Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste etologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etologia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. kesäkuuta 2026

Yllättävää älykkyyttä

Me kaikki tiedämme, että ihmisten ja ihmisryhmien välillä on oleellisia eroja älykkyydessä. Lisäksi meidät on opetettu siihen, ettei etenkään jälkimmäisistä ole soveliasta puhua. Ei ainakaan julkisuudessa.

Eläinten välisistä älykkyyseroista on sen sijaan luvallista puhua eikä niiden tutkimisella ole negatiivista leimaa. Siksi tiedämme, että esimerkiksi hammasvalaat, ihmisapinat, varislinnut ja mustekalat ovat älyllisesti yllättävän kyvykkäitä. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista huomata tuore suomalaistutkimus (Bhambore ynnä muut), jonka mukaan myös kimalaiset ovat älykkäämpiä kuin aiemmin on ajateltu. Näin siitä huolimatta, että niiden on jo aiemmin tiedetty leikkivän palloilla sekä osaavan laskea, tunnistaa kasvoja ja jopa aistivan rytmiä.

Tutkimuksessa kimalaisille annettiin pallo, jonka avulla sen oli mahdollista päästä muuten saavuttamattomissa olleen palkinnon luokse. Kimalaiset, jotka oli aiemmin opetettu yhdistämään lattialla oleva sininen rengas (“kukka”) palkintoon siirsivät onnistuneesti palloa päästäkseen kukalle. Tämä onnistui kun kukka oli siirron ajan näkyvissä, mutta myös silloin, kun kukka oli piilossa siirtämisen aikana.

Tutkijoiden mukaan kyseessä olivat tavoitteelliset toiminnot, eivätkä pelkästään havaintopalautteen ohjaamat vahvistusoppimiseen perustuvat assosiaatiot. Toisin sanoen kimalaiset kykenivät spontaaniin ongelmanratkaisuun. 

Näin tutkimus osoitti, etteivät edistyneet kognitiiviset kyvyt ole yksinomaan tämän tekstin alussa mainitsemieni varsin suuriaivoisten eläinten ominaisuus, vaan sellaisia esiintyy myös hyönteisillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi
Korpit muistavat apajansa
Ihmisen ja simpanssin aivot

lauantai 22. kesäkuuta 2024

Leikkejä ja juhannusleikkejä

Nisäkkäiden poikaset ovat usein leikkisiä, kuten jokainen kissan- tai koiranpennun kanssa tekemisissä ollut ihminen tietää. Se ei ole sattumaa, sillä leikkiminen opettaa niille sellaisia taitoja, joita tarvitaan myöhemmässä elämässä kuten metsästyksessä tai lajinsisäisissä yhteenotoissa reviirien puolustamiseksi tai kiima-aikaan. 

Tuoreessa tutkimuksessa analysoitiin Tyynenmeren pullonokkadelfiineiden käyttäytymistä Länsi-Australiassa. Havaintoja oli käytettävissä jo vuodesta 1982, joten delfiinien aikuisiän tapahtumia oli mahdollista verrata niiden lapsuuteen. 

Tutkijat havaitsivat, että nuoret urosdelfiinit osallistuivat aikuisten lisääntymiskäyttäytymisen kaltaisiin leikkeihin, kuten liittoutumien muodostaminen muiden urosten kanssa naaraitten paimentamiseksi sekä erityisten ääntelyiden tuottaminen toisen sukupuolen läsnä ollessa. 

Yhdentoista urosdelfiinin isyystiedot puolestaan osoittivat, että niiden myöhempää lisääntymismenestystä ennusti varsin hyvin se aika, jonka ne viettivät nuorina osallistumalla aikuisten urosten seksuaalikäyttäytymistä muistuttavaan sosiaaliseen leikkiin. Toisin sanoen he osoittivat leikin hyödyllisyyden seksuaalikäyttäytymisen kehityksessä luonnonvaraisten eläinten populaatiossa. 

Päätin julkaista tämän tekstin näin juhannuspäivän aamuna, koska arvelin joidenkin arvoisista lukijoistani osallistuneen juhannuksen perinteisiin rituaaleihin, joilla on arveltu olevan taianomaisia vaikutuksia omaan parisuhde-elämään. Ei siksi, että arvelisin niiden jotenkin vastaavan delfiininpoikasten aikuisia matkivia leikkejä, vaan koska molemmat liittyvät lajin säilymisen kannalta yksilöiden elämän tärkeimpään tehtävään eli lisääntymiseen. 

Ja ehkäpä tänäkin juhannusyönä on tapahtunut jotain, mikä näkyy yhdeksän kuukauden kuluttua kansallisissa tilastoissa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Serkku on kulttuurinen herkku
Niin makaa kuin petaa - mutta nuorten kannattaisi tehdä lakanoiden välissä muutakin
Rotat piilosilla

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!