, jonka mukaan laitos ei haluaisi luoda turvallista tilaa työntekijöille ja opiskelijoille" ja toinen arveli ettei Sabatini menneisyytensä takia sopisi tutkijankoulutettavien ohjaajaksi. 

Jutun lopuksi Sabatini sanoi hakevansa laitoksen lupaaman starttirahan lisäksi rahoitusta Tshekin hallitukselta ja Euroopan tutkimusneuvostolta. Sekä mainitsi, ettei hänen saamansa - jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani - lupaus 25 miljoonan dollarin rahoituksesta New Yorkin sijoitusrahastonhoitaja Bill Ackmanilta ja nimettömältä lahjoittajalta sisälly tähän rahoitukseen. Kaiken kaikkiaan hän arveli pystyvänsä rahoittamaan 12–15 henkilön tutkimusryhmän Tshekin tasavallassa.

Nähtäväksi jää, kuinka tämä saaga lopulta päätyy. Selvää kuitenkin on, että Tshekin tiedeakatemia on saanut palkkalistoilleen todellisen huippututkijan, jonka tutkimustoimintaa kuitenkin varjostaa menneisyydessä lyöty ja vaikeasti pois pestävä stigma. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Wokeltamallako Suomen asiat kuntoon?
Takaisku amerikkalaiselle woke-kulttuurille

Helsingin sanomat vahvisti maahanmuuttokriittisyyden johtuvan maahanmuuttajista itsestään

Referoin eilen tutkimusta, jonka mukaan länsimaisten ihmisten suhtautuminen pakolaisiin ei ole juurikaan muuttunut sitten vuoden 2015 pakolaisaallon. Neljä päivää sitten taas totesin - niin ikään tutkimukseen tukeutuen - ettei usein esitetty väite maahanmuuttajien syrjinnän vähenemisestä silloin, jos ihmiset ovat tekemisissä heidän kanssaan, pidä paikkaansa.  

Tänään puolestaan opimme Helsingin sanomista, että pääkaupungissamme ihmiset äänestävät perussuomalaisia sellaisissa vaalipiireissä, joiden alueella asuu paljon maahanmuuttajia. Toisin sanoen ihmiset antavat äänensä eduskunnan maahanmuuttokriittisimmälle puolueelle silloin, kun he joutuvat päivittäin tekemisiin kehitysmaalaistaustaisten ihmisten kanssa.

Tässä yhteydessä haluan vielä huomauttaa siitä tosiasiasta, että kehitysmaataustaisten maahanmuuttajien määrän noustessa jollain asuinalueella suureksi alkaa kantaväestön parissa virta uusille kotiseuduille. Myös tämä kertoo siitä, että suomalaisten maahanmuuttokriittisyys johtuu maahanmuuttajista itsestään.

Kaiken tämän perusteella esitän toiveen Suomen lehdistölle - ja maahanmuuttoa kommentoiville tutkijoille - siitä, että se tunnustaisi tosiasiat, eikä enää koskaan väittäisi maahanmuuttokriittisyyden johtuvan jonkinlaisesta epärationaalisesta pelosta tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Tai että maahanmuuttokriittisyys jotenkin katoaisi ihmisten oppiessa tuntemaan etnisesti erilaisia ihmisiä. 

Näin siksi, että sellainen olisi ilmiselvää valehtelua, johon vastuullisen median - saati tutkijoiden - ei pitäisi sortua missään tilanteessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaisiin suhtautuminen ei ole muuttunut
Suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole muuttumassa positiivisemmaksi länsimaissa
Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina

Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon rasismista, mutta mediat eivät ole unohtaneet myöskään feminismiä. Jälkimmäinen koskee myös koulutusta, jossa on kiinnitetty huomiota muun muassa naisten alhaiseen osuuteen tekniikan alan korkeimmassa opetuksessa. Näin siitä huolimatta, että heidän osuutensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on selvästi miehiä suurempi.

Yksi kestoaihe tässä keskustelussa on ollut yliopistoprofessoreiden sukupuolijakauma, joka on edelleen miesvoittoinen. Lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin opiskelijoiden sukupuolijakauma näkyy myös maamme professorikunnan koostumuksessa. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata, että amerikkalaisten tiedeakatemioiden National Academy of Science (NAS) ja American Academy of Arts and Science (AAAS) jäsenistö on ollut suurten muutosten kohteena. Tähän aiemmin lähes pelkästään miehistä koostuneeseen huippututkijoiden joukkoon on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana noussut paljon naisia ja aivan viime vuosina aikana he ovat muodostaneet jo noin 40% uusista jäsenistä molemmissa akatemioissa. 

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa oli verrattu psykologian, matematiikan ja taloustieteen tutkijoiden meriittejä toisiinsa sekä analysoitu muutosta naisten valinnan todennäköisyydessä NAS:n ja AAAS:n jäseniksi 1960-luvulta tähän päivään. 

Kerätyn aineiston mukaan tutkimusjakson varhaisina vuosina naisilla oli vähemmän mahdollisuuksia tulla valituksi jäseniksi verrattuna miehiin, joilla oli vastaavat ansiot. 1990-luvulla valintaprosessi molemmissa akatemioissa oli kuitenkin muuttunut suunnilleen sukupuolineutraaliksi julkaisujen ja viittausten perusteella. 

Kehitys ei kuitenkaan pysähtynyt sukupuolineutraaliin tilanteeseen - kuten olisi voinut luulla - vaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on kaikilla kolmella alalla ilmennyt ja vahvistunut naisten suosiminen. Tällä hetkellä naisilla on meriitteihinsä nähden peräti kolmesta viiteentoista kertaan todennäköisempiä tulla valituksi AAAS:n ja NAS:n jäseniksi kuin miehillä, joilla on vastaavat julkaisu- ja viittausansiot. 

Toisin sanoen naistutkijoiden arvostus ja asema ovat ainakin USA:ssa muuttuneet aivan oleellisesti, ja sitä kautta miehistä on tullut tieteessä syrjitty sukupuoli, jonka meriitit saavat kauniimpaa sukupuolta vähemmän arvostusta ainakin tiedeyhteisön omissa rakenteissa. 

Tässä puheena olleen tutkimuksen tekijät arvelivat, että tämä saattaisi johtua sen pelosta, että naiset saisivat vähemmän tunnustusta työstään ja heidän olisi siksi vaikeampi saada julkaisujaan tieteenhuippusarjoihin. Ja tämän kompensoimiseksi tiedeakatemiat harjoittaisivat heihin kohdistuvaa positiivista syrjintää.

Toisin sanoen taustalla olisi heijastus USA:ssa vallinneesta wokelluksesta, jonka asettamien yhä voimakkaampien yhteiskunnallisten paineiden pelko näkyisi sikäläisten tiedeakatemioiden jäsenvalinnoissa. Ja sitä kautta olisi johtanut miesten erittäin voimakkaaseen syrjintään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvovaltuutetun kannanotto salolaiskoulun tapaukseen on virheellisesti perusteltu
Totuuden jälkeinen aika
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista

Arkkipiispan rasismi, Jani Mäkelän määritelmä ja todellisuus

Arkkipiispa Tapio Luoma tuli julkisuuteen sanomaan, että "jokaisen on oltava valmis tunnistamaan rasismia heijastavia piirteitä juuri omassa ajattelussaan. Miksi minun on vaikea nähdä erilainen ihminen vertaisenani? Miksi pelkään erilaisuutta ja minkä takia erilaisuus herättää ahdistusta, aggressiota ja jopa suoranaista vihaa?"

Vaikka en arkkipiispan laumaan kuulukaan, jäin miettimään, mitä hänen lausahduksensa tarkoitti omalla kohdallani. Teenhän kuitenkin työtäni monikulttuurisessa ympäristössä ja arvostan kaikkia siellä työskenteleviä kollegoitani ihmisinä täysin riippumatta heidän etnisestä taustastaan. 

Tosin joitakin heistä pidän suuremmassa arvossa kuin toisia - tämä liittyy esimerkiksi siihen, miten menestyksekkäästi he ammattiaan harjoittavat. Ovathan tutkijat ja heitä avustavat tekniset henkilöt työn tuottavuudeltaan erilaisia aivan samoin kuin muissakin työpaikoissa. 

Pieni joukko tutkijoista saa kerta toisensa jälkeen nerokkaita oivalluksia ja toteuttaa niiden pohjalta tutkimuksia, joiden kautta ihmiskunnan tieteellinen tieto kasvaa oleellisesti. Toiset taas tekevät julkaisuja, joiden suurin merkitys taitaa olla heidän julkaisuluettelonsa piteneminen yhdellä merkinnällä.

Tekniset työntekijätkin poikkeavat ammattitaidoiltaan ja osaamiseltaan. Heistä toiset tekevät pyydetyt analyysit erittäin luotettavasti, kun taas joidenkin kohdalla virheitä sattuu tämän tästä. Eivät jälkimmäiset sinänsä ole sen huonompia ihmisiä, mutta toki pyydän omia analyysejäni mieluiten tekemään jonkun ensin mainitsemaani ryhmään kuuluvalta.  

Jotkut muita enemmän arvostamani henkilöt taas ovat mukavia kavereita, joiden kanssa on mukava vaihtaa ajatuksia kahvitauolla tai muussa sopivassa tilanteessa. He luovat työyhteisöön mukavaa tunnelmaa, mutta jos pitäisi luokitella työyhteisöni jäsenet tämän ominaisuuden perusteella, olisi järjestys suurelta osin toinen kuin työn tuottavuutta mittarina käyttäen. 

Saattaisipa joku loistavaa tutkimusta tekevä - ja sitä kautta suuresti arvostamani - henkilö olla jopa niin sanotusti varsin epämiellyttävä tyyppi. Sellainen olisi sikäli ristiriitainen tapaus, että arvostaisin kyllä hänen tieteellistä kyvykkyyttään, mutta käyttäytymisen puolesta pikemminkin päinvastoin.

* * *

Luulen kuitenkin, ettei arkkipiispa tarkoittanut näitä - ihmisten yksilöllisiä ominaisuuksia korostavia - erilaisuuden lajeja vaan ihmisten perinnöllistä olemusta. Siis ennen kaikkea heidän etnistä taustaansa, joka on ollut ennennäkemättömällä tavalla esillä viime vuosien rasismikeskustelussa.

Tässä suhteessa oli hyvä, että rasisteiksi syytettyjen perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä antoi haastattelun siitä, mitä rasismi hänen ja hänen puoluetovereidensa mielestä tarkoittaa. 

Mäkelän mukaan "Suomen lainsäädäntö antaa aika hyvät raamit sille, mikä on kiellettyä syrjintää ja mikä ei. Jos sinulla on edessäsi yksilö, joka on esimerkiksi eri värinen kuin sinä, niin et saa kohdella häntä eri tavalla, kuin miten kohtelisit jonkun toisen väristä ihmistä. Syrjintä tällaisella perusteella, johon henkilö itse ei voi vaikuttaa, on kiellettyä."

Tämä on hyvä määritelmä rasismille, ja voin hyvin allekirjoittaa sen. Tarkempi määritelmä löytyy Suomen perustuslaista, jonka mukaan "ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella... Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti... Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään." 

Kun nyt puhutaan vaikkapa Riikka Purran (ps) tunnetusta turkkilaista apinaa koskevasta kirjoituksesta, on hyvä huomata, ettei se perustunut puheena olleen henkilön edellä mainittuihin ominaisuuksiin, vaan hänen käyttäytymiseensä naisen edessä - siis seksuaaliseen häirintään. Eikä se siten ole rasistinen. 

* * *

Mäkelä nosti esille myös toisen nyt käynnissä olevaan keskusteluun liittyvän oleellisen asian. Hän nimittäin totesi, että "jotkut poliittiset suuntaukset... ottavat tämän termin, määrittelevät sille mielivaltaisesti oman sisältönsä ja alkavat peilaamaan muita keskustelijoita sen oman määrittelemänsä mukaan". 

Tämä - Orwellinkin mainitseman uuskielen lanseeraaminen - on asia, johon vastuullisen median tulisi ehdottomasti tarttua, mikäli Suomessa olisi sellainen. Toisin kuin vihervasemmisto näyttäisi ajattelevan, ei rasismia ole esimerkiksi maahanmuuton rajoittaminen sellaisilta ihmisryhmiltä, joiden maahantulo aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, lisää suhteettomasti seksuaalirikollisuutta ja on naapurimaissa johtanut vakavan rikollisuuden kasvuun. 

Rasismia olisi, mikäli rajoituksen syynä olisi esimerkiksi muslimien maahanmuuton rajoittaminen siitä syystä, että heillä on erilainen ihonväri, uskonto ja ruokakulttuuri kuin meillä suomalaisilla. Rasismia ei ole myöskään näiden ihmisten pukeutumiseen puuttuminen silloin, kun se estää heitä osallistumasta työelämään tai toimii sukupuolisen syrjinnän ja/tai naisten alistamisen työkaluna. 

* * *

Lopuksi on vielä todettava, ettei rasismia ole myöskään se, ettei yhteiskunta ota vastaan kantokykyään enempää pakolaisia - heitähän on koko maailmassa yli sata miljoonaa, joten on selvää, ettei 5,5 miljoonan asukkaan Suomi pysty ottamaan heitä kaikkia vastaan. Mutta sitä enemmän me kuitenkin pystymme, mitä nopeammin tänne jo saapuneet sopeutuvat yhteiskuntaamme ja ryhtyvät osaltaan lisäämään sen taloudellisia voimavaroja. 

Tässä suhteessa hyvän vertailukohdan tarjoavat kymmeniä vuosia maassamme asuneet somalit, joiden työllisyysaste on edelleen vain noin 30 prosenttia kun taas viime vuosina maahamme saapuneista yli 15-vuotiaista ukrainalaisista on jo nyt työllisinä noin 22 prosenttia. Näiden lukujen valossa on selvää, että Suomessa asuvien ukrainalaisten työllisyysaste nousee somaleiden ohi hyvinkin nopeasti, joten heidän aiheuttamansa taakka suomalaiselle yhteiskunnalle tulee jo lähivuosina olemaan pienempi kuin somaleiden aiheuttama. 

Tämän seurauksena Suomi voi vähentää maailman pakolaisten määrää huomattavasti tehokkaammin ottamalla maahamme ukrainalaisia somaleiden sijaan. Eikä tämän asian ääneen sanominen ole rasismia vaan tosiasioiden toteamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?
Rasismia vai itsesuojeluvaistoa?