Demareiden natsista ja kissanrääkkääjästä lehdistön ryhtiliikkeeseen

Eilisen päivän puheenaihe lienee ollut Bildin juttu SDP:n tuoreesta puheenjohtajasta Antti "natsi" Lindtmanista ja hänen puoluesihteeristään Mikkel "kissanrääkkääjä" Näkkäläjärvestä. Siitä siinnyt keskustelu meni sosiaalisessa mediassa paikka paikoin vieläkin mauttomammaksi kuin kesäiset perussuomalaisten poliitikkojen menneisyyden kaivelut - ehkä osin siksi, että maamme varsinainen valtamedia näytti haluttomalta repimään tästä asiasta suuria otsikoita.

Omalta osaltani totean, että molemmilla mainituilla on omat taustansa - johon Näkkäläjärven osalta kuuluu rikollinen historia ja siitä kärsitty rangaistus, mutta Lindtmanilla ilmeisesti vain nuoren miehen kaljapäinen pelleily. Molemmat tapaukset nousivat nyt julkisuuteen ilmeisesti ennen kaikkea siksi, että poliittinen media ryhtyi kuluneena kesänä kaivelemaan - ja vääristelemään - inhoamansa hallituspuolueen jäsenien menneisyyttä. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on aiemminkin ollut jopa ministereinä henkilöitä, jotka ovat tehneet paljonkin, ja jopa raskaampia, rikoksia kuin nyt puheena olevat henkilöt. Esimerkiksi Jan Vapaavuori (kok) on tuomittu aikanaan pahoinpitelystä, varkaudesta ja rattijuopumuksesta kun taas Väinö Leskinen (sd) istui kahteen kertaan vankeudessa rattijuoppouden takia. 

Oma toiveeni tässä tilanteessa on, että Suomessa siirryttäisiin pois menneiden kaiveluista todeten, että meillä jokaisella on historiamme. Monilla siihen sisältyy enemmän ja joillain vähemmän tyhmyyksiä - ja jotkut ovat jääneet virheistään kiinni, kun taas toiset eivät. 

Tässä tilanteessa kaikkien olisi hyväksyttävä, että demokratiassa jokainen nauttii aina äänestäjiensä antamasta mandaatista ja tämän pitäisi riittää politiikassa. Niin Rydmanin, Junnilan ja Purran kuin Lindtmaninkin tapauksessa. Tosin Näkkäläjärven osalta luottamus on saatu vain demareidenpuolue-eliitiltä ja -väeltä, mutta sekin riittää hänen nykyiseen asemaansa. 

Tässä samassa yhteydessä voisi myös lehdistö tehdä ryhtiliikkeen pitäytymällä jatkossa tosiasioiden tasapuolisessa raportoinnissa. Ja antamalla johtopäätösten tekemisen sekä poliitikkojen tuomitsemisen vaaleissa äänestävälle kansalle, jolle valta demokraattisessa Suomessa viime kädessä kuuluu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?
Helsingin sanomat vahvisti maahanmuuttokriittisyyden johtuvan maahanmuuttajista itsestään
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila

Solulihamarkkinat

Olen sikäli tyypillinen suomalainen, että pidän itsestään selvänä lihan kuulumista osaksi ruokavaliotani. Eikä vuosikausia jatkunut vegaanipropaganda ole vaikuttanut tähän asiaan sitä eikä tätä. Eivätkä näin ole tehneet myöskään äskettäin ilmestyneet ruokasuositukset, joiden yhtenä perustana ovat ympäristöasiat.

Toki ymmärrän, että ruokatapojeni takia tapetaan aivan oikeita eläimiä. Ja olisin eläinten hengen säästämiseksi valmis silloin tällöin syömään myös laboratoriossa valmistettua lihaa, mikäli sen rakenne ja maku vastaisivat oikeaa lihaa. Tosin joku voisi tähän todeta, että ellei lihakarjalla - oli se sitten nautaa, sikaa, kanaa tai vaikka strutsia - ole markkinoita, eivät nämä eläimet pääse koskaan edes syntymään.  

Tämä kaikki tuli mieleeni lukiessani uutista, jonka mukaan amerikkalaiset kuluttajat saavat pian ensikosketuksen laboratoriossa kasvatettuun lihaan. Näin siksi, että Yhdysvaltain maatalousministeriö on antanut kahdelle yritykselle - Upside Foodsille ja Good Meatille - luvan myydä bioreaktoreissa kasvatettujen solujen avulla tuotettua kanaa. Nämä yritykset aikovat aluksi myydä solukasvatettua kanaa vain valikoituihin ravintoloihin, joka osannee hinnoitella erikoisuuden vähintäänkin kannattavaksi.

Uutisessa kerrottiin myös, että Yhdysvallat on Singaporen jälkeen toinen maa, joka hyväksyy laboratoriossa kasvatetun lihatuotteen. Ja lähiaikoina tämä parivaljakko saanee seuraajia. Ja epäilemättä soluliha saapuu jossain vaiheessa myös Suomeen herkkusuiden naposteltavaksi.

Nähtäväksi siis jää, miten käy suomalaisten ruokarajoitteisryhmien. Eli syntyykö meille vegaanien ja laktovegaanien sun muiden rinnalle uusi ruokarajoitteisten ryhmä eli solulihavegaanit?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Onko veganismi nuorten ahdistuneisuuden syy vai seuraus?
Miksi lihansyönti on syntiä?