Hijab-huivien riisumiselle tuli kova hinta

Turun hovioikeudessa saatiin loppuun - ainakin toivottavasti - tapaus, jossa kaksi 

naista vastusti kasvojensa kuvaamista rekisteröityessään turvapaikanhakijoiksi Hämeenlinnan poliisilaitoksella. Tapauksen vei oikeuteen apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi, että hijab-huivien väkisin riisuminen olisi ollut pahoinpitelyä, virkavelvollisuuksien rikkomista ja yllytystä pahoinpitelyyn.

Hovioikeuden ratkaisu vapautti naisten kasvojen kuvaamiseen osallistuneet poliisit ja vartijat syytteistä sekä totesi naisten liioitelleen tapahtumia, joissa syntyneet mustelmat olivat seurausta heidän omasta käyttäytymisestään. Käytetyt voimakeinot olivat oikeuden mukaan tarpeellisia.

Nähtäväksi jää, viekö apulaisvaltakunnansyyttäjä tapauksen vielä korkeimpaan oikeuteen, vai tyytyykö hän oikeuden sinänsä itsestään selvältä kuulostavaan tuomioon. Omalta osaltani kehotan häntä jälkimmäiseen jo siitäkin syystä, että turhillakin oikeudenkäynneillä on kustannuksensa ja Suomen julkinen talous velkaantuu ilman niitäkin järkyttävällä vauhdilla.

* * *

Muslimien ongelmallisuudesta maahanmuuttajina kertoi myös hollannista saapunut uutinen, jonka mukaan Haagissa sijaitsevaan Israelin suurlähetystöön oli heitetty Molotovin coctail. Tekijästä ei toistaiseksi ole julkaistu tietoa, mutta hänen uskontokunnastaan ei silti liene suurempaa epäilystä.

Hamasin käynnistämä - mutta toisesta päivästään alkaen rankasti tappiollinen - sota Israelia vastaan on synnyttänyt turvallisuusriskejä myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Tanskan turvallisuuspoliisi (PET) on arvioinut terrori-iskujen uhan kohonneen konfliktin vuoksi.

Nähtäväksi siten jää, milloin myös Suomi saa uuden terroristin - ja onko hän muslimi. Tässä suhteessahan ympäristöahdistunut vaasalaisnainen oli aikeissa ehtiä ensin, mutta tuli onneksi ajoissa pysäytetyksi. Toivottavasti niin käy myös seuraaville yrittäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Uutisia mukavan oloisista ihmisistä meillä ja maailmalla

Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä

Tutkimus on yksi nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista. Siis systemaattinen pyrkimys selvittää mitä erilaisimmista asioista niiden todellinen laita, sekä sen hyödyntäminen helpottamaan käytännön elämää.

Tutkimuksesta ja sitä harjoittaneista tutkijoista saamme kiittää mitä moninaisimpia asioita aina elämämme pituuden moninkertaistumisesta ja ruuan riittävyydestä arkipäiväämme helpottaviin koneisiin ja laitteisiin. Toki tutkimusta on hyödynnetty myös sotilasteknologiassa sillä seurauksella, että nykyisillä aseilla voidaan tehdä sellaista tuhoa, josta jatkuvaa sotaa käyneen suurvalta-Ruotsin sotapäälliköt eivät osanneet edes uneksia. 

Tutkijan työssä on ensiarvoisen tärkeää osata erottaa toisistaan omat mielipiteet ja faktat. Se tapahtuu kontrolloitujen koejärjestelyiden kautta. Tämä tarkoittaa, että jos tutkimme lisäaineen vaikutusta hilavitkuttimen tehoon, suoritamme kyseisellä laitteella useita koemittauksia, joista yksi osa on tehty lisäaineen kanssa ja toinen ilman sitä. Lisäaineen todellinen vaikutus voidaan todeta näiden kahden koesarjan välisenä erona sekä todennäköisyyslaskentaan perustuvalla tarkastelulla, joka osoittaa olisiko kokeissa nähty ero voinut syntyä sattumalta.

Luonnontieteissä ja monissa ihmistieteissäkin edelle kirjoittamani kaltaiset järjestelyt ovat arkipäivää. Ja yleensä opettavat tutkimusta tekeville idealistisille nuorille realismia ja nöyryyttä tosiasioiden äärellä. Tosin on tieteitä, joissa edellä kuvattu lähestymistapa on vaikeaa - yksi selkeimmistä esimerkeistä on historian tutkimus, jossa kontrolloitujen koejärjestelyiden tekeminen ei yleensä ole mahdollista.

* * *

Tänä aamuna törmäsin tapaukseen, jonka perusteella kaikki kansakuntamme tutkijat eivät ole sisäistäneen tutkimuksen etiikkaa. Tarkoitan uutista, jonka mukaan itseään rasisminvastaiseksi kutsuva tutkijaverkosto on julkaissut raportin, jossa Parolan panssarimuseota syytetään militaristisesta fetisismistä ja epäinhimillistämisestä.

Raportin kirjoittaneet tutkijatohtorit Vadim Romashov ja Karim Maïche esittävät siinä kysymyksen, että haluavatko suomalaiset oikeasti irtautua natsisymboliikasta. Sen on ilmeisesti innoittanut museon seinällä oleva tieto, että Suomen sininen svastika ei liity natsismiin, vaan se on tuhansia vuosia vanha tunnus, jonka Suomi otti käyttöön vuonna 1918.

Romanshov ja Maïche olisivat toki voineet selvittää sen, että hakaristi tuli Suomen puolustusvoimien käyttöön, koska se oli maalleemme ensimmäisen sotilaslentokoneen lahjoittaneen kreivi Eric von Rosenin onnenmerkki, joka otettiin käyttöön hänen kunniakseen. Eikä sillä siitä syystä ole todellakaan mitään tekemistä natsismin kanssa - mitä ei vuonna 1918 ollut edes olemassa.

Myöhemmin svastikan käyttöä laajennettiin myös suomalaisten panssariajoneuvojen tunnukseksi, joten myöskään se ei liity millään tavalla natseihin. Ja miksi olisikaan, sillä eihän natsismilla ollut juuri minkäänlaista merkitystä edes oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen parissa. 

Tartuin aiheeseen koska minua surettaa, että tutkijankoulutuksen saaneet tutkijat - sitähän tutkijatohtori tarkoittaa - eivät ole oppineet edes sen vertaa nöyryyttä ja tosiasioita, että olisivat ymmärtäneet selvittää faktat kritisoimastaan aiheesta ennen kuin lähtevät levittämään oman mielikuvituksensa tuotteita. Nyt he sen sijaan vain nolasivat itsensä ja omat tutkijayhteisönsä. 

* * *

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että näiden kahden tutkijatohtorin ilmiselvänä motiivina näyttää olleen toimiminen venäläisten asianajajina Suomessa. Tähän viittaa se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan heidän kirjoituksessaan väitetään, että "panssarimuseon katsotaan rakentavan viholliskuvaa Neuvostoliittoon". 

Samoin tutkijatohtorit tuomitsevat jyrkästi näyttelyn "Taisteleva Ukraina – Venäjän virhearvio". He katsovat sen "päivittävän päähallin" viholliskuvan, koska siinä "tehdään jo täysin selväksi, kuka on Suomen vihollinen tänään". 

Museon johtajan mukaan museossa tuodaan esille vain totuus, mikä tietenkin on jo lähtökohtaisesti museon tehtävä. Ja joka toivottavasti opastaa nykyisiä ja tulevia sukupolvia - myös Itä-Suomen ja Tampereen yliopiston tutkijatohtoreita - välttämään menneisyyden virheitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Tampereen yliopiston suunnalta tuli yllättävä kannanotto
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä

Hämeenlinnan murha on monesta syystä merkittävä

MTV3 oli haastatellut viime viikolla Hämeenlinnassa tyttöystävänsä murhanneen ja itsemurhan tehneen laittoman maahanmuuttajan läheistä. Tämän mukaan turvallisesta Turkista Hämeenlinnaan vuonna 2015 saapuneella miehellä oli ollut kaikki hyvin ennen hänen hirmutekoaan.

Tosin sekä haastateltu läheinen että murhamies olivat joutuneet kokemaan Hämeenlinnassa väkivaltaa. Vuonna 2017 murhamiestä oli pidelty pahoin ravintolan edessä, mutta käräjäoikeus oli hylännyt pahoinpitelysyytteet, koska ei voitu varmuudella osoittaa, kuka miehen kimppuun oli käynyt.

Tällä hetkellä MTV3:n haastattelema läheinen murehtii sitä, saako tapaus ja sen uutisointi turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön välisen vihan leimahtamaan. Oikea media puolestaan kertoi, että tekijä oli ilmeisesti palestiinalaistaustainen ja murhattu aktiivinen monikulttuurisuusaatteen kannattaja ja sateenkaariaktivisti.

Mikäli kaikki edellä kerrottu pitää paikkansa, on tapaus monesta syystä merkittävä.

Ensinnäkin murha liittyy niihin hirmutekoihin, jotka alleviivaavat maamme johdon epäonnistumista vuoden 2015 kansainvaelluksen edessä. Vastuussa olleet ministerit eivät silloin halunneet noudattaa Dublinin sopimusta, vaan päästivät turvallisesta Ruotsista meille ohjatut kehitysmaalaiset maahamme.

Toiseksi se osoittaa maamme johdon epäonnistumista vuoden 2015 tapauksen jälkihoidossa. Maastamme ei ole onnistuttu vieläkään poistamaan niitä elintasopakolaisia, jotka väärinkäyttivät vapaata turvapaikanhakuoikeutta. Murhaaja oli yksi heistä.

Kolmanneksi murha kertoo niistä riskeistä, joille maahanmuuttoaktivistit ymmärtämättömyyttään altistavat itsensä. Uhrihan oli yksi niistä ihmisistä, jotka olivat toimineet aktiivisesti sen puolesta, että maamme muutenkin löperö maahanmuuttopolitiikka olisi vielä avoimempaa.

Selvyyden vuoksi: tämä ei tarkoita, että uhri olisi syyllinen omaan kuolemaansa. Ei, vaan syyllinen on itsensä tappanut murhamies. Ja hänen assistenttejaan ne tahot, jotka ovat vaikuttaneet maamme maahanmuuttopolitiikan löperyyteen niin politiikassa, hallinnossa kuin mediassakin ja samalla jättäneet vähälle huomiolle ne riskit, jotka tällaiseen politiikkaan väistämättä liittyvät.

Oma toiveeni on, että edes tämä tapaus avaisi maamme poliittisten ja hallinnollisten päättäjien sekä myös median silmät ja johtaisi muutokseen, jonka seurauksena vuoden 2015 kaltaisen kansainvaelluksen toistuminen voitaisiin estää. Ja jolla vuoden 2015 kansainvaelluksen jälkeen maahamme jääneet laittomat maahanmuuttajat saataisiin lopultakin palaamaan kotimaihinsa tai edes eristettäisiin muusta väestöstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rinteen hallitus on marokkolaisen enon ja turkkilaisen espoolaismiehen kaltaisten asialla
Muslimien maahanmuutto on kytkettävä työllisyys ja rikostilastoihin
Oulun tapahtumia ei saa käyttää vihan lietsontaan, vaan maahanmuuttopolitiikan perusteena

Sananvapauden kuoppa syveni jälleen

Sananvapaus on yksi niistä asioista, jotka on turvattu Suomen perustuslaissa. Tarkalleen ottaen siellä sanotaan, että "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia."

Perustuslaista huolimatta Suomeen on viime vuosina syntynyt tapa, jossa ihmiset menettävät työpaikkojaan käytettyään sananvapautta siten, ettei se ole miellyttänyt työnantajaa. Viimeisin esimerkki tästä on vanha kommunisti ja laulaja Kari Peitsamo, joka Iltalehden mukaan poistettiin hämeenlinnalaisen Amy-rockin esiintyjälistalta ääneen sanomansa mielipiteen takia.

Asiaa ei myöskään peitelty, sillä festivaalia järjestävän Amy ry:n hallitus antoi lausunnon, jonka mukaan "Ämy ry on täten päättänyt perua Kari Peitsamon esiintymisen kesän 2019 Ämyrockissa. Kari Peitsamon viimeaikainen mielipiteiden ilmaisu julkisuudessa on aiheuttanut keskustelua siitä, onko vahvaan eettiseen arvomaailmaan perustuvan festivaalin ohjelmistossa sijaa rajoja kiinni vaativalle artistille."

Toki festivaalin järjestäjällä on oikeus palkata kenet haluaa. Mutta on mielenkiintoista, että ääneen lausuttu mielipide tunnutaan suomalaisessa yhteiskunnassa hyväksyttävän poisvalinnan perusteluksi silmiä räpäyttämättä. Siis ihmisen ansaintamahdollisuuksien heikentäminen mielipiteen takia. Siis ei esimerkiksi laittomuuden, solvauksen tai kansankiihottamisen perusteella vaan ihan laillisen poliittisluonteisen mielipiteen takia.

Aiempia samankaltaisia tapauksia olen käsitellyt otsikon "Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee" alla. Peitsamon tapaus näyttäisi syventävän tuota kuoppaa entisestään.

Jäljelle jääkin enää oikeastaan kysymys siitä, kuinka syvään kuoppaan suomalaisten sananvapaus ja osa perustuslaistamme lopulta haudataankaan. Ja mitä siitä seuraa meille suomalaisille kun huomioidaan sananvapauden asteen ja erilaisten yhteiskuntien mädännäisyyden välinen vahva korrelaatio, joka viittaa vahvasti siihen, että näiden asioiden välillä olisi myös syy-seuraussuhde.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seinäjoen arabikevät ja sananvapauden tukahduttaminen
Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille
Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee