Pekka Poudan ennuste ja pohjoinen merijää

MTV3:n käyttämä meteorologi Pekka Pouta kertoi, että Suomessa jatkuu edelleen joissakin paikoissa niin sanottu terminen kesä. Se tarkoittaa, että vuorokauden keskimääräinen lämpötila pysyttelee pääosin kymmenen asteen yläpuolella. 

Tämä on poikkeuksellista, sillä elämme jo lokakuuta eli olemme keskellä kalenterin mukaista syksyä. Lisäksi Suomeen saapuu – Poudan ennusteen mukaan – myös lähipäivinä lämpimiä ilmavirtauksia, joten suviset säät sen kuin jatkuvat. 

* * *

Tämän perusteella voisi kuvitella, että pohjoisen jäämereen jääkenttien sulaminen jatkuisi niin ikään nopealla vauhdilla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan viimeisten päivien aikana arktinen merijää on laajentunut nopealla vauhdilla siten, että sen laajuus oli tuoreimman tiedon (toissapäivänä) mukaan ajankohtaan nähden suurempi kuin kertaakaan vuoden 2014 jälkeen. 

Itse asiassa pohjoinen napajää alkaa vuosittain – myös kuluvana vuonna – kasvaa syyskuussa. National Snow and Ice Data Centerin mukaan pohjoisen merijään syyskuinen keskipinta-ala oli suurin sitten vuoden 2022, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Kuvasta näkee myös sen, ettei arktisen merijään syyskuinen keskipinta-ala ole käytännössä sen enempää kasvanut kuin supistunutkaan sitten vuoden 2007. Ja siten – etenkin venäläisten – into käyttää koillisväylää tavarakuljetuksille ei näyttäisi olevan helpottumassa, ellei merijään laajuuden kehitys palaa vuosina 1995-2007 nähdylle lasku-uralle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rahat vedonlyöntitoimistoon vaiko ei – kas siinäpä vasta pulma
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

MTV3 kertoi, että Chicagolaisen ilmastotutkimuslaboratorion tutkijat ovat arvelleet "super-El Niñon" aiheuttaman äärimmäinen kuumuuden voivan johtaa jopa 451 000 ylimääräiseen kuolemaan maailmanlaajuisesti. Sen aiheuttamiin riskeihin lukeutuvat tulvat sekä äärimmäinen kuivuus ja lämpötilat.

Ilmastotutkijoiden mukaan juuri korkeat lämpötilat ja niiden vaikutukset aiheuttavat mainitut lähes puoli miljoonaa ennenaikaista kuolemaa, koska äärimmäisen kuumat päivät tulevat lisääntymään jopa 44 prosenttia tavanomaiseen vuoteen nähden. Ja niiden seurauksena kuivuusjaksot, maastopalot ja tulvat yleistyvät. 

* * *

Kaiken tämän lopputuloksena saattaa olla jopa ihmisten lamaantuminen. Ja siksi suurimman riskin aluille – kuten Nigeriaan, Indonesiaan ja Sudaniin –  tulisi rakentaa yhteisöllisiä viilentymispaikkoja asukkaille, palkata lisää hoitohenkilökuntaa lämpötilapiikkien aikana sekä hankkia parempia suojavarusteita etenkin ulkona työskenteleville. Sellaisten rahoittamiskysymykseen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, mutta eiköhän lasku löydä tiensä myös Euroopan Unionin alueelle. 

Super-El Niñon pahimman kauden on arveltu ajoittuvan kuluvalta syyskuulta helmikuulle, mutta ennenaikaisia kuolemia arvellaan tapahtuvan tavanomaista enemmän aina kesä–heinäkuulle ensi vuoteen. Jääkäämme siis odottamaan mitä tuleman pitää. 

Ja varautukaamme kustantamaan lisää katastrofiapua ennustetun lämpöpiikin runtelemille alueille. Etenkin siinä tapauksessa, että ensi kevään vaalit johtavat vallan siirtymiseen kohti politiikan vasenta laitaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Atlantin valtameren välivesi lämpenee
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Atlantin valtameren välivesi lämpenee

Uutisten mukaan maailman valtameret ovat lämmenneet viime aikoina kovasti muualla kuin napa-alueilla. Siksi oli mielenkiintoista huomata tieteellinen tutkimus, jossa tutkittiin Itä-Grönlannin syrjäisten rannikkovesialueiden niin sanotun välikerroksen veden lämpötilaa hyödyntäen sarvivalaisiin kiinnitettyjä antureita. 

Nämä arktiset eläimet ovat tunnettuja kyvystään sukeltaa syvälle merenpinnan alle, aina 1,5 kilometrin syvyyteen asti. Siten niihin kiinnitetyt tallentavat instrumentit mahdollistivat tietojen keruun noin 250 metrin syvyydestä alaspäin sijaitsevan Atlantin välikerroksen veden lämpötiloista Itä-Grönlannin rannikoilla. Jo aiemmin tiedettiin, etteivät napa-alueiden jäätiköt juurikaan vaikuta näihin syvyyksiin.

Näin saatujen tulosten mukaan tutkimuksen kohteena olleen Blossevillen altaan veden lämpötila nousi vuosina 1960–2021 yli 500 metrin syvyydessä noin 0,047 °C vuodessa. Lisäksi veden suolaisuuden havaittiin muuttuneen. 

Tutkijoiden mukaan nämä muutokset väliveden lämpötiloissa – "Grönlanninmeren atlantifikaatio" – ulottuu nykyään syvälle merenpohjan altaisiin mereen päättyvien jäätiköiden edustalla jopa 300 kilometrin päähän sisämaahan. Tämä näkyy Scoresby Soundin ja Kangerlussuaqin syviä vuonoja ympäröivissä jäätiköissä, jotka altistuvat huomattavasti lämpimämmille ja suolaisemmille vesille kuin matalammalla Blossevillen rannikolla sijaitsevat jäätiköt. 

Nämä havainnot osoittavat, että lämpenevä Atlantin välivesi kuljettaa lämpöä suoraan jäätiköiden edustalle, mikä edistää jäätiköiden vedenalaista sulamista ja nopeuttaa niiden massan menetystä. Toisin sanoen yli 200 metrin syvyydessä nousevat lämpötilat – ja myös suolapitoisuudet – selittävät jäävuorien runsaan irtoamisen Scoresby Soundissa ja Kangerlussuaqissa. 

* * *

Tämä lyhyesti referoimani tutkimus osoittaa tekijöiltään melkoista luovuutta menetelmien kehittämisessä. Valaiden valjastaminen  jo kymmeniä vuosia sitten mittareiden kuljetusalustoiksi on ollut loistavat idea, jota ilman edellä välittämääni tietoa ei olisi saatu. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, jatkuuko Atlantin väliveden lämpeneminen myös tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa Grönlannin ilmastoon. Ja onko sillä lopulta vaikutusta myös Pohjoisen jäämeren kasvamiseen kaupallisten kuljetusreittien valtaväyläksi. 

Jälkimmäisen osalta tilanne ei kuitenkaan juuri nyt vaikuta kovin lupaavalta, vaikka maailmanpolitiikan turbulenssit ovatkin nostaneet – vaikeuksista huolimatta – arktisen reittiä käyttävien kuljetusten määriä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Luvassa on pitkä ja kuuma kesä
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista

Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

MTV3:n mukaan saattaa tulevan loppukesän aikana muodostua – noin 50-60 prosentin todennäköisyydellä – äärimmäisen voimakas El Niño -ilmiö. Mikäli näin käy, tullaan jälleen näkemään uusia maailmanlaajuisia lämpöennätyksiä joko kuluvana tai viimeistään ensi vuonna. 

Tämä on tietenkin mielenkiintoinen uutinen nyt, kun uutismedioiden huomio on kiinnittynyt Ukrainassa ja Lähi-idässä käytäviin sotiin. Omalta osaltani seuraan kuitenkin – tapojeni mukaisesti – myös El Niño:n vaikutuksia arktisen jääpeitteen kehitykseen. 

Juuri nyt sen tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että Arktisen alueen laajuuden vuotuinen maksimi näyttäisi tänä vuonna jäävän pienemmäksi kuin kertaakaan vuonna 1979 alkaneen mittaushistorian aikana. Ja siksi kysymys kuuluu, että näemmekö ensi syyskuussa myös pohjoisen jääpeitteen pinta-alan jäävän pienemmäksi kuin aiemmin, ja siten tukevan käsitystä arktisen alueen muuttumisesta yhä soveliaammaksi sekä siviili- että sotilaalliselle laivaliikenteelle ja luonnonvarojen hyödyntämiselle. 

Mikäli näin kävisi, se tarkoittaisi sitä, että viime vuonna nähty Trumpin ja EU-maiden sananvaihto Grönlannista saattaa hyvinkin saada uusia kierroksia. Ja – mikäli näin tapahtuisi – läntisten valtioiden välisten suhteiden heikkeneminen rohkaisisi Kiinaa ja Venäjää entistä suurempaan aktiivisuuteen sekä arktisilla vesillä että muualla.

Toistaiseksi on kuitenkin pantava jäitä hattuun ja odotettava toteutuuko MTV3:n välittämä ennuste uudesta super El Niñosta, sillä pohjoisen jääpeitteen tilastojen mukainen minimilaajuus on edelleen vuodelta 2012. Siis neljäntoista vuoden takaa. 

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jääkarhut elävät ja voivat hyvin
Pohjoinen merijää sulaa sittenkin
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista

Tuhoutuvatko koralliriutat lähivuosina?

Tuore tiedeuutinen kertoi, että 160 tutkijan allekirjoittaman raportin mukaan koralliriuttojen tuhoutuminen on nyt lähes varmasti peruuttamatonta. Sen mukaan suurin osa koralliriutoista kuolee, kun ilmaston lämpeneminen ylittää 1,5 asteen rajan esiteolliseen aikaan verrattuna. 

Juuri nyt ilmasto on tutkijoiden mukaan lämmennyt 1,4 astetta, joten riuttojen peruuttamattomaan tuhoutumiseen johtava lämpötila tulee nykyisten ennusteiden mukaan tapahtumaan lähivuosina. Silloin esimerkiksi Grönlannin ja Läntisen Etelämantereen jäätiköt romahtavat. 

Eikä siinä kaikki, sillä raportin johtavan tutkijan Tim Lentonin mukaan yksi keikahduspisteistä on nykyisten merivirtausten romahdus, millä olisi katastrofaalisia vaikutuksia. Jos se tapahtuisi Pohjois-Atlantin kiertoliikkeeksi (AMOC) kutsutun merivirtausjärjestelmän kohdalla, se mullistaisi globaalin ilmaston ja muun muassa viilentäisi Suomen ja muun Euroopan talvia.

* * *

Tartuin tähän aiheeseen siksi, että raportissa on selkeä ennuste, jota on mielenkiintoista – jos toki myös pelottavaa – seurata tulevina vuosina. Se on erityisen kiintoisa siksi, että aikajänne on "lähivuosina", mikä ainakin omissa korvissani kuulostaa pikemminkin alle kuin yli kymmenen vuoden aikajaksoa. Eikä ainakaan useiden vuosikymmenten odottelua, kuten alle kopioimani Berkleyn yliopiston pari vuotta sitten julkaisema kuva osoittaa.

Niinpä yritän muistaa seurata tätä asiaa tulevina vuosina. Ja raportoida siitä tässä blogissa, ellen sitten muutu vanhuudenhöperöksi ennen koralliriuttakatastrofin tapahtumista. 

* * *

Sitä ennen muistutan kuitenkin vuoden takaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan koralliriuttojen ennallistaminen vauhdittaa korallipeitteen ja karbonaattituotannon nopeaa elpymistä siten, että niiden nettokarbonaattibudjetit muistuttavat terveitä riuttoja jo neljän vuoden kuluessa. Ja tämä tapahtuu siis nykyisessä eli esiteolliseen aikaan verrattuna 1,4 astetta nousseessa ilmastossa. 

Eikä siinä kaikki, sillä tänä vuonna julkaistiin myös uusi tutkimus, jonka mukaan on olemassa myös sellaisia koralliriuttoja, jotka ovat tervehtymässä. Niitä on ainakin Chagos-saarilla, joiden eturiutalla ja laguunilla korallipeite kasvoi 59–67 % useiden vuosien vaalenemisen jälkeen. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä suunnanmuutos vain väliaikaista, vai jääkö se pysyväksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Jos tädillä olisi munat, hän olisi...
Diversiteettikeskusten kestävyys

Jos tädillä olisi munat, hän olisi...

Ilmastonmuutos on tänä päivänä tieteellinen dogma, jonka kyseenalaistamista ei pidetä enää sopivana. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan hiilidioksidin vaikutus ilmakehän kykyyn ymmärrettiin vasta 1800-luvun puolivälissä. 

Samaan aikaan fossiilisten polttoaineiden käyttö alkoi nopeasti nostaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, mutta kesti vielä kauan, ennen kuin ilmiö nousi edes tieteelliseksi huolenaiheeksi. Puhumattakaan sen yleisestä merkityksestä, joka tänä päivänä vaikuttaa mitä moninaisimpiin asioihin. 

Tässä puheena olevassa tarkasteltiin sitä, milloin ilmastonmuutos olisi voitu havaita, jos 1800-luvun tieteilijöillä olisi ollut nykyiset ilmastomallit ja havaintoverkostot käytössään. Tätä varten tutkijat olettivat, että jo vuonna 1860 olisi ollut mahdollista tehdä tarkkoja mittauksia ilmakehän lämpötilamuutoksista, ja määrittelivät sen jälkeen ajankohdan, jolloin ihmisen aiheuttama ilmastosignaali olisi ollut ensimmäisen kerran havaittavissa. 

Tutkimusraportin mukaan keskimmäisen ja ylemmän stratosfäärin voimakas jäähtyminen — pääasiassa ihmisen aiheuttaman hiilidioksidipitoisuuden nousun seurauksena — olisi nimittäin ollut tunnistettavissa suurella varmuudella jo noin vuonna 1885. Siis keskellä eurooppalaisen imperialismin kukoistuskautta ja ennen kuin bensiinikäyttöiset autot oli otettu käyttöön. 

Ratkaisevat havainnot olisi voitu tehdä sen perusteella, että stratosfäärin keskiosassa ja yläosassa signaalin ja taustamelun suhde oli riittävä havaintojen tekemiseen, sillä ihmisen aiheuttama jäähtyminen on siellä voimakasta ja siihen oli syntynyt piirteitä, jotka eroavat selvästi luonnollisesta vaihtelusta.

Tutkijat huomauttivat kuitenkin, että ilmakehän tarkka mittauskyky ei ollut vuonna 1860 globaalia, vaan korkealaatuisia stratosfäärin lämpötilamittauksia oli tehty vain pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä. Tästä huolimatta ihmisen aiheuttama stratosfäärin jäähtyminen olisi silti ollut havaittavissa jo vuonna 1894 eli lähes kymmenisen vuotta ennen kuin Wright-veljekset lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneellaan.

* * *

Tutkijoiden ajatusleikki on sinänsä varsin mielenkiintoinen, mutta toisaalta on tosiasia, että ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei puhuttu 1800-luvun lopulla. Sen aika oli vasta myöhemmin, vaikka ruotsalainen Svante Arrhenius - tutkittuaan hiilidioksidin ja vesihöyryn lämpösäteilyominaisuuksia - selitti jo vuonna 1896 niin sanotun kasvihuoneilmiön avulla teoriaansa, jonka mukaan jääkausien ja lämpimien kausien vaihtelu riippuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluista. 

Nykyisen jääkausia esittelevän Wikipediasivun mukaan jääkausien selitys ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin Arrhenius aikanaan väitti, vaan siihen vaikuttavat monenlaiset syyt kuten Milankovićin jaksot, maan radan muutokset, vuorten poimutukset ja niin edelleen. Nähtäväksi siis jää, pitävätkö nykyiset teorian ihmistoiminnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta kutinsa vielä esimerkiksi vuonna 2150, jolloin on kulunut yhtä pitkä aika tästä päivästä kuin nyt on kulunut 1800-luvun lopusta, jolloin - edellä referoimani tutkimuksen mukaan - se olisi ollut mahdollista havaita ensimmäistä kertaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koleaa, hellettä vai jäätävän kylmää?
Kuumat paikat pohjoisessa
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Helle, siitä suomalaiset tykkää

Minua on ihmetyttänyt, ettei tämän kesän aikana ole vielä puhuttu juurikaan poikkeavista säistä. Onhan siitä kuitenkin jo aikaa, kun ensimmäisen hellepäivän ilmaantumiseen kului viimeksi näin kauan. 

Valitettavasti Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta ei löydy tietoa siitä, koska on viimeksi mennyt näin pitkään, ennen kuin vuoden ensimmäinen helle sattui Suomessa. Sieltä kuitenkin ilmenee, että tämä päivämäärä on mennyt kesäkuulle viimeksi vuonna 2020, mutta silloin helteitä riitti peräti 21 päivänä, eli ensimmäisen hellelukeman on pitänyt sattua aiemmin kuin tänä vuonna - viimeistään 10. päivänä. 

Seuraava vuosi, jolloin helteitä ei ollut ennen kuin kesäkuussa oli vuonna 2015, jolloin niitä oli kaikkiaankin vain kolme. Tuolloin ensimmäinen hellepäivä oli - Forecan mukaan - vasta kesäkuun 29. päivänä. Uskotaan nyt, vaikka se onkin ristiriidassa Ilmatieteen laitoksen kolmen päivän tiedon kanssa, koska kesäkuussa on vain 30 päivää, eikä kahteen sovi kolmea. 

Näin ollen helteet saapuvat - mikäli tämän hetken ennusteet pitävät - tänä vuonna myöhemmin kuin kertaakaan vuoden 2015 jälkeen. Luulisi tällaisesta jo jonkinlaista juttua irtoavan.

Syitä tähän hiljaisuuteen voi itse kukin tietenkin miettiä mielessään. Ja pohdiskella sitä, että jos nyt olisi lämpimin kevät kymmeneen vuoteen, niin kiinnostaisiko myös se lehdistöämme ja sitä ruokkivia asiantuntijoilta yhtä vähän.

Niitä odotellessa voi itse kukin ottaa ja kuunnella takavuosien hellehittiä. Muistan kuulleeni sen ensimmäistä kertaa auton ratissa ja silloin liikenneturvallisuus epäilemättä kärsi.

Päivän aiempi blogimerkintä:
Joukossa tyhmyys tiivistyy

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuumat paikat pohjoisessa
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Helmikuun lämpö tuotti uuden ennätyksen

Kulunut helmikuu oli etenkin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen lämmin, vaikkei ilmeisesti kuitenkaan koko mittaushistorian kuumin. Näin voisi päätellä siitä, että vaikka lunta on ollut maassa niukasti, on sitä - oman muistikuvani mukaan - kuitenkin ollut selvästi enemmän kuin vuoden 2008 helmikuussa. 

Joka tapauksessa Suomen tilanne sopii yhteen hyvin sen kanssa, että viime vuoden on kerrottu olleen koko maapalloa koskevan mittaushistorian lämpimin. Ja kuten hyvin muistamme, on jo kauan sitten kerrottu, että ilmastomallien mukaan lämpenemisen pitäisi olla pohjoisella napa-alueella koko muuta maailmaa nopeampaa, joten sen jääpeitteen kehitys on erityisen mielenkiintoista seurattavaa.

Kuten suurin osa teistä - arvoisat lukijani - varmasti tietävät, olen jo pitkään seurannut arktisen merijään pinta-alaa National Snow Ice Data Centerin tilastoista ja ihmetellyt, miksei maapallon ilmaston lämpeneminen ole juurikaan näkynyt sen kehityksessä. Ja siksi olen odottanut sitä, että helmikuun tilanne lisättäisiin kyseiseen tilastoon kaiken kansan ihmeteltäväksi. 

Nyt se on sitten saatavilla ja kertoo arktisen merijään pinta-alan olleen pienempi kuin yhtenäkään helmikuuna siitä alkaen kun tilastoa on pidetty. Tämä näkyy alle piirtämästäni kuvasta, jossa käyräksi piirtämäni havaintosarja painuu kuluvan vuoden kohdalla syvälle alas.

Nähtäväksi siis jää, miten arktiksen jääpeite kehittyy jatkossa. Ennen kaikkea on kysyttävä, että jatkaako se sulamistaan myös tulevina kuukausina saavuttaen lopulta koko mittaushistoriansa alimman pinta-alansa syyskuussa, jolloin jää saavuttaa vuotuisen minimikokonsa. Vai jääkö kulunut helmikuu sittenkin pelkäksi tilastopoikkeamaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mittaushistorian lämpimin tammikuu
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen

Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen

Ylen juttu kertoi, että "ilmastotutkijat ovat panneet merkille, miten muutokset toisella puolella maapalloa vaikuttavat myös Kalifornian oloihin... Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee, merivesi lämpenee ja siitä haihtuu yhä enemmän kosteutta ilmakehään pohjoisnavan yläpuolelle. Se vaikuttaa maapallon pohjoisosaa kiertävään suihkuvirtaukseen niin, että Yhdysvaltain länsiosien yllä vaikuttava korkeapaineen alue vahvistuu... Tämä taas merkitsee voimakkaampaa kuivuutta ja itätuulia Kaliforniaan."

Kiinnitin jutussa huomioni sanoihin "Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee", koska olen seurannut tuon merijään kehitystä vuodesta 2017 lähtien. Pian sen jälkeen eli tammikuusta 2018 alkaen olen vuosittain laskenut ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään kunkin vuoden minimipinta-alan (eli syyskuisen pinta-alan) välisen tilastollisen yhteyden. 

Näin tein siis myös tänä vuonna samaan tapaan kuin tammikuussa 2018 ja sain lopputulokseksi seuraavan kuvaajan. Siihen on kunkin vuoden kohdalle merkitty se vuosien määrä, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välillä voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä yhteys.

Kuvasta näkyy siten se, että vuoden 1979 jälkeen tällainen yhteys voidaan nähdä vasta vuosien 1979-2009 välisestä tilastotiedosta laskettuna eli 30 vuoden jälkeen. Vuonna 2001 vastaava yhteys saavutetaan kuitenkin jo kymmenessä vuodessa eli vuoteen 2011 mennessä. Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidilla ja merijäällä on oleellisesti tiiviimpi yhteys - joko syy ja seuraus tai korrelaatio - vuoden 2001 jälkeen verrattuna siihen, mitä se oli vuoden 1979 jälkeisinä vuosina. 

Vuoden 2002 jälkeen näyttäisi kuitenkin tapahtuneen merkittävä muutos, koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pienenemisen välille saadaan kyseisestä vuodesta alkaen tilastollisesti merkitsevä yhteys vasta 22 vuoden jälkeen eli viime vuoteen mennessä. Eikä merkitsevää yhteyttä havaita sen jälkeen lainkaan, minkä takia olen värjännyt vuosien 2003-2022 pylväät punaisiksi eli ne osoittavat pelkästään tilastolliseen testaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrän.

Edelle kuvaamissani laskelmissa olen käyttänyt Mauna Loalta mitattua ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Sen kasvu on ollut tasaista tai lievästi kiihtyvää, kuten alle kopioimastani kuvasta näkyy. 

Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus korreloi vahvasti ajan kanssa. Eli myöskään ilmastonmuutoksen ajallisen edistymisen ja arktisen merijään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ainakaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 

Asiaa voi tietenkin tarkastella myös suoraviivaisemmin katsomalla yksinkertaisesti pohjoisen napajään pinta-alan syyskuista kokoa, kuten tässä kuvassa.

Siitä nähdään, että pohjoisen merijään sulaminen on - ainakin toistaiseksi - loppunut vuoden 2007 jälkeen. Eikä sillä siten näyttäisi olevan mitään tekemistä Los Angelesin tämän vuoden maastopalojen kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys

Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen

Viime aikoina on puhuttu paljon Grönlannin jäätiköiden sulamisesta. Siksi oli mielenkiintoista lukea Saksassa työskentelevän Rebecca Adam McPhersonin ja kumppaneiden tutkimusta, jonka mukaan valtamereen laskevan grönlantilaisen 79 North -jäätikön sulaminen on hidastunut jonkin verran viime vuosina. 

Tätä ilmiötä tutkiessaan tutkijat huomasivat, että jäätikön kielekkeen alapuolisen veden lämpötilat viilenivät vuosina 2018–2021. Tutkijoiden mukaan tämä johtui Pohjois-Atlantin kierron hidastumisesta ja Atlantin välivesien viilenemisestä. 

Se puolestaan oli seurausta Euroopan ilmakehässä havaitusta ilmiöstä, jonka seurauksena kylmää arktista ilmaa valui etelään Framinsalmen kautta. Tämä ilmiö ei suinkaan ole tieteelle uusi, vaan se on aiheuttanut viimeisen puolen vuosisadan aikana myös muita merten viilenemistapahtumia ja tulee jatkossakin olemaan keskeinen tekijä Koillis-Grönlannin jäätiköiden kehityksessä.

Tutkimusta tavatessani mieleeni tuli tietenkin, että voisiko tämä sama ilmiö selittää myös sen, ettei pohjoisen napa-alueen merijää ole sulanut vuoden 2013 jälkeen. Jos näin on, pitäisi merijään sulamisen jatkua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.  

* * *

Kun nyt innostuin kirjoittamaan ilmastotieteen tuloksista, niin jatkan samalla linjalla, mutta kovin erilaisella aiheella. Amerikkalainen Emily Judd kumppaneineen oli nimittäin tutkinut maapallon maapallon keskimääräistä pintalämpötilaa peräti viimeisten puolen miljardin vuoden aikana. 

Tämä tapahtui yhdistämällä tilastollisesti geologisia tietoja ja ilmastomallien simulaatioita. Näin voitiin osoittaa, että Maan lämpötila on vaihdellut 11°C ja 36°C välillä viimeisten 485 miljoonan vuoden aikana. 

Tämä vaihteluväli on suurempi kuin aiempien tutkimusten perusteella oli arvioitu, mutta linjassa viimeisten noin 60 miljoonan vuoden arvioiden kanssa. Tutkijoiden mukaan tämä lisää luottamusta siihen, että heidän saamansa tulokset ovat aiempia arvioita oikeampia myös varhaisempia ajanjaksoja koskien. 

Tässä käsittelemäni tutkimuksen mukaan trooppiset lämpötilat ovat vaihdelleet 22° ja 42°C välillä, joten aiemmin esitetty väite siitä, että troopiikin lämpötilalla olisi jonkinlainen kiinteä yläraja. Ja viittaa siihen, että muinainen elämä olisi kehittynyt sietämään äärimmäistä kuumuutta ja joutunut sittemmin sopeutumaan kylmempään ilmastoon. 

Kaiken kaikkiaan maapallo on viimeisten 485 miljoonan vuoden aikana viettänyt enemmän aikaa lämpimissä kuin kylmissä ilmastoissa. Juddin ja kumppaneiden mallin mukaan ilmastoa on tänä aikana ohjannut pääasiassa hiilidioksidin konsentraatio. 

Mielenkiintoisinta tässä tutkimuksessa oli kuitenkin se, että maan lämpötila on vaihdellut paljon enemmän kuin aiemmin on luultu. Tähän liittyen minua itseäni hämmästytti erityisesti kuva, jonka he julkaisivat maapallon pinnan globaalin keskilämpötilan kehityksestä. 

Kuten arvoisa lukijani havaitsee, elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen. Ja sikäli maapallon historian suhteen aivan äärimmäisissä poikkeusoloissa. Nähtäväksi siis jää, onko planeettamme tulevaisuus entistäkin kylmempi vai nousevatko sen lämpötilat jossain vaiheessa kohti maapallolle tyypillisempiä lukemia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rypälemehu ilmastomittarina
WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Kylmäävän kylmää

Huomenna alkavasta tammikuusta on ennusteiden mukaan tulossa poikkeuksellisen kylmä. Uutisoinnissa on väläytelty jopa 50 pakkasasteen lukemaa, vaikka todennäköisemmin jäämmekin "vain" -45 asteeseen. 

Hauskana yksityiskohtana MTV3 on näyttänyt myös uutispätkän vuodelta 1999, jolloin nähtiin kaikkien aikojen pakkasennätys -51,5 astetta. Näihin lukuihin tuskin päästään ensi kuussa kahdestakaan syystä: ensinnäkin ennätysasema Kittilän Pokassa on siirretty lämpimämpään kohtaan ja toiseksi vielä sitäkin kylmempiä lämpötiloja näyttänyt Sallan Naruskan mittausasema on poistettu kokonaan virallisista mittauspisteistä.

Joka tapauksessa - mikäli ennusteet osuvat oikeaan - on edessämme poikkeuksellisen kylmiä säitä. Se tarkoittaa vaikeuksia liikenteelle ja tarvetta paksuille vaatteille, mutta myös testiä yhä enemmän tuulivoimaan nojaavalle suomalaiselle sähköntuotannolle. 

Toivoa sopii, että maastamme löytyy riittävästi sähköntuotantokapasiteettia myös silloin, kun tarve on suuri, mutta tuulivoimalat pois pelistä. Ja ettei sähkön hinta nouse ensi kuussa niin korkeaksi, etteivät hatarimmissa mökeissä asuvat - ja siten kansan vähävaraisimmat - ihmiset pysty maksamaan tulevaa sähkölaskuaan.

* * *

Kirjoittelin muutama päivä sitten pohjoisen napajään nopeasta laajenemisesta viime viikkoina. Se on jatkunut edelleen ja eilisen tiedon perusteella arktisen merijään laajuus on ajankohtaan nähden ollut viimeksi nykyistä suurempi vuonna 2003. Siis 20 vuotta sitten. 

Käytän tässä samalla tilaisuuden kommentoida muutama kuukausi takaperin paljon uutisia herättäneen eteläisen merijään laajuutta. Esimerkiksi viime heinäkuussa uutisoitiin tutkijoiden olevan huolissaan siitä, että "Antarktikselta on kadonnut Argentiinan verran meri­jäätä". 

Huoli on ollut sikäli aiheellinen, että eteläisen merijään laajuus on lähes koko tämän vuoden ajan ollut kunakin ajankohtana mittaushistoriansa pienin. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime viikkoina nopeasti ja tällä hetkellä se on laajempi kuin vuosina 1979, 2005, 2016, 2018, 2021 ja 2022. 

Kuten arvoisa lukijani varmasti huomasi, on noiden suppeimpien merijäiden joukossa myös mittaushistorian ensimmäinen vuosi. Tämä voi viimeaikaista uutisointia seurannelle olla yllätys, mutta tuskin jäätutkijoille: heillähän on koko ajan ollut hyvin tiedossa, ettei eteläisen merijään laajuudella ole juurikaan tekemistä globaalin ilmakehän lämpötilan kanssa toisin kuin arktista ympäröivällä napajäällä.

Näillä hyisillä uutisilla toivotan teille - arvoisat lukijani - oikein hyvää uutta vuotta! Ja kiitän ajatusteni lukemisesta ja kommentoimisesta kuluneena vuonna.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?
Itkevät yliopisto-opiskelijat
Selitys pohjoisen merijään sulamisen pysähtymiselle

Ilmastonmuutos vähentää eurooppalaisten kuolleisuutta

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka ilmastonmuutokseen liittyvä lämpötilojen nousu aiheuttaa katastrofaalista kuolleisuuden nousua. Esimerkiksi tässä jutussa arveltiin, että vuosisadan lopussa jopa 100 000 eurooppalaista kuolisi vuosittain helteisiin.

Toki kuumuuden - ja myös kylmyyden tiedetään aiheuttavan rasitusta ihmisten terveydelle. Kuitenkin niihin liittyvien vaikutusten arvioiminen on hankalaa kuolleisuuteen liittyvien tekijöiden monimutkaisuuden ja myös eri maiden väestöjen demografisten jakaumien erojen takia. 

Nyt on kuitenkin julkaistu tutkimus, jossa tehtiin kattava vaikutusarviointi kuumuuden ja kylmyyden vuoksi Euroopan kaupunkialueiden kuolleisuudesta. Siinä otettiin huomioon sekä maantieteelliset erot että ikäkohtaiset riskit.

Tutkimuksessa arvioitiin eurooppalaisella kaupunkialueella kuolleen tämän vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana kylmään 180 882 – 224 613 ihmistä.  Vastaavasti kuumuuteen arvioitiin kuolleen 17 261 – 22 934 ihmistä. Nämä vastaavat 114 – 142 ja 11 – 14 kuolemaa 100 000 henkilövuotta kohden. 

Ihmisten kuolleisuus vaihteli odotetusti ikäryhmien välillä, mutta myös maantieteellisesti. Suurinta kuolleisuus oli itäeurooppalaisissa kaupungeissa sekä kylmän että kuumuuden osalta.

Kuten arvoisa lukijani huomasi, kuolee eurooppalaisia ihmisiä nykyisessä ilmastossa kylmään noin kymmenkertaisesti verrattuna kuumuuteen. Näin ollen ainakin tässä viitekehyksessä on odotettavaa, että kuolleisuus laskee ilmaston lämmetessä. Tämä koskee myös aivan eteläisintä Eurooppaa - puhumattakaan Suomen kaltaisista pohjoisista valtioista.

Ajattelin ensin lopettaa tämän kirjoitukseni tähän, mutta päätin kuitenkin lopuksi kertoa vielä sen, että tutkijoiden standardoitujen ja ikävakioitujen tulosten perusteella Suomessa kuoli kuumaan kahdesta kahdeksaan ihmistä sadastatuhannesta kun taas kylmään menehtyi peräti 115 – 209 ihmistä. 

Toisin sanoen täällä Pohjantähden alla ero kylmän ja kuuman välillä oli noin 33-kertainen. Siten meidän kannaltamme ilmaston lämpeneminen ei taitaisi olla niinkään huono vaihtoehto - ei ainakaan pelkän kuolleisuuden kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!
Hellettä ja koleaa

Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?

Helsingin sanomat uutisoi, että maan keskilämpötila on käynnissä olevassa kesäkuussa noussut peräti 1,5 asteella eli Pariisin ilmastosopimuksessa sovitulle ylärajalle. Syypääksi keskilämmön nousuun mainittiin El Niño -sääilmiö, joka toistuu Tyynellä valtamerellä 2–5 vuoden välein. 

Jutun mukaan El Niñon aikana lämpö nousee meren syvyyksistä ja jatkuu tavallisesti vuodesta puoleentoista vuoteen. Ilmiön vaikutus näkyy ilmakehässä noin puolen vuoden viiveellä. Ja meressä ilmeisesti jo nyt, kuten esimerkiksi tämä punaisen värin hallitsema animaatio osoittaa. 

HS:n jutun teki mielenkiintoiseksi se, että siinä mainittiin suomalaisen ilmastotutkijan suulla näkemys, jonka mukaan "on hyvin todennäköistä, että maapallon uusi lämpöennätys syntyy jo ensi vuonna". Kuten arvoisa lukijani muistaa, on samansuuntaisia ennusteita (esimerkki ja toinen) tehty viime aikoina muutenkin.

Siksi on syytä panna tämäkin ennuste muistiin tähän blogiin. Ja palata asiaan siinä vaiheessa kun nyt tehtyjen ennusteiden osuvuuden arviointi on mahdollista. Tässä vaiheessa tyydyn tarkastelemaan ainoastaan tähän mennessä toteutuneita muutoksia pohjoisella napajäällä. 

Lyhyesti sanoen: siellä ei näy mitään oleellista muutosta suhteessa edelliseen aihetta käsitelleeseen kirjoitukseeni: tuoreimman saatavilla olevan tiedon (19.6.) mukaan merijään laajuus suhteessa aiempien vuosien samaan ajankohtaan on suurin sitten vuoden 2014 ja vuoden 2012 ennätysvuoteen verrattuna se on vajaat viisi prosenttia laajempi. 

Toisin sanoen arktisen alueen merijään laajuuden kehitys on viimeisen vuosikymmenen ajan ollut pikemminkin kasvava kuin supistuva. Eikä se siten tue väitettä kiihtyen etenevästä ilmastonmuutoksesta - vaikka meille on äskettäin kerrottu, että juuri arktinen alue lämpenee muuta maailmaa nopeammin ja tekee sen vielä aiemmin arveltuakin hurjempaa vauhtia. 

Tämä on sikäli hämmentävää, etten ihan heti keksi, minkälaisen mekanismin kautta tuo lämpeneminen ei näy pohjoisen jääpeitteen supistumisena vaan pikemminkin sen kasvuna. Mutta ehkäpä arvoisten lukijoideni joukossa mahdollisesti olevat ilmastotieteilijät tahtovat selittää asian minulle?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 

Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Uusi ennuste: pohjoinen merijää sulaa jo 2030-luvulla
Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!

Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Olen jo pitkään seurannut arktisen merijään pinta-alan kehitystä globaalin ilmastonmuutoksen ilmentäjänä ja samalla ilmastomallien ennakoiman kehityksen mittarina. Näin siksi, että 1) ilmastotieteen mukaan globaali lämpeneminen on nopeinta juuri maapallon pohjoisimmissa kolkissa ja 2) napajään pinta-alan mittaukset perustuvat julkaistuihin kuviin, joten niihin liittyvien tilastojen jälkikäteen muokkaaminen on mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa ilman, että siitä jäisi kiinni. 

Tärkein tähän liittyvä analyysini on ollut syy-seuraussuhteen testaaminen ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen - tai tarkemmin sen hiilidioksidipitoisuuden - määrän lisääntyessä ilmakehässä. Testattavan hypoteesini mukaan ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välisen riippuvuuden tulisi saavuttaa tilastollinen merkitsevyys ajan myötä yhä nopeammin, koska ilmastotieteen mukaan maapallon lämpeneminen tapahtuu kiihtyvästi.

Kuten blogiani säännöllisesti lukevat ovat havainnet, ei tämä hypoteesi ole saanut tukea käytettävissä olevan tiedon perusteella, vaan hiilidioksidin ja merijään koon välinen tilastollisesti merkitsevä yhteys on kadonnut kokonaan tällä vuosituhannella. Tälle havainnolle en kuitenkaan ole aiemmin havainnut selitystä tai edes sen yritystä ilmastotieteellisistä tutkimuksista.

Siksi oli mielenkiintoista havaita, että Nature-lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan arktisen merijään tila muuttui vuoden 2007 kieppeillä paksusta ja epämuodostuneesta ohuemmaksi ja yhtenäisemmäksi jääpeitteeksi, minkä seurauksena paksun ja epämuodostuneen jään osuus laski puoleen, eikä ole sen jälkeen palautunut. 

Tämä johtopäätös saavutettiin analysoimalla merijään kehitystä Pohjoisen jäämeren ja Pohjois-Atlantin yhdistävässä salmessa Huippuvuorten ja Grönlannin välissä. Havaintojen pohjalta tutkijat kehittivät yksinkertaisen mallin, joka kuvaa dynaamisen merijään paksuuntumisen prosessia ja selittää havaitut jääpaksuuden muutokset jäiden lisääntyneen liikkuvuuden seurauksena. 

Mallin tehneiden tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa korostavat ilmastonmuutoksen pitkäaikaista vaikutusta Arktisen merijään eliniän vähenemiseen sekä sen yhteyttä pohjoisen napajään kehitykseen Arktisen valtameren ympäristössä. Artikkelin luettuani arvelin, että siinä esitetty muutos jään käyttäytymisessä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä saattaisi selittää myös oman havaintoni siitä, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen napajään pinta-alan välillä ole enää ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. 

Niinpä päätin verrata omissa analyyseissäni käyttämäni pohjoisen napajään vuosittaisen minimikoon (syyskuun keskiarvo) sekä satelliittiperusteisen RSS-aikasarjan (kuukausien keskiarvo) välistä yhteyttä vuosille 1979-2022. Näiden tilastojen välinen regressiokerroin oli 0,75. Sen mukaan RSS-aikasarjan mukainen vuoden keskilämpötila selitti peräti 56 prosenttia pohjoisen merijään syyskuisen minimipinta-alan vaihtelusta. Tulos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. 

Laskin sitten vielä kuinka hyvin RSS-aikasarja selitti pohjoisen merijään vaihtelun edellä linkittämäni tutkimuksen kannalta merkittävän 2000-luvun aikana eli vuosina 2001-2022 (yhteensä 22 vuotta). Sen regressiokerroin oli 0,59 ja tulos oli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen ilmakehän lämpötila selitti pohjoisen napajään pinta-alan minimikoon vaihtelusta lähes kolmanneksen myös tällä vuosituhannella.

Lopuksi laskin vielä saman asian viime vuosituhannen viimeisenä vuosina eli vuosina 1979-2000 (myös 22 vuotta). Yllätykseni oli suuri, sillä tuona aikana RSS-sarjan mukainen globaali ilmakehän lämpötila ei selittänytkään tilastollisesti merkitsevästi pohjoisen napajään pinta-alaa. 

Asiaa paremmin ymmärtääkseni piirsin kuvan, johon olin normalisoinut RSS-sarjan ja pohjoisen merijään koon vaihtelut keskimäärin samankokoiseksi ja kääntänyt merijään sulamiskäyrän kasvavaksi eli samansuuntaisiksi RSS-muutosten kanssa. Lopputulos näkyy alla olevassa kuvassa, johon on punaisella merkitty pohjoisen merijään pinta-alan vuotuisen minimikuukauden pinta-ala ja sinisellä RSS-aikasarjan vuotuinen kehitys skaalattuna suunnilleen samanlaiselle erotuskyvylle.

 

Kuvasta nähdään, että napajään kehityksessä on tosiaan tapahtunut merkittävä "hyppäys" (todellisuudessa siis pudotus) uudelle tasolle juuri tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä, mutta globaalissa lämpötilassa vastaava hypähdys on tapahtunut jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Mielenkiintoista on myös se, että molemmissa aikasarjoissa käyrien nousu (eli globaalin lämpötilan kasvu ja napajään pieneneminen) näyttävät tasaantuneen aivan kuvatun ajanjakson lopussa. 

Tästä voimme päätellä, että edellä laskemani aikasarjojen välisen tilastollisen merkitsevyyden puuttuminen 1900-luvun lopun aineistosta johtuu globaalin lämpötilan kasvuun lähdön ja jääpeitteen pienenemisen liikkeellelähdön kymmenen vuoden erosta. Ja jääpeitteen pieneneminen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen liittynee juuri siihen pohjoisen merijään laadun muutokseen, josta edellä linkittämässäni artikkelissa puhuttiin.

Kuvaajan loppupuoli puolestaan kertoo syyn sille, miksei oman kasvihuonekaasujen määrän ja napajään koon välisen suhteen seurantani ole ollut pitkään aikaan tilastollisesti merkitsevä: merijään koossahan ei ole havaittavissa oleellista muutosta 2010-luvulta lähtien. Ja lisäksi napajään minimikoon vuotuinen vaihtelu on muuttunut oleellisesti aikaisempaa suuremmaksi jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä lähtien, mikä vähentää tilastotestien merkitsevyyksiä, vaikka jään mitattu pinta-ala kasvoikin aina 2010-luvulle asti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etelämannerta ympäröivä jääpeite on pienin 44 vuoteen - entä sitten?
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Juhannusuutisia Ruotsista ja Suomesta

Helsingin sanomat tarjosi juhannusaaton kunniaksi mielenkiintoisen uutisen Ruotsista. Sen mukaan "eräs ruotsalainen uintiseura on kieltänyt naispuolisilta uimareiltaan bikinien käytön harjoituksissa... Sanotaan, että näyttää epäammattimaiselta ja että tyttöjä ei kunnioiteta, jos he uivat bikineissä. Lisäksi poikien väitetään olevan vaikea keskittyä".

Jutussa kerrottiin myös, että samaisessa seurassa on ollut jo aiemmin ongelmia, sillä seuran 19-vuotias miesuimari sai tuomion alaikäisen seksuaalisesta häirinnästä. Lopputuloksena häiritty tyttö vaihtoi seuraa 19-vuotiaan jatkaessa molskimistaan vanhan tiiminsä väreissä. 

Kertomatta kuitenkin jäi mistä uimaseurasta on kysymys. Ja jopa se, missä päin Ruotsia seura toimii. Niinpä itse kukin voinee pohtia omassa mielessään, mistä seikasta tässä uutisessa on syvimmältään kysymys.     

* * *

HS julkaisi juhannusaaton kunniaksi toisenkin mielenkiintoisen uutisen. Sen mukaan kaikkien aikojen lämpimintä juhannusta vietettiin 87 vuotta sitten Ähtärissä. Tuolloin lämpötila kohosi peräti 33,8 asteeseen. 

Nyt saamme siis jännittää johtaako tälle juhannukselle ennustettu helle uuteen ennätykseen. Ja antaako se samalla pontta ennusteille, joiden mukaan maapallomme ilmasto on lämpenemässä peruuttamattomasti. 

Outoa on vain se, että vuoden 1935 ennätyksen lyömistä on jouduttu odottamaan näinkin kauan. Onhan maapallon keskilämpö kohonnut jo keskimäärin 1,1 astetta esiteollisen ajan lämpötiloista - ja Suomessa tuon muutoksen suuruus on vieläkin suurempi. 

Näillä juhannusjuttujen kera - tai niistä huolimatta - toivotan hyvää juhannusta kaikille lukijoilleni! Nauttikaa helteistä ja uikaa minun puolestani bikinit, uimahousut tai kokonaan peittävä uimapuku päällä - tai vaikka ilman rihman kiertämää, jos siltä tuntuu. 

Miehet kuitenkin varokoon veneilyä sepalus avoimena ja naimattomat naiset katselkoot alastomina kaivoihin, lampiin tai lähteisiin nähdäkseen sulhaskandidaattien kuvia - mutta suhtautukoon siellä näkyviin tyyppeihin kuitenkin epäillen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaativatko poikkeukselliset helteet puuenergiasta luopumista?
Juhannuskauheuksia
Suomi-Ruotsi juhannusmaaottelu

Satelliittimittausten mukaan arktisen merijään tilavuus pienee dramaattisesti

Luin äskettäin tuoreen tutkimuksen, jossa oli satelliittikuvien pohjalta laskettu, että arktisen merijään ja sitä peittävän lumen paksuus ja siten myös kokonaistilavuus ovat lokakuun 2018 ja huhtikuun 2021 välillä pienentyneet merkittävästi. Julkaisussa näitä tuloksia oli verrattu myös vanhempaan satelliittikuviin perustuvaan arvioon lopputalvisista ja syksyisistä jään tilavuuksista. 

Aikasarjojen tulokset yhdistämällä oli esitetty myös trendiviivat, jotka näyttävät jään tilavuuden nopeaa laskua. Tämä näkyy seuraavassa kuvassa sekä punaisella merkityissä lopputalvisissa että sinisellä merkityissä syksyisissä mittaustuloksissa.

Kuvasta näkyy hyvin, että aiemman eli vuodesta 2011 alkaneen pisimmän yhtenäisen satelliittimittaussarjan loppupää vastaa sekä syksyisen että lopputalvisen mittaussarjan trendiltään erinomaisesti nyt uudella tavalla laskettujen kolmen vuoden tuloksia, vaikka absoluuttiset jään tilavuusarviot poikkeavatkin. Voitaneen siis katsoa, että nämä aikasarjat tukevat toisiaan puhuttaessa jään tilavuuden trendeistä, joskin absoluuttisten lukuarvojen määrittämisessä on huomattava ero. 

Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin se, ettei tuossa pisimmässä aikasarjassa ole tosiasiallisesti minkäänlaista trendiä (vaikka kuvassa on siis esitetty voimakkaasti alenevat trendiviivat yhdistämällä kaikkien kolmen sarjan estimaatit). Toki tämän sarjan keskivaiheilla jään tilavuusarvio on suurempi kuin vuosina 2020 ja 2021, mutta sen alkupäässä eli vuosille 2011-2013 arvioitu tilavuus on kuitenkin varsin samanlainen kuin lopussa. Toisin sanoen jään tilavuuden vaihtelu näyttäisi vuodesta 2010 alkaen olleen lähinnä satunnaista, mikä vastaa NSIDC:n julkaisemien jään pinta-alatietojen perusteella aiemmin tekemiäni havaintoja. 

Tässä esittelemässäni julkaisussa kerrottiin kuitenkin lopuksi, että vuodesta 2003 alkaneiden satelliittimittausten mukaan pohjoisen napajään talvinen tilavuus on laskenut noin yhdellä kolmanneksella eli 6 000 kuutiokilometrillä. Näin siksi, että jääpeitteen monivuotinen vanha jää on muuttunut pääasiassa kesäaikana helposti sulavaksi yksivuotiseksi jääpeitteeksi. 

Tämän mukaan pohjoisen merijään pitäisi sulaa vuosi vuodelta yhä nopeammin, mikäli napa-alueiden lämpötila nousee. Tämän pitäisi luonnollisesti näkyä myös jääpeitteen pinta-alamittauksissa, joita olen seurannut jo vuosien ajan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsikanpoiminta-ennusteita
IPCC:n raportoima uhkaava kehitys ei näy arktiksessa ilmastossa
Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

Ennuste ja sen seuraukset

Eilisten uutisten mukaan Suomen ilmastopaneeli on maalannut synkkää kuvaa Suomen olosuhteista tulevina vuosikymmeninä. Keskilämpötila nousee vuosien 1990–2020 jaksosta noin 1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä. Sen seurauksena vesisateet, kuivuus, tuulisuus, metsäpalot ja tuholaiset lisääntyvät, talvet leudontuvat, routa ja jääpeitteet vähenevät, helteet yleistyvät ja tulvariskit kasvavat. 

Esileikkinä tästä kaikesta mainitaan viime vuosien vesistö- ja rannikkotulvien tuhot, joiden jälkien paikkailu on maksanut kymmeniä miljoonia euroja, kuten myös myrskytuhot ja menetykset kantorahatuloissa. Hellekuolemiakin raportoidaan vuosittain noin 200–400.

Tartun tässä tuohon 1,3 asteen nousuun, koska se on selvästi mitattava ennuste, jonka ainakin edellä linkitetty uutinen antoi ymmärtää perustuvan tietoon, eli sanasta sanaan "tiedämme jo, että Suomen keskilämpötila nousee vuosien 1990–2020 jaksosta noin 1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä".

Asiaa jatkossa seuratakseni piirsin Ilmatieteen laitoksen nettivivun tietojen pohjalta kuvan Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän vuotuisten keskilämpöjen tilastokuvaajasta. Sitä varten laskin jokaiselle vuodelle näiden kahden mittauksen keskiarvon, jota voine pitää kohtuullisena estimaattina Suomen keskilämpötilasta tai ainakin sen muutoksista, koska toinen paikkakunnista sijaitsee aivan etelässä ja toinen pohjoisessa. Ja molemmat tilastot ovat kaikkien kansalaisten helposti saatavilla. 

Kuvassa on sinisellä edellä mainittu lämpötilasarja sekä punaisella viivalla merkitty lämpötila, joka meillä pitäisi vallita vuoteen 2040 mennessä. Kuten näemme, olemme saavuttaneet ja ylittäneetkin sen jo viime vuonna, mutta toki olemme vielä jonkin verran jäljessä kun tarkastellaan vuosien keskilämpöjen keskimääräistä tasoa.

* * *

Tähän liittyen panin merkille, että tämän aamun uutisessa ST1 Nordicin toimitusjohtaja oli huolissaan siitä vauhdista, jolla Suomi ja EU tekevät ilmastotoimia. Hän kertoi, että "haluaisin olla ja olenkin osin optimistinen, mutta valitettavasti tosiasiat näyttävät siltä, että optimismia on kaikilta osin vaikea perustella".

Ongelmana on hänen mukaansa se, että Eurooppa on ajautumassa ongelmiin ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvän sääntelyn seurauksena, koska sen toteuttamiseksi ei ole valmista teknologiaa. Se saattaa johtaa epäterveeseen kilpailuun ja jo nyt näkyy, että päästöjä on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle. Ja aina kun näin käy, ei ilmastonmuutos hidastu lainkaan, mutta Eurooppa köyhtyy.

Nähtäväksi siis jää, mihin tulevaisuus meidät vie. Onko ST1 Nordicin toimitusjohtaja turhan pessimistinen, vai tuhoaako EU:n ja Suomen johto meidän tulevaisuutemme? Ja kuinka tarkasti ilmastopaneelin vuotta 2040 koskeva tieto mahtaakaan pitää paikkansa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitra levitti Oras Tynkkysen muotoilemaa valeuutista
IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus

Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä

Suomessa olemme saaneet nauttia (tai kärsiä) pitkästä hellejaksosta, joka jatkuu edelleen. Samoin on käynyt ainakin osassa Pohjois-Amerikkaa.  

Nämä ovat tietenkin lähtökohtaisesti paikallisia ilmiöitä, mutta rajuudessaan kuitenkin merkille pantavia myös ennustetun ilmastonmuutoksen verifioinnin kannalta (vaikka Suomessa ei vielä olekaan rikottu kaikkien aikojen ennästyslämpöä, joka on vuodelta 2010, näin on kuitenkin käynyt Kanadan Lyttonissa). Mielenkiintoinen tällaisessa tilanteessa on etenkin pohjoinen napaseutu, jossa lämpenemisen tulisi näkyä muuta maailmaa voimakkaampana.

Taustaksi sen verran, että viimeisten kokonaisten kuukausien tilastojen mukaan vallinneita lämpötiloja kuvastavan arktisen merijään pinta-alat olivat touko- ja kesäkuussa mittaushistorian kahdeksanneksi ja kuudenneksi pienimpiä. Eli pohjoisrintamalta ei vielä viikko sitten näyttänyt kuuluvan mitään uutta. 

Tilanne kuitenkin muuttui merijään päivittäin raportoidun laajuuden suhteen kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin arktisen merijään sulaminen kiihtyi nopeasti ja se saavutti 5.7. vuotuiseen ajankohtaan nähden mittaushistorian pienimmän kokonsa. Siten maapallon pohjoisten alueiden poikkeuksellinen lämpöaalto sai vahvistuksen myös arktiksen jääpeitteen osalta.

Kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa, olen pitänyt perustelluista syistä pohjoisen merijään kokoa maanpinnan mittauksia tai satelliittidataa luotettavampana mittarina koko maapallon ilmaston kehityksestä. Siten juuri tällä hetkellä olen äärimmäisen kiinnostunut siitä, että olisiko teoria maapallon ilmaston nopeasta lämpenemisestä juuri nyt saamassa tukea. 

Varsinainen teorian testaushetki koittaa kuitenkin vasta syyskuussa, jolloin pohjoinen merijää on vuosittain pienimmillään. Lisäksi on syytä muistaa, että arktisen merijään tilasto on varsin lyhyt alkaen vasta 1970-luvun lopulta. Siten yksittäiset ennätysvuodet ovat mahdollisia ja jopa todennäköisiä ihan pelkän ilmastolle tyypillisen satunnaisvaihtelun seurauksena. 

Tästä johtuen yksi ennätysvuosi ei riitä asiasta vakuuttumiseen, vaan sen jälkeen tulisi napajään koossa olla havaittavissa myös selvä trendi kohti sen sulamista - etenkin kun menneet 10 vuotta eivät sellaista osoita. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) jään suurella mielenkiinnolla odottamaan ensi syksyä ja napajään tämänvuotista minimikokoa. 

Mikäli se osoittautuu pienemmäksi kuin tähänastinen - jo vuodelta 2012 peräisin oleva - minimikoko, tulee napajään seuraavien vuosien pinta-alan kehityksen seuraaminen olemaan vielä aiempaakin jännittävämpää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Etelämantereen jäähyllyt sulavat, mutta lämpeneekö manner?

Helsingin Sanomat kertoo, että Antarktiksen rannikolla meren päällä olevat jäähyllyt sulavat nyt nopeasti. Osa on jo sulanutkin.

En epäile lainkaan itse sulamisuutista. Sen sijaan samassa jutussa kerrotaan Etelämantereen lämpötilan nousseen viime aikoina valtavan nopeasti: 2,5 astetta puolessa vuosisadassa. Asia kiinnosti minua, joten eipä muuta kuin katsomaan asiaa GISS:in sivuilta.

Ajattelin, että asia selviäisi yksinkertaisimmin katsomalla mantereen keskeltä, eli Amundsen-Scotin asemalta saatavissa olevia lämpötilatietoja. Nehän löytyvät täältä, josta seuraava kuvakaappaus.

Ainakaan mantereen keskiosan lämpötila ei siis näytä nousseen lainkaan vuodesta 1957. Pikemminkin päin vastoin. Uutinen koko mantereen lämpenemisestä on siis silkkaa potaskaa, kuten vähän arvelinkin jo HS:n uutista lukiessani ja päättäessäni tarkistaa sen lämpötilafaktat. Tai no, ei se ollut pelkkä arvelu, vaan pikemminkin muistikuva.

Itse sulamisuutisessa puhuttiin kuitenkin Larsen C -nimisestä jäähyllystä eikä mantereen keskiosasta. Se taas on yksi monista mannerta kiertävistä jäähyllyistä ja nimenomaisesti sen pitkän kohti Etelä-Amerikkaa kurottavan niemekkeen kyljessä.

Arvelinkin seuraavaksi uutisessa tarkoitetun, että Larsen C:n lämpötila on noussut nopeasti. Onneksi GISS:in sivustolla on oikein oma lämpötilasarja myös Larsenille, josta asian voi tarkistaa helposti. Seuraava kuvakaappaus on siis Larsenin lämpötilasarjasta GISS:in sivustolta.

Mitenkäs se menikään. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näppäimistöni jäätyi.

Näppäimistöni toimintakyvyn palauduttua etsin vielä kolmatta lämpötilasarjaa tuolta alueella ja löysin Faraday-aikasarjan. Se on mitattu samalta niemimaalta ja osoittaa lämpötilan tosiaan nousseen, mutta vain 1990-luvulle asti. Sen jälkeen ilman lämpötila näyttää vakiiintuneen myös Faradaylla. Lisätään nyt tähän kuva vielä siitäkin.

Minusta on jännittävä huomata, kuinka kahden varsin lähellä toisiaan (noin 200 km) sijaitsevan mittausaseman lämpötilatiedot voivat poiketa niin hurjasti (noin kymmenen astetta) kuin kaksi edelle kopioimaani kuvaa osoittavat.

Yksinkertainen selitys lienee meren vaikutus, joka poikkeaa merkittävästi Larsenin ja Faradayn mittareiden sijoituspaikoissa. Tai sitten toisen aikasarjan lukuja on korjailtu jälkikäteen.

Vieläkin jähmeällä näppäimistöllä on tähän lopuksi kuitenkin todettava, että Helsingin Sanomain tiedetoimittaja ja mahdollisesti myös uutisen lähde Cryosphere näyttävät siis harrastaneen varsinaista laatujournalismia. Valitettavasti se ei viime aikoina ole ollut harvinaista ilmastosta puhuttaessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten ilmastonmuutoshuoli ei kanavoidu käytännön toiminnaksi, mutta miksi edes pitäisi?
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä
Hiilidioksidin vaikutus globaaliin ilmaston lämepenemiseen

Onko luvassa ennätyskuuma kesä?

Näkyvää julkisuutta saanut pitkän aikavälin ennuste lupaa meille poikkeuksellisen lämmintä kesää. Kesä-, heinä- ja elokuun keskilämmön ennakoidaan nousevan jopa astetta korkeammaksi kuin yleensä.

Mitä tuo ennuste sitten tarkoittaisi käytännössä? Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuukausien lämpötila on Helsingin Kaisaniemessä ollut vuoden 1900 jälkeen keskimäärin 16,2 astetta. Vastaavasti Sodankylässä on vuoden 1908 jälkeen ollut keskimäärin 12,6 asteen lämpöistä.

Ensi kesäksi luvataan helsinkiläisille siis jopa 17,2 asteen ja Sodankyläläisille 13,6 asteen keskilämpöä. Näitä voidaan verrata tilastojen lämpimimpiin kesiin eli Helsingissä vuoteen 2011, jolloin oli keskimäärin 18,3 asteen lämpötila ja pohjoisessa vuoteen 1937, jolloin lämpö nousi keskimäärin 15,5 asteeseen.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista katsoa tilastohistoriaan myös kuukausittain. Ilmatieteen laitoksen tilastohistorian lämpimin kesäkuu koettiin Helsingissä vuonna 1937 ja Sodankylässä 1953. Heinäkuiden osalta vastaavat vuodet ovat 2010 ja 1925 ja elokuidenkin osalta on palattava vuosiin 1939 ja 1937.

Mielenkiintoista tässä on se, ettei Helsingin koko kesän ennätysvuonna 2011 ollut minään yksittäisenä kuukautena ennätyslämmintä. Lähimmäksi pääsi heinäkuu, joka oli tilastoidun historian viidenneksi lämpimin - mutta noin asteen kylmempi kuin edellisen vuoden ennätys.

Melkein kaikki ennätysvuodet ovat siis lähes poikkeuksetta varsin kaukana menneisyydessä, joten auringonpalvojat varmaankin toivoisivat niiden jäävän historiaan paitsi ajallisesti niin myös tilastojohtajina. Nyt tehdyn ennusteen mukaan se saattaisi hyvinkin toteutua, mutta mitään varmuutta asiasta ei tietenkään ole. Syksyllä lienemme kuitenkin viisaampia.

Lopuksi muistutan, ettemme puhu nyt kaikkien aikojen lämpötiloista vaan ainoastaan reilun sadan viimeisimmän vuoden tilastotarkastelusta. Siksi on hyvä tiedostaa, että vaikka odotettavissa onkin lämmintä, emme puhu vielä mitenkään ennätyksellisistä lämpötiloista.

Sellaisen ennustaminen olisikin rohkeaa, sillä 6000-7000 vuotta sitten Suomea asuttaneet saattoivat nauttia merkittävästi nykyistä lämpimämmistä kesistä. Tuolloisten helteiden seurauksena mäntyjä kasvoi nykyisin paljakaksi muuttuneiden tuntureiden huipulla, minkä seurauksena siellä olevista lammikoista löytyy edelleen männynrunkoja.

Aiempia ajastuksia samasta aihepiiristä:
Hiilidioksidin vaikutus globaaliin ilmaston lämepenemiseen
Mutta miksi Suomen ilmasto on lämmennyt yli kaksi astetta 1800-luvun puolivälistä?
Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina