Leikkejä ja juhannusleikkejä

Nisäkkäiden poikaset ovat usein leikkisiä, kuten jokainen kissan- tai koiranpennun kanssa tekemisissä ollut ihminen tietää. Se ei ole sattumaa, sillä leikkiminen opettaa niille sellaisia taitoja, joita tarvitaan myöhemmässä elämässä kuten metsästyksessä tai lajinsisäisissä yhteenotoissa reviirien puolustamiseksi tai kiima-aikaan. 

Tuoreessa tutkimuksessa analysoitiin Tyynenmeren pullonokkadelfiineiden käyttäytymistä Länsi-Australiassa. Havaintoja oli käytettävissä jo vuodesta 1982, joten delfiinien aikuisiän tapahtumia oli mahdollista verrata niiden lapsuuteen. 

Tutkijat havaitsivat, että nuoret urosdelfiinit osallistuivat aikuisten lisääntymiskäyttäytymisen kaltaisiin leikkeihin, kuten liittoutumien muodostaminen muiden urosten kanssa naaraitten paimentamiseksi sekä erityisten ääntelyiden tuottaminen toisen sukupuolen läsnä ollessa. 

Yhdentoista urosdelfiinin isyystiedot puolestaan osoittivat, että niiden myöhempää lisääntymismenestystä ennusti varsin hyvin se aika, jonka ne viettivät nuorina osallistumalla aikuisten urosten seksuaalikäyttäytymistä muistuttavaan sosiaaliseen leikkiin. Toisin sanoen he osoittivat leikin hyödyllisyyden seksuaalikäyttäytymisen kehityksessä luonnonvaraisten eläinten populaatiossa. 

Päätin julkaista tämän tekstin näin juhannuspäivän aamuna, koska arvelin joidenkin arvoisista lukijoistani osallistuneen juhannuksen perinteisiin rituaaleihin, joilla on arveltu olevan taianomaisia vaikutuksia omaan parisuhde-elämään. Ei siksi, että arvelisin niiden jotenkin vastaavan delfiininpoikasten aikuisia matkivia leikkejä, vaan koska molemmat liittyvät lajin säilymisen kannalta yksilöiden elämän tärkeimpään tehtävään eli lisääntymiseen. 

Ja ehkäpä tänäkin juhannusyönä on tapahtunut jotain, mikä näkyy yhdeksän kuukauden kuluttua kansallisissa tilastoissa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Serkku on kulttuurinen herkku
Niin makaa kuin petaa - mutta nuorten kannattaisi tehdä lakanoiden välissä muutakin
Rotat piilosilla

Demareiden natsista ja kissanrääkkääjästä lehdistön ryhtiliikkeeseen

Eilisen päivän puheenaihe lienee ollut Bildin juttu SDP:n tuoreesta puheenjohtajasta Antti "natsi" Lindtmanista ja hänen puoluesihteeristään Mikkel "kissanrääkkääjä" Näkkäläjärvestä. Siitä siinnyt keskustelu meni sosiaalisessa mediassa paikka paikoin vieläkin mauttomammaksi kuin kesäiset perussuomalaisten poliitikkojen menneisyyden kaivelut - ehkä osin siksi, että maamme varsinainen valtamedia näytti haluttomalta repimään tästä asiasta suuria otsikoita.

Omalta osaltani totean, että molemmilla mainituilla on omat taustansa - johon Näkkäläjärven osalta kuuluu rikollinen historia ja siitä kärsitty rangaistus, mutta Lindtmanilla ilmeisesti vain nuoren miehen kaljapäinen pelleily. Molemmat tapaukset nousivat nyt julkisuuteen ilmeisesti ennen kaikkea siksi, että poliittinen media ryhtyi kuluneena kesänä kaivelemaan - ja vääristelemään - inhoamansa hallituspuolueen jäsenien menneisyyttä. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on aiemminkin ollut jopa ministereinä henkilöitä, jotka ovat tehneet paljonkin, ja jopa raskaampia, rikoksia kuin nyt puheena olevat henkilöt. Esimerkiksi Jan Vapaavuori (kok) on tuomittu aikanaan pahoinpitelystä, varkaudesta ja rattijuopumuksesta kun taas Väinö Leskinen (sd) istui kahteen kertaan vankeudessa rattijuoppouden takia. 

Oma toiveeni tässä tilanteessa on, että Suomessa siirryttäisiin pois menneiden kaiveluista todeten, että meillä jokaisella on historiamme. Monilla siihen sisältyy enemmän ja joillain vähemmän tyhmyyksiä - ja jotkut ovat jääneet virheistään kiinni, kun taas toiset eivät. 

Tässä tilanteessa kaikkien olisi hyväksyttävä, että demokratiassa jokainen nauttii aina äänestäjiensä antamasta mandaatista ja tämän pitäisi riittää politiikassa. Niin Rydmanin, Junnilan ja Purran kuin Lindtmaninkin tapauksessa. Tosin Näkkäläjärven osalta luottamus on saatu vain demareidenpuolue-eliitiltä ja -väeltä, mutta sekin riittää hänen nykyiseen asemaansa. 

Tässä samassa yhteydessä voisi myös lehdistö tehdä ryhtiliikkeen pitäytymällä jatkossa tosiasioiden tasapuolisessa raportoinnissa. Ja antamalla johtopäätösten tekemisen sekä poliitikkojen tuomitsemisen vaaleissa äänestävälle kansalle, jolle valta demokraattisessa Suomessa viime kädessä kuuluu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?
Helsingin sanomat vahvisti maahanmuuttokriittisyyden johtuvan maahanmuuttajista itsestään
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila